Tammitähdet 2017

Narana, aloitin broilerilla. Filettä keitin sekä kasvisten kanssa että ihan paljaaltaan ja surautin pienen nestemäärän kanssa soseeksi ja noin teelusikallisia pakastin sitä pelkkää lihaa et voi miksailla kasvisten kanssa. Tänään keittelin possua valmiiksi.:)
 
  • Tykkää
Reactions: narana85
Meilläkin oli Narana 4-5kk välillä tullut painoa enää 380gr kun aiemmin tuli reilu kilo kuussa. Alkaa tasaantua kasvu tosiaan ja tietty lapsikin olla aktiivisempi. Ja neuvolanterkka tuumi että hyvin kasvaa.

Kiitti repa! Mäkin taidan luntata sulta nuo lihan laitto ohjeet. Ihan vierasta vielä itelle tämä kaikki.

Meillä maistettiin tänään maissia, ei ollut sekään suuri menestys:D mutta jotain oli nielassutkin, kun illalla tuli kakan seassa vähän maissinkuorta :poop:. Oon siis tehnyt melko karkeita soseita, että tottuis alusta asti siihen, että ruuassa voi olla jotain rakennetta. Bataatin ja avocadon esim oon vaan muussannut haarukalla ja muut sauvasekottimella.

Nyt ostin juhannuksen kunniaks V:lle muutaman hedelmäsosepussin, josko niitä vähän maistelis viikonlopun aikana. Päärynää ja omppua.
 
Hyvin otti Repa tolkun tekstistä :) ja kiitos vinkeistä, täytyy ostella kanaa seuraavalla kauppareissulla ja tekasta sosetta valmiiksi pakkaseen :)

Teillähän on Musicro tullu tavara nopsaan läpi :) meillä meni melkein kaks viikkoa että tuli mansikan siemenet ulos :LOL: kakkaa kyllä tehtiinkin siinä vaiheessa noin kerta-kaks viikkoon :p toivottavasti hedelmät maistuu :)
 
Joo, meidän pikkumiehellä on aika nopea läpimeno ruuissa :D Aina viimestään seuraavana aamuna ollut vaipassa edellisaamun maistelut. Huomaa hyvin, ettei se vauvan suolisto vielä hirveesti mitään sulata. Meillä tosiaan on kakkatahti muutenkin aika reipas, useempi päivässä. Joskus harvoin vaan yks kakka päivään.
 
Meillä on kiinteiden myötä kakkatahti rauhoittunut... Ihan kiva et vaan kerta päivään, mut voi jessus mitä liisteriä. Sanoin miehelle just että tarvii painepesurin kohta, että saa sen pyllynposkista irti :ROFLMAO:
 
Joo ei oo kauheen kehittyny vielä. Mut maissi taitaa olla sellanen et ei kuoret juuri sula aikuisellakaan? Samoin on kyllä siemenien laita :)

Haha melko tahmaahan tuo on tavara ollu ku on alkanu seassa olemaan muutaki ku maitoa :LOL:

Tänään ei oo meinannu ukkelille maistua ruoka ja syykin sitte tais selvitä, alhaalla tuntuu hampaan reuna! :eek:
 
Täällä hiljaiselo johtuu ajan puutteesta. Pieni ihminen nukkuu päikkärinsä hyvin lyhyen kaavan mukaan ja menee iltaunille klo 23, imettäessäkään ei oikein enää pysty kirjoittamaan.. :D Mutta yritän olla aktiivisempi, kivahan täällä on käydä aina lukemassa muidenkin kuulumisia. :)

Meillä allergiaselvittely on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että oon tosi tiukalla dieetillä. Jos saataisiin ihottuma sillä häviämään. Ainakin nyt viikon jälkeen alkaa näyttää siltä, että dieetti tehoaa. Jee! (y) Kyllähän toi iho rasvauksilla ja kortisonillakin pysyy jotenkin kurissa, mutta ei se kuitenkaan oo se ykkösratkaisu..

Poju on saanut myös suoliston kehitystä tukemaan makuannoksia (mun dieetin sisältä). Soseita en oo tehny, vaan sormien välissä muussannu pikkiriikkisen palan mun ruuasta, joitakin on saanu sormiruokatyyliin imeskellä. Nyt maisteltu puolukka, mustikka, banaani, avokado, kuivattu luumu, kurkku sekä parsa- ja kukkakaali. Tuossa onkin sitten lähes koko mun dieetti. :LOL: Kaikki tuntuu kovasti maistuvan. Kuitenkin käytännössä täysimetyksellä mennään vielä.

Muutoin on nautittu kesästä ja ulkoiltu paljon. Mulla on rakas parvekepuutarhaharrastus taas käynnissä.
Poitsu on iloinen touhottaja, kauheasti sätkyttää, menee akselinsa ympäri, peruuttaa ja päristelee. Normimeininkiä siis.:D

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Me haettiin pojalle passi, jos pääsis vähän reissaamaan. Vielä ei oo kyl päätetty minne.

