Tammikuun tarrasukat 2019

Oon seurannut tätä ketjua jo tovin ja nyt uskallaudun mukaan. Ennemmin kyllä keskustelisin fb puolella eli laitan sitä yv ja hyppään mukaan jos vielä suinkin mahtuu. Äitienpäivänä plussattu enkä ole sen jälkeen kokenut tarpeelliseksi testailla, kun oireet ovat niin selkeät. Pitkän suunnittelun jälkeen tärppäsi ekasta koti-inssistä. Nyt 6+2 ja la olisi 22.1. Esikoinen syntynyt 2/14 eli nyt toinen siis tuloillaan. Ollaan ihan superinnoissamme eikä olla salaisuutena pidetty, mutta ei hirveesti huudeltukaan asiasta.
Omat housut ei mahdu enää päälle, jouduin ostaa myös isommat liivit koska tissit kasvanut valtavasti ja on kosketusarat, nukkua voisin koko ajan, vessassa saatan käydä puolen tunnin sisään kolmesti, jatkuva nälkä eikä mikään maistu, kuvottava olo ja oksennus seilaa kurkussa tulematta kuotenkaan ylös asti ja pahoinvointi tosiaan iltapainotteista.

ainome/22.1/HUS/25/2
 
Kettuperhe / la 1.1.2019 / tays / 41 / 2.
Innih / 2.1. / Tyks / 24 / 2.
Noppanoora / 2.1. / - / 26 / 2.
Abby87 / 3.1. / HUS / 31v / 1.
DiiDii / 3.1. / Kys / 26 / 2.&3.
Helmiila / 3.1. / HUS/ 36 / 3.
Ninni_ / 3.1. / TYKS / 28 / 2.
Salty / 4.1. / HYKS / 27 / 2.
Kertsi / 4.1. / KPSHP / 32 / 3.
Skylar02 / 4.1. / HUS / 31 / 1.
miimii90 / 7.1. / TYKS / 27 / 1.
Amelia :) / 7.1. / HUS / 33 / 2.
tammi2019 / 8.1. / OYS / 1.
Nelliida / 8.1. / HUS / 28 / 2.
möhköfantti94 / 9.1.2019 / OYS / 24 / 1.
Noups / 9.1. / HUS / 26 / 1.
Vauva18 / 10.1. / - / 26 / 1.
MinniTee / 10.1. / PHKS / 26 / 1.
ElliNooraJ / 11.1. / Koks / 27 / 1.
Eppis27 / 11.1. / 27 / 1.
Tirpunen77 / 11.1. / TYKS / 40 / 3.
Vaimo85/ 12.1. / HUS / 32 / 4.
Frid / 13.1. / Tays / 34 / 3.
Millimamma / 14.1. / TYKS / 36 / 5.
yrittäjä83 / 15.1. / Tyks / 34 / 2.
Madddde / 16.1. / Tays / 29 / 2.
Dream79 / 16.1. / OYS / 38 / 2.
Iikku28 / 17.1. / TAYS / 28v / 1.
Näkymätön Ninni / 17.1. / 37 / 5
ena--/ 18.1. / HUS / 31 / 4
Toiveikas89 / 19.1. / TYKS / 29 / 1.
Aksolotli / 20.1. / HUS / 37 / 3.
KKaisuli / 21.1. / Mks / 26 / 2.
Hanttuliini84 / 22.1. / HUS / 34 / 2.
Valmet10 / 22.1. / TAYS / 29 / 1.
iimaah / 22.1. / HUS tai TYKS / 23 / 2.
ainome / 22.1. / HUS / 25 / 2
Taramppa / 23.1. / OYS / 27 / 2.
miniminimini / 24.1. / 31 /2.
Yemi / 24.1. / NKL / 24 / 2.
talvilintu / 25.1. / TYKS / 27 / 1.
laiva93 / 25.1.? / 24 / 4
Tiiv1taav1 / 25.1. / 2.
aronoele / 29.1.? / OYS / 29 / 3.
Naatuska90 / 29.1. / Oys / 28 / 1.
Konami / 31.1. / 34 / 4
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä rohkenen itsekin kirjoittamaan tänne tammikuisiin, la laskurin mukaan 25.1 :)
Meille tuli tälläinen todellinen yllätysraskaus ja ollaan edelleen vähän sekavilla tuntemuksilla tässä miehen kanssa kumpikin. Meillä on ennestään neljä lasta että viides olisi tulossa.
Meillä siis ainut todellinen ”ongelma” tässä tilanteessa on mun vaikeat raskaudet pahoinvoinnin takia. Makaan yleensä läpi raskauden sairaalassa tiputuksessa joten se on todella hankala yhtälö lasten kanssa :( meillä oikeastaan vielä mietitään että mitä tässä nyt tehdään vaikka loppujen lopuksi tullaan varmasti samaan päätökseen kun aina ennenkin, on se lapsi vaan uskomaton palkinto vaikkakin todella rankat kuukaudet onkin edessä.
Vielä olen saanut pahoinvoinnin pysymään kurissa kun vaan syön koko ajan jotain. Nyt siis rv 6+1 ja toivon suuresti että tästä tulisi mun helpoin raskaus ikinä pahoinvoinnin osalta.

