.

@amadecasa ajattelin testailla vasta ens viikon perjantaina jos sinne asti kuivana mennään. En osaa määritellä pahaa makua, ei selkeesti metallinen mutta paha ja kuulemma hengityskin haisee, kiitos miehen suorasukaisuuden. :D

Tänään aamulla nyt myös vähäistä öllötystä ja vatsa jotenkin turpeena, en halua nyt kuitenkaan kuvitella että olis raskausoireista kyse. Mutta teen niin silti :ROFLMAO:

Pahoittelut negoista ja viivanpaikoista. Ihan :poop:!! Ehkä @Miina- tosiaan hyvä käydä tohtorilla ihmettelemässä. Tsemppi sulle! ❤

Mullahan on myös noita rfsu:n testejä odottamassa, ärsyttää kun ei voi yhtään tietää voiko niihin sitten luottaa jos niistä jotain viivaa tulisi näkyviin. (n) No, en pähkäile sitä vielä kun en aio yli viikkoon pissiä niihin.
Mun appi sanoo että olisin 5+1 raskaana, dpo 19 kuitenkin vasta :) en ole vielä uskaltanut digi kokeilemaan. Tosiaan nyt mieheni on kotona ja voisin kokeilla liuskaa tänään. Oireita on: hieman äklöttää välillä, hajut tulevat erittäin vahvoina, tupakka ja hajusteet esim. en osaa sanoa ovatko ällöttäviä vielä, närästys ja röyhtästyttää kyllä. Vatsassa viiltoja, jomottelua ja paljon valkovuotoa sekä paineen tunne, piti avaa housuja tänään ku tuntuu että kiristää. Lisäksi pierettää... onko se sit ruoka vai mikä, en tiedä.
 
Löysinpä taas itseni lueskelemassa raskausoirelistaa. Ja hei, mua paleli eilen kovasti (olin unohtanut takaoven raolleen kun oltiin lapsen kanssa pihalla), nenä on tukossa, aivastuttaa ja hengästyttää (mulla on alkava flunssa), mahaa turvottaa ja on painon tunnetta (söin eilen ruokaa joka aina kerää ilmaa mahaan), tissiin sattu kun nipistin (tarviiko tätä ees selittää :D), tekee mieli suklaata (töissä on tylsiä pitkää keskittymistä vaativia juttuja), janottaa kamalasti (flunssan takia nukun yöllä suu auki), suussa maistuu metalli (kurkkukivun takia olen imeskellyt pastilleja jotka tekevät välillä kieleen pieniä haavoja), aamulla keittiössä haisi pahalta (banaanit on päässeet pahasti tummumaan) ja ties mitä muita näitä nyt onkaan. Ainoa "oikeampi" oire tuon listan mukaan on se, että on sellainen olo että tärppäsi. Ihan vaan siksi jätin ottamatta yhden lääkkeenkin, jota ei raskaana ollessa suositella. Olisi varmasti helpannut oloa, mutta niin...

Olen nyt Flon ja yhden toisen aiemmin käyttämäni appsin merkintöjen perusteella päättänyt, että ovulaatio oli perjantaina, sen jälkeen tulleet limat on vaan olleet vähän myöhässä :D Flon mukaan ovispäivä olisi ollut torstai, mutta oireiden perusteella päädyn nyt tuohon perjantaihin. Vastaavien oireiden jälkeen aiemmissa kierroissa kuukautiset alkaneet tasan 2 viikkoa myöhemmin. Nyt siis dpo5.

Testipäivä olisi siis perjantai, kuten sullakin @Veeja , mutta voi olla että erehdyn jo torstaina kokeilemaan jos ei mitään ihmeellistä tapahdu. Silloin myös ehdittäis yhdessä miehen kanssa paremmin ihmetellä tulosta.
 
Sun oirelista on kattava @amadecasa ja samalla huvittava :ROFLMAO: Itseltä löytyy kyllä myös noita hajujuttuja ja hitto vie vaikka mitä muitakin mutten vaan halua antautua niiden vietäväksi. Mulla oli alkon kanssa toi sama kun sulla se lääke, mies osti meille saunalonkerot mutten juonut kun pitkin hampain puolikkaan kun tunne että ehkä olenkin odottava. Ei vaan maistunut.

On tää kyllä mielenvikasta touhua.

