Toukokuun toukat 2018 *marraskuu*

Mullakin on ultrissa vaihdellu koko, nt-ultrassa oli 2-5 pv pienempi ku varhaisultrassa, vähän kuvasta ja asennosta riippuen. Ei kuitenkaan vaihdettu laskettua aikaa :)

Huomenna toinen neuvola, viikot tänään 13+2.
 
Mulla varhaisulttassa oli 5pv pienenpi, mutta nt:ssa palasi takaisin siihen mitä ois menkoista laskettuna. :)

Viikonloppuna se nyt sit tapahtui, kahessa taloudessa todettiin vatsan alkaneen näkyä, asd. Töiden takia toivoisin, ettei nyt ihan hirveesti alkas vielä paistaa.

Vaa'alle uskaltauduin aamulla ja +4kg.

Tuleva täti ja samalla kummi oli shoppaillut jo töppöset tulokkaalle, ite en oo hankkina mitään, enkä usko että vielä pitkään aikaan hankinkaan.

Päivitin listaa, toivottavasti kaikki kohillaa ny.

14+5
 
Viimeksi muokattu:
Jaa niin, unohtui mainita että toinen lapsi on kyseessä.

Aika kuluu kyllä hitaasti. Täälläpäin on vähennetty neuvolakäyntejä joten seuraavan kerran asiaa hoidetaan lääkärissä vasta loppupuolella marraskuuta, ja toinen neuvolakäynti menee vissiin ainakin joulukuulle, jos ei jopa ensi vuodelle. Joulun välipäivinä on rakenneultra.

Onko teille veikattu sukupuolta nt-ultrasta? Oon kuullu että jotkut hoitajat uskaltautuu veikkailemaan. Mulle tuli vahva tunne että olisi poika tulossa. Mutta eipä se harmita vaikka tytöksi osottautuisikin.
 
@ToukkaHaave87 mä oon ainakin ollut itselläni jo huomaavinani liitoskipuja. Vaikka tuntuu, että koko ajan tuntuu jotain kummallisia kipuja. :LOL:

Mulla kävi heti n. viikko ovulaation jälkeen +1,5kg mutta vähitellen se on hävinnyt, nyt enää +300g. Maha kyllä näkyy jo, ehkä oon sit muualta laihtunut tai jotain. Vaikka omasta mielestäni oon koko ajan syönyt kunnolla. Toki annoskoko on tosi paljon pienentynyt ja esim. makeaa ei meinaa millään upota. Vielä ei mitään himoja mutta aversioita senkin edestä.

Meitä onkin sit monta jännittämässä 14.11. Tuntuu, että sitä odotellessa ei nyt oikein tapahdu mitään. Oireet on selvästi helpottamassa mut onneks vielä vähän niin ei heti rupee panikoimaat siitä :D
 
  • Tykkää
Reactions: Eufrosyne
Mä oon ajatellut, että laskettu aika on automaattisesti raskausviikkojen perustella eli sitten kun on 40+0 :LOL: Ilmeisesti se ei menekään siis ihan niin aina. Tuntuu muutenkin, että välillä on niin pihalla kaikista näistä jutuista ja termeistä. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa...

Tänne iski jostain kauhea flunssa, ei kiva. Tuntuu että kipeä kurkku ja pääkipu tuo pahoinvointiakin enemmän esiin. Meille ei tuolla ultrassa kyllä puhuttu sukupuolesta mitään vaikka tosiaan vauveli kääntyili hyvin jne. En myöskään tiedä ketään jolle olisi annettu nt-ultrassa arvauksia. Onko kukaan muuten liittynyt vielä mihinkään Facen imetyksen tuki- tai aktiivinen synnytys- ryhmiin?

