Tammikuun tähtöset 2017 **MEIDÄN KUUKAUSI!**

Mimminkäinen,kuulostaa lupaavalta... Ei mullakaan tuon kummempia oireita ollut ;)

Oon tytön kanssa kaksin kotona,pojat yökyläilemässä mummoloissa. Ja mitä tekee typy...No nukkuu koko päivän.o_O aamulla oli kunnolla hereillä pidemmän aikaa, sen jälkeen on käytännössä ollut unessa. Mitä nyt syönyt ja vaippa vaihdettu. Ja just kun olis ollut aikaa keskittyä vauvaan ja toisaalta tämmöiset unipäivät kelpaisi silloin kun pojat on kotona niin olis aikaa huomioida heitä enempi. Vähän jännittää tuleva yökin että kukkuuko nyt sitten vuorostaan sen.:unsure:
 
Anumarika, paljon onnea tytöstä! :love:
Siinä on ollu nopea synnytys.

Selvis sekin, paljonko tuli ikäeroa meijän pojalle ja siskon pojalle. 16 päivää! Ei oo serkuksilla paljon ikäeroa.

Nyt on pojan ristiäiskakku tilattu ja nimi kerrottu ensimmäiselle ulkopuoliselle! Jaiks! Eihän tässä kauaa oo enää ristiäisiin.

Mä oon selvinnyt suhteellisen helpolla jälkivuodoista. Ensimmäisen kohdalla kesti suhteellisen pitkään, mutta toisen kohdalla kesti sen kaks viikkoa ja nyt on loppunut. Synnytyksestä nyt siis 19 päivää.

Joten poika on nyt siis 19 päivän ikäinen.

Hän kasvaa vallan mainiosti ja on oikein pirteä tapaus.
Mutta nukkuu mainiosti. Ja syö hyvin.

Susanna & S 19 päivää.
 
Onnea hirmuisesti anumarika! Sulla meni synnytys nopeasti!

Meidän pieni poika on nyt 15vrk, muuten on ihanaa ja vaaleansinistä kuplaa, mutta pikku reppanalla on mahavaivoja. Se kipuitku kyllä raastaa vanhempia ja varmasti itse lastakin. Yöt meillä onneksi nukutaan hyvin edelleen, iltapäivät ja illat on vaan raskaita. Meillä on käytössä maitohappobakteerit ja Disflatylit, vähän oon miettinyt jo vyöhyketerapiaakin vauvalle, tietäis ainakin tehneensä itse kaiken minkä voi.

Oma toipuminen synnytyksestä on menny aika kivasti. Kipulääkkeet on jääneet pois jo jokunen päivä sitten, ja jälkivuotokin alkaa olla varsin maltillista, pikkuhousunsuojilla päiväsajan pärjää. Tikit ei taida vielä olla ihan täysin sulaneet, mulle ei siis tehty episiotomiaa, vaan oli ihan luonnollinen repeämä, ei oo ollut mitenkään erikoisen kipeä tai hankala.

Aika kädet täysin sitovaa tämä pienen lapsen hoito on, ainakin tässä mahavaiva vaiheessa. Paljon tulee teidän kuulumisia luettua, mutta harvoin ehtii itse kirjottamaan.

Musicro + 'Viljo'
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Onnea Anumarika! :love: onpa sulla tosiaan ollut nopea synnytys! :eek: ja yllättävä :)

Joko Mimminkäinen on seurannut perässä? :)

