syysvauvat

Salliina ei siinä Novitan uusimmassa lehdessä tainnut olla oikein kuin neulehaalari pienelle vauvalle, sitten oli vähän isommille lapsille villapaitamalleja. Olen itselleni aloitellut neulomaan syksyä varten sellaista kaulaliinan tapaista, joka neulotaan pyöröpuikoilla, ja sen voi nostaa sitten sieltä päälakea ja korvia myös lämmittämään. Lisäksi ajattelin neuloa/virkata itselleni kaulaliinan, jos vaan jaksan.

Olen ollut nyt kolme päivää töissä. Tuntuu että uupumus meinaa iskeä, onneksi on nytten vkonloppu vapaata. Nyt ei olekaan pitkiä putkia enää töissä, joten enköhän mä jaksa loppuun asti töissä olla, kunnes 11.8. jään kesälomalle :) ja äikkärille. On ollut nyt parempi olokin töissä, ei ole huimannut kun olen syönyt salmiakkia/lakritsia ja suolaista ruokaa.

Mutta nyt alkaa olla iltapalan aika, joten lähden syömään jotakin. Kirjoittelen viimeistään ensi torstaina pitemmästi, kun on äitpolilla kontrollikäynti tuon raskauasjan diabeteksen vuoksi ja sikiön kasvua seurataan.

Ja mie toivon myös kuten Lortsykin että loppu kesä voisi olla säiden puolesta viileämpi ja sateisempi, sen verta tukalaa on kyllä helteiden aikaan :)

T:viipsu+vauva 29+1
 
Moikka!

Miten kaikilla menee? Tuntuu tää helle imevän loputkin mehut, ainakin täällä Itä-Suomessa :) Toivottavasti vähän viilenis.

Mulla tuli hurja tarve etsiä netistä erilaisia jumppavinkkejä odottajille ja jotain löysinkin, mutta eniten ihastuin noihin venytyksiin! Ne tuntu niin hyviltä! :D Hölmö oon ollut, kun en ole tähän saakka venytellyt, mutta nyt aion muuttaa käytöstäni. Venyttelettekö te usein? Mitkä liikkeet on parhaita? Tiedättekö mitään liikkeitä, jotka auttais venyttämään välilihan aluetta jne. Niitäkin vois alkaa treenailla synnytystä varten, jos vaan tietäis, mitkä on hyviä ja turvallisia liikkeitä :)

Lisäksi kyselisin sellasta, että mitä mieltä olette pyöräilystä näin raskauden viimeisellä kolmanneksella? Mulla se tuntuu paremmalta kuin käveleminen (käveleminen liian ripeästi saattaa alkaa supistaa), mutta pyöräily tuntuu hyvältä. Toisaalta sitten netti on täynnä neuvoja suuntaan jos toiseen, että kannattaa tai ei pyöräillä. Mitä mieltä olette tästä? Tekis kuitenkin mieli päästä liikkumaan ja mulla on vihdoin pyörä kunnossa, niin nyt pääsiskin menemään. Vai pitääkö tässäkin vaan "kuunnella itseään"? (voi että vihaan tuota lausahdusta!! :D )

Mutta ei muuta kuin hyvää vointia ja jaksamista kaikille, kirjoitellaan taas!!

Salliina ja mm rv 29+1
 
Heippa hei jälleen :) Täällä raskausviikot 31 huomenna täynnä, tänään oli neuvola päivä. Verenpaine hyvin alhainen vieläkin, 104/58, myöskin hb on alhainen ja rautalääkkeet ei tunnu tehoavan, 109 oli tänään. Nyt täytyy syödä sekä nestemäistä maltoferia että tablettina obsidania ja iltaisin pitää ottaa vielä magnesiumia. Painoa raskauden aikana tullut nyt yhteensä noin 12kg. Neuvolassa kun tutkimuspöydälle kipusin, niin tulipahan ensimmäinen tuntuva supistus! Neuvolatäti kun supparin jälkeen tunnusteli vatsaa niin totesi että vauva on kääntynyt pää alaspäin ja vauvan pää on todella alhaalla. Todennäköisesti jo kiinnittynyt! Kohdunpohjan korkeus lähenee 30cm. Kolmen viikon päästä seuraava neuvola, toivottavasti ei kovin ennen aikaisena syntyisi tämä vauva. Neuvola täti kyllä sanoi että monilla toisen lapsen synnyttäjillä vauvan pää kiinnittyy jo rv30 jälkeen vaikka vauva syntyykin ehkä vasta rv38-40 :) Toivotaan että ainakin tuonne syyskuulle tämä malttaisi pysyä sisällä :D

Malinanne ja masuasukki rv30+6 :heart:
 
Salliina : Eikun vaan pyörän selkään ja menoksi. Jos tuntuu hyvälle niin sitten annat palaa vain. Tärkeintä on että ei tule kipuja tai supistuksia ja saat liikuntaa + raitista ilmaa :) Ei kannata yleensäkään hirveesti kahtoa netistä (tässä ite nyt neuvon :D ) neuvoja vaan kysyä suoraan neuvolasta tai muulta ns. luotettavalta taholta. Ite katon netistä yleensä vaan jotain virallisia sivuja.
Mä en oikeastaan hirveesti ole venytellyt. Vaihtelevan mittaisilla kävelylenkeillä käyn päivittäin. Ja jos inspiraatio iskee niin kuminauhalla ja jumppapallolla teen vähän lihaskunto harjoituksia.

Täällä vointi ihan jees. Supistukset ei onneksi kivuliaita, mutta harjoitukset kyllä päivittäisiä. Selkäsärkyjä ja jomotuksia kyllä rupeaa olemaan ihan reilusti, mutta pitäs vielä vähän sinnitellä. Mulla siis on kenkkaselkä jo muutenkin. Yksi nikama menee ihan rangan sisään seisoessa, nyt sitten raskaana vetää tuon selän vielä pahemmalle mutkalle. Onneks ei kerkiä asiaa niin pohtimaan kun tuo vilkas uhmaikäinen pitää kyllä mamman liikkeellä :D
Oon yrittänyt pitää vähän tuota herkuttelua kurissa ettei paino pääsisi näin kotona ollessa kovasti nousemaan. Esikoisesta vikan 10 viikon aikana nousi 8kg eli yhteensä 18kg! Nyt ei olisi toiveissa ihan sama tahti, mutta kun väsyttää niin helposti meinaa herkut maistua. Onneks ei päästä täältä noin vaan herkkujen ostoon. :D

Joo, mä olen vahvasti samaa mieltä noiden helteiden kanssa = tulisi jo syksy. Mä en muutenkaan tykkää helteistä, saati sitten raskaana. Olen enemmän sellainen syksy ja talvi ihminen. Varsinkin ruska-aikaa rakastan kun vielä pääsee metsiin lenkkeilemään ja keli on ihanan raikas. Eikä sadekaan minua häiritse <3
 
Moi vaan taas!

