Toukotenavat 2017 <3 marraskuu

Moi! Mäkin oon täällä käynyt lukemassa, mutta nyt vihdoin tulin kertomaan itsestäni. Olen siis reilu 30-vuotias ja kolmatta kertaa raskaana. Kotoota löytyy tytöt 4v ja 2,5v.

Hieman yllärinä tuli raskaus ja alkuun laskettu aika oli 23.5. Tänään käytiin nt-ultrassa ja laskettu aika aikaistui 16.5.2017. Ja yllärit eivät vielä siihen loppuneet, vaan masussa köllötteli kaksi pikkuista. On tässä hieman sulattelemista.

16.5./Hamunen/31/kolmas ja neljäs/kättäri
Jee, saatiinhan me kaksoset tännekin :) !! Tervetuloa muillekin uusille! Mie oon kanssa kytännyt liikkeitä mut mitään varmaa en oo tuntenut, miun suolisto pitää myös välillä aikamoista pulputusta.. Oon myös odotellut että tuo maha alkasi näkymään, pieni kumpu vaan tulee navan alle esille kun takakenossa keikistelee. No jospa se sit joulun tienoilla jo näkysi niin pääsisi kertomaan ihmettelijöille, 22. joulukuuta on ru ja sen jälkeen uskaltanee julkistaa tään.. Mie en tulevaa isukkia muista vielä tänä isänpäivänä, sitten vasta kun tyyppi on syliin asti saatu. Hirveesti tekis mieli jo joulujuttuja ottaa esille mut ehkä vähän aikaista. Jos kuitenkin ihan vähän jotain pientä valojuttua ;) .. F ja tyyppi 14+6
 
Mä ostin miehelleni -1 isänpäivälahjaksi vauva: omistajan opas -nimisen kirjan :) Hauskasti kirjoitettua kirjaesittelyä: "Tämä selkein kaavioin varustettu opas perehdyttää uuden omistajan vauvan tärkeimpiin toimintoihin, yleishuoltoon sekä lisävarusteisiin. Ohjeet mm. seuraaviin tilanteisiin: vianmääritys lapsen äänimerkkien perusteella, torkkutilan ohjelmointi, lapsen virtalähteen toiminta sekä rauhoittimen valinta ja asetus" :D
 
Mä oon koonnut miehelle syksyn mittaan sellasta isyyspakkausta jonka ajattelin antaa nyt isänpäivänä. Vähän paisui toi paketin koko, mulla aina lähtee lahjat vähän käsistä... :whistle:
Nyt sieltä löytyy seuraavaa:
Vaippoja, peppupyyhkeitä, talkkia, kumihanskat, suojalasit, hengityssuoja, äidinmaidon korviketta, tuttipullo, kuulosuojaimet, ässäarpoja, suklaata (niitä pandan aamurumba-suklaa, laske viiteen-suklaa jne) lakuja, isä-muki, kahvia, body, hauskoja tutteja, vauvan omistajan opas -kirja, kondomeja, liukuvoidetta, nenäliinoja ja käsirasvaa (;)), snapsipullot jallua ja salmaria.
Saas nähdä mitä sanoo lahjastaan... :D
 
Pitkästä aikaa on energiaa kirjoittaa tänne. Olen ollut kamalan väsynyt hektisten työpäivien ja omien lasten kanssa touhuamisen jälkeen. Mies tekee meillä vuorotöitä, ja on lähes aina illat joko töissä.

Onnea kaikille ultrakuulumisista! Mullakin on enää vaja viikko ultraan, aika on kulunut kovin nopeaan. Vaikka sydänäänet kuuluivat 10+0, on olo vieläkin epäuskoinen. Maha on kasvanut ja ihan viikossa tullut 2 kg lisää :D. Täytyy vähän koittaa hillitä tätä. Turvotusta tuntuu olevan paljon ja maha ei toimi hyvin, mutta myös väsymys on välillä saanut mut lysähtämään illaksi sohvalle.. :unsure:.

Meillä on isänpäivälahjaksi lasten hoidoissansa tekemät jutut, isille uusi lompakko (vanhasta tippuvat jo kolikot:ROFLMAO:) ja kirje valmiilla pohjalle, jonka nappasin töistä mukaan. Kirjeessä on lauseita tyyliin "Tykkään isistä, koska... / "Isillä on taskussaan...". Eskarilainen saa kirjoittaa tyhjiin kohtiin sanat. Tein töissä "oman työn ohella:ninja:" kirjekuoren näille ja isi saa sitten su postia. Lisäksi leivon sitruunasuklaa -juustokakun, se oli miehen oma toive.
Mies on tietty ison osan sunnuntaistakin töissä, mutta ehditään pieni hetki viettää yhdessäkin(y).

