Teini-ikäinen dysfaatikko

Meillä siis 15v. dys. likka.
Aika paljon on vielä asioita hakusessa mm. rahan laskeminen, kello ja ym.
Muisti ja ymmärrys heikot alueet.
Nyt olenkin miettinyt , että miten tulee pärjäämään aikuisena, elikkä pitääköhän olla avustaja, joka huolehtii käytännön asioista?
Entäs pärjääminen työelämässä mahollisesti?
Onko kellään kokemuksia?

 

:attn:

 

ei ole vielä kokemusta teini-ikäisestä Dysfaatikosta mutta minulla on 9-vuotias Dysfaatikko ja noi samat asiat ovat vaikeita.Haluaisin kysyä miten teillä on yleensä pärjätty koulussa kun tuntuu olevan todella vaikeaa.

 

Meillä kans 15v dysfasianuori, poika. Koulu menee ok ja paremminkin. Alkuun siinäkin oli ongelmia, mutta saatiin paljon apua oppimiseen ja nykyisin menee tosi hyvin. Mut tää arki...Muisti pätkii aivan olennaisesti. Kaikki on hukassa vaikka tavarat olis nenän edessä. Kaikki saa sanoa vähintään kaksi kertaa ennen kuin ymmärtää ja nekin lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos vaikka sanoo, et vie roskat ja anna koiralle ruoka, niin se eka asia unohtuu varmasti. Tai jos laittaa käymään lähikaupassa jonka pitäis tuntea läpikotaisin, niin ei hän sieltä mitään löydä. Soittaa joka kerta, et missä äiti täällä on jauhelija tai makkarat. Kassa jo tietää pojan ja laskee vaihtorahat tarkasti hänen käteen ja tarkistaa vielä kauppalistan, onko poika kaikki muistanut kerätä kärryyn. Tätä kassa voin vain kiittää syvästi. Isoon kauppaan ei vois päästää yksin.

Olen kans miettinyt usein, että mites tulevaisuus? Miten ihmeessä poika tulee pärjäämään, kun kaikki pitää huolehtia. Puhtaita vaatteita ei hoksaa vaihtaa, jos ei käske ja pesulle ei menis varmaan koskaan, jos en sinne patistais. Eron huomaa normaaliin siinä, kun tyttö vuotta nuorempi ja hyvin itsenäinen. Ovathan tytöt tietty erilaisia, mutta he ovat kuin yö ja päivä. Pikkusisko on jelpannu velipoikaa jo monta vuotta.

Riparilla poika oli ollut aivan hukassa, kun ei muistanut missä mikin oli. Koulussa oppi menee päähän ja keskiarvo on liki kymppiä, mutta tämä käytännön elämä ei vaan kertakaikkiaan suju. Koulussa kotitaloustunnilla unohtuu hella päälle, uuni laittamatta päälle ja ihmettelee kun ei lämpene jne. Reseptit muistaa kyllä ulkoa ja kuinka ne tehdään, mutta se käytäntö :headwall:

Teen nykyisin aina vkl aikana listan pojan seinälle joka päivälle ja täydennän sitä tarpeen mukaan. Läksyt, ruoka-aika, harrastukset, vaihda sukat, alkkarit, vaihda vaatteet, iltatoimet, nukkumaan. Kerran olin sen nukkumaan kohdan unohtanut ja ihmettelin, kun tämä kuppaa pleikkarin kans vielä kahdelta yöllä. Ihan hämillään poika vaan, et ei ollu nukkumaan kohtaa. Monesta tämä kuulostaa varmaan ihan naurettavalta, mutta mua ei naurata tippaakaan. Silloin, kun hän oli pieni, oli laatikoissa esineiden kuvat mitä missäkin oli. Kylttejä seinillä missä oli vessanpytyn kuva ja nuoli. Muuten hän ei muistanut aina touhun keskellä missä vessa on. Lukemaan opittua aterimissa oli nimet mitä ne olivat, että oppi erottamaan lusikan haarukasta.

Kaikki menee hänellä päähän vasta kun lukee. Sanomalla mikään ei mene perille. Kuten edellä sanoin, niin kahta asiaa hän ei pysty hahmottamaan millään peräkkäin. Olen varautunut jo ajattelemaan, että poika on kotona vielä pitkään. Hän haluaisi lähteä lukioon toiselle paikkakunnalle. Pelottaa jo ajatuskin siitä.