Malinanne, kuinka paljon sä syöt sitä rautaa? Mä yritän syödä sitä Obsidania kanssa, mutta se ei käy mun mahalle ollenkaan... Niin sitten tulee syötyä vain kerran tai kaks viikossa yks tabletti. Ja magnesiumia mä syön joka päivä, kun muuten tulee niitä suonenvetoja yöllä.

Bayaf, mä kävinkin eilen ihan hyvän pituisella pyöräilyllä :) Teki kyllä hyvää. Siinä ei tuu niin kuumakaan kun kävellessä, kun käy viima. Meillä oli taas eilen tukala hellepäivä, mä makasin illalla kymmeneltä parvekkeella (siinä kivilattialla) bikinit päällä ja koetin hengittää. Yöllä tuli sitten sade ja vieläkin on harmaata ja kosteeta, ihanaa, jos olis tällänen päivä tänään :D Mutta kyllä vaan säätiedotus lupas tukalan helteen (+28) iltapäiväks...

Mulla kanssa on alkanu kaikki ruoka maistua vähän liiankin kanssa : / Viimeeks oli neuvolassa painoa tullu +700g / vko. Nyt oon sitten kotona yrittäny vähän kattoa syömisiäni ja liikkumisiani, mutta ei oo paljon vissiin ollu vaikutusta :D Viikon päästä on seuraava neuvola ja jos paino nousee tätä tahtia, niin sillon on noussu sitten taas +500g / vko. Yhteensä tähän mennessä tullut 7,5kg. Se sentään kuulostaa viikkoihin nähden aika normaalilta, ei mitenkään kovin suurelta. Tasaisesti jos nousee, niin loppukertymä on siellä 12-13kg. Mutta mulla ei tarviis kyllä niin paljon tulla enää, kun mulla oli lähtöpainoindeksi jo 27...

Meille ei oo vieläkään (!!) tullu äitiyspakkausta... : / Harmittaa! Tahtoisin pestä vauvan vaatteet jne. valmiiksi ennen kuin lähden alle 2 viikon kuluttua töihin (en siis asu silloin kotona). Lisäks tilasin miehelle "isyyspakkaukseen" pari t-paitaa netistä, eikä niitäkään oo kuulunu vielä. Naurattaa, kun se tietää, että mä jotain salaisuutta sille rakentelen, mutta ei tiedä yhtään mitä. Kun sais ne paidat, niin alkais olemaan paketti valmis :) Tahtoisin antaa sen mahdollisimman pian. Paitsi että en kehtaa itse käydä ostamassa Alkosta sille konjakkipulloa varpajaisiin, pitänee pyytää kaasoa käymään kun tulee tällä viikolla meille :)

Niin, loppuviikosta en välttämättä kauheesti koneella olekaan, kun musta tulee lauantaina rouvashenkilö, niin on tässä kaikkea järkkäilemistä :) Mutta oikein hyvää viikkoa kaikille, pitäkää lippu korkealla! :D

Salliina ja mm rv 29+2
 
Salliina85 Neuvolasta mulle sanottiin että jos mikään ei tahdo auttaa hb:tä nousemaan niin silloin sitä lisärautaa saa kyllä mahdollisimman paljon ottaa! Noustava sen kumminkin olisi ennen synnytystä, oman ja vauvan hyvän olon kannalta! :) Ite otan nestemäistä noin 30 tippaa ja sitten yks rautatabletti per päivä, nyt loppu tabletit multa niin otan vain nestemäistä noin 40 tippaa niin kauan että pääsen apteekkiin hakemaan lisää :D rautaista ruokaa myöskin suositellaan, veriohukaisia, punajuuria yms.. mulla tuo rautainen ruoka ei myöskään tahdo auttaa, pakko siis vetää tablettina ja nestemäisenä mahdollisimman paljon :D
 
Lortsy
Hei.

Päätös äitiyspakkauksesta tuli vihdoinkin. Ja siinä luki että parin viikon päästä pitäisi postittaa paketti. Odotellaan nyt koska se sitten tulee.

Mulle ei enää sovi kuin kävely liikuntamuodoksi. Testattua viikonloppuna tuli, joten mennään sitten vaan kävellen. Venytyksiä olen väliin kokeillut tehdä, mutta vatsanahka tuntuu olevan niin pirun kireällä että ei taida ihan lihaksiin saakka ulottua. Ceridalin sivuilta löytyi ohjeet välilihan venytkseen loppuraskaudesta, ajattelin ihan piruuttaan kokeilla koska ajatus 3. asteen repeämistä ei innosta.

Ajattelin kanssa alkaa kerään miehelle isyyspakkausta (tai oikeastaan ehkä selviytymispakettia). Synnytyksestä selviytymiseksi ajattelin hankkia miehelle energiajuomaa, aku ankan taskukirjan sekä suklaata. Ja sitten isyyslomaa varten: hankin "mies hoitaa vauvaa" kirjan ja sitten paketti kumihanskoa sekä hengityssuojaimia. Vähän sillä perjaattella ettei häntä ole unohdettu synnytystä silmällä pitäen ja sitten hänellä olisi jotain kättä pidempää ohjetta isyyslomalla jos itse olen vähän heikommassa kunnossa.

Nyt pitää taasen lähteä hieman käveleen, että vasen jalka ei vedä lukkoon ja alta pois.

T: Lortsy ja Raikku 28+2
 
Salliina voitko laittaa tänne linkkejä, mistä löysit raskaanaolevalle jumppa/venyttelyliikkeitä? Olen itsekin yrittänyt niitä etsiskellä, mutten ole kauhean aktiivinen ollut. Nyt kun on liikunta jäänyt helteiden vuoksi vähemmälle, niin olisi kiva edes vähän pitää lihaskuntoa yllä ja venytellä. Löysinkin jonkun selkäliiton julkaisun, jossa oli selkälihasliikkeiden tekemistä, mutta niitä en ainakaan voinut konttausasennossa tehdä liitoskipujen vuoksi.

