Tarja Halosen palkitsemaa Veijo Baltzaria (sdp) epäillään törkeästä ihmiskaupasta

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
vierailija
Pitäis ottaa selvää kenen kanssa kaveeraa, koska sitähän voi joutua vaikka natsin kanssa samaan valokuvaan ja sehän olisi aivan kauhean kamalaa.
Yrittäkää nyt ymmärtää että tyypillä oli jo aiemmin rikoksia takanaan. Vai onko nyt ihan samantekevää joku lasten ja nuorten tyttöjen hyväksikäyttö kun kyseessä on vasemmistolainen vähemmistön edustaja? Tässä on taas niin menty takapuoli edellä puuhun niin kuin niin monessa viime aikaisissa demareiden puuhissa. Koska te opitte?
 
vierailija
Kuka uskoo vihreän kansanedustajan husuttelua...

"Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon mukaan kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzarin yhdistys on käyttänyt hänen nimeään luvatta.

KANSANEDUSTAJA Outi Alanko-Kahiluoto kuuli kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzarin epäasiallisesta toiminnasta vuosi sitten. Hän ei kuitenkaan aavistanut, kuinka laajasta asiasta oli kyse.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, kuinka Baltzar vuosien ajan manipuloi, kontrolloi ja lähenteli teatteriyhteisöönsä houkuttelemiaan nuoria naisia ja alaikäisiä tyttöjä. Hänet vangittiin aiemmin tällä viikolla epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta ja pahoinpitelystä."
 
Hetkinen. Miksei Haavisto ole tehnyt asialle mitään?

Vuonna 2018 Haavisto kuuli Baltzarin teatteriin aiemmin osallistuneelta henkilöltä, että toiminnassa oli tapahtunut seksuaalista häirintää.
 
Mitä Haaviston olisi pitänyt tehdä kilpailevan (joskin ystävällismielisen) puolueen edustajalle? Minusta Rinteen olisi pitänyt tehdä asialle jotakin.
 
Kovin tietämätöntä ja huonomuistista tuo demarien kerma. Balzar oli jo 1990-luvulla otsikoissa ja sai potkut teatterikorkeakoulusta nuorten naisten ahdistelun vuoksi.

Kun julkisuudessa vihjaillaan jonkun poliitikon harmaalla alueella elämästä, on se maalittamista ja vihapuhetta. Kun vihjailut sitten osoittautuvat todeksi, kysellään Liisa Jaakosaaren tapaan, "miksi kukaan ei kertonut".

Ehkä Balzar oli innoittajana, kun Rinne ja Lipponen itsekin hakivat tuoreutta makkariin, kovin inhimillistä... :cool:
 
Sattumoisin hra Balzariin tuli törmättyä eräällä pienellä paikkakunnalla usein, kun liikuin siellä muutamana kesänä peräjälkeen.

Komea musta Chrysler 300 aina alla. Tekstarilla oli pakko tsekata omistaja. Ihan joku tuntematon toinen mies sen omisti, paikkakunnalta kuitenkin o_O

Sama kaunis nuori nainen oli usein kyydissä, jokusen kerran satuin kauppaan samaan aikaan. Lattella kyllä polvet löi loukkua:D, kun kaunotar katsoi silmiin ja hymyili niin kauniisti :love:

Siellä sen kiinteistöllä oli välillä useita kaunottaria samaan aikaan. Kaikilla luultavasti vähintään puolet romaniverta. Ehkä kokonaankin?

Noin parikymppisiä, ellei hieman allekin. Eikä kellään ollut rahtih*metta päällään. Minimekkoja vilahteli usein, joita nyt en ole muualla koskaan ennen nähnyt vastaavassa "seurueessa" :sneaky:

Väistämättä tuli kyllä mieleen, että onkohan heimon suurella julkimolla joka nautintaoikeus porukan naimattomiin naisiin? Ja heillä velvollisuus viihdyttää? :whistle: Ei tuo yhtälö muuten oikein toimisi.
 
vierailija
Kovin tietämätöntä ja huonomuistista tuo demarien kerma. Balzar oli jo 1990-luvulla otsikoissa ja sai potkut teatterikorkeakoulusta nuorten naisten ahdistelun vuoksi.

