syysvauvat

Salliina85: Kyllä mä uskon että siitä puudutteesta huolimatta tietää kun pitää ponnistaa. Itellä ainakin oli yhtä pitkä jaksoista ponnistamisen tarvetta. Mä kävin sypellä jo aikaisemmin ja tehtiin suunnitelmaa synnytystä varten. Kokeilen mennä alkuun kylvyllä+ lämpöpusseilla+ panadolilla+ ilokaasulla ja kohdunkaulanpuudutteella. Mikäli kivut ei anna rauhaa niin tai lamauttaa niin epiduraali peliin. Ekan synnytys siis kesti likimain 2 vrk. Just muisteltiin miehen kanssa että tasan kaksi vuotta sitten makoiltiin lusikka asennossa ja odoteltiin <3 Minä ammeesta tulleena ja kätilöt yritti saada nukahtamaan, epäonnistuen..
Mulla on kuitenkin vielä toinen sype käynti ens kuun alussa. Ihan hyvä, kun on nyt taas meinannut kipupelko nostaa iltaisin päätään kun on noita kipeämpiä suppareita iltaisin ollut.

Meillä on kans tavaroita laiteltu paikoilleen. vielä pikku säätöä ostoksien kanssa, pakollista oikeastaan vaan vaipat. Muuta saa sitten myöhemminkin. Sain viime viikolla pesänrakennus vietin ja pienen paniikin kun en ollut mitään tehnyt, joten tein kaiken parissa päivässä :D

Huomenna menen käymään vikalla neuvolalääkärillä, aikaistettiin supistusten takia. Tosin meen varmaan synnytystapa arvioon, joten sekin on sitten lääkäri käynti.

Mulla oli viime pe neuvolassa kaikki ok. Vauva vaan on niin pirun vilkas, että ei meinannut th saada sydänäänistä kiinni. Poju heitti nimittäin kesken kaiken itsensä mm. toisin päin. Aluksi nätisti raivotarjonnassa ja sitten heittäytyi jo perätilaan... Huomasin että terkkarilla oli vähän pokan pitämisen kanssa jo ongelmia :D

Mulla kans nuo liitoskivut vaivaa, tosi inhaa kun eipä niihin auta kun synnytys. Liikunta vähän helpottaa, mutta kaks piippuinen juttu noiden supistusten takia..

Hyviä vointeja kaikille! :) Tässähän ollaan jo loppusuoralla!

T:Bayaf + poju 32+4
 
Lortsy onpas eroja noissa verensokeriohjausasioissa ympäri Suomea. Ja samoiten tuossa äitipolikäynnissä. Meillä ei mennyt siellä äitipolilla kuin varmaan 10-15 minuuttia kun päästiin lääkärin vastaanotolle. Gynekologi katsoi vaan sokerit ja samalla tavalla tutki kuin neuvolalääkärikin. Otti vauvasta mitat ja sanoi että keskikäyrällä mennään. Miten sulla on vauvan kasvu pysynyt tasaisena? Sehän siinä on riskinä, että vauva kasvaa liian isoksi jos sokerit heittelehtii...

Eilen illalla oltiin miehen kanssa taas perhevalmennuksessa. Siellä oli lapsiperhe kertomassa arjestaan, ja heillä oli nyt 5 kk:n ikäinen lapsi mukana. Oli kiva kuulla ihan käytännön elämästä ohjeita että miten arki on opettanut heitäkin eteenpäin lapsen kasvatuksessa. Samoin eilen säikähdin, kun vauvan liikkeet tuntuivat tuolla melko alhaalla, että onko vauva pyörähtänyt taas perätilaan, mutta nyt taas liikkeet tuntuvat täällä ylempänä. Toisaalta vauvalla alkaa olla jo kokoa sen verran, että olisihan sen tuntenut jos se olisi muljahtanut kääntyä kokonaan toisinpäin. Nyt peppua pungerretaan taas kohti kylkiluita :)

Miepä lähden aamupalan syöntiin. Pikaisesti tulin kirjoittamaan, kun mies lähti juuri äsken töihin. Olen itsekin alkanut herätä klo 7 melkein joka aamu, jotta ennättää miestä nähdä ennen töihin lähtöä.

T:Viipsu+vauva 32+6
 
Salliina85 Vaikka otat epiduraalin niin kyllä tiedät milloin pitää ponnistaa! Mie ainakin haluan sen heti suosiolla nytkin koska auttaa todella mahtavasti ja vaikka mulla ei ole pieni kipu kynnys niin haluan kaiken mahdollisen auttavan heti kun synnytys käynnistyy, mulla eka synnytys kesti noin 9h. Ponnistusvaihde vähän alle tunnin. Ja välilihaa leikattiin sentin verran, sen verran iso muksu oli että ei se muuten olis tullut ulos :D Siihen sain sitten pari tikkiä ja se haava mulla parani jo peräti viikossa, tikit neuvola täti otti pois kun tuli vauvaa katsomaan kotiin. Tuo välilihan leikkaus auttoi todella paljon myöskin ja heti sen jälkeen lapsi syntyikin, helpotti ponnistamista, sen kyllä mielummin haluan nyt tässä seuraavassakin kuin että jollain imukupilla autettaisiin. Mutta nyt kun on toinen synnytys tulossa niin toivon että tämä syntyisi vielä nopeampaa ja ilman mitään kummempia leikkauksia ja varsinkaan käynnistelyä! :)

Malinanne ja vauvamasu rv34+1 :heart:
 
Lortsy
On niissä ihan paikkakunnallakin eroja. Tuttu odottaa samoilla viikoilla ja on jo ollut pidempään insuliineillä. Ilmeisesti oma tapaukseni ei ole niin selkeä, että siihen osaittaisiin puuttua. Sf mitta on neuvolassa ollut aina keskikäyrällä ja lääkäri katsoi ultralla maanantaina että n. 1,6 kg painoarvio ja muutkin mitat vastaa keskikokoista vauvaa. Kalkkia tosin löytyi istukasta, ei paljoa, mutta löytyi kyllä että tiedä sitten onko se pitänyt vauvan kasvun "normaalina"..

