¤ ¤ Tammikuun tuikkeet 2016 ¤ ¤ HEINÄKUU

Hei! Uusi mamma ilmoittautuu joukkoon. Odotan toista lasta, asutaan pääkaupunkiseudulla, LA 2.1.2015. En ole aiemmin liittynyt, kun oli vuotoja ym. alkuraskaudessa. NP-ultrassa kuitenkin kaikki kunnossa. Facebook-ryhmään liittyisin myös mielelläni, laitan yv:tä.

Emppu 15+3
 
Inhottaa tuollaiset lääkärit joilla ei ole empatiakykyä joille ollaan vain liukuhihnatavaraa, voimia peikolle! :unsure:

Meillä np-ultrassa kaikki hyvin, seuraava onkin rv 22 rakenneultra.
Tänään rv 13+0 mutta lasketun ajan mukaan pitäisi olla 13+4 vaikka lääkäri on tuon keston määrittänyt sekä lasketunajan. Onneksi ei ole tuon isompi ero ni ei liikaa mietitytä :whistle:
 
Mullakin välillä alavatsassa tuntemuksia, hyvin pientä kipristelyä tms. Oon myös ajatellut olevan seurausta kohdun kasvusta..? Taisi ne neuvolassa sanoakin, että pienet tuntemukset on ihan normaaleja.

Hankinnoista. Meillä on ollut säilytettynä jo muutaman vuoden vaunut, jotka mieheni halus kaveriltaan edullisesti ostaa. Ovat kuulema sellaiset, jotka on aina halunnut :D Samoin ostettiin nyt autoon turvakaukalo, sekin tuli tutulta ja ollut vain yhdellä lapsella käytössä. Tuntuu, että tuo mies tietää näistä vauvatavaroista paljon enemmän kuin minä ja on kiinnostuneempi :D No ehkä johtuu siitä, että hänen kavereillaan taitaa jo kaikilla olla muksuja, mä taas oon omasta kaveripiiristä ensimmäisiä, jotka lapsen saa.

En tiedä kuinka pitkään itellä on tämmöinen "varmistusolo" ennenkuin uskallan vaatteita yms. alkaa hankkimaan.. Jotenkin nyt haluan odottaa vielä sen veriseulan tulokset, ja sitten varmaan seuraavaksi rakenneultran syyskuun alussa ennenkuin uskallan lähteä kauppoihin/kirpparille vauvanvaatteita hypistelemään. Onko muilla yhtä varovaisia ajatuksia? Äitiyspakkaus otetaan ehdottomasti ja kaveri lupasi kaivaa omat äitiysvaatteensa esille niin voin niitä hyödyntää. Omat farkuthan ei enää mene jalkaan...

Kun nyt vaan pääsis tästä pahoinvoinnista kokonaan eroon! Illat menee edelleen sängyn pohjalla. Tylsää kun aina joutuu makaamaan viiden jälkeen, muuten tulis oksennus :( hitto, loppuis jo! Onneksi yöt sujuu jo vähän paremmin, enää en valvo montaa tuntia heräämisten välissä.

Tiedättekö tehdäänkö toi sokerirasitus kaikille? Jotain ne siitä neuvolassa puhui, mutta en muista mitä. Tuli vaan mieleen, ettei se näillä oloilla kuulosta kovin mukavalta.. :/

Mymmeliini, rv 13+1
 
Heippa kaikille!

Uusi esikoisen odottaja ilmoittautuu, joskin isoa jännitystä luvassa vielä huomiseen asti, koska silloin aamulla pääsen ensimmäiseen yleiseen ultraäänitutkimukseen. Toivottavasti sikiö on elossa ja kaikki hyvin! Sitten vasta uskallan oikeasti luottaa olevani raskaana. :) Keskustelua olen lueskellut alusta lähtien, mutten ole rohjennut itse kirjoittaa.

Laskettu aika olisi kierron perusteella 25.1. ja kaikki tähän mennesä mennyt suhteellisen kivuttomasti ja helposti. Varsinaista pahoinvointia ei ole ollut ollenkaan, kuvottavaa oloa toki ja säännöllisestä syömisestä on pidettävä huolta, etenkin, kun oma työ on melko haastava. Turvotus on runsasta ja siihen liittyvät vaivat ovat kyllä aikamoisia. :D

Itsellä ikää 30+, mies melkein saman ikäinen.
 
