turvakaukalosta turvaistuimeen, milloin?

Turvaistuin 4 ja puolikuukautiselle, hän painaa nimittäin jo 8 kg ja kaukalo alkaa käydä pieneksi. Mikä olisi hyvä ja pitkäikäinen? Miksi hyvä? Onko helppo saada käytettynä? Kuinka kalliita ne ylipäätänsä on?
 
saratar
Britaxin Two Way Elite on hyvä ja ehkä edullisimpia turvaistuimia.

+ tilava, menee varmasti pitkään
+ voi käyttää selkä menosuutnaan ja kasvot menosuuntaan
+ saa tiukasti autoon kiinni
+ käy autossa kaikille paikoille
+ hyvät kallistusmahdollisuudet
+ hyvät kankaat

Meillä 3-vuotias matkustaa tuossa, nyt kasvot menosuuntaan, ollut kaukalosta lähtien tämä. Isompi 5-vuotiaskin vielä sopii penkkiin ja käyttää sitä silloin tällöin jos koroke on toisessa autossa joten uskosin että tuolla päästään niin pitkään kun istuinta tarvittee.
 
En kyllä alle puolivuotiasta uskaltaisi laittaa two way eliteen, hirveän avara ja iso istuin niin pienelle. Eikä minkäänlaisia sivutörmäyssuojia. ja Two way elitehän edustaa jo vanhempaa turvaistuinmallia, jos vertaat vaikkapa brion zentoon tai britaxin securaan, niin niistä ottaisin jomman kumman. Nykyaikaisia ja varmasti turvallisempia istuimia noin pienelle. Brion Zenton saa myös kasvot menosuuntaan, mutta secura menee vain selkä menosuuntaan. Muuten aika samantyyppisiä istuimia mielestäni.

Meillä on HTS Besafe kid, jota ei enää valmisteta, mutta ompa tosi
suojaava noin pienelle, ollaan tykätty tosi paljon, ainoa miinuspuoli on ettei saa kasvot menosuuntaan, mutta ei niitä saa monia muitakaan hyviä istuimia.
 
Kaukalo on pieni silloin, kun päälaki rupeaa tulemaan yläreunan yli. Jalat saavat olla koukussa, eihän yksikään normaali lapsi istu jalat suoraan tönkkönä sojottaen. Talvivarusteiden kanssa voi tosin ruveta käymään ahtaaksi sivusuunnassa.
 
Greippi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.01.2007 klo 19:29 vieras kirjoitti:
En kyllä alle puolivuotiasta uskaltaisi laittaa two way eliteen, hirveän avara ja iso istuin niin pienelle. Eikä minkäänlaisia sivutörmäyssuojia.
Taas kerran sama juttu...Että ei ole minkäänlaisia sivutörmäyssuojia, kun pään vieressä ei ole jotain vaahtomuovityynyjä...2WE:ssä on itse asiassa hyvät sivutörmäyssuojat, heidän ASIS-nimistä systeemiään on kehuttu monissa paikoissa hyväksi (myös muissa kuin Britaxin omissa julkaisuissa). Mutta se on totta, että 2WE on aika avoin.

Meillä poika muutti siihen muistaakseni noin 6 kk iässä, kun painoi sen 9 kg ja pysyi hyvin vöissä) ja viihtyi loistavasti. Kaukalo alkoi olla pieni hänelle talvivaatteissa jo tuolloin eikä hän viihtynyt kaukalossa. Tuoli on edelleen autossa lepoasennossa. Pojalla ikää nyt 1 v 8 kk.