Viime torstaina oli lapsen hoito valmennuksen aiheena ja mukana oli 3kk poika äitinsä kanssa. Vähän ehkä jäi sisällöllisesti vajaaksi, tosin ei itse ehkä osannut kysyäkkään mitään "olennaista". Huomenna on psykologin luento siitä, miten vauvan tulo muuttaa perhe-elämää. Kaverilta kuulin, että täysin turhan oloinen mikäli vastaa edellisiä kertoja. Haluisin enemmän kuulla siellä synnytyksen jälkeisestä tunnemyrskystä sekä synnytyksen jälkäisestä masennuksesta, mutta ilmeisesti katsellaan vaan kuvia ja jutellaan tämän hetken tunteista... Katsotaan nyt mitä huominen tuo tullessaan.

Nytten lounaalle ja sitten vauhdikkaasti kohti viimeisiä työpäiviä

T: Lortsy ja Raikku
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!
Ei täällä kovin moni tunnu kirjottelevan =/ Itsekään en ole ehtinyt,kun vauhti on ollut niin kova =D Viimekuu meni lomaillessa ja nyt sitten ollaan oltu tää kuu melkein saikulla.Olin 3päivää töissä ja tulin siihen tulokseen ettei siellä kannata kärvistellä.

Oon innoissani vähän sisustanut pikkuselle huonetta, ja loput on suunniteltu,kunhan joku vaan siirtelee huonekalut oikeille suunnille =) Myös tuntuu että suurinosa tavarasta on jo hankittu, ainakin ne tarpeellisimmat ja isoimmat. Vielä itkuhälyytin on tulematta (oon siis tilannu kaverilta) ja pinnikseen pitäs ostaa patjat.Tietty kaikki rintapumput ja kumit yms on hankkimatta,mut niitä saa niin helposti kaupasta tarvittaessa.Olen myös jo suurimman osan vaatteista pessyt valmiiksi =) Nyt ootellaan enää pikkumiestä syntyväksi =) Kunhan ei tule liian ajoissa!:heart:

Odotusaika on mennyt muuten hyvin,mutta viimekuun alussa alkoi nivustaivetta koskemaan,aluksi koski myös alavatsaa (lapsi on suurimman osan ajasta ollut pääalaspäin juuri sillä puolella), no neuvola lääkäri sanoi että ovat vaan liitoskipuja.Jossain vaiheessa sen jälkeen huomasin,että nivunen on turvonnut.Turvotus jatkui ja paheni tietysti seistessä,eikä helpottanut istuessa.Paripäivää olin siinä välissä töissä ja tuskaahan se oli!Saikulle, ja makuuasento.Viikon jaksoin enemmän ja vähemmän makoilla (päivittäin kyllä liikuin normi asiat),eikä kipu/turvotus onneksi enää pahentunut.Ei kyllä helpottanutkaan,mitä nyt tuntuu että tohon kipuun on kerinnyt tottua jo. Eilen sitten sain neuvolalääkärin ja epäili että vois olla jotain suonikohjun tapaista tai pientä nivustyrää,ei kuitenkan vielä tarvii huolestua,jos ei ala pahenemaan. MUTTA! Teki samalla sisätutkimuksen ja olikin kohdunsuu pehmentynyt (ilmeisesti vain hieman) ja kohdunkaula lyhentynyt, enempi mitä ensisynnyttäjällä pitäis olla tässä vaiheessa (30+3). Kyllä hieman laittoin varuilleen!Kummallisinta on kun olen tosiaan ottanut aika rauhallisesti,kun normaalisti huserran menemään pää kolmantena jalkana.. Noh,nyt odotellaan aikaa kunnon tutkimuksiin,että miltä vaikuttaa. Tuli sellanen olo,et enhän mä uskalla tehä mitään,ennenkö kuulen tuomion. Onko kellään vs. kokoemuksia kertoa?Hirvittää jos tuo tuolta putkahtaakin turhan ajoissa!
Kaikki aina kyselee supistusten perään ja tuntuu et se on ainut mikä merkkaa,et onko ollu suppareita.Mä en ainakaan osaa sanoa että mulla mitään olis ollu.Välillä vihlasee tai pistää vauvan puolelta ja tuntuu et maha pingottuu toiselta puolen ku vauva sielä mölyää,mut ei kyllä mitään muuta o tullu havaittua.

Tästä tulikin sitten valitusromaani :LOL:
Pitää yrittää tässä useammin palata asiaan,jos vaikka tätä aikaa sattusi olemaan tulevaisuudessa hiukka enempi =)
 
Eilen oli loppuraskauden neuvolalääkäri, tässä siis raporttia!
Kohdunpohjan kasvukäyrä on kamalaa siksakkia koko matkalta,
joka kerta ollut melkein eri mittaaja ja sen kyllä huomaa... Lääkäri sano että normitilanteessa noin huimista heittelyistä lähetettäis ultraan tarkistukseen, mutta mun tapauksessa ei tarvetta kun mittaaja on tosiaan kesälomien takia vaihtunut koko ajan.
Kohdunpohjankorkeuden mitat on mennyt näin:
vko 28___24cm
vko 30___29cm
vko 32___29.5cm
vko 34___29.5cm
vko 36___33cm
vko 37___33cm (lekuri sano että se on enemmän 32 kun 33, mut laitetaan 33 niin käyrä on nätimpi..)
Ja kohdunkaulan pituus edelleen 3cm niinkun koko raskauden ajan, ja lääkärin mielestä oli aika kiinteän tuntuinen : / Huoh, olisin niin toivonut että siellä olis tapahtunut jo jotain...
Verenpaineet hyvät niinkun koko raskauden ajan (106/70), ei turvotuksia, ei virtsassa mitään, ja painoa tullut KILO viime viikosta :whistle: Tosin edelliskerralla olin lihonut van 57grammaa kahdessa viikossa.
Likka on ollut raivotarjonnassa samassa asennossa jo viikolta 30 asti, lääkäri varotteli että pää voi olla kovinkin toispuoleisen näköinen syntyessään kun on näin monta viikkoa jäpittänyt paikallaan :)
Pää oli laskeutunut ja kiinnittynyt ja tuntui hyvin sisätutkimusta tehdessä.
Pulssi oli vauvalla 130-140 ja samoissa lukemissa menty koko alusta asti.

