Tammikuun tuhisijat 2013 *KESÄKUU*

Tammimasun kyselyihin:

Kokemuksia kättäriltä
Kolme synnyttänyt Kättärillä ja vain hyviä kokemuksia sieltä. Varsinkin viime syksyn FM toi Kättäristä hyviä puolia esiin ja kuinka potilasta ajatellaan. Tosin on paljon siitä kiinni ketä on vuorossa. Meille osunut mukavat kätilöt (onhan niitä mätiä omeniakin välissä kävässyt mutta niitä ei nyt lasketa ;) )

Miten paljon on muilla kroppa muuttunut raskauden aikana?
paljonko olette huomannut painon nousseen?

Tämän raskauden aikana ei pahemmin ole vielä muuttunut, vatsa varsinkin iltaisin on turvoksissa ja hivenen pömpöttää nyt kun viikkoja on 9+1. Neljäs siis tulossa. Joka raskaudessa huomaa muuttuvan hieman erilailla. Se nahka kun on moneen kertaan venytetty niin huomaahan sen.. Toistaiseksi paino on samassa, kaikissa kolmessa edellisessä tullut n. 18kg.

Ja ennen kaikkea mitä liikuntaa harrastatte raskauden aikana?
Mulla alkaa aikasin liitoskivut jotka rajottaa aika paljon, toistaiseksi kävely ja pyöräily on sopivia, pyöräily jää varmaan alku syksystä pois. Edellisen raskauden jälkeen meni 9kk liitosten palautua ja ehtihän mun selkä olla kivutn kaksi viikkoa ennen kuin alkoi uudestaan ;) Viime synnytys siis ollut viime syksynä.

Millaista oli teiden ihan ensimmäisessä ultrassa, erityisesti kiinnostaa kokemukset alakauttatehtävistä...
Ekalla kerralla se oli aivan kauheaa, jännitti aivan kamalasti! Mutta äkkiä sen värkin tuoll aunohti kun näki sen oman pikkuisen siellä telkkarissa :) Mutta nykyään kun on monta kertaa jo tehty niin menee siinä missä mahanpäältäkin. Loppuraskaudessahan katsotaan myös alakautta jos kohdunkaulaa mitataan, tai tarkistetaan istukan paikkaa jos s eon ollut liian lähellä kohdunsuuta.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: tammimama
Tervehdys kaikille pitkästä aikaan !

En ole käynyt lukemassa tai kirjoittelemassa tänne pitkään aikaan, koska olen käynyt kokonaan toisella foorumilla. Sen takia minut saa poistaa listoilta kokonaan etten turhaan roiku tilastoissa. Kaikki on siis hyvin, raskaus etenee oppikirjan mukaan, mutta tunnen itseni kotoisammaksi tuossa toisessa porukassa.

Mukavaa ja antoisaa raskausaikaa kuitenkin kaikille ! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj
maggis mulla esikoinen syntyi kyllä ihan parisuhteeseen mutta todella huonoon sellaiseen. Jäin yksin kun esikko oli 3kk ja sitä ennenkin olin kaiken yksin hoitanut ja maksanut joten suurta taakkaa ei tullut sen vuoksi. Isä on ollut kovin vähän kiinnostunut. Aluksi kuitenkin yritin että tapaisivat ja me käytiin isän luona vauvan kanssa mutta lopulta lopetin. Parempi siis yksin kuin huonossa suhteessa! :) Ja tervetuloa!
 
Kiitos vastauksistasi SANTTU81. Ihana kuulla että sulla on noin paljon lapsia jo, itsellänikin unelmissa suurperhe vaikka tässä vasta ensimmäistä odotellaan:)

sun kaltaiset ihmiset ovat syy siihen että jaksaa näillä palstoilla nokua. Kiitos kun kerroit kokemuksistasi. Mua ei haittaa railumpi painon nousu. Oon nyt melko keponen ja liikun paljon niin enköhän nopsaan palaudu. Muutenkin olen aina ajatellut että sen lapsen terveys on tärkeämpää kuin se että stressaa painosta raskauden aikana.