Mamadread ja Koo (joka juhlii tänään suomalaisen nimensä päivää :)) 4kk 3vko
 
Viimeksi muokattu:
Huh mamadread ei sulla kyllä kovin laaja dieetti ole! :confused: Mutta onneks näyttää, että iho olis rauhottumaan päin. Ei ne kortisonivoiteet pidemmän päälle oo kivoja käyttää. Ja hyvinhän teilläkin on makuannoksia mennyt!

Meillä maisteltiin tänään päärynäsosetta. Ensin puistatti ihan mahdottomasti ja irvisteli vaikka kuinka, sitten yhtäkkiä hoksas että hei tää onkin hyvää ja alko suu aueta :ROFLMAO:

Meillä ei mitään kovin suuria kesäsuunnitelmia oo. Miehen loma kun alkaa, käydään läpi molemmat lapsosen mummolat ja varmaan viikko menee siinä reissussa. Sit käydään muutama yö länsirannikolla, vanha Rauma, Pori jne. Ja siinäpä se. Elokuussa on miehen siskon häät. Muuten ihan vaan kotoilua, mikäs sen parempaa!

Mä kun kerkesin iloita että kakkatahti harvenis, niin taas tuli eilen sellanen viiden kakan päivä :poop: ja tänään tuli vaan yks, mutta se olikin sitten kainaloissa ja reisillä asti :X3: ja tietysti kauppareissulla. Ja joo, maissinkuoret ei taida juuri sulaa, tai siemenetkään, mutta meillä näkyy porkkanakin vaipassa :p avocado ja päärynä nyt on olleet ainoat joita ei erikseen huomaa. Kylläpä muuten on kakasta asiaa :D

Hyvää juhannusta kaikille! Mä nautiskelen vanhempien luona olosta, rantasaunasta, paljusta ja valmiista ruuasta.
 
Tervehdys taas...

Kesä menee enimmäkseen kotosalla, ens viikon la alkaa miehen loma, käydään yks yö sukulaisia moikkaamassa Ja haudoilla, sit viikko välissä, lapset viedään meripäiville yms, ja sitten viikoksi Kalajoelle mökkeilemään. Elokuun alussa Linnanmäelle, yksi yö hesassa. Ja yksi yö ollaan elokuun puolessa välissä Imatralla appiukon synttäreitä viettämässä. Siinä ne:)

Meillä takana huomenna puolivuotta yhteiseloa tytön kanssa :love: ei voi käsittää miten aika kuluu... :geek:
Neiti syö neljästi päivässä, osaa kääntyä, nukkuu kolmet päiväunet, taitava käsistään, pyrkii ryömimään, kääntyy akselinsa ympäri, tekee selällä ollessa siltaa, nauraa ja kiljuu kovasti :LOL: itkee harvoin ja heräilee öisin, ei syö tuttia, tissi kelpaa hyvin (myös tuttina), alkanut vierastaa muita miehiä kuin isäänsä, ei välitä ihmeemmin marjasoseista, tykkää kovasti puurosta ja vauvojen jugurteista, nukkuu päivisin lyhyitä päikkyjä, nukahtaa öisin tissille ja päivisin vaunuihin, rakastaa istua syöttötuolissa ja rattaissa, ei ole hampaita, tykkää lauluista ja kun veikat hulluttelee, kuolaa kovasti, yrittää aina pakoon kun vaippaa vaihdetaan (kääntyy ympäri), viihtyy lattialla lelujen kanssa,nukkuu vieressä.... Sellainen on meidän puolivuotias :love:

Maanantaina mittoja :)
 
Repa, kirjoitit niin kauniisti teidän typystä. :love: Onneksi olkoon puolivuotiaalle!

Täällä dieetti edelleen päällä, oireet tuntui vaan juhannuksen aikana yhtäkkiä pahenevan, niin tein pieniä muutoksia ruokavalioon ja uskokaa tai älkää, mutta ihottuma on melkein hävinnyt nyt! Vaihdettiin myös lääkärin määräämä rasva sellaiseen atoopikoille ja allergisille tarkoitettuun ja aloitettiin vahva mhb-kuuri pojalle. Toivon kovasti, että ihottuma on nyt saatu kuriin ja voidaan alkaa kokeilemaan ruokia ja katsomaan, mitkä oikeasti sopii. Jos sais jotain uutta syötävää... :rolleyes:

Meillä juhannus meni kotosalla, esikoinen oli ex-miehen kanssa maalla, mut me muut täällä kaupungissa. Oli kivaa ja rauhallista. Toissapäivänä varattiin päiväreissu Tukholmaan, lennetään sinne aamulla ja takasin illalla. Ei olla oikein risteilyihmisiä ja asutaan tässä kehäradan varrella, niin päästään vartissa junalla lentokentälle ja sieltä kotiin. Liputkin oli niin halpoja, että melkein halvemmaksi tulee lentää kuin seilata. o_O Tolle pikkumiehelle maksoi lippu 1,30e :eek::eek::eek:

Meillä tulee maanantaina 5kk täyteen ja pitäis hakea rokotuksia. :unsure: No, toivottavasti ei olis niin paha kuin silloin 3kk, niistä meni aika kipeäksi.
Täällä peruutellaan ja liikutaan sivuittain mahallaan, välillä yritetään konttausasentoa. Selällään yritetään mennä ympäri, sätkitään ja heilutaan koko ajan. Joskus kokeilee siltaa. Kauheesti on (yleensä kovaäänistä) asiaa ja seisoa pitäis jatkuvasti. Niin ja tietysti saada käsiin kaikki mielenkiintoinen. Rattaissa viihtyy vaihtelevasti, liinassa paremmin. Iloinen ja hymyileväinen poika. :love:

Mamadread ja Koo ihan pian 5kk
 
  • Tykkää
Reactions: Susanna#1 ja Repa
Musicro kakka on kyllä muuttunu puheenaiheeksi top kymppiin vauvan tulon myötä :LOL:

Ihana kuulla Mamadread että iho-oireet alkaa pojalla helpottaa! Jospa se sunki dieetti pääsis tuosta jo vähän laajenemaan. Melko vähäiseltä kyllä kuulosti sulla nykyiset vaihtoehdot että vaihtelu varmasti olis jo tervetullutta :) mutta mitäpä sitä ei tekis lapsensa puolesta :love:

Oli kyllä Repa aivan ihana kirjoitus :love: mulla tuli ihan tippa linssiin. Jotenki sitä on yhä edelleen herkempi kuin ennen. Aina oon kyllä ollu herkkä mutta nyt on kyllä jotain potenssiin sata :LOL: kaipa ne hormoonit vielä tuolla vaikuttaa niin kauan ku imettää.

Miehellä alkaa huomenna loma ja lähtäänkin heti Kuusamoon pariksi päiväksi. Sitten olis kotona kaikenlaista hommaa, remppailua lähinnä. Loppukuusta lähtään käymään Helsingissä pitkä viikonloppu. Jos siitä tekis päiväreissun Hankoon / Tammisaareen.

Pikkumiehellä on vähän meinannu taas pylly punoitella viime aikoina. Toukokuun lopulla meni ekan kerran kun maisteltiin mansikkaa joten arvelin että tuli siitä pientä allergista oiretta mutta on menny taas pahempaan päin eikä oo mansikkaa syöty. Kovasti yrittäny aina talkkia ja sinkkivoidetta laittaa ettei kovin ärtyis. Varmaan kutisee/kirveleekin punoituksen lisäksi eikä semmonen varmasti tunnu pienestä kivalle :unsure: miettiin että pitäisköhän neuvolaan soitella että voisko sille jottain muutaki tehdä. Seuraavaan käyntiin on kuitenki vielä yli 3 viikkoa.

Ihanan lämpimiä kesäpäiviä ollu taas nyt :love: saa muksuki olla vaan vaippasilleen ja välillä ihan ilman vaippaakin. Ja niinkin ihanaa oli eilen ulkona että selkä ja hartiat on nyt nätin ravun punaiset :whistle: :LOL: jospa tämä tästä taittuis parissa päivässä :p
 
  • Tykkää
Reactions: Susanna#1 ja Repa
Kiva jos tykkäsitte lukea mun yhteenvetoa likasta:D

Mamadread, toivottavasti pysyy oireet loitolla, pidetään peukkuja (y) sais enemmän purtavaa kehiin...

Narana, meillä on punottanut pylly, siitä reiän ympäristöstä, ja se läks pelkällä sinkkivoiteella. Luulen että kiinteät teki jotenkin kakasta ns vahvempaa ja siks vähän ärtyy....

Mittoja olis, 67,5cm ja 7250g,omalla käyrällä menee tasaisesti :) ei ihmeitä ja seuraavaksi vasta 8kk nla :)
 
Jaa, jos sitä nyt kirjottelis meidän melkein puolivuotiaasta, kun kerrankin on ihan koneen ääressä.

Meillä asuu pieni ikiliikkuja, paikallaan malttaa olla vaan nukkuessaan, eikä aina silloinkaan. Pyrkii ryömimään, mutta pääasiassa nyt kierii paikasta toiseen. Selällään ollessa tekee siltaa, ja joskus pyörii kuin kellonviisari. Tykkää myös heilutella hartioita ja lantiota, mikä on erityisen hassun näköstä. Tykkää lauluista myöskin kovasti, ja kylpemisestä.

