*Tammikuun tähdet-11* syyskuu-10

Heipähei täältäkin pitkästä aikaa!!!:wave:
Jostain syystä en ole päässyt kirjautumaan palstalle joten olen tyytynyt vain luskelemaan teidän juttuja.

Marde79 No kyllä loukkaantuisin! Tosi tökerö kommentti! Jos tuon kaltaisia juttuja vielä heittelee niin esimiehen puheille mars mars!

Meidän kuulumisia:
Rakenneultrassa käytiin kun viikkoja oli tasan 21+0. Kaikki hyvin. Hirmu vilkas vauva masussa majailee. Pyöri ja hyöri koko ajan ja oli vaikka miten päin :heart: Pää alas päin, poikittain, pää ylös päin ja kohta taas pää alas päin. Ultraajakin ihmetteli menoa. Rakenteet kaikki kunnossa ja sukupuoli veikkauskin saatiin. Toinen tyttö näyttäisi meille olevan tulossa. :heart:

Masu kasvaa, olo on hyvä joten mikäpä tässä on toista ihanaa prinsessaa odotella. :D Esikoisen kanssa ulkoillaan parisen tuntia päivässä ja hän pitää minut muutenkin liikkeellä.

Tällä tai ensi viikolla taidan suunnata lopultakin vaatekauppoihin. Esikoiselle pitää käydä ostamassa toppapuku, minulle syksyisemmät odotushousut ja muutamia talvisia vaatteita pitää pienelle tulokkaallekin saada :heart: Mennnään kyllä pitkälti esikoisen vaatteilla kun etenkin niitä 50 cm vaatteita on kaapit pullollaan kun jokainen vieras jotain pientä toi. Kaikkia ei taidettu edes ehtiä pitää!

Mutta ruuan laittoon. Mukavaa alkanutta viikko kaikille!!

Karkki ja masuasukki 22+4
 
Hei vain kaikki!

Taas on ainakin viikko vierahtanyt ettei ole tullut kirjoteltua yhtään mitään. Lukenut oon kyllä ahkerasti, mut aina on sit ollu muka niin hoppu johonkin ettei ole kerinny kirjotella mitään. Kaikkea en millään muista mitä piti kommentoida.

Jeccikalle :hug: ja pikaista paranemista jalan kanssa. Onneksi ei pahemmin käynyt ja lapsetkin on kunnossa. Voi vain aika tulla pitkäksi kun ei pääse mihinkään.

Marde79 täytyy kyllä sanoa että mä ainakin olisin loukkaantunut ja ehkä vähemmän kohteliaasti sanonu että tollaset puheet voi lopettaa heti kättelyynsä. Meillä töissä välilä kuulee jos vaikka minkälaista kommenttia, yleensä humalaisten suusta, mutta tiettyyn pisteeseen asti jaksan sitä kohteliaasti kuunnella ja sit yleensä sanon jotain jolla se suunsoitto loppuu.

Se meidän toistaiseksi ainokainen lapsi aloitti eskarin viime viikolla ja tänään eskariope sano et jos toimintaterapeutti vois tytön kans jutella kun tulee toisen lapsen takia käymään tarhalla. Ei se sen kummempaa syytä sanonu, eikä sit tullu kysyttyä. Nyt hieman mietityttää että miksi.

Toissapäivänä tuntu sit liikkeet ihan selvästi kättä vasten. Oli sit aika ihanan tunne. Ei niitä vielä useasti tule mut hyvä kun harvakseltaan. Viikonloppuna käytiin sit hakeen pinnasankykin kun yks tuttu oli siivonnu varastoa ja myi sen sit pois. Oli siinä mukanan hoitolaukku ja itkuhälyttimetkin. Nyt ei sit enää puutu mitään, mut kaikki ne pienen tavarat on tuolla varastossa. Ehkä sit vuoden vaihteen jälkeen aletaan laittaan pienelle kaikki valmiiksi. Rakenneultra olis parin viikon päästä 24.9, joten sitä odotellessa...:)

