Tammikuun Tarrasukat 2018 *kesäkuussa*

Huomenna neuvola vihdoinkin. Huomenna varmaan saan nt-ultra ajan samalla.
Mä en oo vielä löytäny tuolla omalla doblerilla sydänääniä, tänään kokeilin mutta en kauaa jaksanu etsiä.
Tänään soittelin tuonne polille ja olivat laittaneet lähetteen perinnöllisyyspolille, aika tulee sitten kai postissa. Nyt tuntuu sille etten ihan turhaan oo vouhkannu ja miettiny. Voihan se olla että ei siltikään selviä mitään.

Kath 9+3
 
Kyllä odottavan aika on pitkä! Mutta hups, nyt ollaan silti jo viikolla 12 ja ensi viikolla menossa nt-ultraan.

Pahoinvointi alkaa helpottaa, väsymystä on edelleen, mutta se ei ole laatua "kooma". Maha on niin iso ettei enää ole toivoakaan sitä kätkeä, Kaikki vaatteet jo sen paljastavat, jopa teltat. Tielläkin se on jo, hankaloittaa esim. varpaankynsien leikkuuta! Onneksi asutaan sen verran puskassa, ettei tutut vahingossa näe. :whistle: Yöllä pitää vähintään kaksi kertaa käydä vessassa. Muuten onneksi nukun kuin tukki.
 
Hrr. Kyllä on kylmä iltaisin ja pahoinvointi alkaa olla melkolailla jatkuvaa jo. Yöllä saa nousta vessaan ainakin kerran.

Syömistä on vaikea saada hallintaan, kun ei välttämättä kaikki terveellinen maistu ja sitten tulee mielitekoja herkkuihin. :oops::oops:
6+5
 
Mulla helpotti pahoinvointi parin viikon jälkeen. Nyt ollut jo monta pv oksentamatta (y) vielä aika rajallisella ruokavaliolla mennään, paha olo iskee kuitenkin muutaman kerran päivässä eikä oikeen tee mitään mieli. Pari päivää pystyy syömään jotain ruoka-ainetta helpostikin ja sit iskee stoppi:sick:

Varhaisultra oli toissaviikolla ja neuvolassakin käyty. Kaikki onneks ok, sydän kin siellä selkeästi läpätti :love:
En oo ite saanu dopplerilla kuulumaan vielä mitään :( en oo ihan joka päivä kuunnellutkaan ku on aika turhauttavaa. Toki tiedän että tässä kohtaa vielä välttis kuulukaan. Millä viikoilla muut kuulleet ekaa kertaa?

Dew 9+0
 
Heh, turha oli vissiin kehuskella kooman loppumisella, menikin sitten monta tuntia tossa niin järkyttävässä väsymystilassa, että tekis mieli itkeä vaan kun pitää tehdä ruokaa ja kotitöitä. Kauppareissua en pysty edes ajattelemaan. Koska tää paska loppuu? :cry:

@Memmet jep juu tuttua ton syömisen kanssa, mullakin karsiutuu terveelliset ruuat pois ensimmäisen kolmanneksen ajaksi. Tosin herkkujakaan ei varsinaisesti tee mieli, mutta melkein pelkästään kylmiä ruokia, hedelmiä, jugurttia ym. pystyy syömään ilman yökkimistä. Lisäksi lämmintä leipää juustolla on tullut ahmittua. Kiloja kivasti, ei tarttis tulla yhtään enempää. Normitilanteesta +10kg... ja viikkoja vasta 11+0. :unsure:
 
Tää olo on kyllä kamala :cry: Nyt ei ruokakaan enää maistu oikeen ja nälkä olis koko ajan... Toivottavasti ei kauaa kestä. Töitä olis taas huomena 8-16 et miten jaksaa nousta niin aikasin... Pitäiskö hommata ne pahoinvointirannekkeet vielä tässä kohtaa?? Ei vaan ehdi apteekkiin missään välissä (n)

Täällä taas paino tippuu tän pahoinvoinnin takia. Vaikka sinänsä ei haittaa kun häätkin tulossa :LOL: Kyllä se siitä lähtee nouseen

