Tammikuun Tarrasukat 2018

Hei!
Täällä siis toivo menetetty, tänään alkoi kunnon vuoto ja testissa enää haamu (sunnuntaina digissa 2-3). Arvasin kyllä sen jo niistä maanantaina alkaneista kivuista, jotka oli aivan samanlaisia kuin viimeksekin, kun meni kesken (tai oli kemiallinen?).
Mut saa siis ihan oikeasti poistaa listalta.
Ens kerralla maltan vähän kauemmin ennen kuin liityn keskusteluihin! Olen ihan tyytyväinen että neuvolaan maltoin olla soittamatta. Jonkun gyne ajan kyllä varaan, kun nyt näin hassusti in kahdesti peräkkäin käynyt.

Toivon todella, että teidän kaikkien muiden raskaus sujuu mallikkaasti, eikä kenenkään muun tarvitse tästä keskustelusta poistua! Nauttikaa :love:

P.s. Tunnistan täältä muutaman käyttäjän tuolta vauvakuume puolelta, jonka kirjoituksia olen jo hieman pidempään sivusta seurannut. Teidän puolestanne olen kyllä aivan erityisen iloinen!!
 
@kookospieni täälläkin pelko on alitajunnassa.. ei oikein uskalla suunnitella kauheen pitkälle.. oon niin kauan jo haaveillu siitä et saisin ottaa masukuvia.. pääsisin ostaan vauvan vaatetta ja vauvalle tarvikkeita.. en vaan uskalla kuvitella tällähetkellä että pääsisin noihin vaiheisiin.. ehkäpä varhaisultran jälkeen voi huokaista pikkasen jos kaikki on ok.. tuntuu et päivät vaan matelee ja pitkä aika ultraan.. mitään muuta en toivo kuin että saataisiin nyytti syliin asti:love:
 
  • Tykkää
Reactions: kia1981
Mull oli lyhyet kuukautiset 27.3., jotka ihan laskin kuukautisiksi, siitä oon nyt laskenut. Ja sen jälkeen seuraavien menkkojen aikaan muutama päivä jotain tiputteluvuotoa. Plussasin kun se ei yltynyt menkoiksi vaan loppui. Aloin vaan eilen miettiä, että jospa ne lyhyet menkat ei ollukaan menkat... Täytyypä tosiaan soitella neuvolaan tänään.
 
Hei kaikille! Plussasin viikonloppuna ja kyseessä on toinen raskaus, joka tärppäsi heti ensimmäisestä yrityskierrosta. Oon tosi onnellinen, mutta mulla on ihan sekavat ajatukset, kun kaikki tapahtui näin nopeasti, etenkin kun lähipiirissä on useampiakin lapsettomuudesta kärsiviä. Esikosenkin raskaus alkoi ja sujui helposti, mutta vauvavuosi oli tosi rankka, eikä sen jälkeenkään mitenkään helpolla olla päästy. Ehkäpä tää nopea raskautuminen vaan tasapainottaa sitä, että edessä on sitten taas rankat ajat, jos kaikki menee hyvin ja vauva pysyy matkassa ja syntyy tammikuussa. :) Listaan: 20.1./sohwi30/30/2.lapsi

Mulla on oireet vähän erilaiset kuin esikoisen odotusaikana. Esim. palelua ja väsymystä en muista että olis silloin ollut ollenkaan ja tissikipu taas alkoi paljon aiemmin kuin tällä kertaa. Mutta lievä kuvotus alkoi viimeksikin jo ennen kun menkat oli myöhässä, toivottavasti ei enteile yhtä pitkää pahoinvointia kuin silloin. Helpotti muistaakseni vasta joskus nt-ultran jälkeen. Onko muilla oireet vaihdellut eri raskauksissa?
 
Tammikuun Tarrasukat 2018

Tiedot muodossa laskettu aika, nimimerkki, ikä, synnytyssairaala, monesko lapsi. Muutokset ja puuttuvat tiedot punaisella värillä niin huomaan.