Mielelläni tulisin mukaan myös facebook ryhmään, se on ollut kahdessa edellisessä raskaudessa todella tärkeä tuki ❤

Onnea myös kaikille plussanneille, tammikuisia 2019 odottaville äideille

Susuli/25.1/PHKS/30/5.
 
Kettuperhe / la 1.1.2019 / tays / 41 / 2.
Innih / 2.1. / Tyks / 24 / 2.
Noppanoora / 2.1. / - / 26 / 2.
Abby87 / 3.1. / HUS / 31v / 1.
DiiDii / 3.1. / Kys / 26 / 2.&3.
Helmiila / 3.1. / HUS/ 36 / 3.
Ninni_ / 3.1. / TYKS / 28 / 2.
Salty / 4.1. / HYKS / 27 / 2.
Kertsi / 4.1. / KPSHP / 32 / 3.
Skylar02 / 4.1. / HUS / 31 / 1.
miimii90 / 7.1. / TYKS / 27 / 1.
Amelia :) / 7.1. / HUS / 33 / 2.
tammi2019 / 8.1. / OYS / 1.
Nelliida / 8.1. / HUS / 28 / 2.
möhköfantti94 / 9.1.2019 / OYS / 24 / 1.
Noups / 9.1. / HUS / 26 / 1.
Vauva18 / 10.1. / - / 26 / 1.
MinniTee / 10.1. / PHKS / 26 / 1.
ElliNooraJ / 11.1. / Koks / 27 / 1.
Eppis27 / 11.1. / 27 / 1.
Tirpunen77 / 11.1. / TYKS / 40 / 3.
Vaimo85/ 12.1. / HUS / 32 / 4.
Frid / 13.1. / Tays / 34 / 3.
Millimamma / 14.1. / TYKS / 36 / 5.
yrittäjä83 / 15.1. / Tyks / 34 / 2.
Madddde / 16.1. / Tays / 29 / 2.
Dream79 / 16.1. / OYS / 38 / 2.
Iikku28 / 17.1. / TAYS / 28v / 1.
Näkymätön Ninni / 17.1. / 37 / 5
ena--/ 18.1. / HUS / 31 / 4
Toiveikas89 / 19.1. / TYKS / 29 / 1.
Aksolotli / 20.1. / HUS / 37 / 3.
KKaisuli / 21.1. / Mks / 26 / 2.
Hanttuliini84 / 22.1. / HUS / 34 / 2.
Valmet10 / 22.1. / TAYS / 29 / 1.
iimaah / 22.1. / HUS tai TYKS / 23 / 2.
ainome / 22.1. / HUS / 25 / 2
Taramppa / 23.1. / OYS / 27 / 2.
miniminimini / 24.1. / 31 /2.
Yemi / 24.1. / NKL / 24 / 2.
talvilintu / 25.1. / TYKS / 27 / 1.
laiva93 / 25.1.? / 24 / 4
Tiiv1taav1 / 25.1. / 2.
Susuli / 25.1. / PHKS / 30 / 5.
aronoele / 29.1.? / OYS / 29 / 3.
Naatuska90 / 29.1. / Oys / 28 / 1.
Konami / 31.1. / 34 / 4
 