Mua yhä mietityttää toi alakautta tehtävä uä. En ole käynyt edes gynellä koskaan ja ajatus muukalaisesta mun alapäässä hiukka pelottaa. Tottakai kyseessä on ammattilainen. Äh, ehkä mun epävarmuus johtuu ihan vain siitä että se on eka kerta. Ajatus siitä että voisin nähdä sen pienen ihmisen ihastuttaa pelkkänä ajatuksena niin paljon etten malta odottaa seuraavaa kahta viikkoa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Tervetuloa uusille! :)

Liikunnasta en ole juuri jaksanut sen kummemmin liikkua.. Siivonnut ja leikannut nurmikkoa, siinäpä ne. Koiran kanssa olis tarkotus enemmän käydä lenkillä, sekin kehitys oli hyvässä mallissa ennen tätä VÄSYMYSTÄ. En muutenkaan urheile juurikaan, joten en ala nyt ehkä mitään harrastamaankaan. Joku mietti salibandyn pelaamista ja siinähän on sellaisia äkkinäisiä liikkeitä paljon, eikös just sellaista pitänyt välttää? Mutta mun mielestä saa harrastaa niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.

Kroppa ei ole muuttunut, vielä ei näy sitä vauvapömppöä, ehkä lähinnä sellainen olo on kuin ennen menkkoja eli turvotusta vähän. Paino on raskauden alusta noussut 1-2 kg, sekin menee sen turvotuksen piikkiin :)

Eka ultra ei toimenpiteenä jännittänyt, koska totuin niihinn nopeasti lapsettomuushoidoissa. Ehkä enemmän hävetti sillon kun mies oli mukana..:ashamed:

Tänään sai minun isovanhemmat tietää eli raskaus ei ole enää mikään salaisuus. Ne joille en ole kertonut, saavat sitten huomata kun raskaus jo näkyy...

Huomenna uskaltaudun ehkä shoppailemaan äitiysvaatteita ja EHKÄ saatan pari vauvanjuttua ostaa, jos en hirveästi ahdistu niiden valinnassa :D Uusia tissiliivejä ja housuja alkaa olla tarve ostaa, enkä halua käydä sitten kiireellä ostamas kun vanhat ei mene päälle, kyllä ne tuolla kaapissa säilyy :) Ihanaa, neljän päivän loma!

Peikko89 & Esko 9+6 (huomenna toiselle kymmenelle!!)
 
Kyllähän tuo kroppa muuttu jo ekassa raskaudessa vähän.. Mulla kun on aikasemmin ollu ongelmakohtana lähinnä reidet ja takamus, ni raskauden jälkeen kiristi ensimmäiseks vatsan kohalta. Rinnat nyt tietty ei oo samanlaiset myöskään ku ennen raskautta ja ne kyllä muuttu jo nimenomaan odotusaikana eikä vasta sitten imettäessä. Muuten en kyl äkkiseltään keksi mitä muuten ois muuttunu.

Liikuntaa voi harrastaa niinku ennenki, paitsi noita kamppailu- ym. lajeja joista joku jo mainitsikin. Ratsastus on kai myös siellä nounou-listalla. Omien olojen mukaan :)
 
JuupaJuu, olipas taas tekstiä :D :D *huh*

Neuvola ajoissa on paljon kuntakohtaisia eroja
Meillä/minulla oli nyt eka neuvola rv 9-10, sit onkin ultrat (nt), rv 16 seuraava normi neuvola ja sit rv 22. Näin uudelleensynnyttäjällä. Ensisynnyttäjillä on yleensä alussa enemmän käyntejä ja niillä joilla on joku peruste tarkempaan seurantaan :)

Sokerirasituksesta olitte myös jutelleet. Olen ymmärtänyt että lähes kaikilla täyttyy ne kriteerit siihen osallistumiseen. Minä olen taas niitä harvinaisempia tapauksia, eli en joudu siihen (normaalipainoinen, ikä 26, edelliset lapset norm. kokoisia, eikä ole paino noussut liikoja raskauksien aikana).

