~ toukokuun toivotut 2008 kesällä 2011~

Sarbba,paljon onnea:heart:kuulostaa ihanilta häiltä.....:)

Jossu,Onnittelut myös sulle uusista taidoista...sen kun tietäs itekkin mikä sitä isona olis:pOnneks on vielä muutama vuos aikaa miettiä:)

Me lähetään torstai aamuna naantalin suuntaan,tarkotus mennä perjantaina muumimaailmaan ja hotellissa ollaan pari yötä. Hiukan jännittää miten reissu sujuu nyt kahen ipanan kanssa,mut ihan hyvin uskoisin:)

Repa,Kassu ja Aksel 5kk parin päivän päästä....
 
Nyt on kurssit kursseiltu ja aloitetaan oikea kesän vietto.

Viime viikonloppuna oli tosi raju ukonilma. Tunnin verran aamuyöstä paukutti aivan päällä. Hetken olivat sähköt poikki, mutta ei onneksi meille tullut mitään vairioita vaikka noita puu vanhuksi onkin piha täynnä.

Farmari maatalousnäyttelyssä käytiin koko porukan voimin. Pikkumiehen olis ihan jokaiseen koneeseen pitänyt päästä kiipeemään ja muutenkin mennä viipotti niin, että piti olla silmät selässäkin.

Hah, hah samalla reisulla meidän rattaista "räjähti" rengas. Siis ihan oikeestin ei lähtenyt pelkästään ilmat pihalle vaan piti kauheen paukauksen. Ensin luultiin, että lähistöllä jonkun ilmapallo hajos, mutta ei ollut ilmapallo ei, vaan meidän rengasrikko. Nyt pitää miettiä mitä tehdään. Tänä kesänä niitä rattaita kuitenkin viel tarvittais, kun olen sitä mieltä ettei tuo pikkumies viel mitään isompaa reissua jaksa kävellä. Pitäis olla kulkupeli jossa vois välillä istuskella voimia keräämässä. Uusia rattaita ei kannata hommata, kun käyttöikä jää kuitenkin lyhyeksi. Toivottavasti löydettäis sopivan kokoinen sisärengas.

Sit viel omaa (.). Pakko täälläkin hehkuttaa, kun sain isännältä hääpäivä lahjaks namun kesä-kauppakassin siis autosta puhun jälleen kerran :)

Sää hellii taas meitä aurinko paistaa siniseltä pilvettömältä taivaalta. Ei pienintäkään tuuleen virettä joka on meidän pihassa yleellisyyttä.

Voikaa hyvin.
 
Onnea Sarbba

Pitkästä aikaa täällä...on vaan kaikkea sattunut, niin ei ole ehtinyt mitään kirjoittelemaan. Me jouduttiin muuttamaan TAAS...talossa oli kosteus- ja homeongelmia : /. Tällä hetkellä asutaan sitten kaupugin keskustassa, jossa ollaan kylläkin viihdytty erinomaisesti =)

Vihdoinkin käytiin neuvolassa ja tässä olisi pikku neitin mitat 13.3kg ja 90.8cm eli kirppuosastoa edelleen. Edith ei suostunut mitään siellä ensin puuhaamaan eli täti piirsi kuvia, joita neiti käski ;)...ja Edith ei mitään. Lopuksi suostui hiukan yhteistyöhön...kun oli hiukan lämmennyt neuvola-ajatukselle :LOL:. Aikamoinen tahtonainen meillä asuu...voisi sanoa, et on kyllä äitiinsä tullut.

Mukavia kesäpäiviä kaikille :wave:
 
B]Matami.[/B]Hei kun kerran keskustassa asutte niin mites olis vaikka leikkikenttäsenssit joku päivä kun kiireiltäs ehdit?? Edith kuulostaa ihanan tomeralta:LOL:[

Meidän muumireissut meni ihan ok,helle oli kyllä melkoinen ja autossa matkustus ajoittain piinaa...Ongelmia enempi kasperin kanssa kun nukahti autoon,eikä sitten siitähyvästä mennyt ajoissa yöunille ja oli sitten muumimaailmassakin ihan sippi: / Tykkäs kuitenkin olla "reissussa"hotellihuoneisto oli kivin juttu:D
 
Repa...ehdottomasti halutaan nähdä teitä...enhän ole edes tavannut Akselia vielä! Ensiviikolla olisin ti tai ke vapaalla? Aikataulusta voit sinä päättää, mikä teille sopii parhaiten...mut laittele viestiä sopisiko jompikumpi päivä =)
 
Matami:Elikkäs nyt tuleva keskiviikkona oltas tulossa kaupungille tosin jo ennen kymmentä,mut jos niillämain pääsette ylös niin nähdään!!! Laitan sulle puhelimeen viestiä,numero lienee sama vanha?
 