Niin, ja tervetuloa uusille! Mä voisin viikon päästä liittyä fb - ryhmään, jos ultrassa kaikki hyvin! :ROFLMAO: Jännä nähdä, tuleeko siellä tuttuja vastaan ;). Pahoittelut kamalista kirjoitusvirheistä, puhelin ei tee mun kanssa kovin hyvää yhteistyötä:p.
 
Tervetuloa uusille! Onpa toukokuisia paljon :) ja kaksosetkin! :)

Me ollaan kerrottu melkein kaikille jo :whistle: tämäki eri tässä raskaudessa, ekan kohdalla en kertonu edes kelleen :D

Meillä poika on tehny isänpäiväksi päiväkodissa jotain ja saa sitten nukkua pitkään sekä aamupalan sänkyyn :)
 
Isyyspakkaukset on kyl kivoja :love: Mä tein kans esikoista odottaessa, mutta nyt en varmaankaan tee enää uutta. Mutta oli kyllä kovasti otettu ja yllättynyt silloin. Mun mieshän kun ei ole suomalainen, niin ei todellakaan osannut edes odottaa moista kun ei tällasesta "perinteestä" tiennyt mitään.

Tänä vuonna meidän isi saa Star Wars - aiheisen mukin jossa on se Darth Vader ja teksti "I'm your father" ja siihen sopiva kulho, sekä naama- ja jalkarasvan. Kortin askartelin vielä tänä vuonna itse kun taapero on vasta 1v5kk :LOL: Ens vuonna toivottavasti saa ottaa tämän tehtävän itselleen. Viime vuonna kun oli eka isäinpäivä niin annoin tatuointilahjakortin, mies tatuoi sillä pojan nimen ja pienen sitä kuvaavan symbolin käsivarteen. :love:

Mä oon kans nyt tässä toisessa raskaudessa uskaltanut kertoa paljon useammalle aikaisemmin kuin ekassa. Silloin ootettiin melkein kaikkien kohdalla sinne rakenneultraan, ennen kuin uskalsi kertoa. Lähimmille kyllä jo aikaisemmin.

Pupumama ja Pottu 14+4
 
Tervetuloa Cattibrie ja Hamunen, ja paljon onnea! Minähän sanoin että pitää meistä jonkun kaksosiakin odottaa, ja nyt se tuli. Jes! (y)

Mä tilasin miehelle Ifolorilta hiirimaton missä on kalenteri ja pojan kuva, saa sen sitten toimistoonsa päiviä ilahduttamaan. Ja lisäksi kaulahuivin, kun sen oma on hukassa ja rumakin. On nyt käyttänyt mun huivia :ninja:. Ja sitten tehtiin isille kortti, mihin poika piirsi (niinkuin 1v9kk osaa :ROFLMAO:) Ja minä kirjoitin tekstit, paitsi pojan nimi taiteiltiin yhdessä. Taisi olla lopulta enemmän tussissa taaperon jalat ja lattia, kuin paperi :whistle:. Nuo isyyspakkaukset on ihania, harmi että mun luovuus ei riitä.

Mua pelottaa tiistain neuvola myös painon osalta, kun sitä on muutenkin vähän liikaa... Nyt kun olo on parempi, yritän vähän miettiä mitä suuhun laittaa. Mieli on tehnyt ihan hirveästi tonnikala-pakastepizzaa, ja olen siihen sortunut vähän liikaa :unsure:
.
Ja tänään tehtiin virallisesti talokaupat, reilun parin viikon päästä on muutto :love:. Ihanaa, mä haluan jo pois täältä kaupungista!

Hyvää viikonloppua naiset!

Sulkava_ ja masukki 14+6 :love:
 
Kertomisesta: Me ollaan kerrottu noissa kolmessa ekassa tosi aikaisin kaikille, jopa töissäki. Nyt on jotenki semmonen olo, että haluaa vielä pitää tän omana tietona :rolleyes: Mutta kyllähän tässä alkaa kohta mahastakin huomaamaan :ROFLMAO:

Eilen huolestutti ku vessareissulla tuli hyvin vähän ruskehtavaa limaista vuotoa. Kipuja ei ole, eikä tosiaan tuon enempää tullu. Täytyy toivoa että oli ihan harmitonta vuotoa. Tänään ei enää ole tullut. (y)

Mukavaa viikonlopun jatkoa, viettäkäähän kivoja hetkiä isien kans :love:

Tytti ja pikkunen rv11+3 :love:
 
Ihania noi isyyspakkaukset, mäkin harkitsin että jossain vaiheessa voisi sellaisen kasailla. Mä ostin miehelle sen lempparisuklaata ja sit sellasen I <3 dad -bodyn.

