te keillä on ollut kohtukuolema/vauva kuollut synnytyksen

sain 4 kuulla tietää että olen raskaana(ensimmäistä odotettiin) ja innolla sen jälkeen vauvaa odotettiin ja kaikki menikin hyvin, ei pahoinvointeja ei mitään koko raskaus aikana. Toisin vaan kuitekin kävi. menin viikolla 30+6 rutiini tarkastukseen neuvolaan sydänääniä ei enään löytynyt. vaikka siinä neuvolan täti yritti sanoa et ei hätää käydään tuolla ultran puolella niin itse tiesin jo siinä vaiheessa että ei ole mitään tehtävissä. sen vaan jotenkin aavisti. ja niinhän siinä ultrassa sitten näkyi ettei mitään liikkeitä...

lähete sairaalaan ja synnyttämään. illalla käynnistettiin ja aamulla uudestaan ja päivällä syntyi pieni poikamme 7.11.06.
vaikeaa on ollut mutta selvitty on kuitenkin. hautajaiset antoi jonkunlaisen päätöksen asialle...

kaikki tulokset on nyt tullut eikä varsinaista syytä löytynyt,mutta viittaus olisi että happi on loppunut. eikä kuitenkaan istukssa mitään vikaa.

elämä jatkuu. ei tämä koskaan unohdu eikä ole tarkoituskaan. eiköhän tälläkin lapsella tarkoituksensa ollut.

toivottavasti vielä voidaan joskus saada terve vauva. positiivisella pielellä eteenpäin. voimia kaikille...

 

autokolarista saatuihin vammoihin (nokkakolari) rv 28+. Eli jos autoilette raskausaikana varsinkin maanteillä, niin investoikaa ihmeessä niihin raskusajan erikoisturvavöihin...

 

odotin onnellisesti kolmatta lastamme syntyväksi, kaikki oli niin hyvin kuin voi olla, mutta sitten mikään ei ollutkaan niinkuin piti, rakas nuppumme menehtyi sydämmeni alle rvkolla 36. isänpäivänä 2006, mitään syytä ei löydetty, niin vain kävi. sanotaan että kätkyt kuolema voi tulla sekä syntymättömille että jo syntyneille, niin kai se meilläkin sitten oli. :'(
ja sitten :attn: ! sairaalassa sanoivat että normaali toimilla kukaan ei pysty tekemään mitään sellaista että saisi syntymättömän lapsensa hengiltä, itse kun tätä pyörittelin mielessäni joka suuntaan. kysyin myös voiko stressi aiheuttaa jotain, ajattelin jos raskautuisin uudelleen ja pelkäisin hullunlailla että jos taas tapahtuu niin... niin sairaalassa sanoivat että stressi on jopa hyväksi vauvan kehitykselle ja että se ei voi aiheuttaa kuolemaa.
sitten vielä on ihan pakko sanoa että sairaalan mukaan alle 22 viikkoisista puhutaan keskenmenoina, yli 22 viikkoisista kohtukuolemina. vaikka se ei muutakaan sitä tosi asiaa että jokainen odotus on tärkeä, olipa kesto mikä hyvänsä.
kohtukuolema on niin surullinen asia elämässä että sitä ei toivoisi kenellekään. meitä vaan on paljon... :ashamed:

 

meillä kuoli kohtuun identtiset kaksostytöt rv 25 2002.syy oli juur tossa identtisyydessä...fetofetaali transfuusiosyndrooma.

2003 syntyi poika,joka vietti muutaman päivän teholla korkean bilirubinin johdosta(475 korkein arvo).verikin tilattiin valmiiksi verenvaihtoa varten.siltä vältyttiin onneksi.

2005 saimme rv 38+4 ihanan terveen tyttövauvan...niin luultiin.loppuajasta paino ei noussut ja syntymäpaino olikin 2290g.muutaman päivän keskolassa vietettyään paljastui,ettei tyttömme ollutkaan terve :/
Vakava maksasairaus...meidän ihana pieni sisupussimme kuoli vajaan vuoden ikäisenä,saatuaan kerran uuden maksan ja meille vanhemmille toivon paremmasta
ikävä on kova,mut kaikesta selviää....nyt toivoisimme meille vielä vauvaa,mahdollisesti tyttöä tietysti,jos meille se suotaisiin =) :ashamed:

keskenmenokin tässä oli rv 8 01/07

 

\

Meidän pikku tytär syntyi rv 40+2 ja kuoli päivän ikäisenä. Oli kakannut lapsiveteen ja kun sitä oli mennyt keuhkoihin niin ei sitten keuhkot toimineet. Tämä oli siis ensisijainen kuolinsyy, lapsella ei sydän- tms. vikaa.
Tästä on nyt kaksi kuukautta. Me joudumme odottamaan ruumiinavauksen tuloksia puoli vuotta, jälkitarkastukseen ei ehtinyt mitään tuloksia. Vauvaamme hoitanut lastenlääkäri oli itse soittanut patologille, eikä hänkään ollut saanut mitään tietoja. Ruumiinavaus tehtiin Oyksissa.

