Tuulimuna / keskenmeno

  • Viestiketjun aloittaja Epätietoinen
  • Ensimmäinen viesti
Minulla todettiin tuulimuna viime vuoden kesäkuussa rv:lla 10 ja sain lääkennällisen hoidon, jonka seurauksena materiaali tuli ulos täydellisesti. Toinen tuulimuna rv 14 melkein heti perään (yhdet menkat välissä) syyskuussa, ja sain siihenkin lääkeen, mutta vuoto alko suoraansanoen tulvimaan sinä yönä, ettei pyyhkeetkään auttanu. Ei auttanu kun lähteä Keskussairaalaan ja siellä katottiin ultralla, että tavaraa ja hyytymiä on vielä sisällä, että ottivat osastolle ja tiputukseen. Aamulla tehtiin kaavinta ja asia hoitui sillä. Tästä viimmesestä tuulimunasta kesti sitten niinkin kauan kun 7kk, kun tulin vihdoin taas raskaaksi. Päätin mennä tälläkertaa varmistamaan asian yksityiselle alkuraskauden ultraan (olisi kannattanut mennä aikaisempienkin kohdalla!), ja pelko oli melkoinen, että onko siellä taas vaan tyhjä pussi...Tällä kertaa siellä oli kuitenkin kehittyvä sikiö ja sydänäänetkin +. Voitte kuvitella huojennustani! Nyt menossa rv 9 ja kaikki ok. Tsemppiä teille kaikille keskenmenoja kokeneille, toivoa on! Minulle kävi toteen tämä sanonta: kolmas kerta toden sanoo.
 
surullinenko
Tänään oli eka ultra, raskausviikkoja pitäs olla 8+1 mutta ultrassa ei näkyny kun raskausontelo ja ruskuaispussi. Terkkari sanoi että ei kannata vielä huonestua, että raskaus ei vaan ehkä olekkaan vielä tarpeeksi pitkällä, mutta mainitsi kyllä tuulimunaraskauden mahdollisuuden. Ensi viikkolla uusi ultra. Tuntuu ikuisuudelta...
 
Itselläni oli pääisiäisenä epätäydellinen keskenmeno. Olin rv 9+2. Kävin to-iltana Oysissa ja lekuri teki sisätutkimuksen. Antoi sitten lähetteen tiistaiksi naistenpoliklinikalle ultraan ja toisen lähetteen päivystykseen, jos tulee kipuja. Yöllä istuin sitten pöntöllä kolme tuntia. Ja aamulla puoli 8 takaisin Oysiin ja samantien ultraan. Ei ollut enää sikiötä. Istukkaa oli 1,5 senttiä jäljellä. Tiputukseen ja osastolle.

Pääsin illalla pois ja olin aivan lääketokkurassa. Kaavintaa ei tehty, koska istukka oli pienentynyt senttiin päivän aikana cytoksenin ansiosta. Tuo istukan palanen tuli lauantaina kokonaisena pois. Ja raskaustesti oli nega viiden viikon päästä.

Nyt on uusi yritys... Ja toivomme miehen kanssa, että meille tulis vauva huhtikuussa.
 
Rv 7+1 ja tuloksena onkin ilmeisesti tuulimuna. Neuvola olisi ollut kahden viikon päästä, mutta jotenkin vaan tuli sellainen olo noista vatsakivuista, että nyt kannattaa mennä tarkistuttamaan. Vuotoja mulla ei ole ollut ollenkaan eli tää tuli aika lailla shokkina. Ja kaiken lisäksi jätettiin se pienen pieni toivon kipinä, kun sanottiin, että siellä on sellainen pieni haituva (?), mutta ei se voi olla 7 viikkoa vaan korkeintaan 4... Muuten ihan kiva, mutta kun raskaustesti oli plussalla jo 4 viikkoa sitten ja mitään vuotoa ei ole kerennyt olemaan välissä...
Nyt sitten odotetaan viikko, että voidaan varmistua siitä, onko se tuulimuna. Ei kauheasti kiinnostaisi odottaa, kun mahdollisuus todelliseen raskauteen on häviävän pieni...
Nyt kai täytyy alkaa miettimään, että kumman haluaa: kaavinnan vaiko lääkkeet. Jotenkin tuntuu, että kaavinnalla pääsis nopeemmin ns. normaalitilaan...
Toivon mukaan se oikea vauva saa sitten alkunsa...
 