2WE on tilava ja monipuolinen istuin, menee lapsella pitkään. Muitakin vaihtoehtoja on. Miten muuten Brion Zento eroaa 2WE:stä, minusta ne näyttävät ihan samanlaisilta, paitsi että Zentossa on käsinojat?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 09:17 Greippi kirjoitti:

hoh-hoijaa! Sanoppa rehellisesti, että jos nyt olisist ostamassa puolivuotiaalle istuinta, vieläkö ostaisit 2WE:n? Kyllähän niitä halvalla saa, mutta jos ei ole rahasta kiinni, niin ainakaan omaa lastani en moiseen pistäisi.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 10:41 vieras kirjoitti:

minä ainakin ostin twe:n puolivuotiaalle.jos se istuin olisi kovin huono niin ei sitä myytäisi!!ehkä tuo istuin on niin hyvä että siihen ei ole tarvinnut tehdä kummempia parannuksia =) sivusuojat on mielestäni hyvät.meillä on kaikilla lapsilla ollut twe ja muita istuimia ei edes tule,olen todennut sen niin hyväksi =)
 
Kysellessäni sivutörmäyssuojasta ja esim. Twestä sain käsityksen, että tärkeää on ettei suívutörmäyksessä lapsen pää pääse heilahtamaan sivusuunnassa holtittomasti vaan sivusuojat rajaavat pään liikkeen molempiin suuntiin. Nyt monet tuntuvat ymmärtävän sivutörmäyssuojan sitten väärin.
Kun vertailee eri malleja niin isommissa ja uusissa istuimissa tuo näyttää olevan hyvin suunniteltu ja vanhemmissa malleissa kuten Twe ja Gracon Cosmic mallit selvästi huonompi.

vanhasta ei taida saada parsimalla ja korjaamalla kunnollista näissä päivitetyissä malleissa kuten Twe.
 
Hei!
Ajattelin kertoa sulle samat asiat kun mitkä kerron asiakkaillekin. Eli älkää hätäilkö kaukalosta siirron kanssa. Ei haittaa vaikka painoraja isompaan istuimeen tulee täyteen. Kuitenkin kaukalo on turvallinen lapselle! Kaukalosta siirtyminen suositellaan vasta kun pää tulee yli kaukalon reunasta (jos päälaki pilkottaa niin ei haittaa, sillä kaukalo tukee viel päätä ja NISKAA.) Sinä näet itse millon alkaa näyttää ettei kaukalo tue enää niskaa ja päätä kunnolla.

Merkkeihin en ota kantaa. Sanon vain että Suomessa on hyviä istuimia. Osta uusi istuin, se on varmasti kolhiintumaton.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 11:18 hulipumpsis kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 10:41 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 09:17 Greippi kirjoitti:
Taas kerran sama juttu...Että ei ole minkäänlaisia sivutörmäyssuojia, kun pään vieressä ei ole jotain vaahtomuovityynyjä...2WE:ssä on itse asiassa hyvät sivutörmäyssuojat, heidän ASIS-nimistä systeemiään on kehuttu monissa paikoissa hyväksi (myös muissa kuin Britaxin omissa julkaisuissa). Mutta se on totta, että 2WE on aika avoin.

Meillä poika muutti siihen muistaakseni noin 6 kk iässä, kun painoi sen 9 kg ja pysyi hyvin vöissä) ja viihtyi loistavasti. Kaukalo alkoi olla pieni hänelle talvivaatteissa jo tuolloin eikä hän viihtynyt kaukalossa. Tuoli on edelleen autossa lepoasennossa. Pojalla ikää nyt 1 v 8 kk.

2WE on tilava ja monipuolinen istuin, menee lapsella pitkään. Muitakin vaihtoehtoja on. Miten muuten Brion Zento eroaa 2WE:stä, minusta ne näyttävät ihan samanlaisilta, paitsi että Zentossa on käsinojat?
hoh-hoijaa! Sanoppa rehellisesti, että jos nyt olisist ostamassa puolivuotiaalle istuinta, vieläkö ostaisit 2WE:n? Kyllähän niitä halvalla saa, mutta jos ei ole rahasta kiinni, niin ainakaan omaa lastani en moiseen pistäisi.
minä ainakin ostin twe:n puolivuotiaalle.jos se istuin olisi kovin huono niin ei sitä myytäisi!!ehkä tuo istuin on niin hyvä että siihen ei ole tarvinnut tehdä kummempia parannuksia =) sivusuojat on mielestäni hyvät.meillä on kaikilla lapsilla ollut twe ja muita istuimia ei edes tule,olen todennut sen niin hyväksi =)
*muoks* ensimmäisellä lapsella oli ensin hts:n joku malli ja sitten oli erilaisia halpisistuimia mutta ne kaikki heilui joka suuntaan vaikka oli oikein kiinnitetty.tuon twe:n saa todella tukevasti kiinni =) onnekis ostin sen loppujen lopuksi =)
 
