Työttömät palkatta töihin yrityksiin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

Julkaistu: 18.5. 14:38

Hallitus esittää kokeilukuntiin uutta työelämäkokeilua. Pitkäaikaistyöttömät voisivat työttömyystuen turvin työskennellä paitsi kunnissa myös yrityksissä.
Hallitus aikoo kokeilla viidessä kunnassa uutta niin sanottua työelämäkokeilua, joka on suunnattu pitkäaikaistyöttömille.

Kokeiluun osallistuva työtön työskentelisi työttömyysetuuden turvin enintään vuoden ajan joko kunnalla tai yksityisessä yrityksessä.

Yrityksessä työtön voisi työskennellä kokeilujaksosta enintään kuusi kuukautta.

Kokeilun toteutustapoja ei rajoiteta yksityiskohtaisesti, mutta työnteon lisäksi ”työelämäkokeiluun sisältyisi aina kunnan järjestämä, kokeilun aikana henkilölle annettava ohjaus ja valmennus”, hallituksen esityksessä todetaan.

– Työelämäkokeilun päivittäinen kesto voisi olla vähintään neljä ja enintään kahdeksan tuntia päivässä ja viikoittainen kesto enintään viisi päivää.

Työelämäkokeilu korvaisi nykyisen kuntouttavan työtoiminnan Raumalla, Porissa, Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Tuusniemellä elokuun alusta vuoden 2018 loppuun saakka.

Kunnat ohjaavat kokeilujakson aikana työelämäkokeiluun kaikki sellaiset työttömät, jotka kuuluisivat normaalisti kuntouttavan työtoiminnan piiriin.

Kuntouttavaan työtoimintaan osallistui viime vuonna koko maassa noin 37 000 henkilöä, joista viiden kokeilukunnan alueella asui 2 100.

Kunnat hakevat säästöjä
Kuntien järjestämä kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, jonka tarkoituksena on parantaa pitkään työttömänä olleiden elämänhallintaa ja valmiuksia palata työmarkkinoille.

Palvelun uudistamista on suunniteltu jo pitkään, kertoo hallitussihteeri Susanna Rahkonen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Nopeasti yleistyneeseen kuntouttavaan työtoimintaan on ohjattu kunnissa myös sellaisia työkykyisiä ihmisiä, joille palvelu ei välttämättä ole soveltunut, Rahkonen sanoo.

Kunnilla on taloudellisia kannusteita ohjata työttömiä kuntouttavaan työtoimintaan: jos kunta ei sitä tee, se joutuu maksamaan puolet yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneen työttömän tukikuluista.

Työelämäkokeilu voidaan tehdä kunnan lisäksi yrityksissä, ja se tarjoaa Rahkosen mukaan suoremman reitin työelämään niille pitkään työttömänä olleille, jotka eivät ole nykyisenlaisen työtoiminnan tarpeessa.

Kunnille on tarjolla sama taloudellinen porkkana, eli työmarkkinatuen maksuosuuden välttäminen.

Lisäksi valtio korvaa kunnalle jokaista työelämäkokeiluun osallistuvaa kohden samat 10,09 euroa päivästä kuin se korvaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä.

Kunnan vastuulla on järjestää tai hankkia ostopalveluna työttömälle kokeilun aikana ohjausta ja valmennusta myös silloin, jos työskentely tapahtuu yksityisessä yrityksessä.

Korvaavatko ilmaistyöt palkkatöitä?
Työelämäkokeiluun osallistuva työtön saa työmarkkinatuen päälle yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Matkakorvausta kokeiluun osallistuva ei lähtökohtaisesti saa.

Työttömällä on velvollisuus osallistua kokeiluun karenssin eli työttömyysetuuden menettämisen uhalla.

Kuntouttavaa työtoimintaa on aika ajoin arvosteltu siitä, että se voi tarjota kunnille mahdollisuuden teetättää työttömillä ilmaista työtä.

Työelämäkokeilu saattaakin herättää kritiikkiä siksi, että sen avulla kunnat voivat saada säästöjä myös ohjaamalla työttömiä ilmaiskokeiluihin yksityisiin yrityksiin.

– Työelämäkokeilun tavoitteet ovat kannatettavia, mutta siitä ei saa tulla työkokeilun rinnalle uutta työelämässä palkatta työskentelyn muotoa, toteaa työntekijäjärjestö SAK lausunnossaan viitaten työkokeiluihin, joihin te-toimistot voivat jo nykyisin työttömiä ohjata.

Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntijan Hanna Liski-Wallentowitzin mukaan lainsäädännöllä pyritään estämään se, että työelämäkokeiluun osallistuva ei koskaan korvaisi palkkatyöntekijää.

– Sen vuoksi kokeilulaissa säädetään muun muassa työelämäkokeilun enimmäispituudesta ja muista rajoituksista, hän sanoo.

Kuntouttavaan työtoimintaan muutoksia
Työelämäkokeilu on osa julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista kokeiluhanketta, joka aloitetaan elokuussa, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen.

Työvoimapalvelut ovat keskellä suurta myllerrystä, sillä vuonna 2019 niiden järjestämisvastuu siirtyy te-toimistoilta uusille maakunnille.

Hallitus pyrkii kokeiluillaan löytämään uusia toimintatapoja te-toimistojen jälkeiseen aikaan.

Selvältä näyttää, että nykyiseen kuntouttavaan työtoimintaan on joka tapauksessa tulossa muutoksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön Rahkonen kertoo, että uutta sitä koskevaa lainsäädäntöä aletaan valmistella syksyllä. Osaksi sitä saattaa tulla työelämäkokeilu tai muu sen tapainen palvelu, hän arvioi.
 
vierailija
Alle viisikymppiset ex-kansanedustajat useita vuosia eläkkeellä – ”Jos ensi vuonna saisi paketin kasaan”

Alle viisikymppisistä pisimpään sopeutumiseläkkeellä ovat olleet Merikukka Forsius (vas.), Tanja Karpela ja Kari Kärkkäinen.
Julkaistu: 18.5. 16:37

Sopeutumiseläkkeellä on 39 entistä kansanedustajaa.
Joustava työttömyyskorvaus, tienatakin saa nelisen tonnia kuussa, ja korvaus jatkuu vaikka viralliseen eläkeikään asti.

IS selvitti, kuinka moni ex-kansanedustajista on sopeutumiseläkkeellä. Alle eläkeikäisistä ex-kansanedustajista kaikkiaan 39 saa sopeutumiskorvausta.

Sopeutumiseläkkeellä olevista ex-kansanedustajista seitsemän on alle 50-vuotiaita.

Alle viisikymppisistä pisimpään sopeutumiseläkkeellä ovat olleet Tanja Karpela, 46, Merikukka Forsius, 44, ja Kari Kärkkäinen, 47.

He ovat olleet sopeutumiseläkkeellä kuusi vuotta, eduskuntavaalien 2011 jälkeen.

Eduskunnan jälkeen kävin hierojakoulutuksen ja nyt opiskelen lähihoitajaksi – jos yrityksellä ja koulutuksella saisi ensi vuonna paketin kasaan.

Kari Kärkkäinen aloitti ”kaiken alusta”
Alle viisikymppisiä sopeutumiseläkeläisiä ovat myös Katri Komi, 49, Päivi Lipponen, 49, Heli Paasio, 44, ja Pauliina Viitamies, 48, jotka ovat olleet sopeutumiseläkkeellä kaksi vuotta, vuoden 2015 vaalien jälkeen.

IS ei tavoittanut Forsiusta. Koirakouluyrittäjänä Perniössä toimiva Karpela ei vastannut IS:n yhteydenottoon.

Kari Kärkkäinen on kansanedustajauransa jälkeen muuttanut Varkaudesta vaimonsa kotipaikkakunnalle Parkanoon ja on ryhtynyt hoitajaksi.

Kari Kärkkäinen, 47. Sopeutumiseläkkeellä vuodesta 2011. (KUVA: Mika Ranta)

– Sopeutumiseläke on muiden tulojen takia vaihdellut, ja on välillä suurempi ja pienempi. Pienyrittämistä olen ruvennut harrastamaan. Pyrin löytämään leipäni oman yrityksen kautta.

– Olen aloittanut Parkanossa kaiken alusta ja olen neljättä vuotta henkilökohtaisena avustajana pitkäaikaissairaalla. Eduskunnan jälkeen kävin hierojakoulutuksen ja nyt opiskelen lähihoitajaksi – jos yrityksellä ja koulutuksella saisi ensi vuonna paketin kasaan, Kärkkäinen kertoi.

Pääomatulot eivät vaikuta
Ex-kansanedustajat voivat siis myös tehdä jonkin verran töitä ja nostaa sopeutumiseläkettä. Tulot vaikuttavat sopeutumiseläkkeen määrään. Sopeutumiseläkettä ei saa silloin lainkaan, jos kuukausitulot ovat nelisen tonnia. Pääomatulot eivät tukeen vaikuta.

