Työministeri Harakka: Keppi on aina käden ulottuvilla

Miksi muiden veronmaksajien, monien hyvinkin pienipalkkaisten, pitää osallistua siihen, että toinen saa rahaa enemmän tukina kuin töissä? En kertakaikkiaan ymmärrä tätä.

Nuo esittämäsi esimerkit, esim. hurjan pitkä työmatka ja kolmivuorotyö ovat toki ääripään esimerkkejä, ja ei tietenkään millään muotoa toteutettava ratkaisu.
Ansiosidonnainen on ansiosidonnainen. Ajatus on se, että mikäli sinulla ei yhtäkkiä olekkaan työpaikkaa, koko elämäsi ei tarvitse romuttua, vaan sinulla on reilu vuosi aikaa paikata tilanne. Ansiosidonnainen on "ostopalvelu". Sen voi myös olla ottamatta ja siitä voi olla maksamatta. Kukaan ei pakota ketään kuulumaan liittoon. Minusta ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on varsin järkevä ja koko yhteiskuntaa hyödyttävä ratkaisu siitä huolimatta, että toisinaan se ei kannusta ottamaan vastaan heikosti palkattua työtä.

Mikäli työttömyys on hyödyllisempää perus- työttömyyspäivärahalla, niin silloin voidaan päätellä, että palkkauksessa on jotain pahasti pielessä, eikä kyseistä työtä kannata todellakaan ottaa vastaan.
 
vierailija
Kuten olen monesti sanonut, niin jokin on vialla, jos ei kannata mennä töihin ottamaan persnettoa. Kertakaikkisen tyhmähän ihmisen pitäisi olla, jos hän menee töihin, jotta voi tienata vähemmän?

Ihmisen elämässä on varmasti monta asiaa, jotka joutuu ottamaan huomioon työpaikkaa vastaanottaessa. Mikäli olet kahden ala- aste ikäisen yksinhuoltaja, niin voitko ottaa vastaan kolmivuorotyön 200 kilometrin päästä kolmeksi kuukaudeksi? Noin yleisesti sanoisin, että näissä työpaikka keskusteluissa pitää katse olla koko perheen hyvinvoinnissa. Ympäri maata riepotellut lapset eivät ole yhteiskunnan etu, eivätkä tule koskaan olemaankaan. Eivätkä lapset, joiden vanhemmat juoksevat ympäri suomea työpaikkojen perässä ole yhteiskunnan etu.
Näissä jutuissa pitää muistaa ihmisyys ja kohtuullisuus.
Millä tapaa se on muiden veronmaksajien syy, että sä olet tai joku muu on vaikeasti ratkaistavassa tilanteessa? Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin tekee lapsia, että onko parisuhde sellainen, johon lapsia pystyy hankkimaan. Aina yksinhuoltajuus ei ole kenenkään syy, esimerkiksi äkillinen kuolema, ei ole ennakoitavissa. Joissakin yksittäisissä tilanteissa parempi ratkaisu voi olla kotiin jääminen, mutta silloinkin pitäisi kannustaa johonkin kotona tehtävään työhön, esim. perhepäivähoitajaksi, jotta muut vanhemmat voivat käydä kauempanakin kotoa töissä.
 
vierailija
Niinpä. Olen oikeasti pöyristynyt, miten löysä työmoraali joillakin on, kun kuvittelevat, että muiden tehtävänä on heidät elättää, kunn työstä ei saa riittävästi liksaa.
Maassamme on 500 000 työtöntä, pupukurssilaista, ilmaisorjaa, joten eivätkö vapaaehtoisesti pienellä työttömyys/sosiaalikorvauksilla elävät tee palveluksen koko yhteiskunnalle jättäytymällä pois työelämästä?
Jos esim. 10 prosenttia työttömistä tulee toimeen n.500 eurolla kuukaudessa, sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että jäljelle jääneille 450 000:lle jää enemmän niitä tehtäviä töitä.
Jos avoimia työpaikkoja on n. 50 000, aikamoista tunkua niihin on vielä vaikka osa työttömistä vapaaehtoisesti downshiftaa omaa elämäänsä yhteisömme hyväksi :)
https://www.tilastokeskus.fi/til/atp/index.html
 
