Te, joiden lapsilla silmälasit- apuja!

  • Viestiketjun aloittaja Salama McQueen
  • Ensimmäinen viesti
Salama McQueen
Meidän poika 2 v 10 kk saa nyt silmälasit (karsastus, kaukonäköisyys, taittovika) ja menemme niitä hakemaan.

Mitä kannattaa ottaa huomioon laseja valitessa, että kestää tuollaisen pikkuisen raisuissa leikeissä?
 
vieras
Meillä tyttö sai lasit tuossa marraskuussa, mutta ei tyttö suostu vieläkään niitä pitämään - täytyy vissiin jokin lahjontasysteemi kehittää. Meillä lasit saatiin karsastuksen hoitoon, vahvuus +4 molemmissa silmissä. Otettiin kaikki mahdolliset käsittelyt linsseihin, jotta eivät naarmuunnu ja eivät olisi niin painavat pienelle. Kippurasangat otettiin myös, jotta eivät valu tai lähde päästä niin helposti - tosin niitä piti sitten vielä käydä säätämässä kun olivat ekaksi liian kireät ja lasta sattui korvien taakse. Lisäksi otettiin laseille vakuuutus, jotta saadaan uudet tilalle, jos nämä menevät leikeissä rikki
 
meillä nelivuotias sai silmälasit ja tottui niihin siitä hetkestä kun ne optikolla päähän pantiin. Moneen kertaan on jouduttu käymään niitä säädättämättä kun ovat valuneet. Onneksi en itse vääntänyt, koska optikon vääntäessä sanka sitten katkesi. Saimme uudet, jotka kestivät muutaman kuukauden ja taas piti pokat uusia, tällä kertaa niissä särkyi sarana. Eli sellainen joustosaranasysteemi ei ole kovin kestävä lapsella, vaikka olisi rauhallinen tapaus ja käsittelisi laseja varoen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Patarouva:
Saako lapsien silmälaseihin vielä terveyskeskuksista maksusitoumuksia?
Lapsen lasit saa ilmaiseksi jos niiden syynä on karsastus. Me ei saatu, koska lääkäri ei yrittämälläkään saanut yhtään karsastusta esiin, lapsella on vain pluslinssit.
 
mie
Meillä nyt 5 vuotiaalla tytöllä on ollut vuoden silmälasit. Tosi hyvin on pitänyt, ei ole ollut mitään häikkää. Me saatiin sairaalasta maksusitoumus kun lasit tuli vian korjaukseen. Nyt vaihdettiin uudet kun oli näkö vieläkin huonontunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Narkissos:
Alkuperäinen kirjoittaja Patarouva:
Saako lapsien silmälaseihin vielä terveyskeskuksista maksusitoumuksia?
Lapsen lasit saa ilmaiseksi jos niiden syynä on karsastus. Me ei saatu, koska lääkäri ei yrittämälläkään saanut yhtään karsastusta esiin, lapsella on vain pluslinssit.
Tiedän, meillä vanhempi tytär aikanaan saanut ainakin 6 lasit ilmaiseksi, en tosin muista onko ollut karsastusta
 
tuhlaajatytär
Kannattaa valita kovapinnoite laseihin. Helsingissä saa silmälääkäriltä maksusitoumuksen (alle 8 vuotiaat). Summa ei kylläkään kata, kun osan kehyksien hinnasta. Ei esim.kovapinnoitetta. Välillä silmälasiliikeissä on hyviä tarjouksia ja pinnoite saattaa kuulua pakettiin.
Minulle oli yllätys, että lasten laseissa on yllättävän suppea valikoima.Aikuisten kehyksissä on paljon enemmän vaihtoehtoja. Lapsille on myös paljon "professori"mallisia kehyksiä, joista meidän likka ei pitänyt
 
Meillä sai tuo kuopus (poika 2½v) silmälasit just joulukuun alussa. Ja hyvin on lasit kärsineet :D Laseista on linssikin (paksumpi) irronnut jo monet kerrat, ja kehyksetkin olleet jo monella mutkalla. Että ei tuon ikäisen laseihin varmaan auta vaikka olis minkälaiset. Paitsi ei niitä kaikkein heikoimman näkösiä kehyksiä kannata valita ;)
Kyllä tuo poika on pitänyt noita ahkerasti päässä, mutta kun se meno on välillä vähän vilkasta

