Te nuoret äidit, jotka tulitte suunnitellusti raskaaksi.

Moikka!
Rekisteröidyin palveluun vasta, vaikka olen vauvakuumeessani täällä jo pyörinyt kauan. Nyt kysynkin teiltä, alle parikymppisenä perheen perustaneet, miten se toimii? Siis äh, en oikein osaa selittää kysymystä kun haluan kuulla kaiken. Siis mm. miehen ikä, miten sovitte lapsen yrittämisen aloittamisesta, miten teihin suhtauduttiin jnejne. Siis ylipäätänsä päätöksestä ja elämästä ennen ja jälkeen lapsen syntymän.

Olen siis itse kohta kaksikymppinen nuori nainen, ja aivan valtava vauvakuume kaihertaa rintaa. Kuitenkaan tuolta "järjellä ajattelevalta puoliskolta" ei ole vielä hyväksyntää lapselle vaikka me molemmat sitä kuitenkin kovasti haluaisimme.

Anteeksi erittäin paljon vaikea selostus, toivottavasti joku ymmärsi edes jotain

 

*vetäisee syvään henkeä*
No meillä asiat on kyteneet jo pari vuotta, siitä saakka kun oma talo ostettiin.
On lykätty asiaa koulutun, iän yms. painostamana, mutta nyt tarpeeksi kierreltyämme puhuttiin asia oikeasti auki. Eikä enää nähty varsinaista syytä odottaa ja voivotella. Mieheltähän tämä kyteminen alkunsa sai; 6kk sitten alkoi puolinaiset voivottelut että kun ei vielä voi hankkia vauvaa. Aloin tuolloin jo itse miettiä tarkemmin miksei. Lopputuloksena tajuttiin ettei se 5-vuodenkaan odotus tuo varsinaista muutosta elämäntilanteeseen: talo- ja autolainat tulee olemaan silloinkin, samalleen jäisin mammalomalle ja olisin sen 1,5-2-vuotta kotona, samalleen joudutaan venyttämään penniä ja olemaan luovia. Ja lapsen kannalta on aivan sama, lähteekö äiti aamulla töihin vai kouluun - koulusta sentään pääsen aikaisemmin pois ja asiat on paremmin luovittavissa, kuin työssä ollessa. Siirryn siis täysipainotteiseen päivätyöhän lapsen ollessa n. 3-vuotias. Minusta tämä rytmi kuulostaa kaikinpuolin oikein järkevälle. Mutten tuomitse niitä jotka toisin ajattelevat.

Asian vastaanotto taas on ollut hyvin moninaista. Omat vanhempani ovat asiasta iloisia, odottavaisia jopa. Miehen vanhemmille ei ole voitu edes kertoa, koska tiedetään ettei heidän suhtautuminen meidän päivää parantaisi. Kaveripiirissä jakaannutaan kahtaalle: ymmärtäviin ja innostuneisiin JA niihin joiden mielestä ajatus on tuhoontuomittu ja kamala.

Itse olen vain keskittynyt siihen että vain minä ja mieheni voidaan tietää milloin meille on se oikea aika. Vain me tehdään meidän elämän päätökset ja vain me "joudutaan" elämään niiden kanssa. Ihminen selviintyy mistä vaan, kun tarpeeksi tahtoo.

 

Tuota kysymystä minäkin olen miettinyt; MIKSEI NYT? Minulla on lukiota jäljellä vielä muutama kuukausi, talous kunnossa, ja no kaikki mitä lapsi tarvitsee. Ja ollaan enemmänkin sellaisia "kaikesta selviytyy" tyyppejä
Poikaystävälläkin on toiveissa vauva, mutta tämän järki tuntuu haravan hastaan.
Mulla taitaa kavereissa olla kaikki muut paitsi paras ystävä sellaisia, jotka raskauden jälkeen lähtisivät lätkimään.. :/

 

Voin ihan kokemuksella sanoa: se ystävä joka ei kestä vauvaa ei kestäisi muitakaan elämänmuutoksia mukana. Tottahan se on että vauva muuttaa ystäväpiirisikin, mutta en menisi sanomaan että muutos olisi pahempaan päin! Itsellä ei matkasta putoa kuin muutama tuttu, nämä ihmiset osaan jo ihan veikata. Minusta se on heidän harminsa - en oo sitten paikalla konkari mammana kun itse sitä tukea tarviisivat.

Yhtä asiaa kuitenkin suosittelen: Hae kouluun. Nappaa itsellesi se haluamasi opintopaikka ja asennoidu jo heti niin että opiskelet kunnes maha ei anna periksi. Ja että palaat sitten opintoihin mammalomalta. Pysyy homma käpälässä.

Miehen kanssa kannattaa ihan avoimesti puhua, siitä mitä itse mietit ja siitä näkeekö hän asiat samalta kannalta. Yllätyksiä voi tulla puolin ja toisin, ja ne yllätykset tulee jatkumaan. Itse saan yllättyä melkein jokapäiväisesti, positiivisesti ja huumorin sekaisesti, kun tätä taivalta miehen kanssa nyt aloitellaan.