Testaamisesta ja menkoista vielä että flo ennustaa ens viikon torstaille vuotoa ja on sekin ärsyttävä sovellus että sen pitää niitä menkkoja ennustaa vaikka hyvin näkee että paneskeltu on oviksen aikaan:ROFLMAO: Niin ja siis jos pe sitten testaa niin luulis näkyvän jos jotain siellä olis. Jännäähän tää on. Enkä ihmettele ettette malta olla testaamatta jos vaikka näkyis jotain. Onneks itsellä työputki painaa päälle niin ettei kerkee miettiin viikkoon näitä. Vaikka ehdin näköjään täällä roikkua monta kertaa päivässä.

Mites te joilla dpo:t jo pitkällä? En muista nimimerkkejä enkä nää niitä nyt tästä puhelimella, pitänee palata ja huhuilla teidän perään jos ette tätä bongaa.

Ja pitää lisätä vielä että nytkin autossa istuessa farkku kiristää vatsaa. Toivoa on. :)
 
Täällä hätähousuna meni testiin aamulla Clearblue Early detction - "pitäisi" sen 5-6 päivää jo ennen kuukautisia kertoa jos on Hcg hormonia jo yhtään erittynyt. Tosiaa Dpo 10 menossa, ja Negahan sieltä tuli. Ei auta ku odotella jos sieltä ne menkat taas tulee. Ai että ärsyttää(n)
 
Sun oirelista on kattava @amadecasa ja samalla huvittava :ROFLMAO: Itseltä löytyy kyllä myös noita hajujuttuja ja hitto vie vaikka mitä muitakin mutten vaan halua antautua niiden vietäväksi. Mulla oli alkon kanssa toi sama kun sulla se lääke, mies osti meille saunalonkerot mutten juonut kun pitkin hampain puolikkaan kun tunne että ehkä olenkin odottava. Ei vaan maistunut.

On tää kyllä mielenvikasta touhua.

Testaamisesta ja menkoista vielä että flo ennustaa ens viikon torstaille vuotoa ja on sekin ärsyttävä sovellus että sen pitää niitä menkkoja ennustaa vaikka hyvin näkee että paneskeltu on oviksen aikaan:ROFLMAO: Niin ja siis jos pe sitten testaa niin luulis näkyvän jos jotain siellä olis. Jännäähän tää on. Enkä ihmettele ettette malta olla testaamatta jos vaikka näkyis jotain. Onneks itsellä työputki painaa päälle niin ettei kerkee miettiin viikkoon näitä. Vaikka ehdin näköjään täällä roikkua monta kertaa päivässä.

Mites te joilla dpo:t jo pitkällä? En muista nimimerkkejä enkä nää niitä nyt tästä puhelimella, pitänee palata ja huhuilla teidän perään jos ette tätä bongaa.

Ja pitää lisätä vielä että nytkin autossa istuessa farkku kiristää vatsaa. Toivoa on. :)
dpo 19 tänään, sunnuntain illalla viimeksi testasin haalean viivan, tänään illalla varmaan testaan taas :)
 
Mulla Flo näyttää kuukautisia 6 päivän päähän. Jännittää.
Nenä on ollut tulossa, toki miejellä oli flunssa aiemmin ertä voi johtua siitä.
Vatsassa satunnaisia nippailuja ja välillä etovaa oloa. Ei siis mitään spesiaalia. En usko, että on tärpännyt.
 
@Miina- ja @LaTiLa molemmilla nään viivaa mutta toivottavasti vahvistuu eikä oo vain vp! Tsemmpiä kauheesti josko nyt!

Täällä tänään nega, kemiallinen raskaus oli ja täti saapui äsken,kp1. Huoh. Luteaali 13 päivää.. ompa kiva että luteaali ollut 10, 16 ja nyt 13! Ihan kreisiä. No imetyshän se taitaa selittää.

Kaikille plussaa toivoen, Keijukuningatar
 
Mä oon ollu niin varma et menkat tuloillaan kun kauheaa makeanhimoa ollut ja ilmavaivoja ja känkkäränkkää (tosin ehkä hieman etuajassa kiukuttelut, en ole varma). Seuraavat menkat olisi siis ensi tiistaina tulossa eli viikon päästä.
Nyt on dpo6 ja tänään ollut poltteen tunnetta kohdussa ja menkkamaisia tuntemuksia. Nuo menkkamaiset tunteet tunnistan menkkaenteilyksi, mutta mites tuo poltteen tunne, voiko se olla kiinnittymisen oire?(n):geek:
Töiden jälkeen olen myös joka päivä palellut tällä viikolla ja oikeaa nänniä pari kertaa raapinut tällä viikolla kun kutittanut, mutta vain hetkellisesti.
Niin ja on jotain epämukavuutta ollut myös oikealla puolella tänään, mutta todella lievää.
 