-Lumis- ja Tuikku 18+2
 
Täälläkin on aika harvakseltaan liikkeet tuntunu, suunnilleen kerran viikossa mutta nyt kun pärähti rv 19 lasiin vauveli päätti ruveta tömisteleen kunnola sielä! tuntuu nii ihanasti jo potkut koko ajan enkä ole ollenkaan huolissaan vauvan voinnista enää :) Välilä tunnen kuinka alavattaan sattuu ja sielä tuntuu joku kova, ilmeisesti vauva kun ainaku siihen koskee se "häippäsee" siitä paikasta ja kipu loppuu :D aika jännä.. vielä se mahtuu joka paikkaan tunkeutuun..
Keskiviikkona olis vihdoin neitin 1v kuvaukset, torstaina auton huolto, perjantaina lääkäriaika (kipsi ehkä poistetaan) :) Kävin tänään muutaman sata metriä ulkona käveleen.. ei hirveesti jaksa mutta jotain kuitenki !
Täälä ootellaan kreecherin ultrakuulumisia myös! Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista :) ihanaa ku ei olla mitään huonoa uutista sieltä saatu! :)
19+1
 
Tulin just rakenneultrasta ja kaikki oli mainiosti. Pelkäämäni kohdunkaulan heikkous osoittautui pötypuheeksi, sillä kaulaa oli ultralla mitattuna reilut viisi senttiä ja oli tiukasti kiinni. Vauvelilla oli painoa 376 grammaa ja oli kyllä edelleen isänsä näköinen. Tyttöä meille ennustettiin, kolme viivaa näkyi haarovälissä. Mulla oli kyllä ihan tyttöolo ollut viime päivät. Piti mennä ostamaan heti vaaleanpunaiset sukat:) Vastasi täysin viikkoja. Oi että on helpottunut olo! Ihan mahoton liikkuja oli. Ultraaja ei meinannut perässä pysyä kun liikkui niin vilkkaasti siellä.

Tässä vielä kuva:

 
Rakenneultrista on taasen tullu hyviä uutisia monille joten onnea niistä :)

Vauvan huoneesta sen verran että sitä ei ole vielä :D Meillä on ens vuoden puolella vasta muutto omakotitaloon ku se on valmis, siihen asti asutaan tässä kaksiossa kahden lapsen kanssa. Eli pinnasänky taidetaan kasata vasta ku on vauva syntyny ja oikeesti sille on tarvetta. Sitterin kyllä jo ostin ja tänään sen postista hain, vien senki vaan varastoon tieltä pois tammikuuhun asti :)

Marde minä en ois vaan loukkaantunu vaan pätkässy tuommosta ukkoa pitkin neniä! Hemmetti mulle ei ainakaan tuommosia puhuttas!

Talvivaatteita oon täällä itekki jo kaivellu esiin kätköistä, pojalle onki kolmet toppavaatteet täälle talvelle että se pärjää :D Vauvalleki on kahet toppahaalarit, vielä pitää joku myssy hommata :) Omiaki kamppeita sen verran kattelin että jospa nuihin tän talven mahdus.

( . ) Maha on ihan oikiasti iso, lauantaina mulle sanottiin että he oli luullu lasketun olevan 2-3kk päästä eikä 4kk :D Selkä ei oo temppuillu ku parina päivänä, onneksi. Pojasta ku olin jo tässä vaiheessa sairaslomalla kertaalleen sen takia. Niska/hartiat on vaan nyt niin jumissa että särkee koko ajan päätä ja sen takia on huono oloki. Ja toi huono olo, oon nyt taas joutunu aamusin siitä kärsii muutenki. Närästys ei ota loppuakseen, aivan järkyttävää! Mutta muuten tässä menee kaikki ihan hyvin :LOL:

Ja kuvaki vielä tältä päivältä :)

Susanna & MyttyRyttynen 21+3 :heart:
 
Marde:Minustakin tosi tökerö kommentti, pisti oikein ällöttämään moinen kuppauuno!:x

