Toukokuiset 2020

Mulla on jo 14+1 eli 15 viikko. En ole vielä tuntenut potkuja. En tiedä, milloin niitä voisi tuntua, kun osa sanoo tuntevansa jo 14-16 viikoilla. Mullahan on monta potkijaa, joten pitäisi tuntua melko pian :whistle:. Pahoinvointia ei enää ole ja väsymyskin on jo vähän taittunut. Vatsa on selvästi kasvanut, mutta paino vasta 500g. Liikunnan vähentäminen lienee vaikuttanut lihasten määrään tai jotain, kun kovin hoikalta ei olo tunnu. Seuraava ultra on jo 2,5 viikon päästä (y).

Mulla on ollut liiaksikin valkovuotoa. Välillä myös nestemäistä vuotoa, jota epäilen liruiksi. Lääkärissä on todettu, että lapsivettä on normaalisti, joten ilmeisesti vuoto on vain hormonaalista, kun tulehdustakaan ei ole. Silti se on mietityttänyt, kun poikkeaa aiemmista kokemuksista. Tosin näin paksuna en ole ennen ollutkaan :ROFLMAO:.
Onko tää teidän esikois raskaus ja nyt triplat tulossa? Ei mitään kiirettä liikkeiden suhteen ne tuntuu sit kun tuntuu vaik porukkaa onkin. Oliko täällä muita monikko odottajia?
 
@taijas hyva etta teit sen ilmoituksen! Toivottavasti lapsen tilanne alkaa selkeytya ja aseuttua turvallisemmaksi. Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen lapsuuteen!!

Ma aattelin taalla aaneen teille ihmetella valkovuodon vahyytta... Alkuraskaudessa sita oli paljon, ja nykyaan tosi vahan! Kummallista! Muistelisin edellisista raskauksista etta ei se alkuraskauden jalkeen ole koskaan vahentynyt. Nyt olen muutenkin pari paivaa ollut epavarmalla mielella, etta onkohan massussa kaikki hyvin. Huomenna on onneksi laakari. En tosin tieda kuunnellaanko siella sydanaania, ehka han vois kuunnella jos pyydan.

Mulla ei ole tan odotuksen kanssa kertakaikkiaan kiire yhtaan mihinkaan! Aika ei erityisesti matele, tekemista riittaa niinkuin aina ennenkin, ja koska taa on meille varmastikin viimeinen odotus, ihan mielellani fiilistelen ja odottelen. Tata tunnetta ja tilaa ei varmaan enaa ikina tule. Hurjaa! Yksi elamanvaihe sitten sulkeutuu. Sitten ollaan vaan aikuisia ja perheellisia, koh, keski-ikaisia, ja suuret ratkaisut puolison valinnasta, lasten saannista ja sellaisista kaanteentekevista jutuista on TAKANA. Huh.
Etta ihan mielellani olen tassa nyt just raskaana. Tama on ihan todella ainutlaatuista, herkkaa ja erityista. Tekisi mieleni kertoa noille meidan pitkajalka jannuille kanssa. Murkku on valilla silmaillyt mun mahaa miettivaisen nakoisena. :D
Mul se ainakin vaihtelee ja aaltoilee pahin se on loppuraskaudessa.
 
  • Tykkää
Reactions: VihreeTee
Onko tää teidän esikois raskaus ja nyt triplat tulossa? Ei mitään kiirettä liikkeiden suhteen ne tuntuu sit kun tuntuu vaik porukkaa onkin. Oliko täällä muita monikko odottajia?

Joo siis eka odotus meni kesken viime keväänä rv 16. Nyt siis on kolme tulokasta jos hyvin käy: esikoinen, keskimmäinen ja kuopus :whistle::whistle::whistle:. Ei täällä taida olla muita monikkoja?
 
Oi piti tulla ihan tanne tiedottaan ---
se on sitten kolmas poika tulossa :LOL::LOL::LOL::love:
Seka itketti etta nauratti laakarilla tanaan, ja kummatkin siis positiivisessa mielessa. En ladannut mitaan odotuksia, mutta sukupuoli oli taysin yllatys, mulla ei ollut mitaan aavistuksia tai fiiliksia itsella.