1.1.


Malfiina 76 / 40 / LS / 2.lapsi

? / Memmy / 22v / 2.lapsi

Suike / 37 / JS / 3.lapsi

Nems / 21 / ? / 2.lapsi

2.1.


enkuli / 37 / ? / 4.lapsi

3.1.


Rosina31 / 31 / KAKS / 2.lapsi

MMiHa / 33 / ? / 2.lapsi

4.1.


Siim / 24 / Oys / 1.lapsi

5.1.

6.1.

7.1.


Evangelina / 31 / ? / 1.lapsi

Histis-82 / 34 / ? / 1.lapsi

8.1.

9.1.

10.1.

11.1.

12.1.


Kath / 32 / Oys / 4.lapsi

kia1981 / 32 / Naistenklinikka / 2.lapsi

13.1.

14.1.

Kookospieni / 26 / Tays / 3.lapsi

15.1.


Noomi87 / ? / Jorvi / 1.lapsi

16.1.

Honeydew / 28v/ 1.lapsi

anzku_ / 27v /TAYS / 2.lapsi

17.1.

Jassåå / 32v / TYKS / 4.lapsi

18.1.

19.1.

20.1.


Naive88 / 28 / TAYS / 3.lapsi

Katsutin / 33 / NKL / 1.lapsi

sohwi30 / 30 / ? / 2.lapsi

beach / 33 / ? / 5.lapsi

21.1.


Suffeli / 36 / OYS / 3.lapsi

22.1.


23.1.

24.1.

Katrin79 / 37v / 3.lapsi

25.1.


Llinndda / 23v / NKL /3.lapsi

kinder_kitty / 24v / TAYS / 1.lapsi

26.1.

27.1.

28.1.

29.1.

30.1.


Synnytyssairaalat:
E-KKS: Etelä-Karjalan keskussairaala, Lappeenranta
HYS: Hyvinkään aluesairaala
JS: Jorvin sairaala, Espoo
KAKS: Kainuun keskussairaala
K-HKS: Kanta-Hämeen keskussairaala, HML
K-PKS: Keski-Pohjanmaan keskussairaala
KOKS: Kymenlaakson keskussairaala, Kotka
KOS(/H): Kätilöopisto (/Haikaranpesä), HKI
K-SKS: Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä
KYS: Kuopion yliopistollinen sairaala
LKS: Lapin keskussairaala
L-PKS: Länsi-Pohjan keskussairaala
LS: Lohjan sairaala
MKS: Mikkelin keskussairaala
NKL: Naistenklinikka, Helsinki
OAS: Oulaskankaan sairaala, Oulainen
OYS: Oulun yliopistollinen sairaala
P-HKS: Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
P-KKS: Pohjois-Karjalan keskussairaala, Joensuu
PS: Porvoon sairaala
SATKS: Satakunnan keskussairaala, Pori
SEKS: Seinäjoen keskussairaala
SKS: Savonlinnan keskussairaala
TAYS: Tampereen yliopistollinen sairaala
TYKS: Turun yliopistollinen keskussairaala
VKS: Vaasan keskussairaala
 
Viimeksi muokattu:
Aamun testi oli vahvistunut tiistaista puikkotesti siis :love: mua surettaa niin paljon et eilen vaan itkin.. se et haluaisin luottaa et kaikki menis hyvin, mutta ei vaan uskalla luottaa... miten sitä taas kasaa itsensä kokoon jos käy huonosti... olin ihan hajalla siitä ekasta keskenmenosta jo.. toisten vauvakuvat sai kyyneleet silmiin ja masukuvat.. muistutti siitä et mitä mullakin ois ollut jos ois mennyt toisinlailla.. käytiin joulukuussa kattomassa miehen kaverin pariviikkosta vauvaa.. ja joo se oli ihan jees ja oli ihanaa pitää sylissä..mut sitten kun kotiin päästiin niin purskahdin lohduttomaan itkuun, kun ajattelin et kohta meilläkin olisi ollut oma nyytti..
 