Pikkuhiljaa on tarkotus kertoa tästä nyt kun nt-ultra on takana. Töissä kerroin just ja tänä viikonloppuna tarkoitus kertoa joillekin sukulaisille. Molempien porukat ja lähimmät kaverit tietääkin jo.
 
ihanaa - kaksoset toukokuulle. ;) <3 <3


((.)) Eilen nähtiin pikkuinen NT-ultrassa, ja kaikki oli hyvin. Tietysti kova jännitys molemmilla, että löytyykö elävää tyyppiä tai että jos onkin jotain poikkeavaa. Kyllä helpotti oloa, vaikka pitkä on vielä matka.
Eipä ne murheet siihen lapsen syntymään silti opu, joten tästä täytyy nyt nauttia ja yrittää unohtaa ikävät asiat.
Isyyspakkauksen minäkin viimeksi tein kaksosten isälle; aika paljon sellaiseen saa upotettua sekä rahaa, että aikaa. Laitoin kaiken tavaran lisäksi vielä pari "vapaalippua" iskän omiin rientoihin ja 2X5€ raha, jotta saa kaljat. :D

Kertomisesta: mulla tietää muutama työkaveri ja pari hyvää ystävää ja niiden miehet. Miehen kavereita/sukulaisia/tuttuja tietää varmaan 50... Ukko on niin onnessaan, ettei housuissaan meinaa pysyä. <3
Mun exät ei tiedä vielä, mutta toinen on kyllä samoissa piireissä, joten voi olla että tieto kohta leviää ton ukon puolelta. Mut eipä se tätä asiaa miksikään muuta. <3

Helmiina ja "'Oskari" 12+2 (ultra sai eilen 12+5, mut LA pysyi 25.5.)
 
  • Tykkää
Reactions: pupumama
Hei!
Alkajaksi pyydän anteeksi tuhannesti jotenkin taas tänne kirjoittelu jäänyt ja unohdin tulla poksumaan 15+2 on täällä nyt mittarissa.
Lääkärikäynti oli hyvin kivulias ja epämielyttävä mutta kuulinpahan taas sydän äänet joka on niin ihanaa musiikkia omille korvilleni <3
Tervetuloa uusille meidänkin puolesta.
T: Hanna ja papana 15+2
 
Tai soittelet neuvolaan ma että olisko mahdollista päästä aiemmin vaikka kuunteleen sydänäänet?
En aio sanoa että koitat nyt vaan olla rauhallisin mielin, oon ollut ite niin hermona koko alkuraskauden että tiedän että se ei auta. Ainakaan itellä ei auttanut. Mutta uskotaan ja toivotaan kuitenkin että pienellä on kaikki hyvin. On tää raskaus vaan raastavaa aikaa.
 
Voimia Tytti2017, noi vuodot on kyl kamalia... mulla ollu alusta asti aina vähä sillontällö, ja taas viikolla tuli rusehtavaa vuotoa, alkuun enemmä, mut ei kans siteesee asti tullu. Mulla siis np-ultrassa näki et vissii ollu kaksoset alunperin, mut toinen alkuvaiheessa menny kesken.. jospa suullakin joku selitys löytyisi! Toivotaan et kaikki olis hyvin!!

Mä oon täs arponu mennäkkö huomenna lääkäriin hakee saikkua.. alko viime viikolla alamaha kipeytyy ja kohdunsuuta vihloo/ jomottaa tms ja välil lantionseutu kipeytyy kans.. samaa oli ekassa mut vasta n10viikkoa myöhemmin... teen aika fyysisesti rankkaa työtä ja juurikaan siihen ei halpotusta saa! Mut ei yhtää vielä huvittas jäädä saikulle, mut nyt kun viikonlopun ottanu rauhassa on kivut poissa! Et ehkä se vaa on aamulla soiteltava aikaa... pelottaa ajatus siitä et jos nyt näin kipeetä tekee mitä se on sit loppuajasta!!

Mut ehkä tämä tästä taas selviää! Voikaa hyvin ja paksusti!
Leenulainen 13+3
 
Voimia Tytille vuodon kanssa. Samaa täällä (jälleen). Eilen tuli vessassa parin ruokalusikallisen verran kunnon verta ja sen jälkeen siteeseenkin. Se loppui ja nyt ruskeaa tuhrua koko ajan. On tämä kyllä kurjaa, kun joutuu miettimään. Mulla on torstaina ultra, vähän jännittää, että onko kaikki ok. :unsure: Eniten pelottaa tuo kunnon veri, ihan epäuskoinen olo tuli kun alkoi vuotaa ja vuosi siteeseenkin asti. Kipuja ei kuitenkaan ole, joten kai tässä on pidettävä pää kylmänä to asti..

Pahoinvointikin on helpottanut, onko sitten hyvä vai huono juttu.