16+0
 
  • Tykkää
Reactions: Eloveera-79
Perjantaina käytiin lääkärissä ja taas ultrattiin, nyt on siis ultrattu joka kerta ja mun mielestä se ei oo tarpeen. Vaikka olihan se tietysti ihanaa nähdä vauva, siellä se pötkötteli rennosti käsi pään päällä. :love: Mutta lääkäri huomasi että mun istukka on osittain kohdunsuun päällä. Yleensä se siitä liikahtaa mutta jos ei niin edessä on sektio mikä tietysti romuttaisi mun toiveen luonnollisesta synnytyksestä. Mutta uskoisin että kyllä se siitä vielä liikahtaa!

Eilen kerrottiin lapsille mutta eihän ne asiasta mitään oikein tajunneet, enkä kyllä ihmettele. :ROFLMAO: Ja meilläkin ois kromosomien perusteella kolmas poika tulossa. :LOL:

Nyt en oo muuten tuntenut mitään liikkeitä että oon miettinyt että oonkohan aiemmin vaan kuvitellut... Nyt 13+3 että varmasti pian kuitenkin!
 
^ Onnea sinnekkin <3

Meillä podetaan flunssaa. Tai no, ei tällä kukaan muu tunnu potevan kuin minä, pojilla vauhti on ihan yhtä kiihtynyt tai ehkä vieläkin nopeampi, mitä nyt nokat vuotaa. Itsellä on kyllä ihan kakka olo. Tänään pitäis mennä elokuviin, ilman lapsia (koskakohan tämmönen ihme on tapahtunut) niin arvashan sen et oli taas liian hyvää ollakseen totta. No vetäsenpä päikkärit jos se leffa on huono :D

13+5
 
Täällä myös kamala flunssa.kohtuakin juilii normaalia enemmän,varmaan johtuu yskimisestä,aivasteluista ja jatkuvasta pinnistämisestä ku niistän.
Oltaisiin käyty ens kuun alussa kurkkaamassa kumpi on tulossa mutta ei ollut enää yhtään sopivaa aikaa jäljellä :unsure: mein kaupungissa maksaa 250€ ni tollasta summaa en suostu maksamaan ku mikään hätä ei ole.tuolla missä käytiin varhaisultrassa ois maksanut 79€.ärsyttää :cry:
 
Jouduin tänään ekaa kertaa siirtymään käyttämään äitiyshousuja,pötsi on nyt parissa päivässä pullahtanut ja normaalit housut painaa ikävästi.ah kuinka mukavat nää on jalassa :) ei oo ku nää yhet,pitää töihin metsästää toiset missä on taskut.
 
Mullakin vatsa ilmeisesti pullahtanut tässä aika lyhyeen aikaan kun ei menny enää ulkoiluhousut kiinni :D mitkään farkut ei mahdu jalkaan. Töissä oon käyttänyt työhousujen sijasta kollareita, kun ne on mukavat jalassa, ja vapaa ajalla jos johonkin lähden niin oon käyttäny hupparimekkoa tai neulemekkoa paksujen leggareiden kanssa. Yhet mammafarkut omistan, mut mulla on elopainoo sen verran että vatsa roikkuu ikävästi, niin ne vaan korosti sitä :D jospa ne näyttäs inhimillisemmältä, jos vatsan kasvaessa roikkuminenki häviäis.

Mulla on myös ollut aika paljon erilaisia tuntemuksia kohdun alueella ja alavatsalla muutenkin. Oon toki stressannu niistä ku pelkään että eihä enteile pahaa, mut yrittänyt toitottaa että näillä viikoilla lapsi kasvaa kovasti ja kohtu siirtyy ylemmäs, niin se aiheuttaa kivut ja paineen tunteet jne. Ärsyttävää ku kellään kaverilla ei oo ollu pahemmi kasvukipuja nii ei oo semmosta vertaistukee :(
 
  • Tykkää
Reactions: VihreeTee
@Mymmeli27 mulla on ollut joka raskaudessa kohdun kasvukipuja ihan alkuraskaudesta loppuun saakka. Vahan kuin olis pikku menkat menossa kokoajan, sen tyylista kipua. Nippailua, venyttavaa kipua, sarkya... ja valilla aina supistuksia, etta kohtu tuntuu menevan kovaksi. Ei ihan 24h paivassa tata kaikkea, mutta joka paiva kylla. Ma olen tavallaan tykannyt kohdun kasvukivuista koska se antaa merkkia etta prosessi on kaynnissa. Kaikenlaiset liitoskivut, istumasta ylosnoustessa valilla tapahtuvat repaisykivut jne on sitten hieman kokompia.