Mymmeliini: sokerirasituksesta saa kieltäytyä, itse viime raskaudessa en pahoinvoinnin takia halunnut mennä mutta sain neuvolasta välineet ottaa itte sokerin pikamittauksia sormenpäästä 2-6 pvänä viikos ja 5 kertaa päivässä. :ninja:
 
Moikka!

Tervetuloa uusille :)

Sokerirasitusta ei tehdä jos bmi on normaalipainossa ja ikää on alle olikohan 35v. Suosittelen kyllä käymään jos neuvolasta lähetetään. Ei ole läheskään kaikille niin kurja. Mä en edellisessä raskaudessa joutunut seula rasitukseen ja loppuraskaudessa olikin tosi paha radi.

Mymmeliini ihana toi sun mies, kun on noin innoissaan hankkimassa tavaraa.

Meillä on jäänyt edellisiltä vauva tarvikkeita ennestään, joten hirveästi ei tarvikkeita tarvi hankkia. Ostan jos halvalla löytyy. Mulla myös tuo epäilys, että jos jotain sattuukin.

Mulla tuli vihdoin ja viimein labrojen tulokset, että vesirokko vasta-aineet ovat kunnossa. Meinaan kyllä vauvalle ottaa vesirokon, kun vähän kasvaa. Oli tosi hurja tuolla meidän 1,5vuotiaalla.

Voimia pahoinvointien kanssa taisteleville. Toivotaan että helpottaa kohta. Mulla ei ole enää ollut yhtään.

Ihanaa kun liikkeitäkin tuntuu jo välillä. Rakenneultra olis 12.8.

Heinis 15+6
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille ja kiitos vastauksista!

Täytyykin kysellä noista sokerirasitusvaihtoehdoista muutaman viikon päästä ekassa neuvolalääkärissä. Katsotaan tekeekö ne meillä päin sen kaikille, normaalipainoinen alle 30v. kuitenkin olen.

Heinis: kiva kuulla, että labratulokset olivat kunnossa eikä ole enää pahoinvointia. Jospa mullakin se loppuisi noilla viikoilla...

Ja toivotaan, että muillakin ultrat yms. jutut menee hyvin :)

Onkos muuten muilla päänsärkyä? Mulla on aina välillä eikä noi panadolit meinaa oikeen auttaa. Sen takia en ole niitä viitsinyt enää ottaakaan. Aiemmin oon käyttänyt buranaa, joka on aina auttanut.. Tänään taas tuntuu, että on päänsärkypäivä tulossa :/

Mymmeliini
 
Huomenta pitkästä aikaa,

Kiva, että tännekin on tullu uutta porukkaa :) Meillä niskapoimu on takana ja siellä kaikki oli kunnossa. Niskapoimu 1,1 ja seulatuloksetkin tuli kirjeellä viime viikolla. Huolta on kuitenkin aiheuttanut pieni vuotelu joka alko muutama päivä niskapoimun jälkeen. Onneksi pääsin yksityiselle joka totesi että istukka on niin lähellä kohdunsuuta että sen takia vuotelee. Vuoteli varmaan viikon verran ja ollut tosi inhat fiilikset vaikka lääkäri yritti vakuuttaa että hätää ei ole.

Kipuja mulla on ollut vatsassa aika paljonkin. Sellasta menkkamaista jullimista mutta ei niin kovaa kun menkkakipu ja ehkä niitä repäsykipuja koska välillä on vihlassu oikeasti ikävästi. Tähän asti sydänäänet ovat kuitenkin kuuluneet hienosti joten täytyy toivoa että tänään olis samoin. Meillä on toinen neuvola tänään ja sydänäänien lisäksi pääsen jännäilemään eilisen sokerirasituksen tuloksia. Mä kärähdin sokereista esikoisen aikana ja sen takia "pääsin" rasitukseen jo näin aikaisilla viikoilla. Eilen jo söin illalla jätskiä vähän haikein fiiliksin...voipi olla että herkutteluhetket tän raskauden aikana ovat multa taas ohitse. No, tänäänhän sen kuulee.

Tulis jo se hellekesä!