Meillä oli eilen äitipolilla kontrollikäynti tuon raskausajan diabeteksen vuoksi. Siellä tarkistettiin pissa ja mitattiin verenpaine. Ne olivat kunnossa. Sitten lääkäri katsoi verensokeriarvot ja käytiin yleistä keskustelua dieetin merkityksestä raskausaikana, jottei vauva pääsisi liian isoksi kasvamaan. Kohdunsuulla ei ollut mitään muutoksia tapahtunut, vaan kohdunsuu oli edelleenkin kiinni ja kiinteä. Vauvalla oli myös kaikki kunnossa, kasvaa nätisti keskikäyrällä ja painoarvioksi saatiin n. 1500g. Supistuksia ei ole nyt puoleentoista viikkoon tuntunut, lähinnä niitä oli silloin kun olin helteiden aikaan sairaslomalla matalien verenpaineiden vuoksi. Töitä olisi enää 1,5 viikkoa jäljellä ja sitten alkaa kesäloma (3vkoa) ja äikkäri sitten 1.9. :) Vähiin se käy ennen kuin loppuu... :)

Selkäkivut ovat olleet nyt parempana, olen vähän kerännyt mustikoita ja mansikoita sekä käynyt miehen kanssa pyykkäämässä meidän matot matonpesupaikalla. Supistelujakaan ei ole tullut vaikka olen nyt touhuillut vähän enemmän kotosalla. Ainut, mikä meinaa vaivata, niin ajottain on häpyliitoskipuja niin, että tuntuu että koko alapää on hellänä istuessa. Samoin kävelemään lähteminen on välillä aika ikävän tuntoista. Mulla on ollut myös toinen nivunen varmaan pari kuukautta jo kipeä, joten se oireilee samoin asentoa vaihtaessa tai liikkeelle lähtiessä. Nykyään herään öisinkin kylkeä kääntäessä tuohon nivuskipuun, kun aina vihlaisee niin ikävästi asentoa vaihdettaessa.

Mutta aurinkoista viikonloppua teille kaikille. Mulla meneekin vkonloppu töiden merkeissä ja maanantaina alkaa sitten perhevalmennukset, joihin on miehen kanssa mukava mennä :)

T:Viipsu+vauva 30+1
 
Lortsy
Huomenta

Vielä pari viikkoa töitä ja sitten alkaa kesäloma.. Alkaa oleen jo sen tarpeessa, kunnollisa yöunia ei ole hetkeen ollut. Joko herää vessaan tai sitten ihan vaan kääntään kylkeä. Onneksi alkaa ilmat viilemään, rupee jo oleen ihan miellyttävää.

Äitiyspakkaus tuli eilen ja katsoin sen läpi. Kevyt vanupuku lähtee meiltä reklamaatiolla takas, ylin neppari oli irti. Tai en rupee koko pakettia lähettään vaan tuon yhden puvun. Katotaan korjaavatko vai haluavatko koko paketin takaisin. Kelan sivuilta sai sen käsityksen että vain yhdenkin vaatekappaleen voi lähettää reklamaatiolla takaisin. Muuten oli aivan ihana paketti. Tosin enemmän sininen/harmaa mutta ei se haittaa, en itsekkään tykkää pitää kirkkaita värejä ja vihreä on oma lemppari.

Rupesi vaan mietityttään, että paljonko on riittävästi vaatteita vauvalla päällä? Jos kotioloissa, normaali sisälämpötila n. 21 astetta, niin onko riittävästi vaatteita body ja potkuhousut? Vai pitäisikö siihen vielä laittaa pitkät housut ja paita päälle? Ja sitten miksi oikeastaan pitäisi pestä lasten vaatteet erikseen aikuisten vaatteista? Jos käyttää molempiin pyykkeihin samaa allergiaystävällistä pesuainetta, niin eikö se ole sama mitä vaatteita siellä koneessa menee kerralla? Kamalaa miten rupesi taas hieman ahistamaan.. No tarvii luottaa siihen mitä vanhempi kanssa opettaa: eka on aina harjoituskappale..

T: Esikoinen ja esikoinen rv 29+1
 
Lortsy Kyllä mie ainakin esikoiselle laitoin ihan reilusti päälle vaatetta kun oli vastasyntynyt, mielummin niin päin kuin että sitten olis vilu toisella. Ja sitten kun alkaa lattialla enemmän pitämään niin kannattaa varmistaa ettei lattian rajassa vedä, on muuten hyvin nopeasti vauva sairaana. Meillä ainakin pestään ihan kaikki vaatteet samalla, siis tietty vaaleat ja tummat erikseen ja aluvaatteet, samat pesuaineet meillä kuin lapsillakin. Kestovaipat nyt otan käyttöön vauvalle jolla ens kuussa tosiaan laskettuaika, ne vaipat sitten aina omalla ohjelmalla pesen. Ja kyllä se perus arki tulee yllättävän nopeasti tutuksi esikoisen kanssa, itse olin 19 vuotta kun Nico syntyi nyt taapero pian 2 vuotias ja toinen lapsi pian tässä maailmassa :) Ei kannata panikoida, varmasti tulee tuntemuksia että oot unohtanut jotain hankintaa ennen vauvan syntymää ja onko vaatteita varmasti tarpeeksi kaapissa yms.. Kyllä sitä sitten ehtii myöskin hankkia vielä kun sairaalasta kotiin tulette, niin minäkin tein esikoisen hankintoja osan vasta sitten niin tiesi kannattaako hankkia varmasti :D Nyt toiselle ei ole tarvinut kauheasti edes mitään hankkia, esikoiselta kaikki ollaan säästetty varastoon.

Mulla tänään tosiaan 32+3. Mahtavasti raskaus sujunut, supistuksia tulee päivittäin muttei kauhean kipeitä. Masu laskeutunut ja vauvan pää on jo kiinnittynyt. Laskettuaika siis vasta 27.9 mutta oonpa aika varma että on tuota ennen jo syntynyt. Innolla odotan synnytystä, tämä toinen raskaus on ollut aivan täysin erilainen kuin ensimmäinen, jollain tapaa paljon helpompi ja ainakin raskaus on mennyt todella nopeasti!