Pitänee liittyä listalle.
Tänään 6+1 pahoinvointi ihan kaameeta. Poika - 09 ja tyttö - 10 ja niistä ei pahoinvointia ollut juuri lainkaan. Ikäkö tämän tekee? Ja tää helle, muutenkin tulee helteellä huono olo niin nyt tuplana. En oo vielä edes neuvolaan soittanut, koko ajan vähän se ajatus ettei siel oo vauvaa tai se on väärässä paikassa. Pitäs ryhdistäytyä, josko sitten ensi viikolla. Päivä kerrallaan..
Eksyksissä /25.1/35/3
 
  • Tykkää
Reactions: Tirpunen77
Kettuperhe / la 1.1.2019 / tays / 41 / 2.
Innih / 2.1. / Tyks / 24 / 2.
Noppanoora / 2.1. / - / 26 / 2.
Abby87 / 3.1. / HUS / 31v / 1.
DiiDii / 3.1. / Kys / 26 / 2.&3.
Helmiila / 3.1. / HUS/ 36 / 3.
Ninni_ / 3.1. / TYKS / 28 / 2.
Salty / 4.1. / HYKS / 27 / 2.
Kertsi / 4.1. / KPSHP / 32 / 3.
Skylar02 / 4.1. / HUS / 31 / 1.
miimii90 / 7.1. / TYKS / 27 / 1.
Amelia :) / 7.1. / HUS / 33 / 2.
tammi2019 / 8.1. / OYS / 1.
Nelliida / 8.1. / HUS / 28 / 2.
möhköfantti94 / 9.1.2019 / OYS / 24 / 1.
Noups / 9.1. / HUS / 26 / 1.
Vauva18 / 10.1. / - / 26 / 1.
MinniTee / 10.1. / PHKS / 26 / 1.
ElliNooraJ / 11.1. / Koks / 27 / 1.
Eppis27 / 11.1. / 27 / 1.
Tirpunen77 / 11.1. / TYKS / 40 / 3.
Vaimo85/ 12.1. / HUS / 32 / 4.
Frid / 13.1. / Tays / 34 / 3.
Millimamma / 14.1. / TYKS / 36 / 5.
yrittäjä83 / 15.1. / Tyks / 34 / 2.
Madddde / 16.1. / Tays / 29 / 2.
Dream79 / 16.1. / OYS / 38 / 2.
Iikku28 / 17.1. / TAYS / 28v / 1.
Näkymätön Ninni / 17.1. / 37 / 5
ena--/ 18.1. / HUS / 31 / 4
Toiveikas89 / 19.1. / TYKS / 29 / 1.
Aksolotli / 20.1. / HUS / 37 / 3.
KKaisuli / 21.1. / Mks / 26 / 2.
Hanttuliini84 / 22.1. / HUS / 34 / 2.
Valmet10 / 22.1. / TAYS / 29 / 1.
iimaah / 22.1. / HUS tai TYKS / 23 / 2.
ainome / 22.1. / HUS / 25 / 2
Taramppa / 23.1. / OYS / 27 / 2.
miniminimini / 24.1. / 31 /2.
Yemi / 24.1. / NKL / 24 / 2.
talvilintu / 25.1. / TYKS / 27 / 1.
laiva93 / 25.1.? / 24 / 4
Tiiv1taav1 / 25.1. / 2.
Susuli / 25.1. / PHKS / 30 / 5.
Eksyksissä / 25.1. / 35 / 3
aronoele / 29.1.? / OYS / 29 / 3.
Naatuska90 / 29.1. / Oys / 28 / 1.
Konami / 31.1. / 34 / 4
 
Meillä laskettu aika 16.1. Ensimmäistä odotetaan ja mielelläni liittyisin fb-ryhmään, jos mukaan vielä mahtuu :) RV 9 alkaa pian ja toistaiseksi oireita ollut hyvin vähän. Muutaman päivän päästä ensimmäinen neuvolakäynti ja toivottavasti kaikki on hyvin!

Sader/16.1./HUS/30/1.
 
