Toukokuiset 2019

Onpa hyvää palvelua joillakin kunnilla tuon ultran suhteen! :eek: Täällä on ihan turhaa toivoakaan saavansa kaupungin kautta (edes itse maksettuna!) lähetettä varhaisultraan. Kuulemma lähinnä sillon, jos on ollu kohdunulkoinen raskaus aiemmin. Viime raskauskerrallakin oli nihkeää, että edes aikaistettiin mulla sitä viikon 12 ultraa, vaikka mulla tuli sillon veristä vuotoa (ja oli tullu aiemminkin). Sitten lopulta kuitenkin suostu hoitaja, kun sydänääniä ei kuultu ja tuo vuoto, niin sen perusteella pysty aikastamaan.

No mutta, tällä kertaa meen yksityiselle ultraan, niin saapahan mielenrauhan edes. Maanantaina aika, joten kaikki peukut pystyyn, että kaikki ois hyvin täälläkin. :love:
 
Tervehdys kaikille Vähän olen tätä viestiketjua lueskellut ja nyt varhaisultran jälkeen uskaltaudun itsekin mukaan :)

31.5 / Liila13 / 34/ 3 / KYS

Kolmatta pientä ihmettä onnelisena odotan ❤ Pojat syntyneet 2013 ja 2014 eli pieni tauko tässä välissä ollut ja tuntuu et kaikki on taas uutta ja ihmeellistä



 
Hei!

Liityn joukkoon. Laitetaanpas tiedot.

Ängelmä/30 v./3. lapsi/La 24.5./SATKS

Olen ollut tosi jännittynyt tästä raskaudesta, koska olin jo alkuvuodesta raskaana. Se oli 3. raskauteni ja päättyi keskenmenon 13. viikolla. Nyt on jotenkin hankala uskoa, että kaikki menisi hyvin, vaikka taustalla onkin kaksi aivan hyvin sujunutta raskautta.

Lapsemme ovat 3- ja 5-vuotiaat. Sain juuri kokopäivätyön, aiemmin tein keikkatöitä. Väsyttää tosi paljon, ja työssä pitää olla tosi tarkka ja nopea. Älytön väsymys on ollut kaikissa rakkauksissa suurin raskausoire, muut oireet ovat olleet vähäisempiä. Mulla on ollut paheena energiajuomien suurkulutus, mut nyt pitää hillitä haluja. :)
 
Toivottavasti kukaan ei jäänyt pois listalta. Yritin ainakin selata kaikki uudet nimet. :D

Mites teidän paino on muuttunut? Itsellä on lähtenyt 6kg oksentelun takia. Vähän ahdistaa tuo, mutta nyt pahoinvointi alkaa vähän helpottaa. Jospa se siitä sit nousisi. Ens viikolla nt-ultra. :X3:
 
Selailin vähän aiempaa keskustelua. Haluan tähän alkuun ihmetellä noita varhaisia raskaustestejä! :)

Mulla on kahdessa raskaudessa varhainen raskaustesti näyttänyt virheellisesti negatiivista, vaikka tavistesti on jo 3-4 päivän päästä näyttänyt positiivista. En enää luota niihin lainkaan. :D Mun kaveri tosin selitti, että hormoniarvojen nousutapa on yksilöllinen, minkä vuoksi joillakin voi näkyä myöhemmin kuin toisilla. Mut nou mun käyttämät varhaiset väitti, että kertovat tuloksen jo 10 päivää hedelmöityksen jälkeen.
 
Taateel: syyskuun alkupuolella mun paino nousi aivan yhtäkkiä 3 kg ilman mitään järkevää selitystä. Mun ystävä siihen totesi, että taidat olla raskaana, kun keho noin nestettä kerää. No, oikeassa hän oli. :) En ole hetkeen käynyt vaa’alla, joten en tiedä painonnousun pysyvyyttä.
 
Minulla on noussut paino nyt 2kg, vaikka neuvolan vaa'an mukaan 3kg. Minulla on kahdessa aiemmassa raskaudessa tullut painoa reippaat 20kg, toivottavasti nyt ei ihan samaa määrää tulisi.