Ei siis mitään uutta ja ihmeellistä mun kohdilta. Neuvolatäti harmitteli, että meidän kohdalla jäi nyt sitten välistä VaVu valmennus, joku ilmanen vanhemmuusseminaari, synnytysvalmennus ja synnärille tutustuminen väliin, vielä kun ensisynnyttäjä olen. Kesäaikaan ei kannata olla raskaana kun mihinkään noista ei ainakaan täällä pääse :D
Ens viikolla onkin sitten normi neuvola johon mulle varattiin puolentoista tunnin aika että keretään juttelemaan synnytysasioista kahden kesken. Neuvolasta peloteltiin että kun kaikki muu meillä jäänyt väliin niin varmaan pyöräytän lapsen ennen ens viikkoa ja jää sekin keskustelu käymättä :D
Mut ei taida olla todennäköstä noitten lääkärin antamien tietojen perusteella...

Nyt sitten vaan loppuajan odottelua edessä :) Eihän tässä oo mihinkään kiire, nuo iskiasvaivat kun helpottais niin ei haittais yhtään vaikka menis yliaikasekskin!
 
Uih!Mulla on kerran aikasemmin mitattu sf,eikä sitä merkattu mihinkään.Nyt vk 30+3 oli sf 25cm,et aika pienellä mennään.Painoakaan ei ole tullut kuin n.6kg painoa,olen kyllä pieni kokoinen muutenkin. Mut tosiaan mulla ol jo kohdunkaula lyhentyny kokeiltaessa 2 senttiin,kuulemma ultralla näkee tarkemmin ja usein kokeiltaessa tuntuu että on enemmän lyhentyny kun mitä tosiasiassa onkaan.Toivotaan! Haluaisin kyllä tän vielä 2kk pitää sisälläni!

Mekään ei päästä mihinkään vanhempain valmennuksii (tai mitä lie nimeltään) ku tosiaan täällä opiskelijat niitä pitää ja alottavat vasta opiskelujaan. Käydään sitten neuvolantädin kanssa juttuja läpi jossain vaiheessa. Sentään on mahollisuus päästä sairaalaan tutustumaan, mihin mies kyllä ei pääse mukaan =/

Onneksi ilmat on vähän viilentyny,ni jaksaa taas olla ja möllöttää masun kanssa =)
 
Moikka!

Mäkin pääsin taas koneelle, kun kotiuduin kylästä :) Kiva lukea kaikkien kuulumisia!

Joko teillä on alkanut yöunet pätkittyä? Mä käyn kerran tai kaks vessassa yöllä, mut muuten oon nukkunut pitkiä yöunia ilman häiriöitä. Kunnes viime yönä heräsin neljältä, enkä saanu enää unta... Kaipa tää alkaa olemaan aika normaalia.

Miten teillä mies osallistuu odotukseen? Tai onko jotain, mitä haluaisitte miehen tekevän/tietävän ennen lapsen tuloa? Meillä mies kyllä taputtelee massua ja puhelee vauvalle välillä sekä on lukenut neuvolasta saadun kirjasen, mutta esimerkiksi synnytyksestä hän ei ole vielä ottanut selvää. Olisiko jo aika? Vai pitäisikö miehen antaa edetä omaa tahtiaan? Kun itse olen kuitenkin yrittänyt jo kovasti alkaa lukea synnytykseen liittyvistä asioista.

Mä oon lisäksi viime aikoina jostain syystä syönyt ihan kauheasti sokeripitoisia asioita ja mulle iski eilen kauhea paniikki siitä, että vauva on liian iso. Sokerirasituksessa tosin arvot oli alle sen, mitä pitikin, mutta onko mahdollista, että vauvasta tulee silti liian iso? Ja tutkitaanko se vielä jotenkin ennen synnytystä? Kun meille on sanottu vaan, että syntyessään arvio olisi 3600g kohdun pohjan käyrän mukaan arvioituna. Siis käyrä on kasvanu nätisti aika keskikäyrällä (tosin sama mittaaja koko ajan). Nyt oli siis viikolla 32+1 30 cm.

Meilläkin on vauva ollut raivotarjonnassa jo heinäkuun alusta joka kerta kun ollaan neuvolassa käyty. Saa nähdä kestääkö, toivottavasti :)

Osaisitteko muuten sanoa, että mitä kaikkia ominaisuuksia kannattaa ottaa huomioon ostettaessa vauvalle turvakaukaloa? (haluan telakallisen) Meidän piti saada kaverilta, mutta ei nyt saadakaan, joten täytyy alkaa miettiä uuden ostoa :) Kiitos vinkeistä!