Matkaa sairaalaan on 10min.

Nyt iski ihan kauhea väsymys. Pakko lähteä koisimaan.

Adora 9+1 Jes, 6 viikon loma alkoi tänään :)
 
  • Tykkää
Reactions: anu84 ja Pokusaj
tost alakautta ultraamisesta. mä oon käyny ekan kerran gynellä joku puoltoista vuotta sitten ja siellä ultrattiin munasarjoja kun oli niin kauheita pistokipuja siellä ja syyksi selvisikin iso kysta joka oli ehtinyt ultraan mennessä vähän puhjetakkin. voi että jännitti niin paljon se eka kerta mut kyllä ne on niin ammattimaisia että äkkiä siinä jännitys unohtu ja sen jälkeen pöydälle noussut monet kerrat eikä enää jännitä :D muistaa vaan rentoutua niin se ei ees tunnu missään. ja siinä ultratessakin lääkäri kattoo vaan ruudulle eikä tuijota sinne alas. kattovat vaan ne pakolliset mitä tutkiessa tietty täytyy :D mut ei mulle oo ikin tullu semmonen olo et sinne tiiätkö tuijotettas vaan huvikseen hahhah vaikee selittää mut on se ihan eri tilanne ku mitä kuvitteli aluks.

kauhee väsymys edelleenkin, tänään kaikki on vaa itkettäny ja ärsyttäny.. heti jos haluis tehä jotain niin sekunnin päästä ei todellakaan huvitakkaan ja itkettää vaan. oon myös ihan järkyttyny tosta pomarkun perhesurmasta.. voiko tässä enää kehenkään luottaa. pahasti kyllä hormoonit kiusaa mua nyt :ashamed:

nukkumaan pitäs mennä että olo helpottus.. pikkumini & mytty 10+6 (huomenna poksuu! <3)

niin ja paino on noussut tähän mennessä 3 tai 4 kiloa jo.. pituutta 160, paino ennen raskautta 63, on ylimääräistä siis tasaisesti joka puolella mutta vielä ois helppo ollu muutama kilo tiputtaa, mut nyt tää raskaus sitte.. oon vielä helposti lihoavaa sorttia ja masentaa jo nyt että tuun lihomaan aika varmasti kymmeniä kiloja
 
Viimeksi muokattu:
Halaus kaikille surun kohdanneille:hug: ja tervetuloa uusille:wave:!

Mulla olis huomenna ylimääräinen neuvola,missä kuunnellaan saisko sydänäänet kuuluviin,varsinaisessa neuvolassa 9+4 eivät vielä kuuluneet. Jännittää,ultra olisi vasta 2.7.

Ikäerosta lapsilla,nuorimmaisen ja tulevan ikäeroksi tulee 1v3kk ja esikoisen kanssa melkein 11v.

Painonnousu raskaus aikana,niin molemmista tuli n.20kg ja tippuvat kyllä tosi nopeasti,ihan imetyksen ansiotakin,koska en harrasta liikuntaa,laiska kun olen :)

Peikkotyttö ja touhu 10+6
 
Tammimasu pari sanaa alakautta ultraamisesta.
Mulla kyllä tehtiin varhaisultra 8+2 masun päältä, hyvin näky!
Noissa lapsettomuushoidoissa valitettavasti tuli totuttua alakautta ultraamiseen, niitä on varmaan tehty lähemmäs sata tässä vuosien varsilla.
Siinä laitteessa on siis noin peukalon paksuinen sauva jonka se työntää ehkä noin 10 senttiä syvälle. Päälle siihen sauvaan on aina isketty kondomi ja iso kasa liukastetta joten on ihan vaivattomasti uponnut sisään :D ja tosiaan niinku sano pikkumini, gyne on alapaahän vilkaissu noin sekunnin siinä vaiheessa kun työntää laitteen sisuksiin (onneksi että menee oikeeseen osoitteeseen), ja loppu aika tosiaan tuijottaa vaan ultran ruutua.
Ehdin kyllä jo edelliseen lääkäriini tottua. Aluksi vähän outoa, reilu kolmekymppinen aika komee miesihminen... Mutta kyllä se näkee kymmeniä alapäitä joka päivä, joten enpä sitä sen pidemmälle miettinyt - asiantuntija kun oli noissa ivf hoidoissa ja sillä oli oikea asenne josta heti sain luottavaisen fiiliksen.
Tsemppiä ekaan kertaan! Ihan samoja me ollaan kaikki mietitty.
 