Osan otto ;(. Minulla tyttö(nyt 2v 4kk) oli myös kaknnut lapsi veteen ja sai tulehduksen mutta onnekis selvisi.

Haleja teille kaikille ja voimia!! :hug: :hug: :heart:

 

Meidän toinen tytär kuoli kohtuun rv 34+1 jouluaattona 2006. Synnytys käynnistettiin rv 34+3. Monen mutkan kautta saatiin vihdoin tietää kuolinsyy, istukassa oli veritulppa. Syytä ei tiedetä, minkä takia tommonen oli istukkaan tullut. Mutta viikko ennen vauvan kuolemaa jouduin sairaalaan ennen aikasten supistuksien vuoksi, kun kohtu oli auennut sentin verran. Antoivat minulle supistuksia estäviä lääkkeitä melkein 3 vuorokautta tipan kautta. Sitten viikon päästä siitä kun jouduin sairaalaan pääsin kotiin ja pari päivää kotiinpääsystä en tuntenut enää liikkeitä, siis jouluaattoiltana. Maanantaina päivällä menimme sairaalalle kuunteluttamaan sydänäänet ja niitä kätilö ei saanut kuulumaan. Kävin ultrassa ja lääkäri totesi vauvan kuolleeksi. :'(
Seuraavana aamuna synnytys käynnistettiin ja saman päivän iltana vauva syntyi. Kätilöt veivät vauvan kapaloitavaksi ja saimme olla jonkun aikaa tyttäremme kanssa ja hyvästellä vauva.

Seuraavana aamuna kätilö toi allekirjoitettavaksi ruumiinavauslupa (vai mikä se nyt olikaan) ja sitten pääsin kotiin. Mieheni oli minun kanssani koko sairaalassa olo ajan. Ja olen siitä ikuisesti kiitollinen, että mieheni jaksoi tukea minua, vaikka yhtä raskasta se oli hänellekin!

Sitten vain odoteltiin pari viikkoa ruumiinavaus tuloksia ja selvisi, että vauva oli täysin terve, ei mitään epämuodostumia ulkopuolellakaan. Jälkitarkastuksessa kun kävin, niin selvisi tuo, että istukassa oli veritulppa. Kävin sen jälkeen verikokeissa, joista katsoivat onko minulla taipumusta tulppaan, mutta ei ole. Lääkäri laittaa mulle kirjeitse tarkemmin tulokset, kun palaa lomaltaan. Epäilen, että tulpan on saanut aikaan ne supistuksia estävät lääkkeet. Koska vain viikko siitä, niin pieni tyttäremme kuoli.
Ja lääkäri, joka minut väenvängällä pakotti jäämään sairaalaan ennen tuota tapahtumaa, niin sano, että lapsi on liian pieni syntymään. Esikoistyttäremme syntyi rv 34+5 ihan täysin terveenä ja painoa oli tasan 2kg. Kuukauden hän oli keskolassa ja hyvin kehittynyt, nyt hän on 2-vuotias. Ennen aikais syntymän syy oli kohdun tulehdus, jota ei tiedetä mistä tuli ja senkin lääkärit tiesivät vasta synnytyksen jälkeen.
Se siis minuakin nyt ihmetyttää, että miksi lääkärit eivät voineet antaa toisen tyttäremme syntyä, kun oli syntyäkseen. Painoa pienellä oli 1590g ja aivan varmasti olisi vielä tänäkin päivänä hengissä, jos olisivat antaneet syntyä. Viikko ennen vauvan kuolemaa lääkäri sanoi, että kun pysyisi rv 34 asti mahassa, niin sitten saa syntyä, jos on syntyäkseen.
Mitä hemmettiä yhdellä viikolla olisi ollut merkitystä, kun se olisi selvinnyt silloin, kun oli syntyäkseen.
Ja ne supistuksia estävät lääkkeet eivät auttaneet mitään. Että ihan turhaan niitäkin tuputtivat.

Sekin on ihmeellistä, kun kaksi kertaa samoilla viikoilla syntyi kumpikin tyttäremme! Miten voi olla mahdollista? Lääkäri kertoi jälkitarkastuksessa, että kolmannen raskauden aikaan seuraavat tarkemmin. Ihmetyttää vaan,. että miksi he eivät seuranneet heti toisen raskauden aikaan?? Vaikka ensimmäinen lapsemme syntyi ennen aikaisesti...