Greippi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 10:41 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 09:17 Greippi kirjoitti:
Taas kerran sama juttu...Että ei ole minkäänlaisia sivutörmäyssuojia, kun pään vieressä ei ole jotain vaahtomuovityynyjä...2WE:ssä on itse asiassa hyvät sivutörmäyssuojat, heidän ASIS-nimistä systeemiään on kehuttu monissa paikoissa hyväksi (myös muissa kuin Britaxin omissa julkaisuissa). Mutta se on totta, että 2WE on aika avoin.

Meillä poika muutti siihen muistaakseni noin 6 kk iässä, kun painoi sen 9 kg ja pysyi hyvin vöissä) ja viihtyi loistavasti. Kaukalo alkoi olla pieni hänelle talvivaatteissa jo tuolloin eikä hän viihtynyt kaukalossa. Tuoli on edelleen autossa lepoasennossa. Pojalla ikää nyt 1 v 8 kk.

2WE on tilava ja monipuolinen istuin, menee lapsella pitkään. Muitakin vaihtoehtoja on. Miten muuten Brion Zento eroaa 2WE:stä, minusta ne näyttävät ihan samanlaisilta, paitsi että Zentossa on käsinojat?
hoh-hoijaa! Sanoppa rehellisesti, että jos nyt olisist ostamassa puolivuotiaalle istuinta, vieläkö ostaisit 2WE:n? Kyllähän niitä halvalla saa, mutta jos ei ole rahasta kiinni, niin ainakaan omaa lastani en moiseen pistäisi.
Juu, ostaisin. Olihan niitä muita tarjolla jo tuolloin vuosi sitten, kun istuimen ostin, ja päädyin tuohon istuimeen. Eikä ole rahasta kiinni, kyllä niitä muitakin istuimia saa tuohon hintaan (229 euroa muistaakseni). Toisessa autossa meillä on Britaxin uutuus Evolva Ultra, mutta siihen ei voisi noin pientä lasta edes laittaa. Taisi olla saman hintainen kuin tuo 2WE.

Sitä kritisoin kirjoituksessasi, että sivutörmäyssuojat on terminä ihan eri juttu kuin nuo läpykät pään ympärillä, mitä on halvoissakin (esim. Carena) istuimissa. ASIS on nimenomaan Side Impact System eli sivutörmäyssuoja (jollainen 2WE:ssä siis on). Puhutaan asioista oikealla nimellä. Kyllähän nuo pääntuet ovat hyvä juttu, sitä ei käy kieltäminen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 11:55 Greippi kirjoitti:

Joo, paljon enklanninkielisiä ilmauksia ja hienoja termejä niin turvallisuus kasvaa. Tuolla logiikalla pitäisi turvaistuimia leventää puoli metriä niin olisi sivusuojaa tarpeeksi. Kyllä se suoja tulee nimenomaan pään heilahduksen rajoituksesta. Se heilahdus on se vaarallinen ilmiö. Ei sitä paitsi hinta tee istuimesta turvallista vrt. Carena. Silloinhan kannattaisi aina ostaa markkinoiden kallein malli. Testit ovat yllättäen osoittaneet tästä poikkeuksia. Vertaapa nyt vaikka Britaxin ai Recaron uusia malleja Twen kanssa. On PÄÄN sivusuojassa tapahtunut kehitystä.
 