Kiinteiden syöntiä harjotellaan, puuro ja hedelmäsoseet maistuu sekä porkkana, bataatti ja maissi ei niinkään. Jäiset vadelmat maistelututista on uus lemppari, taitaa tuntua kivalta ikenissä. Hampaita ei vielä näy, kuolaa kyllä tulee kovasti. Jokeltelee paljon, harjottelee päristelyä, välillä kiljuu ja huutelee todella kovasti. Ei ole kova poika itkemään, lähinnä vaan väsyneenä. Nauru on herkässä sopivasti väsyneenä.

Tutti ei oo koskaan kelvannut, tissi on varsinkin öisin paras kaveri. Päivällä ei malta syödä oikeastaan kuin makuultaan hämärässä, muuten on niin paljon katseltavaa. Päikkäreitä nukkuu noin kolmet, pituudeltaan 10 min - 2 h, eikä mitään logiikkaa niissä. Yöllä nukkuu osan omassa sivuvaunussaan, ja aamuyöstä jää viereen. Yöunille nukahtaa melko nätisti, joskus tosin pitää vielä unitissinkin jälkeen "juosta ilmaa" ennen kuin malttaa rauhottua. Päiväunien kanssa on vähän enemmän taistelua, rattaisiin nukahtaa hyvin kyllä, äiti ei vaan jaksa joka päikkäreitä lenkkeillä, nukkuu siis vaan jos rattaat liikkuu. Vihaa autossa oloa niin kuin äitinsäkin.

Vaikka äiti-ihminen on nykyään univajeen vuoksi melko väsynyt, on se sen arvosta, kun tuo pieni ihminen väläyttää leveän hymynsä niin että ikenet vaan paistaa :love:
 
  • Tykkää
Reactions: narana85
Heipat suhteellisen pitkästä aikaa! :)
Ja ihanaa kesää (sekä heinäkuuta) kaikille. :)

Repa aivan ihana kirjoitus. ❤

Täällä Sebastian tuli lauantaina 6kk.
Hurjaa miten nopeasti aika on jälleen mennyt ja miten paljon tuo pieni herra onkaan kasvanut tässä ajassa. ❤

Meillä puolivuotias hymyilee ja nauraa paljon, tekee alas hammasta, kääntyy, pyörii akselinsa ympäri, ryömii, kovasti jo menee konttausasentoon, syö neljä - viisi kertaa päivässä, nukkuu kahdet pidemmät päikkärit, ei vierasta, paljon osaa käsillään tehdä, rakastaa mangososetta mutta myös muut kiinteät menee hyvin alas, puuro varsinkin, käyttää tuttia, vaikka ei se koko aikaa ole suussa, pärjää hyvin siis ilmankin, nukkuu yöt läpi, tykkää katsella siskojen pomppimista ja hauskaa on kun siskot antaa poskelle pusut, ja vaipanvaihto on oma haasteensa nykyään, tykkää istua syöttötuolissa ja ihmetellä, kiukustuu jos ei pääse lattialle makoilemaan, mutta ei itke turhia ja viihtyy autossa.

Neuvolassa mitat oli 8,2kg ja 74,5cm.
Hyvin kasvaa ja iloinen herra.

Ollaan tässä kesän aikana matkusteltu, tosin vain kotimaassa ja juhannuksena oltiin mökillä koko poppoo.
Ollaan käyty moikkaamassa lasten isoisovanhempia, juhlittu keskimmäisen 3v synttäreitä ja vaikka mitä.
Vielä olis tarkoitus käydä ainakin pk-seudulla ja huvipuistossa.

Nyt suuntaan syömään aamupalaa. Tulin hetki sitten lenkiltä, aamulenkit on parhautta.
Mies vielä nukkuu ja samoin kaikki lapset, joten aamukahvin saa juoda lämpimänä ja kokonaan. ☺

Susanna & Sebastian 6kk
 
  • Tykkää
Reactions: Repa
Heips taas pitkästä aikaa kaikille! :p

En oo yhtään ehtinyt edes käydä lueskeleen täällä, kun oli se muutto silloin touko-kesäkuun vaihteessa ja sit oon koittanut täällä saada tätä kaaosta hallintaan. :D Iisa on tehnyt siitä välillä todella hankalaa, kun ei aina viihdy itsekseen. Välillä on päiviä et pitää olla 24/7 saatavilla ja välillä taas voi olla pitkätkin pätkät yksin leikkimatolla.