Mutzilla ja Susanna: Onpa molemmilla sievät masuset!:heart:

ON:Olen ihan karseassa flunssassa :snotty: Tänään oli vapaapäivä töistä ja olo on tosi huono. Huomenna en aio mennä töihin vaan koitan kerätä voimia. Tytön saan hoitoon niin josko kunnon lepo ja lääkitys saisi taas tämän mamman kuntoon. Onneksi Sintti tuntuu voivan ihan hyvin, ainakin kova on liikkumaan :D

Huomenna sitten on se kauan odotettu rakenneultra!Jännittää!:eek: Aika on vasta iltapäivällä ja koitan saada dropattua itseni kuntoon, että jaksaa reissun.Tulen huomenna illalla kertomaan miten mänt, pitäkäähän peukkuja! Toivottavasti selviää onko Sintillä munaskuukkelit, poikaolo on vahva, jotenkin hassua kun esikoisesta en oikein tiennyt mitä ajatella ennen kuin selvisi, että tyttöä sieltä olisi tulossa :D

Jännittynyt, räkäinen Toive81 ja Sintti 19+5
 
Eipä oo tullu tänne kirjoteltua muutamaan päivään. Jotenki viihyn enemmän tuolla fb: n puolella. Onneks tää palsta ei oo enää niin hidas mitä viime viikolla :D
Meillä on onkelma, et mikä pojalle nimeks. Edelliset on siis Leevi ja Veeti. Ei siis väliä vaikka nimi oiski yleinen. Kolme nimeä pitäis kuitenki kehitellä.

(.) kasvaa. Jännityksellä ootan mitä neuvolan puntari näyttää parin viikon päästä. Kotona en siis punnitse ollenkaan. Viime neuvolakäynnillä painoo oli tullu yhteensä vajaa 4kg. Toivottavasti ei ois nyt tulu paljo lisää :whistle:
Flunssaa pukkaa. Olo on ihan vetämätön. Tän päivän oon vaan maannu lattialla ja kattonu telkkaa viltin alla. Magnesium-kuuri pitäis alottaa. Harvase yö herään ku reisi tai pohje kramppaa =(

Marde: kylläpäs oli törkeesti sanottu. Oisin kyllä minäki loukkaantunu, mut tuskin oisin sanonu mitään.

t. tammitähti ja Pikku-Ukko 21+3
 
Mutzilla: Onneks sulla on sitten anoppi jonka kanssa tulet toimeen. Mä jotenkin osaan kuvitella osittain ainakin ton sun tilanteen vanhempiesi kanssa, sillä mun isä on aikoinaan juonut paljonkin, nyt ei enää muiden sairauksien vuoksi kestä viinaa, mutta ikävä luonne on pysynyt edelleen samana. Voisin kuvitella just tuollaista käytöstä mun isältä, jos se ois joskus mulle uskaltanut alkaa avautua. Mä olen meidän perheestä aina ollut ainut joka sanoo sille vastaan eikä niele kaikkia sen sanomisia...

Marde: Huh huh mikä äijä... Jos se tulee sun työhuoneessa asian tiimoilta käymään, niin heitä pokkana et näytä ensin paljonko sun vehkeet on kasvanut niin sitten näytän rintani. :whistle:

Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille. :heart:

(.): Nyt tuntuu et alkaa olla se paljon mainostettu energinen keskiraskaus. :O Viikonlopun ollu sellanen et on pakko siivoilla koko ajan, ja eilen leivoin sämpylöitä ja tänään on suunnitelmissa pullan leipominen. Mies oli ihan pyörryksissä kun on alkanut kotona tapahtua sellaista, mistä muuten ei oo aikoihin tietoa ollut.... :D

Mutta nyt pakko mennä laittaan itteni ja lapset kuntoon ja sitten esikoinen kerhoon ja pienempi hoitoon...