Niinkö mielestäsi sanoin? Että turvallisuus kasvaa englanninkielisistä ilmaisuista ja termeistä? Hohhoijaa. Jos nyt pitää rautalangasta ruveta vääntämään, niin tuskin vaikka vaunujen ominaisuuksista puhuessasi sanot, että ei siinä ole jarruja, jos ko. vaunussa ei ole käsijarrua. Kai se nyt on lähtökohtaisesti fiksua puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

2WE on markkinoiden myydyimpiä istuimia edelleen, vaikka paljon on tullut uusia malleja sen jälkeen. Hinta tässä tuskin on se suurin syy, vaikka sitä varmaan lähdet ensimmäisenä epäilemaan...

Arvoisa vieras, minusta on reilumpaa käyttää nimimerkkiä, jos asioista pitää keskustella kovempaan sävyyn. Samaa odottaisi muiltakin keskustelijoilta ihan uskottavuuden säilymisen vuoksikin.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 13:55 Greippi kirjoitti:

No nyt meni jankkaamiseksi. Perusteluja... Juuri ne hienot enklanninkileiset nimitykset eivät ole sitä asiaa niiden oikeilla nimillä. Ne on markkinointikikkoja. Tosin ne on niihin jakkaran kyljessä oleviin lappuihin muistakkseni oikein alkuperäiskielellä printattu. Twe on varmasti edelleen eniten myytyjä ja mainostettuja tuotteita, eikä sen ansioita menneisyydessä voi vähätellä. Aika vain kulkee kaiken vanhan ohi joskus (mielestäni) Tuota vaunujen jarruvertausta en ymmärtänyt lainkaan, valitan.

Nimimerkki ei tee minusta yhtään sen tunnetumpaa henkilöä, jos ystävät minut tunnistaisi, joten se ei vaikuta keskusteluun. Kovempaan sävyyn keskustelua en myöskään ymmärrä. Nyrkilläkö pitäisi päästä lyömään eri mieltä olevia.

Luettuani muitakin lähteitä kuin valmistajien mainoksia ja markkinointipuheita olen saanut itseäni tyydyttävän kuvan tärkeistä ominaisuuksista ja uudistuksista joita tuotekehittelijät ja suunnittelijat tekevät kaikissa tuoteryhmissä. Ei vain turvaistuimissa. Minusta Britaxilla on parempiakin tuotteita kuin Twe, kuten monilla muillakin valmistajilla.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 15:54 hohhoijaa kirjoitti:
twe:tä ei ole tarvinnut parannella koska on alunperin suuniteltu hyväksi.ja onneksi monet ihmiset ovat huomanneet sen ja ostaneet ko istuimen.
Hih, tuolla ajattelutavalla meillä olisi vielä poljettavia Singereitäkin.
Tuli vaan mieleen, kun tulin tauolle toukkien kevätvaatteiden ompelusta.
 
se eka vieras
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 15:54 hohhoijaa kirjoitti:
twe:tä ei ole tarvinnut parannella koska on alunperin suuniteltu hyväksi.ja onneksi monet ihmiset ovat huomanneet sen ja ostaneet ko istuimen.
tämä keskusteluhan meni mielenkiintoiseksi. tässä sen nyt näkee kuinka 2WE:n ostaneet ei voi myöntää että aika on jo auttamattomasti ajanut tämän vanhanaikaisen istuimen ohi, ja yrittävät kaikin keinoin keksiä perusteluja sille, miksi 2WE on niin mielettömän "erinomainen".
Onneksi jokainen saa valita, mihin "heittoistuimeen" lapsensa haluaa istuttaa. Veikkaanpa, että 2WE:ä myydään edelleen vain siksi, että tollot ostavat sitä, vaikka varmasti paljon parempiakin on tarjolla pilvin pimein.