Kolmas lapsi on suunnitelmissa, mutta ei olla vielä ihan valmiita. Pelottaa jo valmiiksi, kuinka kolmannen aikaan käy

 

Voi iinux, ihan kuin meilläkin. Paitsi että viikot olivat vähäisemmät. Miksi keskosäitejä ei oteta jo suoraan tarkempiin syyneihin??!! Meillekin ensimmäisen lapsen keskosuuden syyksi sanottiin vain äidin infektio mikä ei ollut totta. Ei viitsitty tutkia. Mutta kun lapsi jäi henkiin vaikka syntyi rv 26 niin eihän siinä mitään. Kolmas keskosraskaus olisi sitten erityistapaus. Tai jos lapsi olisi kuollut.
Miksi me joudumme synnyttämään kuolleen lapsen ennen kuin järjestelmä yrittää edes tarjota tukitoimia?
Kuinka monta lasta ja perhettä ollaan valmiita uhraamaan ennen kuin keskosuuden riski ja lapsen kuoleman riski otetaan todesta?

Vieläkään en ole varma siitä, olisiko ensimmäisen lapsen keskosuus voitu estää vai oliko kysessä suuri onni, että hän ehti syntyä ennen kuolemaansa. Jos toisen lapsemme kohdalla olisi otettu huomioon verenvuodot ja supistelut niin ehkä hän olisi edelleen hengissä? Sitä ei voi tietää, enää.
Miksi ei keskosäideille tehdä niitä tutkimuksi, joita tehdään nyt kun lapsi on kuollut? Se olisi ollut niin pieni vaiva varsinkin jos sillä olisi perheen toinen lapsi pelastettu. Ei vain keskosuudelta vaan myös ylipäänsä saatu pysymään elossa.

En voi muuta kuin valittaa tätä järjestelmää, jossa äitiyshuolto on omittu julkiselle puolelle. Mistä saisi edes rahalla hoitoa, jos raskaudessa on ongelmia? Kun julkinen puoli on täysi nolla.

 

Synnytin esikois enkelityttöni 6.2, hänen laskettu aikansa oli 5.2. Menin kahta päivää aikaisemmin sairaalaan, koska en tuntenut lapseni liikkeitä. Kaikki ilo ja odotus kääntyi tuskaksi itseäni vastaan, tyttö oli kuollut kohtuuni. Synnytyksessä selvisi että napanuora oli ylipitkä, se oli kietoutunut neljä kertaa tytön ympärille.
Ikävä/tuska on todella kova :'(
Äiti 19w.

 

Voih, mä oon niin pahoillani :'(


Mä oon siis niin vihainen, kun eivät lääkärit tajua, että jos ensimmäisen raskauden aikaan on ollut ongelmia, niin miksi hitossa ne ei tajua tutkia seuraavan aikaankin??!

Yhden keskosen äiti: Ymmärsinkö oikein, että teillä toinen lapsi kuoli ja ensimmäinen on elossa? Niinkuin meilläkin.

Tuli mieleen kertoa, kun esikoisen aikaan minulla oli siis kohduntulehdus, joka selvisi vasta synnytyksen jälkeen.
Eli esikoisen aikaan sain tietää olevani raskaana vasta puoli välissä raskautta, n. 23 viikolla. Minulla tuli vuotoja raskauden alusta asti ja oli pientä pahoinvointia tai heikkousta raskauden alussa. Ei tullut mieleenikään, että olisin raskaana. Ihmettelin, kun tuli niitä vuotoja (joita siis luulin menkoiksi) kun niitä tuli joka kuukausi (niinkuin menkatkin). No, sitten kun alkoi näkyä mahaa ja tunsin pieniä liikkeitä, niin tein raskaustestin, joka näytti positiivista. Menin sitten neuvolaan, kun olin varannut ajan ja ne sit heti anto uuden ajan ultraan, joka paljasti sen, että olin puoli välissä raskautta jo. No paikat oli jo sillon pehmennyt.Noh, lääkärit ei välittäny siitä mitään. Sitten ihmettelin sitä, kun lääkäri sairaalalla tutki kohdunsuuta ja sano jotaki, että "on pehmentyny paikat, että ei ole mitään vakavaa." Noh, eihän ne lääkärit sillonkaan tehneet mitään.
No sit 34+5 viikolla esikoistyttömme syntyi ja vasta sen jälkeen rupesivat tutkimaan mistä johtui ennenaikais syntyminen, kun mulla oli tulehdusarvot yli 200!

Ei voi käsittää miksi lääkärit eivät voi tutkia ja seurata!! Kun ensimmäinen syntyi ennenaikasesti, olisi niitten pitänyt toisenkin raskauden aikaan seurata tiheään ja tarkasti, mutta eivät mitään!

Minä myös ihmettelen, että odottaako ne aina, että tapahtuu se kamalin asia?!? Kauheeta :'(

Minun yhen kaverin kaverilla oli syntynyt tyttö rv 24 ja on täysin terve ja elossa. Niin miksi eivät lääkärit olisi antaneet meidän toisen tyttömme syntyä, kun oli syntyäkseen ja viikkoja sentään melkein 34?! Lääkäri minulle tokaisi, että "haluatko että lapsesi menehtyy kotiin?" Nooh, mitenkäs nyt sitten kävikään?? Kuoli, kun pakottivat tekemään mitä itse lystäsivät!