Shamandalie ja Itikka 22+0 POKS :heart:
 
Minemi Minunkin sisko käy Tampereella neuvolassa ja siellä tuntuu olevan säännöllisin väliajoin tarkastuksia.Ihmetteli vähän minulle tätä Helsingin systeemiä.. Oli minullakin esikoisen odotusaikana säännölliset neuvola, lääkäri ja ultrakäynnit, kun en vielä asunut täällä Helsingissä. Mutta onneksi kaikki on mennyt tähän asti raskaudessa hyvin eikä ole ollut suurempia ongelmia :)

Marde79 on sulla kyllä ällöttävä "työkaveri" :( toivottavasti pysyy sinusta kaukana ja saat rauhassa tehdä töitä tuollaisilta inhottavilta miehenköriläiltä!:vampire:

Karkki81 MInkä ikäinen esikoinen sulla on? Meillä tuo neiti täyttää perjantaina vuoden, ei vielä kävele mutta muuten on eloisa :) Oli jo odotusaikana mahassa kova hyörimään ja pyörimään ja niin on kyllä tämä toinenkin tulokas. Minulla on istukka takaseinässä ja sen vuoksi liikkeet ja potkut tuntuvat kyllä erittäin hyvin. Olen jo tuntenut ne 15 viikolta saakka..

Tänään käytiin tytön kanssa ekaa kertaa muskarissa ja kyllä tykkäsi kovasti laulaa, leikkiä ja soitella..Viikonloppuna sitten juhlimme 1-vuotissynttäreitä =)

Toive81 paranemisia flunssasta ja onnea ultraan! :)

Minäkin olen kovasti miettinyt, että missä tuo tuleva vauva sitten nukkuisi yönsä. Esikoinen nukkui äitiyspakkauksen laatikossa alkuajat ja hyvin hän siellä nukkui. Meille ei nimittäin tuonne makuuhuoneeseen sovi kovin isoa sänkyä vauvalle, joten jos joku pieni, ihana ja vaikkapa käytettykin sänky tulisi vastaan niin ottaisin ilomielin. Täytyy vielä harkita sitä vaavi-sängynkin vuokraamista..

Mutta täytyypä alkaa vaikka leipomaan synttäreitä varten, kun tuo neitikin sopivasti laittoi nukkumaan.

Elmi ja Minni 21+2 :heart:
 
Mitenkäs kreecherin ultra meni? :) kumpiko on tuloillaan ;P oottelin tietoja jo tuola facebookinki puolela :)
Voi että ku jännittää jo omaki ultra.. !
Täälä muuten kuunnellaan joululauluja jo :D
Huomena päästään ehkä kauppaan tai torstaina :eek:
Nyt taidan rauhottua telkun ääreen jonku elokuvan pariin vähäksi aikaa kun mies menee maalaan meän porukoiden taloa ja neiti laitto päikkäreile..
Haluttas leipoakki pitkästä aikaa! Jotain sämpylöitä NAM :p
19+2
 
Viimeksi muokattu:
Ultra/neuvolakuulumisia täälläkin odotellaan. :)

TaCan kuulumisia ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, vieläkö luet tätä palstaa..? (vai onko multa mennyt ohi).

Tänään meen katsomaan kaverin 3,5 viikkoista 3,5 kiloista vauvaa! :) Kolme kaveria sai elokuussa pojan ja yksi kaveri sai tässä kuussa tytön, joten kyllä vauvoja piisaa. Pääsee siinä samalla sitten koeajamaan toisten vaunuja. :)

Törppöjä riittää ja nyt loukkaannuin tuosta tissikommentista kyllä verisesti. Olisi edes onnitellut raskaudesta, mutta ei. Tää muija on kyllä niin vihainen, että saas nähdä mitä tapahtuu, jos se äijä tänne tulee irvailemaan. ONNEKS kaikki miehet ei ole tuollaisia, pääosin kaikki on ihania ja huomaavaisia jne. :)