Huomenta vaan! Kyläily vkl selvitty ilman suurempia kyselyitä. Ilmeisesti mies oli lähimmille ystävilleen kertonu mahdollisesta tulokkaasta. Hieman ahistavaa että on jo mennyt kertomaan, koska mikään ei oo vielä tietenkään täysin varmaa kun ei oo ultrassa käyty tai sydänääniä kuunneltu. Toisaalta, eipähän tartte keksiä mitään tekosyitä mihinkään. Kuitenkin melko paljon heidän kanssaan tulee vietettyä aikaa. Nyt menossa 5+6. Hieman on ollut enemmän nälkä, rinnat kipeät ja alavatsaan sattunut välillä. Saa nähdä pysyykö tällaisena.
Miten muiden vkl?
 
Kettuperhe / la 1.1.2019 / tays / 41 / 2.
Innih / 2.1. / Tyks / 24 / 2.
Noppanoora / 2.1. / - / 26 / 2.
Abby87 / 3.1. / HUS / 31v / 1.
DiiDii / 3.1. / Kys / 26 / 2.&3.
Helmiila / 3.1. / HUS/ 36 / 3.
Ninni_ / 3.1. / TYKS / 28 / 2.
Salty / 4.1. / HYKS / 27 / 2.
Kertsi / 4.1. / KPSHP / 32 / 3.
Skylar02 / 4.1. / HUS / 31 / 1.
miimii90 / 7.1. / TYKS / 27 / 1.
Amelia :) / 7.1. / HUS / 33 / 2.
tammi2019 / 8.1. / OYS / 1.
Nelliida / 8.1. / HUS / 28 / 2.
möhköfantti94 / 9.1.2019 / OYS / 24 / 1.
Noups / 9.1. / HUS / 26 / 1.
Vauva18 / 10.1. / - / 26 / 1.
MinniTee / 10.1. / PHKS / 26 / 1.
ElliNooraJ / 11.1. / Koks / 27 / 1.
Eppis27 / 11.1. / 27 / 1.
Tirpunen77 / 11.1. / TYKS / 40 / 3.
Vaimo85/ 12.1. / HUS / 32 / 4.
Frid / 13.1. / Tays / 34 / 3.
Millimamma / 14.1. / TYKS / 36 / 5.
yrittäjä83 / 15.1. / Tyks / 34 / 2.
Madddde / 16.1. / Tays / 29 / 2.
Dream79 / 16.1. / OYS / 38 / 2.
Sader / 16.1. / HUS / 30 / 1.
Iikku28 / 17.1. / TAYS / 28v / 1.
Näkymätön Ninni / 17.1. / 37 / 5
ena--/ 18.1. / HUS / 31 / 4
Toiveikas89 / 19.1. / TYKS / 29 / 1.
Bubbleb / 19.1. / HUS / 33 / 1
Aksolotli / 20.1. / HUS / 37 / 3.
KKaisuli / 21.1. / Mks / 26 / 2.
Hanttuliini84 / 22.1. / HUS / 34 / 2.
Valmet10 / 22.1. / TAYS / 29 / 1.
iimaah / 22.1. / HUS tai TYKS / 23 / 2.
ainome / 22.1. / HUS / 25 / 2
Taramppa / 23.1. / OYS / 27 / 2.
miniminimini / 24.1. / 31 /2.
Yemi / 24.1. / NKL / 24 / 2.
talvilintu / 25.1. / TYKS / 27 / 1.
laiva93 / 25.1.? / 24 / 4
Tiiv1taav1 / 25.1. / 2.
Susuli / 25.1. / PHKS / 30 / 5.
Eksyksissä / 25.1. / 35 / 3
aronoele / 29.1.? / OYS / 29 / 3.
Naatuska90 / 29.1. / Oys / 28 / 1.
Konami / 31.1. / 34 / 4
 
Tervetuloa @Eksyksissä , @sader ja @Bubbleb !

@Naatuska90 Hyvä, että selvisit viikonlopusta. Muakin varmaan ahdistaisi, jos mun mies jo tässä vaiheessa kertoisi jollekin raskaudesta. Haluan vähintään odottaa ensimmäiseen ultraan ennen kuin kerrotaan kenellekään.
Me ollaan viikonloppuna käyty Ikeassa. Muutettiin vähän aikaa sitten, joten hankittiin kasa huonekaluja. Mulla oireina on tässä vaiheessa lievä oksettava olo, arat rinnat, alaselkäkivut ja aamuisin tukkoinen nenä.