Olisin myös kiinnostunut tietämään, miten muilla on mennyt, joilla jo vanhempi dysfasia lapsi, tai siis jo nuori tai nuoriaikuinen. Nyt pojalla TET viikko ja on alakoulun puolella opettajan apulaisena. Saanut pitää ATK tunnin ja ei kuulemma mitään ongelmia ole ollut. Kun asia kiinnostaa, niin poika on kuulemma loputon tiedonlähde. Mut se kengän nauhojen solmiminen.....se on jo toinen juttu se.

 

Meillä 20v dysfaatikko poika. On asunut kotoa pois nyt n.2,5v. Opiskelee viimeistä vuotta toisenasteenoppilaitoksessa. Koulu mennyt suht hyvin muutamaa n. viikon poissaolojaksoa lukuunottamatta (siis lintsannut). Koulusta on kokoajan pidetty minuun yhteyttä ja olen ollut keskusteluissa mukana silloin kun niitä on koululla järjestetty, sehän vaatii pojan suostumista koska on jo aikuinen.
Ongelmia kyllä on kaikenlaisia joista juuri yksi on tuo muistaminen, tavarat on missä milloinkin ja koti näyttää sikolätiltä johon joudun aina aikaajoin puuttumaan( ja siitähän syntyy aina tappelu, koska "tää on mun koti"). Raha asiat olen ottanut hoitaakseni koska kaikki mikä tilille tuli niin myös samantien meni ja siitähän seurasi isot pinot laskuja jotka olivat maksamatta. Vaatteiden vaihto on meilläkin ongelma siitä joudun myös jatkuvasti huomauttamaan kun ei vain ole muistanut vaihtaa niitä
Meillä ainakin asiat vain ovat mutkistuneet kun ikää on tullut enemmän, kotona asuessa kaikesta oli niin paljon helpompi pitää huolta. Vastailen mielelläni kysymyksiin.

 

Kiitos yömamma vastauksesta. Jotain tuon suuntaista tulevaisuutta minä olen vähän uumoillut meidänkin pojalle tulevan. Tänään kiikutin pojalle reppua kouluun, kun unohti sen eteiseen. Onneks sattu olemaan auto tänään mulla käytössä. Sukissa oli jo mustat anturankuvat, kun ei ole muistanut vaihtaa, vaikka uudet laitoin koulupöydälle kirjapinonpäälle. Oli fiksusti siirtänyt ne vain sivuun.

Pojan huone on kuin hävityksen jäljiltä. Vaikka sen siivoisin, josta kyllä sanomista tulee, niin jo samana iltana se kaaos alkaa hiipiä takas. Mitään ei muista laittaa takaisin. Pojan tavaroita on täällä muuallakin missä sattuu, koska ne tipahtavat käsistä just sinne missä tulee muuta ajateltavaa. Kännykkä ei löydy kuin soittamalla siihen. Oma tili oli hetken aikaa, mutta tyhjäs sen alle viikossa, vaikka siirsin sinne mielestäni sen kokoisen summan, ettei sitä kuukaudessa sais käytettyä näin pienessä paikassa, jossa ei ole vaateliikkeitä eikä mitään. Joten se siitä kuukausirahasta ja sen käytön opettelusta.

Oli toisaalta helpottavaa kuulla, että emme ole ainoita tämän asian kans. Tunnen vain ihmisiä, joilla on pieniä dysfaatikkoja ja heidän ongelmansa on vielä eri luokkaa. Samoja piirteitä tosin jo tunnistettavissa.

Miten yömamma, onko teidän poika mitenkään itse tietoinen asiasta, että kaikki ei hänen kohdalla ole niin kuin muilla? Meidän poika aina välillä tuskailee, et miks hän ei osaa tehdä jotain niin kuin toiset, tai miks häntä pidetään idioottina. Kaverit on vähissä ja suurin osa ei piittaa olla hänen seurassaan, kun hän kyselee koko ajan, et mites se oli ja täh, ai mää vai, tai hups, mites se noin meni.