Millä tapaa se on muiden veronmaksajien syy, että sä olet tai joku muu on vaikeasti ratkaistavassa tilanteessa? Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin tekee lapsia, että onko parisuhde sellainen, johon lapsia pystyy hankkimaan. Aina yksinhuoltajuus ei ole kenenkään syy, esimerkiksi äkillinen kuolema, ei ole ennakoitavissa. Joissakin yksittäisissä tilanteissa parempi ratkaisu voi olla kotiin jääminen, mutta silloinkin pitäisi kannustaa johonkin kotona tehtävään työhön, esim. perhepäivähoitajaksi, jotta muut vanhemmat voivat käydä kauempanakin kotoa töissä.
Ei se ole muiden veronmaksajien syy. On yhteiskunnan kannalta parempi, että tässä maassa kaikki voivat mahdollisimman hyvin. Voit tarkastella maita, joissa minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole. Meidän rauhallinen ja turvallinen maamme on sitä juuri siksi, että kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolehditaan. Voit olla onnellinen, että sinun ei tarvitse palkata henkivartijaa ja autonkuljettajaa ja voit varsin rauhallisin mielin kuljeskella kaduilla. Tavallaan nautit vakuutusmaksujen tuotoista koko ajan.

Tiedoksesi, että sinä et voi koskaan mennä toisesta ihmisestä tai edes itsäsi takuuseen. Voit hoitaa asioita siten, että kaikessa on parhaat mahdolliset todennäköisyydet, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kaikki voisi mennä täysin perseelleen.
 
vierailija
Ei se ole muiden veronmaksajien syy. On yhteiskunnan kannalta parempi, että tässä maassa kaikki voivat mahdollisimman hyvin. Voit tarkastella maita, joissa minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole. Meidän rauhallinen ja turvallinen maamme on sitä juuri siksi, että kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolehditaan. Voit olla onnellinen, että sinun ei tarvitse palkata henkivartijaa ja autonkuljettajaa ja voit varsin rauhallisin mielin kuljeskella kaduilla. Tavallaan nautit vakuutusmaksujen tuotoista koko ajan.
Ei ole kenenkään etu, että yhteiskunta tukee työkykyisiä ihmisiä, jotka eivät vain halua tehdä töitä. Henkivartijaa yli 200 cm pitkä ja yli 100kg painava "kaappi" tuskin kovin nopeasti tarvitsee, mutta voisin perustaa yrityksen, joka motivoi ihmisiä hakemaan töitä... :ROFLMAO:
 
vierailija
Ansiosidonnainen on ansiosidonnainen. Ajatus on se, että mikäli sinulla ei yhtäkkiä olekkaan työpaikkaa, koko elämäsi ei tarvitse romuttua, vaan sinulla on reilu vuosi aikaa paikata tilanne. Ansiosidonnainen on "ostopalvelu". Sen voi myös olla ottamatta ja siitä voi olla maksamatta. Kukaan ei pakota ketään kuulumaan liittoon. Minusta ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on varsin järkevä ja koko yhteiskuntaa hyödyttävä ratkaisu siitä huolimatta, että toisinaan se ei kannusta ottamaan vastaan heikosti palkattua työtä.

Mikäli työttömyys on hyödyllisempää perus- työttömyyspäivärahalla, niin silloin voidaan päätellä, että palkkauksessa on jotain pahasti pielessä, eikä kyseistä työtä kannata todellakaan ottaa vastaan.
Se onkin aivan oikein, että on tuollainen järjestelmä kuin ansiosidonnainen, vaikka sellainen ei itseäni koske, yrittäjä kun olen ollut jo pitkään ja sitä ennen myös niin sanotussa epätyypillisessä työsuhteessa.

Ja kyllä, palkkauksessa on jotakin pielessä, jos siitä saa vähemmän kuin tukien kautta. Mutta edelleenkään ei voi olla oikein, että jotkut päättävät jäädä kotiin yhteiskunnan tuilla. Tiedän tällaisia ja yksinyrittäjänä kaikki velvoitteet hoitavana suorastaan v.. ttaa välillä moinen.

Edelleen, jos työtä ei löydy, se on eri asia samoin kuin työkyvyttömyys jne.
 