Viimeksi muokattu:
@Naissoturi samoissa päivissä mennään, tosin mulla ennustaa menkkoja vasta ens viikon lauantaille. Mullakin kaikenlaisia tuntemuksia mahassa (ollut negakierroissakin) ja lämmöissä dippi tänään. Tosin luin että se voi tulla vaikka ei olisikaan kiinnittyminen. Huonotuulisuutta täälläkin mutta sekin voi johtua siitä että törmäsin naapuriin tänään joka paljasti olevansa raskaana, melkein puolivälissä. Toivon todella että ei ole vielä pms-oireita. :cautious:
 
Mistähän tässä on kyse kun nyt on kp 36/28 eikä mitään oloja siihen suuntaan että menkat olis alkamassa. Eikä toisaalta siihenkään suuntaan että olisin raskaana. Maanantaina tein varmistustestin ja ihan puhdas nega oli, eli raskaanakaan en oo. Mihin ihmeeseen mun menkat on jääny kun ei koskaan oo kierto ollut näin pitkä. (n)
 
Miten tämä aika nyt näin matelee... limaa ollut ihan ovusta asti, mutta tänään se haiskahtaa todella voimakkaasti :eek:
Lisäksi masua vähän painostanut koko päivän ja kolme isoa finniä ilmestynyt :oops:
Kovasti toivon että olisivat kiinnittymisoireita, mutten uskalla testata ja vielä 8 päivää oletettaviin (ei toivottuihin) kuukautisiin.
Kahvi ei mennyt alas ja illalla rupesi saunakalja etomaan :sick:

Voi olla kuvitteellisten oireiden listaa taas, mutta kyllä mä vielä raskaudun vaikka tahdonvoimalla :love:
 
@Veeja juu, tiedän :D mulla vaan niin onnettoman lyhyt luteaali (9pv) etttä piti se pakollinen nega testata.jos ei tää kierto ala tasaantua niin pakko hakea apua keltarauhasen toimintaan...

Täällä on selkeesti kova plussankaipuu monella, niin toivoisin monelle nyt toivottua tulosta :love:
 
Miten tämä aika nyt näin matelee... limaa ollut ihan ovusta asti, mutta tänään se haiskahtaa todella voimakkaasti :eek:
Lisäksi masua vähän painostanut koko päivän ja kolme isoa finniä ilmestynyt :oops:
Kovasti toivon että olisivat kiinnittymisoireita, mutten uskalla testata ja vielä 8 päivää oletettaviin (ei toivottuihin) kuukautisiin.
Kahvi ei mennyt alas ja illalla rupesi saunakalja etomaan :sick:

Voi olla kuvitteellisten oireiden listaa taas, mutta kyllä mä vielä raskaudun vaikka tahdonvoimalla :love:
Tietkö mullakin lorahtelee oikein kaikenlaista vuotoa ja finnejä tullu kamalasti parissa päivässä ! Mulla ei koskaan ol ollu..
 
Voi kurjuus, kun niin monella menkat nyt häviksissä ja testit silti negaa. :cry:Tsempit jokaiselle!

Mulla nyt ööö dpo 7 ja Flo ennustaa menkkoja 9 päivän päähän. Vaikka mua ny mietityttää et oliko se ovis sittenkää viä tuolloin. No, kummiski. Tänää tipahti nippu testejä postiluukusta, että pakko kai se o niitä tehä ens viikolla ihan vaan tikkupissimisen ilosta. Ei oo yhtään siis tärppifiils vaan enemmänki kamalat pms olot. Mulla tuli niitä ovistestejäki ens kiertoo varten ja mieskin innostu lukemaan pakkausselostetta :ROFLMAO:

Mietin myös macakapseleita ja greippimehua ens kiertoon. Kellään kokemuksia? Tuo maca kiinnostanut jo pitemmän aikaa, kun sillä saattas nää pms olot ja järkkymenkat helpottua, ni ois siinäki mielessä kokeilun arvoinen :geek:
 