Eikös lääkäreitten kuuluisi kuunnella "potilastaan", äitihän se määrää omasta lapsestaan, eikä joku hemmetin lääkäri!
Turha lääkäreitten on yrittää seuraavalla kerralla pakottaa mihinkään, mihin en suostu! Enkä varsinkaan suostu ottamaan mitään lääkkeitä, jos syntyy, niin antavat syntyä. Ja että aion minä vaatia sitä seurantaa sillon kun itsestäni siltä tuntuu!

Yhden keskosen äiti: Saanko kysyä, puhuivatko lääkärit mitään seuraavasta mahdollisesta raskaudesta, mitä silloin tekevät?

 

Voih, mä oon niin pahoillani :'(


Mä oon siis niin vihainen, kun eivät lääkärit tajua, että jos ensimmäisen raskauden aikaan on ollut ongelmia, niin miksi hitossa ne ei tajua tutkia seuraavan aikaankin??!

Yhden keskosen äiti: Ymmärsinkö oikein, että teillä toinen lapsi kuoli ja ensimmäinen on elossa? Niinkuin meilläkin.

Tuli mieleen kertoa, kun esikoisen aikaan minulla oli siis kohduntulehdus, joka selvisi vasta synnytyksen jälkeen.
Eli esikoisen aikaan sain tietää olevani raskaana vasta puoli välissä raskautta, n. 23 viikolla. Minulla tuli vuotoja raskauden alusta asti ja oli pientä pahoinvointia tai heikkousta raskauden alussa. Ei tullut mieleenikään, että olisin raskaana. Ihmettelin, kun tuli niitä vuotoja (joita siis luulin menkoiksi) kun niitä tuli joka kuukausi (niinkuin menkatkin). No, sitten kun alkoi näkyä mahaa ja tunsin pieniä liikkeitä, niin tein raskaustestin, joka näytti positiivista. Menin sitten neuvolaan, kun olin varannut ajan ja ne sit heti anto uuden ajan ultraan, joka paljasti sen, että olin puoli välissä raskautta jo. No paikat oli jo sillon pehmennyt.Noh, lääkärit ei välittäny siitä mitään. Sitten ihmettelin sitä, kun lääkäri sairaalalla tutki kohdunsuuta ja sano jotaki, että "on pehmentyny paikat, että ei ole mitään vakavaa." Noh, eihän ne lääkärit sillonkaan tehneet mitään.
No sit 34+5 viikolla esikoistyttömme syntyi ja vasta sen jälkeen rupesivat tutkimaan mistä johtui ennenaikais syntyminen, kun mulla oli tulehdusarvot yli 200!

Ei voi käsittää miksi lääkärit eivät voi tutkia ja seurata!! Kun ensimmäinen syntyi ennenaikasesti, olisi niitten pitänyt toisenkin raskauden aikaan seurata tiheään ja tarkasti, mutta eivät mitään!

Minä myös ihmettelen, että odottaako ne aina, että tapahtuu se kamalin asia?!? Kauheeta :'(

Minun yhen kaverin kaverilla oli syntynyt tyttö rv 24 ja on täysin terve ja elossa. Niin miksi eivät lääkärit olisi antaneet meidän toisen tyttömme syntyä, kun oli syntyäkseen ja viikkoja sentään melkein 34?! Lääkäri minulle tokaisi, että "haluatko että lapsesi menehtyy kotiin?" Nooh, mitenkäs nyt sitten kävikään?? Kuoli, kun pakottivat tekemään mitä itse lystäsivät!

Eikös lääkäreitten kuuluisi kuunnella "potilastaan", äitihän se määrää omasta lapsestaan, eikä joku hemmetin lääkäri!
Turha lääkäreitten on yrittää seuraavalla kerralla pakottaa mihinkään, mihin en suostu! Enkä varsinkaan suostu ottamaan mitään lääkkeitä, jos syntyy, niin antavat syntyä. Ja että aion minä vaatia sitä seurantaa sillon kun itsestäni siltä tuntuu!

Yhden keskosen äiti: Saanko kysyä, puhuivatko lääkärit mitään seuraavasta mahdollisesta raskaudesta, mitä silloin tekevät?

 

Meille ei vielä olla puhuttu seuraavasta raskaudesta mutta jos lapsi on kuollut edellisen raskauden aikana niin seuraavassa ollaan sitten paremmassa syynissä.

24-25 viikolla syntyneistä lapsista kuitenkin puolet kuolee. Toisaalta siinä on puolet enemmän mahdollisuuksia kuin tässä nykysysteemissä että keskosperheiden toiset lapset tapetaan. Melkein sanoisin järjestelmällisesti sillä tuttavapiirissäni on pari muutakin perhettä, jolla toinen lapsi kuoli kohtuun 'hoidoista huolimatta'.

Meillä oli niin pitkä sairaala-aika, että sen aikana kävi hyvin selväksi ettei lapsemme ole meidän lapsi vaan sairaalan lapsi. Vanhempia ei kuunnella ollenkaan ja lääkärit määräävät selkeästikin virheellisiä toimenpiteitä tehtäväksi eikä sitä saa kyseenalaistaa! Jos ilmoittaa että vakaumus ei ko. operaatiota salli niin lapsi uhataan huostaanottaa.

