Syyskuun suloisuudet 2017 ♡

Ultra takana ja kaikki kunnossa, la lähes sama kuin omien laskujen mukaan ja tässä vaiheessa on vielä se +-4 pv.
Sydämen pompsotus näkyi ja siellä kippurassa näkyi olevan. Itkuhan siinä tuli ja apurihoitaja toi nenäliinaa ja onnitteli. Itse ultraaja olikin se sama, joka ennen joulua sitä leikkausta minulle määräili, joten oli molemmista mukava tavata näissä merkeissä. Mies ei valitettavati sykettä nähnyt, kun ei ehtinyt ihan mukaan, koska oli pojan eskariin vienti samaan aikaan. Kuvan kuitenkin sain mukaan ja siinä käytävällä jo hänelle sitä näytin. Kyllä tässä vieläkin itkua tuhertelen, kun se sydämen pompsotus oli niin konkreettista ja ihanaa. Nyt vaan rauhallisesti päivä kerrallaan ja kohti 12 viikkoa. Ensi viikolla onkin eka neuvola ja sitä seuraavallehan tulee ne verikokeet ym. seulat.
Tsemppiä kaikille oireisiin, ne pikkuiset aluthan siellä vain ottavat tarvitsemaansa :love:
 
Sisuja/pastilleja säännöstellen, mutta kun laattasin ne, niin ne jäi. Katon aina että ei oo makeutusaineita, mielutien sitten sokeri kun keinotekoisella makautetut. Vissyä lipitän, tosi kylmänä. Ihan mahdollisimman "mautonta" vaniljajäätelöä ja pakastemansikoita seassa. Esikoisen aikaan meni mehujäitä, mutta kun nyt en saa mitään makeaa alas, niin ei niitäkään, toi jäätelö on outo poikkeus.
 
Meinasin jo eilen kirjoitella, mutta en sitten ehtinytkään.

Pahoittelut keskenmenon kokoneille minultakin. Edellisessä viestissä lähinnä omista jutuista vain kertoilin. Ja lisäksi kirjoitin sen vähän kiireessä ja kännykällä.

Fb-ryhmästä on ollut puhetta, mutta minäkin taidan vielä odotella siihen ultraan asti. Ja toisaalta olen joulun jälkeen vähentänyt Fb:ssä hengailua, niin sikäli en oikein tiedä onko järkeä tulla mukaan. Siellä voisi kyllä jutella vapaammin. Pitää siis vielä miettiä.

Jotain oireita olen taas havainnut.. ilmeisesti oikein tilasin niitä o_O

Eilisiltana olin niin poikki, en jaksanut tehdä mitään ja simahdin nukkumaan joskus puoli ysiltä. Pitänee yrittää istuskella enemmän töissä. Jalatkin oli vähän kipeät, ihan kuin jotain kasvukipuja. Onko muilla ollut sellaisia? Nyt mulla on myös tulossa 6 päivän työviikko (ma-la), hirvittää jo etukäteen, miten tässä jaksaa. Onneksi pian on viikon loma.
Perjantai-iltana käytiin ravintolassa syömässä kavereiden kanssa, ja mua vastapäätä istuvan kaverin viski tuoksahti mun nenään ihan eri tavalla kuin ennen.

Salmiakista jotkut puhui. Mä lopetin salmiakin syömisen jo syksyllä. Kaapista löytyi pastilleja, joissa on anista, mutta myös uutetta orvokeista. Vähän oudonmakuisia. Muuten näitä voisi suositella, mutta nämä on Tukholmasta keskiaikamuseosta.

Kahvia tulee edelleen juotua, mutta korkeintaan 2 kuppia päivässä. Nyt on parina aamuna mennyt maha sekaisin siitä. Kokeilen tällä viikolla joku aamu korvata kahvin teellä. Tämän aamun kahvi tuli jo imaistua, hieman kyllä harkitsin teenkö kofeiinittoman vai tavallisen kahvin. Vaikea päästä tavoista eroon.

Epäilinkin, että saan aikaan tällaisia kilometriviestejä, eka oli vähän lyhyt, kun kännykkä hidasti vauhtia :)

Maaria1980 ja otus 9+4
 
No niin... Kaksi sykettä löytyi. :love: Mutta toinen alkio on kasvanut tosi vähän edellisestä kerrasta, ja syke oli heikompi kuin toisella. Nyt toinen melkein puolet isompi :( lääkäri antoi kyllä vielä vähän toivoa, mutta pelottaa ja ahdistaa. Kahden viikon päästä saan sitten tietää, kun menen kolmannen kerran ultraan... Huolestuttaa.
 