Wellmu 14+1
 
Heippa,
Minun tietojen mukaan sokerirasitus tehdään kaikille yli 25v tai bmi yli normirajan, mutta se tapahtuu vasta viikoilla 26-28. Aikasessa vaiheessa riskiryhmiin kuuluville tai jos ennen ollu radi.

Täällä on toinen neuvola takana päin ja kaikki oli hyvin :) Orastavia liikkeitä tuntuu sillon tällön tai sitte ne on vaan mielikuvituksen tuotetta ;)
Työtaistelusta ei vielä mitään uutta, päiväraha päätöstä ootellaan, kotihoidontuesta sentään sai päätöksen niin jotain rahaa on heinäkuussa tulossa sentään :)
Vauvan tavaroita ei isommin tarvi hommata, sisarusrattaat vaan jos siskolla olevat ei passaakaa..

Pahoittelut ja osanotot Peikolle :( oli törkeää puhetta lekurilta. Niin tervetuloa uusille :)

Jenspanen 14+6
 
Heippa kaikille!

Täällä myös yksi uusi kirjoittelee, olen seuraillut tätä ketjua silloin tällöin mutta ajattelin että kirjoitan vasta kun ensimmäinen ultra on käyty. Viime viikolla käytiin ja kaikki hyvin, vastasi viikkoja ja seulat ok! Huh helpotusta, kokemusta on nimittäin keskeytyneestä keskenmenosta, joka paljastui viimeksi päivää ennen 12 viikon ultra-aikaa... Kovasti voimia Peikolle ja muillekin menetyksen kokeneille, se ei todella ole helppoa ja tuntuu niin epäreilulta. :(

Meillä kyseessä ensimmäinen lapsi ja molemmilla ikää hieman päälle 30v. Innolla odotellaan tulevaa, vaikka vauvat itsessään vähän pelottavatkin, kun kokemusta ei juurikaan niistä ole. Olojen suhteen nyt alkaa olemaan huomattavasti mukavampaa nyt, kun olotila alkaa palautumaan normaaliksi. Noin viikko sitten kuvotus ja armoton väsymys alkoi väistyä. Tällä viikolla treenaillutkin jo pitkästä aikaa, muutenkin olo on ihan kuin olisi toipunut masennuksesta tms, kun kiinnostaa taas tehdä asioita ja on ihan eri tavalla virtaa. Toivotaan että hyvä fiilis jatkuu! :)

Miten oletteko meinanneet 4D ultraan mennä? Me ajateltiin mennä, todennäköisesti heti kun 18 viikkoa on täynnä. Femedalta Brunolle ajattelin varata ajan. Satuin lukemaan myös että Tallinnassa olisi todella edullisia 4D ultria, ei olla sinne varta vasten lähdössä mutta jos tulee muita asioita niin ehdottomasti varailen myös sieltä myöhemmillä viikoilla. Hinta 60-100e, riippuen haluaako dvd:n jne.

Faceryhmästä laitoinkin Iloksille viestiä, kiva että sinne vielä pääsee, kun tosiaan itsekin ajattelin että ennen ultraa en halua liittyä. :)

Amy2, 13+5 (la 17.1./ esikoinen /hys)
 
Moikka. Täällä kans yks uus. Ikää jo ensviikolla 33 ja 3. Odotellaan. Isommat pojat on jo 5. Ja 6. luokkalaiset ja nyt jo ihan innoissaan pikkuisesta. Aluksi isommalla oli vähän totuteltavaa. Tää on mun ja miehen eka yhteinen, ja miehelle eka kaikkiaan joten oon vähä saanu sitä toppuutella kun on niin innoissaan :) mulla nyt 15+3 ja pahoinvointi helpotti vasta viikko sitten. Kai se ikä vaikuttaa tähänkin... np ultra oli ja meni, kovin oli vilkas pieni mut kaikki ok. Samalla tarkastettiin kohdunsuun tilanne kun aiemmin ollu ongelmia ennenaikasissa supisteluissa jne. Vielä kaikki ok :) fibro meinaa vaivata tosissaan ja siihen ei annettu oikein toivoa helpotuksesta koko raskausaikana.. ens viikolla taas kokeileen toimiiko sormet töissä näppiksellä.. seuraava neuvolaki on ens viikolla. Löydettiin kirppikseltä kotidoppler ja sillä on jyskettä välillä kuunneltu. Istukka kuulemma on edessä joten liikkeet ehkä siks ollu vielä tosi satunnaisia pyrähdyksiä.