Malinanne ja masuasukki:heart:
 
Heips!!!!

Pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella kuulumisia tänne. Aloitimme miehen kanssa maanantaina perhevalmennukset, joita on tämän kuun aikana yhteensä 5 kertaa. Kävimme torstaina jo tutustumassa synnytyssaliin ja saimme varsinaisen synnytysvalmennuksen jo nytten vaikka laskettuun aikaan on vielä aikaa.

Aloitin tänään viimeisen 4 päivän työputken, jonka jälkeen jään viettämään kesälomaa aluksi 3 viikon ajan ja sitten syyskuun alussa alkaa varsinainen äitiysloma. Raskaus on sujunut ihan mukavasti, mutta väsymys alkaa painaa jo uudestaan tässä vaiheessa. Olen jälleen nukkunut tai ainakin lepäillyt päivittäin päiväsaikaan jotta jaksaa kulkea töissä. Huomenna onkin th:n neuvola, ja oletan että vauva on vieläkin pää alaspäin. Liikkeistä päätellen ainakin olisi pysytellyt näin melkein jo kuukauden ajan. Häpyliitos/kohdun venymiskivut ovat ajoittain hankalat. Tällä viikolla alkoi taas harjoitussupparit töissä ja sen lisäksi oli jännää ristiselkäkipuilua joten otin asian puheeksi töissä lääkärin kanssa, joka sanoi että kuulostaa ihan normaaleilta oireilta tässä raskauden vaiheessa.
Häpyliitos/kohdun venymiskivut ovat ajoittain melko hankaliakin, varsinkin yöllä asentoa vuoteessa vaihtaessa tai wc:ssä käydessä ei oikein tahdo päästä vuoteesta kunnolla ylös saatikka sitten liikkeelle kun alavatsaan vihloo niin kovasti.

Nyt palailen takaisin töiden ääreen, kun aloin työpäivän lomassa kirjoitella tänne kuulumisiani...
Mukavaa viikonalkua kaikille.

T:Viipsu+vauva 31+3
 
Lortsy
Huomenta,

Tajusin eilen illalla suihkussa että 8-12 viikon päästä meitä on kolme. Iski silleen "yllättäen" että niin tämä on kohta ohi ja pikkuinen ihminen tossa vastuulla. Toisaalta helpottava ajatus ja toisaalta hirvittävän ahdistava.. Kaippa nämäkin tuntemukset kuuluu asiaan.

Viimeisen viikon ajan on ollut pahenemaan suuntaan olevia selkäkipuja, tukivyöllä mennään töissä. Öisin ei pysty enää nukkumaan selällään ja vähintään kertaalleen herään keskellä yötä "pirteänä" (hapsut sen takia, että vaikka tuntuukin pirteältä niin tuskin olen). Ja sen jälkeen ei enää tuppakkaan uni ihan heti maistumaan. Näin aamuvuoroviikoilla ihan tuskaa, mutta enää 8,5 työpäivää (oikeasti kaksi viikkoa, mutta tämä päivä on jo alkanut ja ensi viikolla on vain 4 päivää). Sitten kesälomalle ja mammalomalle, saa mennä ihan rauhassa ja nukkua vaikka päiväunet jos siltä tuntuu.

Melkein kaikki tarpeellinen on nyt hankittu paitsi vaunut. Käytiin eilen katsomassa miehen työkaverilta vanhoja, mutta olivat kylmävarastossa menneet homeeseen niin niitä ei voi ajatella. Yhdistelmiä ollaan ajateltu, mutta toisaalta laskeskelin että mahdollinen "vaunu" aika on aika lyhyt talven vuoksi ja ensi keväänä voi olla haastetta jos selkänoja ei nouse ylös eli rattaat olisi sittenkin ehkä se fiksumpi valinta. Netistä on ihan turha katsoa, kaikki on melkein saman kokoisia, näköisiä ja oloisia. Tarvii järjestää aikaa liikkeeseen koeajolle, ehkä sitten selviää. Tai ei..

T: Lortsy ja Raikku 30+0
 
Lortsy Me hankittiin esikoiselle aikoinaan yhdistelmät ja todellakin kannattaa, itse suosittelen emmaljunga merkkiä! Kestävää laatua, oli kesä taikka pakkanen, meidän emmaljunga yhdistelmä on vuosimallia 2007 ja on vieläkin kuin uudet! Nyt tässä itse etsin tuplavaunuja, ei meidän 2 vuotias kumminkaan kovin pitkiä matkoja vielä jaksa kävellä ja tuskin jaksais seisomalaudallakaan olla. Todennäköisesti vain talven yli niitä tarvitaan mutta täytyy sitten myödä eteenpäin, yhdistelmät säilytetään myöskin tulevalle vauvalle :)

Huomenna täällä onkin viikkoja 33 ja tosiaan tuntuu siltä että sais tämä loppu hurahtaa vauhdilla! Pitkään aikaan ei täällä ole pystytty selällään olemaan, öisin herään ainakin kolme kertaa, selkäkipuun, alavatsa kipuun, vessa hätään tai juomaan! Onneksi meidän 2vuotias nukkuu yönsä hyvin, niin ei tarvitse sen takia herätä. Kaikki on vauvalle valmiina, paitsi nuo tuplavaunut on vielä ostamatta, malli on kyllä jo tiedossa jos vain vähän käytettynä tulisi vastaan jostain sellaiset niin ostan heti pois :D Nyt tuntuu ihanalle kun syksy vihdoin tekee tuloaan, loppui vihdoinkin ne helteet! En tiedä onko luvattu vielä tälle syksylle mitenkä lämmintä mutta tuskin nyt helle ennätyksiä enää luetaan :D

Malinanne ja masuasukki rv32+6 :heart:
 
Moikka!

Ihanaa oli lukea teidän kuulumisia pitkästä aikaa!

Meillä on kuviot muuttunut niin, että mun piti tänään alottaa työt mutta viime viikolla pääsin vihdoin sinne psykologille ja se laitto lääkärille mut työkunto-arvioon ja lääkäri kirjotti sairaslomaa äitiyslomaan asti... Itteeni ahdistaa, kun tulee niin paljon ongelmia sitten kun olis pitäny alottaa uudessa työpaikassa eikä ne kato sitä ehkä kovin hyvällä, ettei sinne tule, vaikka se ei ollukaan todellakaan oma valinta. Kaikki läheiset on olleet sitä mieltä, että on hyvä, että lääkäri pakotti jäämään. Psykologikäynnit jatkuu sitten tällä viikolla.

