Tilanne töissä

  • Viestiketjun aloittaja Tyonorja
  • Ensimmäinen viesti
Tyonorja
Tulin tähän firmaan 5 vuotta sitten toimihenkilötehtäviin. Osastolla tuolloin oli esimies (nainen), ylempi toimihenkilö. Hänellä alaisena 1 toinen ylempi toimihenkilö ja kolme tavallista. Minä siis yksi noista kolmesta. Vuosi sitten kuvio muuttui kun tämä ylempi toimihenkilö, joka teki selvästi vaativinta työtä, siirtyi toiselle osastolle esimieheksi. Meillä jaettiin tehtävät uudelleen, käytännössä minulle tuli hänen tehtävät. Palkkani säilyi suunnilleen samana (oli alunperin pikkasen yli 3000, siihen tullut sitten peruskorotukset).

Uusia ihmisiä meille ei tuolloin palkattu ja pian yksi alempi toimihenkilö irtisanottiin. Toiselle ryhdyttiin opastamaan minun tehtävien tuurausta. Pomosta siihen ei ole, eikä oikeastaan kenestäkään muustakaan.

Nyt jälkikäteen mietin, että kun olen käytännössä ryhtynyt tekemään sen ylemmän toimihenkilön hommia, niin eikö minunkin pitäisi olla ylempi toimihenkilö? Sinällään minulle ihan sama, ylempi vai tavallinen, eduthan tavallisilla paremmat. Mutta koen, että palkkani pitäisi olla siellä edes lähelle samaa tasoa kuin "edeltäjäni". Hänen palkkansa oli 4500.

Minulla on sellainen tunne, että minua kusetettiin. Eli kukaan ei suoraan sanonut, että siirryn hänen tehtäviin, mutta niitähän rupesin tekemään. Ja itseasiassa joka yhtyedessä minusta on puhuttu hänen seuraajana jne.

Pomoni on suoraan sanoen täysin nolla. Tekee omia operatiivisia tehtäviään ja mitään muuta ei osaa. Ei johda lainkaan. 15 vuotta ollut firmassa ja kaikki tietää hänet, kaikista vastuista liukenee. Jotenkin harmittaa kun tuollainen ihminen on esimiesstatuksella ja etenkin palkalla (oletan että tienaa sen 4500).

Nyt on toki tää Korona-aika, joten mahdoton lähteä mitään tekemään ja vaatimaan, mutta mitä mieltä olette? Onko minulla perusteet vaatia osapuilleen samaa kuin edeltäni ja miten asiaa pitäisi ruveta ajamaan. Pomolle asiasta on turha sanoa, suoraan pitäisi mennä HR:ään tms. mutta siellä on sellainen kovanaama, että ihan kevyin perustein en viittis lähteä.
 
vierailija
Hohhoijaa. Muutama perusasia työelämästä:

1. "Ylempi toimihenkilö" ei tyypillisesti käytännössä tarkoita yhtään minkäänlaista "ylempää" asemaa niin tehtävien kuin palkan tai etujen suhteen.

2. Palkka neuvotellaan silloin, kun tullaan taloon. Tehtävien lisääntyminen ja muuttuminen ei tyypillisesti takaa eikä edes mahdollista juuri minkäänlaista palkan tarkistamista ylöspäin. Jos palkka ei miellytä, vaihda työnantajaa.

3. Älä ikinä oleta, että työnantaja huomioi tehtäviesi lisäöntymisen tai muuttumisen vaativammiksi. Työnantajan intressissä on olla hipihiljaa asiasta ja toivoa, että hoidat hommasi samalla palkalla yhtä tunnollisesti kuin ennenkin.

4. Pomot ovat tyypillisesti täysin kujalla ja hyödyttömiä mitä tulee todelliseen suorittavaan työhön ja sen hallitsemiseen. Tässä ei ole mitään uutta, deal with it.