Mä säästyin alkuraskauden Sokeri rasituksesta kun on mittari miehen db:n takia kotona. Täällä ihan kaikki laitetaa ainaki kerran rasitukseen.

Hankinnoista on jo hommattu yhdistelmät ja kantoliina. Mies halus sitterin, mut mun kokemuksen mukaan siinä ei viihdytä :) yhdistelmien mukana tuli turvakaukalo. Köllöttelypeitto löyty kans. Kirpparilta yritetty kattoo vaatteita mut tosi vähä on unisexejä tarjolla.. eikä vielä tiietä halutaanko tietää kumpi tulee.. sänky on valmiiks katottuna, sellane josta saa jatkettavan kans. Voi olla et mein pitää muuttaa vielä ennen syntymää. Asutaan kolmiossa joka alkaa käydä pieneksi.. ollaan jonossa isompaan mut saa nähä mite niitä vapautuu.. voi tulla pitkä jonotus..

Zaron3, 15+3 (5.1.2016, 3. SeKs)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille!

Zaron:
kivaa kun toinenkin seinäjoella synnyttävä =)

Anniina0: Vaihtoiko se lääkäri sun neuvolakorttiin laskettua aikaa? jos ei, niin kyllä ne viikot lasketaan sen mukaan mikä la on. Ultrissa on se virhemarginaali kuitenkin olemassa. siksi ne ei ole =) Oli mullakin heittoa siinä muutama päivä eteenpäin, mutta la pysyi samana. la on aina se 40+0. =) eli mee vaan niillä sun isommilla viikoilla =D

Keskiselle käypi tiemme. en tiedä kuinka pahasti ammun itseäni jalkaan, kun lähtee sinne tälläisenä päivänä. lauantai, ruuhkaisimmat lomaviikot, neljä lasta, miljoontivoli, muumipuiston avajaiset. Voi olla muutama muukin paikalla. no lasten ehdoilla mennään =)

Matu rv 14+1
 
  • Tykkää
Reactions: Zaron3
Tervetuloa uusille!

Zaron:
kivaa kun toinenkin seinäjoella synnyttävä =)

Anniina0: Vaihtoiko se lääkäri sun neuvolakorttiin laskettua aikaa? jos ei, niin kyllä ne viikot lasketaan sen mukaan mikä la on. Ultrissa on se virhemarginaali kuitenkin olemassa. siksi ne ei ole =) Oli mullakin heittoa siinä muutama päivä eteenpäin, mutta la pysyi samana. la on aina se 40+0. =) eli mee vaan niillä sun isommilla viikoilla =D

Keskiselle käypi tiemme. en tiedä kuinka pahasti ammun itseäni jalkaan, kun lähtee sinne tälläisenä päivänä. lauantai, ruuhkaisimmat lomaviikot, neljä lasta, miljoontivoli, muumipuiston avajaiset. Voi olla muutama muukin paikalla. no lasten ehdoilla mennään =)

Matu rv 14+1
En eile huomannukaan, että täällä on toinenkin meiltäpäin :) Kiva :)
 
Keskisellä saattoi hieman olla porukkaa :-D ja ens viikonloppuna tääläpäin vilinää kun vauhtiajot :)

LA:ta ei ole muutettu mutta tarkentuu lopulliseen rakenneultras joka rv 22-23 vaihtees.

Näettekö outoja unia ? Viimeyönä näin sellaista että näillä viikoilla synnytin ja syntyki täysaikaanen tyttö ja kova paniikki miten kertoa läheisille kun en ollut kertonut vielä :-D eli kohta varmaan pitää kertoa ku uniinki jo hiipii :)
 
En muista nähneeni mitään unia raskauteen liittyen, mikä on kyllä aika outoa, koska päivisin sitä ei tunnu muuta ajattelevankaan! Äitini tosin on nähnyt senkin edestä, on kuulema itse ollut raskaana jne. :D