 

Hei!
Meillä esikoinen tulossa kesä-heinäkuussa, mikäli kaikki menee loppuun asti hyvin. Täytän siis muutaman kuukauden päästä 19 ja meillä on miehen kans ollut jo hyvin kauan selvää että molemmat on valmiita hankkimaan lapsen ja kovasti ollaan sitä toivottu ja kuumeiltu jo hetken aikaa. Mies on mua 2 vuotta vanhempi ja lapsen synnyttyä 21v.
Kaikki joille ollaan raskaudesta kerrottu on suhtautunu todella hyvin, ei olla saatu yhtäkään negatiivista kommenttia mikä on tosi kannustavaa. Vähän tietty jännitti ennen kertomista että miten muut ottaa varsinki mun nuoren iän. Tuli vaan sellanen hetki, että lapsi ois nyt tervetullut.
Mulla jää viimeinen vuosi koulusta käymättä, mutta se onneksi suuntautumisvuosi jonka voin osin tenttiä.

 

Onnea duranduran! :heart:
Yritittekö siis lasta, vai oliko hän iloinen yllätys?

Minulla on siis seuraava opiskelupaikka jo jouduttamassa, kun ensin lukiosta pääsen. Se meillä onkin ollut keskustelussa, sillä kyseessä on yo-pohjainen lähihoitajan koulutus, joka kestää siis kaksi vuotta. Että kun koulua on menty sen verran eteenpäin, että saan töitä alalta, (vaikka minulla on jo nyt osa-aikainen työpaikka) annamme lapsen tulla jos on tullakseen.

 

Ihan se tutkinko kannattaa käydä loppuun saakka - viettää vaan mammaloman siinä välissä. 6kk sitä on vähintään aikaa tärpistä, noin yleensä siis, opiskella ja työskennellä ennenkuin kotiin on jäätävä.

 

Hei vaan kaikille!

Olen 19 - vuotias nuori nainen, joka odottelee esikoistaan. Laskettu aika on vuoden 2013 huhtikuussa. Valmistuin juuri muutama viikko sitten virallisesti lukiosta ja tulevaisuuden opinnot ovat vielä auki. Raskaus oli tosiaan suunniteltu ja äitiysloma tietty edessä. Silloin (ja toki jo nytkin) on hyvää aikaa miettiä, mitä lähden opiskelemaan.

Mieheni kanssa meillä oli suunnitteilla häät jo ennen raskautta. Olemme molemmat siis 19 - vuotiaita. Hääjärjestelyjen yhteydessä päädyimme puhumaan lapsien teosta anopin kanssa, joka rohkaisi meitä. Hän kysyi meiltä, että miksi emme hankkisi lasta? Kun aloimme miettiä asiaa, tajusimme, että hän on oikeassa - aika on kieltämättä otollinen, tosin ei tietenkään täydellinen (mutta koska se olisikaan?). Asiat lapsen saamisen kannalta ovat melko mallikkaasti ja tukiverkostoa löytyy.

Ihmisten suhtautumiset raskauteen ovat olleet kihlattuni perheen osalta aivan ihania: he ovat olleet todella innoissaan ja todella auttavaisia. Oma perheeni on lämmennyt ajatukselle melko hitaasti. Omat isovanhempani innostuivat kyllä paljon, samoin oma äiti. Isäni ei ole ottanut asiaan mitään kantaa, ei maininnut koko asiaa sanallakaan...:| Se on kieltämättä harmittanut aika paljon, mutta toisaalta taas ymmärrän häntä: uutinen tuli hänelle shokkina, joten odottelen rauhassa siihen asti, kunnes vauva syntyy ja hän sisäistää tämän asian ehkä sitten paremmin.

Paras ystäväni suhtautui erittäin nihkeästi uutisiini. Ei onnitellut... Tokaisi vain, että toivon mukaan mieheni ja minä voimme tarjota lapselle sen, mitä se todella tarvitsee...Ystävyytemme on mennyt raskauden myötä todella huonoille teille. Kummitätiä hänestä haaveilin, mutta hänen kylmä käytöksensä sai minut päättämään toisin. Tällä hetkellä emme ole edes yhteyksissä...Muut ystävät ovatkin sitten aika kaukaisia ja yhteydenpito heihin rajoittuu lähinnä viestittelyyn Whatsappin tai FB:n kautta...Onneksi on kumppani ja hänen sukunsa, joka tukee... :heart: Toki oma perhekin auttaa jaksamaan, vaikka usein heiltä enemmän tukea kaipaisinkin.

En tunne tätä sivustoa kovin hyvin ja kieltämättä pelkään hieman kärkkäitä kommentteja, siksi en ihan koko tarinaa tässä lähde paljastamaan. Ensimmäistä kertaa täällä siis kirjoittelen ja ajattelin aloittaa tällaisella hieman epämääräisellä vastauksella. Samalla tämä oli hyvä purkaus itselleni, kun en asiasta ole monien kanssa oikein puhunut. On tosiaan kiva nähdä, että muitakin nuoria odottajia löytyy! Lämmittää paljon omaa mieltä

 

Ehdittiin siis yrittää n. kuukauden verran eli heti ekasta kierrosta ehkäisyn lopettamisen jälkeen tärppäsi, oltiin kyllä valmistauduttu että lapsi voi tulla heti mutta tottakai vähän yllätti että tärppäs näin nopeesti ku monet kaverit yrittäny kuukausia, vuosiakin..
Tänään kerrottiin miehen sisaruksille ja ihana vastaanotto saatiin sieltäkin!

 

Meille syntyi tyttö suunnitellusti, tytär nyt 1v, itse olen 19v ja hyvin on mennyt. Avomies mukana kuvioissa ja arki on aikalailla sitä mitä kuvittelinkin