Te jotka olette itse adoptoitu

Adoptoitu aikuinen

Oletko yli 20-vuotias, lapsena adoptoitu suomalainen? Miltä tuntuu kasvaa erillään biologisesta perheestä ja suvusta? Millainen oli lapsuutesi ja nuoruutesi adoptoituna Suomessa? Millaiset eväät elämään sait adoptioperheeltäsi? Miten yhteiskunta ottaa huomioon adoptoidun lapsen ja aikuisen nykyään ja aiemmin? Mitä ajattelet vanhemmuudesta?

Onko kirjoittaminen sinulle luonteva tapa ilmaista itseäsi? Etsin ensi keväänä julkaistavaan kirjaan kotimaisen ja kansainvälisen adoption kautta lapsena Suomeen adoptoituja. Kirjassa eri-ikäiset aikuiset kertovat omalla nimellään itse kirjoittaen ajatuksiaan siitä, mitä on olla adoptoitu. Toivon esseemuotoisia näytetekstejä 31.8.2012 mennessä sähköpostitse. Lisätietoja näyteteksteistä sekä kirjaprojektista osoitteesta hanna.m.parviainen@gmail.com.

Hanna Parviainen

vapaa toimittaja

 

minut on adoptoitu 2001 suomeen , Kolumbiasta mutta en tiedä biologisista vanhemmista mitään muuta ku äidin nimi ja isästä en mitää tiedä , jos tiedätte miten saisi vanhempiin yhteyttä nii kertoisitteko mulle koska halauaisin tuutstua ja pitää yhteyttä äitiini

 

Kivemer, laitoin sulle yksityisviestiä. Yksi mahdollisuus on Colombiatupais, tässä linkki: Colombia Tu Pais

 

Hei!

Anteeksi, Kivemer, jos päättelen väärin, mutta todennäköisesti voisit olla vielä alle 18-vuotias. On tärkeää tutustua juuriinsa ja sen voit aloittaa pyytämällä apua adoptiovanhemmiltasi ja/tai palveluntarjoajalta, jonka kautta adoptiosi on aikanaan hoidettu. Palveluntarjoajalla on velvoite tarjota tietoja, joista osan kyllä saat vasta 18-vuotiaana. Netistä voit kyllä löytää kaikenlaista, mutta riski on, että saamasi tieto on väärää. Korostan myös, että jos olet alaikäinen, toivon, että saat tiedon vanhempasi seurassa. Netin kautta itse hakemasi/saamasi tieto voi olla sellaista, että se on hyvä käsitellä aikuisen kanssa heti. Oma lapseni on myös kiinnostunut juuristaan, ja toivon, että voin olla hänelle tukena näissä asioissa, nyt ja hänen täysi-ikäistyttyään. Onnellista juurienetsintää turvallisessa seurassa. Jos olet täysi-ikäinen, unohda tämä. Vaikka siltikin vanhempasi sinua varmasti mielellään tukevat asiassa.

 

Mut on adoptoitu suomeen Viipurista -94. Tiedän venäjänkielisen nimeni ja äidin iän suunnilleen. En ole löytänyt bio-äitiäni mitenkään , välillä haluais edes kuvan tai tietää siitä jotakin mutta taitaa haaveeksi jäädä. Pelan kautta adoptoitu olen, ja olen nuorisotapaamisissa käynyt

 

Mut on adoptoitu Kiinasta 2001,silloin olin melkein 4.v. Kolmantena nimenäni on lastenkodissa annettu sukunimi.Etunimeä ei lisätty.Etunimenä ihan suomalainen nimi.Tiedän yhden jo kauan tuntemani tarha- ja koulukaverin,joka on samasta paikasta.Ei olla kylläkään puhuttu asiasta,ollaan aik etäisiä.En tiiä biologisia vanhempiani,jätettiin kuulema tienvarteen puunvarjoon alle viikon ikäsenä.En tiedä myöskään syytä,ehkä yhdenlapsenpolitiika..?Olen nuori ja mieleni on kasvuiässä,välillä menee monta viikkoa miettiessä menneisyyttä ja syitä jne.Ja toisin taas en juurikaan mieti.Pidän äitiäni omana vanhempanani.Olen aina haaveillu isästä,vaikka jääkin haaveeksi.Sen takia muodostan itselleni helposti isähahmoja.En ole vihanen biologisille vanhemmilleni adoptiosta,välillä kiitollinenki.Mutta joskus en pysty hyväksyy todellisuutta,että olisi tullu hylätyksi ja jätetyksi,silloin on raskasta.Muuten elämä menee hienosti.Lahjoja löytyy urheilun ja koulun puolelta.Olen loppujen lopuksi tyytyväinen ja onnellinen.