Tammikuun Tarrasukat 2018

Taalla kans on tultu valikoivammaksi ihmisten suhteen, joidenki sylissa viihtyy ja nauraa ja toisten kans ei yhtaan. Voi olla ekaaki kertaa taysin vieraan sylissa rennosti, mutta esim isan puolen mummun sylissa ei viihdy yhtaan :oops: Mun aitin kans silla oli hauskempaa ku ikina.. Ilmeisesti on jonkilaisesta "energiasta" kyse, kai ne lapset on aika herkkia tuollasten suhteen. Musta tuo miehen aiti on vaha teennainen eika niin aidosti kiinnostunu lapsenlapsesta ku odotin, niin jos poikaki vaistoaa sen. Isomummu sitten ihan eri asia. Muutenki liikaa ihmisia ja metelia on alkanu hairitseen kauheesti, joten yritan kovasti valttaa sellasia tilanteita ja paeta johonki rauhalliseen paikkaan, esim kesken sukulaisten synttareiden alko itkea kauheasti ku lauloivat synttarilaulua ym o_O

Kotiinpaluun piti olla tan viikon lopulla, mutta piti pidentaa melkein viikolla tyon takia. Onneks on nyt menny vaha paremmin pari yota ja mies ollu taysin irti toista niin mullaki rennompi olo.

Taalla hoetaan mm. Mamama ja bababa niin ihmiset joskus sanoo etta hei sehan sanoo jo aiti ja iska, mutta eihan ne hoksaa etta mina puhun lapselle vain suomea ja pitais siis tulla aitia eika mitaan mamaa, samoin tulee dadadada-tavujaki :LOL: en oota etta tulis mitaan tarkoituksenmukaista sanaa pitkaan aikaan varsinkaan ku useampaa kielta pitais oppia heti.
 
Moikka pitkästä aikaa. Oli salasana hukassa ja kirjoittelu jäänyt sen takia hetkeks o_O
Kiva lukea teidän kuulumisia ja ajatella miten tää aika menee, kaikki vauvat jo yli puoli vuotiaita :love:
Meillä on muutama viikko ryömitty kovaa vauhtia ja koirat saaneet karvoineen kyytiä :ROFLMAO::ROFLMAO: ei meinaa tyttö viihtyä enää sitterissä, kun koko aika pitää tutkia tätä ihmeellistä maailmaa. Konttausasentokin löytyy, mutta niin ei vielä liiku.
Sormiruokailuakin yritetty harjoitella, mutta toistaseks ruuat on lennelly lattialle koirien syötäväksi:X3: ..lisäks äippää hirvittää tukehtumisvaara ja aika vähän vielä reenattu.
Täälä on vierastaminen ollut huhti-toukokuulta jatkuvaa ja todella paha..ei oo voitu jättää tyttöä kenenkään hoiviin vielä, kun itku tulee muiden sylissä ja seurassa :unsure:
Saa nähdä koska helpottaa.
Yöllä syödään 2-3 kertaa ja unet on noin 20-7.00.
Ättää ja tättää täälläkin jutellaan :love:;)
 
Piti viela kayda lisaan etta taallakin on nyt tuo konttausasento loytyny ja kovasti ois haluja menna niin eteenpainki, muttei viela onnistu :LOL: valissa innostuu liikaakin ja sitten tulee kolhuja ja jokunen itku, mutta eikohan tama liene vasta alkua, sittenhan se vasta kolhitaan ku kavely alkaa.. musta kuulostaa etta ois kans tuo attaa (pisteiden kans) tullu mukaan aanteisiin, mutta mies vaittaa etta on kuvittelua ku ei usko etta voi oppia ekana sanomaan niin vaikeeta sanaa ku aiti o_O siis onhan se hassu ku muissa kielissa se on melkein aina mama tai vastaava.
 