  • Tykkää
Reactions: kookospieni
@Kinder_Kitty voin täysin samaistua sun tunteisiin! Muakin pelottaa että jos nyt kävis sama kun viimeks niin miten sitäsieltä henkisesti kestäis :cry: Ei vaan pysty ajatteleen eikä suunnitteleeb kauheen pitkälle. Toisaalta on luotto että kaikki menee nyt hyvin, mulla kuitenkin takana kaks onnistunutta raskautta ennen km eli oli vaan huonoa tuuria sen osalta. Toivon todella että sullakin raskaus menee hyvin ja uskon että menee :love:

Täällä väsymys alkanut kunnolla ja viluttaa koko ajan.. Pientä etovaa oloa oli hetken kahvin juonnin jälkeen. Onneks ei kunnolla vielä

Kookospieni ja mini 5+4 :love:
 
@sohwi30 mulla oireet olleet aika samanlaisia paitsi kolmannessa raskaudessa, siinä pahoinvointi oli erilaista, tavallaan voimakkaampaa mutta painottui lähinnä iltaan ja kahvin haju etoi pahasti kun aiemmissa ei oo etonut. Ekat kaksi olleet jatkuvaa etovaa oloa eikä oo tehnyt mieli syödä mitään, kolmannessa pystyin sentään syömään. Mistään en oo oksentanut. Ja pahoinvointi alkanut kaikissa 6+ viikolla. Kolmas raskaus meni kesken ja silloin kun keskeytyi niin pahoinvointi helpotti noin rv 10
 
Onnea plussanneille:love:

Onneksi jomotus ja kivut meni päivässä ohi mutta silti miettii että jos nyt jotain on vialla.

Kinder_Kitty, mullakin on samanlaiset fiilikset. En uskalla luottaa siihen että tää menis nyt hyvin kun edellinenkin meni kesken.
Ja jos tämä menee kesken samoilla viikoilla kuin kaks km (rv16-17) niin en usko että enää jaksetaan yrittääkkään enää. Ellei aleta tutkimaan tarkemmin ja siihen joku keino löydetään niin vois vielä harkita jos pää kestäis.

Täällä oireina hetkittäinen palelu ja pieni väsymys.

Kath 5+5
 
@Kath mulla ei riitä edes sanoja siihen mitä ootte käyneet läpi:cry: joo ainakin jos saa 3keskenmenoa putkeen niin aletaan tutkimaan asiaa..ja kyllä se lohduttaa et joku tietää mitä käy läpi tunne tasolla..

@kookospieni ihanaa et joku ymmärtää mitä käyn läpi.. ja ihanaa et joku uskoo mun puolesta :love: mäkin uskon kaikkien teidän puolesta et kaikki menee hyvin.. mut sitä on niin vaikee uskoo omalle kohdalle... mut aika näyttää miten käy..
 
Listaan: 12.1./kia1981/32/Naistenklinikka/2.lapsi

Tänään on ollut erityisen paha olo. En ole syönyt hyvin joten johtuu siitä. Mulla on pitkä työpäivä toimistolla ja tää on aivan tuskaa. Onneks pääsen ennen neljää.

Huomenna on vähän helpompi päivä töiden osalta kun en ole täällä toimipisteellä.
 
@sohwi30 mulla oireet olleet aika samanlaisia paitsi kolmannessa raskaudessa, siinä pahoinvointi oli erilaista, tavallaan voimakkaampaa mutta painottui lähinnä iltaan ja kahvin haju etoi pahasti kun aiemmissa ei oo etonut. Ekat kaksi olleet jatkuvaa etovaa oloa eikä oo tehnyt mieli syödä mitään, kolmannessa pystyin sentään syömään. Mistään en oo oksentanut. Ja pahoinvointi alkanut kaikissa 6+ viikolla. Kolmas raskaus meni kesken ja silloin kun keskeytyi niin pahoinvointi helpotti noin rv 10

Oliks sulla minkä sukupuolisia lapsia? sanotaan että tytöstä oksettaa ja pojasta ei niin paljoa.. mutta mulla ei tytön kanssa oksettanut ja tämän kanssa olo on vähän niin ja näin..
 
