Tuplia odottavat LA heinä-joulukuun aikoihin 2013

Jk, ihana kuulla A:n "ihmeparantumisesta", kyllä kaikki askeleet parempaan päin on tossa vaiheessa tärkeitä! Kovasti jaksamista ja voimia sulle ja pojille ja mahtavaa, kun miehesi sai tota sairaslomaa! Leonorilta tulikin liuta hyviä vinkkejä sieltä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79
Onnea onnea hurjasti Miksa ja vauvat! :) Hienoa kuulla että kaikki meni hyvin ja vauvat ovat vieressä tuhisemassa! Tosi hyvän kokoisia molemmat. :)

Hienoa kuulla myös että JK:lla A-vauva voi paremmin - toivotaan että oma olosikin kohenee mahdollisimman pian!

Meillä neuvolakäynti takana - sykkeet löytyi A vipelsi 150 tahtiin ja B intoutui 160 vauhtiin kun ryhytivät mellastamaan mahassa. :) Sf-mittaa oli kertynyt 30 ja painoakin tullut yhteensä lisää jo 11,5 kg. Tuntui aika paljolta kun ei ole kovasti kertynyt nesteitäkään eikä lisää kauheesti ole kertynyt muualle kun mahaosastoon (tai sitten huijaan itseäni..).

Pohjoistuuli kyseli tuttipulloista, en osaa sanoa niiden kestävyydestä, mutta mielellään kuulisin mielipiteitä pulloista, kun juuri niiden hankintoja tässä on kaiken muun lisäksi pohtinut. Kannattaako hankkia valmiiksi muutamia erilaisia vai koittamalla sitten löytyy paras..? Varmuuden vuoksi siihen taitaa olla hyvä varautua jos imetys ei onnistu tai tarvitaan lisämaitoa ja muutenkin. Itsellä kun ei aiempaa kokemusta ole niin ei voi tietää miten lähtee sujumaan.

Onnea vielä kerran Miksa vauvautumisesta (tämä oli niin hyvä termi :)) ja hyviä vointeja kaikille tasapuolisesti!!

Elmeriini+möllit 27+5
 
Onnittelut Miksalle! Onpa hyvän kokoiset vauvelit :)
Mulla oli myös neuvolapäivä ja pyysin päästä sokerirasitukseen oman kurjan oloni vuoksi. Ihan järkky jano jatkuvasti, yölläkin. Huimaa ja sydän tykyttelee inhasti ja kädetkin välillä tärisee. Perjantaina sitten labraan, vähän jännittää kun mulla ei ole koskaan tehty sokerirasitusta, kuinka mä selviän 12h syömättä :O
Hb oli sormenpäästä 109 joten Obsidania on otettava vaikka siitä menee maha ihan sekaisin.. Ja mielellään pitäis se 2 tabua ottaa mutten kyllä pysty. Sykkeet oli A 143 ja B 149. Kovasti sai terkka taas etsiä kun poitsut menivät karkuun ;) Sf oli 31 ja painoa on yhteensä tullut vajaa 13kg mistä terkka oli tosi tyytyväinen, enemmänkin saa tulla ja toivottavaa olisikin.
Perjantaina jos sokerirasituksen jälkeen en ole ihan puolikuollut ajateltiin käydä hakemassa rattaat jotka varattiin jo kesällä ja pinnistä täytyis katsoa myös. Ja ehkä jotain muutakin, saa nähdä mitä mukaan tarttuu ;)
tuplat29+0
 
Onnea Miksa! Ihania uutisia. Ja hyvä, että leikkaushaava ei vihoittele.

