.

@Tiinaliina1 ihanaa! Onnea, toivotaan että plussa vahvistuu :love:

Haluaisin kanssa liittyä mukaan. Tosiaan kirjoittelinkin aiemmin jo vähän. Eli yk1 menossa. Ovulaatiota en oo tikuttanut, mutta Flo näytti sitä viime maanantaille. Ahkerasti ollaan yritetty sitä hyödyntää, mutta oireista en oikein osaa sanoa. Silloin maanantaina oli menkkamaista jomotusta vatsalla. Limoja on kuitenkin ollut vielä eilenkin pyyhkiessä jonkun verran. Oon niin huono näissä:unsure:

Tänään ollut kova päänsärky ja etova olo. Olin kaupassa varma, että oksennan pian. Ei auta nyt kuin piinailla menemään .

Tsemppiä kaikille piinailijoille, onnea plussanneille ja jaksamista uuteen kiertoon suuntaaville. :)
 
  • Tykkää
Reactions: chili_ ja lillium
iK
@Tiinaliina1 Oi ihanaa!!

Täällä kp6 ja vasenta puolta jo jomottaa. Nyt vaan on niin että tämä kuukausi saattaa mennä ihan sivuun sillä meillä on perhepiirissä niin surullisia asioita menossa. Ei lapsiin liittyviä <3 mutta niin yllättävä ja kamala tilanne menossa, että ei varmaan ole tässä kuussa energiaa ainakaan ovistikutteluun tai edes talletteluihin. Katsotaan. Siksi kenties nyt olen vähän hiljaisempikin.
 
  • Tykkää
Reactions: LaTiLa
Toi etova olo taitaa olla oviksen jälkeen melko normi. Mulla on sitä aina. Paitsi nyt kun plussasin:cautious:.

Jos jotain kiinnostaa niin;
Todelliset oireet alkoi vasta dpo8 ja ensimmäinen niistä oli väsymys. Siis semmonen oksat pois väsymys.
Toinen oli hikoilu vaikka mun oli järkyttävä vilu koko ajan.
Kolmas oli nivusiin heijastuva kipu.
Neljäs ja ehkä paljastavin oli se seesteisyys:love:. Mä oon ihan kauhee viikon ennen menkkoja, mutta nyt olin ihan täys viilipytty.


Mitään muuta en laskis ns raskausoireeksi näistä mitä koin, koska etominen ja arat rinnat kuuluu ns pms oireisiin ainakin mulla.

Plussatuulia kaikille!:love:
 
Aijaa, mulla ei oo ikinä ennen ollut etovaa oloa oviksen jälleen, tai sitten en ole vain huomannut :LOL: ja närästääkin. Voihan tää olla vaan oireiden kehittelyä, mitä luultavasti onkin. Päätin, etten ala tikuttelemaan ovista, mutta katsotaan miltä ensi kierrossa tuntuu.
 
Siis en voinut itselleni mitään, kun kävin apteekissa muilla asioilla, tarttui testi joukkoon ja arvatkaa pystyykö olla aamulla testaamatta, kun tätä rintakuumotusta on koko ajan ja vasen nivunen "tuntuu" silleen hassusti. En osaa selittää, ja kiristää myös. Olen niin heikko :cry::cry::cry::LOL: Ja hyvin tiedän että dpo9 ei välttämättä edes haamua näytä. Noh katsotaan aamulla, ärsyttää tää kun ei pysty pysymään päätöksissään :LOL:
 
TOIVEENA VAUVA 2019

30.9.2018

Nimi ★ Kiertopäivä ★ yk/ya

Saltsu_...................kp 57/28................yk 1
Minimali..................kp 54/30-32..........yk 2
Mustikka89.............kp 46/23-25..........yk 3
Kissanainen87........kp 42/28...............yk 14
Helinä87.................kp 39/27-32..........yk 13
Neltsuliini................kp 39/27...............ya 5/16
Heybaby..................kp 39/36..............ya 8/18
Keijukuningatar.......kp 38/xx...............ya 5/18
Lllariel.....................kp 37/22-26..........yk 1
Toiveikas92.............kp 36/34...............yk 9
Mimmik...................kp 33/28...............ya 9/18
Maya123.................kp 33/28...............yk 1
Sennay....................kp 32/xx...............yk 2
Beibihaaveilija.........kp 30/26..............yk 2
Lillium.....................kp 29/26-28..........yk 5
Laima......................kp 29/28...............yk 3
Li88.........................kp 29/30...............yk 3
Saippuakupli...........kp 29/30...............yk 4
Cara-mel.................kp 28/26-28..........yk 1
1986/13...................kp 28/xx...............ya 8/18
Emppu-93...............kp 28/28-32..........yk 1
Alviita......................kp 27/33...............yk 1
MatildaJ..................kp 26/25...............yk 3
Chili_.......................kp 25/28-29.........yk 3
LaTiLa.....................kp 25/32...............tjot
Papupata12............kp 25/29-32..........yk 2
Siltsu.......................kp 23/25...............yk 3
Miina-......................kp 22/27...............yk 7
Ngale.......................kp 21/30..............yk 13
Ilonetsijä..................kp 21/30..............yk 5
Bubble92.................kp 21/26..............yk 3
Annanna..................kp 20/26-28.........yk 2
Haavejuttu...............kp 20/30..............yk 2
Persikka123.............kp 20/28-30........ya 5/17
Appelsiiniomena......kp 19/33..............yk 10
Jonxu.......................kp 19/21-38.........ya 8/17
Sarianne81..............kp 18/27-33.........yk 1
Veeja.......................kp 18/xx...............yk 1
Peanut_butter..........kp 17/28-32.........yk 2
Vuuti........................kp 17/28-32.........ya 2/17
Naissoturi................kp 16/23-29.........yk 7
VauvaHaaveilija89...kp 15/28..............yk 10
Kindermaxi..............kp 15/24-27.........yk 1
W.we.......................kp 14/26..............yk 5
Luumupuu_.............kp 13/30..............yk 4
Emerentia................kp 9/28(?)...........yk 9
Nelly31....................kp 9/33................yk 3
Tiutau13..................kp 8/26-33...........tjot
Hemppanen............kp 7/29................yk 7
iK.............................kp 7/28................ya 5/18
Alinah92..................kp 7/28-30...........ya 2/16
Rosemarie...............kp 5/xx................ya 6/18
Vauvameille.............kp 2/26-28..........yk 18
Pillipöllö...................kp x/xx................ya 8/18

