Turun äidit II

Hei vaan!
Syksy toi ainakin meille kiireet tullessaan, oli se äitiysloma vaan niin leppoisaa aikaa... vuodenajasta riippumatta. Haikeana muistelen tuota elämäni ihaninta vuotta! Ei tule samanlaista enää ikinä, väistämättä on erilaista lomailla sitten kun on jo yksi lapsi ennestään, tai useampia. Toivottavasti teitä nyt vielä joskus kuitenkin näkee. On tämä palstalla hilluminen sentään aika köyhää oikeaan treffailuun verrattuna.

:|
 
Jätkällä on ollu parina päivänä vähän lämpöö ja nukkunu levottomasti... On sit kiukuttanutkin. Mies kävi iltasella kaupassa ja poika huuti ku palosireeni, vaikka olin ihan vieressä. Jos ei tahtoonsa saanu läpi, niin mikään ei meinannu viedä ajatuksia muualle. Annoin särkylääkettä, kun kovasti on tänään hangannu ja kuolannu... Hampaitahan siellä taas. Alhaalla punkee kulmikset. Tällä kertaa oli helppo jopa kurkata, kun on edessä ja huutaessa suu valmiiks auki. :D Jotain hyvää siis siitä parkumisesta, kun muuten olis jääny arvailuks mistä kyse. Ei tuo kipeen olonen tosin o ollu, joten aavistus oli.

Kohta on taas viikonloppu ja viimesiä hommia ennen lähtöä pitäs muistaa hoidella. Oon jo vähän kattonu tavaroita valmiiks, ettei tarvi sunnuntaina kukkua yömyöhään pakkaamisen kanssa tuskaillessa. Mies tulee parin päivän päästä perässä, joten ei haittaa, vaikka jotain unohtuiskin kyydistä. Stressaan silti... :ashamed:

Eilen sain shoppailla rauhassa, kun mies otti pojan mukaansa kotiin lähtiessä... Löytykin aika kivasti mitä etin, vaan sukkikset jäi uupumaan. Huomenna sit niitä osteleen, kun pohjosessa ei varmaan ilman välihousuja tarkene. Poika siis menee pariks päiväks hoitoon mummun ja papan luo, että pääsen miehen kans mökkeileen. Sen kummempaa reissua me ei sit tehdäkään.

Tapaamista olis kiva saada aikaan sit ku palailen. :)
 
Isi lähti tänään taas töihin pitkän loman jälkeen! Tuntuu että päivä on mennyt ihan hurahtaen ohitse, nyt tyttö nukahti ja poika leikkii tuossa vieressä. Tyttö valvoo jo monen tunnin pätkiä, on sylihiiri niinkuin kuuluukin olla tuossa iässä. Onneksi kantoliinat on keksitty! Viime yönä nukuttiin ekaa kertaa tytön kanssa makkarissa. Tähän asti ollaan jouduttu nukkumaan olohuoneen sohvalla, ettei Verkku heräisi. Hyvin se yö meni, mutta Verkku kyllä heräsi sitten kuitenkin ja lopulta nukuttiin samassa sängyssä kaikki neljä:) On sen kuitenkin totuttava siihen että huoneessa nukkuu tästä lähin myös pikkusisko.

Oletteko jo kuulleet Emon Suojissa-tapahtumasta 19.10? Onko paikalletulijoita? Me ollaan menossa ja olen viemässä sinne kirppisosastolle kasan vaippoja ja liinoja.. onneksi tässä on aikaa pähkäillä, mistä kaikesta meidän kannattaa luopua.