@Honeydew kuulin ekan kerran 7+6 ja nyt joka päivä löytyy melko helposti kun osaa etsiä. Paikka kyllä vaihtelee ja saa painaa jonkun verran doppleria että löytyy. Eiköhän sullakin löydy pian :)

Huoh, helpottaispa tää olo tästä pikkuhiljaa ja tulis se ihana keskiraskaus jo :ROFLMAO::sick:

Kookospieni ja mini 9+1
 
Kannatti vielä kerran etsiä tänään ääniä koska vihdoin ne löyty! :love: nopeesti meinasi kadota mut kun se kohdan löysi niin vähän pyöritellessä kuulu taas. Doppler laski 174 sykkeeksi ja yllätyin kuinka hyvin kuului :) nyt voi mennä onnellisena nukkumaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: kia1981
Kylläpä tuolla neuvolassa taas vierähti. Ja saatiin pitkän etsinnän jälkeen sydänäänetkin kuuluviin:love:
kookospieni minkä merkkinen dobleri sulla on ku sait jo noin aikasin kuulumaan? Mulla on kyllä taaksepäin kallistunu kohtu että voi sekin olla syy siihen etten helposti löydä.

Nii ja muutetaampa nyt se laskettu aika päivällä eli 13.1. :) keskimmäisen syntymäpäivä.

Kath 9+3
 
Viimeksi muokattu:
@Kath mulla on UnbornHeart mutta sillä kuulin ekan kerran 8+0. Siskolle annoin mun entisen laitteen ja sillä kuulin päivää ennen jo. En muista mikä merkki mut sellanen jossa on se pää erikseen.

@Honeydew ihanaa kun kuului :love: Ite kuuntelen aina vaan aamusin koska mun maha pitää ihan hirveetä mölinää kun oon syönyt eikä muuta paljon kuulukaan :LOL: Nyt kuuntelin viiden maissa yöllä kun en saanut unta. Hyvin löytyi!

Tänään ollut vähän parempi olo, tosin väsyttää tosi paljon kun en saanut nukuttua viiden jälkeen enää... Sit nukahdin lopulta joskus viittä minuuttia ennen herätystä ja torkutin. Onneks sain torstain vapaaksi niin saa nukkua pidempään sillon :)
 
Kyllä odottavan aika on pitkä! Mutta hups, nyt ollaan silti jo viikolla 12 ja ensi viikolla menossa nt-ultraan.

Pahoinvointi alkaa helpottaa, väsymystä on edelleen, mutta se ei ole laatua "kooma". Maha on niin iso ettei enää ole toivoakaan sitä kätkeä, Kaikki vaatteet jo sen paljastavat, jopa teltat. Tielläkin se on jo, hankaloittaa esim. varpaankynsien leikkuuta! Onneksi asutaan sen verran puskassa, ettei tutut vahingossa näe. :whistle: Yöllä pitää vähintään kaksi kertaa käydä vessassa. Muuten onneksi nukun kuin tukki.
Mullakin tää maha ku joku potkupallo joka on vähä levinnyt :D Löysät tuntuu et korostaa vaan entisestään. Ja saan kummaksuvia katseita. Pojan isäkin kysyi et ootko lihonut vai paksuna:cry::LOL::D
Nyt viikot mulla 10 +4
 
  • Tykkää
Reactions: Nems
Mulla on nyt suunnilleen se aika, kun viimeksi pysähtyi alkion sydän, vaikka se selvisi vasta myöhemmin. Muuten on ollu rauhallinen olo, mutta nyt alkoi niin hermostuttaan, varsinki ku vähäiset turvotus ja ällö oloki lieventyneet :unsure: onneks rinnat on vielä vähä hellät. Jos tästä vähenee vielä oireet niin kyllä tulee taas epätoivoinen olo. Huomenna tulee 9vkoa täyteen ja "neuvola" perjantaina. Mutta täällä se ei näyttäs olevan yhtä kattava ku Suomessa, ei varmaan ala ees etsiä sydänääniä. Pitäs kai ostaa doppler tai käydä yksityisellä ultrassa ens vkolla, että sais mielenrauhan. Eikö tässä vaiheessa pitäs tulla enemmän oireita vähenemisen sijaan? :(
 