Edellisen viestin kirjoituksesta n. 10 min päästä alkoikin sitten tapahtua :) alkoi tulla kipeitä supistuksia nopealla tahdilla. Sain kuitenkin kipupiikin, koska kohdunkaulaa oli vielä hippunen jäljellä ja nukuin muutaman tunnin torkkuen supistusten välillä. Tämä tepsi sillä kahden tunnin päästä olinkin jo neljä ja puoli senttiä auki. Saliin mars ja siinä vaiheessa alkoi supistukset olla niiiin kipeitä että tärisin kauttaaltaan eikä ilokaasusta ollut mitään hyötyä. Sain epiduraalin joka vei kivut kokonaan pois mutta samalla lisäsi supistusten väliä. Oksitosiinitippaa ei voinut pitää kun aiheutti vauvalle sykkeen laskun niin ei auttanut kuin odotella. Viimein neljän aikaan alkoi tapahtua ja klo 16.55 oli meidän pikku poika maailmassa :love: 4004g ja 52cm. Onneksi oli mennyt mittailut synnytystapa-arviossa vähän penkin alle kun niiden mukaan tulokkaan olisi pitänyt olla tässä vaiheessa jo lähes neljä ja puoli kiloinen :D synnytys kesti yhteensä reilut 19h. Ponnistusvaiheessa eivät ehtineet laittaa puudutusta kun tuli niin vauhdilla mutta eipä tarvinnut leikata eikä repeytymiäkään juuri tullut. Yksi pieni jota mietti että tikataanko vai ei kun ei vuotanut mutta varalta sitten laittoi pari.

On tämä vaan jotain niin ihmeellistä :love:

On se kyllä tosiaan että toiset täyttää jo kuukauden ja toisia vielä odotellaan :) mutta niin ne tulee jokainen omaan tahtiinsa :love:
Saiko Mamadread jo 40 viikkoa täyteen? :barefoot:

Narana ja ukkeli 17h :)
 
Mielettömästi onnea Narana!! :love: on sulla ollut urakkaa siellä.. Täällä ei edelleenkään tapahdu mitään. Tän päivän oon käytännössä nukkunut kokonaan ja vauvakin viettänyt hiljaisempaa eloa, sen verran liikkunut että sentään tietää että siellä vielä ollaan. Mutta hänhän onkin muutenkin iltapäivä-, ilta- ja yöeläjä. Alan jo asennoitua siihen ettei ilman käynnistystä aio tulla. Omaehtoinen pakkaus :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: narana85
Sylin täydeltä onnea Narana! Vihdoinkin hän on täällä. :love: Teidän poika pitääkin sitten ketjun virallista painoennätystä. :D Toivottavasti omakaan vauveli ei kasva tuon isommaksi... :oops:
I
Kurja kuulla Musicro, että vauvalla on masuvaivoja. Ootko kokeillut myös itselle maitohappobakteereja ja probiootteja. Kannattaa ottaa vähän eri kantaa kuin mitä vauvalle antaa, niin tulee kattavampi kattaus sitten. :) Ne sun ottamat siis imeytyy maidon kautta vauvalle. Samoin imetysteestä voi olla apua. Esim. fenkoli, anis ja kumina auttaa ruoansulatuksessa ja usein niiden lisäksi imetysteestä löytyy kamomillaa rauhoittamaan vauvelia. Voit joko etsiä valmiin sekoituksen tai sitten liottaa kokonaisia mausteita kaupan kamomillateehen.

Täällä tänään laskettu aika. :eek:(y) Pari päivää särkenyt päätä, niin oikeastaan ihan kiva, ettei oo tarvinnut lähteä synnyttämään. Vaikka valmiina kuin partiolainen, joka hetki. :D

Mamadread ja itu 40+0
 
Hyvä Mimminkäinen jos oot saanu hyvin vielä nukuttua ja levättyä! Sitä nimittäin saatetaan tarvita :) itsellä jäi unet melko laihoiksi monena yönä ennen synnytystä ja varsinkin yliaikaiskontrollia edeltävästä yöstä eteenpäin vain muutamaan hassuun tuntiin niin vaati kyllä sekin veronsa :confused:

Hassua kun omaan silmään poika näytti niiin pieneltä ja sitten näkee täällä osastolla muiden äitien vielä paljon pienempiä vauvoja niin tuntuu silloin ihan jättiläiseltä tuo nappula :LOL: mieluummin ehkä kuitenkin tämmöinen vähän isompi ja jäntevämpi tapaus esikoksi niin ei pelota ihan niin kovasti että se menee rikki kun siihen koskee :D

Toivottavasti päästään huomenna kotiin! :)
 
Narana, onnittelut pojasta! :love:
Sulla ollu aika urakka kyllä.