5. Tällaisina aikoina kannattaa olla todella varovainen valittamisen ja rahan vinkumisen suhteen.
 
vierailija
Jos palkka tuntuu liian pieneltä, pitää alkaa neuvotella sen korottamisesta. Ei kuitenkaan pidä koskaan olettaa ansainneensa jotain. Tuota teillä tapahtunutta kutsutaan tehostamiseksi. Meilläkin duunissa tehdään nykyään samat hommat puolta pienemmällä miehityksellä kuin 20 vuotta sitten. Ei me kuitenkaan saada kahden ihmisen palkkaa.
 
vierailija
Kuuluiskohan tääkin asia sinne työpaikalle ja diellä palaveerata pomon kassa?
Mitä sä luulet että tänne avautuminen auttaa?
Ja ei.. ei kuulu sulle mitään ylempää nimikettä tai enempää palkkaa.
 
vierailija
Vastaan samalla tavalla, kuin muutama kuukausi sitten, kun teit saman aloituksen.
1. Listaa ylös työt, joita nyt teet, mutta et tehnyt aiemmin.
2.Mene juttelemaan pomollesi, kerro, että millä tavalla vastuusi on lisääntynyt.
3.Sano, että sinun mielestäsi xx palkankorotus tulee kyseeseen
4.Kysy, miten pomo kokee xx korotuksen, älä turhaan vikise mistään 100eurosta, verottaja ottaa kuitenkin omansa
5.Laittakaa asia vireille hooärrään.
 
Tyonorja
Hohhoijaa. Muutama perusasia työelämästä:

1. "Ylempi toimihenkilö" ei tyypillisesti käytännössä tarkoita yhtään minkäänlaista "ylempää" asemaa niin tehtävien kuin palkan tai etujen suhteen.

Tämän tiedän varsin hyvin. Olen itse ollut ylempi toimihenkilö käytännössä tilauksenkäsittelijänä ja palkka jotain 2500. Mutta kyllä tuolla jaolla on jotain merkitystä.


2. Palkka neuvotellaan silloin, kun tullaan taloon. Tehtävien lisääntyminen ja muuttuminen ei tyypillisesti takaa eikä edes mahdollista juuri minkäänlaista palkan tarkistamista ylöspäin. Jos palkka ei miellytä, vaihda työnantajaa.

Tuo ehkä piti ennen paikkansa, mutta meidän duunissa on kyllä palkat nousseet uusien asemien takia. Käsittääkseni oma pomoni oli aikoinaan juuri alempi toimihenkilö ja ei johtavassa asemassa. Kyllä kjos siirtyy toisiin tehtäviin, niin palkka ja asema voi muuttua tuntuvastikkin.

3. Älä ikinä oleta, että työnantaja huomioi tehtäviesi lisäöntymisen tai muuttumisen vaativammiksi. Työnantajan intressissä on olla hipihiljaa asiasta ja toivoa, että hoidat hommasi samalla palkalla yhtä tunnollisesti kuin ennenkin.

Siksi juuri aionkin puhua tästä asiasta.

4. Pomot ovat tyypillisesti täysin kujalla ja hyödyttömiä mitä tulee todelliseen suorittavaan työhön ja sen hallitsemiseen. Tässä ei ole mitään uutta, deal with it.

Pomot eivät todellakaan ole yleensä kujalla ja hyödyttömiä. Mun pomo kyllä on. Ja huvittavinta on, että on kahden esimies nykyään. Yleensä jos alaisia on 1-2, pitää itsekkin jotain suorittaa.

5. Tällaisina aikoina kannattaa olla todella varovainen valittamisen ja rahan vinkumisen suhteen.

Tästä toki samaa mieltä. SIksi mietinkin, että mitä pitäöis tehdä.
 
Tyonorja
Pakko tuosta minun pomosta siis sanoa, että hän on kai tullut taloon joskus 15v sitten, nyt jo 55v. Tuli tekemään operatiivista hallinnon hommaa, koulutus päätähuimaavasti ylioppilas. Sitten 10 vuotta sitten tapahtui firmassa suuria muutoksia ja moni lähti samalla pois (ja sai lähteä), silloin tämä nainen jotenkin ilmeisesti luiskahti asemaansa.

Sen jälkeen jatkoi noiden omien vanhojen töidensä tekemistä, mutta uudessa asemassa. Helkkarin monta alaista on tullut ja mennyt. Nykyään alaisia siis enää kaksi. Voiko olla niin, että on johtaja kahdelle, osaamatta mitään. Näemmä.