Ja mitä siihen sivutörmäyssuojiin tulee, niin eiköhän ne pään sivusuojat ole nimenomaan ne tärkeimmät, mitkä 2WE:stä puuttuvat. siksihän istuin on nimen omaan on niin avoin, kun ne pääsuojat puuttuvat...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 17:48 se eka vieras kirjoitti:

miten te voitte olla noin tyhmiä \|O kyllä siinä istuimessa on sivusuojat.olette vaan saaneet päähänne nyt mollata todella hyvää ja suosittua istuinta eikä periksi osata antaa :headwall: jaa että heittoistuin :D eräässäkin testissä britaxin istuimet pysyivät ainoina kunnolla paikallaan kun muun merkkiset sinkoilivat irti :eek: että mieluummin ostan turvallisen ja jämäkän istuimen niinkuin twe enkä todellakaan mitään heittoistuinta kuten monet muut ovat :D :LOL: :LOL: todellakin osoitatte miten typeriä olette.sääliksi käy lapsianne millaisen mallin teistä saavat :headwall: istuin on edelleen suosittu koska se on todettu hyväksi.jos sillä olisi huono maine ei sitä kukaan ostaisi.mitäpä jos laittaisit ne aivot takaisin päähän ja miettisit uudelleen idioottimaisia kirjoituksiasi :LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 10:41 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 09:17 Greippi kirjoitti:
Taas kerran sama juttu...Että ei ole minkäänlaisia sivutörmäyssuojia, kun pään vieressä ei ole jotain vaahtomuovityynyjä...2WE:ssä on itse asiassa hyvät sivutörmäyssuojat, heidän ASIS-nimistä systeemiään on kehuttu monissa paikoissa hyväksi (myös muissa kuin Britaxin omissa julkaisuissa). Mutta se on totta, että 2WE on aika avoin.

Meillä poika muutti siihen muistaakseni noin 6 kk iässä, kun painoi sen 9 kg ja pysyi hyvin vöissä) ja viihtyi loistavasti. Kaukalo alkoi olla pieni hänelle talvivaatteissa jo tuolloin eikä hän viihtynyt kaukalossa. Tuoli on edelleen autossa lepoasennossa. Pojalla ikää nyt 1 v 8 kk.

2WE on tilava ja monipuolinen istuin, menee lapsella pitkään. Muitakin vaihtoehtoja on. Miten muuten Brion Zento eroaa 2WE:stä, minusta ne näyttävät ihan samanlaisilta, paitsi että Zentossa on käsinojat?
hoh-hoijaa! Sanoppa rehellisesti, että jos nyt olisist ostamassa puolivuotiaalle istuinta, vieläkö ostaisit 2WE:n? Kyllähän niitä halvalla saa, mutta jos ei ole rahasta kiinni, niin ainakaan omaa lastani en moiseen pistäisi.
miksi?meillä istuin ollut käytössä heti kaukalon jälkeen 6kk lähtien ja on ollut tosi hyvä =) itse en mitään cosmicin-p.askaa ostaisi :/ siinä vasta turvaton istuin.testit puhukoon puolestaa.on meinaan jopa hylätty jossain.
 
Ennemmin minäkin TWE:n ostaisin kuin Gracon, joka varmasti on sitten toiseksi eniten myydyin istuin, jos mainoseurojen perusteella tätä arvioidaan. Graco on hylätty parissakin arvostetussa testissä maailmalla ja silti mammat kilvan sitä ostelevat. Toivottavasti eivät ikinä joudu kolariin sen kanssa.
 
se eka vieras
Nyt ei siis puhuttukaan muista britaxin istuimista kuin 2WE:stä. Meillä on Britaxin evolva ja hyvä onkin, mutta 2WE:tähän tässä haukuttiinkin. Toisena istuimena on HTS BeSafe Kid, joka myös on huippuhyvä :heart:

Liputan kyllä muiden Britaxin istuimien puolesta :flower: , mutta 2WE:n uskomaton jälkeenjääneisyys nykyajan vaatimuksissa ihmetyttää. varmaan olleet hyviä istuimia silloin kun markkinoille muinoin tulivat. Sitä ei siis käy kiistäminen... Joten onnea vaan matkaan niille, jotka 2WE:ssä matkustavat :hug:
 