Muutama vauva antaa vielä odotuttaa itseään. Mutta kuten sanotaan, niin ei sinne masuun kukaan oo vielä jäänyt.

Ei tässä sen kummepaa.
Käytiin tossa aikaisemmin koko poppoo vähän kävelemässä ja pulkkailemassa. Lähinnä kyllä niin, että tytöt pulkkaili ja mies avusti ja me pojan kanssa katseltiin takavasemmalta. Tai ainakin minä katsoin, poika nukkui suurinpiirtein koko reissun ajan.

Susanna & S 21 päivää.
 
Onnea anumarika ja narana:love::love: teillä on jo pikkuset sylissä:):)

Mulla tänää viikkoja tasan 39. Pe kävin ultrassa ja sit ottivat sydänkäyrät vauvalta, kaikki kunnossa. Vauvan painoarvio oli täl hetkel 3100g, lääkäri meinas että ehkä vähä pieni viikkoihin nähden. Eipä haittaa, jos tätä viel hetken täs hautoo ni ei ehi iha valtavaks:D esikoinen oli 3950g, että jos tuo alle neljän kilon jää ni iha ok mulle:p ne mittas käyrät iha synnytyssalissa, oli jotenki nii outo fiilis maata siellä salissa. Kun näki ne kaikki vastasyntyneille tarkotetut pipon, sängyn yms ni alko kyl mieli alkaa synnyttää:barefoot::barefoot: mutta mulla on edelleen fiilis, ettei tästä viel ainakaa viikkoon olla mihkää menossa:rolleyes:

Mutta kyllä tää meno täällä palstalla alkaa vaikuttaa sille, että kohtaa alkaa vauvoja "ropisemaan":love:

Meri ja joogamaisteri 39+0
 
Musicro, mun esikoisella oli koliikki, ne illat oli hurjia :( vyöhyketerapiassa käytiin ja se auttoi kyllä plus saatiin hyviä ohjeita miten hieroa vauvan masua. Vaivat helpotti noin 2kk iässä.

Tytölläkin on mahavaivaa mut ei juuri itke niitä onneksi..
 
Viimeksi muokattu:
Musicro, Meilläkin tuota masunpuruitkua ja voi se olla kyllä niin sydäntäsärkevää. Cuplatonia ja Relaa suositteli neuvola. Rupsuja satelee mutta itkuja saattaa toisinaan kestää parikin tuntia kerrallaan. Jos se osuu päiväsaikaan niin sillon mennään vaunulenkille ja neito rauhoittuu siihen. Yöllä melkein väsykiukun jälkeen vaan sykkyhaliin nukahtaa.
 
Vihdoin täälläkin alkoi tapahtua ja eilen 22.1. klo 9.40 syntyi neiti 3904 g ja 54 cm. Yöllä kahdelta heräsin supistuksiin ja 4.20 oltiin sairaalassa, 5 cm auki. Ammetta ja epiduraalia kunnes n. 9.20 meinasin vielä vessaan lähtee. No eipä tarvinnu vaan pääs ponnistamaan.
Istukka jouduttiin tunnin odottelun jälkeen tälläkin kertaa irrottamaan käsin leikkurissa eli mies sai heti kahdenkeskistä laatuaikaa vauvan kanssa. Mut nyt kaikki hyvin vaikka verta meni 2 l, eivät vielä päästäneet mua jaloilleen ja just sain tippaletkut pois niin vauvan käsittely on tosi kömpelö. Mut tossa se tuhisee.:love:
 
Mimminkäinen, uskomatonta kuinka samanlainen tarina siellä! Onnea pienokaisesta <3