Minua supisti tai puristeli mahasta koko päivän. Heti kun teki jotain tai käveli niin tuntui omituiselta. Myös vatsa toimi kolmesti. Menkkamaisesti jomotteli. Ruokakaan ei oikein maistunut. Soitin iltapäivällä synnärille ja katsoivat parhaaksi, että tulen näytille. Kanava on lyhentynyt vain muutaman millin viikossa ja kohdunsuu ehkä hieman enemmän auki kuin edellisellä kerralla. Ei siis mitään huolestuttavaa, mutta sain silti kortisoni pistoksen ja nähtävästi toisen 12 tunnin kuluttua. Lääkäri soitti naistenklinikalle, että mitä tehdään. Jään Hyvinkäälle nyt sitten ja täällä annetaan supistuksia estävää lääkitystä. Jään siis ainakin täksi yöksi tarkkailuun. Onneksi ei tarvinnut Helsinkiin lähteä. Kätilölle sanoin, että en usko todellakaan vauvojen syntyvän vielä. Oloilani on parantunut koko ajan ja luulen vain olevani aika tarkka kuulostelemaan tuntemuksia. Edellisissä raskauksissa kun niitä ei ole ollut paljoa ja synnytykset ovat niukka oireisesti lähteneet käyntiin, niin tosi pienetkin omituiset tunteet tulee rekisteröityä. Minulla on myös koko päivän ollut sellaiset housut jalassa, mitkä ovat varmaan puristaneet alavatsaa ja provosoineet kohtua.

No. Varman päälle mennään ja yö vietetään sairaalassa. Toivottavasti pääsen huomenna pois. Vähän jopa harmittaa, että en vain levännyt kotosalla ja katsonut huomiseen. Huomenna on viikkoja 33.

Jos obsidan ja retafer laittaa vatsan sekaisin, niin kokeilkaa luontaistuotekaupasta ja ihan joidenkin ruokakauppojen hyllyistä löytyy nestemäisenä erinomaista rautavalmistetta. Ei kuulemma sekoita vatsaa eikä ummeta. Ja on tehokkaampaa kuin nämä lääketabletit tai kapselit. Tuotteen nimeä en muista, mutta se on pitkä ja kuulostaa saksalle :D
 
jenniferi Tsemppiä sinne. Tarkoitit varmaan tota Kräuterblut-saftia? Sitä en oo kokeillut, mut yritän nyt toistaiseksi pärjätä tolla Retaferilla. Ei talous kohta kestä, jos testaa eri valmisteita.

Miksa Onnittelut! Hyvän kokoiset, mut olithan jo pitkällä. Pitikö muuten lääkäreiden ennakkoon antamat kokoarviot paikkaansa?

elmeriini mä voin kyllä lämpimästi suositella noita Aventin pulloja. Me päädyttiin niihin, kun jouduin viimeksi ostamaan rintapumpun. Varsinkin jos imettää osittain, niin kannattaa valita tuttiosaksi sellainen, joka muistuttaa rintaa. Me käytettiin aika pitkään sitä Aventin pienintä tuttiosaa. On kyl muillakin valmistajilla noita vähän enemmän muotoiltuja tuttiosia, mut niistä mulla ei oo kokemusta.

Pohjoistuuli
 
Onnittelut Miksalle ja pikkuisille! <3 Mukava kuulla että kaikki meni hyvin!

(Olisipa joskus itsekin tuossa tilanteessa, tuntuu aika kaukaiselta vielä. Ja toivottavasti onkin. Välillä vaan ajattelee että on tämä raskaus sekä fyysisesti että henkisesti niin kaukana edellisistä että ihme jos vauvelit joskus saa syliin..)
 
Miksalle oikein paljon onnea pienokaisista, oisivat voineet olla ihan yhden odotuksenkin lopputulos noilla mitoilla! ;) Ja ihanaa, että sektiokin meni hyvin! :heart: Millasessa huoneessa muuten oot? 3hlö huone? Saat varmaan pitää vauvat koko ajan vierellä ja kätilöiltä apua? Onnea vielä!

Jenniferille ja Jklle erityisjaksamista!
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79
Onnea Miksa! Nyt sitten ollaan täällä samaan aikaan, mutta eri osastoilla :D Nauti pikkuisista :heart:

Pohjoistuuli, mäkin voin suositella aventin pulloja. Kumit kyllä ostaisin uudet, mutta kyllä "kovat" osat kestää käyttöä.