Miksi sinua vituttaa jos joku vapaaehtoisesti jää pois työelämästä ja suostuu elämään pienen korvauksen varassa?
Ymmärtäisin jos maassamme ei olisi työttömiä, mutta kun heitä on 500 000, en käsitä logiikkaasi.
On aikoihin eletty kun yksityisyrittäjät ovat kateellisia työttömille heidän työttömyydestään :)
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Ei ole kenenkään etu, että yhteiskunta tukee työkykyisiä ihmisiä, jotka eivät vain halua tehdä töitä. Henkivartijaa yli 200 cm pitkä ja yli 100kg painava "kaappi" tuskin kovin nopeasti tarvitsee, mutta voisin perustaa yrityksen, joka motivoi ihmisiä hakemaan töitä... :ROFLMAO:
On yhteiskunnan etu, että täällä turvataan perustarpeet kaikille. Se, että jokin marginaali osa käyttää tukia väärin, ei tarkoita sitä, että ne haittaisivat yhteiskuntaa isossa kuvassa.
Minustakin tukia väärinkäyttävät ovat varsin harmillisia tapauksia, mutta en siitäkään huolimatta koe, että tukijärjestelmä pitäisi ajaa alas marginaalisten väärinkäyttäjien vuoksi.
 
vierailija
Miksi sinua vituttaa jos joku vapaaehtoisesti jää pois työelämästä ja suostuu elämään pienen korvauksen varassa?
Ymmärtäisin jos maassamme ei olisi työttömiä, mutta kun heitä on 500 000, en käsitä logiikkaasi.
On aikoihin eletty kun yksityisyrittäjät ovat kateellisia työttömille heidän työttömyydestään :)
Jos jää vapaaehtoisesti pois yhteiskunnan ylläpitämisestä ja tekee sen omilla varoillaan, se on ok. Mikäli käyttää yhteiskunnan yksilöityjä palveluja tai etuuksia, on se todellakin täysin moraalitonta
 
Se onkin aivan oikein, että on tuollainen järjestelmä kuin ansiosidonnainen, vaikka sellainen ei itseäni koske, yrittäjä kun olen ollut jo pitkään ja sitä ennen myös niin sanotussa epätyypillisessä työsuhteessa.

Ja kyllä, palkkauksessa on jotakin pielessä, jos siitä saa vähemmän kuin tukien kautta. Mutta edelleenkään ei voi olla oikein, että jotkut päättävät jäädä kotiin yhteiskunnan tuilla. Tiedän tällaisia ja yksinyrittäjänä kaikki velvoitteet hoitavana suorastaan v.. ttaa välillä moinen.

Edelleen, jos työtä ei löydy, se on eri asia samoin kuin työkyvyttömyys jne.
Uskoisin, että jos joku päättää jäädä kotiin elämään yhteiskunnan tuilla, hän varmaan kärsii erilaisista elämänhallinnallisista ongelmista ja tuskin olisi ensimmäinen valinta työnantajalle. Eikö?
 
Jos jää vapaaehtoisesti pois yhteiskunnan ylläpitämisestä ja tekee sen omilla varoillaan, se on ok. Mikäli käyttää yhteiskunnan yksilöityjä palveluja tai etuuksia, on se todellakin täysin moraalitonta
Tietysti se on moraalitonta ja törkeää! En usko, että monikaan on kanssasi erimieltä tästä. Luulen kuitenkin, että tällaiset henkilöt ovat aika marginaalisia ja kärsivät kyllä muistakin ongelmista... mielenterveys/päihde/elämänahllinta ym.
 
vierailija
On yhteiskunnan etu, että täällä turvataan perustarpeet kaikille. Se, että jokin marginaali osa käyttää tukia väärin, ei tarkoita sitä, että ne haittaisivat yhteiskuntaa isossa kuvassa.
Minustakin tukia väärinkäyttävät ovat varsin harmillisia tapauksia, mutta en siitäkään huolimatta koe, että tukijärjestelmä pitäisi ajaa alas marginaalisten väärinkäyttäjien vuoksi.
Olet jälleen kerran väärässä. Tukijärjestelmä pitäisi ehdottomasti ajaa väärinkäyttäjien kohdalla alas. Pelkästään jo yleinen turvallisuus vaatii sitä. Rahaa ei ole syydettäväksi kaikenmailman luusereille, jotka kykenevät työntekoon, mutta eivät viitsi mennä töihin. Nämä rahat tulisivat paljon paremmin hyödynnetyksi, kun ne kohdennettaisiin rajavalvontaan sekä poliisivoimiin, jotta uskottavuus yhteiskunnan kannalta tärkeissä toimissa säilyy.
 