Täällä myös oireet hyvin erilaiset verrattuna kahteen aikaisempaan. Tai ei niinkään erilaiset, mutta paljon voimakkaammat ja alkaneet paljon aikaisemmin. Pahoinvointi jatkuvaa, oksentamassa saa käydä useamman kerran. Närästys on aivan jäätävää, mitään ei voi syödä ilman närästystä. Lisäksi tämä väsymys ja palelu...
Itseltä löytyy sekä tyttö että poika, molemmista oksennellut paljon mutta tytöstä voimakkaammin ja pidempään...
 
Tammikuun Tarrasukat 2018

Tiedot muodossa laskettu aika, nimimerkki, ikä, synnytyssairaala, monesko lapsi. Muutokset ja puuttuvat tiedot punaisella värillä niin huomaan.

1.1.


Malfiina 76 / 40 / LS / 2.lapsi

? / Memmy / 22v / 2.lapsi

Suike / 37 / JS / 3.lapsi

2.1.


enkuli / 37 / ? / 4.lapsi

3.1.


Rosina31 / 31 / ? / 2.lapsi

MMiHa / 33 / ? / 2.lapsi

4.1.


Siim / 24 / Oys / 1.lapsi

5.1.

6.1.

7.1.


Evangelina / 31 / ? / 1.lapsi

Histis-82 / 34 / ? / 1.lapsi

8.1.

9.1.

10.1.

11.1.

12.1.


Kath / 32 / Oys / 4.lapsi

kia1981 / 32 / Naistenklinikka / 2.lapsi

13.1.

14.1.

Kookospieni / 26 / Tays / 3.lapsi

15.1.


Noomi87 / ? / Jorvi / 1.lapsi

16.1.

Honeydew / 28v/ 1.lapsi

17.1.

18.1.

19.1.

20.1.


Naive88 / 28 / TAYS / 3.lapsi

Katsutin / 33 / NKL / ?

sohwi30 / 30 / ? / 2.lapsi

21.1.


Suffeli / 36 / OYS / 3.lapsi

22.1.


23.1.

24.1.

25.1.


Llinndda / 23v / NKL /3.lapsi

kinder_kitty / 24v / TAYS / 1.lapsi

26.1.

27.1.

28.1.

29.1.

30.1.


Synnytyssairaalat:
E-KKS: Etelä-Karjalan keskussairaala, Lappeenranta
HYS: Hyvinkään aluesairaala
JS: Jorvin sairaala, Espoo
KAKS: Kainuun keskussairaala
K-HKS: Kanta-Hämeen keskussairaala, HML
K-PKS: Keski-Pohjanmaan keskussairaala
KOKS: Kymenlaakson keskussairaala, Kotka
KOS(/H): Kätilöopisto (/Haikaranpesä), HKI
K-SKS: Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä
KYS: Kuopion yliopistollinen sairaala
LKS: Lapin keskussairaala
L-PKS: Länsi-Pohjan keskussairaala
LS: Lohjan sairaala
MKS: Mikkelin keskussairaala
NKL: Naistenklinikka, Helsinki
OAS: Oulaskankaan sairaala, Oulainen
OYS: Oulun yliopistollinen sairaala
P-HKS: Päijät-Hämeen keskussairaala, Lahti
P-KKS: Pohjois-Karjalan keskussairaala, Joensuu
PS: Porvoon sairaala
SATKS: Satakunnan keskussairaala, Pori
SEKS: Seinäjoen keskussairaala
SKS: Savonlinnan keskussairaala
TAYS: Tampereen yliopistollinen sairaala
TYKS: Turun yliopistollinen keskussairaala
VKS: Vaasan keskussairaala
Kivaa nähdä nimi listalla Katsuttimella kyseessä ensimmäinen lapsi
 
Onko teillä ilmaantunut turvotusta? Mulla on alavatsa niin turvonnut ja pömpöttää että pelkäsin jo eilen että joku huomaa raskauden. Ihan vielä ei tarvitsisi epäilyjä herättää kun viides raskausviikko käynnissä.
 