Aamulla vielä itkin vedet silmissä kivusta, mutta tiheämmin ja useampaa lääkettä kun nyt saan niin olo on hyvä :) Luulen et tältä kuuluu normisti sektion jälkeen tuntua? Pientä haavakipua, jonka kuitenkin kestää?

Sain Laurin (B) tänään kenguruun ekan kerran. Isä on jo pitänyt häntä pari kertaa ja hänellä oli tänään Akseli (A) joka pääsi ensi kertaa kenguruun :heart: Se oli ihanaa! 1,5h siinä syliteltiin. Huomenna sitten toisin päin. Molemmilla on joitakin "pieniä" vastoinkäymisiä jatkuvasti, mutta se on ihan normaalia keskola-elämää. Mulle riittää se, kun kuulen lääkäriltä tai hoitajalta että pojilla on kaikki ok :)

Ihanaa vauvantuoksuista elämää pienokaisensa saaneille ja muille yhtä onnistunutta odotusta kuin Miksalla :)

Jk ja Pojat 2vrk
 
Miksa, onnea aivan valtavasti! Mahtavan kokoiset vauvat!! Pikaista toipumista sinulle, ja ihanaa vauvojen nuuskuttelua :)

JK, voi miten hyvä kuulla, että voit jo vähän paremmin, ja että pääsit vihdoin vauvoja sylittelemään! Toivottavasti jokainen päivä on teille parempi kuin edellinen <3

Salla 27+2
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79
Miksalle onnittelut pienistä! :) ihanaa jk että sait kenguruhoitoon vauvat :) taisin sun jk "tunnistaa" tuolta fb kaksoset&kolmoset yhteisöstä :)
Täällä poksu ny rv36 :) enää viikko ja pääsen tästä pötsistä eroon, en millää malta odottaa että saisin omat pienet syliini:heart:
T:Minde87
 
  • Tykkää
Reactions: Karcci ja Jk79
Helouuu :)

Miksa oi miten hienot pienet suuret yskilöt, onnea :heart:

Jenniferi ollaan menty siis eilen ristiin Hyvinkäällä :) Mä olin siis aamun siellä ultrassa... Mutta hyvä että ei oo kohdun suulla tapahtunut mitään suria muutoksia ja tosiaan peukut sille että pääset tänään kotio.

Jk voi ihanaa että olet päässyt kenguruäidiksi :heart: Mä toivon ja uskon että jokainen kerta lähellä äitiä ja isää auttaa niitä pieniä huimasti. :)

minde viikko!!aattele!! Menee vaikka päällään seisten ;)

(.) Noniin, RU siis eilen ja kaikki hyvin :heart:

Lapsivettä oli molemmilla hyvin ja se "kalvo" niiden välissä näky tosi hyvin. A on näillä näkymin tyttö ja painoarvio oli 281g ja sitten taas B varma poika ja painoa 306g. Pituutta mä en osannu noista papereista tulkita :D
Tärkeintähän oli et kaikki on kunnossa ja sen lauseen tullessa lääkärin suusta.... KIITOS :) Nyt sit 4vkon päästä seuraava ultra.

Ultras myös kohdunkaulan joka oli siis 43mm eli äärettömän hyvä ja katto et oliko istukka "tippunu" alaspäin takaseinässä, mut siinäkin oli siis 6cm viel matkaa kohdunsuulle, joten sekin oli hyvä.

Mä voin vaan todeta, et oon maailman onnekkain pieni ihminen tai ainakin siltä musta tuntuu :heart:

Voimia...ihan kaikille ;)

19+5

Edit: ainiin.....molemmat on siis PT eli neiti saisi siis kääntyä ;)
 
Viimeksi muokattu:
Ihanan positiivinen Karcci :). Ristiin ollaan kuljettu. Tulin itse vasta illansuussa.

