***TAMMIVAUVAT*** Heinäkuussa

tammikuun4 Itte oon ostanut hesassa mammavaatteet Vero Modasta, Hm:stä ja Stockalta. Kaikissa vero Moda liikkeissä ei ole, mutta esim Kampissa ja Jumbossa on. =)

Ultrassa käynneille onnea kovasti hyvistä uutisista. :heart:

Vielä olisi yhdeksän päivää töitä ennen kesälomaa. Tuntuu, että aika menee niin hitaasti...

millis ja lupu 15+3
 
Selailin pikaisesti heinäkuun tekstit läpi. Onnea kaikille ketkä ovat hienoja ultra/-veriseulauutisia saaneet :hug: Itse kävin nt-ultrassa viime viikolla. La vaihtui 21.1.2010 ja yksi hyvinvoiva tyyppi sieltä löytyi :) Veriseula täällä otetaan kaikilta nt-ultrassa kävijöiltä automatic, siihen ei ole vielä vastausta tullut.

H1N1 huolettaa kyllä hieman, sillä kyseessä on ERITTÄIN tarttuva virus. Kyseinen virus voi tunnetusti aiheuttaa perusterveellekin ihmiselle vakavan hengitystieinfektion. Töissä olemme käyneet läpi muutaman pandemiainfotilaisuuden joissa on käyty läpi yleistä ohjeistusta sekä tietoa viruksen leviämisesta ja vakavuudesta. Uskon toisaalta, että Suomessa on pandemian varalle varauduttu jo melko hyvin. Varoaika meillä raskaanaolevilla on 2 viikkoa, jos tauti sattuu kohdalle tulemaan. Siihen kun lisäksi laskee mahdolliset muun perheen tartunnat (meillä ainakin kiellettyä siinä tapauksessa töihin meneminen) niin sairasloma voi venyä viikkokaupalla. Tämä kun toistuu useammassa perheessä, niin johan täällä toipilaita riittää :(
 
Tylsä Pistin :flower: Tosi paljon onnea hyvien uutisten johdosta! :flower:

Possuflunssasta Olen jo pikkuisen kerennyt huolestumaan! Syksy ja koulujen alku jännittää, kun siihen on luvattu flunssa-aallon alkamista. Lapset käy kerhossa ja siellä kyllä niitä räkäneniä aina riittää.... Pienempi on vasta 2v niin kuuluu hänkin siihen riskiryhmään, jotka voi joutua sairaalahoitoon. Se oli minulle ihan uusi uutinen, että raskaana oleva joutuisi heti viruslääkitykselle! :eek: Rokotteita en ainakaan aio alkaa ottamaan. Ovat niin nopeesti kehitelty juttu, että en usko niiden toimivuuteen ollenkaan. Ei olisi ensimmäinen tehoton rokote, joka laitetaan markkinoille.

Painogallup Olen 175,5 cm pitkä ja lähtöpainoni oli 73 kg. Samoin oli lähtöpaino myös ennen kahta aiempaa raskauttani, joten juuri olen kerennyt aina palata omiin mittoihini. Nyt on painoa jo (ainakin) 78 kg. En ole enää uskaltanut viime päivinä käydä vaa'alla! On nimittäin noita kiloja alkanut tulemaan sellaista vauhtia! Joka kerta kun kävi vaa'alla, oli tullut lisää painoa, niin nyt ei enää uskalla :eek: Äitiyshousut otin käyttöön pari päivää sitten ja tuntuvat taivaallisen ihanilta, kun eivät purista mahasta! Kaikki pikkuisenkin kiristävät vaatteet tuntuu mahasta tosi tosi pahalta ja tulee ihan pahoinvointi ja tuntuu, että alkaa turvottaa entistä pahemmin.
Ekassa raskaudessa minulle tuli painoa +20 kg, josta viimeiset muutama kilo oli puhtaasti viimeisten päivien kovaa turvotusta. Loput kilot kuitenkin karisi tosi nopeaan pois, kun jouduin imetysdieetille pojan maitoallergian vuoksi ja suklaa yms. herkut jäi pois. Tokasta raskaudesta painoa tuli muistaakseni +17 kg, jokatapauksessa pikkuisen vähemmän kuin ekasta, kun turvotusta ei tullut niin pahasti. Tällä kertaa yritän saada pidettyä painonnousua kurissa lisäämällä liikuntaa. Edellisissä raskauksissa on jäänyt liikunta toooooosi vähälle. Painon noususta en sinänsä ole huolissani, kun ne kilot on ennenkin lähteneet pois, mutta oman voinnin kannalta tällä kertaa yritän pysyä liikkeessä! Parempi kunto helpottaisi toivottavasti jaksamista sitten vauvan synnyttyä, kun on kaksi leikki-ikäistäkin joiden kanssa arkea pitää pyörittää entiseen malliin.