Muut pomot painaa hommia ihan helkkaristi. Ei todellakaan käy kateeksi. Eli kyllähän hekin saavat aika paljon kärsiä siitä, että yksi jolla on alimmat vastuut luistaa kaikesta mistä voi.

Mutta kaipa se on sitten niin, että suomalainen työelämä on sellaista, että tömmöstä pitää vaan kestää. Sinällään huvittaa kun aina ollaan kehittämässä ja tehostamassa, mutta sitten taas joku voi olla tuollaisessa asemassa.
 
Tyonorja
Eli onko se sitten niin, että jos on surkea pomo, niin asialla ei vaan voi mitään. Sen tiedän, että työpaikkakyselyissä kaikki laittaneet alinta arvosanaa vuosia putkeen. Mut ei vaikutusta. Ja sen tiedän, että edeltäjäni "ylempi toimihenkilö" kanteli tästä pomosta koko osaston johtajalle. Mut eipä se mitään piitannut. Olen edeltäjäni kanssa usein tästä puhunut ja hän ihmettelee, että eikö mitään ole tehtävissä.

Eli tää pomon kyvyttömyys ei ole mitään perus "pomot ei tajuu mitään"-itkua. Mulla on ollut monta pomoa, parempia ja huonompia. Mutta tää on omassa luokassaan kyllä.

Ainoa "bonus" hänessä on se, että ei sentään ole mikään psykopaatti, josta olisi haittaa.
 
vierailija
Mä en tajuu mitä välii. Sul on hei tosi hyvä palkka. Moni tekee vaativampaa työtä ja saa paskempaa palkkaa. Ja moni ei saa ees töitä vaik kuin yrittäs. Ja korona-aikana vielö.
 
Tyonorja
Onko kellöön HR-ihmisellä tietoa miten tämmösissä asioissa voi edetä. Pomoni siis ollut hommassaan jotain 10 vuotta. Alunperin alaisia oli 6. Nyt niitä on kaksi. Oletan, että työpaikkakyselyissä kaikki alaiset antaneet alimpia arvosanoja (1-2) usemman vuoden. Melkein kaikki firmassamme tietävät, että jos meidän osastoon ottaa yhteyttä, niin häneen se on turha tehdä. Eli onko asia vain siedettävä vai onko mahdollista, että jotain olisi tehtävissä?

Sen verran tiedän, että useamman kerran on entiset alaiset menneet asiasta ylemmille tahoille, mutta eipä siitä mitään ole seurannut.
 
vierailija
Eli nytkö kyrsiintyminen omasta palkastasi onkin muuttunut siihen, että ensisijaisesti haluaisit pomollesi potkut? Ehkä ymmärrettävä tunne, mutta yleissääntönä sanoisin, että huolehdi omista asioistasi äläkä sen pomon asioista. Suomalainen työelämä onneksi on sellaista, että täällä ei kovin helposti potkuja jaeta ihmisille ja vähän heikommatkin yksilöt saavat roikkua joukon mukana.

Jos tyypillä on aikaisemmin ollut enemmän alaisia ja nyt vähemmän, niin kyllähän tulostaso on huomattu jo muidenkin toimesta. Mutta ei se sitä tarkoita että ihmisen palkkaa aletaan leikata tai siirretään se johonkin diipadaapa-hommiin. Sellainen olisi työpaikkakiusaamista. Työnantaja kantaa vastuun virhearvioinnistaan ja maksaa tyypille vähän enemmän, vaikka työsuoritus ei ehkä sen arvoinen olisikaan.
 
vierailija
Jos tämä ko.pomosi, jota olet savustamassa ulos, ei nauttisi ylimmän tahon luottamusta, niin aivan varmasti ei työskentelisi siellä. Ja sille, että palkkasi on sitä mitä se on, niin eittämättä sillekin on syynsä. Itse keskittyisin siihen ajatukseen, että onneksi on töitä. Korona kun voi vielä muuttaa kaiken.
 
vierailija
Tietysti on merkitystä. Erilaiset työsopimukset. Se on toki totta, että jossakin firmoissa kaikki toimihenkilöt on ylempiä. Yleennsä se on firmalle edullisempi ratkaisu. Ja mitään alempia toimihenkilöitä ei edes ole. On vain ylempiä toimihenkilöitä ja toimihenkilöitä.
Nojoo tuota työsopimusta en ottanu huomioon. Totta, heikennyksiä tulee kun siirtyy alemmasta ylemmäksi toimihenkilöksi työsopparin osalta. Miehellä työpaikalla siirrettiin kaikki ylemmäksi. Heikennyksiä tuli mm työmatkojen osalta. Työn kuva ja palkka pysyi samalla.
 