Pohjoistuuli: tiedän tunteen. Meillä on kotona muutamaa rautavalmistetta, kun on olen kokeillut edellisissä raskauksissa, mikä toimisi. Ei ole tehnyt mieli ostella enää yhtään valmistetta ennen kuin edelliset on käytetty.

Kääk. Hyvä tulla lepäämään sairaalaan ja nukkua kolme tuntia koko yönä. On tosi levännyt olo. :kieh:
 
  • Tykkää
Reactions: Jk79
Moikka!

Salla, nyt kyllä alkaa tuntumaan että jokainen päivä on meille parempi :) Pienellä varovaisuudella kuitenkin tarvii vielä mennä. Luvattiin että jos pärjään tämän päivän ja ens yön ilman kipulääkitystä, pääsen huomenna kotiin! :) Liikkuminen on yhä kivuliasta, mutta mieluummin mä kotona makaan kuin täällä. Tuntuu siltä kuin muuttaisi :D Aika tovi vierähtäny täällä.

Tänään sain Aleksin eka kerta kenguruun :heart: Mummo ja vaari olivat tänään pikkuisia ensi kertaa katsomassa, mami tulee huomenna. Isosisarukset otan mukaan sitten kun pystyn ite liikkumaan.

Minde, siellähän minä :)

Jk ja pojat 3vrk
 
Tänään taas kuulemaan ne sanat "sä mitään saikkua tartte" :stick:

Katrillin viikko:
lauantai kaksistaan 4 veen kanssa. Isännällä maatilan nurkkahommia.
Sunnuntai normivapaapv (eli 2 krt navettahommia isännällä, ei muuta).
Maanantaina hommaan itseni töihin ja lapsukaisen hoitoon, isäntä on jo navetassa.
Tulen töistä, haen lapsen, teen ruokaa, mennään temppujumppan. Isäntä on lähtenyt suoraan navetasta toiseen työhönsä asiakaskäynnille, josta tulee puoliltaöin (neuvomassa maatiloilla).
Ma-ti yönä unta pari tuntia, raskas hengittää, asennon vaihtaminen vihloo alapäässä. Ti töihin puoliksipäiviksi. Loppupäivä kotona lievässä kuumeessa ja kurkkukivussa. Isäntä tulee klo 8. Normaalisti tulee puoli 7 navetasta, mutta nyt on jotain metsähommia.
Keskiviikkona kipeänä kotona. Normi-ilta.
Torstaina töihin. Isäntä lähtee navetan jälkeen metsälle, tulee 8: lta.
Anoppila on 700 m päässä. Ovat eläkkeellä ja auttavat, mutta koska isäntä ei pysty yksin laskemaan lehmiä ulos/sisään, siellä on oltava apuna ja toisaalta muuten siellä menisi vielä kauemmin aikaa...

Olisi kiva kun jaksaisi tehdäkin jotain lapsen kanssa hoitopäivän jälkeen!! mut enhän mä mitään lomaa tartte, ennen kuin viikolla 28 ja sekin on yksilöllistä. Sitähän ei lasketa, et olin jo viikon saikulla. Kun mullahan on mennyt tähänkin mennessä niin hyvin tämä raskaus... Ai niin, äitiyskortin mukaan (kirjoitusvirhe) viikko vaihtuu lauantaina. Minun mukaan tiistaina. Eli kun heidän mukaansa alkaa ( työ)viikko 28, niin minulla vaihtuu heti seuraavana päivänä 29: ksi.

Viimeksi perusteet töihin laitolle olivat: erinomainen verenpaine ( ollut koko raskauden ajan), kohdunkaula pidentynyt sohvalevolla 0,6 cm viikossa ja se, että viikkoja ei ole vielä 28. Voisiko olla joku vaihtoehto sohvalla makaamisen ja työssäkäymisen välillä?!

Fyysiset kivut tietty päälle.