Esikoinen (tyttö) nyt reilu 9v, sai ekat lasinsa 4½ vuotiaana,sillä on aina kestänyt ne hyvin. Mutta luulen että oli ne saadessaan jo hyvän ikäinen ne saamaan,että itse jo havaitsi ne hyviksi: näkee paremmin. :D Ja kaiken lisäksi oli jo tuon ikäsenä vähän rauhallisempikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Patarouva:
Saako lapsien silmälaseihin vielä terveyskeskuksista maksusitoumuksia?
ei niitä terveyskeskuksesta saa,keskussairaalasta ne lähettävät sellaisen sitoomuksen kotiin.
ensin siis käydään silmälääkärissä ja se laittaa hakemuksen eteenpäin sairaalaan.sieltä tulee sitten kotiin kirje jos on hyväksytty.
ja sen voi saada vain jos lapsella erittäin huono näkö,meillä neidillä oli +8 molemmissa silmissä,ja lääkäri epäili että on syntymästä asti ollut(eli sairaus kyseessä) ja me saatiin se sitoomus,koska laseja joutuu vaihtamaan usein.ensin annettiin +4 ja siittä vuoden välein niitä tehoja lisätään.

niin ja meillä neiti ei niitä kyllä aluksi suostunut pitämään ollenkaan :(
kauan siinä meni tapellessa,mutta nyt on ollut vajaa kolme vuotta ja hyvin on oppinut niitä pitämään,ja itse niistä huolehtimaan.yhdetkään lasit eivät ole vielä rikkoutuneet.
 
pojalla on silmäläsit 6v ollu nyt noin reilu vuoden.tottu laseihin heti ,ja korjaamassakin ollaan oltu laseja ainakin 5kertaa. eli vaikka on millaset lasit ni luulen et jossain vaiheessa menee rikki tai siis sangat vinoon :/
 
vieras
Meillä lapsi sai silmälasit pikkuisen alle 2 -vuotiaana. Hyvin piti laseja alusta lähtien, kolhuja on tullut matkanvarrella ja monesti jouduttu korjauttamaan.
Mielestäni kannattaa tehdä selväksi lapselle heti alussa, että lasit ovat hänelle tarpeelliset ja niiden käytöstä ei keskustella. Lapsi oppii pian siihen, että ne ovat osa hänen elämäänsä.
Sangoissa olisi hyvä olla joustava nivel siinä linssien vieressä, eli mahdollistaa pienen liikkeen myös väärään suuntaan eikä hajoa niin helposti.
 
optikko
Orum-merkkiset kehykset ovat mielestäni kestäviä, nykyaikaisen näköisiäkin ja neutraalin värisiä. Kovapinnoite ehkäisee naarmuuntumista ja on lasten linsseihin suositeltava. Se ei tee kuitenkaan linsseistä naarmuuntumattomia! Heijastuksenestopinta ei ole välttämätön lastenlaseihin. Joustosarana l. pumppuaisa on hyvä kun se tosiaan antaa hieman periksi, jos vaikka nukahtaa silmälasit päässä sohvalle. Kaiken saa tässä maailmassa rikki, niin myös joustosaranankin. Maksusitoumuksen saa sairaalasta. Yleensä lissit saa veloituksetta sis. hionnan ja kehyksistä korvataan vajaa 60e, eli kehyksen hinnan loppuosa jää asiakkaalle maksettavaksi. Sehän vielä vähentää hintaa jos sattuu olemaan kehykset esim. -50% tms. Tuurilla ei tarvi maksaa mitään. Aina kehyksessä on säädettävää. Käytössä sen vasta huomaa jos painaa tai valuu. Kehyksissä yleensä valmiina kovat liukaspintaiset nenätyynyt. Ne voi vaihdattaa silikonisiin tarraavampiin. Jos kehyksestä irtoaa maali niin syy on todennäköisimmin siinä, että maalin kiinnitykseen ei enää saa käyttää nikkeliä, jolla se pysyi paremmin.
Ap se kaukotaittoisuus on sitä taittovikaa. Taisit tarkoittaa hajataittoa. Silloin silmän joka kohdassa ei ole sama taittovoima jolloin kuva ei muodostu teräväksi. Hajataittoissus korjataan cyl-korjauksella (sylinteri)
 
Salama McQueen
Kiitoksia kaikille vinkeistä! Otan näistä opiksi ja tiedän miettiä ko. asioita kun menemme optiikkaliikkeeseen. Maksusitoumuksen tosiaan saamme mekin, karsastuslääkäri sanoi, että "ensimmäiset lasit maksaa sairaala", en sitten tiedä, kuinka paljon korvaa, vissiin linssit kokonaan ja jotain kehyksistä.