Hei pitkästä aikaa!
Täällä on menoa ja meininkiä koko ajan. Poika nousi kolme päivää sitten tukea vasten seisomaan, konttaa tosi kovaa ja hoksasi portaikkoon kiipeämisen joten jaiks!:ROFLMAO: Ulkona tykkää kans jo konttailla (ja maistella ruohoa ja hiekkaa) ja istua keinussa, harvemmin enää rattaissa viihtyy... Isompien sisarusten kanssa viihtyy hyvin ja he onneks jaksavat toista hauskuuttaa:love: Päikkäreitä poika ottaa tällä hetkellä about kolmet mutta aika levotonta on, varmaan noiden uusien taitojen myötä. Ruoka ei maistu, syötettynä tai omin käsin, sama lopputulos. Tissiä menee kyllä:D

KeepGoing ja mini
 
Niin joo jäi eilen vielä vajaaksi tää teksti eli hampaita ei oo vielä, eikä tunnu että ois hetkeen tulossakaan. No ehtiihän ne myöhemminkin:)
Meillä poika vierastaa jonkun verran ja on tarkka kenen syliin suostuu.
Ja kyllä mun korvaan kuulostaa siltä että yrittäis jotain äidin tapaista sanoa:LOL:

KeepGoing ja mini
 
Huh meidän poika on sit ilmeisesti melkonen ahmatti, vetelee aamupuuroa 2dl, lounassosetta 190g (joskus vielä hedelmää 1dl päälle), iltapäivällä 120g kasvissosetta ja illalla vielä parhaimmillaan 2dl puuroa lisää. Tän päälle päivän aikana n 5dl maitoa.
:LOL: mutta painaakin jo omien punnitusten mukaan yli 10kg. Jännää nähä sit 8kk neuvolassa :)

Päikkäreiks on vakiintunut aika hyvin ne kahdet. Iltasin väsy tulee ihan yhtäkkiä ja täysillä puoli 8 aikaan, katsoo jos sais vähän venytettyä kun kohta siirretään kellojakin(n)

Konttaaminen on tosi lähellä!
 
Onko muilla ollu viela 8kk neuvoloita? Meilla oli kaynti viime viikolla, paino oli 8kg ja pituus 74cm eli kahen kkn aikana tullu 0,7kg ja 3,5cm. Edelleen siis pituuskasvu huitelee korkealla ja paino tulee hitaammin, mutta paaasia etta kaikki hyvin :)

Lento kotiin oli aika hirvea, 12h (+1h jatkolento) paivasaikaan eika paikoillaan viihdytty yhtaan. Mutta onneks nyt kotona on unet ollu paremmat, vaikka rytmi onki vaha myohasempi. Tosin myohasempi seka illalla etta aamulla ja mina saan siis kans nukkua enemman, poika myos viihtyy paremmin taas omassa sangyssa. Eikohan se vahitellen aikaistu taas tasta.

Meilla on nykyaan selvitty enimmakseen kahdilla paikkareilla, valissa tarttee kolmannetkin. Ei nayta vaikuttavan youniin niiden maara. Syominen viela takkuilee, kolmesti paivassa istutan syottotuoliin, mutta siina on niin kauhea meno paalla aina, aikamoista temppuilua koko homma.. suu voi aueta ruoalle, mutta paa ja koko lapsi pyorii joka suuntaan ja riuhtoo itteaan ylos tuolista ym. Eika viihdy kovin kauaa, hetken voi auttaa etta annan leluja ja heittelee niita samalla lattialle ku syotan. Voi etta kay kateeks ku naen miten vauvat istuu paikallaan ja aukoo suuta natisti lusikalle o_O Mutta eipa auta ku yrittaa.

Taalla ollaan jatkuvasti polvillaan ja kovasti yritetaan paasta siita eteenpainki. Poika nousee myos polvilleen pystyasentoon tukea vasten ja nousee suorien jalkojenki varaan, mutta selka ei pysy siina suorana, pitas siis saada yhdistettya nuo asennot niin ois jo ylhaalla :LOL: kauhesti yritysta ja kolhuja siina samalla..

Mites siella muilla menee?
 
