Tuoreita kokemuksia Jyväskylässä synnyttäneiltä?

Sama homma muuten oli mun kohdalla kun turcasenkin että multa ei kyselty mitä ivunlievitystä haluaisin, tilasivat mulle spinaalin vaikka sitä ei ensisynnyttäjälle suositella. Ja synnytysvalmennuksessa kerrottiin kaikista eri synnytys mahdollisuuksista ja olin mielessäni mieltynyt synnytystuoliin, kukaan ei sitä mulle tarjonnut enkä ensisynnyttäjänä osannut/uskaltanut vaatia. Mun piti maata koko se aika tai näin jälkeen päin kaverit kertoneet että ovat ne käyrät repiny hittoon ja lähteny tepuuttaa, en ensisynnyttäjänä tiennyt että siitä voi lähteä kävelemään. Enkä päässyt synnytyksen aikan suihkuun jonne olisin ehottomasti halunnut :/
 
Eipä kuulosta kovin houkuttelevalta. Meilläkin laskettu aika lähestyy uhkaavasti, ja oon miettinyt tota sairaalaa kovasti, kun neuvolastakaan eivät osaa mitään kertoa kivunlievityksistä tai muustakaan. Mitä kivunlievitystä siellä sitten on tarjolla? Ilokaasun olisin valinnut riemusta kiljuen, mutta näemmä joudun tyytymään ilman haukkomiseen sitten.

Miten hyvin porukkaa on opastettu lapsen syntymän jälkeen, ja kerrottu mitä täytyy tehdä yms? Esikoinen kun on tulossa, niin myönnetään että mua vaivaa ihan älyttömästi, että saanko tarpeeksi hyvän "alkupotkaisun" sairaalalta vauvan hoitoon, jotta pääsee alkuun kunnolla :/

Mitä siellä sitten uskaltaa vaatia ensisynnyttäjänä? En ole kerennyt käydä yhdessäkään neuvolan tarjoamassa tilaisuudessa (näitä mitä nyt on, imetyksestä jne) töiden takia, joten olen suoraan sanottuna ihan pihalla kaikesta edelleen. Eikä tilannetta helpota yhtään tukiverkon puuttuminenkaan :headwall:
 
Hukkapiru vaikka et ole neuvolan valmennuksiin kerennyt, niin se ei kaada maailmaa. Jos kuitenkin haluat, niin tuo sairaalan oma valmennus, joka on aina lauantaisin klo 12 oli ainakin omasta mielestäni ihan hyödyllinen. Sitäkin kyllä monet ovat haukkuneet, mutta itse koin sen hyvinkin tarpeellisiksi. Siellä saa tietoa hyvin myös noista kivunlievityksistä, mitä Jyväskylässä on tarjolla. Ainakin perus epiduraali, pudendaali, spinaali sekä sitten lääkkeettömistä TENS ja Aquarakkulat on saatavilla. Kuin myös jumppapallo ja vehnätyyny. Ja suihkuun pääsee myös jos haluaa.

Valmennuksessa ei ainakaan mainittu jakkaraa olevan saatavilla olenkaan, tai en ainakaan muista että siitä olisi ollut puhe missään vaihessa. Mutta siis kaikenlainen liikkuminen on sallittua, ja sängyn omana ei todellakaan tarvitse maata. Toivottavasti tämä myös käytännössä toimii näin, eikä vain luennolla.

Acacia 37+2
 
Acacia Nojoo, mies on töissä sairaalalla, joten sinne saattaisin jopa päästäkin joku lauantai käymään, jos sattuu vuoroa olemaan (meillä siis yksi auto, eikä ajatus sairaalalle asti lyllertämisestä oikein innosta.. :D).

Noista kivunlievityksistä, on aika onneton valikoima jopa mun korvaani. Suihku on toki hyvä asia, mutta olisin toivonut enemmän "hellempiä" vaihtoehtoja sen ilokaasun tilalle. Omalle kohdalle jää siis näillä tiedoilla vain epiduraali, spinaalia ei käsittääkseni ensisynnyttäjille tyrkytetä kovinkaan innokkaasti? Tuo TENS on itselle ihan uusi juttu, täytynee hieman googletella siitä lisätietoja.