Kinuskii 13+5
 
Kyllä helpotti jännitys! Tänään käytiin ultrassa ja siellä oli elävä tyyppi :love:. Kaikki oli kunnossa ja niskaturvotukset tavanomaisella tasolla, eli ei huolta siitä. Ihan tuli helpotuksen kyyneleet, olen niin hirveästi jännittänyt. Keskenmeno jättää takaraivoon jäljen, niinkuin tämän päivän kätilökin sanoi. Lasketuksi ajaksi tarkentui 20.5, mikä on minun oma syntymäpäiväni :love:.
Hannili 12+1
 
@Kinuskii Laskettu aika on 40+0. Usein vain se edellisten kuukautisten perusteella laskettuna heittää vähän, erityisesti niillä, joilla kierto ei oo sen 28 päivää tasainen. Kuukautisten perusteella laskettuna oletetaan, että ovulaatio ja hedelmöittyminen on tapahtunut kaksi viikkoa kuukautisten alun jälkeen. Ultralla pystytään sikiön koosta päätellä tarkempi hedelmöittymisajankohta, jolloin tarvittaessa laskettua aikaa ja siis myös sen hetkistä raskausviikkojen tilannetta muutetaan tarkentunutta vastaavaksi. Yleensä arvioin pitää heittää kuukautisten perusteella lasketusta useampi päivä, jotta korjausta tehdään, koska myös mittauksissa on virhemarginaali.
 
  • Tykkää
Reactions: Kinuskii
Toinen neuvola takana, eikä siellä oikeastaan mitään ihmeellistä. Kuunneltiin sydänääniä ja käytiin läpi ne arjenhallinta ja ruokavaliolaput jotka sain viime kerralla mukaan. Painoa oli tullut kilon verran, tosin tällä elopainolla heittelee päivittäin. Seuraava sit joulukuussa, joka onkin lääkärineuvola.

Huomenna sokerirasitukseen, yäk. Kui tekiski niin pal mieli syödä kaikkee ku pitää paastota.

Ja tänään 13+3.
 
Oispa kivaa jos olis lähipiirissä vauvoja. Olen sellaisessa tuttavapiirissä jotka eivät eettisistä syistä aio hommata lapsia, tai ovat vielä siinä vaiheessa että haluavat tehdä muuta kuin kaitsea vauvaa. No, kyllä tää viimekskin meni yksin, olis vaan kiva kun olis joku paikka jonne vois vaan mennä vauvan kanssa makaamaan keskelle olkkaria, ja joka ei olisi aina se oma olohuone :D Vauvan kanssa on niin hankala mennä lapsettomien kotiin kun muksu alkaa ryömiä ja vetää kaiken pöydiltä ja kirjahyllyistä alas. Pitää vissiin alkaa henkisesti valmistautumaan mammakerhoihin, hrrrhhh....
 
Nt-ultra-aika tuli, 17.11 jolloin 12+5! Naikkari oli ihan täynnä, joten mennään Jorviin! Ihan hyvä käydä sielläkin, Helsingistä saatetaan hyvin ohjata sinne synnyttämään.
Tuntuu, että aika kuluu suht nopeasti ja vointi jo normaali. Salitreenin pariin palattu ja töissäkin jaksaa valvoa yövuorot. Silloin tällöin iskee kauhu, että onko mahassa kaikki hyvin, ei juurikaan ole maha kasvanut vielä, mutta toisaalta nyt vasta 11+4, että eihän sen tarvitsekaan vielä..
Jonkinlaisia liitoskipuja on jo, vihlontaa alapäässä, kun ollut paljon jaloillaan. Ja itkuisuutta, mulla edellisetkin raskaudet olleet enemmän henkisesti kuin fyysisesti raskaita.
Hyvää viikonloppua jo etukäteen, itsellä parin päivän vapaat ja isänpäivänä töihin!
 
Onko täällä muita fyysisentyön tekijöitä? Ite oon raksa-alalla, ja vähän ns. Jokapaikan höylä. Ei hyvää päivää, jos tää on jo nyt tätä nii mitä se on sit ku oikeesti maha kasvaa ja alkaa painamaan. :confused::unsure: Kahtena päivänä joutunu könyymään lattioilla ja kyllä iltaisin pakottaa alamahaa ja tää väsymys on ihan uskomatonta. :unsure: mietin oisko jostain tukivyöstä tms apua? Näin esikoisen kohdalla ku ei oo mitää käryä mikä auttas.

