Te, jotka koitte lapsena henkistä väkivaltaa, millaista se oli?

Ja miten pääsit yli siitä, vai etkö ole vielä päässyt?
Itselläni nimenomaan se henkinen väkivalta lapsena oli pahempaa kuin fyysinen.
Vasta vähän aikaa sitten, jo reippaasti aikuisiällä olen tajunnut kuinka sairaita asioita minulle lapsuudessa tapahtui/tehtiin.

Kulissit piti kyllä ulospäin, mutta vanhempien harjoittama (ja nimenomaan henkinen)väkivalta vaikuttaa minuun vieläkin

 

Vanhempien osalta oli vain välinpitämättömyyttä ja laiminlyöntiä. Henkinen väkivalta tapahtui koulussa ja se sitten kestikin useita vuosia eikä siihen koskaan puututtu miltään taholta.
Itse kiusaamisesta olen päässyt yli mutta jäljet pysyvät.

 

Haukkumista päin naamaa ja selän takana muille ihmisille, vähättelyä, huomiotta jättämistä, pakkosyöttämistä, kavereista eristämistä, uhkailua, rasismia... you name it. 10 vuoden helvetti päättyi siihen, että muutin pois kotoa 15 -vuotiaana. Sinänsä en ole päässyt yli, että aikuisiällä olen kärsinyt masennuksesta ja nyt perhettä suunnitellessa minua kalvaa ajatus siitä, kuinka pystyn olemaan hyvä vanhempi kun minulla sellaisia ei ole ollut. Onneksi miehen perhe on ihana ja siellä olen jo 10 vuotta saanut esimerkkiä siitä millainen on toimiva ja hyvä perhe - toki omine huolineen myös.
Asioista puhuminen on helpottanut minua ja ystävät jotka ovat tukeneet sekä nuorena että näin aikuisena ovat olleet minulle pelastus. Jäljet näkyvät edelleen joka päiväisessä elämässä, mutta olemme mieheni kanssa yhdessä opetelleet tulemaan näiden jälkien kanssa toimeen. Tsemppiä sinulle kovasti!

 

Haukkumista päin naamaa ja selän takana muille ihmisille, vähättelyä, huomiotta jättämistä, pakkosyöttämistä, kavereista eristämistä, uhkailua, rasismia... you name it. 10 vuoden helvetti päättyi siihen, että muutin pois kotoa 15 -vuotiaana. Sinänsä en ole päässyt yli, että aikuisiällä olen kärsinyt masennuksesta ja nyt perhettä suunnitellessa minua kalvaa ajatus siitä, kuinka pystyn olemaan hyvä vanhempi kun minulla sellaisia ei ole ollut. Onneksi miehen perhe on ihana ja siellä olen jo 10 vuotta saanut esimerkkiä siitä millainen on toimiva ja hyvä perhe - toki omine huolineen myös.
Asioista puhuminen on helpottanut minua ja ystävät jotka ovat tukeneet sekä nuorena että näin aikuisena ovat olleet minulle pelastus. Jäljet näkyvät edelleen joka päiväisessä elämässä, mutta olemme mieheni kanssa yhdessä opetelleet tulemaan näiden jälkien kanssa toimeen. Tsemppiä sinulle kovasti!

Millä tavalla tuo rasismi kotona ilmeni?

 

Millä tavalla tuo rasismi kotona ilmeni?

Äidin äitini oli romani, ja äitipuoleni on aina tykännyt haukkua minua mustalaiseksi. Äitipuoli leikkasi mm. tukkani lyhyeksi vain kauhustuttaakseni biologista äitiäni (joka ei siis ole romani, mutta osa perinteistä istuu tiukassa) ja kaikki paha mitä sain aikaiseksi johtui ”mustalaisverestäni”.

 

En saanut rakkautta tai lämpöä vanhemmilta, he keskittyivät keskinäiseen riitelyynsä, joka pelotti minua. Minua ei tavallaan ollut olemassakaan, jonka seurauksena pidin itseäni paljon muita huonompana ja minuun iskostui, että kukaan ei voi minua rakastaa oikeasti. Minun tunteet tai tarpeet eivät olleet tärkeitä ja nykyäänkin alan helpommin huolehtia muista liikaa ja sivuutan täysin omat tunteeni.