Me ollaan kanssa tehty hankintoja jonkun verran, viikonloppuna ostettiin isoimmista hankinnoista vaunut ja sitteri. Nyt alkaa mieskin olemaan jo aika innokas, työnteli vaunuja liikkeestä ulos hymyillen :) Me ostettiin Brion yhdistelmät. Emmaljungat ois kanssa ollu varmaan ihan hyvät, mutta me tykättiin enemmän Brion yhdistelmistä - etuna mm. pienempi koko, ilmakumipyörät ja helpommat säädöt. Mä en ilmakennopyöriä tahdo, jäätyyvät onnettomat talvella.

Mä taidan kirjotella paremmin joskus myöhemmin. Pitäs käydä kaupungilla ja muuta. Ei vaan jaksais mitään tehdä kun ahdistaa niin paljon tuo työkuvio, ei jaksas selvittää mitään ja puhella puhelimessa tylyjen ihmisten kanssa, jotka ei voi ymmärtää, että en valinnut ite jäädä sairaslomalle, vaan lääkäri mut sinne laitto... :(

Salliina ja mm rv 31+1
 
6.9 laskettu aika, alkaa jo vähän jännittämään :D

Neuvola olis Torstaina edessä, ja loppuajan lääkärineuvola sitten ensi viikon keskiviikkona.
Täällä on synnäri kassi pakattu, vauvan vaatteet omassa kassissa turvakaukalossa, pinnis laitettu kuosiin, tutit ja pullot keitetty ja vaunut hommattu. Vaatteetkin on noin suunnilleen pesty ja pinottu hyllyihin.

Vielä olis kaiken pikkuroinan hommaamista, pari korvikepakettia varmuuden vuoksi ja harsoja vino pino. Kestovaippojakin tarttis lisää, mutta niitä on kuulemma tulossa jo lahjaksi :) Niin ja vaunujen renkaat pitäis käydä täyttämässä kun muistais...

Välillä tuntuu siltä että sais jo pullahtaa pihalle, liitoskivut on mielettömiä ja se tuska kun vauva "hiertää" päätään tonne alas ja pistävä kipu riipii pitkin häpyluuta samalla kun jalat takoo kylkiluita vasten. Argh!
Kaikkea pitäis kotonakin tehdä, siivoilla ja viedä roinaa varastoon. Mistä sen energian vaan repii?
Voisin oikeasti nukkua vaikka kellon ympäri.

Ehkä se tästä, on tässä vielä muutama viikko aikaa touhuta, hiljaa hyvä tulee :)
 
Kiva lukea täällä muidenkin tulevien syysmammojen elämästä :) Meillä siis kanssa ensimmäinen vauvva tulossa ja LA 20.10.2011 Iiiiikkk ja senkun vaa lähenee, huomaa kyllä jo olosta... Maha senkun kasvaa ja kaikesta tulee tukalampaa :D Toki, myös se että liikkeet tuntuu koko ajan voimakkaammin antaa tietoa että pienellä kaikki hyvin :)

Prinsessa 29+3
 
Moikka!

Pitkästä aikaa ehdin taas koneen ääreen. Täällä sujuu kaikki ihan hyvin, ei ole suurempia ongelmia ollut. Viime aikoina on alkanut selkää särkeä järkyttävissä määrin, mutta mä olen ollut tällä viikolla ahkera ja olen käynyt liikkumassa joka päivä. Toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän, mutta kuitenkin :)

Muakin on pikkuhiljaa alkanut jännittää synnytys... Tai mietityttää ainakin. Ootteko te jo miettineet synnytystä etukäteen? Esimerkiksi, että mitä puudutuksia haluatte jne.? Ja onko teillä ollut minkälaisia supistuksia ja miten paljon viime aikoina? Mulla tulee liikkuessa harkkareita, mutta ne on alkanut olla kipeämpiä ku aiemmin. Lisäks jos oon tosi väsyny ja nukun selällään vahingossa, niin herätessä on koko vatsan alue kipeä selkään asti ja se säteilee jalkoihinkin... Onkohan se ihan normaalia? : / Supistuksia tulee joka päivä, mutta joskus enemmin ja joskus vähemmin. Ja toisina päivinä ovat paljon kivuttomampia ku toisina.

Mä olen ajatellut seuraavaksi ommella vauvalle pari juttua iltapuhteina :) Ajatuksissa oli tehdä patjaan päällys (se äitiyspakkauksen patja), hoitotason pehmusteeseen päällys ja puuhamatto lattialle jostain tikkikankaasta. Lähden varmaan tänään kangaskauppaan kattelemaan kankaita. Lisäks mä oon alottanu neulomaan vauvalle villapaitaa, mutta kun ei oo riittävän pientä ohjetta, niin siitä taitaa tulla sille paita vasta talveksi 2012-2013 :D Mutta neulominen on kivaa, se on pääasia!

Toisaalta kiva, kun on nyt kotona niin ehtii puuhastella kaikkee, kun vaan jaksais. Toisaalta on kiva, että saa vielä myös levätä :)

Kirjoitelkaahan muutkin kuulumisia taas! Olis kivaa kuulla varsinkin noista synnytysajatuksista, kun mä ite ehkä vähän kauhistelen sitä! :)

Salliina ja mm rv 31+5
 
Salliina85 Halusin ensimmäisessä synnytyksessä epiduraalin ja suosittelen todella muillekin! Kivut hävis heti ja tosiaan halusin sen heti päivällä ja lapsi syntyi illalla kuudelta. Mulla oli ainakin esikoisen syntymässä tuo aamupäivä sitä todella kipeää avautumisvaihetta, sain jopa nukuttua monta tuntia ennen ponnistus vaihdetta kun sain tuon epiduraalin ja sen laittaminen ei tuntunut yhtään! Nico sitten tosiaan kuudelta syntyi illalla, vielä tunnin ponnistusvaiheen jälkeen. Haluan kyllä tähän toiseenkiin synnytykseen epiduraalin jos sen vain ehtii laittamaan, lääkäri kun on vähän vihjaillut mulle että tämä syntyisi melko vauhdilla :D Tätä toista synnytystä en ole kauheasti edes miettinyt, enemmän pohdin ensimmäistä. Haluaisin kyllä kokeilla vesisynnytystäkin, mutta toisaalta tuntuu että enemmän luotan tuohon epiduraaliin. Olen arka koittamaan mitä uutta kun olin niin tyytyväinen tuohon :D

Täällä ollaan viikoilla 33+4. Ensi viikon tiistaina jälleen äitiysneuvolaan :) Hyvin jaksellaan, suppareita tulee joka päivä ja selkä on todella kipeä, tuo pikkuinen taapero kotona antaa voimia arkeen kun mies tekee pitkää päivää töissä, niin innolla odotan toisen lapsen syntymää, välillä tuntuu että voi kun syntyis jo!!! :D

Malinanne ja masuasukki
 
Salliina mulla ainakin nuo harjoitussupparitkin jäänyt nyt melko vähäisiksi. Ei läheskään tule joka päivä enää. Töissä ollessa niitä tuli pitkin työpäivää useitakin, mutta ne olivat kokonaan kivuttomia.

