TÄI - sinnikäs takertuja
Mitä täit ovat?
Päätäi on 2-3 mm:n pituinen litteä eläin, jolla on kolme raajaparia. Sen väri vaihtelee mustanharmaasta keltaiseen ja joskus punertavaankin. Täi on ainoastaan ihmisen loinen, se on täysin riippuvainen isäntänsä ihon lämmöstä ja säännöllisistä veriaterioista. Hiuspohjan ulkopuolelle jouduttuaan se yleensä kuivuu ja kuolee noin vuorokaudessa. Munansa (joita kutsutaan saivareiksi) täi kiinnittää liimamaisella aineella hiuksiin. Ne ovat noin 1 mm:n mittaisia soikeita vaalean läpikuultavia tai harmahtavia lujasti hiuksissa kiinni olevia nystermiä. Täi elää parisen viikkoa ja tuottaa sinä aikana huomattavan määrän munia.
Kuinka yleinen täiongelma on päiväkodeissa ja kouluissa?
Etenkin syksyisin kesälomien jälkeen päiväkotilasten ja koululaisten täiden esiintyvyys lisääntyy. Seurannan perusteella täit ovat lisääntyneet pitkällä aikavälillä, mutta viime vuosina ei enää ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Miten tartunta yleensä lasten keskuudessa päiväkodissa tai koulussa tapahtuu?
Tavallisimmin täi tarttuu suorassa kontaktissa päästä toiseen. Varsinkin lasten leikeissä tämä tartunta on tavallista, ja myös samassa taloudessa asuvien kesken täit tarttuvat helposti. Täi aistii lämmön ja suuntaa kulkunsa lämpöä kohti. Koska täi säilyy vuorokauden verran hengissä pyyhkeissä, vuodevaatteissa, päähineissä ja hiustenhoitovälineissä, on myös välillinen tartunta mahdollinen, mutta harvinaisempaa.
Mitkä ovat yleisimmät väärät oletukset siitä, miten täit tarttuvat?
Kotieläimillä ei ole mitään osuutta täiden leviämisessä, ja ilmeisesti pipoista toiseenkin täi tarttuu suhteellisen huonosti. Kontaktin on ilmeisesti oltava melko läheinen. Suomessa täit eivät myöskään levitä erityisiä bakteeri- tai virussairauksia, joten täit eivät ole vaarallisia, vaan pelkästään kiusallisia. Täi ei elä paria vuorokautta pitempään ilman isäntäänsä.
Mistä tietää, että lapsi on saanut täitä?
Yleensä tartunnasta seuraa hiuspohjan kova kutina (ei kuitenkaan aina) ja silloin on syytä tarkastella hiuksia ja hiuspohjaa hyvässä valaistuksessa, tarvittaessa suurennuslasia ja kampaa apuna käyttäen. Saivareet ovat helpoimmin löytyvä merkki tartunnasta - elävien täiden löytäminen on huomattavasti vaikeampaa. Helpoiten saivareita voi havaita korvien yläpuolisissa ja niskan alueen hiuksissa. Hiuksia voi kammata tiheällä kammalla valkean paperin päällä, jolloin paperilla voi nähdä eläviä täitä, munia sekä tyhjiä täin nahkoja.
Mitä tehdä, kun lapselta löytyy täitä?
Jos lapsella on täitä, hoitoon käy ilman reseptiä apteekista saatavat shampoot, pakkauksen ohjeen mukaan, ja uusintäkäsittely 7-14 päivän kuluttua on suotavaa. Yksittäisiä munia saattaa joskus jäädä eloon käsittelystä huolimatta ja niistä voi kuoriutua uusia täitä, jotka yleensä kuolevat muutaman päivän kuluessa. Hiusten kampaamista tiheällä kammalla tulee jatkaa viikon ajan käsittelyn jälkeen, jotta mahdolliset juuri kuoriutuneet täit saataisiin poistettua.
