.

@Marlen iso hali ja tsemppiä!
@Mansikka19 onnea ja tervetuloa kerhoon! (y)

Ajattelin nyt vielä tulla päivitellemään tänne kuvan kera.
Eli alhaalta ylös : su ilta, ma-aamu, ti-aamu, to-aamu, su-aamu. Tossa ti-to välissä alkoi huumori loppumaan kun näytti siltä ettei vahvistu mutta tuo tämän aamuinen ei jätä kyllä mitään arvailujen varaan:barefoot:

Neuvolan mukaan nyt olisi 6+3 mutta olen kyllä itse sitä mieltä että mennään vasta jossain 5+5. Eli toisin sanoen viikko sitten tehty testi olisi vasta 4+5. Tämä arvio perustuu siihen, että a)en bongannut ovista tuolla viikolla kun tuon neuvolan la. mukaan se olisi ollut b) käytimme koko sen viikon ehkäisyä ja c)lauantaina o-viiva oli hiukan tummunut ja ti-ke emme käyttäneet enää eetä joten tainnut sillon kaveri lähteä mukaano_O näin myös se digi pitäisi paikkaansa, tosin jälkeen päin luin ohjeet kunnolla ja se olisi pitänyt tehdä aamulla ja mä tein päivällä :rolleyes:

Varhaisultraan mennään, sillä tämä keskenmenon pelko on jotain niin järkyttävää. En ole koskaan pelännyt mitään näin paljoa. Tohtori google on aiheuttanut liikaa sydämentykytyksiä ja sen takia saa nyt kaikki palstat ja googlailut jäädä. Joka vessakäynti nostaa hien otsalle ja pienikin tuntemus että jotain valuu vie paniikkiin.

Toivotan kaikille hirveesti tsemppiä ja pakko se on itsekkin liittyä tähän kuoroon : meillekkin se tuli kun ei yritetty. Erityisesti toivon @Wintersun teille hirveästi voimia ja tsemppiä kaiken keskellä :love:

Jos ette suutu niin voisin tulla vielä kertomaan miltä varhaisultra näytti, sitten jatkan (toivottavasti) vain taustalla.
 
Attachments

En uskalla vielä luottaa omaan testiini, koska olen kuullut noista rfsu:n testeistä, että näyttäisivät vääriä viivoja :eek: tänään on kuitenkin vasta dpo10, etteihän se välttämättä näyttäiskään vahvempaa... Uskallan vähän vielä pitää toivoa yllä, huomenna tai ylihuomenna alkais menkat...
 
Onpa ihanaa päästä tänne juttelemaan ja jännittämään viivoja omasta ja muidenkin puolesta. Muistan lukeneeni vastaavaa palstaa jo joskus 2016-2017 ja silloin jo haaveilin että olisinpa itsekin tässä kuumeilu vaiheessa. Sittemmin tärkeitä asioita elämässä saatu järjestymään kuten oman kodin osto ja arvioitu valmistuminen yliopistosta on keväällä 2019, joten mies ottikin sitten puheeksi että ehkäisyä ei enää tarvita :ROFLMAO: ja vaikka itse olen päättänyt että en ala ainakaan vielä tässä vaiheessa oviksia tikuttamaan, kun kiire ei asialla ole, niin kyllä tässä jo ensimmäisen yrityskierron aikana meinaa jännitys nousta niin kovaksi että haluais jo tietää missä mennään. :notworthy: Itsellä on epäsäännöllinen kierto, joten siksi oviksen ajankohdan arvioiminen on tosi vaikeaa.
Onnea yritykseen! Minäkään en aluksi viitsinyt tikutella, mutta epäsäännöllisellä kierrolla ja sen pidentyessä koko ajan sitten aloin perehtyä tähän hommaan enemmänkin ja liuskojen jälkeen siirryin tässä kierrossa digiin, eli täällä sitä nyt ollaan tiukasti testien ja matematiikan maailmassa, vaikka yritänkin olla stressaamatta.
 