Mulla on nyt lenkkeily jäänyt vähemmälle noiden liitoskipujen vuoksi. Sain hyvän tukivyön töistä lainaksi, joten olen sitä pitänyt nyt kotonakin lähes koko ajan. Lähinnä olen jumppailut nyt pallon avulla. Maanantaina oli th-neuvola. Kaikki oli kunnossa, paino oli vähän tullut vielä alaspäin edelliseen neuvolaan verrattuna. Hb oli kunnossa ja kaikki muutenkin vaikutti olevan hyvin. Vauvakin on nyt ollut pää alaspäin jo 5-6 viikkoa, joten tuskin enää sieltä perätilaan kääntyy. 1,5 viikon kuluttua on viimeinen neuvolalääkäri. Mulla onkin tuo neuvolalääkäri aikaisemmilla viikoilla, kun vielä vkolla 38 on äitipolille aika tuon raskausajan diabeteksen vuoksi. Sokerit ovat pysyneet kotiseurannassa ihan ihannelukemissa, joten niiden suhteen ei ole mitään hätää.

Vauvaa varten olen laittanut nyt hoitopöydän lopullisesti valmiiksi. Pinnasänky ajateltiin tuoda kuukauden päästä sisälle, jotta pääsen sen laittamaan valmiiksi. Eilen innostuin ompelemaan pinnasänkyyn päiväpeiton :) Muuten olen itselleni neulonut talvea varten pari kaulaliinaa. Minä tykkään neuloa kanssa, mutta pienempiä juttuja. En jaksaisi neuloa mitään isompaa vaatetta esim. vauvalle. Nyt on kiva kun saa kotosalla touhuta sen minkä jaksaa ja levähtää aina tarpeen tullen. Keskiviikkona oli viimoinen työpäivä ja nyt vietän kesälomaa tämän kuun loppuun saakka kunnes alkaakin sitten äikkäri. Alkoi olemaan töissä jo hankalaa noiden liitoskipujen vuoksi.

Tulevaan synnytykseen olen lähdössä avoimin mielin, esitietokaavakkeeseen laitoin toiveeksi että haluan kokeilla pärjätä mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja sitten haluaisin kokeilla sitä kohdunkaulapuudutetta. Itsellä olisi toiveena ettei epiduraalia tai spinaalipuudutetta. Mutta voihan se olla sitten kun synnytyksen aika tulee, että sitä haluaakin järeämpää kivunlievitystä. Pitää antaa synnytyksen edetä omalla painollaan ja kuunnella synnytystä hoitavia asiantuntevia kätilöitä. Meillä oli tutustuminen synnytyssaliin viime viikolla, saimme sieltä jo etukäteen rentoutumisharjoituksia, joita kannattaa kuulemma harjoitella synnytystä ajatellen. Muutenkin siellä painotettiin aktiivista synnytystä, jossa synnyttäjä liikkuu mahdollisimman paljon, jolloin kivutkin ovat siedettävämmät.

Nyt taidan lähteä laittamaan ruokaa uuniin ja leipomaan :) Äitini ja isäni ovat tulossa tänään meille kylään ja ovat meillä pitkästä aikaa yötä. Pitäis jonkunlainen kakku leipoa kun huomenna on minun ja mieheni 1-vuotis hääpäivä :)

T:Viipsu+vauva 32+2
 
Viipsu84 Tuo on kyllä aivan totta että synnytykseen kannattaa todellakin lähteä avoimin mielin ja mahdollisimman vähän jännittää tilannetta, sairaalassa on kumminkin mahtavat kätilöt joille synnytys on varmasti tuttu juttu. Heihin todellakin voi luottaa ja he antavat kyllä tosi paljon rohkaisua ja voimia! Itse muistan tuon tunnin mittaisen ponnistusvaiheen, olin aivan väsynyt ja en millään olis jaksanut enää yrittää ponnistella vauvaa ulos, sain niin mahtavaa kannustusta sekä mieheltäni että kätilöiltä, sain jostain ylimääräistä puhtia niin paljon että vauva saatiin ulos, joillakin ponnistusvaihde menee taas 5min ohi ja katos vain vauva syntyi jo, toisilla se teettää kyllä työtä, toivon kyllä itse että tämä toinen muksu syntyisi vähän nopeampaa :D Itse olin 2 viikkoa ennen nicon syntymää jo sairaalassa kun yritettiin käynnistellä, nico syntyi vasta rv42+3 viikoilla, tosiaan kaks viikkoa käynnisteltiin, meinas jo järki lähteä ja joka aamu sitä ajatteli että joko tänään olis aika synnyttää. Kätilö vain laittoi kaupungille shoppailemaan ja käski pysyä 30km säteellä sairaalasta, mies piti olla kokoajan mukana. Kylläpä vauva sitten syntyi kun aikansa jaksoi odottaa :) Mutta avoimin mielin synnyttämään, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja aina ei kaikki mene niin kuin pitäisi. Mutta aurinkoista loppu odotusta kaikille äideille ja muistakaa levätä hyvin ennen synnytystä :)
 
Lortsy
Heissan..

