Toukokuun toukat 2018 *lokakuussa* <3

Tervehdys taas pitkästä aikaa! Täällä edelleenkin harvinaisen oireetonta olemista. Pahoinvointia ei ole ollut oikeastaan lainkaan - yhtenä aamuna oli oksentelua, mutta sen aiheuttaja oli erittäin tod.näk. migreenikohtaus. Heräsin siihen, joten en ehtinyt ottaa lääkettä ajoissa. Muutenkin migreenikohtauksia ollut enemmän kuin yleensä. Mulla siis aurallinen migreeni ja raskauden aikana lääkkeenä Panadol Extend. Mikään käsikauppa-Panadol ei ainakaan mulla tehoa oikeastaan muuhun kuin kuumeeseen.

Eli lisääntyneet migreenikohtaukset, järkky väsymys puolen päivän jälkeen, iltanärästys, parin tunnin välein pakko saada ruokaa sekä suurentuneet tissit :geek: ja maha - siinä meikäläisen raskausoireet. Mulla eka neuvola vasta vkolla 10. Tuleekin kiire ehtiä antamaan 10-viikolla annettavat labranäytteet :eek:.

Mä en ole hiustenvärjäysasiaa miettinyt kun tajusin noin 10 vuotta sitten että oikeasti tykkäänkin mun omasta hiusväristä ;). Mutta jos olisin värjäillyt viime aikoina, varmaan lopettaisin, varmuuden vuoksi.

Eufrosyne, 8+4
 
Voihan surku, paljon voimia @kipaaa :cry:

@N93 mikä oli tilanne ultrassa?

Mä oon hiuksia värjännyt viime vuosina vaan raidoittaen kevyesti pari kertaa vuodessa. Tajusin kans, että tykkään oikeastaan omasta väristä ja haluan raitoja vähän sekaan vaan elävöittämään. Niitä ajattelin kyllä tuossa jossain vaiheessa ottaa, koska väri ei varsinaisesti tule edes päänahkaan :)

Kinuskii, 9+2
 
Tuohon hiustenvärjäysasiaan, itselläni on sellanen valitettava tilanne, että oma väri ja nykyinen väri on todella kaukana toisistaan, ja tyvi vaatii kerran kuukaudessa värjäystä. Oon haaveillut vaalentamisesta tuossa ennen plussatestiä ja se oli nyt tämän kuun värjäyksessä tarkoitus aloittaa,mutta noh, jää nyt kyllä tekemättä. :unsure: On tukka meinaan lähinnä musta, niin ei ihan kevyesti vaalene. Valitettavasti työni on asiakaspalvelua, ja en kyllä mitenkään vaan kestäisi seistä asiakkaiden edessä kymmenien senttien blondi juurikasvi päässä, latvat mustana. :LOL: Voiskohan ruveta käyttämään pipoa töissä. tai jotain turbaania. samalla kun pistää jonkun kaavun päälle millä piilottelee tätä mahaa. :whistle:
 
Tänään oksensin taas kun liian pitkä syöntiväli. Onneksi on viikonloppu ja huomenna saa nukkua ja pötköttää paljon.
Oon värjänny edellisessä raskaudessa ehkä kerran hiuksia, vaaleita raitoja. Raidat on siitä hyvät, ettei väri mene päänahkaan ja juurikasvu ei näy niin pahasti.
Influenssarokotteen ajattelin kyllä ottaa.

7 + 5
 
3.5./shake/2.lapsi/LKS.
Miulla on oireita, jotka viimeksi alkoi vasta viimeisellä kolmanneksella. Olen jo miettinyt onko sittenkin pidemmällä kuin 10vk tai onko siellä enemmän kuin yksi... Neuvolassa käytiin mutta ei vielä saatu sydänääniä kuulumaan, kuulemma nykyisin ei edes pitäisi ekalla kerralla kuunnella. Malttamattomana odotan kyllä ultraa... toivottavasti aika tulee pian.
 
@kipaaa voimia!
@Kristallli onnea tuplalupauksesta! Oliko tulossa ensimmäiset lapset?

3 päivää varhaisultraan ja aika malttamaton olo. Yksi pieni sydän saisi löytyä, en tiedä miksi itsellä kamala kaksospelko. Oma mummini on kaksonen ja äiti on aina pelotellut, että hyppää yhden sukupolven yli periytyvyys. Mutta sillä logiikalla mun itse pitäisi olla siis kaksonen

Mä oon aatellut jatkaa normaalia elämää raskaudesta huolimatta. Ja siihen kuuluu säännöllinen hiusten raidoitus. Turhia hajusteita ja kemikaaleja välttelen muutenkin, mutta meikatakin aion!
 