mulla todettiin maaliskuussa tuulimuna rv 12+2(muistaakseni),mitään vuotoa eikä varoitusta ollut ollenkaan jota lääkärini ihmetteli. sain lääkkeet ja tyhjennysvuoto oli ihan helppo,kaikki ilmeisesti tuli kerrallansa ulos,jälkitarkastusta ei ollut ollenkaan. nyt menossa rv 7 ja tilasin ajan yksityiselle alku-ultraan että saisi suljettua tuon tuulimunan mahdollisimman pian pois.
itselläni on yksi onnistunut raskaus takana,tyttö 05/05 ja toivotaan että nyt kohdussa on oikeasti elämää ja keikkuu mukana loppuun saakka.
niin ja testin tein tuon keskeytyksen jälkeen ja vahvasti näytti negatiivista silloin,eli mitään sinne ei ilmeisesti jäänyt...
 
Mulla todettiin tuulimuna keskiviikkona rv9+6. Menin yksityiselle gynelle, kun terveyskeskuksessa vaan juoksutettiin pissakokeissa. Gyne totesi tyhjän sikiöpussin ja laittoi lähetteen naistentautienpolille. Siellä taas tutkittiin ja ultrattiin ja tulos oli sama. Sain Mifegynen polilla ja 4 Cytotec:a mukaan kotiin emättimeen laitettavaksi illalla. Laitoin pillerit yhentoista aikoihi ja tunnin päästä alkoi tuntemukset alavatsassa. Kivut paheni ja puoli kolmesta puoli neljään oli yhtä tuskaa. Polilla sanottiin, että ota Buranaa jos kivut on pahoja, mutta eipä Buranat auttanu... Välillä tuntui, että taju lähtee eikä jalat kanna enää edes vessaan. Vuoto oli alkuun tosi runsasta, hyytymiä ym., mutta nyt alkaa jo helpottaa, vieläkin kuitenkin siteitä kuluu vinot pinot. Välillä vielä alavatsaa juilii melko kovasti, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa. Psyykkinen puoli vaatii toipumisaikaa varmaan huomattavasti enemmän kuin fyysinen. Itkettää :'( vaikka tulimunat on kuitenkin melko yleisiä. Tää ois kuitenkin ollu meijän esikoinen, odotettu ja kaivattu, mutta toivottavasti pikapuolin päästään taas "tositoimiin". Elämä jatkuu :) Tsemppiä ja jaksamista kaikille saman kokeneille... :hug:
 
Tietämätön
Hei kaikki!

Kyselisin teiltä sellasta, että minkälaisia muita oireita teillä on ollut?
Olen ollut jonku aikaa sitten suojaamattomassa yhdynnässä useita kertoja ja pelko raskaaksi tulemisesta oli suuri ( toki käytin/ käytän muulloin ehkäisyäkin ). Nyt viimeisimpien kertojen aikana yhdynnän jälkeen on tullut runsaasti verta ja nyt vaan voi ihmetellä että miksi? Menkat on tullu siltikin säännöllisesti. Gynen puoleen aion kääntyä kumminkin, kyselen vain, että mitä te itse ajatteletta...?
 
ongelmani on se että en tiedä olenko enää raskaana vai ei, onko se tuulimuna vai ei???!!! kävin muutama viikko sitten ultrassa ja kohdussa ei näkynyt vielä mitää mutta hoitaja sanoi että kohdun limakalvo on paksuuntunut mikä näyttää ihan hyvältä ja on ihan normaalia, sain uuden ajan ultraan ja kävin siellä nyt perjantaina ja hoitaja ei tuumannut löytää koko kohtua aluksi ja sitten se löysi mutta kertoi että se näyttää vain pienentyneen viime kerrasta.... ja nyt sitten vain odotellaan mitä tuleman pitää, mutta kun itselläni ei ole mitää keskenmenoon viittaavia oireita eikä vuotoa ole ollut. kaikki oireet mitä on niin on sellaisia mitä raskauteen kuuluu ja liittyy... :'(
 