Tänään oli eka neuvola lääkäri ja ultrasi että viikkoihin nähden mennään käyrällä. Pää oli alaspäin, mutta voi kuulemma vielä ponkasta ylöskin. Ihmettelinkin asiaa viikonloppuna, kun koiran kanssa lenkkeilessä jalkojen välissä tuntui painetta sekä istuessa tuntuu siltä että keuhkot menisi kasaan.. Hyvä että niistäkin vaivoista "syyllinen" selvisi.. Ei ole juurikaan minkään näköisiä supistuksia ollut viime aikoina, muutama oli silloin helleaikaan ja töissäkin oli stressiä silloin.. mutta katotaan nyt, tämä viikko vielä töitä ja sitten lomalle.

Sokerit heittelehtii, ja niissä ei tunnu olevan mitään logiikkaa, joten ensi perjantaina on äitipolille aika. Ensiksi oli koholla ennen ruokailua arvot, nämä korjaantui syömällä useammin. Tämän jälkeen on ollut koholla ruokailun jälkeiset arvot, vaikka ihan samanlaisesti olen syönyt. Jännityksellä odotellaan mitä tuleman pitää...

Ajattelin yrittää pärjätä mahdollisimman pitkään ilman lääkkeitä. Tosin sitten, jos tuntuu siltä niin otan kaiken mahdollisen lääkityksen minkä vaan saan. Synnytystä yritän olla ajattelematta, ja hyvin se onkin pysynyt sellaisena mustana aukkona vielä. Eli mielikuvissani lähden kotoa sairaalaan, ja sitten muksu onkin jo syntynyt. Tässä välissä ei tapahdu yhtään mitään.. :) Itsensä pettämistä tiedän, mutta...

Viikonloppuna tuli sitten vaunut hankittua, ehkä hieman hintavat mutta pitäisi toisaalta kestääkkin sitten pidempään. Samalla tuli hankittua turvakaukalo ja jokaisen sortin adapteria että kaikki voidaan läimästä yhteen. Isännällä menikin sitten loppuviikonloppu leikkien asentajaa.. :) Vielä olisi osa vaatteista ja vaipoista pesemättä, sekä kehto on vielä mamman luona. Eli ensi viikolla, kun molemmilla on lomaa siivotaan (=tyhjennetään paikkoja) ja ajellaan ympäri Suomea hakemassa huonekaluja. Sitten pitäisi olla kaikki mitä ainakin alkuun tarttetaan.. kai..

T: Lortsy ja Raikku 31+0
 
Lortsy joudutko sinä miten tiheästi mittaamaan sokereita kotona? Mulla oli aluksi joka toinen päivä kahden viikon ajan, mutta ne pysyivät hyvinä, joten harvennettiin sitten että 2 x/vko teen käyrän. Mun ei tarvitse mitata ennen ateriaa arvoja paitsi aamulla paastoarvo. Sitten on 1h aterian jälkeen mitattava aamupalan, lounaan ja päivälllisen jälkeen. Elikkäs pistän itseäni 4x/päivä kahdesti viikossa. Näillä mennään synnytykseen asti, olen itse yhteydessä synnyttäneiden osastolle mikäli tulee poikkeavia arvoja. Kotiseurannassa arvot pysyneet hyvänä koko ajan. Oletko noudattanut millaista dieettiä? Mie sain silloin ohjeen 1800kcal dieettiin. Sillä sokerit pysyneet kurissa, ja kylläinen olokin tulee kun vaan muistaa syödä tarpeeksi tiheästi. Tein sunnuntaina testin, kun juhlimme mieheni kanssa 1v- hääpäivää ja kävimme ravintolassa syömässä pitemmän kaavan kautta ja jälkkäriksi otimme vielä tosi isot jätskiannokset, niin silti 1h aterian jälkeen verensokeri oli 6,5. Halusin kokeilla, että miten paljon herkuttelu nostaa sokereita, mutta ne pysyikin ihan kohdillaan.

Kävin eilen shoppailemassa. Ostin meidän pikkuiselle nyytille eilen villaisen välihaalarin ja itselleni pari trikoopaitaa sekä parit imetysliivit. Kuppikoko on taas kasvanut tässä vaiheessa raskautta, että toivotaan että nyt päästään näillä imetysliiveillä jopa synnytyksen jälkeenkin olemaan, ettei tarvitsisi ostaa enää uusia. Pakkasin eilen vauvan kotiintulovaatteet jo valmiiksi kassiin ja mieheni vei sen turvakaukaloon odottamaan, että tuo vaatteet sitten tullessaan kun tulee meitä hakemaan sairaalasta. Itselleni olen pikkuhiljaa alkanut myös miettiä tavaroita mitä otan sairaalaan mukaan, hygieniatarvikkeita (shampoota, saippuaa, hammasharjan, -tahnan ja deodorantin) olen jo kaupasta valmiiksi ostanut ja laittanut kosmetiikkalaukkuun.

Olen yrittänyt liikkua kipujen sallimissa rajoissa nyt lomalla ollessani. Joka päivä olen pienen lenkin tehnyt vaikka liitoskivut ovatkin melko ilkeät. Iltaa kohden kivut vaan pahenevat ja aamulla ovat kaikkein parhaimmat. Yöllä tuntuu ettei millään pääse vessassa käymään, kun vuoteesta ylösnouseminen on hankalaa. Kävimme mieheni ja molempien appivanhempien kanssa sunnuntaina mustikassa. Itse en kerännyt marjoja kyllä kuin suuhuni ja muut keräsivät meille talvea varten yht. 8 litraa pakkaseen :) Urhoollisesti kävelin 2,5 km metsässä muiden perässä etsien toisille hyviä marjapaikkoja :) Kivaa oli ja tukivyön kanssa liitoskivutkin pysyy melko hyvin poissa.

Vauvaa varten meillä alkaa olla kaikki valmiina. Eilen kävin ostamassa apteekista vielä viimeisiä tavaroita mitä vauvaa varten on hyvä olla valmiina. Pinnasänky tuodaan sisälle sitten kun mieheni jää syyslomalle 3 viikon kuluttua. Emme viitsi pinnasänkyä tuoda kovin aikaisin sisälle, jottei meidän kissa ajattele että sänky on sitä varten tuotu. Hoitopöydän olen valmiiksi laittanut kokonaan.