Ensimmäisessä raskaudessa minulta otettiin CRP vasta 2 pv synnytyssalissa olon jälkeen. Se oli 45 ja siitä pääteltiin, että kyseessä on infektio vaikka siis paikat oli jo 5 cm auki eli synnytys vahvasti käynnissä. Nyt tosiaan näihin jatkuviin verenvuotoihin ei mitenkään reagoitu vaikka ilmeisesti lääkityksellä olisi asiat sujuneet ja olisi lapsi saanut syntyä elossa. Kun soitin polille ja yritin kysyä että eikö pääse mihinkään niin ilmoitettiin että ei ennen kuin viikko 22 on ohi. Mutta meille se oli kriittinen viikko tällä kertaa. Neuvolasta lähetettiin alkuraskaudesta kyllä paperit sairaalaan mutta ensimmäinen sairaalalääkärikäynti olisi ollut samalla rv:llä kuin esikoinen syntyi ja alun perin en uskonut että sille viikolle asti selvitään. Niin kuin ei selvittykään.

 

Kauheeta tommonen, ettei vanhempia kuunnella ollenkaan! Kai nyt vanhemmat tietävät paremmin kuin lääkärit. Ja minun mielestäni lääkäreitten pitäis toimia niin kuin vanhemmat itse tahtovat ja vaativat.
Saa sitä todella pelätä, kuinka kolmannen raskauden aikaan käy
Mutta toivon, että lääkärit myös tarpeeksi usein seuraavat tilannetta..
Minulla lääkäri sanoi jälkitarkastuksessa, että seuraavan raskauden puoli välin jälkeen seuraavat tiheämmin, n. 2-4 viikon välein, riippuen tilanteesta. Ja raskauden alussa, n. 7 viikolla pitää käydä äitipolilla. Neuvolassa käynnit varmaan jää aika vähälle, jos niitä nyt tulee ollenkaan. Mieluiten kyllä haluan käydä tarkassa syynäyksessä... Jospa ne nyt tajuaisivat seurata. Ja jos minusta tuntuu, että haluan tarkempaa seurantaa tai tiheämmin, niin lääkäreitten on kuunneltava ja tehtävä myös niin!

Pistää kyllä vihaksi, kun eivät voi kuunnella, mutta vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä!

Mutta toivotaan, että joskus mahdollisesti, kun tulen raskaaksi, että kaikki menisi hyvin. Ja myöskin teillä muilla :heart:

 

nyt juuri on ilmestynyt kirja joka kertoo suomalaisen naisen kokemuksesta kun lapsi kuoli heti kohta syntymän jälkeen. Olikohan "Liian lyhyt elämä" tämän kirja nimi.
Googleta, löytyy sitä kautta.

 

\

\

Meidän pikku tytär syntyi rv 40+2 ja kuoli päivän ikäisenä. Oli kakannut lapsiveteen ja kun sitä oli mennyt keuhkoihin niin ei sitten keuhkot toimineet. Tämä oli siis ensisijainen kuolinsyy, lapsella ei sydän- tms. vikaa.
Tästä on nyt kaksi kuukautta. Me joudumme odottamaan ruumiinavauksen tuloksia puoli vuotta, jälkitarkastukseen ei ehtinyt mitään tuloksia. Vauvaamme hoitanut lastenlääkäri oli itse soittanut patologille, eikä hänkään ollut saanut mitään tietoja. Ruumiinavaus tehtiin Oyksissa.

Tää järkyttää mua erityisesti... Meidän tyttö syntyi 2vkoa yliaikaisena, lapsivesi oli vihreää ja sitä oli mennyt keuhkoihinkin... Tyttö hengitti pinnallisesti eikä jaksanut syödä... Onneksi en silloin tiennyt kuinka vakavasta asiasta oli kyse :/ tyttö sai hoitoa viikon verran ja parantui...

Sama meillä! Poika kakkasi lapsiveteen ja vesi vihreää. Keuhkot imettiin ja ei mitään ongelmaa. Nyt vasta tajusin, että sehä olisi voinut koitua rakkaamme kohtaloksi :'(

Voimia paljon kaikille! Itkettää ihan kamalasti enkä uskalla varmasti enää raskautua, vaikka itsellä terve lapsi onkin.

 

Joku oli kertonut tossa aikaisemmin uudesta kirjasta joka on juuri ilmestynyt.
Kuulin kans siitä, sen nimi on tosiaan "Liian lyhyt elämä" ja kirjoittaja on Teresa Laine-Puhakainen. Kuulemma se kannattaa lukea, ajattelin itse myös lukea sen.