Pauliina & masukki rv 14+2
 
Farmaseutti minussa herää taas henkiin, kun luen näitä lääkepohdintoja..

NEXIUMia ei suositella raskauden aikana koska rajallisesti tietoa. Mm. Kätilöopiston lääkärit näyttävät silloin tällöin kuitenkin reseptejä kirjoittelevan. OMEPRATSOLI on tietokantojen mukaan ok vaikeissa tapauksissa, mut Nexiumhan on es-omepratsolia, eli vain uudempi johdos niin sanotusta omepratsolista. Eli todennäköisesti ois ok, muttei oo tarpeeks tietoa,ku ei raskaana olevilla oikein voi ruveta tutkimusta tekemään, ei kovin eettistä :D Mulle neuvolasta tuli ehdoton ei Nexiumin käytölle, mulla se oli kuitenkin 2x40mg/päivä ennen raskautta, vaikka siis normi maksimiannos on 40 mg.. Oon käyttäny ainoastaan ranitidiinia ja ihan hätätapauksis alussa omepratsolia joitain kertoja, jotensakin oon tullu toimeen nyt niinkin. Mun periaate on ollut, ettei mitään lääkettä jos ei oo ihan pakko, vaikka suurin osa oiskin ihan ok käyttää. Nyrkkiohjeena, en luottas mihinkään keskustelupalstojen ohjeisiin vaan lääkäriin/apteekkiin ;) Yleensä en jaksa edes kommentoida, koska monissa keskusteluissa on niin paljon kukkua lääkkeistä...

H1N1 hieman jänskättää tulevan Lontoon matkan takia, ku Briteissä on niin pirusti niitä tartuntoja. Ajattelin hakea Tamiflu-reseptin valmiiksi, kuten koska kuten jo joku muukin täällä oli löytänyt, KTLn kanta on se että viruslääke aloitetaan raskaana oleville mahd pian. Itellä on vielä astma lisäks, joka altistaa vielä helpommin sairauksille. Jos en ois raskaana, ei huolestuttas. Otan litrakaupalla käsidesiä mukaan :D Mähän siis oon apteekissa töissä, joten sairaiden kans muutenkin tekemisissä. Saa nähä sitten et jos se aalto oikein voimakkaana tulee, et saaks olla poissa vai miten se sit menee... Lontoon matkaa en ajatellut ruveta perumaan, koska tosiaan syksyllä "aaltoilee" täälläkin.

Aah, oiskohan pitäny olla kommentoimatta :D Sekotin kuitenkin jonkun vaan enemmän.. *huokaa*

Iita + pikku-Muru 14 + 0 (POKS!!!)
 
Ainiin ja tosta Tamiflu-viruslääkkeestä, ei suositella raskauden 1. kolmanneksen aikana, ja muuten käytöstä on vähäisiä kokemuksia. Kuuluu luokkaan B1 (A sallittu, D esmes sikiövaurioita näin lyhyesti selitettynä) ja eläinkokeet ei 50-100-kertasilla annoksilla ole aiheuttaneet sikiövaurioita.
=syön jos tulee possunuha.
 
Tylsä pistin
En tiedä ketään erikoisesti sieltä tampereen terveystalolta. Minulla oli sellainen mies lääkäri ja oli kyllä erittäin mukava ja sympaattinen, ymmärtäväinen silloin kun minulla oli se vuotava polyyppi.. Nimeä en muista.. Sorry :ashamed: mutta ei siellä montaa niitä ole. Suositteli sitä 4d:tä viikoille 20-22... :heart: :heart: :hug: :hug: :hug:

millis1981
Kiitos tiedosta.. Olenkin menossa hesaan kahden viikon kuluttua.. Hyvä tietää.. tampereella tosin vain Hm ja Ideaparkissa Anton ja Nina... Mut aikas surkeat valikoimat, niin kuin treen stockallakin..