vierailija
Jos jää vapaaehtoisesti pois yhteiskunnan ylläpitämisestä ja tekee sen omilla varoillaan, se on ok. Mikäli käyttää yhteiskunnan yksilöityjä palveluja tai etuuksia, on se todellakin täysin moraalitonta
Edeelleen kysyn miksi se on väärin?
Jos terveyskeskuksessa on ruuhkaa, eikö ihminen joka ei käytä terveyskeskuksen palveluita tee muille hyvän teon menemättä sinne ruuhkaa lisäämään?
Jos työtä ei ole riittävästi kaikille ihmisille, eikö vapaaehtoisesti työttömyyden valitsija tee hyvän työn muille työttömille kun jättäytyy vapaaehtoisesti pois työmarkkinoilta.
Ellei hän ole työtön, joku muu sitä takuuvarmasti on.
Otetaan pienempi mittakaava jos ymmärtäisit esimerkin paremmin.
On olemassa 20 työpaikkaa (todellisuudessa 50 000) ja 100 hakijaa em. töihin (todellisuudessa 500 000).
10 näistä työttömistä ei edes halua mennä palkkatyöhön vaan tyytyy pienimpään mahdolliseen korvaukseen jolla pystyy elämään.
Mitä sillä on väliä kenelle näistä sadasta se pieni korvaus maksetaan, sillä sama summa yhteiskunnalta menee maksetaan se kenelle tahansa heistä.
Jos joku jättäytyy vapaaehtoisesti pois, yhteiskunnan maksama summa ei siitä enene, eikä vähene.
Summa pysyy aina samana.
 
vierailija
No jos häntä ei valita, ei sille voi mitään, mutta jotakin hänenkin on leipänsä eteen tehtävä.
Hän tekisi mieluusti työtä, mutta kun sitä ei kaikille halukkaille ole, mikä olisi mielestäsi paras vaihtoehto mitä hänen pitäisi tehdä?
1 mennä vapaaehtoistyöhön ja tehdä samasta työstä palkkaa saavista työttömiä.
2 mennä tekemään työtä ilmaiseksi ja tehdä muista työntekijöistä myös aikaa myöten työttömiä?
 
Entäpä jos kaikki valitsivat olevansa vapaaehtoisesti työttömiä. Mistä rahat sitten tulisivat tukiin tai kuka tekisi työt?
 
Hakea työtä, kunnes saa tai kuolee.
 
vierailija
Entäpä jos kaikki valitsivat olevansa vapaaehtoisesti työttömiä. Mistä rahat sitten tulisivat tukiin tai kuka tekisi työt?
Aika utopistinen ajatus, että kaikki 500 000 työtöntä olisivat vapaaehtoisesti työttöminä, vaikka elinkeinoelämä niin palkkojen halpuuttamiseksi antaa ymmärtää.
Kuinka moni työssäolija vaihtaisi paikkaa työttömän kanssa ja alentaisi omaa elintasoaan samalle tasolle heidän kanssaan?
Aika harva ja sitäpaitsi jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tehdä sama jo nyt.
Miksi he eivät tee niin :)
 
vierailija
Tuo "en saa mitään tukia" on matalapalkkaiselle kovin epätodennäköinen. Ei asumistukea, ei toimeentulotukea, ei lapsilisiä, ei vammaistukia, ei opintotukea, ei työttömyyskorvausta työttömäksi jääneenä.

Sana kansalaispalkka on kovin hämäävä, se saa ihmiset kuvittelemaan että kysymys olisi normaaliin palkkaan verrattavasta summasta kuukausittain. Ei tietenkään voi olla - siihen ei yhteiskunnalla koskaan tule olemaan varaa. Toinen mitä ei ymmärretä on se, että kansalaispalkan pitäisi käytännössä korvata kaikki muut tuet, jotta se olisi tehokas. Kuinka moni pääkaupunkiseudun matalapalkkainen olisi valmis luopumaan toimeentulo- ja asumistuesta jos tilalle tosiaan saataisiin muutaman satasen kansalaispalkka? Kansalaispalkka ei voi olla maan eri osissa erilainen.
Ratkaisu kyllä tervehdyttäisi asumisen hinnan tasoa Helsingissä ja ympäryskunnissa - ja juuri siksi kansalaispalkka ei koskaan toteudu. Suuret institutionaaliset vuokranantajat, joilla on vahva yhteys poliittisiin päättäjiin, eivät anna rahahanojensa ehtyä...
Olen tuo numero 6, jota lainaat ensimmäisenä.
En-saa-mitään-tukia pitää ihan paikkansa omalla kohdallani. En saa mitään noita tukia, mitä luettelit. Mistään ei siis tule vastikkeetonta rahaa, kuten tuet ovat. Jos hakisin tukea niin eiköhän siellä ensiksi sanottaisi, että myy tuo suurehko omakotitalosi pk-seudulla sekä nuo metsäplänttisi tuolla kauempana niin katsotaan sitten, jos sittenkään.