Tänään 6+3
 
Koko alun jo lueskellut tätä ketjua. Kyllä sitä kaipaa samassa tilanteessa olevia vaikka jo 4 raskaus kyseessä. Äkkiä sitä unohtaa mikä on normaalia ja mikä ei ja löytää ittensä googlettamasta millon mitäkin
En välttis kovin aktiivisesti kommentoi mutta lueskelen kyllä tätä. La tarkentuu juhannusviikolla ultrassa.
amaneel / 1.1 / 29 / 4
 
Voisinpa uskaltautua tänne keskusteluun mukaan :)

Elämä yllätti ja noin kuukausi takaperin huomasin olevani raskaana - vahingossa. Alkushokin jälkeen asiaan on jo totutellut, mutta mieli vielä seilaa hämmentyneenä tulevasta uudesta elämäntilanteesta. Raskausoireet on olleet plussasta asti melko voimakkaita; pahoinvointia, oksentelua, päänsärkyä ja unettomuutta. Yksi sairastettu vatsatautikin kruunasi kaiken. Odotan siis seesteisempiä aikoja! Epäsäännöllisen kuukautiskierron vuoksi tarkka hedelmöittymisaika ei ole tiedossa, eikä epätarkkakaan, mutta alkuraskauden ultran perusteella joka tehtiin heti plussan jälkeen, olisi viikkoja nyt 10. Ensimmäinen neuvola oli viime viikolla ja nyt odottelen kutsua nt-ultraan. Jos alkuun pelotti koko ajatus äitiydestä, niin se on vaihtunut huoleksi siitä, onko kaikki hyvin! Tulevat ultrat jännittää...

Odly / la 1.1.2019 / KSSHP / 28 / 1.
 
Kettuperhe / la 1.1.2019 / tays / 41 / 2.
amaneel / 1.1. / 29 / 4.
Odly / la 1.1.2019 / KSSHP / 28 / 1.
Innih / 2.1. / Tyks / 24 / 2.
Noppanoora / 2.1. / - / 26 / 2.
Abby87 / 3.1. / HUS / 31v / 1.
DiiDii / 3.1. / Kys / 26 / 2.&3.
Helmiila / 3.1. / HUS/ 36 / 3.
Ninni_ / 3.1. / TYKS / 28 / 2.
Mamis88 / 3.1. / HUS / 29 / 2.
Salty / 4.1. / HYKS / 27 / 2.
Kertsi / 4.1. / KPSHP / 32 / 3.
Skylar02 / 4.1. / HUS / 31 / 1.
-Amanda- / 5.1. / SATKS / 24 / 2.
miimii90 / 7.1. / TYKS / 27 / 1.
Amelia :) / 7.1. / HUS / 33 / 2.
tammi2019 / 8.1. / OYS / 1.
Nelliida / 8.1. / HUS / 28 / 2.
möhköfantti94 / 9.1.2019 / OYS / 24 / 1.
Noups / 9.1. / HUS / 26 / 1.
Vauva18 / 10.1. / - / 26 / 1.
MinniTee / 10.1. / PHKS / 26 / 1.
ElliNooraJ / 11.1. / Koks / 27 / 1.
Eppis27 / 11.1. / 27 / 1.
Tirpunen77 / 11.1. / TYKS / 40 / 3.
Vaimo85/ 12.1. / HUS / 32 / 4.
Frid / 13.1. / Tays / 34 / 3.
Millimamma / 14.1. / TYKS / 36 / 5.
yrittäjä83 / 15.1. / Tyks / 34 / 2.
Madddde / 16.1. / Tays / 29 / 2.
Dream79 / 16.1. / OYS / 38 / 2.
Sader / 16.1. / HUS / 30 / 1.
Iikku28 / 17.1. / TAYS / 28v / 1.
Näkymätön Ninni / 17.1. / 37 / 5
ena--/ 18.1. / HUS / 31 / 4
Toiveikas89 / 19.1. / TYKS / 29 / 1.
Bubbleb / 19.1. / HUS / 33 / 1
Aksolotli / 20.1. / HUS / 37 / 3.
KKaisuli / 21.1. / Mks / 26 / 2.
Hanttuliini84 / 22.1. / HUS / 34 / 2.
Valmet10 / 22.1. / TAYS / 29 / 1.
iimaah / 22.1. / HUS tai TYKS / 23 / 2.
ainome / 22.1. / HUS / 25 / 2
Taramppa / 23.1. / OYS / 27 / 2.
miniminimini / 24.1. / 31 /2.
Yemi / 24.1. / NKL / 24 / 2.
talvilintu / 25.1. / TYKS / 27 / 1.
laiva93 / 25.1.? / 24 / 4
Tiiv1taav1 / 25.1. / 2.
Susuli / 25.1. / PHKS / 30 / 5.
Eksyksissä / 25.1. / 35 / 3
aronoele / 29.1.? / OYS / 29 / 3.
Naatuska90 / 29.1. / Oys / 28 / 1.
Konami / 31.1. / 34 / 4
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon tätä keskustelua hetken seurannut ja nyt ajattelin viimein saada aikaiseksi tänne kirjoittamisen.