Marde ja Milli 22+3
 
Tänään oli rakenneultra ja kaikki kunnossa :heart:Vastasi täysin viikkoja ja oli muutenkin hyvän kokoinen ja mahdoton liikkumaan :D Sukupuolta kun varovasti kysyttiin niin pippeliä ei näkynyt ja Sintti ristikin lopuksi jalkansa kiltisti yhteen. Ultraaja kuitenkin sanoi näkevänsä jonkun viivan mikä ennustaisi tyttöä, mutta satavarmaksi ei tietenkään voinut mitään sanoa. Eli meille taitaa tulla toinen prinsessa!:heart: Ollaan kuitenkin menossa vielä kuukauden päästä 4D-ultraan joten vastaus voi vielä muuttua ;) Joten jos tyttö pitää paikkansa niin täällä kumoutuu se luulo täysin, että oloista voisi mitenkään päätellä sukupuolta! :D

Mutta ihana ja kiitollinen olo on! Oli helpotus kuulla, että vauva voi mainiosti!:heart: Huomenna poksuu puoliväli, josko laittaisi vielä masukuvankin. Ensi viikolla on neuvola ja mielenkiinnolla odotan sitä sf-mittausta...Se sai aikaa harmaita hiuksia esikoista odottaessa kun laahasi alakäyrillä. Masu kasvoi silloin maltilla, toisin kuin nyt :D

Olen edelleen kipeä ja huomenna pois vielä töistä, kuume ei onneksi ole enää noussut. Toive81 kuittaa ja huomenna "kuullaan" :)

Toive81 ja Sintti 19+6
 
Täällä puhuu kaikki sen puolesta että tyttö olis tulossa, jos uskomuksiin on uskominen! Vatsa on alhaalla, Finnejä naamassa(tyttövauva vie äitinsä kauneuden) ,sydänäänet 160+, ei ole linea negraa, himottaa suklaa, suolakurkut kuten esikoisesta.. mitä vielä :D eli jos meile tulee poika (mikä on ihan kiva :) niin oloista ei todellakaan voi päätellä yhtään mitään!!! :) Kaikki kaveritki sannoo että meile tulee varmaan vain tyttöjä.. helppohan se on sanoa ku vasta yks tyttö :D

Kreecher mitä sulle kuuluu?? :p

19+2
 
Jeccika: no mullahan on naamassa finnejä, vatsa alhaalla, sydänäänet tähän saakka n.150, suklaa himottaa ja poikaa povattu :kiss: 2 kertaakin jo arvuuteltu pojaksi, rv 16+4 ja sitten 20+0.

Tänään ois neukkula ja kyllä se vaaka ahistaa ja paljon, mutta ei sille mahda mitään, jospa se tuo paino tässä pysyis kurissa kun ei sitä autoo nyt ole, tulis enemmän kävellen liikuttua.

pitää tosin sanoa noista miun suppareista et pitäskö kävästä lääkärillä tutkimuksella ja voiko se suonikohju aiheuttaa kutinaa vai liekö se hiiva vieläkin tuolla alakerrassa, neuvola siis klo 10 ja samalla reissulla kauppaan ym. tänään saa ne laput kelaa varten :vampire:

jotenkin tuntuu että tää tosiaan jää viimeiseksi munkin puolesta tää raskaus, kunhan vauvan sais syliin, on alusta saakka ollut noita "vaivoja" joten mun kroppa taitaa olla jo vanha (24v) tähän hommaan :confused:

Toiveen päivitykset laitoin nyt aamusta heti, kun yksärit luin :wave:

Tacallahan oli se muutto, joten eiköhän palaile palstalle piakkoin :wave:

Marde: kyllä ois lätty lätissy täälläkin, veljen häissä yks veljen kaveri (naimisissa) koko illan härnäs ja härkki ja sitten hetkeä ennenkuin lähdin kotiin, läpsäs perseelle, jos ei ois täti pitäny kiinni, oisin ollu kimpussa perkele :mad: kyllä pisti suututtaan ja lujaa :mad: ja tiesi varsin hyvin et mulla mies, 2 lasta ja 3 tulossa :stick:

