Taisin tulla jätetyksi?

Taisin tulla viikonlopun aikana jätetyksi reilu vuoden kestäneestä suhteesta.
Menin miesystävän luokse, meillä on todella pitkä välimatka.
Tuli sitten riitaa jostain pikkujutusta, joka jatkui ja jatkui. Sellaiset kuusi tuntia.. Lähinnä alkoi väärinymmärryksestä, josta loukkaantui. Olisin halunnut keskustella samana viikonloppuna hänen mielipiteestä, että jatkuuko suhde etäsuhteena kuinka kauan vai onko hänellä aikomus että muutettaisiin yhteen jossain vaiheessa, ja jos niin ehkä milloin. Ja painotin että ei nyt kumpikaan ole muuttamassa mutta olisi hyvä joikin päämäärä olla. Kysyin siitä ja hänen mielestä ei ollut ajankohtaista muuttoasiaa vielä miettiä, kun vääntämistä välillä.

Yritin ottaa puheeksi sitten sen, että kun lupasi soittaa viime työreissultaan, eikä sitten soittanutkaan, että se loukkaa ja miksi ei soittanut... Totesi vain, että mä oon tällainen ja jäi soittamatta. Hyvän yön viestejä ei laita (pari laittanut ensin ja vastaa kyllä jos minä laitan ensin) vaikka sovittu että laitetaan kun yhteydenpito muutenkin niin vähäistä. Meinasin, että muistaako hän viikolla ollenkaan että on suhteessa.. Tästä aiemminkin puhuttu, itse olisin toivonut yhteydenpitoa enemmän. Tästä sitten alkoi välttely ja mykkäkoulu, ei pysty puhumaan, ikäänkuin jäätyy / lamaantuu kertomansa mukaan riidoissa.
Kasvotusten pystyttiin puhumaan ihan kaikesta, paitsi riidat oli poikkeus.Puhelimessakin, mutta hän ei tykkää puhelimessa puhua.

Mies ei vastannut sitten osaan asiallisista kysymyksistä ollenkaan, oli vain hiljaa. Halusi katsella tv:tä, ja päätin antaa aikaa puhumiselle. Nukahti alkuöstä sohvalle kevyeen uneen ja tästä tuli mieleen aiemmat typerien riitojen vuoksi valvotut yöt: mies nukkuu, minä valvon. Oltiin sovittu, että yritetään ratkoa riidat ennen yötä. Olin tätä ennen ehdottanut puhumista monta kertaa, ja sanoin sitten hyvin asiallisesti, että pitäisköhän mulla lähteä kotiin ajamaan yöksi, koska valvon yön kuitenkin riidan takia. Mies sanoi välinpitämättömästi että joo. Vihaisesti vastasi kun jouduin kysymään avaimesta lähtiessä.

Laitoin pihalta viestiä, että ottaa itse yhteyttä jos haluaakin puhua. Sitten tyhmänä tyttönä vielä soitin, että haluatko että tämä päättyy näin, että lähden yöksi kotiin ja taas sama riitamalli jatkuu, mitä pyritty välttämään (että ei pitkity). Mies sanoi tosi vihaisen kuuloisesti, että itsehän täältä lähdit, mitä enää siinä soittelet! Luuria tuli hänelle korvaan ja aika apealla mielellä tein yön matkaa kotiin.

Puhelin oli minulla seuraavana päivänä kiinni, nukkuessa akku oli loppunut. Viesteihin tuli tieto puhelimen avatessa, että mies oli yrittänyt soittaa kahdesti ja laittanut viestin, että pääsitkö perille. Yritti soittaa kun avasin puhelimen, mutta en ehtinyt vastaamaan ja vastasin viestiin että pääsin perille, johon ei vastannut mitään. Päättelin, että soitot koskivat sitä olenko päässyt perille ja en soitellut takaisin.

Mies aika varmasti kokee mielessään että tuli jätetyksi (perustuu aiempaan..) ja mä koen että ignooraamisen jälkeen oli järkevä teko lähteä eikä seuraavana päivänä väsyneenä ajaa kotiin.

Samanlaisten riitojen takia meinattu erota aiemmin, mä aina ottanut yhteyttä ja sitten puhuminen sujunut tosi hyvin ja avoimesti.