Nyt tuli meidän isikin jo kotiin ja tyttönen heräsi:)
 
meillä sairastellaan..nyt ollaa jo viikon oltu kipeitä..mut onnex tuo Janette on sentää jo tervehtynyt,mutta edelleen minä,Jenna ja Jasmin ja Juho ollaa kipeinä ja kävin tänää lääkärissä niin nyt Jennalla on elämänsä ensimmäinen korvatulehdus :(
Sitten kun toimitin vähn myöhemmin päivällä pari lappua sinne tarhaan niin se johtaja rupes väittämään että miksi me ei tuoda tyttöjä sinne kun ei ne kummiskaa kipeitä ole..johon mä näytin sen minkä lääkäri kirjotti niin silti väitti vaan vastaan..jotenkin tuntuu nyt siltä että en kyllä vie noita muksuja sinne enään ikinä
 
Heippa!
Kiva kuulla taas teidän kuulumisia vib! Olisi se vauva kyllä ihana ja tervetullut meillekin. Noh, kaikki aikanaan! Hyvä että muistutit myös emon suojissa -tapahtumasta, varmaan tullaan tytön kanssa paikalle. Jospa teitä muitakin siellä viimeistään näkisi sitten!

Ikävä kuulla sairasteluista, ei ole ihan tuntematonta meilläkään. Räkä roiskuu vaan, ei onneksi muuten ole tyttö mitenkään kipeän oloinen vaan riehakas kuin mikä.
 
me nukuttiin pari kk kaikki 4 samassa sängyssä :p sitten jorille kelpas oma sänky taas, ja tuli parina yönä viereen. nyt päiväkodin aloituksen myötä jori nukkuu vieressä lähes jokainen yö/aamuyö, ja pinja omassa sängyssään kumma kyllä :D
 
Päätin nyt kirjoitella tänne, kun aikaisemmin en ole uskaltanut. :p
Olen kohta puoliin toivottavasti äiti. Laskettuaika oli ja meni eilen, joten nyt vaan odotellaan. Olisi mukava tutustua Turun seudun äiteihin, minulla kun ei äitikavereita ole. Kaikki kaverit ovat vielä lapsettomia ja tuntuu etteivät ihan jaksa enää tätä raskaushöpötystäkään. :)
Oon 25-vuotias, ensimmäistä lasta odotan ja tosiaan Turussa asun.
 
Heipat kaikille uusille ja vanhoille!

Meidän pino on aivan mahdottoman hiljainen. :( Nyt KAIKKI kuulumisia kertomaan.

Meillekin tuo syksy toi aivan uudet kujeet ja vanhat tutut kiireet. :) Pimu aloitti kolmiperhepäivähoidossa syyskuun alussa ja kovasti ollaan pidetty meidän hoitajasta ja uusista leikkikavereista. Tosin siivouksesta ja ruuanlaitosta saa tämän hoitomuodon ansiosta nauttia oikein urakalla. Pysyypähän asunto koko ajan ihan tip-top-kunnossa, valmista ruokaa on jatkuvasti jääkaapissa ja typyä ei joka aamu tarvitse kuskata minnekään. :) (Näitä plus-puolia hoen siis siivotessa.)

Mitäs muuta?? Varasin jo kalenteriin tuon emon suojissa- päivän. Ollaan ehdottomasti tulossa!!

mansikka ja pimu 1v 1,5kk
 
Tottelen nyt sitten mansikan mahtikäskyä ja tulen heti kuulumisia kertomaan.

Meidän tytteli oli ensimmäistä päivää tarhassa tänään. Vietiin aamukahdeksaksi, heti nostettiin aamiaispöytään ja sinne jä lusikka kädessä ihmettelemään. Ei ollut itkenyt koko päivänä, vaan leikkinyt ja syönyt reippaasti ja harjoitellut hiekkakakun leipomista. Tai no, hän oli nyt nelisen tuntia eli ei mitenkään koko päivää... Huomenna katsotaan jos olisi hieman pidempään. Ensi maanantaina olisi tarkoitus sitten olla jo koko päivä, jos tämä nyt menee ihan mukavasti. Ei kyllä edelleenkään ole mitenkään huippuhyvä olo itsellä tästä asiasta - tämä mennyt isäkuukausi oli kyllä aivan huippuihana - mutta kai tämä on nyt tätä sitten meidän perheen elämä. Toivottavasti tosiaan nähdään emon suojissa kaikki! :)