Meillä tuli 6kk täyteen just ennen juhannusta. Iisa on kans hyvin tyytyväinen ja iloinen lapsi. Ruokaa menee jo 1/2-1 pilttipurkki kerralla, noin 3 kertaa päivässä. Tykkää myös syödä puuroa, mä oon antanut niitä Onni-puuroja alkuun ja sit oon myös jo ihan keittänyt kaurapuuroa kattilassa ja sitä antanut hedelmäsoseella maustettuna. Hyvin uppoo (y) Muuten oo ollut aika laiska soseita tekeen ja onkin sit käytetty niitä kaupan soseita. Etenkin se smoothiepussit on hyviä ja niissä on ihan kunnon ruokaakin saatavilla. Lisäksi meillä sormiruokaillaan jonkun verran. Maissinaksut, kurkkutikut ja vesimeloni ainakin menee sormiruokana ;)

Me oltiin juhannus Holiday Club Saimaalla. Oli ihan kiva reissu vaikka matkat oli pitkiä ja oltiin vaan pari yötä. Mies on töissä niin ei ollut enempää aikaa. :rolleyes: Mut varmaan mennään joskus toistekin pidemmälle lomalle sinne. Iisakin tykkäs tosi paljon olla siellä kylpylässä. Tykkää siis ihan älyttömästi vedestä ja vesileikeistä. Ihan harmittaa, kun nyt ei oo mitään vauvauintia missä voitais käydä. Syksyllä varmaan ollaan jo liian vanhoja aloittaan :(

Sen verran meillä oli huonoa tuuria tuolla reissulla, että 5 päivää reissun jälkeen VR ilmoitti, että se Savonlinnan tuhkarokkotapaus oli ollut meidän kanssa samassa junassa ja pitää nyt tarkkailla ettei kukaan sairastu. Muutenhan ei olis suurta vaaraa, mut kun Iisa ei oo saanu vielä rokotetta siihen. Kauhee selvittely oli neuvolalla, et miten meidän tulee toimia. Lopulta mahdollisesta altistuksesta oli liian kauan, että vois enää antaa rokotetta. Käytiin sit ottaan joku immunoglobuuliini (tai jotain sinne päin) piikit Iisalle tk:ssa ja toivotaan, et se torjui taudin jos muuten olis tullut. Kuulemma helvetin kallis lääke, mut onneksi vauvat ei joudu hoidosta maksaan kunnallisella :whistle: Ei ois kuulemma tarvittu tota, jos Iisa ei olis ehtinyt täyttää 6kk:tta. Sit olis äidinmaidosta saatavat ravinteet vielä suojannut tarpeeksi.

Mitähän muuta? Liikkuminen on vähäb edennyt, nyt jo päästään hyvinkin liikuskelemaan vatsallaan. Tosin ei kovin suoraviivaisesti vieläkään, niin en tiedä voiko sanoa ryömimiseksi. Enemmän peruuttaa ja pyörii vatsallaan paikasta toiseen :LOL: Myös siltaa tekee selällään etenkin sängyllä. Lisäksi pari kertaa jo sängyllä ollessa harjoiteltu konttausasentoakin ;)

Ei voi muuta sanoa kuin että aika kuluu ihan pirun äkkiä. Justhan nää synty ja nyt on 1v synttärit about saman ajan päässä kuin syntymäkin :eek:

Mut munkin pitäis varmaan alkaa nukkuun, kello näyttää 1.03 :geek: Mukavaa heinäkuuta kaikille! Koitan ehtiä vähän aktiivisemmin juttuihin mukaan jatkossa :) Mielessä ootte kyllä aina tasaisin väliajoin, mut se aika et ehtis kirjautua.. :whistle: Noo, kaipa tuota jostain löytyy :D
 
  • Tykkää
Reactions: Repa
Moikkuli

Kiva kuulla Susannastakin pitkästä aikaa!

Täällä käydään kanssa juoksemassa kun neiti päikyillä, aamulla herää ennen minua joten se ei onnistu :)

Meillä opittiin ryömimään joku päivä sitten, käy myös konttaus asennossa vähän väliä sahaamassa.
Ruoka maistuu neidille niin hyvin että päivällinen otettiin kuvioon, sormiruoka myös kuviossa. Kaupan valmiita ja banaanin paloja, leivän muruja ja pehmeäksi keitettyjä vihanneksia. Syö nyt siis viidesti päivässä :)

Ensimmäinen reissu sujui hyvin, vaikkakin automatkat vähän kinkkisiä kun mokoma ei nuku päiväunia kunnolla autossa:eek: ja sit loppujen lopuksi oli aika väsy ja kiukkuinen, mut onneks siinäkohtaa oltiin jo perillä melkein. Nyt maanantaina lähdetään pidemmälle turneelle, saa nähdä miten se onnistuu :)

Neiti on sellainen ilopilleri että tarttuu kaikkiin se elämisen ilo:love: nukkuu välillä tosi hyvin ja välillä levottomammin mut itselle tulee kuitenkin yhtäjaksoista unta useampi tunti aina, joten univelkaa ei juuri ole muodostunut. Se on hyvä, koska esikoisen ajoilta muistan että se oli rankkaa.

