Työssäkäyvät äidit, milloin siivoatte?

  • Viestiketjun aloittaja "väsynyt äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"väsynyt äiti"
Tuli tässä vaan mieleen kun oma siivoilu ja kotitöiden teko ajoittuu iltaan kun lapset nukkuu, että tekisi sitä mielellään sen vähän vapaa-aikansa jotain muutakin.

Miten muut olette järjestäneet asian? Tuntuu että tuttavapiirissä tosi monella käy siivooja, vaikka en ole mistään ns. paremmasta perheestä kotoisin. Ihan keskitulosia ollaan ja niin on moni muukin joilla tuo siivooja käy - meillä ei vielä. Vaikka siitä saisi kotitalousvähennyksen niin tuntuu tosi kalliilta hinnalta.

Mutta jotain apuja tarttis saada ennenkuin ihan uuvun, töiden päälle kotityöt niin eipä kyllä paljoa jää ylimääräistä aikaa.
 
Ncm
Olen yyhoo, eli partnerista ei ole apuja tähän. Kokeilin siivoojan käyttöä pari kk, mutta en ollut täysin tyytyväinen. Kenties voisi toista firmaa koettaa seuraavalla kerralla. Siivoan aina palasen sieltä, toisne täältä. Onneksi on pieni koti, ei mene aikaa moiseen. Lapset auttavat.
 
"vieras"
Meillä on sellainen Roomba-siivousrobotti. Se hoitaa ylläpitosiivouksen, myös matot hoituvat näin paremmin kuin itse tamppaamalla. Lattiapesut ym. tehdään tarpeen mukaan milloin sitten aikaa onkaan. Vessa pesaistaan silloin tällöin siinä sivussa. Aika harvoin meillä menee vapaa-aikaa siivoukseen.
 
"Alashandra"
No mie tehen kyllä joka ilta töitten jälkeen ensin ruoan tulemaan ja kypsymistä odotellessa pyhkäsen enniimpiä keittiön ja etteisen lattialta ja sieltä mistä tarvis. Lapset auttavat keittiön siivouksessa ja tavaroiden järjestelyssä. Se on yhteistä tekemistä, oppivat siinä samalla myös kotihommia.

"Paremman" siivouksen tehen sitten viikonloppuna ja lapset ovat silloinkin "apuna".
 
"NellaLinnea"
Päivällä siivoon,kun olen aina illat töissä...Perjantaisin yritän tehdä viikko siivouksen,että vklopun sais olla rauhassa :) Mies yleensä järjestelee lasten lelut yms illalla,kun lapset on nukkumassa.
 
"minä"
Siivotaan kun ehditään jaksetaan ja viitsitään :) Tuntuu että tasainen kaaos on jatkuvasti, vaikka (tai ehkä siksi) lapsetkin jo aika isoja. Sitten kun tulee vieraita tai on muuten "juhla", siivotaan urakalla koti putsiksi ja joka kerta päätetään pitää sitä tasoa yllä. Paljonhan se ei vaatisi, pientä pintasilausta päivittäin, mutta saamaton olen, myönnetään..

Siivoojaa en haluaisi, en halua päästää vierasta kotiini huseeraamaan, ja joka tapauksessa se raivaustyö jäisi itselle, se vie aina eniten aikaa, ei mua imurointi ja pölyjen pyyhkiminen haittaa.
 
Mut eikö nuo siivoojat vaan tyyliin imuroi ja pyyhi pölyt jne, tuskin ne osaa siivota asiakkaan tavaroita oikeaan paikkaan jos pöydällä on laskuja pino tai lapsen vaatteita siellä täällä, vai? :D Meillä ainakin ongelma se, kun aamuisin tulee aina niin kiire, että kaikki tavarat jäävät hujan hajan.
 
"heh"
Yleensä viikonloppuisin tai sitten illalla. Muksut joko auttavat, ovat pihalla, leikkivät omassa huoneessa, katselevat filmiä tai touhuavat isin kanssa sen aikaa. Ja ikää lapsilla 3 ja 5 vuotta. Mieluiten touhuavat mukana kun antaa vaikka rätin käteen.
 
aina sopivissa väleissä. Meillä ei illalla lapsen mentyä nukkumaan aleta siivoamaan, on niin ohuet seinät ja ääniherkkä muksu. Vapaapäivänä yleensä ehtii tehdä viikkosiivouksen, sekään ei iso homma ole kun tiettyä tasoa pitää yllä päivittäin. Yleensä tiskit yms ajoittuu siihen kun tullaan kotiin ja laitetaan ruokaa.
 
"vieras"
Jokainen hoitaa omat tavaransa ja pyykit koriin joka päivä. Itse teen arjen ylläpitosiivoukset aamulla tai illalla muun lomassa esim. ruoanlaiton. Jokapäiväiseen pikasiivoukseen menee n. vartti.