Hyvää yötä kaikille!
Tammikuun4 ja meloja 15+2
 
Huhhuh! Heippa, kestipä joku tunti kun luin tekstit,alotin jo eilen mut en päässy loppuun saatikka itse kirjoittamaan :D Yritän kommentoida mitä muistan...
Tylsä pistinmahtava uutinen,mahtoi helpottaa ainakin osittain :) jos menet 4d- ultraan niin pakkohan niiden on ymmärtää miks haluatte vielä maksulliseen vaikka omakin kunta tarjoaa,minäkin menisin.

painosta tosiaan tämä mamma reilusti ylipainonen, kasviskammoinen, laiska liikkuja :ashamed: ihme ettei polvet reistaa tai muut,vanhempana varmaankin jollen ryhdistäydy. 1,5v sitten alotin laiharin ja pudotin 13 kg,ne vaan tuli takasin seuraavassa työssä kun en kävellyt enää päivittäin ja söin useammin (päiväkoti).
Ekasta muksusta paino nousi vaan 7kg,ja kaikki + ylikin jäi sairaalaan, toivon samaa nytkin B)

synnytystä voin sanoa että vähän pelkään, kun ei tiedä vielä onko sektio automatic(lantion koko) ja jos on niin lähetäänkö edes kokeilee puuduttamista, johon olen valmis mutta eihän lääkäreistä tiedä. Ei kait ne nukutustakaan ihan helposti ehdota. Aika näyttää.

Meidän neiti oli tänään 3v neuvolassa,ja kyllä meil oli hauskaa kattoa ja kuunnella sen juttuja, kaikki hyvin :heart: kuunneltiin multa sydänääniäkin ja oli ihanaa, syke oli 158 että aikamoinen jyske :D tyttököhän olis ;) anopilla on aavistus tytöstä. Ai niin SORMUSTESTI. Mun kuuleman mukaan tehdään omalla hiuksella ja kultasormuksella vasemman käden päällä, tein testin joskus viikolla 9-10 ja meni vaan eestaas,viittaisi poikaan...
MAMMAVAATTEISTA vielä. Ite pärjäsin lähes normihousuilla, mutta muodon vuoks ostin viimeks kahdet Embiasta Lahdesta, ei ne ollu niin kivat kun ei ne mahapussit kunnolla täyttyny edes mun mahasta :ashamed: ne on tuolla jos ne sitten pukis kun tarttee. H&M: ssä on kivoja, mut en tiedä kuinka hyvin kokoja esim munlaiselle lyhyelle ja paksulle.

Minäkin yksi jolla ei ole omaa doppleria,pitää luottaa että kaikki hyvin ja odotella aina seuraavia neuvolareissuja.
Hiton CSI Miami, vanha jakso :kieh:
Öitä ja aurinkoisia päiviä!
santtu ja iita 13+0 POKS!
 
Haaveilija-iita No, et sinä ainakaan minun ajatuksia sekoittanut vaikka tuosta nexiumista olitkin toisenlaista tietoa saanut kuin minä. Ainahan näitä on, että toisaalla sanotaan toisella lailla ja toisaalla toisella lailla.

Vähän sama kun ruokien kanssa. Tietysti itsellä kun on laktovegetaristi niin siihen ei niitä "kiellettyjä" niin paljon taitais osuakkaan, mutta en minä jaksa niistä edellenkään skitsota tai olla kyttäämässä että onko tämä nyt sallittua vai ei. Kotimaista kun ostaa kaikessa missä mahdollista niin turvallisesti voi kyllä syödä.

prinsessa-06 Minä olen tehnyt sormustestin aina ompelulankaan pujotettuna ja hyvin on toiminut =)
Saanko olla utelias ja kysyä mistä sulle on tullut kasviskammo?
Sehän on kyllä fakta että jos tuolla jossain maistaa kypsennettyjä kasviksia niin miten niistä saadaankaan niin kauhean makuisia :x
Itse kun tekee niin jopa tulee herkullista...,myös ilman kermaa ja voita :LOL:
Tuoreet kasvikset onkin sitten oma lukunsa, niissä ulkomaiset ei ole niin hyviä kuin kotimaiset, eikä tavan tuotetut niin hyviä kuin luomut.
Tuolla just eilen katsoin että monta pientä tuorekurkun alkua on jo tulossa kurkkua kasvihuoneessa.
Minä itse kasvatan kesällä aina salaatteja, yrttejä, tomaatteja, paprikoita, tuorekurkkua, avomaankurkkua (tänä vuonna tosin ei ole), kesäkurpitsaa jne...
Niitäpä on kiva tuoreelta käydä syöntiin aina hakemassa ja voi että ovat eri toista kuin kaupasta ostetut.