Tammimama,mulla ultrattiin edellisessä raskaudessa 12viikolla ensin mahan päältä jonkin aikaa,mutta poika oli sellaisessa asennossa siel koko ajan ettei millään saanut niskaturvotusta mitattua,niin joutui alapään kautta katsomaan ja sitä kautta sit vihdoin ja viimein sai mitattua.
 
haimi
Juu ei tuota alakautta ultraamista kannata jännittää. Lääkärit ja kätilöt on nähnyt uransa aikana satoja ja tuhansia pimppejä. Tuuheesta posliiniin ja kaikkea siltä väliltä.. Ennemmin jännittäisin synnytystä, vaikka siihen mennessä oot kyllä joutunut jo todennäköisesti vetää pöksyt alas jo monta kertaa..

Synnytyksen edessä kätilö kokeilee sormilla, montako senttiä olet auki ja siinä ei paljoa pöksyjä pidetä jalassa. Nt-ultra ultrataan melkein aina alateitse, rakenneultra sitten jo vatsan päältä...

Enkä noilla jutuilla halua pelotella :) Nounou!

Mä otin tänään ekan kuvan mun vatsasta :D

Ylipainoa löytyy 7kg ja turvotus on kova, vaikka vähäisempää kuin eilen.. :)

Aijaa.com - 10403415 <- tosta linkistä löytyy kuva ;)

Nyt katon jonkun hyvän ohjelman, syön ruisleipää ja juon maitoa.. :)

-Nuppu 9+3 melkeinmelkein, mut vielä 9+2
 
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj
Hei taas pitkästä aikaa! :wave:

Miä oon niin saamaton, niin saamaton. Käyn kyllä päivittäin lukemassa teidän kertomisianne, mutta jotenkin se, että itse jaksaisi kirjoitella omia kuulumisia, tuntuu ihan vuorenhuipun valloitukselta. :ashamed: Yksi syy tähän on tämä kunnon koomailu, yötyöt vaatii veronsa aika lahjakkaasti, varsinkin kun normaalisti teen pelkästään aamu-ja iltavuoroa sairaanhoitajan hommissani niin nämä yövuorot pistää kyllä pään ja elimistön ihan lepotilaan.
Ekassa neuvolassa parisen viikkoa sitten, joka oli 2 tuntia sen jälkeen kun 7 yön työputki oli päättynyt, jouduin terkkarille sanomaan etten ole missään "aineissa", vähän vaan väsyksissä...

Noista neuvoloista. Ensimmäinen siis oli 9. raskausviikolla, seuraava vasta 22. raskausviikolla. Välissä rv 13 lääkärineuvola. Eli vasta syksyllä, syyskuussa, seuraavaksi terkkarin juttusille. Aika pitkä aikaväli, varsinkin tällaiselle, joka on ensi kertaa eläissään raskaana. Siinä ehtii jo huolet kasaantua. Miä kun olen kaikesta postiviivisuudestani turhanmurehtija luonteeltani...

Moni olikin kirjoitellut huolestumisistaan, kun raskausoireet olivat kadonneet. Itse kärsin samasta muutaman viikon ajan, ajattelin jo tulevaa np-ultraa ja sieltä IHAN VARMASTI tulevaksi huonoja uutisia. Ajattelin jopa niin pitkälle, että kuinka järkkään työt ( nyt enempi spesiaalihommia, kun vastuualueet on lomien takia laitettu uusiksi) jos ( Ja tietysti synkimpinä hetkinä KUN) on tarvetta saada kuollut sikiö elimistöstä pois. Apua, oon ihan kamala. Ja muutamat (kymmenet) itkut sitten on pitänyt jo ennakkoon itkeä. Keskiviikkona on se np-ultra, sitten saan varmuuden että mitä sieltä, ja ennenkaikkiaan mistä, löytyy.