Vaikutti, että mies välitti muulloin kuin riitojen aikana ja oli kunnollinen sekä huomaavainen, hellä mies. Kaikki muu oli sujuvaa paitsi riitely.

Oudoksuttaa myös, että halusi olla lähellä (ehkä tavallista vähemmän kuitenkin), mutta riitapäivänä aiemmin torjui kerran silleen nätisti, ja alkuillasta ei vastannut mitään (todella outoa) kun ehdotin makkariin menoa. Mies itse sanonut, että jos ei suhteessa ole seksiä viikkoon (ilman syytä tyyliin kuume, masennus, tuore synnytys tms.) niin parisuhteessa on jokin paha ongelma.
Pettämiseen en usko, käytöksen perusteella ja esim. hänen pitkäaikaisten ystävien, naistenkin, kertoman perusteella (sallivuus, millainen on esim. baarissa, aiemmissa suhteissa) pitäisin lähes mahdottomana, mutta toki tässä on kerennyt ajatella vaikka mitä vaihtoehtoa.. Tiedän hänen arvomaailmansa (sanoin ja teoin) niin olisi viimeisiä ihmisiä keistä uskoisi, esim. flirttiä ei pidä normaalina suhteessa ollessa toisten kanssa, kuten en minäkään.

Haluaisin puhua hänen kans, mutta pelkona se, että jos puhutaan niin palataan yhteen ja sama kierre jatkuu. Jota en halua ja jaksa.
Tuon puhelutylytyksen jälkeen en todellakaan aio ottaa yhteyttä, soittaminen tuntuisi oikein absurdilta. Lisäksi en koe että olisin esim. sanallisesti loukannut riidellessä toisin kuin hän..
Ja tunteita on tätä miestä kohtaan, siitä ei epäilystäkään.

Mitäs itse tekisit mun tilanteessa? Vai tekisitkö mitään..

 

En jaksaisi tuollaista miestä.

 

Ei paljon lempi leisku teillä. En jaksaisi itse tuollaista umpimielistä ukkoa.

 

No ei kyllä kuulosta, että teidän kannattaa jatkaa yhdessä. Tuo kuulostaa lähinnä teinitouhulta mököttämisineen. Etsi mies, joka osaa puhua asioista, jotka hiertää.

 

Hankalalta kuulostaa, taitaa molemmilla olla aikasemmista elämänvaiheista ja suhteista traumoja ja ne purkautuu sitten riitatilanteissa noin...
mitä jos oottasit päivän tai kaks ja laittaisit ihan neutraalin viestin jolla vois vähän kosketella ilmapiiriä..koittasitte sitten jutella jos hän vastaa ja antaisit hälle mahollisuuden kertoa mikä häntä mättää ilman, että alat kyselemään ja painostamaan jne...?

Enkä sano että oisit painostanut, mutta hän voi kokea jatkuvat kysymykset sellasena vaikket sitä tarkoittais itte.

 

En jaksaisi tuollaista porvoolaista emantaa joka vatvoo asioita iankaiken, ja tulkitsee kaiken aina omiin tarkoitusperiinsa sopiviksi.

Btw, huono juttu kun kayttaa naissa kaikissa aloittamissaan ketjuissa samoja sanontoja niin helpolla hullun tunnistaa

 

En jaksaisi tuollaista porvoolaista emantaa joka vatvoo asioita iankaiken, ja tulkitsee kaiken aina omiin tarkoitusperiinsa sopiviksi.

Btw, huono juttu kun kayttaa naissa kaikissa aloittamissaan ketjuissa samoja sanontoja niin helpolla hullun tunnistaa

ai onks tää alotus ollut ennenkin täällä?

 

Ei se muutu tosta mihinkään, sillä ei oo mitään merkitystä mitä puoliso sanoo/yrittää. Ainoastaan taitava parisuhdeterapeutti voi saada miehen tajuamaan että pitäis opetella puhumaan. Näin meillä , suhde 10v jatkunut eikä mies oo kasvanut

 

ai onks tää alotus ollut ennenkin täällä?

Yup, melkein paivittain taa sama tyyppi kirjoittaa lahes samankaltaisen vuodatuksen. Yleensa aina liittyen etasuhteeseen ja miehen tunnekylmyyteen.