Minun tarinani joka on viela kesken... olen aivan loppu...
Minulla on mieheni kanssa kaksi lasta entuudestaan ja yksi keskenmeno rv14. Tuo oli jotain aivan kamalaa ja laakari joka totesi etta sydanaanet ovat loppuneet, sanoi sen niin kylman rauhallisesti.
Nyt sitten halusimme yrittaa uudestaan kolmatta lasta. Tulin heti raskaaksi. tietenkin olen hyvin epailevainen koska on yksi keskenmeno. Paasin ajoissa ultraan rv noin 6 jolloin laakari oli sita mielta etta sikio jos sita on, on nuorempi koska kiertoni on 35. Antoi kuitenkin kasityksen etta epailee kohdun ulkoista raskautta. Sain ajan taas viikon paahan. Raskaushormonit olivat nousseet ja kohtukin kasvanut. Ei vaan nakynyt mitaan muuta kuin tyhjaa mustaa... olin aivan lohduton, olin varma etta se on tuulimuna koska olin siitakin lukenut netista aika paljon. Sita laakarikin alkoi epailemaan mutta antoi taas ajan viikon paahan. No raskaushormonit nousseet ja vaikuttaa sen myota normaalilta raskaudelta. Ultrattiin ja nyt kaunis pyorea pussi oli hieman soikion mallinen mutta sisalla oli jotain... ei kylla nayttanyt sikiolta eika sydan pomppinut. sita sitten ihmeteltiin ainakin puoli tuntia ja sain itse paattaa mita tehdaan. Kysyin vaihtoehdot ja laakari sanoi etta odotellaan vajaa viikko, katsotaan taas ja sitten tyhjennys ehkapa laakkein tai tyhjennys heti. Ajattelin etta minun on pakko odottaa jotta en myohemmin mieti teinko vaarin tai olisiko siella ollutkin elamaa... Huomenna ma taas labra ja tiistaina ultra jolloin toivon etta tama tarina saa jonkinmoisen paatoksen. Olen aivan loppu tahan tietamattomyyteen!
Minulla ei ole vuotoa, kipua ym. epanormaalia..normaalit raskausoireet ja vatsa pyoristynyt kauniisti niin ettei omat vaatteet mene paalle. Olen muutenkin aika pienen kokoinen joten raskauteni on nakynyt jo ennen kuin olen sita kenellekaan kertonut.
Onko joku joutunut kokemaan vastaavaa. Olen ajatellut koko ajan pahinta mutta pieni toivonjyva kiusaa.
 
Heinäkuun alussa tein raskaustestin..joka näytti kuin näyttikin plussaa..26.7 oli eka ultra..ja lääkäri täti sanoi ettei mitään näy..ainakaan vielä..kohtu oli ainakin suurentunut..ja näkyi siellä pienen pieni pistelmä..mutta mitään varmaa ei voinut sanoa..että onko ollut tuulimuna, vai oliko raskaus vaan niin alussa..nyt olis ens tiistaina uus ultra aika..et näkyiskö siellä nyt jotain pientä elämää..kovasti niin toivon..
Kuitenki on aamupahoinvointia...ja välillä pitkin päivääkin huonoa oloa..rintavarustuskin on kasvanu aikalailla..jotkut hajut etoo niin paljon että oksennus meinaa tulla..ja joitain himojakin on ilmennyt..pakko saada riisimuroja..pakko saada Digestive keksejä vaikka en niistä edes tykkää..ja kaikki muukin viittais siihen et oisin vielä kuitenkin raskaana..kuitenkaan mitään vuotoa ei oo vielä tullu..Eikös sitä pitäis ollu tullu jo, jos lääkäri tätikin sanoi pari viikkoo sit et saattaa pian olla tuulimuna??
Mutta parasta toivon ens viikon ultrassa...
 
Itselläni raskaus aika alussa vk 5. Jotenkin alkanut huolestuttamaan kun on lukenut näitä juttuja keskenmenoista ja tuulimunista. Jos menisi alkuraskauden ultraan yksityiselle niin näkisikö siellä jo tässä vaiheessa, että onko raskaus tuulimuna?
 