@Daisy85 uskon et kamala lento :censored: onneks ohi, ja arki alkaa taas teillä asettumaan :)

meidän piti perua 8kk neuvola kun poika sairastu.. :cry: mut saatiin uus aika ens viikolle ja kerron sit strategiset mitat:LOL:
Poika tosiaan sai räkätaudin ja käytiin sit onneks lääkärissä kun haro korviaan normaalia enemmän ja selkeesti kiukkunen. Korvatulehdus löyty ja antibiootit saatiin. Surettaa syöttää noin pienelle, mut tultiin siihen tulokseen että pienempi paha kun sit ne muut oireet ja vaivat mitä voi seurata jos bakteeriperästä ei hoida. Varmaksihan tota ei voi sanoa että virus vai bakteeri mut ilmeisesti niitä ei selvitellä enää?
No, kurja juttu kuitenkin mutta tärkeitä että poika tästä paranee. Viime yö oli jo paljon parempi. Saadaan sille varmaan vaan kunnon imuritraumat aikaseksi kun imetään räkää tolla baby-vacilla ja alkaa jo itkee kun kuulee imurin äänen :( mut onneks itku loppuu heti kun imurointi loppuu, ei sen ainakaan pitäis sattua, inhottavalta varmasti tuntuu kyllä ja kun 2 ihmistä pitää olla pitämässä paikallaan :unsure:

Hampaita tekee samaan aikaan nyt vielä, pari pv sitten puhkes kolmas hammas ja neljäs on kans ihan siinä tulossa.. Kaikki raukalla samaan aikaan. Muuta täällä varmaan ei nyt tapahdu :)
 
Eilen oli 8kk neuvola. Poika 72,5cm ja huimat 11,5kg :)
Painoa tullu nyt 2kk aikana enää n. 700g kun aikasemmin ollu ainakin se 1kg/kk.
Poika nousi seisomaan tässä yks päivä ja nyt liikkuu jo tukea vasten, tosin aika haparoivaa on meno vielä ja välillä lentelee niin että pahaa tekee:rolleyes: monesti poika ei oo moksiskaan pienistä ilmalennoista.

Mäkin oon miettiny että tuleekohan hampaita kun viikonloppu oli todella kiukkunen ja tuntu lämpöiselle mutta kuumetta en onnistunu mittaamaan kun ei oo tietenkään yhtään paikoillaano_O
 
Honeydew Ostin sellaset välikausi tossut jotka on ihan tuulen ja kosteuden pitävät ja lämpimät, niillä tuo poika on tarennu olla ulkona:)
Mut jossain vaiheessahan ne kengätkin pitää ostaa, millasethan kengät olis hyvät ensi kengiksi jos pitää talvikengät ostaa(n)
 
Onko täällä kukaan pitänyt unikoulua?
Mä oon ajatellu että kohta olis aika yrittää sitä, vaikka poika herää enintään sen kaks kertaa yössä mutta ei rauhoitu kuin syöttämällä ja 8kk ikäinenhän ei tarviis kasvaakseen enää yöllä maitoa:rolleyes:

Tosin nyt oli tosi erikoista kun poika nukku viime yönä heräämättä 21.30-5.30, laiskuuttani en jaksanu nousta vaan annoin maitoa ja nukuttiin vierekkäin seittämään:love:

Voi että, tämä aika on mennyt todella nopeesti, vauva aika on ohi ennen kuin huomaakaan. Ei sais mennä näin nopeesti :D
Tuntuu että ei tästä kauaa oo kun olin synnyttämässä.
Haikeeta kun tämä on meidän viimenen vauva. Onko teillä muilla vielä toiveissa lisää lapsia?
 
Meilla on menny niin huonosti yot jo pari kk, etten tiia miten edes aloittais jotain unikoulua. Huudattaminen ei oikein toimi ku ei rauhotu ollenkaan ilman apua :oops: 6kk kieppeilla alkoi tulla pidempia jopa 6h patkia ja sitte matkan myota meni huonoksi taas. 2h ilman heraamista on nykyaan jo hyva.. kuulemman vaihtelee tuo nukkuminen ian myota, mutta luulin etta tassa 8kk jalkeen ois jo helpompia yot. Meilla siis heraillaan kitisemaan monta kertaa yossa ja rauhotan tissilla ku tutti ei monesti kelpaa siihen, vaikka ei nalka oiskaan. Pakko jattaa viereen jossain vaiheessa yota ku en jaksa olla vaha valia jaloillaan, rauhottuminen kun ei suju hyvin jos istun alas. Kaytin jopa laakarissa varmistaan ettei ole korvatulehdus ku en ymmarra miten voi joka yo olla niin huono, ilman mitaan syyta. Muuten on hyvantuulinen, eika siis mitaan vatsavaivoja tms. Poika on tosi meneva ja levoton niin luulis etta vasyy tarpeeksi paivalla mutta ei :sneaky:

Taalla alettiin viime viikolla nousta tukea vasten ja nyt on joka paikkaa vasten nousemassa jaloilleen, on se kylla kauheeta ku kolahtelee paa :eek: Sohvan ymparisto on jo pehmustettu niin saa vapaasti seisoskella sita vasten, tulee jopa jo muutama sivuaskel vaikka aika huteraa on tuo meno ku varpaillaan menee. Istuminenki on vihdoin sujuvaa.