Täällä on plussatesti tehty kuukaus sitten ja siitä asti totuteltu asiaan.
Kyseessä siis toinen lapsi.

Varhaisultrassa käytiin ja siellä varmistui sekä raskaus, että viikot ja laskettu aika.

Meillä esikoinen syntyi 1.1.2018 ja on nyt siis hieman reilu 5kk vanha neiti.
Ja tämän kakkosen laskettu aika on 5.1. Joten siinä suhteessa on jännät paikat, että syntyykö vauva samana vuonna kuin tuo esikoinen vai meneekö seuraavan vuoden puolelle. Esikoinen meni melkein kaksi viikkoa yli lasketun ajan.

Mutta nyt tosiaan viikot 9+4 ja asiaan totuteltu. Eihän tää nyt varsinaisesti ollut yllätys, kun ollaan menty sillä ajatuksella, että tulee jos on tullakseen.
Mutta toisaalta oli pieni yllätys, ihana toki.

Tässä raskaudessa jännää on kyllä se, että pahoinvointia ei ole periaatteessa.
Mutta joidenkin ruokien jälkeen tulee pahoinvointia.

-Amanda- / 5.1. / SATKS / 24 / 2.
 
Heips kaikki! Minäpä taidan siirtyä joulukuisista suosiolla tänne tammikuisten puolelle. Kävin pari viikkoa sitten varhaisultrassa ja siellä sikiö vastasi melkein viikkoa pienempää mitä alunperin luultiin. Kuukautiset olleet epäsäännölliset, joten hedelmöitys olikin tapahtunut luultua myöhemmin. Laskettu aika siis meneekin tammikuun puolelle :)

Nyt mietinkin, että mites me Maija Myöhäiset, jotka haluasimme liittyä fb ryhmään, onko kaikki tätä kautta tekemät fb:ryhmät jo täynnä? Onkohan täällä muitakin myöhäisiä keskusteluun liittyjiä, jotka olisivat halukkaita liittymään tätä kautta salaiseen ryhmään jos itse sellaisen teen?

Muoks: Teinkin malttamattomana jo ryhmän, mukaan pääsee siis myös tämmöiset myöhässä keskusteluun tulijat :) Tarkoitus, ettei ryhmästä kuitenkaan tule iso, ja uskon, ettei se enään tässä vaiheessa olekkaan ongelma :D tai, eihän sitä ikinä tiedä kuinka moni sieltä vielä mukaan haluaa ;) Eli jos tahdot mukaan, laitathan yksityisviestinä Fb-profiilistasi tunnistettavat tiedot, nimi ja ainakin profiilikuvasta kuvaus, niin että en väärää ihmistä lisäile mukaan :) Teen sitten sinulle kaveripyynnön ja lisään mukaan ryhmään :)

Mamis88 / 3.1/ 29 / HUS / 2.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä myös viiden kuukauden ikäinen esikoinen ja toinen tulossa

Mä oon tätä keskustelua hetken seurannut ja nyt ajattelin viimein saada aikaiseksi tänne kirjoittamisen.

Täällä on plussatesti tehty kuukaus sitten ja siitä asti totuteltu asiaan.
Kyseessä siis toinen lapsi.

Varhaisultrassa käytiin ja siellä varmistui sekä raskaus, että viikot ja laskettu aika.