Lakanat, tyynynpäälliset ja pyyheliinat kannattaa hoidon jälkeen pestä. Pyykin normaali käsittely on riittävä. Pakkanen ja kuumuus tuhoavat tehokkaasti täit. Päähineiden ym. pitäminen yön yli pakastimessa on tehokas tapa puhdistaa hankalasti pestävät esineet, kuten turkikset. Kuiva lämpö esimerkiksi saunan lauteilla (vähintään 80 astetta, 1-2 tuntia) tai kuivauskaapissa sopii myös desinfiointiin.
Päiväkodissa tai koulussa muut lapset on syytä tutkia tarkkaan ja lisäksi tartunnan luotettava pois sulkeminen vaatii, että tarkastus toistetaan vielä sopivan seuranta-ajan jälkeen ainakin kertaalleen. Samassa taloudessa elävien kannattaa kaikkien tehdä shampoopesu, muuten oireettomia ei tarvitse hoitaa (päiväkodin muut lapset), mutta hyvä tarkistus on tehtävä. Jos täiongelma jatkuu sitkeästi, voidaan harkita koko porukan hoitamista.
Hoito-ongelmien vuoksi on joskus jouduttu suosittelemaan vanhoja perinnäisiä keinoja, kuten etikkavesikäsittelyä sekä saivareiden ja täiden toistettua mekaanista poistoa. Tukan leikkaaminen lyhyeksi myös helpottaa täiden ja saivareiden poistamista.
Miten täitartunnan voi välttää?
On parempi, ettei koulussa lainaa toisten pipoja, kampaa tai harjaa, mutta päiväkodissa ongelma on usein vaikeampi, kun lapset leikkivät läheisemmässä kontaktissa ja täit voivat levitä helpommin. Heti, jos oireita alkaa jollain esiintyä, kaikkien säännöllinen tutkiminen (myös työntekijät ja perheet) toistetusti on tärkeää, jotta hoito päästään aloittamaan varhain.
Teksti: lastenlääkäri Kristiina Aalto
Lähteet: Apteekin itsehoito-opas (www.itsehoito-opas.net) ja www.poliklinikka.fi sekä Duodecimin www.terveyskirjasto.fi
KIHOMATO - kiusallinen kutisija
Mitä kihomadot ovat?
Kihomadot ovat ihmisen tavallisimpia loisia. Mato on noin 10 mm pitkä, vajaan millimetrin levyinen valkea sukkulamato Enterobius vermicularis. Se on valkoisen langanpätkän näköinen. Se on vain ihmisen loinen ja tarttuu suoraan ihmisestä toiseen, sormista suuhun. Suolistossa kihomadot taas kehittyvät uusiksi madoiksi ja ovat 2 viikon -1 kk:n kuluttua valmiita jatkamaan sukuaan ja munimaan uusia munia. Madot elelevät paksusuolessa kiinnittyen suolen pinnalla olevan nukan limakalvoon. Ravinnokseen kihomadot käyttävät suolen sisällön ravinteita ja glukoosia. Yöaikaan, kun ruumiin lämpö laskee, naaras menee peräaukon seudulle munimaan ja matojen kiemurtelu aiheuttaa voimakasta kutinaa peräaukon seudussa.
Ovatko kihomadot vaarallisia?
Kihomato ei sinällään ole vaarallinen. Peräaukon kutina voi aiheuttaa iholle toissijaisen bakteeri-infektion, ja mato voi altistaa virtsatieinfektioille. Joskus harvoin pikkutytöille voi tulla myös emättimen tulehdus. Mato ei siis ole vaarallinen, mutta sekundaarisia vaivoja voi tulla joskus.
Kuinka yleisiä kihomadot ovat?
Helsingissä 80-luvulla tehdyssä selvityksessä todettiin kihomatoja 5 % lapsista ja päiväkotilasten ilmoitettujen tartuntojen määrä on 90-luvun aikana noussut kymmenestä vuosittaisesta ilmoituksesta yli kahteen sataan. Ruotsissa löydettiin kihomatoja 24 % tutkituista 4-10 vuoden ikäisistä, ja tilanne lienee suomalaislapsilla melko sama. Kihomadot ovat tavallisimpia 3-10-vuotiailla lapsilla, mutta vanhempien lasten ja aikuistenkaan tartunnat eivät ole aivan harvinaisia.