Nyt lähdetään viikonlopuks mökille laittaan paikat talvikuntoon ja hieman pelottaa. Meillä on siellä parikin tulisijaa ja poika on hyvin kiinnostunut tekeen esim. saunaan valakiaa. Noh, kerrankin oli unohtunut luukku auki ja kekäle kimmonnu saunan puiselle lattiarallille. Sellainen vanhahko pihasauna meillä siellä. Siinä jo laudat kärys ja tulipalo oli lähellä. Sit jos koko ajan kulkee pojan perässä vahtimassa, niin tämä suuttuu siitä ja huutaa, että ei häntä tarvi vahtia, et osaa kyllä, mutta...? Se perässäkulku on vain jossainmäärin pakollista, mut pitää vaan yrittää tehdä se jotenkin huomaamattomasti.

Mites, onko teillä ajokortti ajettu? Meillä ollut just kova sota mopokortista. Sitä ei ole annettu ajaa, kun pihassa mopokokeilut on osottautunu katastrofiksi. Poikahan tappais ittensä liikenteessä sillä. Pyörälläkin meinas jäädä viime viikolla koulutaksin alle, kun katto mikä takaa tulee ja ohjuutanko kääntyy pään mukana. Onneks mies ajaa sitä taksia, niin osas varautua tulevaan. Tuntematon olis ajanu päälle. Väliin jäi tuskin sanomalehtikään. Sen verran läheltäpiti tilanne oli. Kuinkas ajokortti, pelottaa valmiiks jo sekin. Onneks ei ihan vielä ajankohtainen, mutta tuo kaks ja puolvuotta menee aika pian kuitenkin.

Meillä on neljä muuta tämän vanhimman lisäksi, joten ihan joka hetki en pysty hänen perässä kulkemaan ja tavaroita korjaamaan oikeille paikoille. Miehellä vielä kova vauvakuume, kun meillä on vain yksi yhteinen lapsi. Poika kyllä on kovasti tykännyt pienemmistä ja hoitanut pikkutyttöä kiitettävästi ja vaihtaa mielellään jopa kakkavaipan. Siitä iso kiitos hänelle. Kovin pitkää aikaa en tohdi hänen antaa tyttöä vahtia, kun saattaa yht'äkkiö unohtaa koko tytön. Kaupassa pikaisesti voin käydä tuossa lähellä, mutta ei puolta tuntia kauempaa voi pois olla. Onhan sitten tyttö ja pian 11v poika vahtimassa kans, mutta heidän energia kuluu usein eskariviikarin vahtimiseen

Joskus aina tuntuu, etä voimat loppuu, mutta aina sitä jostain lisä virtaa saa. Huolettaa vain se tulevaisuus, mutta toivottavasti kaikki sujuu omalla painollaan. Siistiä kotia en odota pojalla näkeväni ja varmaan usein joudun siellä käymään siivoamassa, vaikka sanomistahan siitä tulee. Tulee jo hänen huoneensa siivoamisestakin.

Jaksamista kaikille dysfasialasten perheille :hug: Helpottavaa vaihtaa kuulumisia :flower:

 

Hei Lumi-Marja ja Yömamma!

Luin äsken viestinne ja samoja asioita jo pohdin, vaikka meillä dysfasialapsi vasta 4-vuotias, niin tulevaisuus jo huolettaa. Anteeksi, että utelen, mutta millainen diagnoosi lapsillanne on ollut? Meillä on kyseessä keskivaikea dysfasia, jossa on piirteitä semanttis-pragmaattisesta kielihäiriöstä. Ongelmia siis sekä puheen tuotossa että ymmärtämisessä. Ajattelin vain, että onkohan meillä tulevaisuudessa ongelmia samojen asioiden kanssa kuin teillä.

Voimia teille ja kaikille muillekin dysfasiaperheille!

 