Meille myös syntyi eilen 22.1 pikkuinen poika, 3186g ja 50cm klo 7.23 <3

Kahen aikaan yöllä alkoi supistukset oleen niin kipeitä että alettiin tekeen lähtöä sairaalaan. Kolmen aikaan sairaalassa 4cm auki ja suoraan saliin. Tunnin päästä olikin jo 8cm auki ja päätettiin ettei laiteta mitään puudutetta. No sit alkoki supistukset harveneen ja tuskaa kestikin useampi tunti, jos sen olisin tiennyt niin olisin kyllä puudutteen ottanut. No kokonaiskesto kuitenkin noin 5,5 tuntia että ei paha mutta olin tuon ajan todella kipeä. Synnytys sujui kuitenkin siihen asti hyvin että sain vauvan rinnalle mutta myös minulla jäi istukka kiinni. Varmaan lähes tunti sitä irroteltiin ja siitä sitten leikkuriin ja nukutuksessa käsin irroitus. Minäkin menetin verta reilut kaksi litraa ja olo on hutera vähän vieläkin...saitko sinä lisäverta? Mulle eivät laittaneet kun arvot kuitenkin pysyneet ihan hyvinä...

Menetin kyllä luomusynnytyksen jälkeisen olotilan hyödyt tuon istukkaepisodin jälkeen mutta pääasia että nyt kaikki hyvin ja pieni tuhisee vieressä <3
 
Sylin täydeltä onnea myös emppulille! :love::love::love:

Olipas teillä kyllä kerrassaan samanlaiset tarinat! Hassu sattuma :)

Vielä yksi yö pitäisi olla sairaalassa :confused: ukkelin bilirubiiniarvot oli koholla ja jouduttiin sitten sinivalohoitoon. Onneksi sai tuon kapalomallin että voi pitää mussukkaa vieressä koko ajan. Harmittaa vaan toisen puolesta kun saa olla kapalosta vaan puoli tuntia kerrallaan pois eikä syömisen ja vaipanvaihdon jälkeen hirmuisesti jää aikaa muulle, toinen kun niin mielellään välillä jäisi seuraamaan äitiä niin ei muuta kun laput silmille :( itkuhan mulla pääsi eilenkin kun laitettiin tuo kapalo kun toinen näytti niin reppanalta siellä :unsure:

Nuita masuvaivoja kyllä kauhulla odottelen. Juuri se voimattomuuden tunne kun toisella sattuu eikä oikein voi auttaa (muuta kuin parhaansa mukaan) :unsure:

Pulauttelua täällä on ollu melko paljon heti alusta asti. Eka tuli lapsivettä ja nyt sitten maitoa. Saattaa mennä jonkin aikaa syömisestäkin ennen kuin puklu tulee. Illalla puklasi kolme kertaa putkeen ja paljon ja yksi lensi oikein kaarella. Kätilö meinasi että voisi olla vain siitä kiinni että maitoa tulee niin paljon että ei ehdi vauvan maha sitä sulattaa :eek: onko muilla kokemuksia tämmöisestä?

Narana ja ukkeli ihan kohta 3vrk
 
Paljon onnea emppuli!!! :love: Aikamoinen kokemus sinullakin, ja tosiaan melkein samalla kaavalla. Mäkään en saanut lisäverta kun pysyn pystyssä, mutta muutamassa tunnissa hb tippui 138:sta 99:ään. Viimeksi esikoisen kanssa vaadin lisäverta kun ei ois musta ollut muuten vauvaa hoitamaan lainkaan. Eli siihen verrattuna olo ja tilanne on paljon parempi.