:hug: Kaikille keskenmenon kokeneille! Minulla myös ikävä kyllä kokemusta 4 tuulimunan verran. Esikko syntyi -99 ja sen jälkeen noin 2004 sain 4 tuulimunaa peräkkäin. Viimesimmän jälkeen EN odottanut yksiä kuukautisia niinkuin aina kehoitetaan ja kas kummaa tulin raskaaksi ja poju syntyi joulukuussa 2005 =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.08.2006 klo 16:17 vieras kirjoitti:
Itselläni raskaus aika alussa vk 5. Jotenkin alkanut huolestuttamaan kun on lukenut näitä juttuja keskenmenoista ja tuulimunista. Jos menisi alkuraskauden ultraan yksityiselle niin näkisikö siellä jo tässä vaiheessa, että onko raskaus tuulimuna?
Esikon kanssa olin alkuraskauden ultrassa (yksityisellä) rv 8+3 ja silloin ainakin näkyi syke hyvin ultrassa ja kuului myös doplerilla. Rv 5 en vielä suosittelisi menemään, mutta parin kolmen viikon kuluttua olisi varmasti ok. Jos menet liian aikaisin, voi olla, ettei mitään näy. Mielestäni kannattaa odottaa vielä muutama viikko. Tsemppiä!!!
 
Mulla 99% varmuudella tuulimuna.. Ihan yhtäkkiä alkoi vuot rv7... menin samana iltana lääkäriin ja lääkäri sanoi kohdun olevan hienosti tyhjentynyt..Vain paksuuntunut limakalvo merkkinä raskaudesta ja oli sen näköstä jälkeä että tuulimunaa epäili.
Itsekeen siis tyhjentyi ja sitten oli yhdet menkat välissä kun tulin uudestaan raskaaksi, nyt rv7+2 eli "jo" 2 päivää pidemmällä ku viimeksi..
 
huh..... nyt se huoleni tuulimunasta on sitten poissa!!! olenkin raskaana ja viikkoja on nyt 8+5...... silloin kuin kävin ultrassa olinkin vasta niin alussa että sitä ei näkynyt vielä, mutta nyt se sitten näky ja sydän äänetkin kuului ja kaikki on tällä hetkellä ok.... =) toivon että te kaikki muutkin plussaatte ja kaikki menee oikein hyvin!!! :hug:
 
Kiva kuulla, että sinulla sittenkin kaikki hyvin, Tintti! Kovasti onnea odotukseen!

Itse odottelen, että pääsisi taas km:n jälkeen yrittämään(4 viikkoa km:sta). Odottavan aika tuntuu olevan valtavan pitkä. Olin jo niin ehtinyt asennoitumaan, että meille tulisi helmi-vauva. Mutta toisin sitten kävikin...

Voimia muillekin km:sta toipuville!!!
 
Pelottaa
Tämä on toinen raskauteni, plussasin kp 23 (normaali kierto about 30) Kävin neuvolassa jo viime perjantaina jolloin oli viikkoja 5+2, neuvola käynti siksi, et terkka tarkasti kohdun koon viittaako viikkoon 5+ kun niin aikaisin sain plussan, no kyllä se oli lähempänä viikkoja 5 oli, käsikopelolla siis. Sydän ääniäkin koitti saada jos olisikin pidemmällä, mutta ei (eihän niitä toki kuulukaan jos viikot vähäiset). Minua nyt pelottaa kamalasti, et onkohan tuulimuna kun plussasinkin noin aikaisin kun viikkoja ei kuitenkaan ole tuon enempää (plussaus hetkellä viikkoja menkkojen 3+2 tai jotain) vaikuttaakohan tuo aikainen plussa jotenkin? Voiko oikeesti edes noin aikaisin plussasta? Jos "raskaus" olikin alkanut jo silloin kesäkuun alussa ja kohtu siksi tuntui pieneltä, jos ei siellä ole mitä kasvaa :ashamed: Ultra minulla on ensi maanantaina tuolloin viikkoja 6+4 (kai? :'( ) saa kai ne silloin jo selville mitä tuolla kohdussa tapahtuu vai tapahtuuko mitään ja eikö sydän äänet jo kuulu tuolloin ultrassa?

Hitto tätä tietämättömyyttä ja pelkoa :\| :'( Mutta minkäs teet :ashamed:
 
Minulla todettiin perjantaina tuulimuna. Rv olisi ollut 9+3. Nyt lääkäri laittaa lähetteen sairaalalle kaavintaan josta tulee kutsu sitten. Nyt kysyisin asian kokeneilta mielipiteitä ja kokemuksia. Minkälainen olo oli nukutuksen jälkeen? Luin jostain, että joku oli saanut puudutuksella kaavinnan. Mikä olisi paras/helpoin vaihtoehto? Entä onko kokemuksia keskeytyksestä lääkkeillä? Tämä on uusi ja outo asia ja päässä pyörii kysymyksiä...