Kihomadot ovat yleistyneet, mikä johtunee useammasta tekijästä. Vaiva pääsi välillä unohtumaan, joten oireisia lapsia ei välttämättä tunnistettu ja hoidettu, ja toisaalta suuri osa madon kantajista on oireettomia. Myös käsien peseminen on saattanut vähentyä parin viime vuosikymmenen aikana, ja ainakin sormin syöminen on lisääntynyt: hampurilaisia ja ranskalaisia syödään haarukatta, ja myös lasten omatoiminen välipalojen syöminen on tavallisempaa.
Miten kihomadot tarttuvat ihmisestä toiseen?
Tartunta saadaan munien välityksellä. Naaraat ryömivät paksusuolesta peräaukon seutuun munimaan etenkin öisin ja se aiheuttaa voimakasta kutinaa. Raapiessa munat tarttuvat sormiin ja siirtyvät sitten syödessä tai sormia imeskellessä suuhun, tai kädestä käteen ja edelleen suuhun. Munat pysyvät elossa viikkoja esim. vuodevaatteissa. Tartunnasta kestää oireiluun noin 1-2 kuukautta.
Munat takertuvat myös helposti leikkikaluihin ja ovenkahvoihin ja siirtyvät siitä taas uusiin käsiin. Munia myös varisee huoneplyyn, josta ne hengitettäessä joutuvat nieluun. Munat voivat säilyä tartuntakykyisinä esimerkiksi huonepölyssä jopa kuukausia, mutta yleensä on kyseessä lähipiiristä, esimerkiksi päiväkodista, saatu uusi tartunta.
Mitkä ovat yleisimmät väärät oletukset siitä, miten kihomadot tarttuvat?
Kotieläinten joskus epäillään aiheuttavat kihomatotartuntoja, mutta ne eivät sitä tee. Uimavedestä matoa ei myöskään saa.
Mistä tietää, että lapsella on kihomatoja?
Oireena on yleisimmin iltaöinen kutina, joka usein haittaa nukahtamista tai herättää lapsen. Joskus madon ärsytys aiheuttaa peräaukon supistuksia, ja se voi tuntua paikallisena kovana kipuna tai vatsavaivoinakin. Kutina aiheuttaa raapimista, alapää ärtyy, ja virtsatessakin voi tuntua kirvelyä. Iho voi tulehtua, voi olla ärtyneisyyttä ja ruokahaluttomuuttakin. Oireettomien lasten madot huomataan toisinaan ulosteen pinnalla (vaippa, potta).
Jos alapään iholla tai ulosteessa on nähty pieniä valkoisia matoja, on diagnoosi silloin varma. Tarvittaessa munia, ei matoja, etsitään kahtena - kolmena perättäisenä aamuna peräaukon ympäristön iholta veteen kastetulla pumpulitikulla, erityisellä parafiini-vaseliinitikulla tai teipillä voidaan etsiä munia. Näytteet otetaan aamulla ennen pesua tai vessassa käyntiä.
Mitä pitää tehdä, jos lapsi on saanut kihomatoja?
Jos oireet sopivat kihomatoihin, on kuitenkin usein kyse niistä, vaikka näytteet jäisivätkin negatiivisiksi. Jos lähipiirissä on todettu kihomatoja, kannattaa oireiden perusteella aloittaa torjunta, vaikka madonmunia ei näytteistä löytyisikään. Koko perhe siis aina hoidetaan, myös oireettomat. Jos päiväkotiryhmässä on todettu kihomatoja vähintään kolmasosalla lapsista, kannattaa koko lapsiryhmä hoitaa. Päiväkodista ei tarvitse olla poissa todettujen kihomatojen vuoksi.
Lääke kihomatoihin löytyy ilman reseptiä apteekista. Kaikki perheenjäsenet on syytä hoitaa samanaikaisesti. Hoito uusitaan kahden viikon kuluttua. Lääke värjää ulosteet punaisiksi, mutta tahrat lähtevät pesussa. Vaivaan on olemassa myös reseptilääke. Lääkkeen ottamista seuraavana päivänä on syytä vaihtaa lakanat ja imuroida tai tuulettaa vuodevaatteet. Siivoukseksi riittää normaali viikkosiivous, jatkuva suursiivous ei ole tarpeen.