Täällä käytiin eilen ultrassa. Löytyi pieni 10mm papu ja hyvä syke ja kaikki näytti olevan hienosti. :love:
Vastasi täysin viikkoja, nyt 7+1.

Mulla on ollut viimeisen viikon aika paljon pahoinvointia. Oksentelu onneksi jäi, kun ostin nuo pahoinvointirannekkeet eli niistä on vähän ollut apua. Kuitenkin tosi ällöä kuvotusta ihan koko ajan ja väsymys tosi kovaa mikä vielä pahentaa mulla tota pahoinvointia.
Vain tosi harva ruoka menee alas. Banaani, mustikkarahka, omenat, porkkanat ja hapankorppu on uponneet.
Syödä pitää myös koko ajan, että pysyy olo edes jotakuinkin siedettävänä. Töissä tänään jo eräs ihmetteli ääneen viime aikaisia kummallisia eväitäni, kun normaalisti syön työpaikan tarjoamaa lounasta kuten muutkin. :D

Onko muut keksineet minkälaisia selätyskeinoja pahoinvointiin ja onko jo joillain alkanut helpottamaan? :)

Ystäväni kertoi, että hänellä auttoi, kun jätti maitotuotteet pois ja söi tarvittavan kalsiumin tabletteina.
 
Nyt tulee aika raskas aihe ja rankkaa tekstiä,mutta kysyn silti mitä te tekisitte. Multa otettiin vuosi sitten hampaista rtg ja silloin näkyi hammasluussa pieni musta piste. Huhtikuussa otettiin uusi kuva ja nyt on koko vasemman posken luu menny mustaksi. Siellä kasvaa jtn ylimääräistä,mutta ei osata sanoa mitä. Nyt sitä on vuosi katseltu ja ihmetelty. Tänään mulla oli aika tyksin suu- ja leukakirurgian osastolle, missä kirurgi katsoi tilanteen. Totesi että pitäisi päästä leikkaamaan ja poistamaan se kaikki mitä siel kasvaa,mutta me ei voida tehdä sitä koska olet raskaana. Lokakuussa menen nyt sit uudestaan ja sit alkaa tapahtua. Näytteitä ei voida ottaa ja nyt vaan toivotaan ettei leviä enempää.

Miehen mielestä,mun pitäisi tehdä abortti ja hoitaa leukaluu kuntoon. Itse olen ihan sekaisin enkä tiedä mitä tehdä. Kirurgin mukaan en ole kuvien perusteella kuitenkaan vaarassa. Mitä te tekisitte? Mulla on nyt viikkoja 8+0
 
@kirsimaria Onpa hankala tilanne! Minä ehkä kuuntelisin lääkäriä/kirurgia, koska abortti tässä vaiheessa olisi kuitenkin raskas päätös sekin. Jos heidän mielestä näyttää siltä että leuan ehtii hyvin hoitaa myöhemminkin, niin kai siihen voi luottaa. Oletko vielä kysynyt lääkäristä asiaa suoraan, että onko asian kanssa kiire? Varmasti raastava tunne, tsemppiä!
 
@kirsimaria Tuo kuulostaa aivan kauhealta tilanteelta, pahoittelut teille :( Mutta jos se leukaluu ei aiheuta hengenvaaraa ja laakari meinaa, etta voi odottaa lokakuuhun, niin eikai se abortti valttamaton ole? Ymmarran kylla, etta mieli on varmasti kahden vaiheilla, kumpi tahansa vaihtoehto noista tulee olemaan rankka. Kyllahan sun raskauden aikainen terveys tulee vaikuttamaan myos lapseen ja tulee olemaan stressaavat 7-8kk, jos ei ole varmuutta ongelman vakavuudesta odotuksen aikana.. En nyt osaa sanoa mita itse tekisin, mahdotonta tietaa ilman, etta joutuu oikeasti valinnan eteen. Luulen, etta mies ei suostuis aborttiin ja voi olla etten itsekaan pystyisi, kun lapsi on niin kovin odotettu. Mutta kuten Mmirak sanoi, kannattaa tietysti tehda mita laakarit suosittelevat. Tsemppia sulle!
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :love: @vuodenäiti, yritä olla huolehtimatta liikaa ♡

@MirriX, olen niin pahoillani :(

@kirsimaria, itse ottaisin selvää onko turvallista odottaa lokakuulle. Melkoinen päätös teillä edessä, voimia!