Anteeksi purkaus! :D

Katrilli 25+3. (24+6)
 
Viimeksi muokattu:
Katrilli, tuo kuulostaa niin epäreilulta !! Mä oon itseasiassa pelänny just tuota samaa, mulla tosiaan mies on aina viikot reissussa ja 3- ja 2-vuotiaat kotona. Just juttelin miehen kans eilen ku saapu reissusta, et mulla on jo nyt (!) välillä niin kipeänä joka paikka ja tuntuu, et ei vaan jaksa fyysistä työtä enää kauaa. Pelottaa juurikin tuo, että jos mua ei laitetakaan saikulle kuin vasta joskus 30viikolla. Voi toki vaikuttaa, et oon tässä jo kolmatta viikkoa flunssassa, ei taidakaan mennä ohi, ennenkuin masusta pääsee eroon..

Osa on ilmeisesti saanut vaikutettua jonkin verran itse saikkuun kertomalla omaa olotilaansa ? Miten muuten muut odottajat, koska jäitte saikulle ? Mulle neuvolantäti kyllä puhui, et RU:n jälkeen laittavat varmaan äitipolille ajan 4viikon päähän ja siitä sit varmaan saikulle, mut eipä tuota uskalla sen varaan laskeskella..

Tuosta hoitohommista on ollut täällä puhetta, meillä on lapset ollut nyt perhepäivähoidossa ja ensin mietittiin, et jos jätettäis ne vielä hoitoon. Sit tajusin, ettei se meillä toimis, koska mies tosiaan on reissussa viikon, niin mulla ei ole mitään toivoa kuskata lapsia joka aamu pakkasilla tuplien kanssa. Joten sanomme hoitopaikan piakkoin irti. Onneksi on olemassa anoppeja, jotka elävät niin hengessä mukana ! Meillä anoppi on ottanut loppuvuodesta kuukauden lomaa, sen jälkeen tekee vain puolikasta työaikaa ja on varautunut ma-to hoitaan meidän lapsia. Joten se järjestyi meillä paremmin kuin hyvin ! :)

Tuttipulloiluista, mulla tosiaan imetys ei ole luonnistunut kummaltakaan ja toinen oli koliikki 7kk. Silloin tuli kokeiltua noita tuttipulloja aika reilusti ja meille oli paras MAM-merkkinen AntiColic-pullo. Siinä on pullon pohjassa tiiviste, joka päästää tarvittaessa ilmaa pulloon. Toimi meillä kyllä parhaiten !

Että tällainen purkaus sitten täältä ! Havaittavissa tosissaan perjantai-väsyä töissä.. ;)

Mut vielä tsemppiä JK:lle, toivottavasti pääset kotiin lepäilemään ja nautiskeleen OMASTA sohvasta ! :)

Miksalle vielä onnea vauvautumisesta, ja niinku Maibei taisi sanoakin, tuntuu, ettei ite koskaan saavuta tuota tilannetta, missä JK ja Miksa jo on.. :)

Bubblis ja masuasukit 17+1
 
Katrilli. Ihan sama juttu minulla paitsi, että mulla oli alta 100 hemog ja verenpaineet 89/47 ja pyörrytti. Syke 90. Teen ns hoitotyötä vaikeasti kehitysvammaisten kanssa ja työ on siis fyysistä. Eivät oikein lämmenneet sairauslomaan edes silloin, kun soitin makuuasennosta äippäpolille ja haukoin happea. olin viikolla 26-27, kun sitten sain ensin työterveydestä muutaman päivän lomaa ja erikseen varatulta neuvolalääkäriltä loppuajaksi saikkua. En ml valittanut aiemmin, vaikka töistä tullessani tein ruuan lapsille ja vain makasin sohvalla. Mies tekee kahta työtä, joten itekseen pärjäilin. Ajattelin, että jaksan kyllä töissä. Jaksoinkin kunnes en enää saanut happea ja en mahtunut pesemään asiakkaita tai nostamaan heitä. Tuntui niin petturuuksien petkuttajalta, kun silkkiin ei ollut mitää varsinaisia raskausoireita ja kyse oli vain voimattomuudesta ja jaksamattomuudesta. Laiskaksi tunsi itsensä. Tuosta vasta kuukausi eteenpäin, niin alkoi tulla sitten kaikkea mahdollista kohdunkaulan lyhenemistä, suun avautumista ja vaikka mitä, minkä olisi voinut välttää levollisemmalla otteella. Mutta kun enhän minä ole ollut sairas ja raskaus on kokoajan edistynyt hienosti! Nytkään en oikein voi ottaa rauhassa, kun en ole saanut jörjestettyä lastenhoitoja ja siivouksia ym jotenkin etukäteen ja varautuen.