Todellakin isoja nää meidän mukulat jo:eek:
 
Moikat täältäkin!

Kiva tosiaan kuulla teistäkin RubyS ja susanna!
Onneksi ei Ruby tullut mitään siitä tuhkarokkoaltistuksesta. :eek:

Täällä elo jatkaa tasaista kulkuaan. On yritetty nauttia kesästä aina kun sitä on tarjolla. :D Aika paljon on käyty myös jo puistoissa istumassa, joko ruohikolla möllöttäen tai sit leikkipuistossa keinumassa ja hiekkalaatikkoa ihmettelemässä. Varsinkin toi keinuminen on kova juttu, keinuisi vauvakeinussa vaik kuinka, mutta en kauaa uskalla vielä istuttaa. Syöttötuolin vois kuitenkin ehkä jo kohta hankkia... :rolleyes:
Meidän 5kk mitat oli muuten neuvolassa kaksi viikkoa sitten 8200g ja 64cm. Pullea pätkä, mutta hyvin kasvaa. :D

Allergia-asiat on silleen mallillaan, että sopiva dieetti on löytynyt, mutta oireita tulee ja menee sitä mukaa kun testataan uusia. Eipä tuo testailu niin kivaa ole kun menee yöt ihan hulinaksi. Herra asuis tissillä koko yön ja huitoo itseään kun kutittaa, heräilee 30-60 min välein. :unsure: Mutta sitten heti kun rv on kohdillaan, niin nukutaan levollisesti ja syö 2-3 kertaa vaan yössä. Ja silti neuvolan kanta on, että ei voi olla allergista oireilua. :ROFLMAO::ROFLMAO: Kaikkea pitäis kuulemma syöttää ja syödä itse eikä turhaan vältellä. No, tervetuloa meille valvomaan sitten. :cautious: Lisäksi pojan iho ois kyllä varmaan ihan kamalassa kunnossa jos ei yhtään mietittäis ruokia. Esim. kun kokeiltiin päärynää, niin iho aukesi rinnassa niin pahasti että tulehtui ja jouduttiin hakemaan antibioottisalvaa siihen.

Tänään ois edessä vielä viimeiset valmistelut meidän Tukholman reissua varten. Toivottavasti lennot menee hyvin, vaunut säilyy ehjinä ja poju jaksaa seikkailla. :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

Mamadread ja Koo 5kk 2vko
 
  • Tykkää
Reactions: Repa ja RubyS
Mamadread, aika hurjan kuuloista toi ihottuma pahimmillaan, eipä noi nla tädit näissä asioissa oo minkään asteisia asiantuntijoita, lähinnä kertovat omia mielipiteitä. Toivottavasti Tukholma meni hyvin!

Meillä mukulat ollu nuhassa, keskimmäisellä kuume nousi vuorokaudeksi vaikka hällä jo siinäkohtaa nuha ohi, nytkään ihan normi lämpö ole, mut siinä 37 hujakoilla. Alinella nenä vuotaa ja just ennen lentsun puhkeamista oli tosi kiukkuinen ja ensimmäinen nuhayö oli pahin tähän mennessä olleista. Nyt on siitä asti ollut yöt levottomia, parahtelee välillä itkemään ja tissi maistuu. Tiiä onko sitten flunssan takia vai hampaat tulossa vai muuta, muistaakseni tää ikä sinne 9-10kk asti on aika levotonta öisin.
Ruoka maistuu kuitenkin, joskin sose pitää olla nyt sileää ettei käkise, liekö tukkoinen nenä kun tekee sen että menee paremmin alas ilman sattumia.

Huomenna menossa linnanmäki reissuun, toivottavasti jompikumpi päivä olis vähempi sateinen...

7kk ja risat jo plakkarissa!
 
Onpa täällä hiljaista! Mitä kaikille kuuluu? Suunnitteleeko kukaan jo uutta raskautta? :LOL:

Itse en kyllä todellakaan haluaisi uutta vauvaa tähän putkeen. On ollut ihan tarpeeksi hommaa viimeiset puoli vuotta. Muutenkin tuntuu, että en ehkä enempää kaipaisi, mutta mies vielä kenties yhtä toivoisi. Olen valmis neuvottelemaan. :D Mutta en siis vielä ainakaan vuoteen.