Milliaani rv 11+5
 
voimia Tytille. ei kiva yhtään. :(

Ootteko ajatellaat mitään luonnomukaisia juttuja raskaustta/synnytystä ajatellen? Tai ootteko aiemmin käyttäneet.
Mä aloin juomaan vadelmanlehtiteetä, vaikka sektio luultavasti tai todennäköisemmin edessä.

TÖISSÄ KERTOMISESTA:
Oletteko kertoneet jo? Koska kerrotte? vai jätättekö viime metreille tai siihen .että viimeistään jo ulkopuolisetkin huomaa kasvavasta vatsasta.
Kaikilla kun tuo töissä kertminen ole ollut ihan mieltäylentävää...
ITSELLÄ määräaikanen soppari vuoden loppuun; teen loma- ja sairaslomasijaisuudet 5 laitoshuoltajalle. Jatkosta sen verran sovittu, että lomapäiviä on jo keväälle sovittuna, joten pitäisi siis olla aika varma soppari tiedossa... SILTI PELOTTAA kertoa. Vaikka lain mukaan ihan varmaan sopparin katkaisu olisi väärin ja syrjintää raskauden takia. - SILTI pelkää, että on joku porsaanreikä, jolla mut voidaan heittää ulos. Viime vuonna soppari tehtiin joulukuun alussa... En jotenkin oo sellainen henkilö, että siinä kohtaa vasta sitten ilmoittaisin että olen raskaana... :/
Olisi kiva itsekin jo suunnitella kevättä (vaikka mikään ei oo niin varmaan kuin epävarma) ja antaa työnantajalle pidempi aika hakea työntekijää mun tilalle, koska sen he tarvitsevat tai sitten kukaan noista 5 laikkarista ei voi olla pois viikkoa pidempään...

Helmiina ja "Oskari"
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä myös Milliaanille taas vuotojen kanssa! En voi edes kuvitella miten raastavaa tuo on, kun itselläni se kertakin sai hyppimään seinille ja itkemään hysteerisesti. Onneksi ensi viikolla pääset ultraan, jospa vuodelle löydettäisiin joku "vaaraton" syy.

Tytti2017 on ollut paljon tänään mielessä...

Tänään ja eilen on tullut käveltyä enemmän, niin heti lonkat muistuttaa olemassa olostaan. Viimeksi tämä oli loppuraskauden vaiva, mutta ei parane valittaa. Eilen taisin tuntea muutaman vähän selkeämmän töytäisyn, mutta vielä niitä ihan oikeita liikkeitä odottelen mitkä saavat kyyneleet valumaan :love:

Isänpäivä oli ihan kiva, rauhallinen. Varsinkin siitä hiirimatosta tuo mies näytti pitävän kovasti, ja eiköhän se huivikin arvoon nouse kunhan kelit taas kylmenee ;)

Joko te pelkäätte kaatumista tuolla liukkailla? En oikein tiedä, kai se vauva siellä vielä on ihan ok suojassa. Itse meinasin yksi päivä vetää lipat kauppareissulla, niin viritin sitten kenkiin jo liukuesteet. Tiedän että saisin hirveän paniikin jo näillä viikoilla jos kaatuisin:unsure:...

Hyvää isänpäivän iltaa ja alkavaa viikkoa!

Sulkava_ ja masukki 15+1 :love:
 
Sulkava, en oo osannu pelätä liukastumista. Aikasemmat raskaudet ajottunu alkutalveen/talveen myös, enkä sillonkaan sitä osannut mitenkään pelätä. Toki varovasti siis kävelen jos liukasta on, mut on ne ehkä muut asiat mitkä enempi pelottaa.

Tsemppiä teille keillä vuotoja on, ne on mieltä raastavia. :/
 
Kiitos kaikille tsempeistä!
Tänään aamusta tilanne oli jo hyvä, ei vuotoa. Sitten jouduin käymään kakalla (sori...) ja sitten tuli taas verta :( Tässä nyt mietin johtuuko vuoto ponnistelusta kun maha ei tahdo toimia oikein vai meneekö tämä kesken :cry: Oma olo on ollut ihmeen rauhallinen tänään, oon yrittäny lohduttautua että kun kipua ei ole eikä vuotoa tule edes siteeseen asti... en tiiä huiputanko vaan itseäni ja kohta tullaan ryminällä alas :(
Aamulla katson mikä on tilanne. Joko meen näytille jo huomenna tai sitten odotan tiistaiaamuun...:(
 
Voimia vuotelijoille:oops: jospa vuosista huolimatta kaikki hyvin, pietään toivo yllä.

Minulla tänään nt-ultra 14 aikaan ja eipä yhtään vielä jännitä, saas nähdä paikan päällä:LOL:.. tulen sitten kertomaan kuulumisia ♡

HooKoo82 12+4♡
 

Yhteistyössä