(.) Tänään onkin aamusta neuvola. En kyllä ymmärrä mitä järkeä siellä on käydä kun sitten taasen ens viikolla on KYS. Kaipa ne haluaa täälläkin nähdä.
Painon noususta olin hiukka huolissaan, mutta tajusin tänä aamuna että sitähän ollaan kohta puoli välissä ja saahan sitä olla noussutkin.
Sitten piti vielä katsoa aiemmat neuvola kortit niin itse asiassa enemmän niissä on noussut tähän mennessä paino kun nyt vaikka tuplat tulossa.

Onko täällä muita jotka on jääneet kiinni nettipokeriin? Minä olen narahtanut siihen ihan huolella :ashamed:
Eilinenkin päivä meni siinä sivussa melkein kokonaan koneella pelatessa siellä. Siitähän sitä saa mammalomalle "sivu tuloja".
Tänään ei pääsekkään heti pelaamaan kun on tuo neuvola ja pitäis käydä hakemassa laatikollinen mansikoita taas syöntiin kans jne...asioita "ihmisten ilmoilla".
Tekis kovasti mieli aloittaa peli heti aamusta mutta kun siihen pitää tunti varata yhteen peliinsä aina niin ei nyt sellaista oikein ole.

Jep, mutta kaipa minä alan katsomaan sokeria, joko voisi alkaa aamupalalle.

Enie + Nörtti ja Hissu 16+1

(Pitääkin muistaa tänään neuvolasta kysyä onko tuo se oikea vai se heidän 16+2)
 
Zuh
Öh kun on huono aamu, heikotusta, pyörrytystä ja pääkipua.. Ärh!

Nippurotta: Teillä ei taida olla ihan yhtä jyrkkä katto kuin meillä. Ei olis pelkoa että uskaltaisin sinne kiivetä ilman mahaakin, saati sitten sen kanssa :D Tsemppiä urakkaan!

Enie: mistäs minä kultasormukseksi muutun? Tosin on mut kihlattu valkokullalla, kävisköhän se :)

Snoopy: Kahden viikon varoaika? Saadaanko siis maata flunssan kourissa kotona kaksi kokonaista viikkoa ;) Ja kuten huomaatte, ei vieläkään panikoida..

Tosi monella on ollut jo ultra ja erinomaisen hyviä uutisia! Itselläni puolen tunnin päästä, eli päivittelen sitten omaakin tilannettani.

Zuh & Naatti 11+5

PS. Pirskatti, pyörii kuin rulla toi sormus! Ja mies kun on niiin varma että on poeka :p
 
heippa pitkästä aikaa!
oltiin pari viikkoo reissussa ja nyt kotiuduttu..
Kaikki mainiosti, ihan ku ein raskaana oliskaan.. ainoa et paino nousee ja maha kasvaa, joskus vatsa kramppaa mut siinä ne... :D
Pikkunen myllää ja liikkeet tuntuu, ekan potkun luulen tunteneeni maanantaina :heart:

Nyt siis 17 vko menossa, jos oon pysyny mukana laskuissa.. (tätä toista odotellessa on vaikeampi pysyä viikoissa, saati päivissä ) =)
 
Eilinen päivä meni tykkimäessä,illalla kävin kyl lukemas tääl,mut olin niin poikki et mitää jaksanu kirjottaa :whistle: rankkaa juosta koko päivä

tylsä pistin ihania uutisia olit saanut,nyt vaan nauttimaan raskaudestasi :heart:

mä sain tänään vihdoin ja viimein vietyä pissanäytteen labraan,kerranki siis hyvin nukuttu yö takana :D mut silti mua väsyttää :ashamed:

piiuli ja toukka 11+6
 
Zuh
Ultra takana ja kaikki hyvin! Varsin unelias Naatti siellä öllötti, piti tätin tökkiä ihan kunnolla että vaivautui liikkumaan. Ekalla kerralla vaan käänti selkänsä ihan kuin isänsä konsanaan :D Koko vastasi täysin päiviä, 49mm , eli 11+5 ja niskaturvotusta oli minimaalisesti, vain 0,69. Kyllä hän vähän esitti, vilkutti ja potkiskeli, mutta näytti uni maistuvan kuitenkin parhaiten. Lapsivettä riittävästi, tosi mukava ultraaja ja ihanan hämyisä huone, oikeastaan jopa pimeä. Aluksi katsottiin vatsan päältä, mistä näkyikin jo hyvin, mutta niskaturvotus saatiin vain alakautta. Kuvia mukana ja tuleva isä vaikutti melko otetulta tilanteesta, taisi todellisuus napata ihan kertaistumalta kiinni :p