 

Yup, melkein paivittain taa sama tyyppi kirjoittaa lahes samankaltaisen vuodatuksen. Yleensa aina liittyen etasuhteeseen ja miehen tunnekylmyyteen.

Ookoo, en oo huomannut ihan samantyyppistä aiemmin.

Voihan tuo periaatteessa olla tottakin joissakin tapauksissa, monissakin...onhan niitä ihmisiä paljonkin jotka ei osaa puhua tunteista jne...enemmän ehkä miehissä mutta kyllä meissä naisissakin sellasia löytyy.

 

Olette ihan liian erilaisia. Et pysty muuttamaan miestä mieleiseksesi. Unohda koko tyyppi. Ei se puhumalla ja vatvomalla tuosta parane.

 

No jos ottaa toinen aivoon, niin joskus on ihan hyvä olla hetki hiljaa ja omissa oloissaan pistämässä ajatuksiaan järjestykseen.

 

En jaksaisi tuollaista miestä.

En minäkään.
Ehkä liian vaikeaksi mennyt.

 

Olette ihan liian erilaisia. Et pysty muuttamaan miestä mieleiseksesi. Unohda koko tyyppi. Ei se puhumalla ja vatvomalla tuosta parane.

Mietin samaa.
Ja ylipäänsä, jos jo alkuhuumassa pitää sopimalla sopia viesteistäkin, niin vaikeammaksi vain menee jatkossa.

 

Yup, melkein paivittain taa sama tyyppi kirjoittaa lahes samankaltaisen vuodatuksen. Yleensa aina liittyen etasuhteeseen ja miehen tunnekylmyyteen.

No hei, se on etäsuhteessa: sillä on illat aikaa kirjotella, kun ei tarvitse miestä passata

 

Kiitos asiallisista kommenteista muille, mutta vierailija joka väität minun kirjoittaneen aiheesta aiemmin, teit väärän johtopäätöksen.

Tuo on totta, että aiemmat traumat vaikuttavat molemmilla. Tästä puhuttukin, lisäksi ymmärrän tuon lukkoon menemisen trauman oireena. Ärsyttää eniten tuo kohtelu kun möksähtää.
Ja totta, että ei opitut käytösmallit niin vain muutu. Osan kyllä hän itsekin tunnistaa toiminnassaan negatiiviseksi.

En ole miestä yrittänyt muuttaa, vaan riitelymallia. Riidellä voisi rakentavastikin. Ihan itsekin mies kokenut ongelmana ja haluaisi toimia toisin riidan aikana mutta ei pysty.
Itse kaipaisin myös yhteydenpitoa enemmän, mutta en ole siihen painostanut. Siinä ollaan erilaisia mutta muuten kyllä on unelmien mies joka kannalta katsottuna.

Tylyä kyllä, jos loppuu näin.

 

Kiitos asiallisista kommenteista muille, mutta vierailija joka väität minun kirjoittaneen aiheesta aiemmin, teit väärän johtopäätöksen.

Tuo on totta, että aiemmat traumat vaikuttavat molemmilla. Tästä puhuttukin, lisäksi ymmärrän tuon lukkoon menemisen trauman oireena. Ärsyttää eniten tuo kohtelu kun möksähtää.
Ja totta, että ei opitut käytösmallit niin vain muutu. Osan kyllä hän itsekin tunnistaa toiminnassaan negatiiviseksi.

En ole miestä yrittänyt muuttaa, vaan riitelymallia. Riidellä voisi rakentavastikin. Ihan itsekin mies kokenut ongelmana ja haluaisi toimia toisin riidan aikana mutta ei pysty.
Itse kaipaisin myös yhteydenpitoa enemmän, mutta en ole siihen painostanut. Siinä ollaan erilaisia mutta muuten kyllä on unelmien mies joka kannalta katsottuna.

Tylyä kyllä, jos loppuu näin.

Tarviiko kaiken olla aina niin rakentavaa? Joskus riitely on tunteiden tuulettamista tai kiukuttelua.
Tai siis en minä ainakaan riitele mieheni kanssa mistään järkevästä. Yleensä riita alkaa siitä, että toinen on jättänyt saappaansa oven eteen tai jostakin muusta yhtä järkevästä aiheesta.