Ehkä huolestumista on lisännyt se varhaisraskauden ultrakäynti ja siitä näin rtg-hoitajan sanelun neuvolakäynnillä. Eli siellä "alakerrassa" siis on joko 2-osainen kohtu, iso kysta, tai toinen sikiöpussi, jossa ei ollut elämää, eli tuulimuna. Kaikista oudointa oli se, kun kävin siellä varhaisultrassa niin silloin mulla oli viikoja 6+5 ja se toinen tuulimuna(?) vastasi rv kokoa 16+4. Pikkasen outoa, ootteko koskaan kuullut että jollain olisi tuulimuna joka on päässyt noin pitkälle (ei raskausoireita, menkat normaalisti ja neg.raskaustestit, joten en ikinä ois voinu kuvitella että siellä sikiöpussi kehittyy.) Ja eihän ihminen ovuloi, jos on jo tuulimuna sisällä? Joku ei nyt oikein täsmää. Ja jos kohtu onkin 2-osainen, niin toivon että sillä pikkuisella on siellä tarpeeksi tilaa kasvaa. Liikaa kysymysmerkkejä mietittäväksi. No, aiheeseen palatakseni... :) Eli siis huoli oli kova kun oireet katosivat, mutta tänään kauppareissulla iski niin kova yrjötys että huh. Onneksi kaupassa oli penkkejä, joille pääsi sitten lepuuttamaan.

Hei, työt kutsuu taas ja palaan asiaan kun on taas lisää "avauduttavaa". Tsemppiä teille kaikille ja voikaa paksusti!

Yöterveisin:

heidikarollina ja paketti 10+3

P.s. Viikonloppuna saunan jälkeen teki mieli oluen makua, ostin Rainbowin alkoholitonta olutta. Aivan HIRVEETÄ KURAA! YÖK! Osaisko joku suositella jotakin kohtuuhyvää alkoholitonta olutta?
 
Hei kiitos kaikille ihanista vastauksista. Enköhän selviä tosta alakautta tehtävästä ultrasta. Kyllä mä silti kysyn jos sen voi tehdä vatsapeitteiden päältä, vaikka henkisesti valmistaudun siihen toiseen.

tässä nyt sitten istuskelen kotona ja otan iisisti. Oon juonut vähän teetä ja vichyä, joten toivottavasti voin välttää laattakohtauksen tänään. Heti kun olo vähän tasaantuu ja saan ehkä jopa syötyä pääsen lähtemään liikkeelle. Pitäisi käydä hus labissa ottamassa näytteet ja sitten on vielä kasapäin asioita hoidettavana klo 12 mennessä.

Mitä suunnitelmia teillä on Jussina mamat?

Me ollaan lähdössä muutaman kaveri pariskunnan kanssa mökkeilemään Keuruulle ja hiukka huolettaa pitkä ajomatka. Nyt raskaana tulee puolentunnin ajon jälkeen huono olo.
Mitä ajattelitte syödä/juoda Juhannuksena?

Kaunista kesää ja hyvää oloa

t: Tammimasu 2013
 
Laiskimus ilmottautuu. En ole saanut aikaiseksi kirjoitettua itse mitään vaikka lukemassa käyn teidän juttuja joka päivä.

Vointi alkaa olla parempaan suuntaan jo.
Juhannuksesta sen verran, että tänään lähden lasten kanssa minun vanhempien luokse ja ollaan siellä sunnuntaihin asti. Mikäs siellä järvenrannassa ollessa. Mies tulee huomenna perässä.