Zuh & Naatti 11+5
 
Enie En ole koskaan oppinut syömään kasviksia,ihan lapsena jo kammosin. Ei ole tainnut äiti opettaa syömään :kieh: nuorempana jos yrittikin jotain maistaa niin yökkäystä tuli. Syön mä tuoreena kurkkua, tomaattia, salaattia, kaalia(kebabissa :LOL: ) ja mm.porkkanaa. Keitetyt kasvikset ällöttää,paitsi keitossa herneet ja porkkanat just menee. Sipuli on pahin. :x Aa,pinaattikeitto on herkkua. Tartten oman kokin joka opettais mulle reseptejä,niissä pitäs taatusti olla paaaljon voita, kermaa ja juustoa :p

Maha alkaa vissiin pikkuhiljaa kasvamaan,on tota omaa mahaa niin paljon ettei kukaan taatusti huomaa aikoihin, mutta housut jotkut meinaa puristaa. Neuvolatäti sanoi kyl että kohtu on hyvin pullistunu :)
Tais tulla eilen viba, tänäänhän mul on vast tasan 13 vk, oli vanhas muistissa se eka neuvolan aika. Keskiviikkonahan mulla vaihtuu viikko...
 
Zuh Toimii mulla ainakin keltakulta-valkokulta sormus myös näyttää samoin, kun pelkkä keltakulta.
Kulta kun kulta ei lienee väliä onko kelta-, valko- vai puna- kultaa.

prinsessa-06Voi kun sinä jäät monesta herkusta paitsi =)
Meillä onneksi lapsetkin syövä kasviksia mukisematta, tosin vanhimmaisella on tomaatti tuoreena sellainen että ei ota jos ei pakko, mutta jos sitä on sämpylän välissä tms. niin ei erottele poiskaan.
Nuorimmainen eläis pelkällä kasvisruualla, mutta yritän aina patistaa syömään vähän lihaakin. Päättäkööt sitten totaalisesta kasvissyönnistä kunhan on vähän isompi. On hänelle koulussakin varattu kasvisruoka kun onneksi täällä saa sellaistakin jos vain ilmoittaa keittiöön sellaisen syöjän lukukauden alussa.

(.) Neuvolassa käyty. Eipä siellä mitään uutta. Sydänäänet kuunteli, pissan katsoi, hemppa, paino, verenpaine jne...
Paino ei onneksi ollut noussut viikkoaan kohden yhtään liikaa.
Sitten sain KYS:n pikkuhaikara tunnukset nettiin, sinne voi kuulema käydä täyttämässä etukäteen tietojaan. Pitää käydä tutustumassa kunhan tässä "ennättää".
Kohdun korkeus oli navan kohdalla, ehkä vähän ylikin, ja se näkyy.
Kysyin tuosta lasketusta-ajasta ja tarkisti vielä sieltä heidän ohjelmastaan niin kyllä se kuulemma on se 28.12 joten muutin nyt itseni siihen ja pakitin päivän taaksepäin joten tänään on sitten 16+2.
Vaihdoin samalla tuon Hissun takas pojaksi :whistle:

Neuvolassa käyntejä myös tuo neuvola täti mietti, että käynkö jatkossa lainkaan kun KYS seuraa niin tiuhaan. Sanoi että mukavahan se olisi tässäkin nähdä, niin sama tuo minulle on sitten käydä täälläkin. Tosin sanoi että jos tuntuu ettei viitsi niin ilmoittaa sitten.

Jep, mutta nyt pitää kohta mitata sokeri taas kun söin mansikoita
:p

 
Täällä kanssa ultrassa käyty ja kaikki hyvin. Yksi vauva vaan on tulossa ja Pampu vastas viikkoja 12+5 vaikka nyt siis menkoista 12+2. Tuon takia ei tietenkään laskettua aikaa muuteta, kätilö sanoi että täällä käytäntönä, että jos 5 päivää heittää, niin sitte muutetaan.
Pää-perämitta kaverilla oli 59mm, päästä varpaisiin noin 9 cm ja turvotusta 0,9mm.