Jos madot eivät ota hoidosta lainkaan vähetäkseen, voidaan kokeilla myös kolmen vuorokauden mebendatsolikuuria (yksi tabletti kahdesti vuorokaudessa). Erityisen sitkeään kihomatovaivaan on käytetty myös mebendatsolia puolen vuoden ajan kerran kuukaudessa.
Miten kihomatotartunnan voi välttää?
. Tehostetaan käsi- ja WC-hygieniaa.
. Pidetään lasten kynnet lyhyinä.
. Vältetään nukkumista samoissa lakanoissa kuin kihomadon kantajat.
Jos kihomatovaiva on sitkeä ja uusii, kannattaa imuroida verhotkin, sillä huonepölyssä olevat munat voivat säilyä niissäkin. Vessan ja kylpyhuoneen hanat ja ovenkahvat on syytä pyyhkiä.
Teksti: lastenlääkäri Kristiina Aalto
Lähteet: Apteekin itsehoito-opas (www.itsehoito-opas.net) ja www.poliklinikka.fi sekä Duodecimin www.terveyskirjasto.fi
ONTELOSYYLÄ - häiritsevä iho-ongelma
Mitä ontelosyylät ovat?
Ontelosyylät eli molluskat ovat virusten aiheuttamia ja varsin yleinen lasten ja koululaisten ihosairaus. Ne ovat muutaman millimetrin kokoisia, ihosta koholla olevia, keskeltä hieman painuneita näppylöitä, jotka sisältävät virus- ja ihosoluista muodostunutta vaalkeaa massaa. Tarkkaan katsoen molluskassa näkee keskellä hieman kuopalla olevan mattapintaisen alueen, muuten pinta on vähän kiiltävä, lähinnä ihonvärinen. Yksittäinen molluska voi olla vaikea tunnistaa, mutta kun niitä on paljon, tunnistaminen ei ole vaikeaa.
Kuinka yleisiä ontelosyylät ovat?
Ontelosyylät ovat hyvin yleisiä lapsilla, ja erityisen yleisiä kuivaihoisilla atoopikkolapsilla. Ilmeisesti ne jättävät immuniteetin parannuttuaan. Lasten kanssakäymistä ja leikkejä ei ole syytä rajoittaa vaarattoman viruksen vuoksi, päiväkoti- tai koulukielloista puhumattakaan.
Miten ontelosyylät tarttuvat?
Ontelosyylät tarttuvat suorassa kosketuksessa ihmisten välillä tai sormien välityksellä ihoalueelta toiselle.
Mitkä ovat yleisimmät väärät oletukset siitä, miten ontelosyylät tarttuvat?
Lasten leikkimistä keskenään rajoitetaan turhaan vaarattoman viruksen takia. Uimavedestä molluskat eivät tartu.
Miten lasten ontelosyyliä hoidetaan?
Muutaman ensimmäisen ontelosyylän aktiivinen hoito voi kannattaa ennen leviämistä. Mekaaninen hoito tapahtuu helpoimmin rikkomalla molluskat molluskapinseteillä, neulalla tai kauhalla. Aralta lapselta voi pienen määrän molluskoita puuduttaa lidokaiini-prilokaiini-voiteella, puudutuksen kestona noin 30-45 min on riittävä. Myös kylmähoitoa voi käyttää. Ellei mekaaninen hoito helposti onnistu, voidaan vaaratta jäädä odottamaan spontaania paranemista.
Onko ontelosyylät aina hoidettava pois, mitä haittaa niistä on ihmiselle?
Ontelosyylistä ei ole muuta haittaa kuin kosmeettinen haitta ja mahdollinen ihon tulehtuminen raapimisen jälkeen (harvoin tarvitaan antibioottia). Molluskat häviävät ajan oloon itsekseenkin.
Miten voi välttyä ontelosyylätartunnalta?
Kuivalle iholle kannattaa käyttää perusvoidetta säännöllisesti. Ei koulu/päiväkotikieltoja.
Teksti: lastenlääkäri Kristiina Aalto
Lähteet: Apteekin itsehoito-opas (www.itsehoito-opas.net) ja www.poliklinikka.fi sekä Duodecimin www.terveyskirjasto.fi
Mitä täit ovat?