Kerro neuvolassa sun tunteista ja fiiliksistä. Ja jos et muuten jaksa, niin mene päivystykseen. Ne löhettää sinut äippäpolille, mutta ainakin vakuuttavasti yrität silloin ilmaista, ettö et jaksa.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä poksahteli eilen täyteen 11+0 :)

Välillä mielen valtaa suuri epäilys siitä, että onko tää tapahtumassa oikeasti meille. Tai jos... jokin asia menee pieleen, eikä saadakaan pitää molempia? Entä jos ultrissa tai seulonnoissa selviää jotain ikävää? Onko mun vatsassa oikeasti mitään elävää tai pitäisikö mulla olla jotain oireita?

Sitten välillä taas tulee mieletön onnen tunne, että kyllä kyllä, ei tässä voi mikään mennä vikaan tällä kertaa. Me saadaan kaksi pientä kääröä keväällä ja mä elän mun elämän parasta aikaa toistaiseksi, ennen kuin se taas paranee lasten synnyttyä.

Ihan lähipäivinä mun vatsassa on vahvistunut sellainen pieni paineentunne ihan alhaalla ja häpyluun päälle viikolla 9+ ilmestynyt pallukka tuntuu vaan suurenevan hiljalleen. Uskaltaiskohan sitä nyt viimein ottaa vähän rennommin ja odotella ihan rauhassa rv 12+4 olevaa ultraa, vai mitä mieltä olette? :D

ralliruutu + sintit 11+1
 
Synnytystavoista vielä kirjoitan

Sain jutella pitkään kätilön kanssa, joka jaksoi viedä kysymyksiäni lääkärille ja pohtia tilannettani tai ajatuksiani.

Noin 10 vuotta sitten Hyvinkäällä ainaskin tehtiin poikkeuksetta sektio, jos vauva A oli perätilassa. Jos vauvat taas olivat ennenaikaisia niin ne siirrettiin Helsinkiin syntymään kuten edelleen tehdään. Helsingin suunnalla ja nähtävästi muissakin isommissa synnytyssairaaloissa ihan pienet vauvat siis keskoset pyritään synnyttämään alateitse, sillä vauvojen kunto jotenkin kestää paremmin sen kuin leikkauksen. Tietenkin on tilanteita, milloin leikkaus on keskostenkin kohdalla ainut vaihtoehto. Eli näillä viikoilla kuin olen 33 vko pyrittäisiin perätilasta huolimatta alatiesynnytykseen. Ovat niin pieniä, että mahtuvat miten päin tahansa tulemaan.

Lääkäri, joka oli vastaillut kysymyksiini oli pitkään toiminut Helsingissä naistenklinikalla ja sitten pitkään Hyvinkäällä. Hän ei ollut koskaan itse ollut sellaisessa alatie synnytyksessä, missä perätilassa olevalle vauva A:lle olisi käynyt mitään. Tai b:lle. eikä hän ollut kuullut tällaisista tapauksista. Tarkoittaen, että lähemmäs tätä päivää tultaessa ollaan alettu alatie synnyttää perätilasta huolimatta ja ihan hyvin kokemuksin.