4D ultrasta kyseltiin myös. Me ei olla päätetty mennäänkö. Toisaalta tekisi mieli, koska tämä on eka lapsi (ja hyvin hyvin todennäköisesti myös viimeinen näillä oloilla), mutta sitten mietityttää se hinta.. Tutut olivat käyneet eivätkä ilmeisesti olleet saaneet kovin kummoista kuvaa, kun sikiö oli ollut niin hankalassa asennossa eikä ollut suostunut kääntymään. Jos muistan oikein, käsi oli tainnut olla kasvojen edessä siten, ettei kovin paljon selvää ollut saanut. Jos kävis näin, tuntuis ehkä että rahat mennyt hukkaan. Mutta voihan se olla, että innostutaankin menemään. Eihän sitä koskaan tiedä :)

Mymmeliini 13+4
 
Unohtui vielä, että onko kellään suositella jotain hyvää rasvaa/öljyä venyvään ihoon? Vai käytättekö ihan perusvoiteita? Ajattelin nimittäin jo hyvissä ajoin alkaa rasvailemaan, jos säästyisi pahimmilta arvilta
 
Ja kiitos puhelimen, viesti lähti turhan aikaisin..

Itellä on muutenkin tosi kuiva iho, joka reagoi varsinkin talvella. Epäilen siis vahvasti, että kaikenlainen venyminen mulla arpeuttaa ja kutittaa. Vinkkejä otan siis mielelläni vastaan :)

Mymmeliini
 
onpas hiljainen sunnuntai.....

Me varmaan mennään 4d-ultraan jos sinne asti päästään. Esikoisesta käytiin kun ei suostunu näyttämään sukupuolta rakenneultrassa ja ne kasvokuvat sieltä 4dstä on musta ihania.

Mua jotenkin vieläkin epäilen koko ajan et tää menee kesken vaikka kokoajanhan viikot onneksi kasvaa. Alkas vaan ne liikkeet tuntumaan niin helpottas tää huoli...tai niinhän mä kuvittelen. Mä osaan kyllä sit huolestua liikkeiden vähyydestäkin tai siitä et niitä on liikaa...
 
Me ei olla menossa 4D-ultraan. Mulla tulee käyntejä äippäpolille sen verra tiheesti,että tulee kuvia joka tapauksessa.
Mä nään tosi hämäriä unia melkein joka yö. Viimeyönä heräsin kauheeseen mustasukkasuuspuuskaan unen takia ja itkuhan siinä tuli. Mies parka katteli ensi vähä kummissaan mut hoiti homman sit kotiin ottamalla ihan liki ja höpöttelemällä pehmosia. :) nää hormonit on sit iiihania... :p tänää itkin ku tvssä oli norsuvauva...
mulla on atooppinen iho ja lääkäri sano että arpia tulee niinku edellisissä raskauksissakin. Eikä kuulemma rasvaamalla voi hirveemmin vaikuttaa. Mut silti tulee rasvattua ku kuuntelen Pirkkaa (vauvaa) kotidopplerilla ja kosteusvoiteella miltei päivittäin. Tai yritän. Koska Pirkka aika usein vielä pakenee alta pois, kun tilaa on..
tiistaina olis seuraava neuvola. Oon iha sormet ristissä että hb ja paineet olis vielä ok...

Zaron ja Pirkka 15+5
 
Huomenia!
Me ei olla kahden edellisen kanssa käyty 4dssä eikä mennä nytkään. Mulla tulee myös noita käyntejä äippäpolille niin paljon loppuvaiheessa, että ultrataan useammin kuin perusseuloissa. Olis se hurjaa jos joutuisi kaikki itse maksamaan. Mä menisin 4dhen jos olis epäily jostain vakavammasta ha siinä voisi paremmin nähdä rakenteita tms.

Mä herään uniin, että olen unohtanut jotain tai joku on hukassa. On sellaisia unia, jotka tulee aina kun on elämässä isompia muutoksia.

Mulla pikkuinen jo liikkuu aika aktiivisesti. On kyllä pelkoa jo, että tulee yhtä itkuinen kaveri kuin pikkukakkosesta. Kantoliinailu on mulla hankalaa, kun kohdunlaskeuma vaivaa niin pahasti ja jos lapsi ei muualla viihdy. Turhaahan noita vielä on miettiä.

Onneksi keskiraskauden ultra on jo elokuun 12 pvä. Sielläkin vissiin voi jäädä seuloissa kiinni, että on ongelmia mutta eikö ne pahimmat kehitysvammat yleensä näy ekassa ultrassa?

Mulla kans itku herkässä jos katson tvstä jotain mikä nyt yleensä ei itkettäisi.