Missäs muuten Nitsku, ei ole aikoihin kuulunut mitään? Huhuu! Entä Raitapaitojen kuulumiset? Myykin epätavallisen hiljaa... syyn arvaammekin... :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinkeärouva:
Myykin epätavallisen hiljaa... syyn arvaammekin... :D
Joo, hääreissullahan mä oon luurannut. =) Oltiin kolme yötä mökillä ihan kaksistaan ja oli tosi ihanaa... Järven rannalla, sai saunoa ja nukkua miten tykkäs, istua kodassa iltaa viettämässä nuotion ääressä ja marjoja sai napsia pihasta. Oi elämää! Jätkää oli kova ikävä, mut hyvin oli pärjänny isovanhempiensa ja kummin hoidossa... Reipas poika. :heart: Tais olla meillä isompi ikävä ku pojalla... :LOL:

Kävästiin Oulun kautta reissu, ettei pojalla tulis niin paljon kilometrejä ja paikan vaihtoa vähän väliä. Kotiuduttiin eilen. Nyt sitten jälleen kerran tavarat hakee paikkaansa... Loputonta järjestelyä meillä, mut tuleepa hankittua viimein pari hyllyä lisää.

Osaava nainen -messutkin on tulossa... Onko sinne suuntaajia? Mä meinaan mennä, kun lapsuudenystävällä on siellä osasto toiminimeensä liittyen ja onhan siellä muutakin jännää.

Olisko viikonloppuna halukkaita tapaamiseen?

*Muoks* Niin ja uusille tervetuloa! =)
 
Heippa!

Kiva oli taas lueskella teidän kuulumisia!

Ihanaa ajatella sitä VIB:n elämää nelistään kahden pienen lapsen kanssa yöunilla. Siitä ei läheisyys parane :) Niin ihania sellaiset pienet tuhisijat. Ja kun pysyvät tuhisevina vaan niin kovin lyhyen aikaa.

Tervetuloa minunkin puolesta uusille. Minä taidan olla jo tätä täältä pois hiipuvaa sorttia. Tai täältä ei välttämättä mutta treffeiltä, valitettavasti! Muutenkaan en kovin ahkera kirjoittelija ole, menee tämä netissä olo aina näin yötyöksi. Ja nyt aloitan kuun alussa työt. Huomenna mennään tutustumaan päiväkotiin, luulen että menee kanssa meillä niin että äitiä jännittää enemmän pienten puolesta. Aika sopeutuvaisahan nuo pienet kuitenkin.

Nyt kirjoitusvirheitä pukkaa jo niin paljon että on aika mennä nukkumaan. Kaikille hyviä voiteja! Toivotaan ettei syksy pöpöt kovin jyllää!


Iso onnittelu tuoreelle rouvalle! Ihanaa oli varmasti nauttia oman kullan kanssa syksyisestä mökkeilystä!
 
Kiitos Hiiriemo! =)

Juu, tää pino tosiaan tipahtaa, kun on niin hiljasena porukka... Olisko tapaamisesta kiinnostuneita?

Mä oon jumittanu naamakirjaan ja sit on kaikkee muuta pientä puuhaa... En o sit malttanu enemmälti palstailla. Hyvää kuiten kuuluu... Poitsu hautoo jälleen hampaitaan, mut en oikein saa selvää vaivaako ylhäällä vai alhaalla. Kulmiksia siellä punkee, mut kauan näyttää kestävän niidenkin työstäminen. Muuten arki sujuu normaalisti... Nukahtaa omaan sänkyynsä yksin, yleensä ilman vehtaamista.