Päätäi on 2-3 mm:n pituinen litteä eläin, jolla on kolme raajaparia. Sen väri vaihtelee mustanharmaasta keltaiseen ja joskus punertavaankin. Täi on ainoastaan ihmisen loinen, se on täysin riippuvainen isäntänsä ihon lämmöstä ja säännöllisistä veriaterioista. Hiuspohjan ulkopuolelle jouduttuaan se yleensä kuivuu ja kuolee noin vuorokaudessa. Munansa (joita kutsutaan saivareiksi) täi kiinnittää liimamaisella aineella hiuksiin. Ne ovat noin 1 mm:n mittaisia soikeita vaalean läpikuultavia tai harmahtavia lujasti hiuksissa kiinni olevia nystermiä. Täi elää parisen viikkoa ja tuottaa sinä aikana huomattavan määrän munia.
Kuinka yleinen täiongelma on päiväkodeissa ja kouluissa?
Etenkin syksyisin kesälomien jälkeen päiväkotilasten ja koululaisten täiden esiintyvyys lisääntyy. Seurannan perusteella täit ovat lisääntyneet pitkällä aikavälillä, mutta viime vuosina ei enää ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Miten tartunta yleensä lasten keskuudessa päiväkodissa tai koulussa tapahtuu?
Tavallisimmin täi tarttuu suorassa kontaktissa päästä toiseen. Varsinkin lasten leikeissä tämä tartunta on tavallista, ja myös samassa taloudessa asuvien kesken täit tarttuvat helposti. Täi aistii lämmön ja suuntaa kulkunsa lämpöä kohti. Koska täi säilyy vuorokauden verran hengissä pyyhkeissä, vuodevaatteissa, päähineissä ja hiustenhoitovälineissä, on myös välillinen tartunta mahdollinen, mutta harvinaisempaa.
Mitkä ovat yleisimmät väärät oletukset siitä, miten täit tarttuvat?
Kotieläimillä ei ole mitään osuutta täiden leviämisessä, ja ilmeisesti pipoista toiseenkin täi tarttuu suhteellisen huonosti. Kontaktin on ilmeisesti oltava melko läheinen. Suomessa täit eivät myöskään levitä erityisiä bakteeri- tai virussairauksia, joten täit eivät ole vaarallisia, vaan pelkästään kiusallisia. Täi ei elä paria vuorokautta pitempään ilman isäntäänsä.
Mistä tietää, että lapsi on saanut täitä?
Yleensä tartunnasta seuraa hiuspohjan kova kutina (ei kuitenkaan aina) ja silloin on syytä tarkastella hiuksia ja hiuspohjaa hyvässä valaistuksessa, tarvittaessa suurennuslasia ja kampaa apuna käyttäen. Saivareet ovat helpoimmin löytyvä merkki tartunnasta - elävien täiden löytäminen on huomattavasti vaikeampaa. Helpoiten saivareita voi havaita korvien yläpuolisissa ja niskan alueen hiuksissa. Hiuksia voi kammata tiheällä kammalla valkean paperin päällä, jolloin paperilla voi nähdä eläviä täitä, munia sekä tyhjiä täin nahkoja.
Mitä tehdä, kun lapselta löytyy täitä?
Jos lapsella on täitä, hoitoon käy ilman reseptiä apteekista saatavat shampoot, pakkauksen ohjeen mukaan, ja uusintäkäsittely 7-14 päivän kuluttua on suotavaa. Yksittäisiä munia saattaa joskus jäädä eloon käsittelystä huolimatta ja niistä voi kuoriutua uusia täitä, jotka yleensä kuolevat muutaman päivän kuluessa. Hiusten kampaamista tiheällä kammalla tulee jatkaa viikon ajan käsittelyn jälkeen, jotta mahdolliset juuri kuoriutuneet täit saataisiin poistettua.
Lakanat, tyynynpäälliset ja pyyheliinat kannattaa hoidon jälkeen pestä. Pyykin normaali käsittely on riittävä. Pakkanen ja kuumuus tuhoavat tehokkaasti täit. Päähineiden ym. pitäminen yön yli pakastimessa on tehokas tapa puhdistaa hankalasti pestävät esineet, kuten turkikset. Kuiva lämpö esimerkiksi saunan lauteilla (vähintään 80 astetta, 1-2 tuntia) tai kuivauskaapissa sopii myös desinfiointiin.