Juuh, kaikki kuluttajat ei ehkä osaa nähdä asiaa siltä kantilta että mallistossa pidetty turvaistuin on todellakin hyväksi todettu. Näkeehän sen siitäkin että Graco vaihtaa istuinmalleja useamman kerran vuoteen. Ne uudistaa ja päivittää sitä mukaa kun istuimet pärjää huonosti testeissä ja todetaan huonoksi käytössä. Graco vasta harjoittelee. Britax on tehnytnoita testauksia jo kauhean kauan, ne on jo hajulla miten tehdä toimivia hyviä istuimia. Siksi niiltä löytyy testivoittajat joka vuosi testeistä.
Miehen työn kautta tulee valitettavasti tutuksi myös kolaritapaukset ja niihinkin suhteutettuna Britax näyttää ylivoimaisen hyvältä.
 
asiantuntija
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 17:48 se eka vieras kirjoitti:
tämä keskusteluhan meni mielenkiintoiseksi. tässä sen nyt näkee kuinka 2WE:n ostaneet ei voi myöntää että aika on jo auttamattomasti ajanut tämän vanhanaikaisen istuimen ohi, ja yrittävät kaikin keinoin keksiä perusteluja sille, miksi 2WE on niin mielettömän "erinomainen".
Onneksi jokainen saa valita, mihin "heittoistuimeen" lapsensa haluaa istuttaa. Veikkaanpa, että 2WE:ä myydään edelleen vain siksi, että tollot ostavat sitä, vaikka varmasti paljon parempiakin on tarjolla pilvin pimein.

Ja mitä siihen sivutörmäyssuojiin tulee, niin eiköhän ne pään sivusuojat ole nimenomaan ne tärkeimmät, mitkä 2WE:stä puuttuvat. siksihän istuin on nimen omaan on niin avoin, kun ne pääsuojat puuttuvat...
Tota noin, sä et selvästikään tiedä mistä puhut. Aika on ajanut TWE:n ohi, niinkö? Missäs kohdassa aikaa kilpailijoiden penkit on sitten menossa kun ne ei oo vielä päässeet samaan pisteeseen?
TWE:ssä on todella hyvät vyöt ja törmäysvoima kohdistuu muualle kuin päähän istuimen muotin ansiosta. Esim. Gracon Cosmic xtp joudutaan laittamaan tukijalan varaan ja siitä huolimatta törmäysvoima kohdistuu väärin ja penkki on lentänyt testeissä irti. Huonosti pärjästi myös edeltäjänsä Graco Cosmic.

Jo TWE:ssä on mahdollista laittaa penkki autoon kiinni turvavyöllä kasvot menosuuntaan ja pitää lapsi silti 5-pistevöissä kun taas Gracon lähes kaikki mallit pakottaa ottamaan 5pistevyöt pois ja käyttämään auton turvavyötä. Eivät ole vielä tuotekehittelyssä edes TWE:n tasolla, herranen aika!

Mä oon käynyt Lastentarvikkeissa turvaistuinostoksilla ja taitaa ne samat myyjät kirjoitella tänne. Meille haukuttiin kaupassa TWE "menneen talven lumena" ja Gracot ylistettiin testivoittajana. Kun mainittiin testistä jossa Graco tuli hylätyksi, myyjä alkoi luetella selvästi ulkoa opettelemaansa mantraa miksi istuin ei kestänyt penkissä kiinni, kaikki väärinasennuksesta lähtien.
Kun kummasteltiin sitä että muut istuimet kuitenki pärjäs testissä niin johan meni suu suppuun ja änkytys alkoi.

Maalaisjärki hoi!
 
se eka vieras
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.02.2007 klo 23:17 asiantuntija kirjoitti:

hohhoo, nyt menee jo puurot ja vellit sekaisin!!!! en ole kertaakaan puhunut gracon tai muunkaan merkin puolesta mitään, itse en huolisi gracon istuinta, vaan sanoinhan liputtavani todellakin britaxin muiden mallien puolesta, mutta 2WE:ä en lapselleni laittaisi. Eipäs nyt vääristellä asioita... Ostan siis tästä lähtien myös vain ja ainoastaan britaxin uudempia malleja ja hyviä istuimia, mutta 2WE saa minun puolesta jäädä kaupan hyllylle!
 
Yhteistyössä