Nokkapullosta pitäs päästä vähitellen, mut täytynee odottaa tuon hammasoireilun ohi. Nokkamukista on onneks alkanu tykkäämään, kunhan siinä ei o venttiiliä. Välillä aika märkää touhua. Maito kelpaa kuiten vaan nokkapullosta... On sellanen lussuttaja tuo meidän poika. Tuttiakin mutustais, mut annetaan vaan unille... Vierotus tarkotus ajottaa jouluun. Sanojakin tulee nyt vähitellen. Kovasti yrittää sanoa, joitakin oppinutkin ihan oikein ja viittoo kiitos. Oikeeoppisesti ei, mut ymmärrettävyys tärkeintä. Ennestään osas viittoa veden. Seuraavaks opetan pottasanaston, jos vaikka pääsis pikkuhiljaa päivävaipoista eroon.

Sellasta meille. :) Mitäs muiden elämään?
 
Isi otti poikalapsen mukaan kauppaan, oi mikä ihana rauha!

Onnittelut meiltäkin Myy :heart: Onpa teidän pojalla kova kehitys päällä:) Vernerin pottailu on hieman hataralla pohjalla, eihän se malta istua siinä kuin sekunnin murto-osan. Pikkuhoususiltaan on aika paljon täällä kotona, mutta niitä housuja sitten saakin vaihdella koko ajan:) Tosin tekee sitä että ottaa housut ja vaipan pois ja pissaa sitten lattialle. Eli jonkinlaista ymmärrystä alkaa olla tuon asian suhteen, kunhan ymmärtäisi vielä että mikä merkitys sillä potalla on... Mutta kaikki aikanaan, ei kiirettä ollenkaan.

Meillä ei nokkamukia ole ollutkaan, poitsu juo pillistä mukista. Eikä mitään sanoja oikeastaan tule, äikkä, isi ja kakka melkein ainoita... Villikko on poika, menossa koko ajan ja hurjaa vauhtia! Silmät saa kyllä olla selässäkin:) Olikos se Pinjaa kun Verneri komensi viikonloppuna siellä Mammakeitaalla? Välillä kun jutellaan miehen kanssa jostain, niin Verneri tulee meitä komentamaan että olkaa nyt hiljaa, täällä ei puhuta!

Oli muuten kiva törmätä myös teihin Raitapaita ja Pinkeä:)

Pikkuinen tyttönen vähän inisee, onkohan nälkä jo toisella..
 
täällä edellee sairastellaan,nyt meijän kaikki muksut o olleet korvatulehduksessa sekä flunssassa.Nyt vielä meijän Jennalla on sitte 39 kuumetta sekä oksu tauti.

Juho ryömii ja nauraa ja syö soseita tosi hyvin.Sekä on oppinut hassun liikkumatyylin ja hauskaa näyttää olevan kun huomaa et niinki pääsee eteenpäin :D
 
Hellou! Ajattelin vähän kysellä, että minkälaisissa paikoissa ootte käyny tääl turussa pienen vauvelin kanssa...siis tarkotan että onks täällä jotain sellasii "vauva kahviloita" tai jotain?? oon muuttanu tänne turkuun tossa vähän aika sitten ja sosiaalinen elämä on täällä aika nollassa mun kohdalla kun ei tunne ku miehen noita sukulaisii...jes =D Ja nyt olis kiva jos ton meidän kohta kuus viikkosen pikkasen pojan kanssa sais jotain elämää aikaseks ku olla täällä kotosalla... :/
 
Heippa Elbe!

Täältä huutelee viikko sitten työelämään palannut entinen kotiäippä, en oikein vieläkään ole moista asiaa itse täysin ymmärtänyt. Kun kaikki vielä niin uutta, muttta kun homma muuttuu arjeksi, varmasti tajuan eten tosiaan enää pääse tyttöjen kanssa kahviloihin päivisin hengailemaan....