Nyt tää mamma lähtee pyykkäämään ennen kuin kaveri tulee kylään! :D

Salliina ja mm rv 33+1
 
Meillä on maxi-cosin turvakaukalo isofixillä. Turvallisuus tärkein ominaisuus ja kakkosena sitten paino. maxi-cosilla kumpikin kohdillaan. :)
Meillä kun on nyt tuo toinen tulossa niin eipä tuo mies osallistu oikeastaan muuten kuin kokeilee masua aina välillä jos potkiskelee. ultriin ja pelkopolille on hankkinut vapaapäivät töistä. En mä usko että siihen synnytykseen voikaan hirveästi mies valmistautua. Tärkeintä on vaan olla siellä läsnä ja tukea. Meillä isäntä komenti minua hengittämään/rauhoittumaan ja hiero esim. selkää. Mä oon semmonen panikoija niin sai tosissaan komentaa mua välillä. Mies kävi enemmän ehkä esikoisen aikaan neuvolakäynneillä kun oli lomilla. Molemmilla kerroilla on säästänyt ylityöt+lomat niin voi olla pitkään kotona kun vauva syntyy. eli 2-3kk.
En mä sitä sf-mittaa jaksa murehtia, on mittaajasta ja äidin ruumiinrakenteesta kiinni. Vähän väliä se huitelee tuolla yläkäyrän yläpuolella, mutta pituutta mulla ei es 160 senttiä, niin pakostikin tommonen pallo tossa edessä. Herkkuja ehkä normaalia enemmän oon syönyt, mutta en mitenkään ahminut. Esikossa kans sf-mitta iso, mutta vauva ihan normaalin kokonen laskettuna aikana. Ja nyt viime mittaus rv 32+4 oli 33cm....
Mulla ei oo hajuakaan miten päin vauva on. Se on vielä niin korkealla että pyörii kuperkeikkaa vissiin, kävin viikon sisään kaks kertaa neuvolassa ja toisella oikein päin ja toisella väärinpäin... Että katsellaan.. :D
Supistukset on vähentynyt, mutta tilalle tullut inhat menkkakivut alavatsaan ja selkään. Eipäs tässä enää hirmu montaa viikkoa ole, että eiköhän tässä pärjäillä :)
 
Heips pitkästä aikaa!!!

Salliina me ainakin mieheni kanssa kysyttiin lastentarvikemyymälästä, että mikä kaukalo olisi mahdollisimman turvallinen vauvaa ajatellen. Päädyimme ostamaan sitten Britaxin kaukalon ja siihen sen turvavyöllä autoon kiinni tulevan jalustan. Jalusta on kyllä ketterän tuntuinen kun kaukalon saa yhdellä napinpainalluksella irti jalustasta.

Tänään oli minulla viimeinen neuvolalääkäri. Painoa oli tullut 744g/vko, mutta ei th ollut huolissaan kun tähän asti paino ollut parisen kuukautta laskussa tuon diabetesruokavalion vuoksi. Turvotuksia alkaa olla lähes päivittäin. Sormet ovat aamuisin aina turvoksissa, toisinaan myös jalkapohjat. Pissa oli puhdas ja verenpaine ok. Seuraava th neuvola 2 vkon kuluttua. Lääkäri ultrasi vauvan ja kaikki oli kunnossa. Painoarvioksi saatiin 2450 grammaa, kasvaa aavistuksen keskikäyrän yläpuolella. Niin on kasvanut kyllä koko raskausajan :) Virkeä tenava tuntuu olevan ja syke naputti 158x/min. Kohdunsuu oli hieman pehmentynyt ja lyhentynyt, mutta kiinni kuitenkin ja kanavaa oli lähes 5cm jäljellä. Nyt ei saatu enää ultrakuvaa. Vauvan pää oli jo niin alhaalla, että lääkärikin sanoi että vaikea saada enää kasvonpiirteitä ultralla näytettyä. Lääkäri antoi kohdunsuun tilanteen mukaan arvion ettei tää vauva tule syntymään yliaikaisena.

Muutenkin olen voinut nyt hyvin, kun olen saanut olla kotosalla. On saanut levätä oman jaksamisen mukaan. Olen pyrkinyt käymään päivittäin 2-3 km kävelyllä, mutta lenkkeily on muuttunut nyt niin äärettömän hitaaksi hiipimiseksi, kun liitoskivut pahenevat melkoisesti jos kävelee liian nopeasti tai liian pitkän lenkin. Ruokailut on olleet nyt säännöllisempia kun olen saanut kotosalla olla. Harjoitussuppareita on tullut päivittäin mutta melko vähän mun mielestä.

Nyt mie lähden vähän kotiaskareiden pariin. Kirjoitelkaahan tekin kuulumisianne pitkästä aikaa :)

T:viipsu+vauva33+6
 
Meillä oli esikoisella Graco turvakaukalo jalustalla, oli täys paska vaikka edullinen ja olevinaan niin hyvät arvostelut saanut, nyt uusimmassa saikin sitten huonot arvostelut! Nyt ostin ystävältä Britax baby safe turvakaukalo ja turvavyö kiinnitteinen jalusta. Takuuta meidän käytölle vielä reipas vuosi. Suosittelen Britaxia!! Helppo käyttöinen, kaukalo kevyt kantaa ja tärkein asia että se on turvallisin pienelle vauvalle!

Täällä alkaa tuntumaan siltä että synnytys lähenee! Alavatsassa kauheaa painetta ollut jo monta viikkoa, selkäkivut aivan kauheat ja ei pysty kauan kävellä tai seisoa enää yhteen mittaan. Ensi viikolla onneksi neuvolaan, jos sinne asti pärjäis :)

t.Malinanne ja vauvamasu rv35+1 :heart:
 
Moikka!

Me päädyttiin ostamaan sitten sellanen Brion Primo turvakaukalo ominaisuuksien, hinnan ja koon kombinaationa. Saanu kuitenkin arvosanan hyvä ja on kätevä ja näppärä. Lisäks jalustassa on molemmat kiinnitykset niin ei tarvi miettiä sitä sitten, kun auto menee kuitenkin vaihtoon jossain vaiheessa.