Nyt tuntuu että koitti vapaus kun sain toisen käden kanyylivapaaksi ja pääsin katetrista eroon. Toivottavasti päästään nopeasti kotiin. Imetys on lähtenyt käyntiin huomattavasti paremmin kuin viimeksi, jolloin se ei oikeastaan lähtenyt. Aikamoinen röhkijä tämä kyllä on, sen verran nestettä vielä rööreissä ja nenä tukossa ja sit tietty menee hermo..:X3:

Noi masuvaivat on kyllä niin kurjia ja vielä noin pienillä, jos ei löydy keinoa mikä auttais. Jaksamista niiden kanssa! (y) Meillä esikoisella disflatylit oli käytössä ja relat sekä koliikkikeinu, erikoiskorvikkeitakin koitettiin monenlaisia mutta aikahan siihen lopulta vasta auttoi.
 
Onnea synnyttäneille! :love: Teitä oli kerralla niin monta, että pelkää unohtavani jonkun jos alan nimiä luetteleen, niin parempi näin yhteisesti välittää onnittelut kaikille ;)

Noihin masuvaivoihin täällä on jo tullutkin hyviä vinkkejä. Meillä kans tuppaa ilmaa kertyvä neidin masuun, niin oon auttanut sitä pois ihan jumppaamalla vauvan jalkoja vatsan päälle. Eli suoraksi ja sit koukkuun vatsan päälle ja kun painaa niin ilman on helpompi tulla ulos eikä tartte vauvan yrittää niin paljon itse äheltää. (y) Myös vatsallaan olo auttaa, itse suosin et laittaa vauvan käsivarren päälle vatsalleen pää kohti kainaloa ja heiluttelee puolelta toiselle itse seisten. Tosi monta koliikkilasta oon näin saanut rauhoittumaan ja ilman kulkemaan.
Ja sit äidin nauttima magneesium (sitraatti) kuulemma myös voi auttaa. ;)

Meillä tuli tosiaan kuukausi täyteen nyt viikonloppuna. Samalla juhlittiin isosiskon 10v ja serkkutytön 2v synttäreitä :) Meillä näitä tammikuisia vauvoja siis jo ennestäänkin suvussa, tästä tuli onneksi kuitenkin joulukuinen niin on vähän hajautusta synttäreissä :D

Mä tässä oon miettinyt, et jokohan sitä pikkuhiljaa saisi alkaa tehdä jotakin.:rolleyes: Mulla siis se vauvaa painavampien asioiden nostelukielto voimassa 6 viikkoa synnytyksestä, samoin liikuntakielto. Tuo leikkaushaava on vielä pieneltä matkalta auki. Pitääköhän ensin odottaa et se sulkeutuu kokonaan ennen kuin voi alkaa esim. urheilla? Toki maltillisestihan sekin pitää aloittaa, vaunulenkit olis hyviä kun olis ne vaunut millä mennä :LOL: Ehkäpä pitää kohta lähteä kaupoille niitä katselemaan ;)

Onko kellään muuten tietoa minkä ikäisiä vauvoja saa viedä uimaan? Mulla kun olis kauhea hinku kylpylään, niin mietin et josko pääsiäisen tienoille varais jonkun reissun :rolleyes:
 
Onnea mimminkäinen ja emppuli! Olipa teillä tosiaan samankaltaiset tapahtumat. Mutta onneksi pienet tuhisijat vieressä.
Ja toivottavasti narana sinivalohoito tekee tehtävänsä ja pääsette kotiin pian!

Kiitos kaikille myös mahavaiva vinkeistä ja tsempeistä. Aika paljon on kaikkea kokeiltu jo. Me mennään keskiviikkona kokeilemaan vyöhyketerapiaa, josko siitä olis meille apua. Tai ainakin tulee itselle olo, että kaikkensa on yrittänyt. Torstaina onkin sitten neuvola, missä voi myös ottaa asiaa puheeksi. Mutta niinhän se usein on, että vaan aika auttaa. Tää lapsi ei jostain syystä viihdy yhtään hetkeä mahallaan, kun oon välillä yrittänyt niinkin päin pitää.. melkein parhaiten tykkää olla sylissä vähän samassa asennossa kuin turvakaukalossa on. Nythän nää illat tuntuu välillä pitkiltä, mutta loppujenlopuksi oli se 6vkoa tai 3kk mitä tää itkuisuus kestää, niin lyhyt aikahan se kuitenkin on..
 