@jen81 kiitos ja kyllä ensimmäiset on tulossa :)

Kyllä minä olen sitä mieltä, että kohtuudella hiuksia voi värjätä. Minulle kanssa yksi sukulainen sanoin, että pitäisikö minun lopettaa kosmetiikan käyttö.o_O itse tuöskentelen kauneusalalla, joten jos minun pitäisi luopua kosmetiikasta ja muusta, tuntuisi että menettäisin itsestäni tosi ison palan. Tulen todenbänäköisesti olemaan valas näiden tuplien takia, niin ois kiva jis sais ees naaman ja tukan pitää kunnossa Mä aion ottaa tän raskauden niin rennosti kun vaan pystyn ja elää perus terveellisesti.
 
Täytyy sanoa, että nää rauhalliset viikonloput on kyllä enemmän kun ihania.. Tänään oli lähiluonnossa vaellusta perheen kanssa ja illalla elokuva ja pitkät yöunet edessä, ah.. Voiskohan raskaana olla seuraavat 10-15v, sais luisteltua läpi näistä kissanristiäisruuhkavuosista :ROFLMAO:

No juu, tuo kemikaalipuoli ei itelle oo kauheen paha rasti. Meikkaan vähän ja aika harvoin ja päähän ei oo tarvinnut koskaan väriä laittaa, kun se on luonnostaan aika vaalea. Jännittää muuttaako raskaus (tai imetys) sitä jotenkin. Eikö niin voi käydä?
Tiistaina on eka neuvola :) Vähän jännittää, oireet on ehkä jotenki laantunu... :unsure:

Toukkis ja sintti 9+1
 
Aion myös ihan normaalisti värjätä hiuksia ja meikata.
Oon yövuorossa, toistaiseksi menee hyvin mutta saas nähdä miten aamuyöstä... Onneksi sain nukuttua kotona illalla hyvät unet ennen töitä. :sleep:
Päivitykset tehty.
Mulla myös oireet oli välillä vähän kadoksissa, mutta nyt ilmaantuneet uudelleen. Ja lueskelin esikoisen odotusajalta keskustelua, ja tosiaan mulla oksentelu alkanut silloin vasta 12+ viikolla :eek::sick: hassua!

mini-n-n + papu 8+4 :love:
 
Hihei,

En ole tähän pinoon vielä ehtinyt kirjottaakkaan. Oksettaa vähän väliä, kauhee nälkä ja turvottaa. Ei oo kovin hehkeä olo. Odotan vaan et tää loppuis :poop:

Tänä aamuna on myös sattunut mahaan ihan superisti (n)Nyt mennään 9+2 ja tiistaina olisi toinen ultra. Keskiviikona sit neuvola, jossa katsotaan varmaan nt-ultraan aika.

Hiustenvärjäyksestä. Olen itse työskennellyt alalla ja ikinä en ole kuullut siitä olevan vauvalle haittaa elävässä elämässä. Mikä ei tietty poista sen mahdollisuutta kuitenkaan, joten kaikkien täytyy keskustella itse itsensä kanssa asia. Faktahan on, että hapeteväri imeytyy päänahasta elimistöön. Ehkä itse välttelisin tummia koko pään hapetevärejä ja kokeilisin suora-tai kasvivärejä. Itse aion muutaman vaalean raidan vetää sillon tällöin. Ja meikata myös aion normaalisti. Kaikki haistas heti palaneen käryä jos minä lopettasin meikkaamisen :ROFLMAO:

Hyvää sunnuntaita naiset!
 
Mä oon aamuvuorossa ja helkutti et on kummallinen olo. Tein tietokoneella atk-hommia ni oli pakko nousta liikkeelle ku alko niin kovin pyörryttämään. Esikoisesta oli aikanaan samaa, mulla kun on luonnostaan tosi matala verenpaine.

Mä en millään jaksais ootella ultraan asti, vaiks ei siihen oo enää ku kolme viikkoa aikaa. Tekis myös hirveesti mieli kertoo koko maailmalle mut taidan malttaa mieleni ainaki ton ultran yli ellen pidempäänkin. Mu perhe kyl tietää jo ja pari ystävää.

Doplerilla oon nyt leikkiny pari päivää ja yllättävän hyvin se syke jo löytyy. Mul on tollanen malli mikä näyttää sykkeen myös numeroina ni ei tuu sotkettua omaan sykkeeseen.