Minkälaiset resurssit siellä sitten on hätäsektioon, tai sektioon yleensäkin? Onko näistä asioista puhuttu mitään, että miten tapahtuvat käytännössä ja mitkä valmiudet heillä näihin yleensäkin on?
 
Käsittääkseni ihan hyvät valmiudet on hätäsektioon ja sektioon. Kaverilleni tehtiin tuolla hätäsektio ja oikein hyvin meni. Tuolla on nykyään imetystuki osasto eli siitä ei kannata ottaa sterissä ainakaan, siellä siis ihan kädestä pitäen käydään läpi imetys ja jos on ongelmia siinä niin siihen pureudutaan ihan kunnolla. Ja muutenkin esikoisen kohalla mua opastettiin todella hyvin, näytettiin kaikki vaipan vaihosta lähtien. Kakkosen kohalla sitten ei autettukkaan yhtään ja jos apua olisin tarvinnut sitä olisi erikseen pitänyt aina pyytää.
 
Sektioon siellä on todella hyvät valmiudet. Ihan lähiaikoina joutui eräs tuttuni synnyttämään hätäsektiolla, ja hyvin meni loppujen lopuksi kaikki. Noin vuosi sitten toinen kaverini leikattiin myös alatiesynnytyksen jälkeen, kun istukka ei irronnut kuten olisi pitänyt.

Tuossa ei tainnut olla kaikki kivunlievityskeinot listattuna kuitenkaan, vaan lähinnä ne jotka raskausaivoni juuri sillä hetkellä muisti. Itse olisin halunnut, että amme olisi ollut saatavilla, sillä uskon, että se olisi ollut minulle todella hyvä. Olisin ainakin halunnut sitä kokeilla, mutta ei sitten, kun ei kerran ole mahdollista. Mutta kannattaa tosiaan käydä se valmennus, niin siellä saa tarkemmin tietoa muutenkin Jyväskylän käytännöistä. :)
 
Jyväskylässä alkaa ensi vuonna myös yksityinen valmennus, mä kävin sen täällä Tampereella tänä vuonna, oli ihan tosi hyvä. Lievitti minulla ainakin pelkoja ja siellä kerrottiin ihan oikeasti, mitä synnytyksessä tapahtuu- ei vain siellä sairaalassa, vaan äidissä ja vauvassa itsessään. Opin tosi paljon uutta, mitä ei netistä lukemalla kyllä oppinut :)
Löytyy guugeloimalla synnytysvalmennus Jyväskylä tai Vauvantai.
 
Minulla on Jyväskylässä synnyttämisestä hyvät kokemukset, aikaa 8v, 3½v (kuollut vauva) ja 2½v. Henkilökunta on ollut tosi mukavaa ja huomioonottavaa. Onko mulla sitten ollut hyvä tuuri? Ainoastaan esikoisen aikaan yksi yöhoitaja (vanha) oli sitä mieltä että teen liikaa pyykkiä...
Esikoisen synnytyksen jälkeen olen kyllä kaivannut ilokaasua, koska se oli mulle hyvä.

Alkuvuodesta taas katsomaan mitä sinne kuuluu :)
 
Minä kiittelen, että olette kertoneet kokemuksianne. Onneksi sentään edes jollain on positiivisia kokemuksia. Minua ahdistaa ajatus sairaalassa olosta, ei siis synnyttäminen. Mutta kai sen jotenkin sietää, vaikka päällään seisoen. Tuo perhehuoneen puuttuminen ja ammeen puuttuminen vaan kuulostaa käsittämättömältä nykypäivän Suomessa. Tai että ihmisiin työnnetään puudutteita heiltä kysymättä.