Marakatti on kiva. Tai siis edes sinne uuteen en ole pääsyt käymään, mutta vanhassa kävin usein. Mutta uusikin on kuulemma kiva. Sinne voi hyvin mielin mennä "yksin" lapsen kanssa ja aina löytyy juttu seuraa. Enemmän siitä infoa MLL netti sivuilla. Tällä porukalla näimme varmaan siinä Foorumissa missä se pieni cafe singn. Se viihtyisä kiva kahvila ja hyvä hoitopöytä. Aula cafee on kanssa kiva. Arts Nova museon yhteydessä, siis ihan oma kahvila.

Mutta mukaan vaan MLL ja ensi ja turvakodin ja seurakunnan perhekahviloihin. Olisiko seurakuntatalolla ma se leppäkerttu. ja ensi ja turvakodin kahvilapäivää nyt en muista. On siis kanssa yleinen kahvio kaikille ja kiva paikka! Ja Marakatillakin tietyt päivät kun on kahvilana. Mielestäni kivoja kun on lapsille/vauvalle leikki seuraa ja äipälle hetkeksi vapaat kädet, kun pienet voivat rauhasssa tutkia paikan "uusia" leluja toisia lapsia. Ja noissa sit kuitenkin paikan omaa väkeä leikittämässä ja höpöttelemässä. Minustakin saisi seuraa, mutta kun nyt tämä työ häiritsee niin tätä päivä elämää :( Että toki joskus sit aina klo 17 jälkeen...

Toivottavasti löydät ne omat jutut, Itse tänne muuttaneena muistan että se vei sen muutaman vuoden, että sellainen oma kaveri piiri alkoi kasaantua. Mutta jos muuten "juttu" seuraa kaipaat kirjoittele yv:tä :)

Nyt hyvä yötä!
 
Hei hiiris ja elbe ja muut uudet ja vanhat!
Hyviä vinkkejä tuli hiiriemolta, ja itse lisäisin vielä, että kannattaa huudella palstalla sinnikkäästi toisia äitiyslomalaisia Turusta, joilla suunnilleen samanikäisiä vauvoja (muutaman kuukauden tarkkuudella) - kyllä se tylsyys kotona istuskeluun kaikilla ennen pitkää iskee! :D

Leppäkerttua taitaa olla perjantaisin, mies on meidän tytön kanssa siellä välillä käynyt. Sitten kun vauva kasvaa, voi olla tuolla seikkailuopuistossakin kaikenlaista ohjelmaa, kannattaa tarkistaa. Itseä harmittaa, kun en sitä jotenkin älynnyt äitiyslomalla! NO ensi kerralla sitten.
 
Hiiriemolta ja pinkeeltä tulikin tossa hyviä vinkkejä. Täällä tosiaan on noita mammapinoja, vauvapuolellakin yksi. Kantsii kysellä tapaamisia, niin pääsee tutustumaan useempaan samalla kertaa. Ite oon tykännyt ja pari hyvää kaveriakin, jopa ystävää, on löytynyt. Niin tytöt, kyllä mä teidät (nimeltä sen kummemmin mainitsematta) taidan ystäviks määrittää. =)

Mulla on nyt sellanen tilanne, että syksystä tai muusta johtuen mua laiskottaa... En oikein malta vääntäytyä tapaamisiin uusien tuttavuuksien kanssa, kun kotonakin on hommaa ja liian usein tulee laiminlyötyä kavereita / ystäviä. Koitan ryhdistäytyä. Mielelläni mä uusiin ihmisiin tutustun noin yleensä, nyt vaan on ollu vähän veto pois. Kai tää flunssakin vaikuttaa.

Ystäväpariskunnan miekkonen poikkes meillä ja annoin mukaan kassillisen vauvanuttuja. Niillä kun on toinen tulollaan ja esikoisen vermeet laitettu kiertoon, paljolti meille. Ihanan pieniä vaatteita viikkailin ja taas tuli fiilis, että voi kun pääsis vauvan tuoksua nuuskuttamaan. Täytyy vaan koittaa hillitä, ei meillä o vielä sen aika. Onneks tuttavapiirissä on vauvantekopuuhia meneillään.