Onnea Mimminkäinen ja emppuli! :love: Onpa teillä tosiaan samanlaiset tarinat. Hurjalta kuulostaa toi istukan repiminen. :eek: Tehdäänkö se jotenkin alakautta tähystämällä vai avataan vatsan päältä? Onneksi kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin. :)

Toivottavasti Narana pääsette jo huomenna kotiin. Yritä ajatella niin, että kivempi että huomattiin arvojen lasku jo nyt, eikä niin, että oisitte kotoolta joutuneet takaisin osastolle. Ihan varmasti sydäntä kylmää kun pieni joutuu lampun alla olemaan, mutta onneksi saat pitää sylissä. :love:

RubyS, eikö vauvauinnit ala yleensä parin kuukauden iässä? Tosin en sit tiedä onko vauvauinneissa jotenkin puhdistettua vettä, lämpimämpää se ainakin on. Mut kai sitä voi toisen ottaa kylpylään altaan reunalle ja välillä vähän uittaa?
Mun miehellä on kauhea matkakuume myös ja kyseli eilen, että pitäiskö lähteä kesällä johonkin rantalomalle? Ja me ollaan kuitenkin menossa hänen kotimaahansa myös, mutta aikataulu on kyllä vähän epäselvä vielä... Kunhan nyt saataisiin tämä kaveri ulos ensin. :D

Mistä tulikin mieleeni, että multa irtosi tänään limatulppa. :D Pieni toivonkipinä, että ei tarvis käynnistykseen asti odotella - joskin sekin ois sitten jo ensi viikolla... :love:

Mamadread ja itu 40+2
 
Mimminkäinen ja Emppuli, paljon onnea!!!:love:
Mulla esikoisesta irrotettu istukka käsin,ihan puudutuksessa mutta melko vahvassa sellaisessa tai sit en vaan oo tajunnu olevani unessa :LOL: koko episodi oli hyvin sekava, olin niin pöllyssä niistä aineista sekä hormoneista että vähän hämärän peitossa koko homma. Onneksi ei toistunut kahden seuraavan kohdalla, liekö merkitystä että istukka oli edessä esikoisen aikaan ja takana näistä seuraavista?

Narana, kuulostaa hieman refluksi taipumukselta... Siis kaikillahan sitä on,kypsymättömyyttä siellä jossain sulkijassa ja siten maitoa nousee ylös, mutta mun kaikilla lapsilla on ollut enempikin tuota. Oikeestaan typy ei juuri puklaa ulos vaan nieleskelee ja irvistelee, joskus kakoo kunnolla ja meinaa ikäänkuin tukehtua niihin ylöspyrkiviin maitoihin. Samaa oli pojillakin jossain määrin ja esikoiselle kokeiltiin lääkettäkin. Mutta tuntuis että neidillä tuo on jo helpottamaan päin... Kannattaa tarkkailla, voi rauhoittua itsekseen tai sit paheta, milloin suosittelen lääkärille menoa.

Onko kenelläkään kokemuksia baby -vac (taijokusemmonen) nenäimurista? Tekis mieli sijoittaa semmoisen koska varmaan ajankysymys milloin lentsu tänne eksyy ja se jos mikä on kans kurja pienelle...
 
Mamadread - jos istukka ei synny itsestään, niin se tosiaan irrotetaan käsin leikkaussalissa. Eli gynekologi laittaa kätensä alakautta kohtuonteloon ja irrottelee istukan sieltä, ja tarvittaessa toinen henkilö voi painaa vähän vatsan päältä. Joskus samassa yhteydessä tekevät myös kaavinnan, ettei kohtuun jäis mitään istukan paloja tms mitkä myöhemmin aiheuttais tulehdusta.
 

Yhteistyössä