 

musta on hienoa että täällä puhutaan kohtukuolemista. Ne on kuitenkin sen verran harvinaisia että harvoin kohtalotovereita löytyy samasta rapusta. Ja kohtukuolema kuitenkin on jumalattoman rankka juttu. Minulla on ollut myös keskenmenoja, mutta kyllä lapsen kuoleminen loppumetreillä ja ihan kokonaisen kauniin mutta kuolleen lapsen synnyttäminen on eri asia kuin keskenmeno, jossa lapsi vuotaa vain verenä pois..

 

Pitipä kirjottaa, kun joku tuossa ihmetteli että miks lääkärit ei kato niitä aiempien synnytysten/ raskauksien tietoja...

Meillä esikoisen raskaus pysähty, pitkitty ja sit päädyttiin kiireelliseen sektioon...lapsivesi oli ehtiny mennä vihreeks..onneks saatiin terve tyttö.

Vaan sitte tämä toinen raskaus. 3.3.2007 meille synty pieni poika, joka jakso elää vajaan tunniin kaikista elvytys yrityksistä huolimatta. Synnytyksen annettiin kestää pidempään kun ensimmäisen, vaikka synnytystapa-arviossa puhuttiin että sektioon mennään jos tämäkin pitkittyy...JOOPA JOO!!
Poika oli vetäny keuhkot täytee vihreetä vettä... Kertaakaan synnytyksen aikana ei lääkäri käyny meitä kattomassa...
Nyt sitten ihmetellään miks meiän lapsi on kuollut... Teorioita on joka lähtöön.

Mainittakoon vielä, että poika synty täysaikasena ja kokosena.

Nykyinen käytäntö on kaikesta päätellen se että lekurit tuijottaa vaan monitoreita ja ihmiset unohdetaan.

Meille jos lapsia vielä siunaantuu, niin sairaala ainakin vaihtuu ja sektio on ainoa vaihtoehto.

Niin ja kehtasipa kätilö vielä sanoa, että minä en tiedä kuulemma miltä kipu tuntuu kun ensimmäinen synnytys on päättynyt sektioon, ottaen huomioon että lasta yritettiin kaksi vuorokautta, eli ei ne vissiin osaa/ halua lukea aiempia synnytyskertomuksia... no nyt tiedetään ainakin miltä henkinen kipu tuntuu...

että näin meillä!

 

\

Pitipä kirjottaa, kun joku tuossa ihmetteli että miks lääkärit ei kato niitä aiempien synnytysten/ raskauksien tietoja...

Meillä esikoisen raskaus pysähty, pitkitty ja sit päädyttiin kiireelliseen sektioon...lapsivesi oli ehtiny mennä vihreeks..onneks saatiin terve tyttö.

Vaan sitte tämä toinen raskaus. 3.3.2007 meille synty pieni poika, joka jakso elää vajaan tunniin kaikista elvytys yrityksistä huolimatta. Synnytyksen annettiin kestää pidempään kun ensimmäisen, vaikka synnytystapa-arviossa puhuttiin että sektioon mennään jos tämäkin pitkittyy...JOOPA JOO!!
Poika oli vetäny keuhkot täytee vihreetä vettä... Kertaakaan synnytyksen aikana ei lääkäri käyny meitä kattomassa...
Nyt sitten ihmetellään miks meiän lapsi on kuollut... Teorioita on joka lähtöön.

Mainittakoon vielä, että poika synty täysaikasena ja kokosena.

Nykyinen käytäntö on kaikesta päätellen se että lekurit tuijottaa vaan monitoreita ja ihmiset unohdetaan.

Meille jos lapsia vielä siunaantuu, niin sairaala ainakin vaihtuu ja sektio on ainoa vaihtoehto.

Niin ja kehtasipa kätilö vielä sanoa, että minä en tiedä kuulemma miltä kipu tuntuu kun ensimmäinen synnytys on päättynyt sektioon, ottaen huomioon että lasta yritettiin kaksi vuorokautta, eli ei ne vissiin osaa/ halua lukea aiempia synnytyskertomuksia... no nyt tiedetään ainakin miltä henkinen kipu tuntuu...

että näin meillä!

Siis tuohan on ihan kauheeta. Kyllä kannattaaki vaihtaa sairaalaa jos tommosia ovat. Vaikka tuntuu että joka sairaalassa ovat lääkärit tommosia. Ne ei välitä mistään mitään. Mutta tiedänpähän itsekin, että turha niitten on mahdollisen seuraavan raskauden aikana yrittää tuputtaa mulle mitään supistuksia estäviä lääkkeitä, jos lapsi meinaa syntyä, VAAN antavat syntyä, kun on syntyäkseen! Ja minuahan ei pakoteta mihinkään. Minä se lapseni huolehdin, olisippa lapsi nytkin hengissä, jos olisivat antaneet sen syntyä. Selvisipähän ensimmäinenkin hengissä, vaikka oli yhtä pieni kuin toinenkin lapsemme. Ja eivät antaneet syntyä. Eri lääkärithän ne olikin toisen lapsemme aikaan. Olis vaan ollu ne mitkä esikoisenkin aikaan.