Ikäerosta oli ollut puhetta, niin täällä menee niin, että: kaksostytöt -03 ja tyttö -08. Ihan hyvä ikäero tulee nuorimmaisen kanssa. Vilinää kuitenkin riittää.

Liikunnasta ja painonnoususta: puntaria en omista, mutta ainakin turvotus on ja lapset jo sanoi, että sinulla on äiti jo pullea maha :whistle: Liikuntaa pitäisi harrastaa vähän enemmän ja meinaankin kunnostautua siinä, kun saan tämän oksetuksen kokonaan loppumaan, jos sitten jaksaa paremmin lähteä. Kummassakin raskaudessa aiemmin painoa tuli reippaasti ja jäikin kroppaan, mutta vuoden sisään olen saanut kaiken ylimääräisen pois. Yritän nyt, tarkkailla syömisiäni tarkemmin. Normaali painoinen olen.

Sairaalaan tästä ei ole matkaa kuin n.1,5km, että ei tästä montaa minuuttia mene aikaa sinne.

Mutta minäpä kerään nyt kimpsut ja kampsut ja otan muksut kainaloon ja lähdemme ajelemaan sinne juhannuksen viettoon. Ensi viikolla minulla onkin muutto, että en tiedä miten ehdin käydä kirjoittelemassa. Hyvää jussia kaikille :wave:

Autumn ja pulla 9+4
 
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj
Matka sairaalaan Ennen esikoisen syntymää isäntä kellotti ajomatkan niin sanoi että 20min nopein aika jolla saa mut kuskattua sairaalaan. Noh, normaalisti sinne ajaa sen 40min eli aika haippakkaa tultiin synnärille ja talvella vielä. Mulla on iso maasturi joten ei haittaa jos tiet eivät ole aurattuja.

Sokerirasitus En ole koskaan ollut eikä ilmeisesti tässäkään raskaudessa tarvitse mennä. Bmi on sen verran alhainen ja jokaisessa raskaudessa sokerit ovat olleet hyvät.

Ikäeroa Tulee kuukautta vajaa 5 vuotta. Olisin halunnut lapset pienellä ikäerolla, mutta näin kävi. Noita lapsia kun ei tehdä tuosta noin vain.

Paino 221g oli noussut paino kuukaudessa. Imetyksellä olen saanut raskauskilot pois. Nyt on muutama kilo omasta mielestä ylimääräistä kun en imettänyt raskauden jälkeen.

Jussina Ollaan ihan kotosalla, lämmitetään sauna ja palju. Tänään pitäisi vielä mennä ruokakauppaan. Siellä taatusti menee ikä ja terveys... Keitin rimpsuluut jo tiistaina ja laitoin marinadiin. Grillataan maissia, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, bbq kalaa ja miehelle joku jättipihvi, uusia perunoita ja jälkkäriksi hedelmäsalaattia. Ihanaa laittaa ruokaa kun ei ole paha olo.

Holittomista Eniten pidän Mayadorin siideristä, Recorderlingin mansikka-lime on toinen hyvä. Oluesta Nikolain vaalea ja tumma ovat hyviä sekä Bavarian vaalea olut.
Ostin Cittarista jonkun sitruunakuohujuoman. Sen ajattelin avata np-ultran jälkeen jos on aihetta.

Juoko teidän miehet ihan normaalisti alkomahoolia? Meillä aikasemmissa raskauksissa mies joi samaan tapaan kuin ennenkin. Nyt sanoin ihan piruuttani että miksi sä saat juoda kun mä en voi?? Vähän aikaa tuo nieleskeli, mutta on huomattavasti vähentänyt oluen juontia. Mökillä tais ottaa pari saunakaljaa. Alkuraskaudessa kun olin todella pahoinvoiva niin pyysin ettei joisi ihan nenän edessä kun pelkkä kaljan haju sai oksentamaan.