Suurimmat sopeutumiseläkkeet ovat yli 15 vuotta eduskunnassa olleilla ja ex-ministereillä.

Keskimääräinen sopeutumiseläke on 2917 euroa kuukaudessa, julkistaloudellisesta eläkelaitoksesta Kevasta kerrotaan Ilta-Sanomille.

Esimerkiksi 13 vuotta kansanedustajana olleen ex-sisäministerin Anne Holmlundin verotettavat tulot viime vuonna olivat yli 123 000 euroa, joista pääomatuloja oli 51 500 euroa.

Anne Holmlund. Sopeutumiseläkkeellä vuodesta 2015. Tulot viime vuonna yli 123 000 euroa. (KUVA: Timo Aalto)

Sopeutumiseläkkeellä kuusi vuotta ollut Tuija Nurmi puolestaan tekee jonkin verran lääkärintöitä. Nurmen, 59, verotettavat tulot viime vuonna olivat noin 99 600 euroa, joista pääomatuloja oli noin 54 400 euroa.

Tuija Nurmi. Sopeutumiseläkkeellä vuodesta 2011. Viime vuoden tulot 99 600 euroa. (KUVA: Lauri Rotko)

Pisimpään sopeutumiseläkkeellä ovat olleet keväällä 1999 eduskunnasta pudonneet Marjut Kaarilahti ja Tuija Maaret Pykäläinen.

Ei enää uusille kansanedustajille
Sopeutumiseläkeläisiä on nyt reilusti vähemmän kuin vuosi sitten. Viime keväänä sopeutumiseläkettä sai 58 kansanedustajaa.

Sopeutumiseläkkeeltä poistuvat esimerkiksi Jyrki Yrttiaho, joka täytti tässä kuussa 65 vuotta ja siirtyy varsinaiselle eläkkeelle, ja oikeusministerin avustajana aloittanut Tapani Mäkinen.

Listalla ei ole myöskään enää kuin yksi kevään 2015 vaaleissa pudonneista kansanedustajista.

Vuoden 2011 eduskuntaan ensi kertaa nousseet kansanedustajat eivät enää voi saada sopeutumiseläkettä. Uusille kansanedustajille maksetaan sopeutumisrahaa, jota yhden kauden kansanedustajalle maksetaan vain vuosi.

Listalla on kuitenkin yksi sopeutumisrahaa saava ex-kansanedustaja, Osmo Kokko, joka oli yli 59-vuotias sopimusrahakauden päätyttyä viime keväänä.

Jos taulukko sopeutumiseläkkeistä ei näy, katso se tästä.
 
Kuinkahan motivoitunut tuollainen "työntekijä" on?
Varsinkin jos työpaikka on kaukana ja työmatkakuluihin menee rahaa enemmän kuin tienaa.
Työnantaja voisi sitoutua myös kustantamaan matkakulut. Minusta se ei ole liikaa pyydetty käytännössä ilmaisesta työvoimasta.
Lisäksi yrityksille ja kunnille pitäisi tulla jonkinlaiset rajoitukset tällaisen työvoiman käyttöön, jotta voitaisiin ehkäistä ilmaisen työvoiman hyväksikäyttöä. Esim. että tällaisen työkokeilijan voi ottaa töihin vain kerran vuodessa kesä- ajat poisluettuna jne.
Siis siten, että nämä työllistämiset voisivat ihan oikeasti työllistääkkin jonkun.
 
vierailija
Onhan tuo paljon parempi vaihtoehto työttömän itsensä kannalta kuin se nykyinen kuntouttavan työtoiminnan nimellä kulkeva pupuaskartelu. Saa ihan oikeaa työkokemusta ja välttyy tulemasta kohdelluksi keharina.

Yleensä juuri työkokemuksen puute on se, mikä estää pitkäaikaistyötöntä työllistymästä. Esim. muuten ihmisellä on meriitit kunnossa, mutta työkokemuksen puuttuminen viime vuosilta tekee sen, etteivät työnantajat palkkaa häntä. Ilmaistyö korjaa aika pitkälti tämän ongelman.
 
vierailija
Kuinka moni yrittäjä tuohon lähtee? Joutuuhan näistä joutopäivälorvijoista maksamaan kuitenkin vakuutusmaksut yms. entä jos työpaikalla sattuu tapaturma.
Sitä paitsi, tuossahan tapauksessa esim. KELA voi katkaista päivärahahanat, koska työtönhän onkin töissä, eikä työtön.
Ihme juttuja. :rolleyes:o_O
 
Ei tuo ole sen kummempaa kuin nykyinen työkokeilukaan. Eli vakuutusmaksuja ym. ei joudu maksamaan, vaan työvoima on firmalle ilmaista.