@Mimmistina aijaijai, sait mut repeamaan tuolla sekatyomies kommentilla!! :ROFLMAO: Eipa siina mitaan, ihan luonnolliselta tuntuu odottaa kolmatta poikaa, niihin on taalla jo totuttu!

@Marsikka taallakin ultrataan tosi paljon, ihan ylenmaarin. Kakkosen odotuksessa valilla sanoin etta ei nyt mun mielesta kylla tartte. Lapskin tuntui valilla osoittavan mieltaan etta taasko mun pesaan kurkitaa, antakaa jo olla rauhassa! Ja naytteli vaan selkaansa pitkia aikoja.
Onnittelut kanssa poikamaaran kasvamisesta :love:

Ma huomasin tanaan etta rintoja sarkee ihan tajuttomasti, ei karsi koskea. Voikojan siihen liittya tosin eilinen reipas liikuntakin? Kuis te nyt liikutte? Ma en olt punttisaleilija, enka rakasta mitaan raakkaamislajela tai ekstriimia, mutta 10km kavelylenkki on esim maailman parasta, kuten sitten uiminen ja pyoraily. Nyt on tarkotus startata tallaviikolla raskausvesijumpat. Rakastan vetta!!

Ootteko te nyt kaikki fbssa, jaanko tanne yksi pyorimaan loppuraskaudeksi? Katoin muiden kuukausian ryhmia, ja siella just naihin viikkoihin alkaa hiljentya keskustelu, ja sitten joku kerran kuukaudessa parissa kay sanoon jotain. Pitaakohan harkita sita fbta. En tier
 
Aika hiljasta on kaikkialla :( Eikä viitti ite sarjapostata kun tulee sellanen olo, et kun on ite niin suuna päänä, niin kukaan muu ei viitti ees kirjottaa mitään :p Karkottaa kaikki :D Mut faceen vaan, teretulemast :)

Mä liikun hirmu huonosti nykyään, koska en oikeen pääse mihinkään ilman noita sällejä. Ja joku kävelylenkki niitten kanssa on ihan yhtä tyhjän kanssa. Jos ne kävelee itte niin yks juoksee ihan mihin sattuu ja toista joutuu tyyliin kantamaan tai sit jos mennään kärryillä niin ne valittaa et on tylsää. Ja sillon ku esikko on kotona en ees enää unelmoi lähteväni, se protestoi niin ettei kukaan jaksa. Mies tulee niin myöhään kotiin etten mä jaksa sillon mennä, enkä kyllä aamullakaan jaksa herätä aikasemmin. Et joo. Kootut selitykset, liikun pakolliset koirien kanssa :D

Mua jouluttais ihan hirveesti! Tänään askartelin havupallon terdelle ja rupesin miettii et mitäköhän sitä keksis isovanhemmille tehdä itte lahjaks tänä vuonna. Valokuvakirjat tilasin, mut jotain muutakin vois keksii.

Ai mut perskele, mähän saan poksua tänään, jipii 14+0 !
 
Mä en liiku ollenkaan,oon aina inhonnut liikuntaa :p
Oon 5 päivää viikossa töissä melkein 8 tuntia jaloillani,nostelen asukkaita ja työntelen niitä pyörätuolissa + hoidan kaikki kodin työt niin töissä ku kotonakin,saa luvan riittää liikunnaksi.
Kasvukipuja on nyt ollut vajaan viikon todella paljon ja epämiellyttävästi,eilen tuntui seisoessa siltä että puukolla kaivettaisiin alapäätä.
Ja issias vaivaa taas,meinas tänään lähteä kassajonossa jalat alta ku vihlas yhtäkkiä niin pahasti.jos jatkuu niin pitää käydä vinkumadsa lääkäriltä panacodia,mulla ei käsikauppalääkkeet auta mihinkään :unsure:
 
Mimmistiina: Älähän nyt, varmaan suurin osa käy monta kertaa kurkkaa tuleeko uusia viestejä (esim. Minä!) Mutta harvemmin kirjoittelee itse. Itse kun tällä kännykällä operoin ja uusi foorumi noin muutenkin niin tuntuu että ihan untamona olen, enkä osannut nyt edes tuolleen tägätä oikeasti sinua tähän:D
Ehkä minäkin uskallan sitten sinne Faceen kun on rakenneultra käytynä ja maha näkyisi edes vähän, huomenna 17+0 ja eeei muuta kuin pieni alavatsapömppis, ei mitään mitä en ennen raskauttakaan olisi joskus kohdannut.