@Appelsiiniomena
Mulla flo näyttää et menkat ois 12.10, mutta se sovellus ei ole pitänyt edes paikkaansa mun kohdalla. Käytän oma kalenteri sovellusta ja sen mukaan aina menkat myös tullut ja se siis näyttää 9.10.
Hieman pohtinut, että olenko syöttänyt tietoja väärin flo:hun koska sitä niin moni tuntuu käyttävän, että ennnustaakohan se muille sit oikein?(n)
Mäkin huomasin viime viikolla, että yksi naapuri saanut vauvan. Tosin en edes tiennyt että oli raskaana kun niin harvoin näkyy.
Lisäksi olen ollut todella laiskana tämän viikon ja nukkunut päikkäreitä palelujen vuoksi (n)
Oi kumpa meillä tällä kertaa pärähtelisi plussia ruutuun :rolleyes::love:
 
Täällä kans yks finninaama ilmoittautuu! (Jes, yks oire lisää, ei varmasti johdu siitä, että suklaata mennyt tällä viikolla kohta levyllinen) Mulla on yleensä korkeintaan pieniä sieviä näppylöitä, nyt on leuassa valtava ja kipeä paise, otsaan muhimassa toinen.

@kindermaxi , mää koitin esikoisen yritysaikana greippimehua, kun kuulin että monella ainakin ovulaation oireet sen avulla voimistuneet. Mulle ei valitettavasti sopinut, vaan perussairauden lääkitys meni vähän sekaisin sen mehun takia. Toinen mitä koitin silloin oli lasi tai kaksi punkkua ovulaation jälkeen, kuulin että saattais auttaa kiinnittymistä tms. ja oikein punkkusieppona mieluusti kokeilin "hyvää tarkoitusta varten".
 
  • Tykkää
Reactions: ananaz
Harmillisen paljon kyllä negoja nytten ja menkat hävöksissä, toivottavasti tulisi plussat tai uudet kierrot alkaisi! Ehkä sitten tämä kuukausi on meidän plussakuukausi :love:

Täällä odotellaan ovista, flo ennustaa ovista maanantaille, tänään kyllä alko jo vähän runsastumaan valkovuoto, pitää alkaa miestä lämmittelemään(y)
 
Mulla dpo13 eikä ole tullut muuta kuin roskishaamuja. :/ Ja pms-oireita sen verran, että vähän alkaa toivo kadota.

@Saippuakupli Tuo on kyllä jo humpuukia merkki, että ei menkkoja näy. Toivottavasti olisi tärppi käynyt. :) Koska uskaltaudut taas testaamaan?
Ehkä huomisaamuna täytyy testata, niin tietää kauppareissulla ostanko mitä mieli tekee vai mietinkö rajoitteita:LOL:
Mulla on viime raskauden jälkeen kierrot ollut 44, 32 ja 30 päivää. Ahistaa ajatus joutua tuohon ikävään pitkään negatiiviseen kiertoon, johon moni muukin on nyt joutunut :unsure: Huomenna olis kp 33.
 
Voi kurjuus, kun niin monella menkat nyt häviksissä ja testit silti negaa. :cry:Tsempit jokaiselle!

Mulla nyt ööö dpo 7 ja Flo ennustaa menkkoja 9 päivän päähän. Vaikka mua ny mietityttää et oliko se ovis sittenkää viä tuolloin. No, kummiski. Tänää tipahti nippu testejä postiluukusta, että pakko kai se o niitä tehä ens viikolla ihan vaan tikkupissimisen ilosta. Ei oo yhtään siis tärppifiils vaan enemmänki kamalat pms olot. Mulla tuli niitä ovistestejäki ens kiertoo varten ja mieskin innostu lukemaan pakkausselostetta :ROFLMAO:

Mietin myös macakapseleita ja greippimehua ens kiertoon. Kellään kokemuksia? Tuo maca kiinnostanut jo pitemmän aikaa, kun sillä saattas nää pms olot ja järkkymenkat helpottua, ni ois siinäki mielessä kokeilun arvoinen :geek:
Meillä ihan samat dpot ja mulla kans flo ennustaa menkkoja ens viikon pe. Mä aattelin ootella testausta ens viikon ma asti. Mulla nyt ollu kaks päivää kauhea vilu, maha ihan vesikakalla:eek: :LOL: dpo 5 oli hetken masu kipee ja poltteli. Rinnat jokaisen kierron tapaan kipeet ollu heti ovulaation jälkeen. Toiveita on, ku saatiin miehen kans talleteltua mukavasti oikeisiin aikoihin. Mä aattelin pysyä noissa Sofin perustesteissä kun oon niitä koko yrityksen ajan käyttäny, niin on sit sillai luotettavaa. Tsemiä sulle
@kindermaxi ja on kiva seuraa sun juttui kun on sama tilanne(y)
 

Yhteistyössä