Meidän reissu sujui tosi mallikkaasti. Viime viikolla alkoikin sit jo esikosen koulu. Ihanaa, kun saa itse olla kotona ja nauttia hyvistä keleistä. Ei oo tippaakaan kiire töihin ja oonkin ilmottanut, etten ainakaan vuoteen mene. Yritän kyllä olla kolme vuotta kotona, jos vaan rahat riittää. Kohtahan se köyhyys alkaakin kun äitiysloma loppuu. :(

Meillä täytettiin kuun alussa puoli vuotta! :love: Kovasti jo koitetaan kontata eteenpäin ja välillä siinä onnistutaankin. Ryömiminen ei kiinnosta lainkaan! Ammeen reunoja vasten nousee (tuettuna) seisomaan, se on ihan parasta. Kaikki matkimisleikit on kivoja, samoin köröttelyt, pomputtelut ja loruttelut. Tarkasti seuraa kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Syödään kiinteitä kolmesti päivässä, mukana on aina sormiruokaa ja vähän sosetta. Lemppareita on bataattilohkot, vadelmat, kukkakaali ja persikka. Nämä häviävät lautaselta aina ensiksi, mutta hyvin kyllä maistuu kaikki muukin. Ihana, söpö, iloinen ja tyytyväinen puolivuotias meillä asustaa. :love:

Toivottavasti saadaan tänne palstalle vähän eloa. :rolleyes:

Mamadread ja Koo 6kk 2vko
 
  • Tykkää
Reactions: Repa
Hiljaista on kyllä ollut omaltakin osalta. Onneks kesän lomat on ohi ja arki alkaa taas rullata. Meidän pikkumies on reilu 7 kk ja aikamoista taistelua on ollut unien kanssa koko kesä. Äiti on siis vähän väsynyt :sleep: Ja siten voi todeta että uusi raskaus ei todellakaan ole nyt mielessä! :LOL: Tokikin jossain vaiheessa on toinen lapsi toiveissa, mutta ei just nyt. Nyt tahdon vaan nukkua!

Vielä ei oo täällä hampaita puhjennut, eikä ryömimäänkään lähdetty. Eteenpäin pitäs päästä kuitenkin, ja nyt sit lähinnä huutaa lattialla kun turhautttaa. Eroahdistuskin on tullut kylään ja jos ei liikkeen puute saa huutamaan, niin mun meno metriä kauemmas saa :confused: istumistakin vielä hakee, lysähtää etukenoon syöttötuolissa nopsaan.

Kiinteitä menee neljästi päivässä, aamu- ja iltapuurot, lounas ja päivällinen. Kasvissoseet uppoaa ihan ok, liha ei niinkään. Sormiruokaakin tarjoilen, mutta se on vähäm niin ja näin sattuuko mitään suuhun menemään.

Me alotettiin nyt vauvauinti ja muskari, kiva saada vähän harrastuksia, pääsee vähän tuulettumaan myös. Ja onneks on naapurissa lenkkiseuraa ym. niin ei ihan pää hajoa näihin huonoihin uniin. Ihana 'puhelias' pikkumies hän kyllä on.
 
  • Tykkää
Reactions: Repa
Meillä päästiin eilen ekaa kertaa istumaan ja nyt likka heiluu istumassa kokoajan ja kellahtelee selälleen lähes yhtä usein :ROFLMAO: konttausasennossa nytkyttää ja peruuttaa, mutta ei eteenpäin pääse kuin ryömimällä... Vielä, varmaan kohta konttaa ja kovaa.
Yöt rauhoittui flunssan jälkeen, mutta kyllä nuo taidot uniin tulee. Päikkäreitä ei malttaisi käydä nukkumaan vaikka ihan väsy. Mennään edelleen kolmilla unilla, koska kesto on sen tunnin max, useimmiten 30-40min. Nyt kuitenkin tämän unille käymisen temppuilun myötä tekis kovasti mieli siirtyä kaksiin päikkäreihin. Tiedä yhtään vaan että miten. Aamusta todella vaikea pitkittää unille menoa, silloin helpoiten nukahtaa myös. Jos tähän sais kestoa lisää niin uskoisin että kaksilla pärjättäis, seuraavaa väliä vois silloin jo yrittää venyttää... Katsotaan miten onnistuu.

Suussa Alhaalla vasemmalla ien kohollaan, kenties kohta hampaita....

Kova tättätä , ätttättää raikaa kun neiti juttelee, on kova ääninen:LOL:

Ruoka maistuu ja karkeampikin sose sekä sormiruoka menee taas alas. Eroahdistusta myös täällä, etenkin iltaisin on äitin tyttö.. Vierastus on pysynyt aisoissa, mutta sitäkin on.

Koulut ja eskarit alkoi joten ollaan päivisin kahden kesken, ihan kiva.

Lapsia ei tule lisää, se on täällä varmaa kun neitikin vähän bonus jo, ihana sellainen :)

Sellainen sekava tilitys. :LOL:

Ainiin, koht pitää hakea kotihoidon tukea... Töihin olen ilmoittanut jääväni kotiin syksyyn 2019,mutta uudenvuoden jälkeen rupean tekemään töitä noin kerran, kaks viikkoon jolloin mies sitten typyn yms kanssa..
 