Kun julkisuudessa vihjaillaan jonkun poliitikon harmaalla alueella elämästä, on se maalittamista ja vihapuhetta. Kun vihjailut sitten osoittautuvat todeksi, kysellään Liisa Jaakosaaren tapaan, "miksi kukaan ei kertonut".
https://www.youtube.com/watch?v=aQMyfzaU5eo
LOPPUKIRI: Suomalainen kulttuuri kohtaa päätöksenteon

https://www.youtube.com/watch?v=SsmZZ7v8duQ
Mitä tulikaan sanottua?
 
vierailija
Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin ympärilleen rakentama, teatteritaiteeseen pohjautunut naisten yhteisö on puhuttanut paljon HS:n julkaistua laajan jutun aiheesta sunnuntaina. Lehdet ovat lähteneet ansiokkaasti purkamaan Baltzarin yhteyksiä johtaviin poliitikkoihin ja rahoittajiin. Yksi kytköksistä on se, että opetusministeriö suunnitteli Baltzarin opetusmetodologian jatkokehittämistä suomalaiseksi koulutusvientituotteeksi.

Drom ry. kertoo nettisivuillaan, että ”kulttuurineuvos Veijo Baltzar on kehittänyt monikulttuuriseen tunneälyyn perustuvia kasvatuksellisia ja ohjauksellisia menetelmiään vuodesta 1974 lähtien”.

”Suomen opetusministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen on todennut Veijo Baltzarin kehittämän ohjaus- ja opetusmetodologian potentiaaliseksi suomalaiseksi koulutusvientituotteeksi. Baltzar-pedagogiikan jatkokehittäminen on todettu edelläkävijähankkeeksi, jolla on merkittävät mahdollisuudet uudistaa eurooppalaisia yhteiskuntia vastaamaan nykyajan tuomiin haasteisiin.”

Mistä Baltzar-pedagogiikassa sitten on kyse? Dromin nettisivujen mukaan kyse on valtavirrasta poikkeavien luovuushakuisten ja vähemmistötaustaisten nuorten tarpeiden huomioimisesta. Integraatioteatteri Baltzarissa tehdään teatteria eri tavalla kuin muualla. Kulttuurienvälisen kokemuspohjaisen kasvatuksen kehitystyön suojelijana toimii entinen pääministeri Paavo Lipponen. Kaikissa ”integraatioteatterin” sivujen kuvissa keskipisteenä on Baltzar, jonka ympärillä on hyvinkin nuoria tyttöjä.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Baltzarin perustama Drom ry. on saanut vuodesta 2010 lähtien yli 500 000 euroa tukea eri tahoilta. Muun muassa Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt sille rahaa ”monikulttuurisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan”.

Korkeita tukijoita presidenttiä myöten

Veijo Baltzarilla on kautta uransa ollut korkeita tukijoita varsinkin sdp:n piirissä. Tukijat ovat pysyneet tuomioista huolimatta. Vuonna 1999 Helsingin hovioikeus tuomitsi Baltzarin virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoihin. Teatterikorkeakoulussa kansainvälisen näyttelijätyön peruskurssin johtajana työskennellyt Baltzar oli vikitellyt vetämäänsä koulutukseen hakeneita tyttöjä lupaamalla varman opiskelupaikan vastineeksi seksuaalisista palveluista, kertoo MTV Uutiset.

Teatterikorkeakoulusta tämän vuoksi potkut saanut Baltzar vetosi rotusyrjintään ja vaati maineensa mustaamisesta rotuun liittyvän syrjinnän vuoksi miljoonan markan korvausta ja viran palauttamista. Hovioikeus päätti toisin.

Vuonna 2002 Baltzar perusti Kansainvälisen romanikirjailijaliiton, jonka kulttuurikeskus sijaitsi samassa rakennuksessa hänen kotinsa kanssa Brasbyn entisessä kansakoulussa. Romanikirjailijaliitto tietenkin haki ja sai erilaisia apurahoja. Seuraavana vuonna Baltzarin koti ja romanien kulttuurikeskus paloivat. Baltzar sai tuomion törkeän vakuutuspetoksen yrityksestä.

