Te, jotka rakastatte vanhempianne

Miksi??
En tarkoita sitä syvällä olevaa rakkauttaa, vaan jos todella rakastatte, pidätte, tunnette pelkkää hyvää vanhempianne kohtaan, niin millaisia he ovat teille olleet lapsena tai nuorena?
Minä inhoan isääni :/ Hän ei ole koskaan kehunut minua vaan aina on itse parempi jokaisessa asiassa, silti yritän häntä miellyttää ja vihaan siitä itseänikin, että kaipaan hänen hyväksyntäänsä.

 

Äsken tossa äitini kanssa rupatteilin puhelimessa ja nään heitä noin 3 kertaa viikossa. Ihmettelin aina nuorena miks jotkut vihasivat/ häpesivät vanhempiaan? Meillä äiti ja isä, mun kaverit ja siskon kaverit rupateltiin keittiön pöydän ääressä illat pitkät. Kaikista asioista oli helppo puhua niin kuin vieläkin. En olis voinut kuvitella parempia vanhempia ja nyt iso vanhempia omille lapsille. :heart:

 

siksi kun aina ollu joku joka kuuntelee ja kannustaa :heart:

äiti ollu se jolle voi kertoa ihan kaiken ja olkapää mihin itkeä

isä taas auttanu miten osas,eli kuskaamalla ja rahallisesti

:heart: :heart:

 

Onneksi saan rakastaa vielä isääni joka elää. Äitini kuoli 8 kuukautta sitten syöpään :'( . Sitä kautta opin että vanhemmat on kultaakin kalliimpia. Vaikka munkaan isä ei ole ollut malli-isä mutta ISÄ kuitenkin.

 

Mulla on hyvin vastaava tilanne kuin "dragonilla". Olen aina ollu tosi läheinen molempien vanhempieni kanssa ja nyt kun tässä ihan lähetysten taas asutaan, niin toisiamme nähdään jatkuvasti. Meilläkin kävi paljon kavereita kotona ja hyvin viihdyttiin kaikki nuoret ja aikuiset yhdessä ruokaillen,pelaille jne...

Molemmat vanhemmat oli työssä,mutta koska äiti oli liikkuvassa työssä niin isäkin oli usein ns. täydessä vastuussa: laittoi ruuat,siivosi,hoiti meitä jos oltiin kipeinä,ja jopa letitti mun pitkän tukan aamuisin. Isä myös harrasti meidän kanssa tai ainakin puuhaili kaikkea pientä...

Luulen että se on vaikuttanut suuresti siihen että oon isänkin kanssa niin läheinen. Äidin kanssa oon aina ollu tosi läheinen muutenkin. En mä osaa mitään ihmereseptiä siihen sanoa, kuin ehkä se säännöllinen yhdessäolo ja isän hoiva (ei siis vain leikittäminen tms) teki meistä läheisiä. Eikä mulla tai veljellä ollu kummallakaan mitään suurta kapinavaihetta nuorena, vanhemmat on usein laskenu leikkiä että siinähän te saitte kasvaa ihan itse, vaikka he antoivatkin turvaa,neuvoja jne. aina tarpeen mukaan. Mutta sopivasti sitä huolenpitoa ja ohjausta saatiin siis kuiteskin...

Vastaskohan nyt sun kysymykseen..

 

Äitini oli (kuoli) maailman ihanin ihminen, oli helppo rakastaa. Tuki ja turva, lempeä ja ymmärtäväinen, myös hauskaa seuraa. Emme edes tapelleet juuri koskaan, muutamia kinoja muistan. Isäni on alkoholisti ja kaikenlaista olen kyllä tämän vuoksi joutunut kokemaan (toisaalta se taas lähensi minua äitini kanssa entisestään) ja kestämään, mutta silti on ollut rajat ja rakkautta.

 

Ne on ollu tukemassa silloin kun mulla on ollut vaikeaa.

 

\

Äsken tossa äitini kanssa rupatteilin puhelimessa ja nään heitä noin 3 kertaa viikossa. Ihmettelin aina nuorena miks jotkut vihasivat/ häpesivät vanhempiaan? Meillä äiti ja isä, mun kaverit ja siskon kaverit rupateltiin keittiön pöydän ääressä illat pitkät. Kaikista asioista oli helppo puhua niin kuin vieläkin. En olis voinut kuvitella parempia vanhempia ja nyt iso vanhempia omille lapsille. :heart:

näin myös. tukea olen saanut aina ja etenkin viimeisen vuoden ajan vanhempani ovat taas osoittautuneet kultaakin kalliimmiksi. en tiedä miten tulisin toimeen ilman heitä.

 

semmonen varmuus etta vanhemmat rakastaa mua ehdoitta, samoin olen kokenut etta myos isovanhemmat, sedat ja tadit ja muutamat laheiset perheystavat etta he kaikki toivovat hyvaa ja haluavat olla osa elamaasi.
kuullostaa B) mutta oikeasti tuntuu :heart:

 

minulla myös mailman ihanimmat vanhemmat! ikinä eivät ole tuominneet vaan aina ovat olleet tukemassa! minä myös teininä jo olen vanhempieni kanssa kahvilla istunut yms. ja kyllä ollaan yhteyksissä lähes joka päiva! :heart:

 

\

Miksi??
En tarkoita sitä syvällä olevaa rakkauttaa, vaan jos todella rakastatte, pidätte, tunnette pelkkää hyvää vanhempianne kohtaan, niin millaisia he ovat teille olleet lapsena tai nuorena?
Minä inhoan isääni :/ Hän ei ole koskaan kehunut minua vaan aina on itse parempi jokaisessa asiassa, silti yritän häntä miellyttää ja vihaan siitä itseänikin, että kaipaan hänen hyväksyntäänsä.

Ymmärrän sinua. Isäni on narsisti, ja silti jollakin tavalla olen tyytyväinen, jos hän hyväksyy valintani. :headwall: Samoin inhottaa itseni, miksi haen hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät kykene rakastamaan kuin itseään.