M1n1 ja toukka 10+5
 
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj
Tulimpas poksuttelemaan, 9+0! :heart:

Juhannuksena käydään molempien vanhempien luona kyläilemässä ja syöpöttelemässä, siinäpä se meneekin sitten koko viikonloppu. :)

Liikuntaa harrastan tällä hetkellä lähinnä pyöräilyn muodossa. Kesällä ei oikein tuu muuta tehtyä kuin pyöräiltyä ja käveltyä, joten eiköhän sillä samalla kaavalla mennä tämäkin kesä. Syksyllä jatkan varmaan vesijumppailua sitten, se kun on tuolle masullekin niin sopiva harraste. :) Neuvolassa sanoi että voin zumbaakin jatkaa jos haluan, mutta tuntuu kyllä aika karsealta ajatukselta lähteä sinne loikkimaan mahan kanssa. :O En siis sitä aio ottaa ohjelmistoon ennenkuin on tuhisija ulkona.

Muakaan ei ole koskaan alakautta ultrattu ja kyllähän se vähän jänskättää siinä mielessä. Oon vähän ujo haarojani levittelemään, mutta ei mulla kyllä mitään traumoja oo gynekäynneistä jäänyt. Tosi mukavia ovat aina olleet eikä oo tutkimukset tuntunut missään, joten ehkä se menee sitten sekin. :)

Mukavaa juhannusta kaikille! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj
Juhannusaatto lähenee, ja voi miten oonkaan odottanut, että päästään mökille! Vietetään ekaa juhannusta kahdestaan, aikaisemmin ollaan saatu houkuteltua kavereita mökkiseuraksi :) Tänä vuonna ollaan oltu niin väsyjä töiden, ja minä masun takia, että luultavasti nukutaan pari ekaa päivää. Kohta lähden hakemaan vielä matoja mukaan, ni sit päästään lähtemään.

Onko teillä kokemuksia alkoholittomista viineistä? Osaisiko joku suositella jotain punkkua?

Ensiviikon keskiviikkona on rakenneultra, odottelen jo aika tavalla :) Tuntuu että raskaus alkaa nyt vasta vaikuttamaan vahvemmin mielialaan. Oon muuten kyllä ihan hyväntuulinen lähes koko ajan, mutta pienikin negatiivinen sana saa itkemään. En kestä yhtään arvostelua, tai edes neuvomista. Kyl mies on kovilla :D

Ihanaa Juhannusta kaikille!

T:Bumsu ja ekaa kertaa mökkeilevä mahan asukki 10+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj
Sokerirasitukseen joudun aikaisin PCO:n takia. Eli monirakkulaiset munasarjat voivat altistaa sokeriaineenvaihduntahäiriöille. Raskausdiabetes :: Terveyskirjasto Olen siis muuten normaalipainoinen, kun sain BMI:n alaspäin ennen raskautta.

Ultraus alapään kautta on tehty mulle ekan kerran vuos sitten huhtikuussa, kun ultrattiin munasarjat. En kokenut tuota minään ongelmana, kun gynekologisia tutkimuksia mulle on tehty jo 14-vuotiaasta lähtien ja lisäksi on tehty emättimen kautta tähystys + otettu koepaloja kohdunsuulta. Papa-kokeissa ravasin yhdessä vaihessa puolen vuoden välein, joten ihan tarpeeksi olen ollut jalat levällään tutkimuspöydällä... Ilman muuta ultraus alapään kautta voi jännittää, jos ei ole mitään kokemusta edes gynekologisista tutkimuksista, mutta nämäkin ovat yhtä luonnollisia asioita kuin hammaslääkärikäynnit :) On hyvä, että meistä naisista pidetään huolta. Lisäksi raskauden aikana myös neuvolalääkäri tutkii, joka tekee gynekologisen tutkimuksen.

Liikunnan suhteen on tullut sellainen muutos, että esim. spinning on pitänyt jättää pois harrastuksista. Siinä sykkeet nousee niin korkealle, että tulee huono olo. Rauhallisemmat, kiinteyttävät jumpat on mun makuun ja tekee sen oman voinnin mukaan :)

Kroppa ei ole vielä toistaiseksi hirveästi muuttunut :) Mulla on taaksepäin kallistunut kohtu, joten leviän ilmeisesti takapuolesta sitten :D Ja minäku olin haaveillu söpöstä vauvamasusta ja kapeasta olemuksesta takaapäin katsottuna... Pieni pömppömaha mulla oli ennen raskautta laihduttamisesta huolimatta, mutta nyt varsinkin iltaisin turvotus on aika rankkaa :D Mutta viikottain otan aamusin masukuvan, enkä ole juurikaan huomannut muutosta....