Toissapäivänä olin tuntevinani liikkeitä aamulla junassa istuessa/röhnöttäessä kädet vatsan päällä, mutta sen jälkeen ei samanlaisia kuplintoja tai muljaisuja ole tuntunut. Liekkö kuvittelin..(n)

Liikunnasta vielä - itse olen liikunta/kuntoutusalalla töissä ja ohjaan myös mm. jumppia, joten paljon tulee töiden puolesta liikuttua ihan korkeasykkeisiäkin treenejä. Yllättävän hyvin pysynyt vielä mukana (toki kun tuo vatsakaan ei estä vielä mitään) vaikkakin hengästyminen on kasvanut eksponentiaalisesti, asiakkaat luultavasti vain luulevat että kunto laskenut jumpparilla:LOL: Lisäksi yritys olisi hyvä hieman kuntouttaa jo ennaltaehkäisevästi omaa selkää, taustalla vuosien takaa välilevyperäistä oiretta, joten oletettavissa on että vatsan kasvaessa ja rakenteiden löystyessä vaivat eivät ainakaan ole helpottamaan päin.. Useimmilla viikoilla tuo kuitenkin jää vain hyväksi yritykseksi, varsinkin nyt tämä marraskuun loppu ollut ihan väsynyttä menoa eikä energiaa lisäjumpille ole juurikaan löytynyt.

Pitäisi kyllä itsekkin täällä useamminkin höpötellä niin pysyy keskustelu elossa!
 
  • Tykkää
Reactions: addison
Minäkin täällä. Kasvukipuja ja paineen tunnetta kohdun kohdilla on ollut melko paljon, ja närästelee. Odotan kovasti että sais ajan rakenneultraan. Tänään taitaa olla 16+2. Mulla näkyy maha jo todella hyvin, kaikki kauhistelee että kuinkahan valtava minusta vielä tuleeo_O:sick:
 
@Mimmistina ma voin alkaa sarjapostaileen kanssa, niin ei tule yksinainen olo!
Tajuan etta pienten kanssa ei tule helposti liikuttua, tai jos lahtee ulos niin ei se lenkki ole mikaan kunnollinen lenkki... vaan vahtimista ja santailya. Olen aina hirnunut sellasille videoille ja ohjeille missa pienten lasten aidit kyykkaa laittaessaan ruokaa uuniin ja tekee siina ohessa pari punnerrusta, koska "eihan arkeen liikunnan mahduttaminen ole koskaan vaikeaa". Ma tykkaan liikkua, mutta myos etta se olis mun omaa aikaa. Ei mitaan uunin vieressa kyykkailya.

@Unskinen haa, liikunnan ammattilainen! Voitkin potkia meita muita liikkumaan taalla :cool: Tagataan muuten siten etta laitat tuon @ merkin eteen ja sitten ihmisen nimimerkin suoraan peraan ilman valia.

Ma kavin tanaan ekassa MAMMAjumpassa. Se oli siis sita vesijumppaa. Olin puoleksi tylsistynyt, silla olen tottunut kuitenkin intensiivisempiin jumppiin, ja taalla on vahan sellainen liian varovainen meininki, etta raskaana olevia ei saa rasittaa. Ja kuntosali ei halua itsellensa ongelmia. En saa siis nyt omalla salillani kayda missaan muussa kuin kahdessa vesjumpassa, ja halutessani ostaa siihen yksityistunteja paalle. Ei hirveasti huvita ostaa kun sali on muutenkin tosi kallis. Esikoista odottaessani Suomessa muistan etta oli todella hyvia raskausjumppia Helsingissa. Sai kunnolla hikoilla, mutta muistan etta parissa paikassa niita veti asiaan erikoistunut fysioterapeutti, ja ne oli ihan mahtavia! Joka kerralla tehtiin myos lantionpohjan harjoituksia. Nyt taa nakojaan on tallasta jalkojen varovaista sivuille ojentelua... :ninja:

@taijas sulla nayttaa olevan arkipuolen liikunta kunnossa toiden takia, etta tartteeko sita nyt siihen paalle erityisesti mitaan? Tuo kuulostaa hyvin aktiiviselta tuo sun tyo.