Tervetuloa uusille tosiaan! =) Hiljentynyt on tää pino, mut jospa tää tästä vielä piristyis.
 
tänää se ohjelma sit tuli missä mekin sit vilahdettii..ja täällä ollaa edellee kipeinä nyt kuumetta tolla esikolla on ollu 40 astetta ja kauhee kurkkukipu ja yskä joka kuulostaa tosi pahalta mut selvyyttä ei vaan tunnu saavan että mistä se johtuu
 
No toi marakatti on sellanen mistä mun neukku täti puhu ku kuulin että oon uus paikka kuntalainen ja "yksin" mut en tiiä mikä siinä oon vaikka oonkin hirveen sosiaalinen ja sellanen niin on jotenkin iso kynnys lähtee "yksin" tollaseen sit käymään..mut pitää yrittää vaikka nyt ens viikolla sitten! ja meillä kävi tossa torstaina kastepappi kyläilemässä niin se kerto että tossa hepokullassa on joku 0-1vuotiaiden muskari! Mutta kiitoksia kamalasti vinkeistä! Kyllä tän on lähdettävä jonnekkin päin seikkaileen tai tosiaan noi seinät kaatuu päälle! Nyt tää jää ressaamaan huomisia ristiäisiä! Ekat sukulais kemut jotkä mä järjestän mitähän niistäkin tulee :D
 
ei saa unohtaa mammakeidasta! www.mammakeidas.net Mammakeitaalla on myös muskaria isoille ja pienille, erilaisia tukiryhmiä (mm. imetys, allergia, teholapset), järjestellään ompeluiltoja, kirppiksiä, perhekahviloita, kestovaippa- ja kantoliinailtoja ;)
Tästä puhemäärästä voi varmaan päätellä että meidät löytää sieltä aika usein :snotty:
Mites olisi tapaamista tällä viikolla, koululaisen arjen keskelle tuli odotettu viikon syysloma.
 
Tervehdys Elbe86:) Mullakin on pieni vauva, tyttö 2kk ja risat. Sitten lisäksi esikoispoika 1v 4kk kohta... toivottavasti täältä löytyy teille puuhaa ja mukavia kavereita:) Ensi lauantaina on myös Emon Suojissa-tapahtuma, sinne kaikki!

Sssalla, mä olen kans nyt ajatellut että vois alkaa käydä Mammiksella enemmänkin kun Verkku ainakin viihtyy siellä niin hyvin:) Se on vähän harmillisesti huonossa paikassa meidän asuinpaikkaa ajatellen, on vähän liian pitkä matka ehkä kävellä, mutta ehkä se kuitenkin sujuisi.

Neitokainen sai eilen nimen, kauniit juhlat oli ja mukava nähdä ihmisiä. Jälkeenpäin kuulin että anoppi oli käyttäytynyt huonosti mun siskoa kohtaan, ja siitä olen nyt pahoilla mielin. Olisi kiva jos anopin kanssa voisi keskustella, mutta kun hän ei ole sellainen tyyppi joka osaa keskustella... Siskoni on loukkaantunut ja minä koen olevani vähän vastuussa kun meidän juhlat kuitenkin oli. :( Muuten onneksi oli kivat juhlat, ihmiset viihtyivät ja pappikin viipyi vaikka kuinka kauan! Hilda ei itkenyt ollenkaan, ja Verkku istui sohvalla ja leikki traktorillaan kun pappi puhui! Kauniisti puhuikin:) Sitten illalla meillä kävi vielä kavereita rääppiäisillä. hieno päivä oli kaiken kaikkiaan.

Mitenkäs Elbe teidän ristiäiset meni?

 
Nyt uskallaudun uutena laittelemaan tänne viestiä =) Kaarinasta ollaan ja 2,5-vuotiaan pojan opiskeleva äiti. Oliskos jollain äitillä haluja liittyä meidän seuraan- poika sais leikkikaverin ja äiti seuraa- puistoon tms muuta mukavaa? :flower:
 

Yhteistyössä