Eikä työttömyystuen tulo katkea, koska tuo on "työllistymistä edistävä toimenpide", eikä työntekoa. Päinvastoin tuki katkeaa karenssiin jos sinne EI mene.
 
Tämä ei johda kuin samaan kierteeseen kuin nytkin. Miksi palkata työntekijä kun saa aina uuden orjan ILMAISEKSI?

Haloo.

Lopulta työhön pakotetut jotka ovat vaihtaneet jatkuvasti paikkaa (koska kukaan ei nytkään palkkaa eikä yrityksillä ole VARAA PALKATA) Saavat tarpeekseen ja pahimmillaan pomot saavat vain nuhjuisia laiskureita työpaikalleen, koska ihmekään, näiden ihmisten innokkuus työhön on jo ajat sitten lyöty pohjamutiin.
 
Mitä pitkäaikaistyöttömille sitten pitäisi tehdä?

Kotona istuminen vuodesta toiseen ei toimi, pupuaskartelu ei toimi eikä heille myöskään ole varaa järjestää työllistämistöitä kunnalta/valtiolta (eikä heille oikeastaan pääosin olisi sopivia työtehtäviäkään, varsinkaan, jos ei lähdetä korvaamaan nykyisiä työntekijöitä työllistämistöissä olevilla pitkäaikaistyöttömillä).
 
Umpityperä idea.

Jos mä, yrittäjänä, päättäisin ottaa työttömän tolleen duuniin niin jos se ois hyvä, maksaisin joka käteisellä päivä hiukka ekstraa pimeästi ja mä olisin tyytyväinen säästäessäni helvetisti ja työntekijä ois tyytyväinen (niin uskoisin) mutta valtio kärsisi kiitettävät tappiot.

Eeei kannata, hei haloo! Haudatkaa idea oitis!
 
  • Tykkää
Reactions: feger
vierailija
Minusta aivan naurettavia nuo rajoitukset. Että töitä voi teetättää enintään viitenä päivänä viikossa enintään kahdeksan tuntia päivässä. Mitäs pelleilyä se on. Keinotekoista rajoittamista, joka estää työtöntä löytämästä täyttä potentiaaliaan työntekijänä, ja samalla se estää työnantajaa aidosti hyötymästä tästä järjestelmästä.
Ehdotan, että noita rajoja nostetaan niin, että työttömällä voi teetättää ilmaistöitä enintään 7 päivää viikossa 24 tuntia vuorokaudessa, työpäivien ollessa maksimissaan 365 päivää vuodessa (karkauspäivän voi pitää vapaata). Työnantaja velvoitetaan ostamaan työttömälle retkipatja, jolla työtön voi sitten pitää vuorokaudessa yhden lakistääteisen lepotauon esmes varastohuoneen lattialla.
Sitten aletaan jo puhua uudistuksista joilla on jo jotain näkyvää vaikutusta työmarkkinoihin ja joka aidosti motivoi yrittäjiä ottamaan näitä työttömiä tekemään jotain pientä askaretta. Tehdään nyt kunnolla kun kerran alettiin.
 
vierailija
Tämä ei johda kuin samaan kierteeseen kuin nytkin. Miksi palkata työntekijä kun saa aina uuden orjan ILMAISEKSI?
Mietihän Pena asiaa uudestaan. Mieti ihan ajan kanssa. Jos sulla olisi Pentin sorvi & metalli Oy, niin kuinka monta keijoa haluat pakottaa sinne palkatta töihin? Että kun sä olet ostanut jotain vitun kallista happosta, niin pakotat sitten keijo virtasen ja keijo korhosenko niitä pakolla sorvaamaan "laadukkaiksi" tuotteiksi? Ja tuotteista tulee laadukkaita, aikataulut projekteissa pitää, sekä työstökoneiden käyttöikä pysyy ennallaan ja koneet kunnossa..? Ja sinä vaan saisit Penttinä nauttia orjien tekemästä tuloksesta, maata rannalla ja nauttia kepuskaa?

Näääin fiksusti homman mietit... Olethan viksu mies. Oivallisesti keksit senkin, että kahden keijon vapautuessa orjatöistä, voit aina pakottaa kaksi taunoa tilalle. Mahtavaa businesslogiikkaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Ärsyttävä tyyppi

Ikävä kyllä näin se menee nyt jo. Penahyvä.
 