Mullakin alkanu pikkuhiljaa tuntua siltä, että synnytys on kohta ovella. Selkäsäryt on päivittäisiä ja toisinaan aika koviakin. Välillä sitten tuntuu hurjaa painetta, mutta eiköhän se oo vaan hyvä, jos tuo pikkukaveri alkaa asettelemaan päätään oikealle kohdalle :)

Meillä on ylihuomenna tavallinen neuvola, ahdistaa taas mennä punnittavaks, kun tietää, että painoo on taas tullu, kun oon syöny ihan liikoja viime aikoina. Mä oon aikamoinen tunnesyöjä ja painiskelen muutenkin vähän siis siellä rajoilla, että onko syömishäiriö vai ei, niin nyt kun on taas tapahtunu kauheesti kaikkea (myös ei niin kivoja juttuja), niin on vähän tahtonu lähteä lapasesta tuo syöminen : / Päivä kerrallaan pitää sitten yrittää uudestaan. Tähän mennessä mulla on tullu sellanen 10kg yhteensä, toivon kauheesti, ettei tulis kauheesti yli 12 kg... Eikä tähän auta yhtään se, että mun mummo tokas mulle viimeks kun nähtiin, että herran jestas ku sä oot pyöreä, tarttis varmaan vähän kattoo mitä syö :| Mitä siihen sit osaat sanoa...

Mä oon kanssa yrittäny käydä joka päivä yli ½ tunnin kävelyllä ja aika hyvin oon onnistunukin omasta mielestäni. Muuten oonkin sitten kotona ja kun ei oo muita lapsia, niin muu päivä tulee oltua aika paikallaan sohvalla tms. Siinäkin varmaan syytä kunnon katoamiseen ja painonnousuun. Tekee hurjasti mieli alkaa laihduttaa, mutta yritän odottaa vielä imetyksen loppuun asti :)

Meillä on synnytysvalmennus vasta viikon päästä, ootan sitä jo aika innolla. Siitä onkin sitten laskettuun aikaan enää kuukausi. Seuraavasta ultrasta ei vielä oo tietoa, mutta kaipa sekin on siellä jossain viikoilla 37 tai 38. Käsitin, että se olis käytännössä synnytystapa-arvio, mutta en oo varma...

Onneks yleisurheilukisat alko telkkarista, niin ei tarvi miettiä mitä teen, kun mies on vajaan viikon pois kotonta muualla töissä :D Lähen tästä virittelemään telkkarin ja vähän tekemään kotitöitä siinä sivussa! Palaillaan! Jaksakaahan odotella :)

Salliina ja mm rv 34+0
 
Salliina85 No tuo 12kg ei oo kyllä mikään! :D Mulle tuli esikoisen odotus aikana kaiken kaikkiaan yhteensä 22kg ylimääräistä, synnytyksen jälkeen kun kotiin pääsin ja menin vaa`alle niin paino oli 4kg enemmän kuin lähtöpaino, eli saikulle jäi 18kg! Siinä ei tarvinnut sitten paljon laihduttaa, kiinteyttää kroppaa vain, pääsin sitten samaan lähtöpainoon kuin olin ennen ensimmäistä raskauttani eli 52kg (olen laiha ja haluan pian päästä samoihin mittoihin kun olin ennen odotus aikaa) Nyt mulla on paino noussut yhtälailla kuin ensimmäisessäkin raskaudessa ja nousee samoihin lukemiin kuin viimeksikin. Painon nousu viikkoa kohden on ollut noin 400-600g. Itse olen urheilullinen ja en halua raskaudesta jäävän kroppaani ylimääräisiä kiloja, sen takia halua niistä äkkiä eroon, kannattaa vain muistaa että jos ei muista syödä hyvin niin sitten loppuu myös imetys, mie ekan lapsen kohdalla imetin vain 2kk kun lähdin laihduttamaan liian rajusti. Nyt täytyy olla varovaisempi, haluaisin kumminkin imettää mahdollisan pitkälle, korvikkeet on helvetin kalliita ja muutenkin imetys tuntuisi hyvältä jos vain maito riittää :) Ensimmäistä odottaville suosittelen lukemaan esim. tätä nettisivua. Imetystukilista.net - Etusivu

Täällä raskaus vaatiin joka päivä veronsa jo ja todellakin alkaa tuntua siltä että voisko tämä lapsi kohta syntyä. Kipeät poltot ja selkäsäryt valvottaa joka yö ja iltaisin ei meinaa uni tulla kun jalkoja pakottaa! Suppareita tulee joka päivä. Huomenna normi äitiysneuvolaan ja ensi viikolla on onneksi lääkärineuvola!

Malinanne ja vauvamasu rv35+6 :heart:
 
Lortsy
Heissan pitkästä aikaa.

Meille ostiin britaksin baby safe istuin ja turvavyökiinnikkeellä. Isofiksiä mietittiin, mutta auto on varmaan menossa kohta vaihtoon ja ei huvita valita autoa sen perusteella että saa jalustan kiinni. Turvavyökiinnike olikin sitten loppujen lopuksi se parempi vaihtoehto, koska jalustaa kiinnitettäessä huomattiin meidän takapenkkien olevan aika kuppimaiset. Eli jos jalusta on suoraan penkillä, muksu on turvaistuimessa todella pystyasennossa. Meillä on nyt rakenteilla vanutyyny suoristamaan jalustaa, jotta turvaistuin olisi mahdollisimman luonnollisessa asennossa.

Äitipolilla käytiin viime perjantaina ja sain viikon aikaa opetella syömään. Eli uusi verensokeri seuranta ja muutoksia ruokavalioon. Vaaleat jauhot, sokerit ja hedelmät pois ruokavaliosta sekä juoksevien maitotuotteiden kanssa syötävä aina kuituja tai vihanneksia eli vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle. Viikko katsotaan miten menee, ja jos arvot ei parane niin sitten se on pistoksille. Arvot pistän postissa menemään ja seuraavan ajan sain 4 viikon päähän. Muksu on kasvanut tasaisesti keskikäyrällä, eli siinä suhteessa ei vielä ole ongelmia tiedossa. Itselle on kiloja tullut vain 7 ja jatkossakin maksimissaan painoa saa tulla n. 300g/vk.