Onpas tämä meidän pino käynyt hiljaiseksi. Kaikki taitavat nauttia kesästä :)

Ei meilläkään mitään erikoista ole kerrottavaksi. Uhma ei ota loppuakseen.

Kohta alkaa jo koulutkin. Meillä on sit tänä syksynä jo kaks koululaista. Jää toi kuopus vaan aamuisin äidin kanssa kotiin notkumaan.

Mulla pukkaa jonkin sortin vauvakuumetta päälle. Oliskohan kyseessä ikä-kriisi :)

Voikaa hyvin.
 
Heippa! Käyn kyllä vilkaisemassa onko kukaan kirjoittanut, mutta ei tule ite kirjotettua. Ei meillekään ihmeitä. 2 viikkoa olis aikaa ja alkaa arki. Ihana kesä ollut kun lapset nukkuu aamuisin myöhään ja oon saanut olla kotona koko kesän. Tosin välillä on hermot kireellä. Ollaan oltu rannalla paljon ja keritty näkemään ystäviä. Uhma on meidänkin tytöllä...."minä haluan!!!" kertaa kymmenen tulee joka asiaan ja muutenkin saa kauheita raivareita. Suuttuu nopeesti ja tulisesti, mutta onneks leppyykin nopeesti ja unohtaa. Ei ole onneks pitkä vihainen ollenkaan.
 
välillä käyn lukemas kuulumisianne mutta ei aina ole mitään kirjoitettavaa itellä.

täällä kans tytöllä ollut aika kovaa uhmaa, todellakin hermoja kiristävää kun koko ajan halutaan jotain ja mihinkään ei olla tyytyväisiä. mutta eiköhän tuokin mene kohta ohi ( toivoa sopii :) )

itselläni on edessä perjantaina luuydinnäytteen otto ja se kietämättä hiukan pelottaa mutta yritän ajatella ( vaikka se vähän vaikeaa onkin ) ettei kyse olisi mistään vakavasta mutta hyvähän se on että tutkivat kunnolla.

kesä on mennyt ihan kivasti, reissattu ei pahemmin olla missään pidemmällä, mökkeilemässä ja kalassa lähinnä ja oleiltu omassa pihassa.

meillä alkaakin esikoisella sitten eskari elokuussa, äitiä tahtoo jännittää sekin varmasti enempi kuin poikaa itseään :)

hyviä kesänjatkoja!
 
Viimeksi muokattu:
Kurpitsa,tsempiä toimenpiteeseen:hug:

Täälä sama vika,ei ihmeitä...uhma Kassulla ajoittain täysillä ja pinnaa kiristää. Parasta on kun vaarin kanssa saa tehä pihahommia tai sit iskän... pikkuveikankin kanssa tullaan nykysin juttuun:heart:
Kohta pitäs miettiä kerhojutut...koittaako poikaa viedä vai ei,perhekerhoissa jatketaan tietty:)

Ite puran agressioita lenkkipolulla ja kuulaa heiluttelemalla...ongelmia painon laskun kanssa,ei ota pysähtyäkseen vaikka syö kuinka:/ Imetys sen tekee....
 
kurpitsa Toivottavasti näytteenotto sujui näppärästi ja tuloksetkin olisivat hyviä! :hug:

sarbba Onnea!!! :flower:

Kesä on mennyt nopeesti. Kaikenlaista piharemonttia: terassin rakennusta, talon maalausta jne. on tullut tehtyä. Muutama mukava kesäreissukin ollaan ehditty tehdä ystäväperheiden luo. Ens viikosta alkaen arki muuttuukin, kun mäkin meen taas töihin. Lapset menee pk-hoitoon elokuun aikana, eivät heti alusta. Jännää aikaa!

Tytöt kasvavat kohinalla. Pienempikin osaa jo monta sanaa :). Isompi on edelleen kova kyselemään ja ylipäänsä puhumaan, reipas neiti kaikella tavalla :heart: .
 
Viimeksi muokattu:
Heips kaikille.