Luin Lumi-Marja kirjoituksesi ja tippahan siitä taas silmään tuli :'(
Muistui niin hyvin mieleen ajat kun oma poikamme oli tuon ikäinen ja nuorempi. Muistan kun joskus koulussa oli todella vaikeaa ja mikään ei oikein tahtonut mennä päähän niin poika itki ja huusi että "miksi mulla on näin paska pää joka ei opi mitään" kyllä siinä vanhemmat tuntee itsensä aika avuttomaksi. :ashamed:
Eli kyllä meillä poika tiedostaa "vammansa" mutta ei ehkä ota sitä niin vakavasti kuin aina pitäisi. Olen nytkin yrittänyt neuvoa että laittaisi kännykkään muistutuksia tärkeistä asioista ja tapaamisista, koska unohtelee niitä paljon, mutta eihän tuo ota sitä kuuleviin korviin tykkää kai että se on vain vanhojen ihmisten touhua.
Töitä hakiessaan ole myös sanonut että kertoisi heti rehellisesti että on tälläinen diagnoosi silloin olisi ehkä toisen helpompi suhtautua moniinkin asioihin, mutta ei, ei varmasti kerro.
Ajokortti meillä pojalla on ja suorittikin sen aivan kertalaakilla kirjallisiin pitää vain olla lääkärintodistus mukana niin saa helpotusta, ottavan sen ajan siitä pois eli voi tehdä sitä niin kauan kuin tarvitsee.
Ajelutkin on sujunut hyvin (koputtaa puuta/päätä).
Auto on kyllä sitten asia erikseen on likainen niin sisältä kuin ulkoa, purkaa siitä milloin mitäkin ja "unohtaa" koota takaisin. Mieheni on myös taksinkuljettaja ja ei voi sietää että auto on siinä kunnossa |O (meillä on lapsiakin 5 eli olemme siinäkin samanlaisia =) )
äiskä-71 kysyit diagnoosia ja meillä se on myös tuo keskivaikea dysfasia.
Kavereita pojallamme on onneksi aina ollut hän on hyvällä huumorilla varustettu hullun rohkea nuorimies.
Onkohan dysfaatikot jotenkin yli kiinnostuneita tuosta tulesta kun siinäkin suhteessa poikamme on kuin teidän meillä myös mökillä poika oli aina valmis sytyttämään kaikki pesät ja nuotiot ja jaksoi tunteja ronkkia niitä tulipesiä jos ei kieltänyt?!
Onko teillä paljon ollut tälläisiä raivonpuuskia? meillä ainakin nuorempana poika saattoi huutaa ja mekastaa vaikka kuinka kauan aivan pienistäkin asioista, nyt enemmänkin suutahtaa ( saattaa kyllä myös haistattaa) ja lähtee omaan kotiinsa.
On todellakin helpottavaa kirjoittaa asioista jonkun kanssa joka tietää mistä puhun :flower: jaksamisia Teille molemmille.

 

äiskä-71, samalla diagnoosilla mennään. Yömamma, ompa teillä niin samanlaista kuin meillä. Tuo puheen ymmärtäminen tuntuu olevan todella ongemallista. Samoin kuuntelemaan keskittyminen. Vaikka selosta kuinka jotain asiaa, niin yht'äkkiä poika saattaa alkaa puhua aivan jotain omaa juttua. Ja yleensä se käsittelee jotain tiedeohjelmaa. Kiinnostunut kaikesta tieteestä ja oudoista ilmiöistä.

Se tulen kans pelaaminen on kyllä kieltämättä hänelle mieleistä puuhaa. Laitoin jo aamusta takkaan tulen, kun meillä oli vain 17 aamulla lämmintä olohuone/takkahuone yhdistelmässä. Eikös vaan tämä istu siinä ja pidä takan luukkuja raolla (eivät ole lasia) ja tuijottaa kuinka tuli nuolee puita. On kuulemma hienon näköistä. Kunhan ei vaan pyromaaniksi ala No ei kai, kun kulkee palokuntanuorissa. Mies on vpk:ssa ja kuskaa kahta pojista siellä mukana. Uskaltaa meidän Havukka-ahon Ajattelijan ottaa sinne mukaan, kun voi pitää silmällä samalla.

Kyllä meillä niitä kiukkupuuskia on ja aika usein sittenkin. Tai oikeastaan raivonpuuskia, kuten yömamma sanoit. Aika usein nousee mieleen kaikki vanhatkin asia ja ne hän tuntuu muistavan. Varsinkin negatiiviset. Oma olotila on usein syynä, miksi hän raivoaa. Just tuo unohtelu on monta kertaa syynä suuttumiseen. Luokkaretkellä kuudennella hän katos Särkänniemeen, kun unohti ajankulun. Yksin hän siellä oli hortoillut, kun ketään ei olis vähempää voinut kiinnostaa pojan kans yhdessä kulkeminen. Poika oli ollut lemmenjoessa veneilemässä monta kertaa peräkkäin. Oli ollut niin hienoja kukkapenkkejä. Hoitaa kotonakin kukkia hyvin mielellään ja mokoma sai omaan liljapenkkiinsä ulkona komiammat kukat kuin minä