Olen osa-aikaisena matalapalkka-alalla. Saan siis palkkaa todella huonosti ja jos saisin vastikkeettoman 500 euroa kuukaudessa niin todellakin jättäisin töihin menemättä. Enhän nytkään saa palkkaa paljoa tuota enempää kuukaudessa. Tosin tämä ei onnistuisi jos puolisokin jäisi pois töistä vaan sitten pitäisi muuttaa jonnekin kauemmas pk-seudulta.

Ikä suojelee minua siinä mielessä, että eläkeikään ei ole pitkä matka. Ei tässä iässä enää paljoa tarvitse. Olen velaton ja huoleton - valmiina hautaan. ;)
-nro 6-
 
vierailija
Aika utopistinen ajatus, että kaikki 500 000 työtöntä olisivat vapaaehtoisesti työttöminä, vaikka elinkeinoelämä niin palkkojen halpuuttamiseksi antaa ymmärtää.
Kuinka moni työssäolija vaihtaisi paikkaa työttömän kanssa ja alentaisi omaa elintasoaan samalle tasolle heidän kanssaan?
Aika harva ja sitäpaitsi jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tehdä sama jo nyt.
Miksi he eivät tee niin :)
Aika utopistinen ajatus, että yksikään 500 000 työttömästä ei olisi vapaaehtoisesti työttömänä, väittäisin että joukossa on iso osa todellisuudessa työkyvyttömiä tai -haluttomia.
 
vierailija
Tässäkin ketjussa tulee hyvin ilmi se, mitä Helsingissä taksilla ajelevat poliittiset päättäjät eivät vain tajua. Jokainen lisäkustannus jo ennestään huippuverotettuun autoiluun heikentää halua työn vastaanottamiseen pienemmillä paikkakunnilla. Ensin tehdään mahdottomaksi pitkät työmatkat, sen jälkeen itketään kun pienille paikkakunnille ei saada osaavaa työvoimaa esim. terveydenhuoltoon. Sille lääkärin miehelle/vaimolle saattaisi olla koulutusta vastaavaa työtä tarjolla 100 km päässä, mutta kun laskee työmatkakulut omalla autolla, näyttää tilanne joka vuosi hankalammalta.

Yhteiskunnan kannalta ratkaisu ei voi olla se, että koko Suomi muuttaa Helsinkiin, normaaliasunnon kuukausivuokra alkaa lähennellä kolmea tonnia ja yhteiskunta kuittaa sen asumistuella.

Minäkin olen yhden jakson ajan elämässäni käytttänyt päivittäin kolme tuntia omalla autolla tehtyihin työmatkoihin. Väsyttävää, mutta mahdollisti sen, että sekä minä että vaimo teimme sitä mitä parhaiten osasimme.
Miksi niitä pieniä paikkakuntia pitäisi pitää asuttuna?
 
vierailija
Aika utopistinen ajatus, että kaikki 500 000 työtöntä olisivat vapaaehtoisesti työttöminä, vaikka elinkeinoelämä niin palkkojen halpuuttamiseksi antaa ymmärtää.
Kuinka moni työssäolija vaihtaisi paikkaa työttömän kanssa ja alentaisi omaa elintasoaan samalle tasolle heidän kanssaan?
Aika harva ja sitäpaitsi jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tehdä sama jo nyt.
Miksi he eivät tee niin :)
Koska he ymmärtävät, ettei laiskuus ole ihmiselle hyväksi.
 
vierailija
Aika utopistinen ajatus, että yksikään 500 000 työttömästä ei olisi vapaaehtoisesti työttömänä, väittäisin että joukossa on iso osa todellisuudessa työkyvyttömiä tai -haluttomia.
Olet asian ytimessä.
Pieni osa työttömistä on todellakin työkyvyttömiä tai haluttomia.
Mitä sitten :)
Työttömiä on ja työpaikkoja murto-osalle, joten mitä merkitystä sillä on kokonaisuuden kannalta jos pieni osa työttömistä valitsee mieluummin pienen korvauksen kuin palkkatyön.
Yhteiskunnalta menee aivan sama raha piippumatta siitä kenelle heistä ne tuet maksetaan.
Jos työttömänä olo on niin auvoista ja tuet hyviä, miksi ihmiset edelleen käyvät työssä?