Jeccikalle vielä voimia jalan kanssa :kiss:

Mutzilla ja tirriäinen 22+6:heart:
 
Mutzilla:Kiitoksia!!!Ja käy ihmeessä lääkärillä, et ainakaan mitään siinä häviä, päinvastoin voit saada vaivaan helpotusta!:wave:Ja mikä vanha!?! :D Olet nuori kuin mikä, terveisin vanhus 29v ;)

Jeccika:Mulla uskomiksiin uskominen on loppunut. Esikoisesta mulla oli täysin (kuulemma) poikamaha, oli linea negra, iho huippukunnossa ja vaikka mitä, mutta niin vaan tyttö tuli ja nyt taas olot olleet aivan päinvastaiset ja edelleen tyttöä lupaillaan :)

ON:Pistän puolivälin kunniaksi vielä masukuvaa, mutta on vasta tulossa. Koitan aina saada mahdollisimman "totuuden" mukaisen kuvan eli mieluusti aamuisin, vatsan toiminnan jälkeen :D Näin ei ainakaan mitkään eiliset syömiset ja päivän paisumiset ole siinä "huijaamassa" :LOL:

Unohdin eilen kertoa, että ainoa miinus mitä ultrassa tapahtui, oli ultraajan ajoittainen todella kovakourainen ote!!! Välillä painoa todella lujaa mahan sivuilta kun yritti saada vauvan päänmittaa ja minä purin hammasta ja idioottina en osannut sanoa, että nyt sattuu:'( Illalla sitten maha kipeytyi ja supisteli ikävästi :kieh: Onneksi olen nyt saikulla, levolla helpotti eilen, mutta ikävää kun kävellessä alkaa heti sattumaan. Onneksi vuotoja ei ole ollut. Ihmeellistä kun sama nainen ultrannut np-ultrankin ja esikoisestakin nämä molemmat niin en moista runnomista kyllä muista koskaan tapahtuneen :|

Toive81 ja (vihdoin ja viimein) Sintti iso poks 20+0
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin taas ilmottelen kuulumisia pitkästä aikaa:D Olen kyllä ahkerasti lueskellut kaikkea siihen asti kunnes päivitettiin tää uus versio, kun meidän kone tuppaa jostain syystä jäätymään aina tän kohdalla :mad:

Se mitä nyt muistan kun lueskelin takautuvasti kuulumisia:

Savaralle kovasti tsemppiä, hienoa, että toimenpide onnistui:hug: Toivotaan että kaikki menee jatkossa hyvin!

Spatz hyvä että kaikki selvisi, kuulosti hurjalta se mitä täällä kerroit:heart:

Jeccika kuulosti aika hurjalta toi kaatuminen, onneksi ei käynyt pahemmin:hug: Mun appivanhemmilla on kaksikerroksinen omakotitalo, jossa on tosi jyrkät ja ahtaat kierreportaat. Oon nyt jo ihan sydän syrjälläni et miten selviän mahani/sit vauvan kans, kun oon ennen raskauttakin meinannu useamman kerran liukastua niissä: /

Uusille tervetuloa:flower:

Mutzilla tsemppiä vanhempien kanssa ja paranemisia :hug: Me ollaan toistaiseksi kans autottomia ja pitkälti appiukon auton varassa. Hän on persoonana kitsas ja mahdollisimman hankala - lakki kourassa saa autoa pyytää lainaksi vaikka maksetaan bensat ja kaikki, ja vaikka sen auton lainaisikin, katsoo oikeudekseen silloin päättää meidän aikatauluista ja menemisistä, koska se on hänen autonsa:mad:

Marde olipa kaamea äijä!:x Valitettavasti noita aina ryömii jostain kolosta pilaamaan päivää...

Oli mulla vielä jollekin jotain, mutta pää vuotaa: / Kaikille haleja tarvitseville paljon :hug: ja onnittelut kaikille hyvistä ultrakuulumisista:flower: Onneksi mekin aletaan olla kohta siinä vaiheessa, että ensi kuussa pikkuiset alkaa selvitä jo masun tälläkin puolella jos hätä tulee.