Ja @Kath meilla alkaa olla jo ikaa niin toinen sais periaatteessa tulla milloin vain. Ma tassa oottelen neljansia menkkoja, mutta kierto on ollu 42-44pv ja tosi vahainen vuoto, niin en tiia ovuloinko edes. Imetan viela mutta ois tarkotus alkaa antaan pulloaki lisaks jossain vaiheessa.
 
@Kath meillä on toiveissa toinen ehkä parin vuoden päästä, tai sit jää tähän yhteen. Vielä ei oo kauheen vahvaa oloa kummastakaan. Aika näyttää (y)

Unikoulua ei olla mietitty sen kummemmin kun että ois kiva toki jos lapsi nukkuis läpi yön omassa sängyssä :D nyt nukkuu 4-7h omassa sängyssä omassa huoneessa josta sitten käyn hakemassa kainaloon kun alkaa itkemään yöllä. Nukkuu tosi levottomasti loppuyön ja tarvii vähän väliä laittaa tuttia tai silitellä.. Nukahtas tosi hyvin siis omaan sänkyyn kyllä. Meillä on ollut viimeset pari kuukautta kauheeta hampaiden tekemistä ja liikkumaan oppimista ja vierastamista ja äiti-ikävää sekä sairastelua.. Aattelin antaa nyt vielä aikaa kuitenkin ennenkun ryhdytään toimenpiteisiin:) suunnitelmissa varmaan pistää isä asialle rauhottelee vauvaa öisin, onnistuu helpommin niin. Usein tää nykyinenkin yöitku on sellasta unista, niin uskon et melkeen riittää että kävis vähän silittelemässä omassa sängyssä ja antamassa tutin. Omaa laiskuutta nyt ottanut suoraan kainaloon kun en jaksa ravata eestaas:LOL:

Mut noita hampaita on meillä tosiaan jo viisi:eek: josko nyt hetkes taukoaisi niin sais raukka olla hetken ilman kurjaa oloa
 
@Honeydew Onpa siellä paljo jo hampaita! Musta kans näyttää että saattaa pian tulla lisää, turvoksissa ainaki on ikenet.. kuulostaa tutulta tuo että lapsi ennemmin kainaloon ku käydä siellä rauhotteleen. Laskin just että kyllähän täälläki tulee jopa 4h unta putkeen mutta ku se on yleensä sillon ku ite en vielä nuku. Kivasti ollu viime päivinä 20-7/7.30 unet vaikka katkonaisesti niin ei tartte miettiä nukkuuko tarpeeksi :)

Hoksasin just että kierto on jo 4-6pv pidempi ku tähän asti ollu, mutta eipä kyllä ole paljo mahiksia että vielä ois tärpänny, sen verran vähäisiä ollu petipuuhat viime viikkoina :ROFLMAO:
 
Heippa! Pitänyt kirjoitella mutta jäänyt aina... Nyt pikana vaan.
Täällä kävellään tukea pitkin ja kontataan täysiä, istutaan ja muutaman sekunnin seisoo ilman tukea. Edelleen hampaaton on meidän poika:LOL: 8kk mitat 68cm ja 9kg, pieni pyöreä:love:

Meillä ei ole ehkäisyä käytössä, onhan se aika jännää:whistle:

KeepGoing ja mini
 
Hui onpa jännä ajatuskin että vois olla jo uudelleen raskaana! Mut niin aika vaan menee nopee. Ite alotin nyt hormonaalisen ehkäisyn että ei meille lisää vauvoja vielä :D jännittää kyllä teidän puolesta (y)