Suhteen loppuminen on aina tylyä, joten jos se päättyäkseen, niin se päättyy.

 

Jeesus mitä naismaisella tavalla ylianalysoitua ja paskaa, suoraan sanottuna. Ei liene mikään ihme, että mies ahdistuu ja vetäytyy kuoreensa. Yhteen muuttaminen on sinänsä ihana asia, mutta iso muutos ja kynnys etenkin miehelle, jolla on huonoja kokemuksia aiemmista suhteista. Siitä keskusteleminen saattaa ahdistaa ja tuntua painostavalta, varsinkin jos se on toistuvaa. Mies ei halua sanoa ei tai lyödä lukkoon päivää, muttei myöskään vielä ole valmis sanomaan kyllä. Koska mies on luonteeltaan ongelmanratkaisija, kokee hän olevansa kykenemätön ratkaisemaan ongelmaa ja ahdistuu siitä, etenkin jos nainen antaa ymmärtää ongelman olevan miehessä joka ei kykene sitoutumaan ja antamaan vastausta. Vastaamalla myöntävästi ja sitoutumalla yhteenmuuton ajankohtaan mies on ristiriidassa itsensä kanssa (vaikkei olisikaan mitään varsinaista syytä kieltäytyä), vastaamalla kieltävästi hän taas tietää pahoittavansa naisen mielen ja olevansa jälleen ristiriidassa itsensä kanssa kun kuitenkin tietää haluavansa joskus muuttaa yhteen - ei vain vielä tiedä milloin. Se, minkä nainen näkee ”asiallisena keskusteluna” saattaa miehestä tuntua helvetilliseltä painostukselta.

Mikä ihme siinä on, että naisen on pakko pilata hyväkin suhde aloittamalla yhteenmuuttamisella painostus ja ahdistelu ja luomalla sen jälkeen jänkkäämällä (eli ”asiallisella keskustelulla” draama jos mies ei ole heti täysillä mukana naisen visioissa ja laatimassa yhdessä sitä ihanaa pesänrakennussuunnitelmaa? Eikö se nyt mene vielä vuonna 2017 jakeluun naisille, että tässä suhteessa naiset ja miehet ovat täysin erilaisia? Kannattaisi tiedostaa asia, suitsia niitä omia turvallisuudenhaku- ja pesänrakennusviettejä ja yrittää lähestyä asiaa ihan toisella tavalla, etenkin jos huonojen kokemuksien taakkaa on eletyn elämän myötä suhteessa jo valmiiksi.

Jos joutuisin itse miehenä moisen manipuloinnin, ylianalysoinnin ja naisten nettifoorumi-tuomioistuimen uhriksi, niin näyttäisin koko suhteelle nopeasti loittonevia perävaloja ja toivon että tämä aloittajan mies - oli sitten fiktiivinen tai ei - tekee samoin mikäli aloittaja ei osaa hellittää ja vaihtaa keskustelun sävyä ja lähestymistapaa. Ja niin hän mitä todennäköisimmin tulee tekemäänkin. Niille selittämättömille riidoille ja omituiselle käytökselle saattaa olla hyvin, hyvin yksinkertainen juurisyy. Ja siihen voi vaikuttaa ihan omalla toiminnalla.

Kannattaa muistaa, että etäsuhde voi toimia yhtä hyvin kuin lähisuhde. Ja erillään voi asua lähempänäkin, ja viettää aikaa samassa osoitteessa tarpeen ja tilanteen mukaan, jolloin kyseessä ei enää olekaan mikään etäsuhde. Aina voi vaikka muuttaa lähemmäs asumaan, tehdä elämän helpommaksi molemmille ja antaa asioiden tapahtua ja kehittyä omalla painollaan. Tärkeimpiä toimivan parisuhteen edellytyksiä on kärsivällisyys. Molemmat sitä tarvitsevat, mutta joskus toinen enempi toista.

 

Ei paljon lempi leisku teillä. En jaksaisi itse tuollaista umpimielistä ukkoa.