Näääin fiksusti homman mietit... Olethan viksu mies. Oivallisesti keksit senkin, että kahden keijon vapautuessa orjatöistä, voit aina pakottaa kaksi taunoa tilalle. Mahtavaa businesslogiikkaa!
Mitäs bisneslogiikallasi tehdään niille kahdelle Keijolle jotka yyteeneuvottelusi just vapauttivat palkkatyön orjuudesta?
Hyväntekijänä sinä tietenkin tarjoat heille harjoittelupaikkaa?
Kaksi Taunoa sinä otat siivoamaan firmasi pihaa.
 
En minä ainakaan ottaisi yhtään ketään pakolla töihin, vaikka olisi tilanne niin, että joku instanssi siitä pienen korvauksenkin maksaisi. Totuus on juuri kuten tuo joku vieras kirjoitti, että riski taloudellisiin menetyksiin ja hommien menemiseen päin helvettiä vain kasvaa suuresti. Eikä ainakaan mulla ole tarvetta väkisin siivotuttaa edes tuota pihaa, vaan kyllä mä sen satasen siitä L&T:lle maksan jos se pitää tehdä.

Kyllä harjoittelupaikan tarjoaminen on osin "hyväntekeväisyyttä". Se että pitkään kotona maanneesta aletaan koulia vaikka pesunkestävää laitoshuoltajaa, ei nyt vain käy kuukaudessa. Ja jos firmalla olisi vara valita valmiista tekijästä, niin se jättäisi työttömän kotiinsa mätänemään. Mutta kun tekijöistä on samalla pulaa. Eli siinä haetaan win-win -tilannetta molemmille.

Pyöritteleepä asiaa miten päin tahtoo, niin näihin harjotteluihin osallistuu aina henkilöt, joita kukaan ei muuten halua. Anteeksi kun totuus satuttaa. En ole nähnyt työkokeiluja lääkäreillä, juristeilla, java-koodareilla tai putkimiehillä. Kaikilla kun on kysyntää ilman mitään kokeiluja. Mutta kokeiluja varmaan tarvitaan silloin, kun puhutaan Summan paperitehtaalla 22 vuotta olleesta Raunosta, joka epätoivoisesti toivoo että uusi paperitehdas perustettaisiin Porvoon kupeeseen. Niin ei nyt vain tapahdu ja töitä pitää löytää.
 
vierailija
En minä ainakaan ottaisi yhtään ketään pakolla töihin, vaikka olisi tilanne niin, että joku instanssi siitä pienen korvauksenkin maksaisi. Totuus on juuri kuten tuo joku vieras kirjoitti, että riski taloudellisiin menetyksiin ja hommien menemiseen päin helvettiä vain kasvaa suuresti. Eikä ainakaan mulla ole tarvetta väkisin siivotuttaa edes tuota pihaa, vaan kyllä mä sen satasen siitä L&T:lle maksan jos se pitää tehdä.

Kyllä harjoittelupaikan tarjoaminen on osin "hyväntekeväisyyttä". Se että pitkään kotona maanneesta aletaan koulia vaikka pesunkestävää laitoshuoltajaa, ei nyt vain käy kuukaudessa. Ja jos firmalla olisi vara valita valmiista tekijästä, niin se jättäisi työttömän kotiinsa mätänemään. Mutta kun tekijöistä on samalla pulaa. Eli siinä haetaan win-win -tilannetta molemmille.
No jos on vaikka tarve siivota se piha pari kertaa päivässä ja homma maksaa ostopalveluna 200 euroa päivässä, siinä missä työttömät "harjoittelijat" tekevät sen pelkillä 5 euron materiaalikuluilla, niin kyllä työttömien käytöllä saavutettava 195 euron päivittäinen säästö alkaa pian tuntua firman voittolaskelmassa viivan alla. Esim. kuukaudessa se tekee jo siinä nelisen tonnia.

Jo nyt on melko paljon varsinkin heikossa taloudellisessa tilanteessa olevia firmoja, joille säännöllinen ilmaistyövoiman saanti työkkäristä on suorastaan elinehto.

Useimmilla firmoilla ei myöskään ole mitään itseisarvon kaltaista tarvetta "pesunkestävälle laitoshuoltajalle" ainakaan jos ne eivät myy siivouspalveluja. Sen sijaan tarve on saada toimitilat siivotuiksi. Jos kaksi ilmaistyöntekijää tekee saman työn kuin yksi ammattisiivooja jonka palkkakulut sivukuluineen ovat jotain 2500 euroa kuussa(?) niin tokihan siinä kannattaa käyttää niitä ilmaistyöntekijöitä jos ne vaan ovat jostain saatavissa.
 
Yhteistyössä