Ultrakuulumisia: Meillä oli siis maanantaina rakenneultra. Kaikki oli oikein hyvin, pikkuinen pyöri kamalasti, heristeli nyrkkiä ja teki kuperkeikkoja :D istukka on takaseinässä, lapsivettä normaalisti, paino 392g ja pituus noin 26cm. Mulla oli alusta asti voimakas tyttöolo, mutta meidän "tytölläpä" olikin vehkeet :LOL: Eli meille tulee POIKA!:heart: näky niin selvästi et oltais kyllä tajuttu se ilman kätilön sanomistakin :LOL:
Sinänsä sukupuolella ei ole väliä, kumpaa vaan rakastetaan valtavasti jo nyt, mutta täytyy myöntää, että uutinen vaatii multa kuitenkin pientä totuttelua, olin siitä tytöstä niin varma, että olin salaa hamstrannu kaapin pohjalle vaaleanpunaisia mekkojakin jo pari:D

Liikkeet mulla on tuntunu jo viikolta 17, vaikka kuvittelin että ensisynnyttäjillä ne tulee vasta myöhemmin. Maha on alkanu kasvaa vasta nyt, oon ihan kateellinen teille kaikille ihanista masuista mitä on jo. Viimeksi maanantaina yks miehen kaveri ei huomannu pysäkillä jutellessa mitään, ja sit kun sanoin, niin se oli ihan ymmällään, ei olis kuulemma ikinä uskonu :kieh:

Tähän liityen, onko teillä muilla paino noussu kuinka paljon? Mä olin ennen raskautta mielestäni ihan hoikka (bmi 21.5) ja mulla ei oo painoa tullut tähän mennessä kuin nipin napin kaksi kiloa :confused: Ultraaja sanokin, että siks liikkeet tuntuu melkein kaikki mahan päällekin kun siinä ei oo rasvaa päällä, mutta oon ite miettiny et eiks sen painon pitäisi nyt alkaa nousta? Kun terkkarikin sano neuvolassa et 10-12 kg olis hyvä nousu mun painoselle...Vauva oli kuitenkin kasvanu ihan hyvin, joten ehkä maltan odottaa pari viikkoa neuvolaan ja kysyn sitten siellä (edellinen neuvola olikin viimeks heinäkuun alussa : /).

parel ja poika 20+6
 
parel:Mulla nousi paino esikoista odottaessa tosi hitaasti alussa ja vasta rv30+ alkoi nousta reippaammin.Puoleen väliin mennessä juurikin tuo 2kg. Kaikenkaikkiaan painoa tuli yhteensä 14kg. Lähtöpaino oli silloin vaivaset 48kg ja tuo nousu oli ihan ok. Mun maha kasvoi silloin todella maltilla ja sf-mitta (mitattiin ekan kerran vasta 20+2) laahasi pitkään alakakäyrillä vaikka vauva oli aina ultrissa normaalin kokoinen. Kunnolla masu pompsahti esiin rv30 ja sf-mitta siinä samassa ja olinkin ihan komian kokoinen lopussa :D Olin vain tyytyväinen, koska kyllä sitä isoon mahaan ehti loppuvaiheessa jo hiukan tuskastuakin ;) Niin ja onnea poikalupauksesta!:flower:Mulla taas vahva poikaolo, mutta niin vaan tytöltä näyttää, että olin hiukan tupertynyt eilisessä ultrassa :D Mutta onnellinen kaikinpuolin tietysti! =)
Niin tässä raskaudessa painoa on nyt kertynyt kotivaaàn mukaan 2kg ja tänään on puoliväli täynnä, mutta maha on jo suurempi mitä esikoisesta.Lähtöpaino oli 51kg.Mitä olen kuullut, ekassa raskaudessa paikat ei anna niin helpolla periksi ja masu pääsee kunnolla esiin vasta myöhemmin. Mun terkka "lohdutteli" aikoinaan, että on niin timmit vatsalihakset, ettei ne hein päästä masua pullahtamaan ;) :D Nyt sitten paikat on jo valmiiksi venähtäneet ja vatsa pääsee helpommin esiin, tosin on kyllä kiinteyttäminenkin jäänyt hiukan heikommalle esikoisen jälkeen :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Mutzilla sehän siinä onki ku mulla on kaikki samat olot ku esikoisestaki nuo :D Että jos nyt tulee poika niin sitte oloista ei voi sanoa mitään vaikka esikoisestaki oli samat olot.. ja se oli tyttö..! Kummalta tuntuis jos ei samoilla oloilla tule sama sukupuoli :)