:)
 
Salama McQueen
Alkuperäinen kirjoittaja optikko:
Orum-merkkiset kehykset ovat mielestäni kestäviä, nykyaikaisen näköisiäkin ja neutraalin värisiä. Kovapinnoite ehkäisee naarmuuntumista ja on lasten linsseihin suositeltava. Se ei tee kuitenkaan linsseistä naarmuuntumattomia! Heijastuksenestopinta ei ole välttämätön lastenlaseihin. Joustosarana l. pumppuaisa on hyvä kun se tosiaan antaa hieman periksi, jos vaikka nukahtaa silmälasit päässä sohvalle. Kaiken saa tässä maailmassa rikki, niin myös joustosaranankin. Maksusitoumuksen saa sairaalasta. Yleensä lissit saa veloituksetta sis. hionnan ja kehyksistä korvataan vajaa 60e, eli kehyksen hinnan loppuosa jää asiakkaalle maksettavaksi. Sehän vielä vähentää hintaa jos sattuu olemaan kehykset esim. -50% tms. Tuurilla ei tarvi maksaa mitään. Aina kehyksessä on säädettävää. Käytössä sen vasta huomaa jos painaa tai valuu. Kehyksissä yleensä valmiina kovat liukaspintaiset nenätyynyt. Ne voi vaihdattaa silikonisiin tarraavampiin. Jos kehyksestä irtoaa maali niin syy on todennäköisimmin siinä, että maalin kiinnitykseen ei enää saa käyttää nikkeliä, jolla se pysyi paremmin.
Ap se kaukotaittoisuus on sitä taittovikaa. Taisit tarkoittaa hajataittoa. Silloin silmän joka kohdassa ei ole sama taittovoima jolloin kuva ei muodostu teräväksi. Hajataittoissus korjataan cyl-korjauksella (sylinteri)
Ahaa, kiitos! Mä vaan kirjoittelin muistista, mitä tohtori sanoi. Epikriisi ei ole vielä tullut kotiin. Ehkäpä se oli hajataitto! :)
 
Meillä tyttö sai lasit 4 vuotiaana (täyttää nyt 8) ja todella nopeasti hän niihin tottui. Mutta en kyllä ihmettele, että tottuikin, kun sumuisesta maailmasta alkoikin löytyä kaikkea jännää tutkittavaa ja katsottavaa. :D (molempien linssien arvo on vielä tälläkin hetkellä +9,25) Joten välillä ihmettelen miten tuo pieni on edes pärjännyt ensimmäiset vuotensa näkemättä paljoa mitään. :|
Ja meille sanottiin viimeksi lääkärissä, että 10 vuoteen asti saamme sitoumuksen, joten ehkä yhdet lasit sitte vielä saatais, sillä vaikka ikää on jo noinkin paljon, niin vähän väliä ollaan käyty sankoja suoristamassa, kun ne on ollut ihan vinksallaan ja naarmuttuuhan nuo linssit touhutessa. :whistle:
Sekin tuli selväks ettei tyttö koskaan tuu ilman laseja pärjäämäänkään tai vissiin joku leikkaus voi olla mahdollinen, mutta siitä voi alkaa keskustelemaankin vasta täysi-ikäisenä.
 
niina
me saatiin uudet rillit joka vuos (pojalla karsastusta) eli muistaakseni 3 rillit sairaala makso (aina kun vahvuus muuttu,oli kyl joku omavastuuosuus ja pinnotteet ym meni omasta pussista). nyt kun karsastus hävinnyt niin ite maksetaan. suosittelen kyllä (monen vuoden kokemuksella) et kannattaa sijottaa vähän enempi niihin rilleihin, ekat lasit meilläki oli halvat (n.200e) ja hajos n.puoles vuodes käyttökelvottomaks (poika oli sillon 3v, eikä tosiaan tahallaan rikkonu niitä). sen jälkee oon sijottanu n.300-400e eikä ole rikki menny kun on vielä ollu ohennettu ja pinnotettu muovilinssi hyvien kehysten lisäks. viimesimmillä rilleillä pärjättii 3v ja jouduttii ostaan uudet vaan sen takia että vanhat jäi pieneks. ...joten lyhyesti sanottuna, köyhällä ei ole vara ostaa halpaa.
 
rillipeikko
Tyttöni sai juuri lasit. Ikää 2v. Karsastukseen neuvola laittoi lähetteen silmälääkärille.
Lasit on nyt tilattu. Vantaa korvaa kaksi silmälääkäri käyntiä samalla lähetteellä. Ainakin meidän tapauksessa.
Vantaa korvaa yhdet silmälasit vuodessa 8 ikävuoteen asti.
Vantaalla kunta korvaa tiettyyn summaan asti ja sitten itse pulitetaan ne loput mitä jää maksusitoumuksen jälkeen.
Meillä ei siis lasit vielä käytössä, mutta parin viikon päästä harjoitellaan
 
vieras
Meillä poika sai 1,5 lasit karsastuksetn,t aittovian ja likinäköisyyden vuoksi. Isoveljellä oli sama, hän nyt 10v. Me saamme lasit suoraan sairaalasta polilta (yliopistollinen sairaala), 1 per vuosi ja korjauskin on ilmaista. Ja korjattu on usein...sankoja katkennut yms. Mitään emme joudu itse maksamaan tuonne 10v asti. Tänä aikana koetetaan karsastus korjata myös leikkauksen avulla. :) Isoveljeä leikkaus auttoi niin hyvin ettei enää laseja käytä/tarvitse.
 

Yhteistyössä