En maa taalta mihinkaan lahde jos fbssakin on hiljaista. Mulle riittaa yksi hiljanen paikka! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Unskinen ja addison
Terveiset Gdanskista! Oltiin siskon kanssa ottamassa varaslähtö jouluun ja oli kyllä ihan parasta <3 sisko on mua 10 vuotta vanhempi ja joskus tuli matkustelua enemmänkin yhdessä mutta nyt ollaan vähän erkaannuttu kun molemmilla oma elämä ja asutaan eri paikkakunnilla. Anto vinkkejä rattaiden valintaan ja paljon shoppailtiin ja käveltiin ympäri kaupunkia. Jos joku on menossa niin suuri suositus toisen maailmansodan museolle. Oli kyllä vaikuttava vaikken museoista niin välitäkkään (y)

Mulla on oireet kyllä ihan nollissa jollei ajoittaista muljausta mahassa lasketa. Pelästyi jo yksi aamu kun heräsin mahaltani ja alkuraskaudessa en voinut nukkua mahalla ollenkaan kun tuli epämukava olo. Sykkeet kuitenkin kuuluu hyvin joten en ole huolissani. Painoa ei vielä ole tullut kun ehkä puolikiloa eikä maha juurikaan vielä näy kuin illalla turvottaessa. Nyt sitten vain odotellaan että liikkeet alkavat tuntua :love:

Edit: tänään poksus viikot 17+0
 
Ma tykkaan liikkua, mutta myos etta se olis mun omaa aikaa. Ei mitaan uunin vieressa kyykkailya.
No äläpä muuta sano. Sitä paitsi meijän lapset kuormittaa niin paljon henkisesti, et jos samalla kuormittaisin itteäni fyysisesti niin joutuisin pyöreeseen pehmustettuun huoneeseen. Siihen jäis uunikyykät :ROFLMAO::ROFLMAO:

Mulla menee hermot tähän aamuräkikseen ! Miten tän saa pois ? Mä jo rupesin miettii et onko mulla vaan patjat niin pölyssä, et siks on tämmönen, mut miks se nyt ois alkanu tolleen pystymettästä. Eikä oo kyl kauaa kun pesin ne. Ei jaksais enää yhtään tätä. Eikä auta mikkään. Tai no panadol, mut eipäs itä viitteis aamupalaks vedellä säännöllisesti. Pööh :sick:
 
Mulla menee hermot tähän aamuräkikseen ! Miten tän saa pois ? Mä jo rupesin miettii et onko mulla vaan patjat niin pölyssä, et siks on tämmönen, mut miks se nyt ois alkanu tolleen pystymettästä. Eikä oo kyl kauaa kun pesin ne. Ei jaksais enää yhtään tätä. Eikä auta mikkään. Tai no panadol, mut eipäs itä viitteis aamupalaks vedellä säännöllisesti. Pööh :sick:
Mulla ainakin on superkuivat limakalvot ollu koko tän raskauden ajan, että nenäontelot ovat jo aivan verestävät. Aamuisin ne on liekeissä, tulee paksua verensekaista räkää ja samalla verisiä kuivis kränttyjä. Ällöttävää ja inhottavaa, oon itse myös aivan kypsä tähän raskausräkikseen.

Mä olen myös ollut hiljaisempi, arki on hektistä ja kun on aikaa, niin vaan koomailen aivot juntturassa. Seesteistä keskiraskautta ei ole näkyvissä vieläkään, väsyttää niin hemmetisti koko ajan. Ihan itkettää kun en saa mitään aikaiseksi jatuvan väsymyksen takia, ylimääräiset menot syövät jaksamisen kotiaskareista. Hb oli neuvolassa 130, mutta meinasin pyytää ensi viikolla lääkärineuvolassa, että laittaisi lähetteen varastorautojen mittaukseen.
Liikkeet tuntuvat päivittäin, pikkuisella ollut taas pari vilkkaampaa päivää rauhallisempien päivien jälkeen. :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Mimmistina
Mulla ainakin on superkuivat limakalvot ollu koko tän raskauden ajan, että nenäontelot ovat jo aivan verestävät. Aamuisin ne on liekeissä, tulee paksua verensekaista räkää ja samalla verisiä kuivis kränttyjä. Ällöttävää ja inhottavaa, oon itse myös aivan kypsä tähän raskausräkikseen.
Meil on myös kekarat nuhasia et oletan tän olevan tauti (joka ei tajua lähteä himsviideen ikänä). Anoppi sano et sitäkin on vainonnu kumma flunssa, mikä välillä muka menee pois, mut YLLÄTYSKYYKKY -palaakin taas päivän päästä, ja naureskelee räkäsesti päin naamaa. Samalta kuulostaa...

