Haluan kysyä apua liittyen tilanteeseen, jossa ei ole enää lapsen isän kanssa. Kuinka olette tunteneet lasta kohtaan tai ovatko tunteet koskaan projisoituneet lapseen?
Itselläni on ollut haastavaa. En ole miehen kanssa enää yhdessä ja tapahtumat jotka johtivat raskauteen eivät todellakaan olleet helppoja ja lapsi oli yllätys. En kykene rakastamaan lapsen isää ja huomaan että tunteeni joskus projisoituvat lapseen vaikka lapsi on täysin viaton tilanteeseen vaikka isänsä lapsi onkin.
Minulla on typerääkin katkeruutta lapsen isää kohtaan mutta eniten minua ahdistaa tilanne, koska mies on täysin riippuvainen minusta ja haluaisi vielä jatkaa suhdetta ja olla suhteessa lapseen tavoilla, jotka eivät ole mahdollisia ja jotka eivät tunnu perustuvan täysin siihen, että hän tahtoisi elää itsenäistä ja vastuullista elämää suhteessa lapseen, vaikka emme olisikaan yhdessä. Lapsi tuntuu olevan hänelle joku väline päästä yhteyteen edelleen kanssani, vaikka en sitä itse enää ole pitkään aikaan halunnut. Se riippuvuus saattaa minut hulluuteen asti välillä, vaikka olen laittanut välejä poikki välillä rajustikin ja sanonut että olemme tekemisissä vasta kun lapsi on syntynyt. Jo silloin kun olimme yhdessä ilmaisin että sen riippuvuuden täytyisi loppua ja minun saada hengittää ja ettei hän voi vain loikata elämääni ja viedä minulta asioita tai tunkeutua liian lähelle, mutta hänelle ja myös hänen kulttuurissaan (hän on alun perin marokkolainen) on täysin tavallista että ihmiset elävät jonkunlaisessa riippuvuussuhteessa toisiinsa eivätkä itsenäisty ajoissa. Hän tuntuu olevan liiallisen riippuvainen minusta kuin äidistään eikä ymmärrä sitä itse. Jos annan hänelle mitään, siis soitan vaikka normaaleista asioista, hän alkaa kaihtaa omaa vastuutaan eikä tilanne enää etene. Jos en ole yhteydessä, hän alkaa mielestäni vasta käydä mitään tunteitaan läpi, mutta en tahdo lapsen takia olla olematta yhtään tekemisissä.
Olen todennut etten voi auttaa häntä ja oma tehtäväni on luoda selkeä tila itselleni jossa olla ja käydä lapseen liittyviä asioita läpi. Pelkään kuitenkin että alan projisoida tunteita liikaa lapseen jos tunteet ovat vaikeita suhteessa tämän isään. Olen huomannut että esim. vihaan ulkomaalaisuutta tällä hetkellä, vaikka en ajattele oikeasti niin.
Joka tapauksessa, tahdoin kysyä apua tai kokemuksia, koska olen välillä todella väsynyt tilanteeseen ja rakastan tätä lasta enemmän kuin mitään koskaan.
Itselläni on ollut haastavaa. En ole miehen kanssa enää yhdessä ja tapahtumat jotka johtivat raskauteen eivät todellakaan olleet helppoja ja lapsi oli yllätys. En kykene rakastamaan lapsen isää ja huomaan että tunteeni joskus projisoituvat lapseen vaikka lapsi on täysin viaton tilanteeseen vaikka isänsä lapsi onkin.
Minulla on typerääkin katkeruutta lapsen isää kohtaan mutta eniten minua ahdistaa tilanne, koska mies on täysin riippuvainen minusta ja haluaisi vielä jatkaa suhdetta ja olla suhteessa lapseen tavoilla, jotka eivät ole mahdollisia ja jotka eivät tunnu perustuvan täysin siihen, että hän tahtoisi elää itsenäistä ja vastuullista elämää suhteessa lapseen, vaikka emme olisikaan yhdessä. Lapsi tuntuu olevan hänelle joku väline päästä yhteyteen edelleen kanssani, vaikka en sitä itse enää ole pitkään aikaan halunnut. Se riippuvuus saattaa minut hulluuteen asti välillä, vaikka olen laittanut välejä poikki välillä rajustikin ja sanonut että olemme tekemisissä vasta kun lapsi on syntynyt. Jo silloin kun olimme yhdessä ilmaisin että sen riippuvuuden täytyisi loppua ja minun saada hengittää ja ettei hän voi vain loikata elämääni ja viedä minulta asioita tai tunkeutua liian lähelle, mutta hänelle ja myös hänen kulttuurissaan (hän on alun perin marokkolainen) on täysin tavallista että ihmiset elävät jonkunlaisessa riippuvuussuhteessa toisiinsa eivätkä itsenäisty ajoissa. Hän tuntuu olevan liiallisen riippuvainen minusta kuin äidistään eikä ymmärrä sitä itse. Jos annan hänelle mitään, siis soitan vaikka normaaleista asioista, hän alkaa kaihtaa omaa vastuutaan eikä tilanne enää etene. Jos en ole yhteydessä, hän alkaa mielestäni vasta käydä mitään tunteitaan läpi, mutta en tahdo lapsen takia olla olematta yhtään tekemisissä.
Olen todennut etten voi auttaa häntä ja oma tehtäväni on luoda selkeä tila itselleni jossa olla ja käydä lapseen liittyviä asioita läpi. Pelkään kuitenkin että alan projisoida tunteita liikaa lapseen jos tunteet ovat vaikeita suhteessa tämän isään. Olen huomannut että esim. vihaan ulkomaalaisuutta tällä hetkellä, vaikka en ajattele oikeasti niin.
Joka tapauksessa, tahdoin kysyä apua tai kokemuksia, koska olen välillä todella väsynyt tilanteeseen ja rakastan tätä lasta enemmän kuin mitään koskaan.