@KeepGoing teillä onkin taitava kaveri! Odotan ite kans kauheesti (edelleen) sitä et poika lähtee konttaamaan, on taas niin lähellä:LOL: nousee ite konttausasentoon hytkymään mut toistaseks valahtaa siitä aina mahalleen:X3: kauhee halu olla pystyssä kokoaika, taaperokärryä jo on jo kokeiltu mut ei tajua vielä. Tänään pysy ainakin 1,5 sekuntia seisoen ilman tukea ennen ku tipahti pyllylleen..  ei siis oo tällasta treenattu kunhan kokeilin päästää irti kun piti niin kevyesti kiinni mun käsistä tänään :giggle:
 
Täällä tänään 9kk täynnä! Ihanan vauhdikas ja iloinen poika, päivät on täynnä hymyä ja naurua. Paitsi jos joutuu auton kyytiin tai muuhun tylsään paikkaan, sitte kyllä raivostuu ihan kunnolla :ROFLMAO: On kyllä niin kova tahto ja uhmaki välissä että huhhuh. Konttauski on alkanu sujumaan paljo paremmin, jos haluaa mennä vauhdilla niin sitte ryömii ku pääsee niin lujempaa. Kävely sujuu tukea vasten, en ole edes kokeillu jättää jaloilleen ilman tukea ku selvästi tarttee vielä kehittää tasapainoa. Eiköhän tuo kuukauden sisään ala sujumaan jo ilman tukeakin. Onneks myös laskeutuminen on jo pehmeämpää ku joka paikkaa vasten pitää nyt nousta seisomaan :rolleyes:

Täällä on nyt yli 2vkoa menny menkkojen oletetusta alkamispäivästä, tein jo pari testiäkin mutta ne oli negoja. Onkohan tää joku hormonihäiriö, kolme kiertoa ehti olla ihan säännöllisiä niin hassu ku nyt venyy noin pitkälle! Tai todennäköisemmin jää välistä ku ei ole ollu merkkiäkään menkoista tai raskaudesta o_O ehkä testailen taas ens viikolla huvikseen jos vaikka ovulaatio ois ollu myöhään ja joku ihmetärppi tullutki vaikka ei oikein riitä usko siihen :p
 
Moi taas :)

Mites @Daisy85 kävi menkkojen kanssa? ;)

Täällä kans 9kk täynnä ja pojan konttaamisyritykset unohtuneet täysin. Vetelee kovaa ryömien ja viikonloppuna aloitti nousemisharjoitukset tukea vasten ja nyt ei halua muuta tehdäkään:ROFLMAO: ylös ja alas, ylös ja alas.. Sit suuttuu kun ei jaksa enää ja on ihan kuumissaan mut ku pitäis päästä vaan vielä :giggle: sinnikkyytensä (jääräpäisyytensä) perinyt kyllä isältään:D
Sitä tukea vasten kävellään myös ja itsenäistä istumaan nousua myös treenataan paljon.

Pari viime yötä ollut huonoja siinä mielessä että herätty aamuyöstä eikä uni oo meinannu tulla enää. Varmaan vetänyt vuorokauden määrät täyteen.. Tänään sit ei kuuden jälkeen enää nukuttu mut sain pysymään hereillä kymppiin saakka sillä tuloksella ett koht 3h unta mittarissa:whistle: Lähtiskö tästä nyt sellanen hyvä kierre...

Nukutaanko muilla vielä kuinka monet päikkärit? Meillä siis yleensä kahdet.
 
@Honeydew No sieltahan ne tuli, en laskenu enaa paivia mutta jotain yli 70pv oli kierto lopulta :whistle: Tai jaikohan vaan yks kierto valista ku oli niin hirvea stressi sen reissun aikana. Saa nahda josko nyt palautuis taas siihen reiluun 40pv.

Taalla kans nukutaan kahdet paikkarit, ekat normaalisti siina 11 ja tokat 15 aikohin, 30min-1,5h eika ihan tarkalleen mene nuo ajat eli voi olla myos vaha aikasemmin tai myohemmin. Nuo tuntuu ihan hyvalta rytmilta ku heraily on 7.30-8 ja nukkumaanmeno about klo 20, joskus heraa aikasemmin tai nukahtaa 20.30 mutta melko saannollistahan taa jo on.