Päiväkodissa tai koulussa muut lapset on syytä tutkia tarkkaan ja lisäksi tartunnan luotettava pois sulkeminen vaatii, että tarkastus toistetaan vielä sopivan seuranta-ajan jälkeen ainakin kertaalleen. Samassa taloudessa elävien kannattaa kaikkien tehdä shampoopesu, muuten oireettomia ei tarvitse hoitaa (päiväkodin muut lapset), mutta hyvä tarkistus on tehtävä. Jos täiongelma jatkuu sitkeästi, voidaan harkita koko porukan hoitamista.
Hoito-ongelmien vuoksi on joskus jouduttu suosittelemaan vanhoja perinnäisiä keinoja, kuten etikkavesikäsittelyä sekä saivareiden ja täiden toistettua mekaanista poistoa. Tukan leikkaaminen lyhyeksi myös helpottaa täiden ja saivareiden poistamista.
Miten täitartunnan voi välttää?
On parempi, ettei koulussa lainaa toisten pipoja, kampaa tai harjaa, mutta päiväkodissa ongelma on usein vaikeampi, kun lapset leikkivät läheisemmässä kontaktissa ja täit voivat levitä helpommin. Heti, jos oireita alkaa jollain esiintyä, kaikkien säännöllinen tutkiminen (myös työntekijät ja perheet) toistetusti on tärkeää, jotta hoito päästään aloittamaan varhain.
Teksti: lastenlääkäri Kristiina Aalto
Lähteet: Apteekin itsehoito-opas (www.itsehoito-opas.net) ja www.poliklinikka.fi sekä Duodecimin www.terveyskirjasto.fi
KIHOMATO - kiusallinen kutisija
Mitä kihomadot ovat?
Kihomadot ovat ihmisen tavallisimpia loisia. Mato on noin 10 mm pitkä, vajaan millimetrin levyinen valkea sukkulamato Enterobius vermicularis. Se on valkoisen langanpätkän näköinen. Se on vain ihmisen loinen ja tarttuu suoraan ihmisestä toiseen, sormista suuhun. Suolistossa kihomadot taas kehittyvät uusiksi madoiksi ja ovat 2 viikon -1 kk:n kuluttua valmiita jatkamaan sukuaan ja munimaan uusia munia. Madot elelevät paksusuolessa kiinnittyen suolen pinnalla olevan nukan limakalvoon. Ravinnokseen kihomadot käyttävät suolen sisällön ravinteita ja glukoosia. Yöaikaan, kun ruumiin lämpö laskee, naaras menee peräaukon seudulle munimaan ja matojen kiemurtelu aiheuttaa voimakasta kutinaa peräaukon seudussa.
Ovatko kihomadot vaarallisia?
Kihomato ei sinällään ole vaarallinen. Peräaukon kutina voi aiheuttaa iholle toissijaisen bakteeri-infektion, ja mato voi altistaa virtsatieinfektioille. Joskus harvoin pikkutytöille voi tulla myös emättimen tulehdus. Mato ei siis ole vaarallinen, mutta sekundaarisia vaivoja voi tulla joskus.
Kuinka yleisiä kihomadot ovat?
Helsingissä 80-luvulla tehdyssä selvityksessä todettiin kihomatoja 5 % lapsista ja päiväkotilasten ilmoitettujen tartuntojen määrä on 90-luvun aikana noussut kymmenestä vuosittaisesta ilmoituksesta yli kahteen sataan. Ruotsissa löydettiin kihomatoja 24 % tutkituista 4-10 vuoden ikäisistä, ja tilanne lienee suomalaislapsilla melko sama. Kihomadot ovat tavallisimpia 3-10-vuotiailla lapsilla, mutta vanhempien lasten ja aikuistenkaan tartunnat eivät ole aivan harvinaisia.