Eilen raivottiin kadonneesta sisäpelikengästä. Ei se hukassa ollut. Oli vain omalla paikallaan kaapissa. Toinen lojui lattialla pyykkiläjän alla ja sen kyllä löyti. Tuli mulle huutaan naama punaisena, että olen taas kerran piilottanut hänen kengän. En sanonut mitään, vaan nousin kutimeni vierestä ja menin avaamaan pojan kaapin oven ja näytin kenkää. En edelleenkään sanonut mitään, vaan otin kengän ja laitoin sen pojan käteen. Poistuin hiljaa takaisin sukkakutimen ääreen. Tuollaisessa tilanteesa olen huomannut parhaaksi olla hiljaa, kun ei hän kuitenkaan mitään hyödy saarnasta, ei kuuntele mitä puhun, eikä välttämättä suutuksissa ymmärrä yhtä ainutta sanaa. Tuosta meni puolituntia, niin tuli pyytämään anteeksi, kun ei tajunnut kaapista katsoa. Eihän siinä mitään voinut, kyyneleet vaan valu silmiin, kun hän tuli ja halasi anteeksi pyydellen. Tuota ei kovin usein ole tapahtunut. Voi kauhia, kun vieläkin silmät sumenee.

Olen minäkin saanut haistattelua kuulla. Alkuun se satutti, suututti ja loukkas. Enää en jaksa välittää. Sitä kuulee niin monesta suusta välillä, että olen kai puutunut. Kyllähän se ikävältä tuntuu, mutta en saa ajatella sitä kuitenkaan kovin "henkilökohtaiseksi" haistatteluksi. Meidän pian 14v tytöllä on ADHD, niin sieltähän sitä teksitä tulee välillä niin, että tekis mieli juosta vielä oman äidin kainaloon itkemään. Vaikka tytöllä onkin tuo, niin ei se hänen normaaliin tekemiseen vaikuta. Korkeintaan hänellä on sitä ylimääräistä virtaa tehdä kaikkea. Itsestään huolehtii jo hyvin ja toisistakin. ADHD vaikuttaa hänellä lähinnä koulussa osaamiseen ja vilkashan hän on. Kummankin vanhimman perään saa kyllä olla kattomassa, mutta pojan enemmän, ettei vaan sattuis taas jotain.

Mitä siihen siisteyteen tulee, niin pojan jälkeen autossa on aina jotain sotkua. En ymmärrä miten puolen tunnin automatkan jälkeen voi jäädä niin paljon jos jotakin autoon, että ihmetellä pitää. Mies on kans jo työnsäkkin puolesta tarkka autosta ja puunaa sitä kuin silmäteräänsä. Siitä hän ei todellakaan pidä, että auto sotketaan. Siitä on meillä muutama juttu tuokio pidetty. Mies kuitenkin ymmärtää pojan jutut, mutta ei silti pidä sotkemisesta. Kukapa sitten nauttisi siitä. Olen laittanut jonkun aikaa pojan kohdalle eteen tai taakse roskapussin, et ne mitä ikinä taskuista putoo, osuis pussiin. No, ainakin pussin viereen, mut jotain menee jo pussiinkin.

Kuten yömamma sanoit, on todella helpottavaa kirjoittaa näistä asioista. Ei niitä voi kukaan ymmärtää, joilla ei itellä ole vastaavaa kokemusta. Toivon jaksamista myös äiskä-71:lle. Muistan hyvin, kun poika oli saman ikäinen. Silloin tuntui maailma kaatuvan niskaan, kun mikään ei luistanut ja kommunikointi oli tosi vaikeaa.

Nautitaan luonnon värjäämästä syksystä ja yritetään muitaa, että emme ole ainoat, joilla on arki hivenen kirjavampaa kuin joillain toisilla. Saamme olla kuitenkin kiitollisia siitä, että meillä on vain tällainen vamma/ongelma jaksettavana. Paljon vaikeampiakin asioita monella on.