Leukojen hakautuminen on riski, mutta harvinainen ja sitä tarkkaillaan ultralla ennen synnytystä ja sen aikana. B vauvaa voidaan ulkoisesti työntää syvemmälle ja kauemmas. Todennäköisempi riski olisi, jos napanuora pulpahtaisi ulos ennen kuin vauvan pää on ulkona, sillä puristuksissa oleva nuora aiheuttaa hapenpuutteen. Tällöin vauva on saatava pikaisesti ulos ja äidillä pitää olla tilaa lantiossa, jotta vauva saadaan vedettyä ulos nopeasti.

Eli vastaus oli, että koska minä haluan alatiesynnytyksen ja olen hyvin motivoitunut siihen kivusta huolimatta, niin sen mahdollisuutta tarkastellaan ja mietitään kun synnytys oikeasti on käsillä. Lantio magneettikuvataan kenties, jotta varmistutaan tarpeellisesta tilasta javauvojen asentoa tarkkaillaan, jos sittenkin alateitse synnytys onnistuisi.

Ehdoton ei alatie synnytykselle ja ehdoton kyllä sektiolle on silloin, jos vauva A on tulossa jalka tai molemmat jalat edellä. Tällöin napanuoralla on liian iso riski tulla ulos. Jos vauva on täydellisessä perätilassa eli tulee peppu edellä, niin alatie synnytys on mahdollinen. On kaikkien etu, jos leikkaukselta vältytään. Mutta mitä tahansa voi tapahtua, joten tilannetta arvioidaan jokaisella kontrollikäynnillä ja päätös sitten tehdään, kun tosissaan nöyttää siltä, että synnytys on "hollilla". Minun kohdalla synnytykset ovat ollet niin nopeita, että kenties on liian vähän aikaa miettiä alatiesynnytyksen mahdollisuutta tai jäädä arpomaan mitään, mutta toiveeni otetaan vakavasti ja sitä kuunnellaan.

Hyvä vastaus ja minulle tuli hyvä mieli. No. Vauva A on ollut kaikissa asennoissa tämän raskauden aikana. Nyt hän olisi tulossa jalat edellä eli se sektio näyttää jokatapauksessa todennäköisimmältä. Ei kuulemma enää kamalan paljon pääse vaihtelemaan asentoa. hankala vauva jo ennen syntymäänsä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: maibei
Ilmoittautumishuoneen kätilö kyseli vointia ja totesi, että oletkin varmaan sitten saikulla. Ai et vai? :LOL:Mutta onneksi oli eri lääkäri, joka laittoi saikulla äippäloman alkuun saakka! Syynä mm. väsymys. Tarkoitus ei kuulemma olekaan pitää töissä siihen saakka, että joutuu suoraan sohvallamakoilijaksi.

Valittakaa, siskot! :D
 
Katrilli, hienoa, että sait saikkusi! Kyllä se jatkuva huoli siitä, mitä se työ tekee kohdunkaulan pituudelle ja muulle on varmasi rasittavaa, hyvä että pääset ottamaan vähän iisimmin :)
Kateellisena (mutta toki iloisenateidän puolestanne) lueskelen juttuja avuliaista sukulaisista yms. Meidän tilanne on se, että anoppi asuu Uudessa Seelannissa, ja oma äitini on liian sairas auttaakseen lasten kanssa. Vähän mua hirvittää tuo oma jaksmiseni neljän pienen lapsen kanssa (vanhin on jo koulussa, muut kolme kotihoidossa) tässä raskauden loppuaikana, mies kyllä tekee kaikkensa auttakseen illalla, mutta pitkää päivää hänkin tekee. Noh, tulipahan nuristua, ehkäpä mä kaipaan vaikka hyvää leffaa sipsipussi sylissä, ja maailma näyttää taas aurinkoisemmalta ;)
'
Iloista, ihanaa syysviikonloppua kaikille!

Salla 27+4
 
  • Tykkää
Reactions: Katrilli79

Yhteistyössä