Tavataan puolimatkassa

Välillä elämä on täynnä loistavia ideoita ja hassuja sattumuksia.

Rouvalla oli kotona tylsää, joten hän päätti lähteä ulos. Sovittiin, että tavataan puolimatkassa. Kyllähän me molemmat tiedettiin, mitä taas tulee tapahtumaan.

Neuvoin rouvan oikeaan kohtaamispaikkaan puhelimessa. Syrjäinen teollisuusalue motarin varressa. Ketä siellä nyt lauantaina olisi? Rouva pysäköi auton omani taakse, nousimme autoistamme ja suutelimme hänen autoa vasten. Tai itse asiassa auto on hänen miehen, mutta ei anneta pienten yksityiskohtien häiritä tarinaa.

Kesken intohimoisen suudelman oikealta kuulu mopojen pärinää, kun kolme mopopoikaa ajoi ohitsemme. Töötit laulavat ja yksi nostaa peukkua ylös. En tiedä kiinnostiko poikia meidän tekeminen vai keuliminen, mutta he jäivät vähän matkan päähän. Yleisöä siis, mutta ei anneta sen haitata. Suutelin rouvan huulia, vedin tukasta pään sivuun ja suutelin kaulaa. Tiedän jo kokemuksesta, mikä ääni hänestä kuuluu. Semmoinen anna tulla, mä oon sun -huokaus. Semmoinen, joka saa kalun kovana painautumaan häntä vasten.

Onneksi hän oli varautunut näihin yllätystreffeihin löysillä puuvillahousuilla, joiden narun vedin auki. Katsoin, että mopopojat ovat pysyneet sivulla puuhaamassa omiaa, kun pakotin käteni rouvan housuihin. "Avaa haarat", käskin häntä, ja hän teki työtä käskettyä. Haarat olivat jo aivan kosteat pienestä suutelemisesta ja tukan vetämisestä.

Muutaman auton ajettua ohi tuli selväksi, että tämä ei ole se paikka. Käskin hänen ajaa perässä ja lähdimme kohti pohjoista. Selailin samalla karttaa puhelimessa ja kohta vasemmalla näkyi sopivan kokoinen tienpätkä. Ajamme siihen. Metallifirman sisäänkäynti näkyi 50 metrin päässä edessä. Sen portti oli auki, mutta en ajatellut siitä sen enempää. Tien väliin jäi tuuhea kuusikko, joka tarjosi meille näkösuojaa.

Penkit eteen ja rouvan kanssa takapenkille. Hetken intohimoisen suutelun jälkeen vedin hänen housuja alemmas. Vähän sormeilua ja omat shortsit auki. Kalu esiin ja yhdellä työnnöllä sisään. "Taasko huomenna mulla on pää kipeä tästä ovesta." Kyllä, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun paukutan rouvan päätä auton ovea vasten.

Tietä pitkin ajaa autoja ohi. Onneksi siinä on 80 rajoitus, niin he eivät pitkään ehdi ihmetellä touhuamme. Ovi auki, jotta on lisää tilaa naida. Rouva huokailee nautinnosta alla, kun panen häntä kunnolla. Vilkaisen vasemman olkani ylitse, kun huomaan ohi lipuvan hopeisen auton. "Ei helvetti, siinä on auto.", jota seuraa nauru.

Terveisiä vain sille metallifirman työntekijälle. Kiitos ja anteeksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Onja

Yhteistyössä