Jo synnyttäneet, oletteko huomanneet synnytyskipukyselyn sairaalan sivuilla? Sivuilla on myös tietoa kivunlievityksistä ja muutenkin vähän perustietoa sairaalasta ja synnytyksistä. Kannattaa käydä vilaisemassa.

P-L
 
itse olen synnyttänyt kaikki viisi kyseisessä sairaalassa, eka oli leikkaus johon päädyttiin pitkän ponnistamisen jälkeen koska vauva oli suuri. Lapsi oli ekani jaa olin todella nuori mutta tunsin että kaikki meni ok vaikka kokemus olikin rankka. seuraavat lapset syntyivät alakautta aika ok meiningillä kivunlievityksenä epiduraali jonka sai pyytämällä. Neljännen kohdalla epiduraali meni pieleen jostain syystä ja aikani pyydettyäni sain spinaalin joka auttoi heti ja vihdoin vauva saatiin ulos. viides oli helpoin ja nopein ja mukavat kätilöt koko aika, kivunlievitys spinaali ja kuuma suihku jota itse pyysin kannattaa siis myös vaatia sitä palvelua tai jos itse on kipeä kertoa miehelle jo ennakkoon mitä sitten haluaa. Kätilöt ovat siellä sitä varten että kaikki menee hyvin ja kokemus on onnistunut toki omallekin kohdalle on sattunut vanha kätilö joka tokaisi että ei ka suhun nyt satu? KUN vääntelehdin kivusta sängyllä Liikkua olen myös saanut oman mielen mukaan jos vaan vauvalla kaikki hyvin. itsellä viimeisin synnytys heinäkuussa 2011 ja ihan vanhoissa tiloissa silloin oltiin. tsemppiä kaikille itse menen kuudetta synnyttämään kesäkuussa sitten ja osaan jo kyllä sanoa mitä tahdon, ja AINA voi vaatia kätilön vaihtoa! jos homma ei suju.
 
Nyt on minullakin tuoreita parin viikon takaisia kokemuksia kerrottavana. Synnytys Jyväskylässä oli minulle oikein positiivinen kokemus. Kannattaa tosin etukäteen miettiä minkälaista kivunlievitystä voisi haluta kokeilla, sillä lääkkeettömistä ei juurikaan kätilö puhunut minulle ellen kysynyt. Useaan kertaan kyllä kysyttiin haluanko jotain lievitystä, ja sainkin välittömästi ne mitä pyysin. Suihku oli minulle se suurin helpotus heti alkuun. Ammeita ei tosiaan ole, ja ilokaasua ei saa synnytyssalien ilmanvaihto-ongelmien vuoksi.

Kätilöt olivat aivan ihania, ja etenkin hän, joka hoiti suurimman osan synnytyksestäni. Mukana oli myös opiskelija, joka oli huoneessa hyvin suuren osan ajasta. Epiduraalin pyysin, mutta se ei auttanut, johtuen selkäongelmistani. Sitä ei saatu laitettua oikeaan paikkaan, mutta vika oli siis minun fysiikassani, ei lääkärissä. Ja siitä kun pyysin epiduraalia, meni noin viisi minuuttia, kun lääkäri oli sitä laittamassa. Nopeasti tuli siis. :)

Mitään kivunlievityksiä ei tuputettu, ja niistä kerrottiin tarkemmin, kun vain osasin kysyä. Lopulta synnytyksessäni oli ainoana lääkkeellisenä lievityksenä kohdunkaulan puudute, PCB. Synnytys oli hankala ja päättyi imukupilla ulosauttoon pitkittyneen ponnistusvaiheen vuoksi. Mutta kätilöiden ja lääkärin ansiosta minulle jäi kuitenkin positiivinen kokemus mieleen.
 