 

\

Pitipä kirjottaa, kun joku tuossa ihmetteli että miks lääkärit ei kato niitä aiempien synnytysten/ raskauksien tietoja...

Meillä esikoisen raskaus pysähty, pitkitty ja sit päädyttiin kiireelliseen sektioon...lapsivesi oli ehtiny mennä vihreeks..onneks saatiin terve tyttö.

Vaan sitte tämä toinen raskaus. 3.3.2007 meille synty pieni poika, joka jakso elää vajaan tunniin kaikista elvytys yrityksistä huolimatta. Synnytyksen annettiin kestää pidempään kun ensimmäisen, vaikka synnytystapa-arviossa puhuttiin että sektioon mennään jos tämäkin pitkittyy...JOOPA JOO!!
Poika oli vetäny keuhkot täytee vihreetä vettä... Kertaakaan synnytyksen aikana ei lääkäri käyny meitä kattomassa...
Nyt sitten ihmetellään miks meiän lapsi on kuollut... Teorioita on joka lähtöön.

Mainittakoon vielä, että poika synty täysaikasena ja kokosena.

Nykyinen käytäntö on kaikesta päätellen se että lekurit tuijottaa vaan monitoreita ja ihmiset unohdetaan.

Meille jos lapsia vielä siunaantuu, niin sairaala ainakin vaihtuu ja sektio on ainoa vaihtoehto.

Niin ja kehtasipa kätilö vielä sanoa, että minä en tiedä kuulemma miltä kipu tuntuu kun ensimmäinen synnytys on päättynyt sektioon, ottaen huomioon että lasta yritettiin kaksi vuorokautta, eli ei ne vissiin osaa/ halua lukea aiempia synnytyskertomuksia... no nyt tiedetään ainakin miltä henkinen kipu tuntuu...

että näin meillä!

Nyt vasta tajuan miten onnekkasti meillä meni. Synnytystä käynnisteltiin (hieman yliaikainen) ja lapsivedet meni vihreänä ja vasta 18 h (!!!) jälkeen leikattiin, kun ei synnytys oikein pysynyt käynnissä. 18 h on aika pitkä aika olla kakkavedessä lillimässä!!! Tulehdusarvot pojalla aluksi hieman kohollaan, mutta laskivat sitten itsekseen. Seuraavassa raskaudessa (ja synnytyksessä) jos on sama tilanne vaadin sektiota jo aiemmin, että ei vaan käy huonosti.

 

Tänään soitin lääkärille. Tarvitsin selitystä mistä on voinut se veritulppa istukkaan tulla mutta siihen ei syytö tuolta lääkäriltä ainakaan selvinnyt. Mua vaan häiritsee niin suunnattomasti, etten kunnolla voi jatkaa eteenpäin

Kuitenkin kun tyttö olisi ollut täysin terve ja kokoa olisi ollut niin paljon, että olisi selvinnyt hengissä, jos vain olisivat antaneet sen syntyä silloin, kun supistuksia alko olee ja ennenku ne laittovat minut siihen lääketippaan. Mistä hitosta sitä tietää, jos se veritulppa on tullu niistä lääkkeistä, kun eihän raskauden aikaan muutenkaan saa syödä mitä tahansa lääkkeitä. Ja ku lääkäri, joka minut määräsi lääketippaan oli nuori naislääkäri, onkohan hänkään oikein osannut antaa tarvittavaa määrää, koska heti sen jälkeen tapahtui vauvan kuolema.

Mutta eihän sitä aina selviä syytä tapahtuneelle, mutta vaivaa tämä päätäni joka päivä

Ja lääkäri sanoi, että mahdollisen seuraavan raskauden aikaan seuraavat tarkemmin, jos syytä on. Minun mielestäni saavat seurata, vaikkei syytä olisikaan. Sen verran kaksi edellistä raskautta on säikäyttäneet. Ja onko sattumaa, että nämä kummatkin raskaudet ovat keskeytyneet rv 34?
Esikoinen oli pikkusen painavampi syntyessään kuin toinen, mutta selvisipähän. Niin miksi eivät voineet antaa syntyä myös tämän toisen?

Kysymyksiä riittää...

 

Moi taas!

Jos et saa vastauksia kysymyksiisi iinux, niin potilasasiamies on sitä varten, ne kyllä selvittää jos jotain selvitettävää on.

Ja lääkärit on kans sitä varten, että ne vastailee sun kysymyksiisi, minä ainakin kysyn asioita niin kauan että ne selviää...

 

Mä ajattelinki tänään soittaa yhelle toiselle lääkärille ja kysellä häneltä. Mut jos ei mitään selviä, niin pakkohan se on elää tietämättömänä...

 

Voi iinux, en tiedä luenko sun tekstiäsi vai omaani.
Kun tuntuu että tää terveydenhoitojärjestelmä on kuin jänis, joka laittaa pään pensaaseen ja toteaa kaiken olevan hyvin.