Tällä hetkellä tunne on sellainen että saisi syntyä jo. Yritän liikkua koiran kanssa mahdollisimman paljon, tosin tukivyön kanssa pystyy vain enää pidemmälle menemään. Selkä ei vaivaa enää, mutta iltaisin ei pysty kävelemään lonkkakipujen vuoksi. Viime viikolla tuli supistuksia iltaisin, mutta nyt ne on hieman jäänyt. Tällä hetkellä maha on vaan jotenkin sekaisin, liikkuminen saa yökkäämään joten olo ei ole kaikkein parhaimpia.

Taidan yrittää jääkaapille, nälkä ja edellisestä ruokailustakin on jo 2,5 h.

T: Lortsy ja Raikku 33 +2 (enää 47 päivää laskettuun.. :) )
 
Heips!

Päätin minäkin tulla kertomaan omia kuulumisia pitkästä aikaa. Tänään alkoi virallisesti äitiysloma. Tuntuukin että äitiysloman kunniaksi minulla on ollut liitos- ja ristiselkäkivut parin päivän ajan pahempana. Olenkin tänään päättänyt pitää ihan leopopäivän liikunnan suhteen. Lähes päivittäin olen pyrkinyt käymään 2-2,5km kävelemässä hissukseen, mutta nytten jo senkin mittaisen kävelylenkin tekeminen tuntuu vastenmieliseltä. Tänään olen kuitenkin arkiaskareita tehnyt hissukseen ja siivoillut huushollia. :) Lisäksi toisina päivinä on niin pahaa närästystä, että söi mitä hyvänsä niin ihan älyttömästi närästää... :( Renniet on olleet kovassa käytössä...

Perhevalmennukset loppuivat meillä tämän viikon alussa. Yhteensä täällä Kainuun suunnalla järjestettiin 5 kertaa, tykkäsimme miehen kanssa kovasti näistä kerroista.

Ensi viikolla on seuraava neuvola, ja sen jälkeen täälläkin muuttuu viikoittain neuvolakäynnit. Alkaa jo loppu häämöttää tässä odotuksessa. Viikonloppuna olemme päättäneet miehen kanssa tuoda vihdoin viimein pinnasängynkin varastosta sisälle, jotta pääsen laittamaan senkin valmiiksi. Muutoin kaikki vauvan tarvikkeet alkavat olla jo valmiina. Innostuin toissapäivänä vielä ostamaan muutaman bodyn ja potkuhousut lisää kun löysin niin suloisia :)

Mutta nytten tää mamma lähtee lepäämään, kun istuminenkin käy tuonne ristiselkään... Ja katsomaan miesten keihäänheiton karsintaa, jonka pitäisi alkaakin hetkisen kuluttua.

T:Viipsu+vauva 35+0
 
Moikka kaikille!
Täällä ollaan jo niin hajamielisiä ja väsyneitä että piti ihan katsoa mitä oon viimeks päivittänyt..
Tänään oli 35+0 th neuvola. Kaikki arvot oli erinomaisia ja saatiin tuo sf-mitta järkevämmälle tolalle, eli oli 32cm. Painoa on tullut nyt yht.12,1kg. Toivotaan ettei kovasti enää nousis. Vauva vihdoin oikein päin ja viime yönä taisi itseasiassa laskeutua. Semmoset kivut on kyllä saanut aikaiseksi tuo laskeutuminen että tämä tyttö lopettaa lenkkeilyt nyt tähän! Crosstraineria aion kyllä vielä käyttää sen minkä esikoinen antaa.
Kaikki on muuten kohdallaan, ainoa että rattaat kun muuttaa vaunuiksi, kasaa pinnasängyn ja mies hakee sitten sairaalareissulla kaukalon veljensä luota. Muuten on vaipat ostettu yms.
Ensi viikolla ois vielä sype käynti. Pyydän että ultraisivat kokoarviota vauvasta kun ei oo ultrattu rakenteen jälkeen. Pelkään hulluna että vauva isompi kun esikoinen... Ja nytpä nuo neuvola käynnitkin alkoi olemaan viikon välein.
Tässähän ollaan jo kaikki loppusuoralla! :) Uskomatonta että 2 viikon päästä vauva ei olisi enää keskonen ja 5 viikkoa laskettuun <3

Liikaa ei kannata tosiaan ottaa stressiä kehon palautumisesta tai imetyksestä. Keho palautuu kyllä ajan kanssa, toisilla nopeammin ja toisilla hitaammin. Samoin kaikilla ei imetys onnistu ja tuo malinannen linkki on hyvä, kandee katsoa se.

Täällä ei noita perhevalmennuksia ole. Kuopio kun säästää kaikesta. Ainoa mitä tarjoavat on 3 tunnin istuminen auditoriossa. Käytiin esikoisen aikaan siinä ja KYS:n kätilö ei ollut pelkopolillla yhtään hämmästynyt kun sanottiin että ei mennä, turha tapaus... Oli samaa mieltä :D

Kaikilla muillakin tuntui olevan kestämistä kipujen kanssa, joten kovasti voimia loppusuoralle ja ihanaa viikonloppua! Lähden nyt esikoisen kanssa vähän pihaan keinumaan ja kohta saadaankin 3kk serkkupoika yökylään :)

T:Bayaf + poju 35+0
 
Moikka moi. Täällä raskausviikot 37 pian lähestyy. Kipeä olen, supistuksia tulee, kävely on vaikeaa. Sairaalakassi pakattu, pojalle laukku pakattu, turvakaukalo autossa valmiina. Tänään tein vielä viime hetken hankinnat ja evästä itselle laukkuun sekä lukemista ostin myöskin. Todella voimakkaat alavatsa kivut alkoi toissapäivänä. Todella kovat potkut myöskin tuntuu ja maha on niin hellänä välillä. Välillä tulee niin voimakkaita suppareita että on pakko nojata esim. ruokapöytään ja hengittää syvään ja hartaasti, välillä on pakko juosta kuumaan suihkuun ja lämmittää kauratyynyä avuksi. Eli innolla odotan ensi viikon lääkärikäyntiä jos sinne asti päästään yhdessä osassa!! :) Kaikki on valmiina, pieni saisi tulla jo pian kotiin <3
 
Onko täältä kaikki muut jo lähtenyt synnyttämään paitsi minä? On niin hiljaiseloa ollut täällä ketjussa!