19+3
 
Ihanaa, kun minun siskolle syntyi eilen kolmas tyttö :heart: Odotan kovasti, että pääsen häntä katsomaan ja omaa vauvakuumetta taas nostattelemaan :) Siskoni oli ihan 99% varma, että heille on poika tulossa mutta niin vain tyttö tuli. Oli kuuleman ihan selvä poikamaha ja tumma linea negra vatsassa. Heillä on vanhin lapsi poika ja tämä raskaus oli kuuleman samantyylinen. Huvittavaahan on, että sisko oli pessyt vauvalle vain poikien vaatteita valmiiksi..Niin että se niistä poika- ja tyttöoloista!! Täällä onkin ollut niistä paljon puhetta...

Toive81 onnea hyvistä ultrakuulumisista ja tyttölupauksesta :) Minuakin on pari kertaa viime raskaudessa lääkäri ultrannut todella kovakouraisesti ja silmät vesissä sai suurinpiirtein olla ja odottaa, että loppuisi se ultraaminen äkkiä! Onneksi suurinosa lääkäreistä ja kätilöistä on helläkätisempiä :)

Parelille myös onnea hyvistä ultranäkymistä ja poikalupauksesta :) Minulla on kyllä paino noussut omasta mielestä vähän liiankin kanssa. Painoa tullut jo tähän mennessä noin 5.3 kg. Luin juuri siitä Vauvanodotuskirjasta, että painonnousu on suurimmillaan 17-24 viikoilla. Eli toivottavasti tämä painonnousu hidastuisi 24 viikon jälkeen..toivossa on hyvä elää..:LOL: Meillekin ne synttärit tulossa ja olen suurin piirtein joka päivä leiponut sinne jotakin ja tietenkin ite tulee niitä leipomuksia maisteltua ihan liikaa!!:kieh:

Elmi ja Minni 21+3
 
Mulla oli tänään neuvola, kaikki oli oikein hyvin ja neuvolatäti oli tyytyväinen kun mun paino ei ollu noussu ku 600 g :D :D:cool:

RR: 122/79
Hemoglobiini: 140
vauvelin syke: 140
ja oma paino oli tällä hetkellä 87,6

Kuulemma vauvelin sykkeen perusteella oli masussa köllii oikein terhakka pikkuinen =)
Sokerirasitukseen varattiin aika ja se on sit lokakuun puolessa välissä.

Lisäksi jännityksellä odottelen tietoja synnäriltä kun meidän tulevalle pikkuiselle on syntymässä pieni serkkutyttö =)

Sparkle ja Viuhti 21+3
 
Välillä ilmoittaudun itsekin täällä puolella. Tuo fb on vain jotenkin kätevämpi. Meillä on nimittäin nää plussan sivut tosi hitaat... :(

Onko muuten muilla kokemusta tikahtumisista? Meillä tuolla esikoisella niitä joskus tulee. Temperamenttinen neitonen... Toivottavasti toisella olis vähän vähemmän luonnetta :D

Meillä on kova nimen pohtiminen käynnissä... Kauhean vaikea keksiä toiselle lapselle nimeä :D Tytölle mulla olis ollu monta, mut poika onkii nyt sit asia erikseen...
 

Yhteistyössä