Meille on nyt selvinnyt, että toisen lapsemme kuolemaan liittyi istukassa olevat veritulpat. Kuitenkaan niitä ei ryhdytä aktiivisesti ennaltaehkäisemään jos vielä raskaaksi tulen. Kun se ensimmäinen lapsi syntyi hengissä niin eihän mitään istukkatutkimuksia silloin tehty! Jos siellä olisi tulppia ollut tilanne voisi nyt jo olla toinen.

Jos nostaa asian esiin lääkärien kanssa niin kohtaa vaikenemisen muurin. Mitään kunnon vastauksia ei saa ja lääkärit pakenevat torjunnan ja välinpitämättömyyden suojiin. Varsinkin keskussairaalassa potilas on vain pelkkä paha joka ei ymmärrä, kuuntele, ole kiinnostunut tai ainakaan ei osaa kysyä oikein.

 

Esikoisemme keskenmeno tuli niin yllättäen, että se teilasi meidät molemmat. Vuoto on kesken ja vatsa kipeä, molemmat maassa, mutta yritämme olla töissämme. Olin kietonut lapseen koko elämäni merkityksen, mies tulevaisuuden suunnitelmansa.

Nyt sitä käy läpi yhä uudelleen: Raskaus eteni normaalista, mitään vuotoa ei tullut, kehoni toimi vielä aivan kuin raskaus jatkuisi, mutta rakastin lasta jo niin, että olin huolissani jokaisesta asiasta. Sitten kätilö ilmoitti ekassa, myöhäksi siirtyneessa ultrassa lapsen sydämen pysähtyneen... ja sairaalassa, poistolääkkeiden vaikuttaessa minulle kerrottiin ettei syytä saada koskaan tietää. Paikalla piipahtanut lääkäri kysyi tylysti: "etkö sitten muka koskaan ole kuullut että raskaudet voivat keskeytyä". Itkulta en saanut sanaa suustani. Neuvolassa ja kaikissa oppaissa tämä oli tietoisesti jätetty mainitsematta vakuuttaen aina että kaikki on hyvin huolistasi huolimatta. Nyt sitten luen lääketieteellisiä tekstejä toisen perään ja niissä kerrotaan keskenmenon olevan todella tyypillistä. Miksi tästä ei kerrota ajoissa?

Näyttää myös siltä, että aiheesta kirjoitetaan tunteella todella vähän, tarkoitan ei-lääketieteellisen kovasti. Tahtoisin lukea, kirjoittaa en nyt itse pysty, en ainakaan rakentavasti. Lukuvinkkejä? Runoja tai kertomuksia?

Itse tahdon antaa muille vinkiksi, että entisen toivioäidin rooli entisen toivioisän mukaan ottamisessa suruun, isän tunteiden avaamisessa, on tärkeä ja ratkaiseva. Kertokaa miehellenne, että tarvitsette häntä juuri nyt. Älkää menkö sairaalaan yksin, vaikka loman ottaminen ei olisi entiselle toivioisälle helppoa. Itse olen ollut aina aiemmin sairaalassa yksin, olenhan vahva ja pärjäävä, mutta nyt en olisi selvinnyt siellä ilman häntä, sillä suru oli yhteisen lapsen menettäminen....

Mies voi myös auttaa katsomaan eteenpäin: Kuullessani pikkuruisen esikoisemme kuolemasta olin aivan varma, etten tahdo enää ikinä tulla raskaaksi, en uskalla toisin yhä uudelleen. Hän oli hiljaa, silitti vain ja tuli lähelle. Itkemme yhdessä. Ollessamme myöhemmin sairaalassa "tyhjennyksessä", hän jo puhui luontevasti siitä, että menisimmekö nyt samalla käynnistettyjä keskeytyssupistuksia odotellessamme tutustumaan jo valmiiksi alakerrassa olevaan synnytysosastoon ensi kertaa varten. Sillä hetkellä päätin, että minäkin uskallan uskoa siihen, että vielä joskus olemme elävän lapsen äiti ja isä, ja tämän toivon valossa en voi vain sokeasti suojautua mahdollisilta tulevilta pettymyksiltä.

Tsempataan toisiamme jaksamaan!

 

:hug: voimia teille kaikille.

en kuulu tähän pinoon mutta ystäväperheemme menetti juuri täysaikaisen tyttövauvansa joten aihe koskettaa syvältä..

tuo on todella pelottavaa ettei seurata tarpeeksi tarkasti vaikka riskeistä on tietoa. itse olin esikoiselta koko ajan todella tarkassa syynissä omien sairauksien takia ja kaikki meni todella hyvin, terve lapsi syntyi 42+ käynnistettynä
mutta nyt toista odottaessani ei mitään sen kummempia tutkimuksia ole tehty, paitsi verikokeet kerran kuussa. toiseen ultraan menin tällä viikolla, ja "täällä ei ole mitään hämminkiä mutta ilmoitan uuden ajan mahdollisimman pian, koska täytyy kuitenkin tarkistaa"

nyt sitten mietin et mitähän tuleman pitää?

kieltämättä pelottaa.