Eloveera ekat liikkeet ei tunnu yleensä kädelle. Sulla varmaan kuitenkin tyypit samankokosia kun yksöisodottajilla, et voipi mennä lähemmäs puoltaväliä et tuntuu. Tai sit ei, koska kolminkertanen todennäkösyys ne huomata :D Mut siis jotain epänormaalia toimintaa voi havaita: kuplimista, sätkimistä (minusta tuntuu kun ois akvaariokala mahassa ja jääny jumiin), siipieniskuja, hipsutusta...sen sellasia...
 
  • Tykkää
Reactions: Eloveera-79
Meil on myös kekarat nuhasia et oletan tän olevan tauti (joka ei tajua lähteä himsviideen ikänä). Anoppi sano et sitäkin on vainonnu kumma flunssa, mikä välillä muka menee pois, mut YLLÄTYSKYYKKY -palaakin taas päivän päästä, ja naureskelee räkäsesti päin naamaa. Samalta kuulostaa...

Eloveera ekat liikkeet ei tunnu yleensä kädelle. Sulla varmaan kuitenkin tyypit samankokosia kun yksöisodottajilla, et voipi mennä lähemmäs puoltaväliä et tuntuu. Tai sit ei, koska kolminkertanen todennäkösyys ne huomata :D Mut siis jotain epänormaalia toimintaa voi havaita: kuplimista, sätkimistä (minusta tuntuu kun ois akvaariokala mahassa ja jääny jumiin), siipieniskuja, hipsutusta...sen sellasia...

Tuollaista kuplintaa ehkä tuntuukin, mutta en tiedä onko ilmakuplia tai lihasnykäisyjä :p. Vaikea sanoa.
 
No siis joo, elohiiri on hyvä kanssa. Eiköhän se oo joku pikkusista <3

Käytiin ikeassa tänään poikasten kanssa ja koitin kytätä oisko jotain kivaa vauvahärpäkettä, mut eipä siel oikeen ollu. Näköjään imetystyynyjä oli tullu, niitä en oo siellä ennen nähny. Tosin en meinaa sellasta hankkia kyllä enää tilaa viemään. Mahdollisimman vähän kaikkea mitä pitää erikseen myydä pois.

koko ajan semmonen olo et ajan pitäs kulua äkkiä. Varmaan sitä viime raskaudessa jo kävi niin juurta jaksain kaikki "viimeinen vauva"-fiilikset läpi, et nyt vaan oottaa et nuorimmainen ois taas 2,5 vuotta ja sais jatkaa siihen mihin hommat jäi. En tiiä, kauheeta kriiseilyä koko raskaus. Huono omatunto kun toiset saa keskenmenoja (ei sillä oon minäkin niitä osakseni saanu) ja minä täällä oon tyyliin kiukkunen ja kyrpiintynyt koko ajan koska oon raskaana, ja sokerit on perseestä ja vauvakin on väärää sukupuolta ja voi voi voi. Kaikki huonosti. Oon kyllä nolo akka.
 
Pakko avautua tänne ku inhottaa ihmiset niin kovin.
Tää mein bonuslapsi kaatui luistellessa,ihan tasaista luisteli eli ei hyppinyt tai mitään.jalja ei sitten alkanut paranemaan niin vietiin lääkäriin,nilkka murtunut ja sääriluu myös parista kohtaa.kirurgit sanoi ettei oo nähnyt noin huonokuntoisia luita noin nuorella..
Tein hieman salapoliisi työtä ja toi kakru on saanut usean vuoden ajan kalsiumia max.300mg/vrk ja d-vitamiinia alle 5mikr.g,ei ihmekkään että luut on kuin satavuotiaalla.
 

Yhteistyössä