Jussiksi lähdetään kaverin mökille. Onneksi on ennustanut hyviä ilmoja nyt! Ruokana menee grilliruokaa, jos maistuu, mutta varaan myös leipää ja hedelmiä. Juomana tietysti vesi + kivennäisvedet ja lisäksi mulla on lasten alkoholiton skumppapullo :D

Tammimasu Jos pitkä ajomatka huolettaa, niin pitäkää taukoja tarpeeksi usein :) Turha sitä on väkisin kärvistellä, jos ei ole minuutti aikataulu :)

Miehen juominen ei ole muuttunut mihinkään. Viikonloput kyllä ottaa, ja viime viikonloppuna meni todella överiksi. Sanoin, että jos juhannusta ei osaa nyt iisisti ottaa, niin sitte ei ota koko kesänä tai mie muutan viikonlopuiks muualle.

En siis ala mieheltä kieltämään sitä juomista, JOS se pysyy kohtuuden rajoissa. Kuitenkin kesä on periaatteessa yhtä juhlaa, joten ottakoon. Ei minuu ne kohtuumäärät haittaa, koska kesällä saa katella humalaisia mökillä, häissä ym.

Oikein Hyvää Juhannusta kaikille!

Tää tyttö aloittaa tänään LOMAN!! :)

Hennu & Möhkö 10+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj
Heippa mammat! :wave:

Minäkin suosittelisin alkoholittomista oluista sitä Nikolaita sinisessä tölkissä. En montaa erilaista tosin ole maistellut, kun en niin suuri oluen ystävä ole, mutta yhdessä raskaudessa teki ihan hirveästi mieli olutta ja mulle ainakin tuo Nikolai maistui. :)

Sokerirasituksesta en ole ikinä aiemmin kenenkään neljän lapseni kohdalla siihen joutunut. Enkä joudu tämän vitosenkaan kanssa. Siitä siis mulla ei mitään kokemuksia. :) Ja olenkin ihan tyytyväinen niin.

Painonousu mulla on ollut joka kerta normaalia 7-14kg väliin on joka kerta tullut painoa, jotka on aina sitten lähteneetkin. Eli edellisiä raskauskiloja ei ole mistään raskaudesta jäänyt. Ja vaikka raskaudet ovat tulleet aika perättäin, on aina saanut lähteä liikkeelle siitä omasta lähtöpainosta. Saan varmaan kyllä osaksi kiittää geenejä, mutta olen kyllä kova liikkumaankin. Nyt paino on tippunut kilon verran. Mutta eiköhän se siitä taas pikkuhiljaa lähde noususuuntaiseksi, kun olikin kohenee. :)

M1n1 kyselit miehen juomisesta. Niin meillä ei mitään erityistä muutosta normaaliin tule raskausaikana, mutta miehen juominen rajoittuu normaalistikin pariin kertaan vuodessa. Toki sitten ihan viimeisillä viikoilla ei ota, vaikka olisikin jotain juhlia ym. koska haluaa mukaan synnytykseen, jos yhtäkkiä lähtö tulisi.

Tämän aamupäivän on jo ollut vähän parempi olo. Sanon sen silläkin uhalla, että taas rupeaa yökkimään. :D Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin että tosiaan juhannukseksi olo helpottuisi. :) Ja kun huomenna poksuu vielä se "maaginen" 12 viikkoa täyteen. :) Ensi viikolla sitten nt-ultra.

Niin ja tervetuloa taas uusille :)

Lynette ja viides muru 11+6
 
  • Tykkää
Reactions: Pokusaj

Yhteistyössä