Siellä se meitin Pampu huiskutti ja potkiskeli. Ja syke tietenkin näkyi vahvasti :heart: Nyt sitte tuntuu paljon todemmalta tämä raskaus. Veriseulassaki käytiin ja siitä saadaan sitte 2 viikon päästä tietää. Rakenneultra on sitte 18.9.

*muoks* Tein itekin tuon sormustestin ja sen mukaan olis tyttö tulossa, mutta itellä edelleen hyvin vahvasti poikaolo

Nyt on kyllä hyvä ja huojentunut olo =)

Nirppis ja Pampu rv 12+2 (12+5)
 
Hei!

Onnittelut kaikille hyvistä ultrakuulumisista! :)

Mulla oli tänään eka neuvolalääkäri. Kaikki hyvin. Painoa oli tullut 1,5kg. Ei kuulemma liikaa, kun kysyin. Verenpaine oli 115/82 kanssa ihan ok, vaikka musta tuo 82 on aika paljon :ashamed: Ei ollut proteiinia onneksi pissassa. (ekalla kerralla näytti 1+) Sydänäänet kuuluivat hyvin, 159 :heart:

Aurinkoista päivää kaikille!
Tiukun äiti ja masumatkaaja rv.14+6 :)
 
Possuflunssasta: Mua ei yleensä huoleta tollaset juurikaan, mut tää vähän kun on tää matkalainen mukana ja töissä koulussa joten siellä ne pöpöt liikkuu oikein. Jaiks! Mut en ala hysterisoimaan kuitenkaan.
Vaatteista: Laitoin ison kasan sellasia vaatteita säilöön mitkä alkaa tiukaks, eipä paljo jäänykään. Olen saanu kahet äippähousut kaverilta, ja yhet farkut viel menee. Ja sit oon ostellu löysempiä tunikoita ja pari mamma-paitaakin. Eiköhän noilla hetki pärjätä. Alkaa kyllä nyt maha jo näkyä, ja ehkä jo tunsin jotain liikettäkin illalla.

Tylsä pistin: ihania uutisia!! :flower: :heart:

Anni ja matkalainen:vkoa 17 mennään
 
Närästyksestä Pitää minunkin kirjoittaa omia kokemuksiani närästyksestä, kun täällä on ollut keskustelua Nexiumista. Minullakin oli hankala närästys joskus noin 8 vuotta sitten ja sain siihen Nexium-reseptin. Ihan sikakallis lääke,enkä edes pystynyt syömään sitä. :/ Mulle tuli siitä niin paha olo, että oli helpompi kärsiä närästyksestä kuin siitä Nexiumin aiheuttamasta pahoinvoinnista. :$

Tuo vuosien takainen närästys sitten kuitenki jostain syystä pikkuhiljaa hävisi itsekseen pois. Ehkäpä muutin ruokavaliota tai elämäntapaa ihan huomaamattani, työn stressaavuus ainakin väheni niihin aikoihin, ja närästystä ei sitten enää ollutkaan. Tokassa raskaudessa närästys palasi ja silloin löysyin uuden tuttavuuden, Valmarinin. Se ei minulla kylläkään sammuta närästystä HETI, niin kuin se mainostaa, mutta muutaman päivän käytön jälkeen kyllä. Nyt kolmannessa raskaudessa närästystä on ollut jo ihan tuhannen polttavana jo heti alusta alkaen, yhdistyen raskauspahoinvointiin. Aloin siis taas juomaan Valmarinia. Tällä kertaa perehdyin tarkemmin myös siihen, mitä muuta informaatiota Valmarinin kotisivuilla kerrotaan elimistön happo-emäs-tasapainosta. Innostuin aiheesta ja luin lisää yhdestä kirjastakin. Siinä sanottiin, että raskauspahoinvointi johtuu siitä, että elimistö käyttää kaiken emäksen lapsiveden tuottamiseen (lapsivesi on emäksistä ) ja happo-ylimäärä jää äidin elimistöön. Happamuus sitten aiheuttaa aamupahoinvoinnin. Täysin järkeenkäypää! Ja näin olin järkeillyt asiaa jo itsekseni aiemmin, ennen tuota kirjan lukemista :)

Nyt olen yrittänyt panostaa emäksiseen ruokavalioon ja tukena käyttänyt myös Valmarinia. Ja vointi on ollut huomattavasti parempi. Emäksiset ruuat helpottavat selkeästi pahoinvointia ja happamoittavat ruuat pahentavat. Närästys (ja pahoinvointi) tulee hyvin pian, jos syö paljon sokeria tai lihaa. Itse olen elänyt pitkälti koko elämäni happamoittavalla ruualla, joten elimistöni on varmasti ihan täynnä happoja... pikkuhiljaa yritän nyt alkaa muuttaa koko perheen ruokavaliota emäksisempään suuntaan, jos siitä saisi lisää virkeyttä ja terveyttä.