★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:
Lllariel.................dpo 28
Helinä87.............dpo 23
Maya123.............dpo 18
Heybaby..............dpo 16
Saippuakupli.......dpo 16
Cara-mel.............dpo 14
Li88.....................dpo 14
MatildaJ..............dpo 14
Laima..................dpo 13
Lillium..................dpo 12
Keijukuningatar...dpo 11
Bubble92.............dpo 10
Chili_...................dpo 9
Miina-..................dpo 8
Jonxu..................dpo 7
LaTiLa.................dpo 7
Sarianne81.........dpo 6
Ngale..................dpo 5
Ilonetsijä..............dpo 4
Veeja...................dpo 4
Kindermaxi..........dpo 4
Naissoturi............dpo 3
W.we...................dpo 3
Vuuti....................dpo 1
Marlen.................dpo 0

Taustalla:
Santrana, Kiemura, Päppyrä,
Reetaleena, mimmik, Keijukuningatar,
Ensikatse, Emppuelkku, quinque,
Pilvinentaivas, Herqqu, ALLEIGRA,
Muropaketti, midoo, tätimoonika,
pandanen, Momon, RUSKA82,
opiaattina, BlenQ, Lunart, Vanilla88,
Eufemia85, KaikkiPojatJaTytöt, Pihlaja87,
Jeyz84, Aanskuh,
 
Viimeksi muokattu:
@Tiinaliina1 siis mä en vaan pääse yli tuosta että sä kuukausi sitten tulit tänne piinailemaan kun teillä oli ollut yks kerta ilman kortsua, miehes halus vielä käyttää kortsuja, sait kellistettyä miehes ilman ehkäisyä täsmälleen oikeaan aikaan ja nyt sait plussan :love::ROFLMAO::D
Se vihaa kumeja, se vaan esittää vastuullista:rolleyes:. Saat ton kuulostaa siltä niinku mulla olis ollu joku salaliittoteoria:ROFLMAO:. Mut miten sulla on noin hyvä muisti? Musta tuntuu et mä oon synnyttäny kaikki aivosoluni pihalle lasten myötä. Hyvä ku muistan eilistä päivää:LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Luumupuu_
@Tiinaliina1 ei mulla normaaalisti olekaan ja täällä kans esikoisen jälkeen muisti hävis totaalisesti :D mutta tää teidän yritys oli sen verran erilainen että jäi mieleen ja ihana kun toivottu tuloskin tuli näin pian :love:
Kaikella on aina tarkoituksensa. Näin mä sen näkisin ainakin omalla kohdalla. Jopa mun km:t on sattuneet niin että olen jälkikäteen huomannut sen olleen paras ratkaisu just siinä kohtaa. Outoa mutta totta. En tiedä miksi toisia viedään pidempää tietä ja toisia ei, mutta uskon silti.
 
@Tiinaliina1 hei mä uskon kans tuohon! Mulla viime vuonna kolme keskenmenoa ja tän vuoden alussa sain ylennyksen. Jotenkin vaan ajattelen että ilman keskenmenoja olisin tuskin saanut ylennystäkään ja tuskin olisin tyytyväisempi työhöni kuin koskaan. :)
Mulla oli eka edellisen miehen kanssa. Syy selkeä. Ja toinen oli kans just työ täälläkin. Sain työn jonka halusin. Uusi raskaus ilmoittikin sitten tulostaan sinä päivänä, kun mun koeaika loppu:LOL:(y)

Ps. Viiva vahvistuu. Ja miehelle kerrottu. Mulla on kyl maailman ihanin mies:love:

 

Yhteistyössä