Kun heikko happi iskee niin syön ihan mitä vain mikä silloin sattuu alas menemään. Yleensä jotain helppoa ja kevyttä: vähän pähkinöitä, viinirypäleitä, kurkkua, hedelmän.. Ihan paras ruoka tällä hetkellä on paahdettu ruisleipä juustolla, salaatilla ja kurkulla :p Kummasti sekin maistuu vielä paremmalta kun mies tekee sellaisen minulle ;)

Mulla ilmeni eilen todella outo vaiva: leuka on ihan jumissa oikealta puolelta! Korvan edessä leukaluun päällä tuntuu mollukka jonka epäilen olevan jokin lihas. Syöminenkin sattuu varsinkin iltaa kohden kun lihakset on rasittunu koko päivän. Ihan pimeetä, piti tällanenkin sit tulla :cool: huomiselle sain ajan terveyskeskukseen, toivottavasti osaavat siellä määrätä jotain helpotusta.

Jotain hyvää tässäkin päivässä sentään, sain pikkuisen sydänäänet taas tänään kuulumaan :love: tällä kertaa jopa pidemmäksi aikaa kuin sekunneiksi :D

Mijau&Pentu 9+3
 
  • Tykkää
Reactions: haaveilija-31
@vuodenäiti koita olla turhaan stressaamatta vaikka vaikeeta on, ihania kuulumisia :love:

@MirriX voi ei, olen niin pahoillani :cry: ❤

@kirsimaria todella vaikea tilanne, itse ehkä kysyisin muutaman eri lääkärin mielipiteen asiasta ja luottaisin ammattilaisen sanaan. Voimia ❤


Täälläkin on suht oireeton meno, aina joku pieni oire hengaa mukana. Mutta ei mitään kamalan selkeää. Toivottavasti ei meinaa mitään ikävää :confused:
 
@Mirrix olen pahoillani menetyksestä ❤

@kirsimaria todella hankala tilanne, voimia mietintöihin ❤

Täällä iskee huono olo edelleen vain kun sokerit on laskusuunnassa, helpottaa heti kun syö, ei väliä mitä syö. Oksentanut en ole kertaakaan vielä, jotkut hajut etovat pahasti, mutta pientä onneksi. Väsymys on kova ja nyt yövuoroissa ei ole helppoa kun hereillä on pysyttävä. Tekeekö moni vuorotyötä?
 
Onko ketään muuta oireetonta? Väsyä ja turvotusta lukuunottamatta. Torstaina ar-ultra ja en vaan voi uskoa että sieltä löytyisi mitään eloa.:unsure:

7+5
Huonoa oloa ei ole, joten sinäänsä olo tuntuu "oireettomalta". Se nyt ei kuitenkaan ole välttämättömyys että huono olo täytyy olla. Neuvolaterkkakin onnitteli siitä etten ole pää pöntössä, mutta muuten meno vaikuttaa ihan normaalilta :D Mulla siis oireina lähinnä väsymys, turvotus ja palelu. Ar-ultra tänään. 7+5 menossa.
 
Kirsimarialle hirmuisesti voimia ja toivottavsti ei alkaisi vaivaamaan :)

Oon nyt hetken poissa kuvioista,kun tehdään saunaremonttia(mikä luojan kiitos on loppusuoralla)! Joten jos haluatte liittyä salaiseen facebook ryhmää, ottakaa yhteyttä @Mamacita:) :n, hän hoitaa nyt pelkästään liittymiset sinne!

Eilen kävin neuvolassa, ja LA siirtyi 19.9---->21.9! Ekan ultrankin varasin joka on 6.3 :)!
Viikkoja nyt siis 8+0


Nyt taas jatkamaan remonttia
 
@Haaveilia(ko), sun tietoja ei näköjään ollut ollenkaan listassa, laitatko punaisella koko litanian kun kerkeät niin lisään sut! :)

Mulle selvisi lääkärissä että tää leukakipu on jotain hemmetin sylkikiveä! Pahimmassa tapauksessa joutuu johonkin operaatioon, todella toivon että kuuri jonka sain auttaa! :cautious:
 
N93
ultrassa käyty. Omien laskujen mukaan oli tänään 8+0, ultrassa näkyy syke ja alkio 6+1. En oikein tiiä mitä ajatella. Lääkäri sanoi ettei syytä huoleen ku syke näkyi.
 
N93 en olis vielä huolissani, kun jos ois "oikeesti" noin jäljessä viikkoja, niin tuskin syke tosiaan ois niin hienosti näkyny. Nöin alussa se pv-heitto ultralapun mukaan, jonka sain ois +-4 pv ja jos sulla oiskin vaikka 6+5 voi loppu heitto johtua siitä että munasolu matkannu hitaammin munasarjasta jne. Se vaihe on niin yksilöllinen.
Varmasti silti mietityttää, tässä alussa varsinkin kaikki asiat on vielä niin epävarmaa.
 

Yhteistyössä