Täällä on vietetty ihana kesä uitu ja oltu paljon mökillä.. neiti oppi uimaan pari viikkoa sitten ja nyt menee jo hienosti.. pitää syksyllä testata uimahallissa josko jouluun mennessä ui 25m. Nyt menee jo mukavasti sellanen 10-15m :) Oppi kuin itsestään... kyllä isosiskon kanssa enemmän treenattiiin... tää neiti on sitkeempi tapaus.

Meillä oli tosiaan se kipsi jalassa ennen juhannusta, mut se on onneks jo ok. Neiti on kyllä kova menemään ja jalat ei aina pysy perässä.. pyörälläkin viilettäää loivaa mäkee alas ihan täysillä... mustelmia ja laastareita.. onneks ei mitään pahempaa.

Onnittelut sarbba:flower:

Kyllä tää aika kuluu niin nopeesti.. esikoisella alkaa koulu :)

Mut eipä mitään ihmeellistä meille.. lauantaina mennään ehkä Naantaliin katsoon muumeja :)

:wave:
 
Tässäki talossa astui arki kuvioon, miehen loma loppu heinäkuun lopussa, esikoinen lähti eilen tokalle luokalle, keskimmäinen alotti eskarin ja päivähoidon eilen ja Niklas kanssa aloitti eilen päivähoidon, ovat isosiskonsa kanssa eskari ajan hoidossa nyt harjoittelemassa että miten onnistaa, ensi viikolla mulla alkaa koulu ja ovat sitten pitkää päivää hoidossa. Ainakin eilen oli mennyt tosi hienosti päivä!

Kesäloma meni auringosta nauttien ja rannalla löhöten. Pohjosissa käytiin, saatii vähä miehen kans siellä omaa aikaa. Vaikea oli käyä äitin haudalla mut niinhän se on, vielä on vaikeaa käyä myös isän haudalla, ei kai tuollasiin ikinä totukkaan. Sitte oltiin mökillä yms.

Mukavaa jatkoa kaikille, käyn lukemassa päivittäin kuulumisianne, ois ihana kun jaksaisitte jotain aina huudella, vaikkei asiaa oisikaan :heart:
 
Summer: Just aattelin tulla kysyyn, nähäänkö vaikka ma tai ti jossai puistossa, täällä tai j.koskella, illalla, mut jaksatko ajella enää koulun jälkee, tai ehitkö paremminki.
Tuun huomenna käymään koulussa jossai keskustelussa, keskiviikkona sitte 10 alkaa =)
 
Summer: Just aattelin tulla kysyyn, nähäänkö vaikka ma tai ti jossai puistossa, täällä tai j.koskella, illalla, mut jaksatko ajella enää koulun jälkee, tai ehitkö paremminki.
Tuun huomenna käymään koulussa jossai keskustelussa, keskiviikkona sitte 10 alkaa =)
Tulin nyt vasta tänne kurkkimaan ja näin ollen missasin tuon ehdotuksen....tänään oltais keritty, mutta huomenna ei. Nähdään joku päivä! Mulla on keskiviikko vapaa, mutta huomenna meen.
 
Tervehdys taas.

Eilen sit alkoi täällä koulu joten pikkumiehen kanssa ollaan päivät kaksin kotona (periaatteessa). Isäntä on tämän viikon iltavuorossa ja ens viikolla aloittaa kesäloman :)

Meillä ei vaipattomuus onnistu sit ei millään. Vessaan menemisestä tulee joka kerta kauheet kiukkukohtaukset.

Samoin nukkuminen lastenhuoneessa ei ota onnistuakseen. Varsinkin nyt, kun koulu alkoi pitää kauheaa höpötystä, kun toiset yrittävät nukkua. Joten pitää edelleen antaa olla meidän makkarissa.

Säilöntä hommia on jonkin verran tullut tehtyä.

Majj:n vauva kuulumiset kiinnostava minuakin :wave:
 
kurpitsa: Harmillinen juttu vai pitäisikö sanoa kuitenkin, että hyvä juttu. Siis et saitte tiedon mistä oireet johtuvat.

Noita laktoosittomia / vähälaktoosisia tuotteita on onneksi nykyisin helposti saatavilla. Meillä ei tässä ydinperheessä ole kenelläkään tarvetta niitä käyttää, mutta muuten lähisuvusta löytyy useampia joten juhlia varten valitsen aina leivonta ym jutut vähintää vähälaktoosisina.