Kihomadot ovat yleistyneet, mikä johtunee useammasta tekijästä. Vaiva pääsi välillä unohtumaan, joten oireisia lapsia ei välttämättä tunnistettu ja hoidettu, ja toisaalta suuri osa madon kantajista on oireettomia. Myös käsien peseminen on saattanut vähentyä parin viime vuosikymmenen aikana, ja ainakin sormin syöminen on lisääntynyt: hampurilaisia ja ranskalaisia syödään haarukatta, ja myös lasten omatoiminen välipalojen syöminen on tavallisempaa.
Miten kihomadot tarttuvat ihmisestä toiseen?
Tartunta saadaan munien välityksellä. Naaraat ryömivät paksusuolesta peräaukon seutuun munimaan etenkin öisin ja se aiheuttaa voimakasta kutinaa. Raapiessa munat tarttuvat sormiin ja siirtyvät sitten syödessä tai sormia imeskellessä suuhun, tai kädestä käteen ja edelleen suuhun. Munat pysyvät elossa viikkoja esim. vuodevaatteissa. Tartunnasta kestää oireiluun noin 1-2 kuukautta.
Munat takertuvat myös helposti leikkikaluihin ja ovenkahvoihin ja siirtyvät siitä taas uusiin käsiin. Munia myös varisee huoneplyyn, josta ne hengitettäessä joutuvat nieluun. Munat voivat säilyä tartuntakykyisinä esimerkiksi huonepölyssä jopa kuukausia, mutta yleensä on kyseessä lähipiiristä, esimerkiksi päiväkodista, saatu uusi tartunta.
Mitkä ovat yleisimmät väärät oletukset siitä, miten kihomadot tarttuvat?
Kotieläinten joskus epäillään aiheuttavat kihomatotartuntoja, mutta ne eivät sitä tee. Uimavedestä matoa ei myöskään saa.
Mistä tietää, että lapsella on kihomatoja?
Oireena on yleisimmin iltaöinen kutina, joka usein haittaa nukahtamista tai herättää lapsen. Joskus madon ärsytys aiheuttaa peräaukon supistuksia, ja se voi tuntua paikallisena kovana kipuna tai vatsavaivoinakin. Kutina aiheuttaa raapimista, alapää ärtyy, ja virtsatessakin voi tuntua kirvelyä. Iho voi tulehtua, voi olla ärtyneisyyttä ja ruokahaluttomuuttakin. Oireettomien lasten madot huomataan toisinaan ulosteen pinnalla (vaippa, potta).
Jos alapään iholla tai ulosteessa on nähty pieniä valkoisia matoja, on diagnoosi silloin varma. Tarvittaessa munia, ei matoja, etsitään kahtena - kolmena perättäisenä aamuna peräaukon ympäristön iholta veteen kastetulla pumpulitikulla, erityisellä parafiini-vaseliinitikulla tai teipillä voidaan etsiä munia. Näytteet otetaan aamulla ennen pesua tai vessassa käyntiä.
Mitä pitää tehdä, jos lapsi on saanut kihomatoja?
Jos oireet sopivat kihomatoihin, on kuitenkin usein kyse niistä, vaikka näytteet jäisivätkin negatiivisiksi. Jos lähipiirissä on todettu kihomatoja, kannattaa oireiden perusteella aloittaa torjunta, vaikka madonmunia ei näytteistä löytyisikään. Koko perhe siis aina hoidetaan, myös oireettomat. Jos päiväkotiryhmässä on todettu kihomatoja vähintään kolmasosalla lapsista, kannattaa koko lapsiryhmä hoitaa. Päiväkodista ei tarvitse olla poissa todettujen kihomatojen vuoksi.
Lääke kihomatoihin löytyy ilman reseptiä apteekista. Kaikki perheenjäsenet on syytä hoitaa samanaikaisesti. Hoito uusitaan kahden viikon kuluttua. Lääke värjää ulosteet punaisiksi, mutta tahrat lähtevät pesussa. Vaivaan on olemassa myös reseptilääke. Lääkkeen ottamista seuraavana päivänä on syytä vaihtaa lakanat ja imuroida tai tuulettaa vuodevaatteet. Siivoukseksi riittää normaali viikkosiivous, jatkuva suursiivous ei ole tarpeen.