Tasan kuus viikkoa rakenneultraan.

15+2
 
Meillä oli np-ultra ja kaikki siinä hyvin. Seulan yhteistulosta ei omakannassa näkynyt vielä vaikka verikoearvot siellä olivat. Mies ei päässyt ultraan kun on niin selkäkipuinen. Häneltä leikattiin reilu vuosi sitten välilevynpullistuma ja sen jälkeen se on pari kertaa uusinut. Tympeä vaiva. Onneksi itsellä on alkanut pahin pahoinvointi helpottaa niin ei olla molemmat ihan vuodepotilaita. Mies kertoi nyt vihdoin anopillekin, niin on sieltäkin helpompi pyytää tarvittaessa apua. Laskettua aikaa muutettiin vähän ja uusi olisi 17.5. / 37 / 2.lapsi / JS

Eli nyt 13 +2
 
@Mieva kyseli fyysisen työn tekijöitä.. En semmoiseksi voi kyllä ilmoittautua, teen pt:nä hommia kuntosalilla. Mutta tähän asti (!!) oon nostellu asiakkaille painoja tangon päähän ihan normaalisti ja omalla taustalla on 15v kilpaurheilua, eli salilla käynti ja painolevyjen nostelu on ollu ihan melkein päivittäistä. No tän viikon maanantaina nostin tangon päähän 25kg levyä, minkä jälkeen vatsassa todella inha tunne muutaman päivän. Jää jatkossa painot ihan asiakkaan itse nostettavaksi :ROFLMAO: Pidän jatkossa itelläni nyt 10kiloa semmoisena "rajana", ihan vaan varmuuden vuoksi. Työ on myös melkoista könyämistä, kun pt:n lisäksi ohjaan myös Fustraa, jossa painot on kyllä pienemmät mutta liikkeitä tehdään peräjälkeen pystyssä ja makuulla ja pystyssä, niin munkin pitää olla vuorotellen pystyssä ja lattialla.. o_O Katotaan kuinka pitkästi pysyn asiakkaiden mukana.. :LOL:

Toukkis ja sintti 14+3
 
Täällä vaivaa aivan tolkuton väsymys! Aamuvuoron jälkeen vois nukkua koko päivän ja seuraavan yönki. Iltavuorossa väsy iskee kesken vuoron. En muista et esikoisesta olis ollu tällästä. En saa oikein mitään kotona tai koulun suhteen aikaseks.

Mun työ ei oo fyysisesti raskasta mut sitäki raskaampaa henkisesti. Teen siis kahta työtä, toista 30h viikossa ja toisessa ei oo työaikaa, vaan on toimeksiantosopimuksella, niin tavallaan päivystän aina, oli yö tai päivä.

Oon kyl niin kiitollinen et sain kaverilta doplerin lainaks, kiva mennä illalla nukkumaan kun viimeseks kuuluu pieni jumputus <3

Ja tänään 14+2
 
Täälläkin tuo väsymys on ihan uskomatonta :( Koirien lenkitykset iha retuperällä, ku ei jaksa vaa nukkua, no toisaalta, meillä on 2,5t neliöö aidattua pihaa, niin sen puoleen koirilla kyllä on tilaa irrotella keskenään.

Viikonloppun oli "siistimmät" siviilit päällä pieruverkkareiden sijaan, ku oli synttäreitä ja toki isänpäivä, ja juu ei jää arvailujen varaan ollakko sitä vai eikö olla paksuna.. :oops: ne jotka ei ilenny kysyä nii ilme puhu puolestaan.:LOL: onneks työvaatetus armahtaa vielä.. en kyllä usko että saan jouluun asti tämän pimitetty työpaikalla ja toiveissa oli rakenneultran jälkeen vasta, ja se 22.12..

15+5
 
Mulla pompsahti vatsa esiin kun luovutin ja otin äitiyshousut käyttöön. Vatsa ikäänkuin ajatteli että nyt saan näkyä;)

Vielä ei ole kukaan kysynyt suoraan,huomaan kyllä mittailevat katseet.