  • Tykkää
Reactions: Nelly31
@Siltsu @papupata12 ja @rubikinkuutio kaikissa näkyy viiva, vahvistumista :love:

En tiedä tuntuuko enemmän pahalta itseni takia vai miehen, ajattelin tässä kuussa etten sano miehelle mitään ennenkun saan sellasta viivaa jota en aiemmin ole negakierroissa saanut.. kuitenkin se dpo 10 testi oli niin selkeä etten voinut olla kertomatta (sen ilon näki jo naamasta). Kokosin haamut herkästä puikosta, frer:stä ja pc:stä allekain, tänään dpo 12 ja pitäs kyllä olla jo jotain enemmän.. :cry: tämän aamun testi tippui veteen joten ei tulkittavissa.
 
Attachments

Onnittelut kaikille plussanneille :love: Jännään täällä kovasti kaikkien puolesta. Täällä menossa dpo 9 enkä voinut olla aamulla testaamatta, mutta puhdas negahan se oli :( nyt odottelen muutaman päivän ennen kuin kokeilen uudestaan. Kp 19/25-28 nyt menossa, joten varmaan plussa olis vielä myöhemmin mahdollinen?
 
iK

Kyllä! Varmasti usein on dpo9 vielä nega. Kun ei välttämättä näy kunnolla vielä kaikilla oletettuna menkkojen alkunakaan.

Täällä aika samoissa mennään ja samantyyppinen kierto. Ennen ollut tarkka 28, mutta toukokuusta asti ollut kierto lyhyempi ja muutenkin outo tuhrutteluineen.

Omaa napaa. Eilen ei enää tullut mitään vuotoa mutta tänään taas vähän. Eli tätä samaa tylsää epäsäännöllisyyttä... Lohduttaudun sillä että ystävällä alkoi heti tuhrutteluvuodot ennen kunnon kierron käynnistymistä, kun alkoivat ”yrittämään”. Syytä ei ikinä löytynyt, ja vauvakin on jo syntynyt.

Toki omaa mieltä varjostaa se typerä kysta...
 
Onnittelut kaikille plussanneille :love:

Täällä vielä 9 erittäin pitkää päivää seuraavien kuukautisten alkuun :eek: Minulta löytyy onestepin herkkiä (10) testejä. Onko teillä kokemusta että kuinka pian ennen testi voisi näyttää pos? Päivät matelee..
Mun kokemuksella eivät oo niin herkkiä kun väittävät ,rfsu on mulla näyttänyt aiemmin kun tuo onestep. Ja rfsu on25miu.
 
  • Tykkää
Reactions: Pikku 3 ♥️
Ääh, täällä taitaa alkaa uusi kierto kuitenkin huomenna,nyt tulee vaaleanpunaista valkovuotoa :( lyhyt oli ilo, mutta toivon että kaikilla muilla plussat ja haamut vahvistuu ja pysyy loppuun asti kyydissä:love::love::love:
Voi ei! Toivotaan että olisi jotain muuta vuotoa.

Mäkin äsken vessassa käydessäni huomasin valkovuodon muuttuneen hiukan rusehtavaksi ja pyyhkiessä paperiin tuli vaaleanpunainen viiva. :eek: Viime kierrossa alkoi samalla tavalla ja tiputteli koko viikon ennen kuin menkat alkoi kunnolla :cry: Taitaa olla taputeltu tämä kierto, mutta katsotaan nyt kuinka käy, kuitenkin vasta perjantaina pitäisi varsinaiset menkat alkaa.
 
Ihan kuin lukisin omaa tekstiäni! Voi harmi. :/
 
Voi ei! Toivotaan että olisi jotain muuta vuotoa.

Mäkin äsken vessassa käydessäni huomasin valkovuodon muuttuneen hiukan rusehtavaksi ja pyyhkiessä paperiin tuli vaaleanpunainen viiva. :eek: Viime kierrossa alkoi samalla tavalla ja tiputteli koko viikon ennen kuin menkat alkoi kunnolla :cry: Taitaa olla taputeltu tämä kierto, mutta katsotaan nyt kuinka käy, kuitenkin vasta perjantaina pitäisi varsinaiset menkat alkaa.
Hengessä mukana. Mulla kans vaaleanpunaista vuotoa eilen, joka ei onneksi kuitenkaan ole tänään jatkunut enää. Toiveita elättelen, että ois hyvä merkki eikä ennakoisi kuukautisia...
 
Yhteistyössä