Jos et oikeasti tuon syvällisemmin asiaa osaa nähdä useammalta kuin yhdeltä kantilta niin toivon todella, että olet itse parisuhteessa kukkaruukun tai ompelukoneen kanssa.

 

Kiitos asiallisista kommenteista muille, mutta vierailija joka väität minun kirjoittaneen aiheesta aiemmin, teit väärän johtopäätöksen.

Tuo on totta, että aiemmat traumat vaikuttavat molemmilla. Tästä puhuttukin, lisäksi ymmärrän tuon lukkoon menemisen trauman oireena. Ärsyttää eniten tuo kohtelu kun möksähtää.
Ja totta, että ei opitut käytösmallit niin vain muutu. Osan kyllä hän itsekin tunnistaa toiminnassaan negatiiviseksi.

En ole miestä yrittänyt muuttaa, vaan riitelymallia. Riidellä voisi rakentavastikin. Ihan itsekin mies kokenut ongelmana ja haluaisi toimia toisin riidan aikana mutta ei pysty.
Itse kaipaisin myös yhteydenpitoa enemmän, mutta en ole siihen painostanut. Siinä ollaan erilaisia mutta muuten kyllä on unelmien mies joka kannalta katsottuna.

Tylyä kyllä, jos loppuu näin.

Mä ymmärrän molempia, sun epävarmuus on aivan varmasti tällä hetkellä raastavaa mutta ei kannata tehdä hätiköityjä oletuksia ja johtopäätöksiä varsinkin kun tunnet häntä jo niin hyvin, että tiedät hänen sulkeutuvan vaikeissa tilanteissa.
Ymmärrän myös mieskaveriasi tässä, hän kokee selvästi painostavana asiat, eikä osaa puhua. Miehissä tätä esiintyy enemmän kuin meissä naisissa ja ainakin ittelläni on ollut oppimisen paikkana se, että annan oikeasti toiselle ihmiselle oman rauhan enkä kysele...vieläkin on oppimista oman kärsivällisyyden suhteen mutta aika hyvällä mallilla alan olemaan sen asian suhteen

Mutta tohon sun epävarmuuteen pitäis saada myös edes jonkinlainen vastaus, ei sekään reilua ole...pitää toista pimennossa, varsinkin jos susta on alkanut tuntumaan että se olet aina sinä joka joustaa, ymmärtää ja on kärsivällinen.

 

Ihminen joka ahdistuu riitelystä (mies), ei todellakaan kykene selvittämään mitään ennen nukkumaan menoa. "Sopikaa riidat ennen nukkumaan menoa" on muutenkin ihan höpönhöpöä jonka jo toiset parisuhdeterapeutit uskaltavat sanoa ääneen. Toisilla on tunnekuohu niin voiman, että todellakin on parempi nukkua yön yli ja antaa tunteiden vähän tasaantua ettei tule sanottua mitään rumasti. Ja siinä sitten toinen painostamalla painostaa että keskustele keskustele, josset nyt keskustele vaan yrität nukkua niin suhde sit loppuu tähän mitä meinaatko muka nukkua haluatko nukkua!
- Tämmöiset ihmiset muka osaavat ja haluavat keskustella, mutta ei, he (sinä) haluavat keskustella vain silloin kun se teille sopii eikä silloin kun toinenkin siihen olisi valmis.

 

Nämä.

En jaksaisi tuollaista porvoolaista emantaa joka vatvoo asioita iankaiken, ja tulkitsee kaiken aina omiin tarkoitusperiinsa sopiviksi.

Jeesus mitä naismaisella tavalla ylianalysoitua ja paskaa, suoraan sanottuna. Ei liene mikään ihme, että mies ahdistuu ja vetäytyy kuoreensa. Yhteen muuttaminen on sinänsä ihana asia, mutta iso muutos ja kynnys etenkin miehelle, jolla on huonoja kokemuksia aiemmista suhteista. Siitä keskusteleminen saattaa ahdistaa ja tuntua painostavalta, varsinkin jos se on toistuvaa. Mies ei halua sanoa ei tai lyödä lukkoon päivää, muttei myöskään vielä ole valmis sanomaan kyllä. Koska mies on luonteeltaan ongelmanratkaisija, kokee hän olevansa kykenemätön ratkaisemaan ongelmaa ja ahdistuu siitä, etenkin jos nainen antaa ymmärtää ongelman olevan miehessä joka ei kykene sitoutumaan ja antamaan vastausta. Vastaamalla myöntävästi ja sitoutumalla yhteenmuuton ajankohtaan mies on ristiriidassa itsensä kanssa (vaikkei olisikaan mitään varsinaista syytä kieltäytyä), vastaamalla kieltävästi hän taas tietää pahoittavansa naisen mielen ja olevansa jälleen ristiriidassa itsensä kanssa kun kuitenkin tietää haluavansa joskus muuttaa yhteen - ei vain vielä tiedä milloin. Se, minkä nainen näkee ”asiallisena keskusteluna” saattaa miehestä tuntua helvetilliseltä painostukselta.