Tyonorja
Nojoo tuota työsopimusta en ottanu huomioon. Totta, heikennyksiä tulee kun siirtyy alemmasta ylemmäksi toimihenkilöksi työsopparin osalta. Miehellä työpaikalla siirrettiin kaikki ylemmäksi. Heikennyksiä tuli mm työmatkojen osalta. Työn kuva ja palkka pysyi samalla.
Tosiaan aivan sama kumpi olen, tosiaan ylemmillä periaatteessa heikmpi työsopimus. Yleensä johtuu siitä, että ylemmillä paremmat palkat. Mutta monissa firmoissa tehty kaikista ylempiä toimihenkilöitä.

Noh, meillä alkaa yt:t niin tartteepa kattoa ne ensin alta pois. Ehkäpä asetelmat muuttuu, parastahan olisi että pomo sais potkut. Varmasti on ensimmäisten joukossa lentämässä ulos, mutta enpä usko että irtisanomisia tulee.
 
Tyonorja
Mites YT:t etenee?
No ei mitään lomautuksia etc. Aloitettiin neuvotellut ilmeisesti vaan varmuuden vuoksi, että työnantajalla olisi tarvittaessa mahdollisuus reagoida nopeesti.

Ite vedän henkee tän asian suhteen. En jaksa nyt Korona-aikana ajaa tätä asiaa eteenpäin kun ei pahemmin voi tavata ihmisiä face-to-face.

Emmä tiedä onko se ihan ok tyytyä siihen mihin on joutunut. Onko mun ajatukset väärin. Ite just tottunut siihen, että meitä naisia syytetään siitä ettei osata vaatia lisää palkkaa tms. Mut kyllähän täälläkin moni kirjoittaa "Palkka neuvotellaan silloin, kun tullaan taloon. Tehtävien lisääntyminen ja muuttuminen ei tyypillisesti takaa eikä edes mahdollista juuri minkäänlaista palkan tarkistamista ylöspäin.".
 
vierailija
No ei mitään lomautuksia etc. Aloitettiin neuvotellut ilmeisesti vaan varmuuden vuoksi, että työnantajalla olisi tarvittaessa mahdollisuus reagoida nopeesti.

Ite vedän henkee tän asian suhteen. En jaksa nyt Korona-aikana ajaa tätä asiaa eteenpäin kun ei pahemmin voi tavata ihmisiä face-to-face.

Emmä tiedä onko se ihan ok tyytyä siihen mihin on joutunut. Onko mun ajatukset väärin. Ite just tottunut siihen, että meitä naisia syytetään siitä ettei osata vaatia lisää palkkaa tms. Mut kyllähän täälläkin moni kirjoittaa "Palkka neuvotellaan silloin, kun tullaan taloon. Tehtävien lisääntyminen ja muuttuminen ei tyypillisesti takaa eikä edes mahdollista juuri minkäänlaista palkan tarkistamista ylöspäin.".
Se on shaissea, ettei osaisi vaatia. Eri asia on se, saako ikinä, vaikka pyytäisi. Se taas on selvä, että miehet saavat helpommin, keveämmillä perusteilla.
 
Tyonorja
Pakkohan tähän on palata, jotenkin niin huvittavaa tämä homma. Miten voi olla esimies vain kahdelle ihmisiselle, ottamatta vastuuta mistään. Ja osaamatta mitään alaisten hommia. Ja alaiset taas osaa kaikki esimiehen hommat. Eniten naurattaa se, että koko muun organisaation esimiehet ovat ylityöllistettyjä huippuosaajia. Ei vaan voi kösittöö...
 

Yhteistyössä