Baltzarin saamat tuomiot eivät estäneet presidentti Tarja Halosta myöntämästä hänelle kulttuurineuvoksen arvonimeä vuonna 2011. Helsingin Sanomat kysyi sunnuntaina Haloselta, eikö rikostuomio ole yleensä estänyt kulttuurineuvoksen arvonimen myöntämisen. Halonen vastasi, ettei muista tapausta.

Ahdisteluista kuulleet poliitikot eivät auttaneet nuoria

HS:n jutussa muutkin Baltzarin korkeat tukijat irtisanoutuvat hänestä epämääräisten selittelyjen kera. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoo kuulleensa vuonna 2018 Baltzarin teatteriin aiemmin osallistuneelta henkilöltä, että toiminnassa oli tapahtunut seksuaalista häirintää. Haavisto reagoi vain katkaisemalla omat kytkentänsä teatteriin.

Ilkka Kanerva (kok.) ei muista mitään, eikä ole varma, pitikö Baltzarin esiintymistä lavalla nuorten naisten kanssa ”hyvin erikoisena” ja sopimattomana, vai peräti ”miraakkelimaisena suorituksena”. Joka tapauksessa Kanerva tuntee itsensä petkutetuksi. Myöskään Aleksanterin teatterin johtaja ei muista mitään, mutta on shokissa. Hän kokee, että Aleksanterin teatteri on joutunut tässä hyväksikäytön uhriksi.

Ilta-Sanomat listaa lisää irtisanoutujia. Liisa Jaakonsaari (sd.) ei ollut kuullut mitään, mutta on nyt syvästi järkyttynyt. Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) kertoo erään kansalaisen ottaneen häneen yhteyttä kertoakseen Baltzarin lähentelyistä. Alanko-Kahiluoto ei kuitenkaan tehnyt mitään seksuaalisesti ahdisteltujen nuorten auttamiseksi, ainoastaan katkaisi omat yhteytensä Drom-teatteriin. Melko erikoista toimintaa poliitikolta, joka on näyttävästi kannattanut mm. Suostumus-lakia ja korostanut ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Baltzarin pedagogiikkaa kehunut Anita Lehikoinen toimii nykyään opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkönä.

Tutkijat tyrmäsivät Baltzarin pedagogiikan

Vuonna 2011 opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluyksikkö antoi humanistiselle ammattikorkeakoululle (HUMAK) tehtäväksi tutkia Baltzarin pedagogiikan erityisyyttä. Tavoitteena oli tutkia, voisiko kulttuurienvälisen kokemuspohjaisen pedagogiikan perustalle rakentaa korkeakoulutasoista koulutusta. Visioihin kuului myös ajatus siitä, että uudesta pedagogiikasta voisi syntyä vientikelpoista innovaatiotoimintaa.

Kolme HUMAK:in tutkijalehtoria perehtyi Baltzarin menetelmiin, ja tutkimusraportin lopputulos oli melko karu. Tutkijat ilmaisivat hyvin selväsanaisesti huolensa Baltzarin opetuksen eettisistä ongelmista.

– Ohjaussuhteet ovat lähtökohtaisesti asymmetrisiä, joten ohjaajan on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että asema suhteessa opiskelijaan ei ilmene vallankäyttönä ja manipulointina, raportissa kirjoitetaan.

– [..] esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevilla nuorilla saattaa olla erityinen tarve vahvaan kasvattajaan ja turvalliseen aikuiseen.

– Tutkimuksen aikana on herännyt kysymys: onko luottamuksellisuus avointa ja tasa-arvoista suhteessa kaikkiin opiskelijoihin? Onko opiskelijoilla riittävät valmiudet määritellä, millainen ohjaajan puhe on eettisesti hyväksyttävää ja millainen opiskelijan ja ohjaajan välinen pedagoginen suhde ”kuuluu olla”?

”Pedagoginen rakkaus” on riskialtista

Jo vuonna 2012 HUMAK:in tutkijat havaitsivat Baltzarin opetuksessa samat ongelmat, joista Hesari kertoo meille nyt: ohjaaja on ihailun kohteena ja nuori on ”lapsen kaltaisessa riippuvuussuhteessa”.

– Joitakin opiskelijoita kohdellaan erityisinä, toiset puolestaan ”leimataan” negatiivisesti ja heitä kohdellaan sen mukaisesti.