Harvoin siivoan koko talon kerralla. Siivoan yhtenä päivänä (yleensä arkivapailla tai sitten inspiraation iskiessä) kunnolla esim. kuistin, eteisen, kodinhoitohuoneen ja veskin. Loput huoneet yks kerrallaan inspiksen mukaan. Noin kuukaudessa kaikki kertaalleen läpi. Tietty veskiä on pestävä useammin ja petivaatteita tuuletettava/pestävä, mutta niihin ei mene yksittäisenä hommana kauaa aikaa.

Rennolla otteella vaan ja siihen pyrin, että kun lapset menevät nukkumaan niin se on minun omaa aikaa eikä sitä yleensä siivoomiseen käytetä. Muuten en jaksais..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;21993093:
Mut eikö nuo siivoojat vaan tyyliin imuroi ja pyyhi pölyt jne, tuskin ne osaa siivota asiakkaan tavaroita oikeaan paikkaan jos pöydällä on laskuja pino tai lapsen vaatteita siellä täällä, vai? :D Meillä ainakin ongelma se, kun aamuisin tulee aina niin kiire, että kaikki tavarat jäävät hujan hajan.
No ne toki tekee sitä mitä asiakas tilaa. Mutta harva ihan kaikesta jakaa maksaa. En minäkään. Mutta kyllä siivoojalla menee aikaa imuroinnissa, kylppäreiden ja vessojen (juu monikossa) jynssäämisessä, mattojen hakkaamisessa, lattioiden pesemisessä, jne. Kaikki se on plussaa ja vapaa-aikaa itselle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;21993093:
Mut eikö nuo siivoojat vaan tyyliin imuroi ja pyyhi pölyt jne, tuskin ne osaa siivota asiakkaan tavaroita oikeaan paikkaan jos pöydällä on laskuja pino tai lapsen vaatteita siellä täällä, vai? :D Meillä ainakin ongelma se, kun aamuisin tulee aina niin kiire, että kaikki tavarat jäävät hujan hajan.
Sama tuli mieleen. Itse tykkään että siivoamisessa se pienin homma (näin ainakin meidän lasten kanssa) on nimenomaan siinä imuroimisessa ja lattioiden & pölyjen pyyhkimisessä. Se muu yleine järjestyksenpito, tavaroiden keräily jne vaatii huomatttavasti enemmän ja on paljon tympeämpää.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on miten milloinkin. Vuorotyöläisenä on ilta- ja yövuoroja jolloin siivoaminen hoituu lasten ollessa päiväkodissa, joskus miehen aknssa vuorotellaan niin että toinen lähtee lasten kanssa ulos ja toinen saa siivoamisrauhan. Muuten sitten täytyy vaan siivoilla siinä lasten läsnäollessa, tyttö on onneksi alkanut innostua mukaan hommaan. Iltaisin, lasten nukahdettua en viitsi juuri muuta tehdä kuin järjestellä tavaroita asialliseen kuntoon.
 
sillon kun on vapaapäivä. ei siinä siivoomisessa niin kauan mene,jos on perus siistiä aina. joka ilta kun lapset on nukkumassa järjestelen automaattisesti paikkoja (jos en oo yövuorossa.. )
isompia siivouksia tekee harvemmin.

oon mä joskus aatellut siivoojan palkkaamista,mutta ehkä se on rahan tuhlaamista turhuuteen kun siivoominen onnistuu itteltäkin. ehkä..kattoo ny :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;21993199:
No mutta vaikka maksaiskin sille siivoojalle et laittaa tavarat omille paikoilleen, niin sen siivoojanhan tulis tyyliin asua meidän kämpässä, että tietää missä mikäkin sijaitsee. Tavaroiden siirtäminen "jonnekin muualle" on yhtä tyhjän kanssa. IMHO.
No ei se siivoja kertomatta tiedä. Täytyy sille kertoa, että mitä siivotaan muutenkin. Sä kerrot, mihin vaatteet pinotaan, mihin astiat laitetaan, missä on lehtipino, jne. Ihan samalla tavalla kuin sinun täytyy listata mitä imuroidaan, pyyhitään, jynssätään, jne.

Mä en tuota tavaroiden pientä järjestelyä oikein siivoamisena pidä. Ja tietty eihän sitä tule, jos ei elä kuin pellossa. Meillä pelto on mun puolella, mies ei sotkua tuota, koska ei sitä siivota halua.
 
"Kata-76"
Meillä käy siivooja kerran kolmessa viikossa. Voisi käydä useamminkin, jos raaskisi maksaa... Edellisenä iltana laitan tavarat paikalleen, koska en siitä halua siivoojalle maksaa, ja kun ne ei kuitenkaan tiedä mihin mikäkin tavara kuuluu.
Väliaikoina sitten tarpeen (ja ajan ;) ) mukaan siivousta eli lähinnä imurointia tai pölyjen keräämistä Sini tomuliinan avulla.
 
No ei se siivoja kertomatta tiedä. Täytyy sille kertoa, että mitä siivotaan muutenkin. Sä kerrot, mihin vaatteet pinotaan, mihin astiat laitetaan, missä on lehtipino, jne. Ihan samalla tavalla kuin sinun täytyy listata mitä imuroidaan, pyyhitään, jynssätään, jne.