Viikkoja nyt 14+ 4 ja rakenne ultra on 27.12

NT ultrassa olin ja siinä kaikki hyvin.turvotus 2.1
Ikäni takia pääsin/jouduin suoraan nipt kokeeseen( sain toki itse valita haluanko osallistua. Meidän kaupunki tarjoaa sen kaikille 40+odottajille halutessa yhdistelmäseulan sijasta)
Oli piinaavaa odotella tuloksia mutta ilo oli katossa kun ne tulivat. Tutkituista osin kromosomeistaan terve vauva:) ja sukupuolikin on jo tiedossa:). Joka aiheuttanut omanlaistaan ongelmaa ,sillä olen haksahtanut jo ostelemaan vaatteita!
 
Tervehdys kaikille! Liityn mukaan tässä vaiheessa :) la 3.5. ikää 27v, ensimmäinen lapsi kyseessä, NKL.

E-pillereiden lopetus maaliskuussa, ei niinkään vauvan teon vuoksi vaan oman hyvinvoinnin, mukava yllätys kuitenkin kun olin jo viikolla 11 testin näyttäessä plussaa. Epäillä ei pahemmin osannut kun kierto ei ollut pillereiden lopetuksen jälkeen vielä mitenkään normalisoitunut ja aikaisemmin tehty testi oli negatiivinen, joskin raskaus silloin jo alussa oli :)

Oireita ei ole ollut oikeastaan minkäänlaisia järkyttävää väsymystä lukuun ottamatta, nyt vähän alavatsaa kiristelee ja vihloo ja aivastaminen väärässä asennossa suht tuskallista. Muuten kaikki mennyt hyvin. Nt-ultrassa kaikki ok 2 vkoa sitten ja nyt joulukuun rakenneultraa odotellessa. :)

15+4
 
Viimeksi muokattu:
Toinen neuvolakäynti takana. Uskaltauduin ottamaan influenssarokotteen, kun sitä erittäin voimallisesti neuvolassa suositeltiin.. :unsure:. Toistaiseksi ei sivuvaikutuksia. Sain myös lähetteen sokerirasituskokeeseen, tosin käytännön syistä pääsen osallistumaan siihen vasta ensi viikolla.

Samalla neuvolakäynnillä oli myös esikoisen neuvola. Hän sai vesirokkorokotteen ja on siitä lähtien saanut raivokohtauksia, ei ole suostunut syömään juuri mitään ja nyt äsken sitten oksensi sänkyynsä :(. Toivottavasti yö menisi hyvin, eikä nousisi kuumetta :X3:. Mielelläni itsekin nukkuisin yöunet kuitenkin.

Lääkäriaika olisi pitänyt myös saada nyt neuvolasta (raskauden seurantaan kuuluu kaksi lääkäriaikaa, ainakin täällä), mutta kuulemma aikoja ei ollut, joten ei voi mitään?!?!!o_O

Eufrosyne 14+0
 
Aaargghhhh....
Onko täällä ketään esikoisenodottajaa, joka olis yhtä hermona siitä että kaikki on hyvin.. Mä kävin tänään TAAS yksityisellä ultrassa :whistle: Mut NYT mä lupaan rauhottua.. ehkä.. Seuraavaks sitten rakenneultra 22.12.. ehkä.. :whistle:
Siellä se tyyppi taas viuhtoi menemään, mä jotenkin rauhotun aina kun nään sen siellä mahassa heilumassa vaikka tietäisinkin, että kaikki on kunnossa. Mutta edellisessä hermoultrassa, sen painolevyn nostosta tulleen vatsakivun takia, näkyi hematooma istukassa, niin sen takia mä varasin tälle päivälle ajan. Mutta kaikki hyvin, hematooma oli lähes hävinny ja vauva taas kasvanu lisää eli istukka toimii normaalisti.

Näin siis tänään... Ja kätilö opetti, että vaikka joku ultra näyttäisikin jotain muuta la:ta, niin siitä äitiyskortin päivästä pidetään kiinni eli tänään "vasta" 14+2.

Toukkis ja sintti 14+2
 

Yhteistyössä