Kaikenlaiset kokemukset ovat tervetulleita!! :flower:
 
Nukutus oli itselleni erittäin "miellyttävä" kokemus, tilanteeseen nähden. Tuntui, että nukuin valkoista ja onnellista unta hetken ja herättyäni oli tosi hyvä ja positiivinen olo, siihen asti kunnes muistin, mitä varten oli herätetty. Kivut olivat itselläni melko lieviä ja sain kovempaa kipulääkitystä. Vuoto kesti noin viikon hiukan runsaampana kuin normaali kuukautisvuoto. 6 vkon jälkeen alkoi normaalit kuukautiset. Jälkitarkastuksessa havaittiin, että kohtuun ei ollut jäänyt mitään ja kaikki hyvin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.09.2006 klo 19:14 Henna kirjoitti:
Minulla todettiin perjantaina tuulimuna. Rv olisi ollut 9+3. Nyt lääkäri laittaa lähetteen sairaalalle kaavintaan josta tulee kutsu sitten. Nyt kysyisin asian kokeneilta mielipiteitä ja kokemuksia. Minkälainen olo oli nukutuksen jälkeen? Luin jostain, että joku oli saanut puudutuksella kaavinnan. Mikä olisi paras/helpoin vaihtoehto? Entä onko kokemuksia keskeytyksestä lääkkeillä? Tämä on uusi ja outo asia ja päässä pyörii kysymyksiä...

Kaikenlaiset kokemukset ovat tervetulleita!! :flower:
Olen tosi pahoillani...itselläni on niin ajankohtainen asia että oli perjantaina 15.9 kaavinta. Muistan kun nousin siihen pöydälle ja toiseen käteen pistettiin tippa ja toiseen verenpainemittari. Hoitaja sanoi että pistän nyt nukutusaineen tippumaan ja muistan kun toinen hoitaja oli laskemassa maskia kasvoja kohden, silloin pimeni..heräsin vajaan tunnin päästä siihen kun olin heräämössä ja hoitaja laittoi särkylääkettä tippumaan. Olo oli tokkurainen..alavatsaa ja etureisiä poltti aaltomaisesti ja lisäsivät lääkettä mutta omalla kohdalla ei ollut apua. Nukutuksesta ei tullut muuten huonoa oloa ja pääsin jalkeille noin 2 tunnin päästä. Koska mulla oli niin kovat kivut eivät olisi päästäneet kotiin mutta halusin itse.
Poltot loppuivat lauantai iltana ja vielä on jotenkin heikko olo..tosin henkisesti olen ihan lopussa niin voi olo olla siksikin todella huono.. Voin siis itse oman kokemuksen perusteella suositella sitä nukutusta ( on nopeasti ohi ja kivut ovat siedettävät)
 
Kiitos kaikille kokemuksista! :flower:

Nyt kysyisin, että oliko teillä mies mukana? Kannattaako ottaa mukaan? En haluaisi olla hetkeäkään yksin siellä, mutta onko se vähän liioiteltua? Tai saako sinne edes ottaa miestä mukaan? Mutta minä tarvitsisin kyyti sinne ja takaisin. Voiko sitä tietää kuinka kauan siellä menee että osaa sanoa miehelle? Miten olette itse toimineet?
 
Nyt tuli soitto sairaalasta... Toimenpide aika olisi huomenna. Siis tuulimunan poisto. Olisi kuulemma päässyt heti samana päivänä päivystykseen, mutta eipäs minun lääkäri puhunut sanallakaan siitä... Olisi ollut kiva päästä yli siitä samantien... :'(

Nyt kysyisin, että kumpi olisi helpompi/hellävaraisempi, kaavinta vai lääkkeellinen poisto? Kun sairaanhoitaja puhelimessa sanoi, että hän suosittelisi lääkkeellistä, mutta lääkärihän sen viimekädessä päättää. Ja minä. Nyt kaipaisisin lisää kokemuksia ja mielipiteitä asiasta!