Mutta nytten taidan jatkaa verhojen ompelua. Ajattelin ommella uudet verhot vielä meidän makkariin ja kodinhoitohuoneeseen. Kirjoitelkaahan tekin kuulumisianne tänne taas :)

T:Viipsu+maha-asukki 32+5
 
Täällä ollaan nyt viikoilla 34. Tänään oli äippäneukku. Tällä kertaa hemoglobiini sekä verenpaine oli molemmat loistavia ja sf mitta kasvanut viime kerrasta jälleen 2cm. Neuvola täti ihasteli mun valtavaa massua kun menin makuulle, vauva alkoi kovasti potkia ja näki kyllä kun jalkaa oikaisi kohti tissejä :D Pää kiinnittyi tosiaan jo kuukausi sitten ja hyvin HYVIN matalalla on pää ja alkaa ahdasta olla pienellä miun masussa. Nyt neuvola käynnit harventuu ja seuraava kahden viikon päästä, sitten on pian lääkärineuvola ja sitten on viikottaiset käynnit. Tänään pakkasin sairaalalaukun. Eilen hankittiin tuplat, ystävältä ostin myöskin kestovaippoja ja vauva lehden tilasin niin sain kantoliinan tilaaja lahjaksi :) Paljon oon kirppareilta löytänyt isommalle lapselle ja tälle tulevalle vauvalle vaatetta :) Valmista alkaa olla täälläkin jo kaikki vauvaa varten :) Odottelua vain :)

t.Marianne ja masuasukki
 
Moikka!

Kiva kuulla, mitä ootte miettineet noista synnytysasioista. Mä en vieläkään osaa itse sanoa, että mitä puudutuksia jne. mä haluaisin, mutta toivottavasti jotain selviäisi siellä synnytysvalmennuksessa, joka on joskus 3 viikon päästä. Epiduraalia mä vähän pelkään, että ponnistamisen tarve häviää, eikä sitten tiedäkään enää, että millon on aika. Kuitenkin luonto on varmaan tarkottanut, että se tarve tulee sillon kun täytyykin sitten alkaa ponnistaa. Neuvolasta saatiin jo ohjausta ponnistusasentoihin ja niitä pitäisi kotona sitten harjoitella ja kokeilla, että mikä tuntuu itestä kivalle.

Lortsy, mullakin on ollut pyöräillessä jne. kummallista paineen tunnetta alavatsassa ja tää meidän vatsalainen onkin ollut jo pitkään pää alaspäin. Tykkää sitten välillä puskea oikein kunnolla! :D Toivottavasti hän ei enää päätä kääntyä...

Täällä tuntuu, että kaikilla alkaa olla tavarat kasassa. Meilläkin muutamia pieniä juttuja lukuunottamatta alkaa olla. Isoimmat hankinnat ollaan ainakin tehty. Vielä pitäisi pestä valmiiksi vaatteita sekä ostaa vaippoja ja muita pieniä tarvikkeita, joita ei olla vielä ehditty. Mä lähden loppuviikoksi vanhemmilleni, sieltä saan vielä mukaan vaikka mitä, niin katsotaan sitten mitä vielä puuttuu :)

Mulla on selkäkivut ihan kauheita, mutta niin kuin neuvolassa sanottiin, niin minkäs teet. Jumpata voisi, mutta harvemmin saan aikaiseksi... :ashamed: Onneks sentään oon saanu itteni muuten liikkeelle täältä kotoa. Kävelylle jne. Huomenna on junamatka edessä mutta onneksi sen aikana pääsee jalottelemaan, siksi meenkin junalla enkä autolla. Ootteko te ajatelleet, että millon jäätte "kokonaan" kotiin odottelemaan syntymää? Meillä asuu molempien puolien sukulaiset niin kaukana, että mä ajattelin, että tämän viikon reissu saa olla viimeinen tällänen pidempi ennen synnytystä. Mun mies joutuu vielä pariin otteeseen lähtemään reissuun, mutta niille ajoille sovitaan sitten jonkun kaverin kanssa, että kenelle saa soittaa, jos tulee hätä. Toivotaan nyt kuitenkin, että kaveri sen 6 viikkoa olis vielä syntymättä :)

Mutta ei muuta kuin hyvää viikkoa kaikille! Mä palailen koneelle varmaan taas loppuviikosta!

Salliina ja mm rv 32+2
 
Lortsy
Viipsu: Eka mittasin sen 4 krt/päivä 6 päivän ajan (aamulla+1h aamupalan jälkeen ja sitten päivän ns. pääateriaa ennen ja 1h sen jälkeen), mistä tulokseksi tuli se että syön vain n. 1600 kCal per päivä (pidin myös omatoimisesti ruokapäiväkirjaa, kun arvot rupesi oleen "vähän" kummalisia) ja aivan liian harvoin. Seuraavalla jaksolla (taas 4krt/päivä 6 päivän ajan) ruokailut on oltava maks 4h välein ja vähintään 1800 kCal (vähän on ollut hankalaa, kun tuntuu jotenkin hirveältä määrältä ruokaa). Tästä syystä mennään äitipolille seurantaan ensi perjantaina, en ole aikaisemmin käynyt siellä. Katsotaan mitä ohjeita sieltä tulee, varmaan paljonkin kun aikaa pitää varata 2-3h ja iso liuta ihmisiä tutkii. Sitä ennen teen taas 6 päivän seurannan (4krt päivä mittaukset) ja 3:lta päivältä ruokapäiväkirjaa. Omista mittauksista ja syömisistä olen tullut sellaiseen johtotulokseen, että minun elimistä ei kestä yhtään makeaa vaan arvot nousee välittömästi, 1 keksi jälkiruuaksi ja arvot on vielä tunnin päästä yli 7,8.

Ajattelin yrittää pysytellä liikkeessa mahdollisimman pitkään, koira toisaalta auttaa tässä asiassa. Autolla ajamista yritän vältellä, kun alkaa maha ottaan jo rattiin kiinni sekä toi istuminen on välillä hieman haastavaa pitkiä aikoja. En ole miettinyt että koska jäisin kotio "odottamaan" synnytystä, tosin olen täysin vakuuttunut että meillä menee 2 vk yli aikaiseksi mikäli ei jouduta käynnistelemään ennen aikojaan.

Toivottavasti pää pysyy nytten sitten alhaalla loppu ajan, vaikkakin närästys on pahentunut huomattavasti sekä kävely on välillä todella tuskaisaa. Ajatuksissa yritän vain selvitä aina päivän kerrallaan, koska tulevaisuus välillä ahdistaa (rd:n vuoksi pahemmin kokoajan).

Nyt tarttee lähteä liikenteeseen..

T: Lortsy ja Raikku 31+1
 

Yhteistyössä