Täällä tulee ylihuomenna 36+0 täyteen, eli toivotaan että vauva pysyy masussa vielä ainakin sen reippaan viikon. Supistukset, kivut ja vatsantyhjentelyt kyllä antaa osviittaa että ei enää hirmu kaukana ole lähtö, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka menisi ylikin.

Kokoarvion sain tänään pienestä miehestä. Painoa oli n. 2,9kg. Katsotaan miten hyvin pitää sitten paikkansa. Laskettuna aikana paino olisi siis n. 3,5-3,6kg.

Hyviä vointeja kaikille ja kertoilkaa nyt muutkin ihmeessä miten menee!
 
Moikka moi. Täälläkin ollaan vielä kotona :D Tänään rv37+2. Eilen oli lääkärineuvola, kaikki oli vauvalla hyvin, lääkäri ultrasi ja teki sisätutkimuksen, ultrasta selvisi jälleen tuo että vauvan on siis viikosta 30 ollut raivo tarjonnassa ja viikosta 32 ollut pää kiinnittyneenä. Vielä on kumminkin varaa laskeutua alaspäin, kohdunsuu täysin kiinni vielä ja kanavaakin on jäljellä pari senttiä. Eli lääkärin mukaan saattaa tämäkin mennä yliaikaiseksi (esikoinen syntyi käynnistyksellä 42+2) Itse tietysti toivon että synnytys olisi ihan tämän kuun puolella, en niin millään jaksais odotella :D Sf-mitta nyt noin 34cm, paino on noussut täysin samaan tahtiin kuin esikoista odotellessa. Tuo sf-mitta on sentin pidempi tässä toisessa raskaudessa. Eli saman kokoista muksua odottelen tämänkin olevan kuin ensimmäinen (esikoinen 3660g 49,5cm)

Malinanne ja vauvamassu 37+2:heart:
 
Lortsy
Huomenta,

Yhessä läjässä täällä vielä mennään. Ihan hyvä kun mennään vasta rv 34 loppupuolella. Siivoaminen ja järjestäminen on jotenkin alkanut olemaan pakonomaista, eli pesänrakennusvaihe on varmaan alkanut. :) Ahdistaa hieman ajatus että vähintään on 3vk ja pisimmillään on 7 vk enää jäljellä, ja lapsi on silloin täysaikainen.

Harkkasupistuksia tulee aina kun tekee liikaa ja neuvolassa kehotettiin ottaan rennommin. En vaan osaa. Tuntuu jotenkin ettei meillä tapahdu mitään, jos en itse tee. Pitäisi opetella rentoutumaan, mutta tekemättömien töiden lista tuntu loputtumalta. Muuten ihan hyvä olo, kävelessä askeleet sattuu välillä lonkkaan ja iltaisin on jäykkä olo.

Taidan lähteä siivoamaan, puoli asuntoa on vielä jäljellä... :)

T: Lortsy ja Raikku rv 34+4
 
Heips!

Omaa napaa tulin kirjoittelemaan kun neuvolassa käytiin eilen.

Pissa: pissa ok
RR 133/99 (ennen ollut 130-132/88-92, th pyysi kotona mittaamaan nyt joka toinen päivä paineita)
Vauvalla syke 158
Tarjonta: rt, ja pää alhaalla
SF-mitta 28-29cm, riippuen vauvan asennosta (ennen oli 27 cm 31+4)
Painon muutos: -233g/vko, yhteensä painoa raskausaikana tullut 3,9kg tähän mennessä
Turvotus:+

Neuvola oli jotenkin hätäinen, itteäkin stressasi kovasti ja varmasti siitä johtui osittain että RR ja pulssi oli itsellä korkea. Th sattumalta soitti kun miehen kanssa istuttiin neuvolan aulassa, että btw milloin sulla on seuraava neuvola, kun koneella ei näy yhtään varattua aikaa. Neuvolan th oli unohtanut laittaa omalle ajanvarauskirjalleen mun ajan ja hänen olisi pitänyt olla jo samaan aikaan kotikäynnillä kun otti kuitenkin minut vastaan. Rupesi itteä stressaamaan kun tiesi koko ajan että on kiire ja th:n pitäisi olla jo muualla. Lisäksi mukana oli opiskelija, ja mulla on muutenkin neuvolassa aina jännitys verenpaineet. Alapaine oli vähän koholla, joten sen vuoksi th pyysi mittaamaan kotosalla joka toinen päivä verenpaineita ja ottamaan yhteyttä mikäli alapaine alkaa kotosallakin olla 100 luokkaa

SF-mitta alkoi vaan itteäni huolettaa, kun se oli viimeksi vkolla 31+4 27 cm ja tänään vkolla 36+0 28-29cm riippuen vauvan asennosta. Aluksi kohdunpohja kasvoi keskikäyrällä, mutta nyt on kasvu tasaantunut ja tipahtanut jo alakäyrälle tai jopa hieman sen alle. Ei th siitä mitään neuvolassa sanonut, sanoi vaan että vauvan pää on ihan alhaalla. Soitin vielä tänä aamuna th:lle ja kysyin pissavastauksen sekä tuosta kohdunpohjan mitasta. Th sanoi, että vauva on laskeutunut jo niin alas, että siitä johtuu se että mitta ei ole juurikaan enää noussut. Parisen viikkoa sittenhän mulla oli neuvolalääkäri ja vauvan painoarvio oli kuitenkin hivenen keskikäyrän yläpuolella :) Eli kaikki sen suhteen kunnossa...

Yöheräämisistä olemme miehen kanssa ajatelleet niin, että aluksi kun hänkin on isyyslomalla, mies osallistuu öisiin vaipan vaihtoihin jne. Kun hän palaa töihin, olemme ajatelleet että hän saa nukkua mikäli osaa yöt, jotta jaksaa töissä käydä. Viikonloppuisin hän voi taas osallistua yöheräämisiin ja minäkin saisin levätä sitten paremmin.