Kiitos vaivaituneille! :flower:
 
GrudgE
Hei.Sikiön kehitys loppui viidennelle viikolle, mutta asia huomattiin vasta viikolla 10.Keskeytys suoritettiin lääkkeiden avulla.Ikinä en tule unohtamaan kipua mikä kohdun tyhjentymiseen liittya, varsinkin kun olin kyseisen yön kotona ja buranan avulla selvisin tuskista.Kaavintaa ei ilmeisesti nykyään tehdä kovin helpolla jos raskaus vasta aluillaan.Siihen kuitenkin liittyy nukutus, suurempi tulehdusvaara ja lääkkeillä keskeyttäminen ei vahingoita kohtua(seuraavaa raskautta ajatellen).Nyt haluaisin kysyä onko muilla ollut lääkkeellisen keskeytyksen jälkeen jatkuva virtsaamisen tarve?Itsellä alkoi kyseinen vaiva kolme viikkoa keskeytyksen jälkeen ja sitä on kestänyt nyt viikon.Tänään alkoivat myös kuukautiset.Kertokaahan minulle myös koska uutta raskautta voi yrittää.Nyt alkoi ensimmäiset kuukautiset,vieläkö pitäisi odottaa toisetkin?kiitos etukäteen :hug:
 
kesäkuun puolessa välissä menin iloisin miettein ensimmäiseen ultraan. vauvan olisi pitänyt olla tuolloin kolmen kuukauden ikäinen eli pahin riskiaika olisi takana.
Lääkäri oli kauan hiljaa ja sitten totesi, että kohdussa ei ole mitään elämää. Sikiön jäänteet näkyivät. Samalla hän löysi kohdusta suurehkon myooman. Lääkäri oli mielestäni todella epäystävällinen ja töykeä. ei mitään pahoitteluja tai vastaavaa. Sanoi, että laittaa jatkotutkimúksiin. Seuraavana päivänä oli kaavinta. Mitään vaihtoehtoja ei edes annettu. Kahden kuukauden jälkeen operaatiosta oli vasta kontrolli, jossa lääkäri kertoi, että kyseessä oli tuulimuna. Samaan aikaan ultrattiin myooma uudestaan. Se oli pienentynyt vain sentin. Valitettavasti se sijaitsee sellaisessa paikassa, että sitä ei voi turvallisesti poistaa. Kohdun seinämä saattaisi oheta niin paljon, että kohtu ei kestäisi raskautta. Meillä kun ei ole ollenkaan lapsia niin emme uskalla sitä riskiä ottaa. Kokemuksena kaavinta oli ok. Ei ollut mitään kipuja eikä ongelmia. Operaatio kesti tunnin ja pääsin samana iltana kotiin. Mies oli kaikkialla mukana paitsi luonnollisesti ei leikkaussalissa. Olen huomannut, että mieslääkärit ovat olleet paljon inhimillisempiä verrattuna naislääkäreihin.
 
tinatossu
Hei!
Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta jo reilun vvuoden. Elämämme ihanimman "yllätyksen" koimme, kun raskaustesti näytti vihdoin plussaa. Viime viikolla sitten lähdimme ensimmäiseen ultraan naistenklinikalle kuulemaan ja katsomaan, missä vaiheessa pikkuisemme mahassani kasvaa...ultrassa lääkäri totesi, että "kyllä siellä pussi näkyy, mutta minkäänlaista kaikua en saa...kyseessä voi olla tuulimuna.. mutta katsotaan nyt viikko tai pari, konrolliajan saat hoitajalta" Siinä oli kaikki tieto, mitä saimme.. "jos tulee kovia vuotoja niin sitten voi ottaa yhteyttä VIRKA-AIKANA niin katsotaan tilannetta. Kovissa kivuissa voi tulla päivystykseen, jos ei pysty olemaan...kiitos ja näkemiin..."

Nämä viime päivät on menny vain asian ajatteluun.. ei meille voi käydä näin... sitä vaan niin kuvitteli, että kun vihdoinkin se raskaustesti oli positiivinen, että nyt se lapsi sitten tulee...ehkä ei sittenkään.. nyt sitten piinaavat pari viikkoa edessä ennen "viimeistä tuomiota". Kuinkahan tämän asian kanssa jaksaa..

Voimia kaikille teille asian jo läpikäyneille ja joilla se on elämässä tällä hetkellä!
 

Yhteistyössä