Mua on aivastuttanu jo viikon, mutten ajatellu raskausoireeksi ku miehellä on ollut samaa.. tänään iski kunnon nuha päälle ja tosi tukkoinen olo eli kai tää on yks oire. Keskenmenneessä raskaudessa oli ennemminki kuivat paikat, mutta nyt on niin runsas valkovuoto, että välillä juoksen vessaan ajatellen että nyt meni kesken o_O Tuntuu tosin, että mitä enemmän tulis oireita niin sen parempi, oisin vain kiitollinen ku tuntisin merkkejä uuden elämän alusta. Pitänee varmaan mielenrauhan takia testailla muutaman päivän päästä uusiks jos ei ala rinnat kipeytyä tms.

Harrastaako täällä kukaan enemmän tai vähemmän aktiivisesti liikuntaa? Mä käyn salilla 2-5krt/vko, mutta nyt en tiiä uskaltaako käydä paljoa, en oo saanu oikein selkoa voiko siitä olla haittaa näin alkuun? Tietysti eri asia sitten kun alkaa maha kasvaa, mutta ois kiva pitää kuntoa yllä ainaki siihen asti, kun tietäsin varmaksi että on turvallista..
 
Kyllä turvottaa! :D alavatsa ihan pömppö.. en nyt mikään tikkulaiha ole mut sopusuhtanen kumminkin :D et kyllä sen huomaa sen jäätävän pallo pömpön jo :D alavatsa on niinku semmonen pallo :LOL: hormoneista tietty tuo turvotus johtuu.. aika oireetonta on haistan paremmin, palelee välillä kauheen kuuma varsinkin kun touhuut jotakin.. hieman herkillä välillä vaan rupee itkettään.. valkovuotoa joo tulee pkkasen runsaammin.. lievää kuvotusta on mut aika vähän..ja vatsaa nippailee..millon mistäkin kohtaa mut ehtiihän niitä oireita vielä tulla:love:

@kookospieni kauanko faceryhmään pääsee vielä mukaan? en ihan vielä viittis liittyä.. ollaanko sitä siis sulkemassa jossain vaiheessa?

liikunta en ole nyt pahemmin harrastanut.. mut tarkotus nyt kun tulee kesä käydä kävelyllä useemmin viikossa :). kai sitä vois jotain kotitreeniä tehdä omalla painolla...
 
Moikka :) tungen tänne tammikuisiiinkin mukaan , jos mahtuu :D eli la 1.1/ Nems/ 21/ 2.lapsi

Täällä kärsitty pahoinvoinnista ja pari kertaa käynyt ihan pönttöö halailemassa.. väsymys ihan kamalaa ja lisäksi hirvee flunssa iski viime lauantaina muhun ja esikoiseen..siihen päälle tiistai aamuna piti kusta verta kun virtsis oli äitynyt oireettomana pahaksi :mad: nyt eilen söin ekaa kertaa oikeeta ruokaa varmaan viikkoon viileillä yms pikkunapostelulla elelty, nyt pahoinvointi tuntuis olevan hallinnassa jo paremmin ,toivotaan ainakin:ROFLMAO::ROFLMAO:


Ja @Daisy85 liikkua saa normaalisti,samalla tavalla kuin ennen raskautta (y) toki pitää ottaa oma jaksaminen huomioon kun hengästyy nopeammin raskaana :rolleyes: mäkin haluaisin liikkua,mut olo on niin hirvee et hyvä voimien riittävän esikoisesta huolehtimiseen o_O no sitten kunhan pahoinvointi helpottaa:ROFLMAO:


Nems 7+2 :)
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85

Yhteistyössä