  • Tykkää
Reactions: mamadread
Ai joo totta repa, mun pitäis kanssa tehdä tuo kotihoidontuen haku! Aina välillä on mielessä ja sitten unohtuu. Mun pitäs vuoden pääsrä alustavasti palata töihin, mies pitää sillon ainakin sen 6vkoa isyyslomaa ja mahdollisesti vielä pari kk hoitovapaata, että lapsi olis noin 2-vuotias hoitoon mennessään. Jos miehen hoitovapaa ei töiden puolesta onnistu, niin sitten mä jään vielä sen 6 vkon jälkeen hetkeksi. (Jos sattuisin olemaan raskaana niin jäisin seuraavaan äitiyslomaan asti).

Meillä on kans menty kolmilla unilla päivät, kun unet on ollu lyhyitä, kahdet 15-45min ja yhdet noin tunnin, kun oon vaunulenkillä. Nyt tällä viikolla on jotenkin ihmeellisesti alkanut aamun unet pidentyä, on nukkunut sisällö jopa 1,5h! Ja vaunulenkilläkin on tällä viikolla nukkunut 1,5-2h. Jos tämä suuntaus jatkuu, niin sitten täytyy kyllä pyrkiä venyttämään kaksille unille. On ollut vähän siinä ja tässä ne viimeset unet, että häiritseekö unille menoa.

Meidän poju on kanssa tosi äänekäs! Ei oo mitään hiljasta jokeltelua :ROFLMAO: vaan kämppä raikaa, just samat tättättäät ja välillä mammammaa ja pappappaa. Ja jos huomion tahtoo, niin silloin tulee äänekäs 'haa' tai 'höö', myös keskellä yötä :sleep:

Mä olin eilen muuten ihan varma että nyt tulee hampaat! Oli tosi ärtynyt pikkumies, kieltäytyi järjestelmällisesti syömästä mitään lämmintä, mutta jääkaappikylmä kasvissose kelpas, ja kaikkea jauhettiin tavallista innokkaammin. Mutta tänään on taas ihan normaali itsensä, puuro maistui jne. Otapa tuosta sitten selvää :LOL: no tulevat kun tulevat.
 
  • Tykkää
Reactions: mamadread
Mä palaan töihin aika itseasiassa aika tasan tarkkaan vuoden päästä.
Eli vuoden oon vielä lasten kanssa kotona.
Sebastian täytti kuun alussa 7kk, ja alkukuusta käytiin neuvolassa, hän on nyt 8,9kg ja 75,5cm.

Meillä mennään kaksilla päikkäreillä. Ekat on yleensä ne lyhyemmät 30-45min ja tokat on 2h.
Nukkuu nuo päikkärit aika hyvin silleen, ettei vaikuta yöuniin.

Hammas on tullut, ja se kyllä huomattiin. Hän oli kiukkuinen sen ajan kun sitä hammasta teki, mutta sen jälkeen taas ihan oma itsensä.
Ja siis minkä takia nuo vauvat kasvaa niin hurjaa vauhtia.
Meillä mennään jo ryömien sellasta vauhtia, että kyllä saa olla katsomassa perään ihan joka hetken, mitä S lattialla aikaa viettää.
Ja vaipanvaihto, en tiedä onko aika kullannut muistot vai liikkuivatko tytöt noin kauhian paljon tässä vaiheessa. Siis vaipanvaihdossa saa olla aika nopea, ettei poitsu ehdi lähtemään menemään, kääntyy kyllä jo niin nopeasti, että saa olla koko ajan kääntämässä.

Ens viikonloppuna vietetään venetsialaisia poppoolla.
Sisko tulee avomiehensä kanssa, toinen sisko perheineen (mies ja kolme lasta) ja kolmas sisko kahden lapsensa kanssa, ja sit vielä miehen veli vaimonsa ja lapsensa kanssa niin ja esikoisen kummisetä.. Eli porukkaa on paljon.
Tarkoitus on juhlia lapsiystävällisesti. Eli siis grillausta ja tollasta pientä.

Ens kuussa on meidän 5. Hääpäivä ja sitä ois tarkoitus juhlistaa. Vielä ei oo tietoa miten, mutta jotenkin.
Lapset menee silloin yökyläilemään (kyllä, Sebastiankin.)

Lapsia tulee lisää, jos meille suodaan.
Mutta ei ihan heti. Katsotaan muutaman vuoden päästä.

S ei pahemmin vierasta, vähän toki jos joku täysin tuntematon ihminen tulee, niin mutristaa suuta. Mutta muuten aika vähän.

Vauvauinti täälläkin aloitetaan, alkavat tosin vasta ens kuussa.
Muskari täällä on niin huonoon aikaan, että sitä ei voida nyt aloittaa.

Susanna & Sebastian 7kk (kohta puoliin jo 8kk!)
 
  • Tykkää
Reactions: mamadread

Yhteistyössä