Kiitos, kun jaksatte kirjoitella

:flower:

 

Hei yömamma, Onko teillä sellaisia kausia, että joskus asiat sujuu paremmin? Minulla on 20v dysfaattinen tytär ja on sellaisia hyvin selkeitä jaksoja, tekee ruokaa, lukee läksyjä, harrastaa. Mutta sitten on parin kuukauden välein sellaisia jaksoja, ettei muista pestä itseänsä, vaihtaa vaatteita ja nimenomaan ei alusvaatteita, unohtaa koulutavaroita kotiin ja jos puhun/kysyn tuijottaa vaan. Hän upposi myös netin pahuuteen ja sain hänet pelastetuksi sairaan ihmisen ahdistelusta viime tipassa. Hän ottaa myös liikaa vaikutteita kaikista kavereista, milloin on kiihkouskovaisten seurassa, sitten ET kursseilla, täydellinen kasivissyöjä, itusyöjä, rumpujen soittaja, tanssija ja ihan oma lukunsa on se, että jo viiden vanhasta kaikkea pitää kerätä, kiviä, saippuoita, huiveja. Sitten kaikki lopahtaa kerralla. Tässä ollankin nyt sitten menossa jo ihan ammattiauttajan puhelille, kun ei riitä enää omat eikä muidenkaan perheenjäsenten voimat. Ulkopuolisten silmissä meillä on aurinkoinen ihana kiltti lnuori, mutta kukaan ei näe sitä arkea, mikä on yhtä kaaosta.
Terveiset vaan Helsingin dysfasialiittoon, olin jäsen aikanaan, mutta jäin pois kun kaikki olivat vain hyvin pienten dysfaattisten äitejä eikä nuorten asioista puhuttu. Silloin sain hyvät ohjeet, niin musiikkiterapiaan kuin toimintaterapiaan.

 

Moikka.. Kaikille
Tää on vanha keskustelu ketju, mut ajattelin laittaa tänne silti vielä jos joku vaikka vielä lukis..
Mulla on 15-v poika jolla on sekä dysfasia ja AD/HD
Meijän perhe rupeaa olemaan ihan hukassa, enkä tiedä miestä enään lähtisin hakemaan apua, kun ei meidän lääkärikään tunnu ymmärtävän, kun yritän kertoo ongelmista.. Määrää vaan lääkkeet ja sanoo pärjätkää.
Pojalla ei suju arkiset asiat eikä nämä tunnu menevä myöskään perille .. vaikka kuinka moneen kertaan asiaa yritää selitää. Esim. Pihvin leikkaus ei suju, poika ei osaa kuukausia, suikussa ei muisteta käydä, vatteita ei vaihdeta.. ja nyt kännykän käytöstä on tullut ihan kamala ongelma ja sitää väännetään kättä lähes päivittäin. Puhelin on ollut " jäähylläkin" viikon välillä, mutta ei ole auttanut.
Toinen ongelma on sit nyt tää faceboon. Poika oli luonutbtilin ilman lupaa vaikkamolin kieltänyt, nyt olen kaverina jotta voin seurata mitä siellä tapahtuu.. keskusteluista huolimatta hän ei ymmärrä mitä siellä voi julkaista ja mitä ei ja olen joutunut yhdessä toisen valjona kanssa puuttumaan tähän ja poistamaan julkaisuja.

Pojalla huone on kuin pommin jäljiltä koko ajan , tavarat hukassa ym..
Sit tuolla meiden teinillä on on ihan mahdottomia pakko niin sanottuja pakkomielteitä tai päähän pinttymiä.. Se jää jumittamaan ja jankuttaamaan asioita ihan hirveesti.. Se voi toistaa samaa asiaa ties kuin monta kymmentä kertaa.
Nyt siellä on tyttökaveri niin se on kauhee pakko mielle ja se sekoo sukkiinsa ja saa raivarin jos ei saa likkaa kii ja pommittaa tätä tekstareilla ja puheluilla..
Onko muilla ollu tän kaltaisia ongelmia et asioista tulee kamlia pakkon omaisia asioita ja päähän pinttymiä ja niitä pitää jankata.
Esim. Jos sanon että saat puhelimen ensi maanantaina, niin poika jankuttaa koko viikon joka päivä ja useaan otteeseen et koska mä saan mun puhelimen.
Meillä on tälläista joka päivä joka viikko.. ihan koko ajan.. ja tätä mä en saa lesim. Meidän lääkäriä ymmärtämään.

Jos josku vielä lukee tätä, niin olisi mukava kuulla toisista perheistä, kuinka selvitä vaikean teinin, tämä koko tilanne rupeaa rasittamaan koko perhettä :'(
Tässä on vain osa ongelmista