Minulla oli ekassa neuvolassa myös aika korkeat verenpaineet, 138/87 tai jotain sen tyyppistä. Pitäisi mennä varmaan jollekin rentoutumiskurssille, kun uskon noiden johtuvan ihan stressistä jota tässä onkin ollut aikalailla.

Täällä tänään 8+5
 
@Taateel onpa hurja tuo sun painon putoaminen :eek: toivottavasti olo jo alkaa tosiaan helpottaa, kuulostaa tosi rajulta. Itsehän en omista puntaria, pitäisi muistaa käydä jossakin että pystyisi vähän alkaa seurata :oops: tosin ens viikolla eka neuvola niin kai ne siellä punnaa? :D

Missä vaiheessa meinaatte kertoa ihmisille odotuksesta? Mä toisaalta odotan kauhulla kertomista, koska sitten tästä tulee vielä ihan eri tavalla todellista, toisaalta ihanaa kun sitten ei tarvitse enää olla niin varovainen sanomisten ja tekemisten kanssa. Töissä tekisi jo mieli sanoa, niin voisi vähän tätä jatkuvaa nuutunutta oloa sillä selittää, mutta vielä on vähän liian aikaista. Joudutaan joillekin kertomaan muutenkin omasta mielestä liian aikaisin, kun edessä on juhlia joissa alkoholiton linja herättäisi huhumyllyn joka tapauksessa. Todella inhottavaa tämä kulttuuri, kun heti jos et juo niin olet raskaana, tai muuten vaan todella kummajainen :cautious: tosin on tässä miettinyt, että jos kertoisi vain juhlien järjestäjälle ja kikkailisi muutoin illan läpi alkoholittomien juomien kanssa huomiota herättämättä :giggle:
 
Käytiin tänään ultrassa ja kaikki on aivan loistavasti! :love: Ultran mukaan viikkoja nyt 9+4 (menkoista ois tänään 10+3, mutta kierrot mulla on noin viikolla aina saattanu heittää, joten ei sinänsä yllätys), sydän jumputti oikein hyvin ja kaikki muutenkin näytti tosi lupaavalta. Olo helpottu niin valtavasti tuon myötä. :giggle:
 
@Brinavess, viime raskauden kauheessa pahoinvoinnissa paras hammastahna oli pepsosentin vaaleanpunainen putkilo, olisko joku sensitive vihloville hampaille tms. Nyt oon pärjänny normi hammastahnalla, mut monesti menee yökkäilyks, pitäiskin ostaa taas tota :LOL: Se oli miedon makunen!

@Daiya, voisko sanoa että on joku antibioottikuuri jonka aikana ei voi nauttia alkoholia, johonkin esim. intiimivaivaan mikä ei estä juhliin tuloa:ROFLMAO:Tai joku muu valkoinen valhe. On se vähän kurjaa joo, että juomattomuutta tarvii selitellä. Mä oon jo aika avoimesti kyllä lähimmille kavereille kertonut ja toisille isovanhemmille. Mutta ultran jälkeen sitten vähän rennommin voi jo asiasta puhua, töissä pysynyt salassa.

Mistäköhän muusta täällä oli puhuttu. Mulla painoa lähteny n. 4-5kg pahoinvoinnin vuoks. En edes oksentele mut ruoka ei meinaa välillä mennä alas ja vatsa on usein sekasin. Toivottavasti lähtis pian nousuun kun ei tässä oo tarkoitus kyllä painoa pudottaa (n) Olo on ehkä aavistuksen kyllä jo helpottanu, täällä nyt 10+3. Maha ei vielä yhtään näy.
 
Mä oon kertonu jo kaikille :whistle: työpaikalla piti kertoa heti ja samalla kerroin muillekkin. Isovanhemmille kerrottiin viikonloppuna.
Painoa mulle on tullut ainakin +3 kg ja valitettavasti masu paljastaa ennen kuin tarvitsee edes kysyä eli iso on jo
 
Heippa, meikäläisen voisi poistella tuolta listoilta! Keskenmeno.. Maanantaina alkoi verinen vuoto ja tiistaina näkyi ultrassa sykkeetön alkio, jonka kasvu oli loppunut jo pari viikkoa aiemmin rv 6+0. Mukavaa ja ennen kaikkea turvallista odotusaikaa teille! Toivottavasti kukaan ei tule perässä takaisin kuumeilijoiden puolelle!
 