Syominen on tosi vaihtelevaa, joinain paivina menee alas paljonki ruokaa ja joinakin ei juuri muuta ku tissia. Omin kasin annan syoda aika monipuolisesti ku ei enaa hirvita tukehtuminen ja joskus tuntuu ettei muuten syo yhtaan mitaan :cautious: Soseruoat on jaany pois ku lusikalla syo huonoiten, puuroa (vellia) tarjoan sisukkaasti aamuisin vaikkei monesti mene ees yhta lusikallista. Ja paremmin maistuu meidan ruoat ja varsinki jos mies niita antaa esim pienina palasina. Spagetti ja jauhelihakastike on ihan suurin herkku jota vetaa isonki annoksen, muttei sitakaan koko aikaa voi syoda. Pulloa oon yrittany antaa myos, muttei juuri kelpaa muuten ku maistaa vahan, kerran jonku 30ml juonu vellina mika tuntu jo paljolta.

Meilla on monta leikkikenttaa tassa lahella ja saat on jatkunu lampimina, niin on kayty vahan kokeileen liukumakia ja kiikkuja, ja hauskinta on tietysti ku on muita lapsia siella joiden perassa kontata ja kiljua o_O :LOL:

Ai niin ja tanne on puhjennu 2 hammasta lisaa, yks sivuun ylos ja yks lisaa alas, ne tuntu itkettavan vaha parin paivan ajan mutta onneks tais menna akkia ohi.
 
Nyt se vihdoin tapahtu ja meidän poika konttaa! :ROFLMAO: ainakin neljä "askelta" (vai potkua?) pääsee konttaamalla eteenpäin ennenkun taas valahtaa vatsalleen.
Liikkumisen into on valtava! Muutenkin tuntuu että vauvasta tullut pieni lapsi kun 9kk tuli täyteen. Yhtäkkiä osaa leikkiä ihan uudella tapaa itsekseen ja muiden kanssa. Matkii kovasti kaikkea mitä tehdään isän kanssa ja parasta just nyt on harson alle piiloutuminen ja sieltä sitten meidän "säikäytäminen" :LOL: on maailman ihanin kun piilottelee ja kikattelee siellä kun me kysellään ääneen että missä on :love::giggle:

Enää ei muuten vierastetakaan. Varovainen on alkuun vähemmän tuttujen kanssa, mutta suostuu jo nopeasti syliinkin :)

Olis kivaa kuulla muiden tammikuisten kuulumisia vielä:geek: vaikkei meitä täällä taida kun kourallinen kirjoitella
 
Hei.
Nyt en muista mitä kaikkeen oon tänne kertonu ja puhelimella ei jaksa nyt selailla:D

Meillä nukutaan nyt paljon paremmin päikkäreillä. Yleensä kaks kertaa päivässä.
Toiset päikkärit ainakin vaunuissa ulkona ja yleensä sen pari tuntia.
Yöllä poika herää syömään yleensä kerran. En oo vielä saanu pidettyä unikoulua vaikka aikomus oli jo ajat sitten:rolleyes:
Mutta jos poika herää syömään alku yöstä niin toisella kerralla kokeilen laittaa vaan takasi peiton alle nukkumaan ja yleensä sitten rauhoittuukin siihen.
Illalla nukahtaa ainoastaan syliin:whistle:

Täällä mennään jo kovaa vauhtia eteenpäin työntökärryn kanssa ja välillä päästetään tuesta irti ja kyllä on sitten pojan naama pelkkää hymyä:love:. Ei kuitenkaan vielä oo ilman tukee kävellyt vaan ihan paikoillaan kokeilee miten pysyy pystyssä.

Pikku hiljaa oon uskaltanut antaa jotain sormiruokaakin.
Ootteko muut antaneet mitä ruokaa itse syödä? Jos jotain vinkkejä sais.
Välillä tuo soseen syönti on sellasta kikkailua että varmaan pääsisin paljon helpommalla kun poika söis ite. Koko ajan pitää olla viihdykettä ja poika sitten helposti kyllästyy ja sitten ei mee ruokakaan alas vaikka nälkä olis.

Siskon kans on konttaus leikit. Konttaavat nojatuolia ympäri ja siinä piilosta :LOL:
Ja leluauton renkaat pitää välillä tarkastaa miten ne pyörii, tai oikeestaan ei oo väliä mikä esine on kunhan siinä on renkaat joita voi pyöritellä :D
 

Yhteistyössä