Meillä isännällä alkaa tulevana maanantaina KESÄloma 4vkoa. Sit pitäis päättää laitetaanko pikkumies puolpäivähoitoon vai ollaanko edelleen kotosalla.
 
Paljon onnea Majj :heart: ihania vauvan tuoksuisia hetkiä teille sinne.

Kurpitsa: Hienoa kuulla voinnistasi:heart: Nyt vaan nauttimaan elämästä ja ihanista lapsistasi.

Sarbba: Onnea rouvalle:heart:

Meille ei ihmeepiä, poika kasvaa kovasti pituutta tai ainakin musta siltä tuntuu en ole mitannut. Ulkoasun jouduin ostamaan 104 cm vaikka kuvittelin 98 olevan kokona mutta lahkeitten takia 104 oli parempi. Allerginen astmahan meillä sitten todettiin ja nyt jatkuva lääkitys päällä.

Isompi alottin koulun ja äitiä jännittää kovasti, eniten pelottaa jos kiusataan tms..mutta tosi reipas pieni koululainen hän on ollut.

poika ja rakkauspakkaukset
 
Kurpitsa,hienoa jos Auroran ongelmiin alkais syyt löytyä:) Ja mukava kuulla että oot itekkin voinut hyvin:)

Majj,Onnea tytöstä!!!!

Kiva kuulla teistäkin poika!

Täälä ootellaan arjen alkamista... ens ma alkaa kerhot ja perjantai on sit totuuden hetki kun nähdään jääkö kasper yksin leikkikerhoon:p Muskariin ilmoitin molemmat pojat. Itellä treeniä 5krt viikko,tuntuu et ohjelmaa piisaa...mitenköhän sit ikinä töihin kerkee:D Aksel on oppinut ryömimään kunnolla ja kääntymään ja ties mitä ja yöt on vähän levottomia. Treenataan myös nukahtamista niin ettei se tapahtuis tissille. Nukahtikin pitkään niin,mut nyt on taas vaatinu sen tissin ihan nukahtamiseen asti ja silti se on ollut sellasta kiehnäämistä joten eilen sit alotettiin opettelu ilman. Ihan hyvin se meni:) Muuten ei mitään ihmeitä tänne...

Hyvää syksyn alkua kaikille!!
 
Pakko pikku hiljaa alkaa uskoa, että syksy on tullut. Tuuli viuhunut monena päivänä nurkissa. Nyt aamulla kahvinkeittoa aloitellessa ei ulkona ollut kuin +6. Pitää vissiin kaivella puukorit kesälomilta esille :)

Meillä edelleen mullekaikkitässäheti systeemi päällä. Vaatteet osataan pukea ja riisua (jos vaan satutaan oleen sillä tuulella)

(.) Voi apua nyt sitä sit ollaan keski-ikäisiä. Silti vauvakuume alkaa taas nostaa päätään :)

Voikaa hyvin.
 
Ensinnäkin suuri kiitos kaikille onnitteluista! :flower:
Tosiaan 30.7 rv: 37+5 syntyi pieni neiti 47cm ja 2725g :heart:

Oon ihan jäänyt tuonne odotuspuolelle jumittamaan, ja nyt kun toinenkin neiti syntyi tuntui ettei millään ole kerennyt lukemaan, saati kirjoittelemaan ! :ashamed:
Kahden lapsen kanssa arki on kuitenkin lähtenyt hyvin rullaamaan, ei ainakaan vielä mitään kovin suuria mustasukkasuus kohtauksia ole J saanut. Kovasti haluaa auttaa vauvan hoidossa, ja laulelee vauvalle paljon.
Lauantaina onkin sit vauvan ristiäiset.

Kurpitsa - Anteeksi kun en jaksa selata sivuja taaksepäin.. Mutta mitäs oireita teidän Auroralla oli kun huomasitte ton laktoosin ? Meillähän J:llä oli vauvasta- vähän alle 2v maitoallergia. Ja nyt ollaan siis käytetty siihen asti ihan normaaleja maito tuotteita, mut nyt jo pitkän aikaa neidin maha on ollut päivittäin aika kovalla, ja tosi usein sanoo että maha on kipeä ym. Itsellä kans ollut pienempänä tuo laktoosi intorelanssi ja mietityttää voiskohan neidillä nyt olla se kans..

majj & tytöt
 

Yhteistyössä