Toistuvat kohdunulkoiset raskaudet.

Täällä kirjoittelee 24 -vuotias nainen, liittyen kohdunulkopuolisiin raskauksiin.

Olemme mieheni kanssa yrittäneet saada lasta siitä lähtien, kun täytin 18 -vuotta.

Ensimmäisen kerran tulin raskaaksi vuonna 2012, raskaus jouduttiin kuitenkin keskeyttämään jo viikolla 5+5, sillä sikiö löytyi vasemmasta munajohtimesta.

Toisen kerran raskauduin vuonna 2013, tällöinkin sikiö löytyi vasemmasta munajohtimesta viikolla 6+2, ja raskaus keskeytettiin.

Kolmannen kerran tulin raskaaksi vuonna 2015. Sikiö löytyi JÄLLEEN vasemmasta munajohtimesta, rv 5+6. Raskauteni keskeytettiin jo kolmannen kerran.. Tämän raskauden seurauksena vasen munajohtimeni meni tukkoon, eli voisin raskautua enää vain oikean johtimen kautta.

Tuon 2015 päättyneen raskauden ja sen mukana tukkeutuneen munajohtimen jälkeen en ole enää tullut raskaaksi luomuna: joten meille tehtiin ensimmäinen koeputki -hedelmöitys nyt lokakuun alussa 2017.

Tänään on RV 4+4, ja selvisi että TÄMÄKIN raskaus on kohdunulkoinen, ja JÄLLEEN siellä vasemmassa johtimessa! Keskeytys ensiviikon tiistaina, siis RV 5+4.

Taustalla nyt siis kaikenkaikkiaan 4 raskautta, kaikki kohdunulkoisia, ja joka kerta sikiö löytyy vasemmasta munajohtimesta!

Mä olen niin väsynyt, ja niin pettynyt. Tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi naisena. En tiedä, haluanko tai pystynkö edes enää yrittämään. En osaa enää edes iloita positiivisista raskaustesteistä, kun jokainen kerta on päättynyt näin.

Tekisi mieli ottaa sukkapuikko ja puhkaista koko kohtu, kun tuo väärässä paikassa oleva sikiö ei tajua edes tulla itse ulos tuolta. Siellä se nytkin joka hetki muistuttaa mua siitä, mitä meillä olisi voinut olla, mutta eipäs olekkaan. Haluan vain sen ulos sieltä mahdollisimman äkkiä. Mua ahdistaa, en pysty kohta enäö hengittämään.

Olen itkenyt tänään silmät päästäni ja kasvot turvoksiin.. Mä oon niin, niin, niiin pettynyt.

Lääkärit vain sanovat tämän olevam huonoa tuuria. Ei näin huonoa tuuria voi ollakaan!!! 4 kohdunulkoista ja aina samassa paikassa!!

Onko kenelläkään kokemusta vastaavista toistuvista kohdunulkoisista, vai onko nyt vain joku korkeampi taho päättänyt kiusata juuri meitä?

Papa on otettu, samoin kaikki sukuouolitauti -testit molemmilta yms. Mitään selittävää tekijää tälle ei löydy..
 
vierailija
<3 Voimia ja rakkautta sinulle ja miehellesi.
Uskon kyllä että teillä on korkeampia voimia mukana suojelemassa sinua että olet selvinnyt noista kohdun ulkoisista raskauksista. Et ole epäonnistunut missään, näin nyt on käyny, kukaan ei varmaan tiedä miksi, mutta olet varmasti maailman harvinaisempia naisia kun olet fyysisesti näistä selvinnyt.

Kun sulla on noin paha olla, niin itke ja huuda nyt. Ja voit käydä päivystyksestä sitten hakemassa rauhoittavan lääkkeen.

Teillä on nyt neljä pientä enkeliä, ja kun joskus kaikki menee hyvin, niin yksi rakas vauva vielä sylissäkin. Uskoa ja voimia siihen. Kyllä jokaisen elämään onnea suodaan <3
 
vierailija
Monta keskenmenoa kokeneena tiedän, mistä puhut. Olo on varmasti nyt ylitsevuotavan kamala. Saat surra aivan vapaasti. Kannattaa käydä neuvolassa puhumassa surusta yms. ja itkeä olan takaa. Se vaan on niin väärin, että toiset saa tekemällä tehdä lapsia ja ei meinaa onnata millään. Uskon, että tekin vielä saatte vauvan. Ihmeellistä, miksi raskaus on aina vasemmassa munatorvessa. Kannattaa kysyä lääkäriltä pitäisikö vasen munatorvi poistaa. Auttaisiko asiaa?
 
vierailija
Raskaita kokemuksia ollut sinulla, voimia❤ Minulla poistettiin toinen munatorvi ku:n takia, oli venyttynyt, joten sitä ei voitu säästää. Tulin kuitenin heti raskaaksi suoraan toisellakin munatorvella. Lääkäri sanoi, ettei pitä lannistua, vaan usein on parempi poistaa munatorvi ettei ku uusiudu.
 
Ihan hirveää ja varmasti vituttaa.
Ärsyttävää neuvomista, mutta teidän kannattaisi pitää tauko yrittämisestä. Olet vielä nuori, joten ei ole kiirettä sen suhteen. Yritä joksikin aikaa jättää asia syrjään. Tuollaiset kokemukset jättävät jälkensä, eikä keho jo pelkän stressin takia ole vastaanottavimmillaan.

Aikaisempi kohdunulkoinen raskaus lisää todennäköisyyttä seuraavallakin kerralla, mutta lisäksi tuli mieleen, että onko sinulta tutkittu endometrioosia.
 

Yhteistyössä