  • Tykkää
Reactions: Hukkapiru
Itsekkin synnytin Keskusairaalassa, maaliskuussa ja todella huono kuva jäi synnytyssalissa vietetystä ajasta... Tai oikestaan koko synnytyksestä! Sen verran mainitsen, että todellakin on totta ettei henkilökunta (ainakaan lääkäri) kuuntele potilaan mielipidettä! Itse vaadin keisarileikkausta, koska tiesin ettei lapsi tule ulos ja jokin on vinossa... silti imukuppia väkisin tunkevat ja lääkäri jotakin sössöttää! Hätääsektioon päätyi. Onneksi meillä kaikki hyvin loppuje lopuksi :) Jyväskylän ks voisi parantaa asiakaspalveluaan...
 
Minulla aivan loistavat kokemukset kyseisestä paikasta. Kaksi lasta vanhalla puolella synnyttäneenä ja tätään syntyi tyttö uudessa moduulissa, Mitään pahaa sanottavaa ei ole, Tämän päiväinen kätilö + kätilöopiskelija olivat loistaia. Edellisen kivuliaan synnytyksen vuoksi kaikki toiveeni otettiin huomioon paremmin kuin hyvin. Loistava oli tuo TENS laite, kannattaa kokeilla.
 
Kokemusta rikkaampana täälläkin.

Synnytys kesti vuorokauden, ilman toimivaa kivunlievitystä. Hoitavia henkilöitä oli yhteensä kuusi, lääkäreitä heistä kaksi. Kiireelliseen sektioon mentiin lopulta, pysähtyneen synnytyksen ja tarjontavirheen vuoksi. Tämäkin vain sen vuoksi, että itse välttämättä vaadein päästä sektioon, vaikka lääkärit halusivat kokeilla vielä epiduraalia ja odottaa josko vauva kääntyisi oikein päin (mainitakseni tähän, että siinä alkaa kovempikin persoona murenemaan kun roikut tuntitolkulla oksitosiinitipassa ilman sitä toimivaa kipulääkitystä, ja henkilökunta seisoo kädet ristissä vieressä toteamassa että eihän tuo niin kipeältä näytä..).

Mitään ei mulle ehdotettu itse, vaan joka asia piti osata omatoimisesti kysyä. Ensisynnyttäjälle hankalaa, koska kokemusta edellisistä ei ole. Koko hommasta jäi niin paskanmaku suuhun, että jos seuraavaa joskus lähdetään odottamaan, en lähde ilman pelkopolia siihen odotukseen edes yrittämään. Valitettavasti näin tällä kertaa.

Suuret kehut kuitenkin leikkurin väelle, he olivat erittäin ystävällisiä, motivoituneita ja pitivät huolen että jokainen toimenpide tehdään huolella, ja siitä myös minullekin kerrottiin. Tämä oli erittäin positiivinen kokemus kaiken sen tylytyksen jälkeen, mitä salissa joutui kestämään.

Voin sanoa ainakin ensisynnyttäjille, että uskaltakaa vaatia, älkääkä antako periksi vaatimuksissanne. Se, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta, on tärkeintä.
 
Itse synnytin jyväskylässä joulukuussa 2011 ja luojan kiitos muutettiin just ja tää meidän kuopus (rv 34+1) saa syntyä TAYSissa.
Karseen epäystävällinen henkilökunta sattui kohdalle ja vaikea synnytys (25h ja lopulta imukupin avulla ponnistin 2h) jossa kukaan ei tsempannut yhtään. Eikä huomioinut sitä että oltiin siellä saamassa esikoista, mistään ei ohjeistettu. Kätilö suoraan sanoen vittuili ja valehteli, ja kauheesseen ääneen mm. Kommentoi ponnistusvaiheessa tulleesta kakasta.
Jos ois tää toinenkin pitänyt j-kylässä synnyttää niin synnyttystoivelistassa ois lukenut tuon vikan kätilön nimi että häntä en enää halua mua hoitaan. Synnytyskammo helpotti kummasti sillä kun sairaala vaihtui!
Sinne menossa oleville lohdutukseksi, moni tuttu on tuolla kans synnyttänyt ja heille on sattunut ihan mukavaa hennkilökuntaa!
 

Yhteistyössä