Jos madot eivät ota hoidosta lainkaan vähetäkseen, voidaan kokeilla myös kolmen vuorokauden mebendatsolikuuria (yksi tabletti kahdesti vuorokaudessa). Erityisen sitkeään kihomatovaivaan on käytetty myös mebendatsolia puolen vuoden ajan kerran kuukaudessa.
Miten kihomatotartunnan voi välttää?
. Tehostetaan käsi- ja WC-hygieniaa.
. Pidetään lasten kynnet lyhyinä.
. Vältetään nukkumista samoissa lakanoissa kuin kihomadon kantajat.
Jos kihomatovaiva on sitkeä ja uusii, kannattaa imuroida verhotkin, sillä huonepölyssä olevat munat voivat säilyä niissäkin. Vessan ja kylpyhuoneen hanat ja ovenkahvat on syytä pyyhkiä.
Teksti: lastenlääkäri Kristiina Aalto
Lähteet: Apteekin itsehoito-opas (www.itsehoito-opas.net) ja www.poliklinikka.fi sekä Duodecimin www.terveyskirjasto.fi
ONTELOSYYLÄ - häiritsevä iho-ongelma
Mitä ontelosyylät ovat?
Ontelosyylät eli molluskat ovat virusten aiheuttamia ja varsin yleinen lasten ja koululaisten ihosairaus. Ne ovat muutaman millimetrin kokoisia, ihosta koholla olevia, keskeltä hieman painuneita näppylöitä, jotka sisältävät virus- ja ihosoluista muodostunutta vaalkeaa massaa. Tarkkaan katsoen molluskassa näkee keskellä hieman kuopalla olevan mattapintaisen alueen, muuten pinta on vähän kiiltävä, lähinnä ihonvärinen. Yksittäinen molluska voi olla vaikea tunnistaa, mutta kun niitä on paljon, tunnistaminen ei ole vaikeaa.
Kuinka yleisiä ontelosyylät ovat?
Ontelosyylät ovat hyvin yleisiä lapsilla, ja erityisen yleisiä kuivaihoisilla atoopikkolapsilla. Ilmeisesti ne jättävät immuniteetin parannuttuaan. Lasten kanssakäymistä ja leikkejä ei ole syytä rajoittaa vaarattoman viruksen vuoksi, päiväkoti- tai koulukielloista puhumattakaan.
Miten ontelosyylät tarttuvat?
Ontelosyylät tarttuvat suorassa kosketuksessa ihmisten välillä tai sormien välityksellä ihoalueelta toiselle.
Mitkä ovat yleisimmät väärät oletukset siitä, miten ontelosyylät tarttuvat?
Lasten leikkimistä keskenään rajoitetaan turhaan vaarattoman viruksen takia. Uimavedestä molluskat eivät tartu.
Miten lasten ontelosyyliä hoidetaan?
Muutaman ensimmäisen ontelosyylän aktiivinen hoito voi kannattaa ennen leviämistä. Mekaaninen hoito tapahtuu helpoimmin rikkomalla molluskat molluskapinseteillä, neulalla tai kauhalla. Aralta lapselta voi pienen määrän molluskoita puuduttaa lidokaiini-prilokaiini-voiteella, puudutuksen kestona noin 30-45 min on riittävä. Myös kylmähoitoa voi käyttää. Ellei mekaaninen hoito helposti onnistu, voidaan vaaratta jäädä odottamaan spontaania paranemista.
Onko ontelosyylät aina hoidettava pois, mitä haittaa niistä on ihmiselle?
Ontelosyylistä ei ole muuta haittaa kuin kosmeettinen haitta ja mahdollinen ihon tulehtuminen raapimisen jälkeen (harvoin tarvitaan antibioottia). Molluskat häviävät ajan oloon itsekseenkin.
Miten voi välttyä ontelosyylätartunnalta?
Kuivalle iholle kannattaa käyttää perusvoidetta säännöllisesti. Ei koulu/päiväkotikieltoja.
Teksti: lastenlääkäri Kristiina Aalto
Lähteet: Apteekin itsehoito-opas (www.itsehoito-opas.net) ja www.poliklinikka.fi sekä Duodecimin www.terveyskirjasto.fi