Valmarinista ja happo-emäs-tasapainosta voi lukea lisää http://www.valmarin.fi/
 
Minä täältä vaikenen hetkeksi, ei sitten saatu hyviä uutisia ultrasta Niskaturvotus lähes 3,8 joten ensi viikolla saadaan lapsivesipunktioaika ja sitten piina jatkuu. Mulla OLI jotenkin paha aavistus ja kun ovella tuli vastaan yksi käynnistystä odotteleva pari,niin ajattelin ettei me koskaan olla tuossa pisteessä. Olo on tosi kamala, mutta eipä auta kuin odotella.
Raja-arvohan oli 2,4.
LA myöskin aikaistui,vaikka katotaan nyt jatketaanko tätä, en tottapuhuen ole ollenkaan varma siitä nyt,mutta voihan se olla että mieli vielä muuttuu. LA nyt 26.1. vastasi viikkoja 12+2 joten kiire tuli seulonnan kanssa ja sen tulokset saadaan ens viikolla, kätilö kuitenkin jo sanoi että arvo on niin suuri että mennään riskirajan yli väkisinkin.

Petite
 
Tylsä pistin: Juu, se tyyppihän se ultraaja oli. Ei siellä montaa taida ollakkaan. Ei se nyt mitenkään leperrellyt, mutta en mä mitään hössötystä ois kaivannutkaan. :D Enkä mä ymmärrä miks se alkais nipottamaan sun käynnistä vaikka ultraan muutenkin pääset, sähän maksat siitä niille ja ne tekee vaan työtään. :p

Nyt pakko mennä herättään poika, ettei mee yöunet pipariks..

Rhea ja Möhkö 13+4
 
Pauliina75 Mulla tuo refluksitauti on aikoinaan "itse aiheutettu" ja ruualla ja juomalla, tai stressillä ei ainakaan minun kohdallani ole asian kanssa mitään tekemistä. Tai vois tietty olla jos esim. söis jotain sellaista mutta kun ei syö.
Mistähän tuo valmarin tehdään? En äkkiseltään hoksannut mitään tietoja tuolta sivustolta tai sitten onnistuin hyppimään sen yli jotenkin.

Petite :hug: :hug: :hug: Toivotaan nyt että olisi kuitenkin jokin väärä hälyytys ja kaikki olis ok.

 
Petitelle suuren suuri :hug: , toivotaan et todellakin on vaan väärä hälytys.
Itsellä on vasta pe tuo ultra tulossa ja nyt on alkanut pelottaa jos kaikki ei olekaan hyvin, ja mulla pe 13+0 jolloin ultra vasta tehdään.. mut pitää koittaa olla stressaamatta etukäteen, mut tiiän et yöunet jää väliin edellisenä yönä.
Onnittelut Tylsä pistin loistavista uutisista ja onnittelut myös ultrassa käyneille :flower:

Tuli tuossa vaan mieleen et onko kenenkään muun mies reissu hommissa? Mulla siis on ja hieman on mietityttänyt miten viimeinen raskauskuukausi menee ja sit vauvan syntymän jälkeen kun on yksin.. mut jospa sitä jollain lailla selviäis.

Muuten omaan napaan ei ihmeempiä, liikkeitä ei ole nyt tuntunut pariin päivään ja sehän huolestuttaa. Välillä pahaa oloa on,mutta onneksi enää vain vähän. Väsymys on edelleenkin kova. Saikku loppuu su ja ma lähden töihin. Jospa sitä jaksaa aamuisin herätä =)

Nyt odotellaan mansikoita kaupasta, nams!! Ihanan kesäinen päivä pitkästä aikaa!

Hyviä vointeja mammoille ja kasvamista pikkuisille :heart:

talvivauva ja vaavi 12+5
 

Yhteistyössä