Menis tää aikaki jo äkkiä, et pääsis turvallisille viikoille. Ihan paniikis oon ollu ku jostain menin lukemaan et vko 9+ on kriittisin siltä kannalta et monet tärkeet elimet kehittyy nyt. Toisaalta taas muutaman päivän päästä pitäis olla niiden osalta valmista, niin ehkä sit voi vuorostaan vähän huokasta :D
 
Täällä jäätävä pahoinvointi vaan jatkuu ja jatkuu. Yksi päivä oli parempi tässä välissä ja luulin ja toivoin että ehkä alkaa helpottaa mutta niin se vaan jatkuu. Oksentanut en ole mutta ihan viittä vaille. Mikään ei maistu ja silti tekee mieli kaikkea ja napostellen kokoajan. Oikea noidankehä...
No muutama viikko vielä niin ehkäpä se jo helpottaa??
Elysee rv 9+3

Ai niin ja mun la:n vois tonne listaan korjata siihen mihin neuvola sen lykkäs eli 11.5.18
 
Täällä on taas selvitty yhdestä 24h työvuorosta. Suht ok fiilis mutta ajattelin loppuraskauden yrittää välttää lauantaivuoroja. Pahoinvointi vaivaa edelleen ja nyt on alkanut tulee vahvempia aversioita osaan ruuista. Pikku hiljaa, pikku hiljaa. Nyt H7+5 jo menossa. :love:
 
N93
Täällä vaalean ruskea vuoto jatkuu edelleen mutta kai se on kestettävä ja uskottava että kaikki on ok. Vaikka voi täältä tulla vielä ryminällä alas :D Onpahan suljettu pois kohdunulkoisen ja tuulimunan mahdollisuus. Lääkäri totes, että ennen ku syke on havaittu niin mahdollisuudet on 50-50. Koitti lohduttaa että raskauden jatkumisen todennäköisyys nousi 49% siitä ku olin kävelly huoneeseen sisälle :D eipä sitä kuitenkaa osaa hengähtää kunnolla pitkään aikaan vielä. Hankintoja sit vasta rv30 jälkee :ROFLMAO:
 
@N93 , uskotaan ihan täysiä, että siellä on kaikki hyvin ja vuoto johtuu nyt vaan jostakin ihan muusta jutusta. Tsemppiä, vaikka huoli varmasti koko ajan vähän painaa..
Mä täällä ekaa neuvolaa odottelen tiistai-aamuna :) Te jotka jo ootte käyny, niin onko silloin kuunneltu/katseltu vauvaa? Mulla edellisestä ultrasta nyt 1,5vkoa ja jotenkin jännittää, että onhan se tyyppi edelleen siellä..

Saadaankohan me uus vai vanha äitiyspakkaus, jos esim. tammikuussa pistää tilausta vetämään? Kun tän vuoden pakkauksessa paljon kivoja vaatteita eikä ens vuodesta vielä tietoa, niin ajottaako tilauksen aikaseen vai sinne mahollisimman myöhäseen?! (Elämässä paljon tapahtuu, kun ehtii tämmösiä miettiä.. :LOL:)

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Toukkis ja sintti 9+2
 
Ei katsota vauvaa neuvolassa, eikä kuunnella vielä sydänääniä. Täälläpäin ainakaan! Ultrat tehdään meillä vaan äitiyspolilla. Mulla ei oo mitään hajua onko kaikki ok, ei auta ku odottaa nt ultraan joka menee tän kuun lopulle. :) en oo onneks stressannut asiaa nyt.

Vanhat äitiyspakkaukset jaetaan loppuun ennen uusia. Voi hyvin ehtiä sen saada!
Jos tulee päivitettävää, teen ne torstaina. Oon Helsingissä koulussa keskiviikkoon asti. :)
Mini-n-n ja papu 8+5 :love:
 
Mulla tänään pimeni silmissä ihan täysin töissä, seisoin työpöydän äärellä normaalisti ja kas kun yhtäkkiä alko tajunta hämärtymään ja nään vaan duunin kattolamput ja ylähyllyt viimeisenä. Seuraavaks törmään pöytään. :unsure: Ei ole tälläistä ennen ollut. Hb ja verenpaineet erinomaiset, varmaan jollain tasolla ihan normaalia, mut kyllä vähän pisti mietityttämään oma vointi. :cautious:
 
H8+0. Aivan järkyttävä väsymys ja nyt kahtena päivänä pahoinvointi on ollut voimakkaampaa aamulla, illalla vähän helpompaa. Kyllä se nyt on niin, että en enää raskauden aikana tee noita lauantaivuoroja. Ei mitään järkeä, että sit koko seuraava viikko ihan tööt. Kyllähän ne lupailee, että tokalla trimesterillä on elämänsä kunnossa mutta jotenkin en nyt ihan sitä usko. Onneks jo voiton puolella ja maailman paras syy :love:
 
Tääl mennään kyl niin veto poissa. Tarttis muutama essee vääntää, siivota ja järkätä esikoisen synttäreitä mut mitään en saa aikaseks. Väsyttää ja kuvottaa koko ajan.

Oon myös vattast ihan ku ilmapallo, oon siis ylipainonen ja vatsakas muutenki, porukat on jo koittanu udella et oonko raskaana. Ku välil näytän silt et voisin synnyttää koska vaan ku turvottaa niin paljon.
 

Yhteistyössä