Kiva kun löysin kirpparilta kohtuuhintaisia uusia h&m äitiyspaitoja.
Käyttekö muut kirppareilla? Toiveissa olisi löytää pikkuyökkäreitä kirppareilta tosi edullisesti :)

Heinis ja pikkukolmonen 16+3
 
Me käytetään älyttömästi kirppareita. Nyt oli oikei harvinainen tilanne kun ostin alesta 2 imetyspaitaa uutena :D kun tottuu kirppishintoihin nii kaupassa mulle iskee aina pihiys.. vauvan vaatteet jää niin nopeesti pieneks että ne tulee ihan takuulla haalittua kirppiksiltä. Nyt on paljo helpompaa ku on facet ja nettikirput, mitä isompien aikana ei ollu. Voi shoppailla ihan sohvalta käsin :) vaattetten lisäks pitää löytää Manduca miehelle kohtuu hintaan. Sit alkas olla sänkyä lukuunottamatta kaikki pakolliset. Hoitopöytää meille ei tule. Ei mahdu kolmioon, jossa meitä pian on 5 + 2 koiraa enkä oo kokenu sitä ikinä hyödylliseks. Pesukoneen päälle veskiin vaihoalusta vaan :)

Z 15+6
 
Hellou uusille!

Päänsärkyä on täälläkin ollut muutamana päivänä, kun joku sitä kyseli. Ei mitään liian infernaalista, mutta ärsyttävää.

Töissä pääsin tänään aloittamaan tulevan sijaiseni koulutusjakson. Odottelen kyllä innolla äippä"lomaa", vaikka ei varmasti mikään helpoin pätkä elämässä tule olemaan. Mutta vaihtelu on aina tervetullutta, ehkäpä työtkin maistuvat sitten taas eri tavalla kotonaoloilun jälkeen. Aiotteko pitää yksin koko vanhempainvapaan/myöhemmin hoitovapaata vai jakaa miehen kanssa...? Täällä ei olla vielä päätetty mitään tarkempaa aikataulua, mutta jonkinlaista jakoa ei ole ainakaan vielä täysin poissuljettu. Taloudellisesti se ja sama, palkat samantasoisia joten myös mies voi halutessaan jäädä hyvin kotiin hetkeksi mikäli vain haluaa. Sinänsä minusta olisi ihan tervettä sekä suhteen että lapseen tutustumisen kannalta, jos myös mies olisi edes hetken kahdestaan vaavin kanssa kunhan vähän ehtii kasvaa. Voisi tuoda perspektiiviä molempien elämään. Tiedä sitten miten sitä pikkuista raaskii jättää... :D

Ekat liikkeet tuntuvat jo! Tai siis... en keksi enää että mitä muuta nämä voisivat olla kuin liikkeitä, jatkuneet useamman päivän :LOL: Joku pökkii ja "poksahtelee" milloin missäkin, aika ihana tunne.

Uusille: mikäli haluat etusivun odottajien listalle, niin laita tänne ryhmään viestiä, jossa omat tiedot selkeästi ilmaistuna omalla rivillä.
Mallia:
LA
Nimimerkki / ikä / monesko lapsi / sairaala


Mukavia odotuksia!

Bons & Pikku-Possu 17+1
 
Heipparallaa kaikille!

Täällä ilmoittautuu toista lastaan odottava 32-vuotias PK-seudulta. Tänään rv 15+6. Esikoinen 1v 3kk, joten ihan kauheesti ei oo ehtinyt vielä edes ajatella tätä raskautta. Jos ei ois pahoinvointia ja suurenevaa vatsaa, niin en varmaan edes muistais olevani raskaana. :D

La 6.1.2016
Farfallallaa/32v/2.lapsi/KOS
 
Moikka!

Ekaa lastaan odottava äiti ilmoittautuu! Loin eilen myös kaipaamani fb-ryhmän joulu- ja tammikuussa syntyvien äideille. Jos jollakulla on kiinnostusta liittyä tähän salattuun ryhmään, niin laittakaa mulle sähköpostia iinis85@yahoo.com ja kertokaa facebook-kirjautumiseen käyttämänne sähköposti, niin laitan kutsun :)

3.1.2016
IINIS85 / 30 / 1. / TYKS
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: iloksi

Yhteistyössä