– Veijo Baltzarin ohjaajuudessa henkilöityy etninen kulttuuritausta ja on selvää, että hänen toiseuden kokemuksensa ammentavat opetukseen merkittävää lisäarvoa kun tavoitteena on kohdata eri kulttuuritaustoista tulevia opiskelijoita. Opetustilanteissa kuitenkin korostuu vastakkainasettelu valtaväestön ja vähemmistöjen välille, jossa valtaväestö määritellään kritiikin kautta, tutkijat kirjoittavat.

HS on jutussaan havainnut saman: Baltzarille hänen teatteriyhteisönsä edusti korkeakulttuuria ja valtaväestö eli ”valkolaiset” sivistymätöntä alakulttuuria, vaikka lähes kaikki teatteriyhteisössä olevat nuoret naiset olivat valkolaisia.

HUMAK:in tutkijat painottivat tärkeänä johtopäätöksenä sitä, että ”valitettavasti kulttuurienvälinen kokemuspohjainen pedagogiikka näyttäisi sisältävän merkittäviä riskejä”, kuten ”vahva auktoriteettiperustaisuus, johon yhdistyi ohjaustoiminnassa muun muassa ihailun, läheisyyden ja romantiikan tärkeyteen viittaavia elementtejä”.

Tutkijat siis käytännössä tyrmäsivät Baltzarin pedagogiikan niin selväsanaisesti kuin tohtivat. Niinpä siitä ei ikinä lähdetty kehittelemään ”vientikelpoista innovaatiotoimintaa”.

Baltzar kommentoi raporttia todeten sen olevan länsimaisen kulttuurin mukaan teknisesti hyvin tehty, mutta osoittavan jälleen kerran valtaväestön kyvyttömyyttä uudistua.

Mieltymys nuoriin naisiin tiedetty jo pitkään

Drom-teatterin nettisivuilta löytyy skannaus Anna-lehden artikkelista 29.10.1996 (sivu 1, 2, 3). Jutun otsikko on ”Veijo Baltzar rakastaa itseään ja nuoria naisia”. Juttu kertoo Baltzarin Orli-oopperan harjoituksista. Kuvassa on vaalea, 17-vuotias lukiolaistyttö, jonka kanssa tuolloin 55-vuotias Baltzar meni myöhemmin naimisiin. Nykyisen Metoo-aikakauden näkökulmasta Anna-lehden juttu on todella huikeaa luettavaa.

Baltzarin viehtymys nuoriin ”valkolaisiin” naisiin ja jopa teinityttöihin on siis ollut julkisessa tiedossa ainakin 23 vuotta, koska hän itse kertoi siitä aivan avoimesti Anna-lehdessä. HUMAK:in tutkijalehtorit pitivät jo vuonna 2012 Baltzarin käyttämiä ohjausmenetelmiä hyvin ongelmallisina. Kaikesta tästä huolimatta kulttuurineuvos Veijo Baltzarin toiminta on saanut jatkua kaikki nämä vuodet, veronmaksajien runsaskätisesti tukemana.

SUOMEN UUTISET
 
Linkki unohtui.

https://www.suomenuutiset.fi/baltzar-pedagogiikasta-kaavailtiin-koulutusvientituotetta-opetusministerio-mukana/
 
Kovin tietämätöntä ja huonomuistista tuo demarien kerma. Balzar oli jo 1990-luvulla otsikoissa ja sai potkut teatterikorkeakoulusta nuorten naisten ahdistelun vuoksi.

Kun julkisuudessa vihjaillaan jonkun poliitikon harmaalla alueella elämästä, on se maalittamista ja vihapuhetta. Kun vihjailut sitten osoittautuvat todeksi, kysellään Liisa Jaakosaaren tapaan, "miksi kukaan ei kertonut".

Ehkä Balzar oli innoittajana, kun Rinne ja Lipponen itsekin hakivat tuoreutta makkariin, kovin inhimillistä... :cool:
Oikeasti???o_O
 
vierailija
Kysymys kuuluu, miksi persut ei tehneet mitään? Onhan se ollut sielläkin tiedossa.
Vasta HS teki jotain, tämä persujen niin vihaama puolueellinen media. Vaan kyllä sitä nyt uskotaan, kun omaa agendaa saadaan tuputettua.
 
Yhteistyössä