Mä en tuota tavaroiden pientä järjestelyä oikein siivoamisena pidä. Ja tietty eihän sitä tule, jos ei elä kuin pellossa. Meillä pelto on mun puolella, mies ei sotkua tuota, koska ei sitä siivota halua.
Kuinka aikasin sä sitten heräät, jos sun pitää olla vaikka töissä klo 9, käyt ensin itse suihkussa, meikkaat jne laitat hiukset, puet päälle, mulla menee tähän 1,5h, teet saman lapsille, laitat aamiaisen, sitten sulla on vielä aikaa jäädä siivoomaan ennen kun viet lapset hoitoon? :D Mulle tulee joka aamu yllätyksenä kuinka hiton paljon kello jo on kun pitäis lähteä, ja en todellakaan ala järjestelemään jotain hiuslakkapurkkeja ja pyyhkeitä tai esikoisen raahaamia kirjoja takaisin paikoilleen...
 
nyt kun saadaan talon remontti ja laajennus valmiiksi, olen ajatellut ottaa siivoojan.

Mulla on ongelmana että kaikki isommat hommat jää tekemättä. Kuten kaappien pesu, vessan/kylppärin/saunan pesu, pölyjen pyyhkiminen, ikkunoiden pesu, lattiakaivot....

Niin olen järkeillyt niin että otan siivoojan vaikka joka toinen viikko. Saa silloin tehdä perussiivouksen, eli imuroida/pestä lattiat, miten sen tykkääkin tehdä, pyyhkiä pölyt, pestä vessan ja pesuhuoneen perusteellisesti ja sitten vaikka kerran kuussa lattiakaivot ja saunan. Jos vaikka pysyis paikat sitte hyvänä ja puhtaana. Sitte voin hyvin ulkoistaa ikkunoiden ja kaappien pesun kerran pari vuodessa jne.

Kyllä mä koen että se kaaoksen selvittäminen verottaa jo voimia sen verran että ei siinä enää haluta alkaa imuoroimaan ja pölyjä pyyhkimään. Noiden siivoojakäyntien välilläkin riittää kuitenkin ihan tarpeeksi tekemistä itselle, kyllähän sitä pitää imuroida vähän väliä, on pyykkihuolto ja lastenhoito jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;21993303:
Kuinka aikasin sä sitten heräät, jos sun pitää olla vaikka töissä klo 9, käyt ensin itse suihkussa, meikkaat jne laitat hiukset, puet päälle, mulla menee tähän 1,5h, teet saman lapsille, laitat aamiaisen, sitten sulla on vielä aikaa jäädä siivoomaan ennen kun viet lapset hoitoon? :D Mulle tulee joka aamu yllätyksenä kuinka hiton paljon kello jo on kun pitäis lähteä, ja en todellakaan ala järjestelemään jotain hiuslakkapurkkeja ja pyyhkeitä tai esikoisen raahaamia kirjoja takaisin paikoilleen...
kaikki ei puunaa ja laita itseään aamuisin 1,5h :)

tosin en mäkään aamulla siivoamaan ala, mä nukun viimeiseen mahdolliseen minuuttiin. Jos mun pitää olla tien päällä 7.30 ajamassa töihin, niin mä herään 6.30 jos käyn suihkussa aamulla. Kahvit tulee sillä aikaa kun oon suihkussa, sitte puen päälle ja juon kahvin ja syön. Herätän tytön n. 6.50, käytän potalla, pyllypesulla ja hammaspesulla. Puetaan, harjataan hiukset ja ulkovaatteet päälle. autossa ollaan yleensä siinä 7.15-7.20 ja ajetaan päiväkodille. Ja hyvin ehdin sitten töihin.

yleensä illalla järjestelen paikkoja, jos jaksan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;21993303:
Kuinka aikasin sä sitten heräät, jos sun pitää olla vaikka töissä klo 9, käyt ensin itse suihkussa, meikkaat jne laitat hiukset, puet päälle, mulla menee tähän 1,5h, teet saman lapsille, laitat aamiaisen, sitten sulla on vielä aikaa jäädä siivoomaan ennen kun viet lapset hoitoon? :D Mulle tulee joka aamu yllätyksenä kuinka hiton paljon kello jo on kun pitäis lähteä, ja en todellakaan ala järjestelemään jotain hiuslakkapurkkeja ja pyyhkeitä tai esikoisen raahaamia kirjoja takaisin paikoilleen...
En mä mitään sotkua aamulla tee. Minä syön töissä, mukula hoidossa. Purkit ja purnukat on siellä missä niiden paikka on ja en näe suurta vaivaa laittaa pyyhkeen takaisin paikalleen kun olen suihkussa käynyt. Jos lapsi sekoittaa huoneensa, niin ei sen siivoamisen tartte tapahtua juuri aamulla. Lapsi voi iltapäivälläkin siivota sotkunsa - mielummin hän kuin minä. Toki mukula on niin pieni, että vähän sitä pitää vielä auttaa.
 

Yhteistyössä