Voi pahoinvointi.. .Kertokaapa parhaat vinkit selättämiseen ! Niin monta viikkoa kaikki aamut alkanut oksentamisella ja nyt tällä viikolla on pahentunut niin että koko aamupäivä menee siihen. Oon kokeillu syödä ennen sängystä nousemista mutta oksennan kahta kauheammin, rauhallinen heräily ei myöskään auta. Ainoa keino on maata koko aamupäivä jos haluaa saada jotain sisällä pysymään. Arki ei vain anna periksi siihen makoiluun joten muita ideoita voisi vielä kokeilla.
 
@Henriikka86 Tervetuloa mukaan! Hauskaa, että löytyy toinen samanikäinen ensiodottaja :).

@kathii Isot pahoittelut :cry:

@Kirsey Kaikki myötätunto sinne! Mulla meni viikot 7 ja 8 sairaslomalla kun mitään muuta ei voinut tehdä sohvalla makaamisen ja oksentamisen lisäksi, jouduin kertaalleen osastollekin tippaan. Nyt onneksi kun tuli 9 viikkoa täyteen olo vähän helpottanut. Edelleen tekee pahaa ja oksennan satunnaisesti mutta pystyn jo olemaan töissä kuitenkin. Itse olen huomannut, että jos verensokeri pääsee yhtään liian alas tulee heti huono olo. Kaikki kylmä on hyvää syötävää ja esim. mehujäitä on kiva imeskellä. Ruuat nopeasti sulavia ja mahasta eteenpäin meneviä, kaikki raskaampi mikä jää mahaan pidemmäksi aikaa tulee takuuvarmasti kyllä ylös.
 
@Brinavess taitaakin olla aika yksilöllistä mikä pysyy parhaiten sisällä:)(n) mää oon todennut etten voi juoda mitään aamuisin kun ne tulee samantien ylös. Oon nyt ostanut välipala patukoita ja ne pysyy sisällä ja sitten onnistuu syödä muutakin kun saa vähän ensin täytettä mahaan:ROFLMAO:
 
Minullakin pahin on juoda kylmää vettä heti aamulla, välillä vaan jano on niin kova että on pakko. Huomaa, että nyt kun on viikkoja 9+5 niin tämä pahoinvointi on jo vaihtelevampaa ja hyviä päiviä on välissä useampiakin, mutta ei tämä vielä ole hävinnyt mihinkään. Ja hurjaa, että jo tässä vaiheessa on alkanut maha näkymään, täytyy ensi viikolla pitää löysempiä vaatteita töissä ettei narahda.
 
Juu, minäkin oikein säikähdin kun välissä oli parempia päiviä jolloin ei oikeastaan tehnyt pahaa, mutta tulipa ne huonot päivät taas väliin takaisin... Mulla myös alkanut nyt pieni maha näkymään, hurjaa. Tänään 10+1.
 
Olo ollu ihan ok, välillä edelleen pahoinvointia mutta onneks on lievää. Väsyttää, mutta lomaviikolla ei haittaa. :) Onko muilla palelua? Musta tuntuu, että oon ihan ikijäässä. Sauna on melkein ainoa paikka, jossa en palele. :LOL:

Mä oon vasta äitilleni kertonu. Muillekin läheisille alkaa olla ajankohtaista infota, mutta todennäköisesti vasta seuraavan ultran jälkeen sitten. Tosin hankala on peittää vatsaa. :LOL::LOL: Turvotusta se kai on ja saattanu toki paino vähän nousta, mutta hirmusti pömpöttää. Jotenki aina aattelin, että ehkä on helppoa salata pidempään, kun kuitenkin masua on muutenkin vähäsen, mutta eipä mahda pahemmin pysyä piilossa. :LOL:
 

Yhteistyössä