Muuten on vointi ollut ihan suhtkoht hyvä. Liitoskivut ajoittain pahemmat, rauhallisella kävelylenkillä voi käydä enää joka toinen päivä, yleensä liitoskivut on sitten lenkkeilypäivästä seuraavana päivänä pahemmat, joten joka toinen päivä lenkkeillään ja joka toinen päivä lepäillään... Supisteluja on alkanut ehkä enemmän olla nyt liikkeellä ollessa, mutta kivuttomia ne ovat. Lisäksi lähes päivittäin jonkin aikaa jomottelee ristiselkää/alavatsaa kuukautistyyppisesti, kohdunsuulla siis toivon mukaan tapahtuukin jotain. Parin viikon päästä on viimeinen äitipoli käynti noiden verensokereiden vuoksi ja sitten saadaan uutta painoarviota maha-asukista.

Oon välillä käynyt kirjoittelemassa myös tuolla Odotusaika puolella lokakuun odottajien palstalla, siksi en ole välttämättä tänne jaksanut kuulumisia päivitellä. Kannattaa tulla sinne mukaan keskusteluun lokakuun odottajien myös, vilkasta keskustelua siellä käydään päivittäin :)

T:viipsu+vauva 36+1
 
Moikka!

Pitkästä aikaa, taas.

Kiva oli lukea teidänkin kuulumisia, vaikkakin tää palsta on näköjään sitten hiljentynyt viipsun kirjoituksen jälkeen. Jokos on vauvoja syntynyt? :)

Meillä on ens maanantaina vielä se ultra, jossa saadaan sitten vauvan syntymäpainoarvio, toivottavasti kaveri on ihan normaalikokoinen. Mua on alkanu jännittää synnytys jo jonkun verran, periaatteessahan lähtö voi tulla milloin vaan. Supistuksia alkaa nyt olemaan jo pitkin päivää, mutta harvoin ovat vielä kipeitä. Muutamia sellasia toki on jo päivän aikana, että vähän tuntuu.

Meillä on nyt pakattu mulle synnärilaukku, mutta vauvalle mä en ole vielä varannut kotiutusvaatteita. Mulla ei oo hajuakaan, että minkähän verran sellaselle pienelle pitää laittaa päälle, varmaan kerros enemmän ku itelle? : / Auttakaa tyhmää :D Ollaan tulossa kotiin sairaalalta siis autolla, eli vauva on kaukalossa koko matkan. Mut riittääkö bodyn ja puolipotkareitten tai potkareitten päälle joku fleecepuku, pipo, lapaset ja villasukat vai mitä sinne kannattas päälle laittaa? Meillä on siis LA 9.10.

Ootteko miettiny, että mitä voi vauvan sykkeistä päätellä tässä vaiheessa raskautta? :D Kun mä oon kuullu vaikka mitä, että on "tyttösykkeitä" ja "poikasykkeitä", vaikka tiedänhän mä, että ei niistä mitään voi päätellä :) Kivaa on silti vähän arvuutella, pianhan se selviää.

Mulla on lapsuusperheessä tapahtunu viime viikolla sairastuminen ja senkin takia mä en oo saanu aikaseksi kirjoiteltua tänne mitään... Toivottavasti asiat selviäis ennen synnytystä, tää epätietosuus ja pelko ei tee yhtään hyvää :( Stressitasot ajoittain taivaissa.

Mut kirjoitelkaahan taas! Ja tulkaa nyt sit ainakin päivittämään syntymät :)

Salliina ja mm rv 36+5
 
Täällä ollaan edelleenkin vielä yhdessä koossa :D Tänään rv 38+3. Mulla pieni veikkaus että syntyy ennen laskettuaaikaa (la 27.9.) eilen wc käynnin yhteydessä huomasin tumma vuotoa, ja lima eritettä. Samaa tapahtui kun esikoisen syntymä lähestyi, limatulppa alkoi irrota ja tumma vuotoa esiintyi samalla. Kipeitä suppareita on tullut nyt kahtena päivänä. Itse synnytystä en jännitä mutta niin innolla odotan jo vauvan syntymää että en malttaisi odotella enää! Mies kovasti on jo vauvalle jutellut masun päältä ja esikoinen 2v kovasti höpöttelee vauvalle ja ymmärtää hienosti kyllä jo että vauvan äidin masussa ja tulee pian kotiin :)

Salliina Mie oon pakannut jo vauvalle ja itselle vaatteet saikulle (kotiutumisvaatteet) Vauvalle: 2xbody, puolipotkari ja potkuhousut, sukat, tumput, pipo, paita, housut ja aika paksu fleecehaalari, on meillä täällä itä-suomessa melko viileää jo! Meillä ei varmuutta vauvan sukupuolesta joten otin sekä tytölle että pojalle sopivaa vaatetta laukkuun. Ja sitten autoon mukaan viltti jos sattuu oikein tuulinen päivä olemaan tai muuten kovin kylmä. Itselleni oon laittanut imetysliivit ja imetyspaidan, rennot housut ja hupparin ym, en kovin tiukkoja vaatteita. Liivinsuojuksia, siteitä, lukemista, karkkia, kamera ym tarpeellista.

Malinanne ja vauvamassu pian rv39 :heart:
 
Tulipas kirjoitusvirheitä, samalla yritän tässä muutakin tehdä ja siivotakin pitäis tälle päivää, hommaa on vaikka muille jakaa kun muistais levätäkin välillä. Päivärutiineihin kyllä kuuluu päiväunet pojan kanssa, ilman niitä ei mitenkään jaksais touhata koko päivää ja selkä väsyy liikaa. Tsemppia kaikille loppu odotukseen!! Kirjoitelkaahan kun saatte pienokaisia maailmaan!! :)
 

Yhteistyössä