@Daisy85 Eiköhän kaikki ole hyvin :). koska sulla on laskettu aika? huomasin nimittäin että et oo listalla ollenkaan. Laitetaanko sut listalle? Ei mullakaan ole oireita mitenkään kauheasti.. aamusin vaan oksetus oloa kun maha tyhjänä mut siinäpä se ja tissit pikkasen arat. Lauantaina ois 8+2 ja sillon mulla viimeks alkoi keskenmenovuoto... sen etapin yli kun pääsee niin oon helpottunut :)
 
@Kinder_Kitty Kuukautisista laskettuna ois 24.1., mutta se tulee varmasti muuttumaan ku mulla oli myöhäinen ovulaatio, siksi en vielä ole listalla.. pitäs kokeilla jotain laskuria joka huomioi pitkät kierrot. Kiitos, mutta ei tarvitse vielä lisätä ku ei sitä tiedä vaikka meniski helmikuun puolelle asti kunhan selviää tarkemmin (y) Mulla se km vuoto alkoi 2-3vkoa myöhässä, mutta oireet hävis niin vähitellen etten ehtiny kovasti huolestua siinä ajassa. Nyt pitäs osata rentoutua, mutta ennen 12vkoa tuskin onnistuu!
 
@Daisy85 raskauskiekon laskuriin pystyy syöttään pidempää kiertoa :) kantsii sillä kokeilla. Joo ei sitä itekkään osaa täysin rentoutua ennen kun se 12vkoa on täynnä.. mullakin oli todennäköisesti menny aiemmin jo kesken mutta vuoto alkoi muutamaa viikkoa myöhemmin kunnolla.. ja oireet mulla tuolloin kanssa katos lähestulkoon... nyt on ainaki oireet jatkuneet ja lisääntyneet pikkasen :). eli siis raskauskiekko.fi on se laskuri ja sinne pystyy laittaan kp45 asti :)
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
Mulla on eka aamu ilman sea band rannekkeita. Oon töissä, alotin kello 8 jo ja voin sanoa että nukuin 23.30-5.30 eikä riittänyt alkuunkaan. Mutta aiemmin en päässyt kun tyttö nukahti vasta silloin. Tänään oon töissä kokonaiset 8 tuntias toimistolla.

Olo on suht paha mutta oksettaa vaan lievästi mikä on suuri parannus aiempaan.

Mietin että voisko olla niin että sea band rannekkeiden jatkuva käyttö voisi olla osasyy oireiden pahenemiseen? Ainakin tuntui että olo on tänään parempi kun mulla ei ollut niitä yölläkään.. kohta laitan ne taas ja katotaan kuin sitten käy :D

9+3 tai 9+4....

Neuvolaan viikko mikä ei nyt kauheesti innosta. Mutta ultraan enää kolme viikkoa kuhan saan sen virallisen päivän tietooni..

oispa tää viikko jo ohi.
 
  • Tykkää
Reactions: kookospieni
Hellurei,
Täälä taas on oltu huolestuneena yht äkkiä oireettomasta olosta. Etova olo meni ohi yhtä nopeesti kun alkoikin, mutta turvotus sen kun jatkuu. Mahaa on hankala sen takia enää piilotella ja kun ei jaksa koko aika vetää mahaa sisäänkään esim töissä :LOL:
Huomena meen verikokeisiin ja parin viikon päästä se nt-ultra, ei malttas oottaa sinne asti :geek:
Ollaan oltu melko kärsimättömiä ja kohta kaikki läheiset ihmiset jo tietää vauvasta, omalle isälleni ja miehen isälle ei vielä olla kerrottu. Ens viikko lomaa ja sit saakin mennä takas töihin varmaan jo reilusti isomman pötsin kaa, sit pakko kertoo lopuillekin työkavereille :D

Kesänlapsi35 ja rv 9+5
 
  • Tykkää
Reactions: Rosina31

Yhteistyössä