Mikä ihme siinä on, että naisen on pakko pilata hyväkin suhde aloittamalla yhteenmuuttamisella painostus ja ahdistelu ja luomalla sen jälkeen jänkkäämällä (eli ”asiallisella keskustelulla” draama jos mies ei ole heti täysillä mukana naisen visioissa ja laatimassa yhdessä sitä ihanaa pesänrakennussuunnitelmaa? Eikö se nyt mene vielä vuonna 2017 jakeluun naisille, että tässä suhteessa naiset ja miehet ovat täysin erilaisia? Kannattaisi tiedostaa asia, suitsia niitä omia turvallisuudenhaku- ja pesänrakennusviettejä ja yrittää lähestyä asiaa ihan toisella tavalla, etenkin jos huonojen kokemuksien taakkaa on eletyn elämän myötä suhteessa jo valmiiksi.

Jos joutuisin itse miehenä moisen manipuloinnin, ylianalysoinnin ja naisten nettifoorumi-tuomioistuimen uhriksi, niin näyttäisin koko suhteelle nopeasti loittonevia perävaloja ja toivon että tämä aloittajan mies - oli sitten fiktiivinen tai ei - tekee samoin mikäli aloittaja ei osaa hellittää ja vaihtaa keskustelun sävyä ja lähestymistapaa. Ja niin hän mitä todennäköisimmin tulee tekemäänkin. Niille selittämättömille riidoille ja omituiselle käytökselle saattaa olla hyvin, hyvin yksinkertainen juurisyy. Ja siihen voi vaikuttaa ihan omalla toiminnalla.

Kannattaa muistaa, että etäsuhde voi toimia yhtä hyvin kuin lähisuhde. Ja erillään voi asua lähempänäkin, ja viettää aikaa samassa osoitteessa tarpeen ja tilanteen mukaan, jolloin kyseessä ei enää olekaan mikään etäsuhde. Aina voi vaikka muuttaa lähemmäs asumaan, tehdä elämän helpommaksi molemmille ja antaa asioiden tapahtua ja kehittyä omalla painollaan. Tärkeimpiä toimivan parisuhteen edellytyksiä on kärsivällisyys. Molemmat sitä tarvitsevat, mutta joskus toinen enempi toista.

 

Sun pitää nyt miettiä haluatko sä miehen semmoisena kuin hän on vai etkö. Kaikki menee pieleen siinä, että sinä haluat muuttaa häntä erilaiseksi kuin hän on: esim. jos hän ei jaksa viestitellä jatkuvasti, niin sun täytyy joko oppia elämään sen kanssa tai etsiä mies, joka on kanssasi samanlainen.

 

Ap:llä tuntuu olevan hyvin analysoiva ote parisuhteeseen. Miehet vain ovat erilaisia eivätkä halua koko aikaa pähkäillä ja keskustella. Miehille asiat ovat paljon yksinkertaisempia kuin meille naisille, eikä heillä ole piilomerkityksiä sanoilleen ja teoilleen läheskään niin paljon.

Vaikka nainen olenkin, niin ahdistuin jo ap:n kirjoituksesta, joka oli ylianalysoivaa ja kaikesta olisi pitänyt keskustella ja pohtia kuin eduskunnan kyselytunnilla. Aika hyvä keino karkottaa mies, on alkaa painostamaan yhteenmuutolla ja suunnitelmilla. Eikö vain voisi elää sitä suhdetta ja antaa kaiken mennä omalla painollaan?