Meillä esikoinen syntyi 1.1.2018 ja on nyt siis hieman reilu 5kk vanha neiti.
Ja tämän kakkosen laskettu aika on 5.1. Joten siinä suhteessa on jännät paikat, että syntyykö vauva samana vuonna kuin tuo esikoinen vai meneekö seuraavan vuoden puolelle. Esikoinen meni melkein kaksi viikkoa yli lasketun ajan.

Mutta nyt tosiaan viikot 9+4 ja asiaan totuteltu. Eihän tää nyt varsinaisesti ollut yllätys, kun ollaan menty sillä ajatuksella, että tulee jos on tullakseen.
Mutta toisaalta oli pieni yllätys, ihana toki.

Tässä raskaudessa jännää on kyllä se, että pahoinvointia ei ole periaatteessa.
Mutta joidenkin ruokien jälkeen tulee pahoinvointia.

-Amanda- / 5.1. / SATKS / 24 / 2.
 
Heippa! olen lueskellut näitä ryhmiä jo jonkun aikaa, ja nyt saan vihdoin itsekin liittyä tähän odottavien listaan:love: plussasin 21.4 ja ny omien laskujen mukaan on menossa rv 7+0 ja laskettu aika olisi noin 24.1.19! Tämä alkuraskaus on ollut minulla täysin oireeton. Asiasta pitäisi varmaan osata olla kiitollinen, mutta toki päällä on pieni huoli että onko sielä masussa edes ketään. Muutaman päivän päästä on ensimmäinen neuvolalkäynti, joten ehkä sen jälkeen olen asteen viisaampi(y)
 
Hei taas! Ja tervetuloa uusille minunkin puolesta! Edelleen melko oireettomana mennään 6+5. Alavatsa nipistelee silloin tällöin ja aamuisin hieman ehkä yököttää syömisen jälkeen. Viikonloppu Keski - Euroopassa takana ja oli kyllä vaikeaa vältellä kaikkea kiellettyä ja ainakin kertaalleen tuli syötyä tuorejuustoa. Onneksi Suomessa Muiden juodessa olutta joutui jatkuvasti keksimään syitä omalle juomattomuudelle ja eiköhän jotain arvailuja ole jo kaikilla mukana olleilla. Mitään vain en halua sanoa kenellekään ennenkuin tietää onko edes mukana ketään.
Kertokaapa jo neuvolassa käyneet, että mitä siellä tapahtuu? Omaan ensimmäiseen vielä 2 viikkoa aikaa...
 
Mulla on ensi viikolla nt-ultra, voisin sen jälkeen liittyä johonkin fb-ryhmään jos kaikki on siellä hyvin. :)

Mulla oli pari viikkoa sitten ensimmäinen neuvolakäynti. Jännitin kovasti, mutta se oli vähän turhankin yleisluontoinen käynti. Käytiin läpi esitietolomaketta, sairauksia, kiellettyjä ruoka-aineita yms. Vauvasta tai omasta voinnistani ei juurikaan puhuttu. Neuvolan työntekijä oli nuori ja sijaisti omaani, joten voi johtua siitä, että ei kovin syvällisiä juteltu.

Itsellä on menossa nyt viikko 11. Pahoinvointi on helpottanut, joskin iltaisin sitä vielä esiintyy. Päivittäisestä päänsärystä kärsin (minulla on migreeni) ja on ollut pakko syödä särkylääkkeitä, siitä on vähän morkkis :(
 
Ensimmäisessä neuvolatapaamisessa ei kyllä tosiaan oikein mitään tapahdu :( Joskus olen kuullut, että ovat kuunnelleet sydänääniä, mutta riippuu ilmeisesti kovasti siitä, kuinka hyvät välineet neuvolassa on. Itselläni ei kyllä ole kuunneltu, mutta voihan sitä kysyä!
Kaksi viikkoa aikaa nt-ultraan ja tuntuu, että aika matelee.. Melko oireettomana mennään, mitä nyt närästystä ja turvotusta. Edellisesä raskaudessa pärjäsin omilla housuilla viikolle 21 saakka, nyt ei varmasti menee enää kauaa, kun joutuu käyttämään mom-farkkuja :D
Tänään 10+0
 

Yhteistyössä