Humble_Brag_and_I_know_it
Kai se on sitten geeneissä tää juttu. Olen aina yrittänyt pitää huolta, että koulut ja harrastukset hoidetaan hyvin, mutta ei pakkomielteisesti. Samaa ohjenuoraa olen sitten noudattanut molemmille lapsille. Nyt tyttö on lukion tokalla ja poika ysillä.
Tyttö harrasti ratsastusta ja tanssia lukioon asti, mutta ratsastus jäi koska aika ja energia ei riittänyt. Hyvä niin. Tanssin ottaa yhä erittäin tosissaan. Koko hiihtoloman on lukenut koulukirjoja ja tehnyt tehtäviä tms. Lukion keskiarvo on lähellä kymppiä ja pärjää loistavasti myös pitkässä matikassa, joka on hänelle kunnia-asia (Kaipa siksi, että se juuri harvemmin on tytöille hyvä aine). Mutta jos ei saa kymppiä kurseista (etenkin matikka) niin se on "katastrofi"... Kelpuuttaa ysit vaan semmoisista aineista jotka ei kiinnosta pätkääkään (niitä ei taida olla kuin historia ja ruotsi, niistäkin toki ysi).
Jotenkin vaan tuntuu, että mikä on ton kaiken hyöty? Eiköhän juuri tee sen tyttömäisen virheen, että "tekee kaiken oikein", mutta on kuin robotti?
Poika ei harrasta säännöllisesti mitään, mutta kaikkea on kokeillut. Koulussa vetänyt todella vasurilla yläasteen (keskiarvo yli kasin), mutta tokaissut että "yläaste on niin löysää, että ottaa loppukirin". Lupasin hänelle 1000 euroa päättäjäisrahaa jos keskiarvo on yli ysin. Nyt kantaa vain kymppejä kotiin, panostus on sitä luokkaa että tekee iltaisin pikaisesti läksyt ja vähäsen lukee kokeeseen.
Tytöllä tuntuu, että suorittaa suorittamisen vuoksi. Poika panostaa kun on tarve (eli hyvä keskiarvo takaa sen, että pääsee haluamaansa lukioon). Selvä on että poika saa keskiarvoksi yli ysin, mutta tuskin paljoa. Tytöllä keskiarvo oli 9,7 yläasteella. Lukiossa melkein samaa tasoa.
No tuskin tuota touhua kannattaa estellä, lukiota enää vuosi jäljellä. Kertokaapas hikarit, oletteko kokeneet että yltiöpanostus on ollut lukioaikana järkevää? Ja onko sama meno jatkunut yliopistossa vai oletteko löytäneet rentoutta elämään.
Itse en ole asiantuntija, koska olin keskiverto-oppilas. Ihan työteliäs, mutta en hikari. Eikä älliäkään ollut niin paljoa että älliä olis sadellut. Taitaa nuo geenit tulla isän puolelta, joka toisaalta oli ultralaiska koulussa, mutta ainakin matemaattisesti lahjakas. No eipä sekään tie mihinkään hyvään hänen osalta johtanut...
Tyttö harrasti ratsastusta ja tanssia lukioon asti, mutta ratsastus jäi koska aika ja energia ei riittänyt. Hyvä niin. Tanssin ottaa yhä erittäin tosissaan. Koko hiihtoloman on lukenut koulukirjoja ja tehnyt tehtäviä tms. Lukion keskiarvo on lähellä kymppiä ja pärjää loistavasti myös pitkässä matikassa, joka on hänelle kunnia-asia (Kaipa siksi, että se juuri harvemmin on tytöille hyvä aine). Mutta jos ei saa kymppiä kurseista (etenkin matikka) niin se on "katastrofi"... Kelpuuttaa ysit vaan semmoisista aineista jotka ei kiinnosta pätkääkään (niitä ei taida olla kuin historia ja ruotsi, niistäkin toki ysi).
Jotenkin vaan tuntuu, että mikä on ton kaiken hyöty? Eiköhän juuri tee sen tyttömäisen virheen, että "tekee kaiken oikein", mutta on kuin robotti?
Poika ei harrasta säännöllisesti mitään, mutta kaikkea on kokeillut. Koulussa vetänyt todella vasurilla yläasteen (keskiarvo yli kasin), mutta tokaissut että "yläaste on niin löysää, että ottaa loppukirin". Lupasin hänelle 1000 euroa päättäjäisrahaa jos keskiarvo on yli ysin. Nyt kantaa vain kymppejä kotiin, panostus on sitä luokkaa että tekee iltaisin pikaisesti läksyt ja vähäsen lukee kokeeseen.
Tytöllä tuntuu, että suorittaa suorittamisen vuoksi. Poika panostaa kun on tarve (eli hyvä keskiarvo takaa sen, että pääsee haluamaansa lukioon). Selvä on että poika saa keskiarvoksi yli ysin, mutta tuskin paljoa. Tytöllä keskiarvo oli 9,7 yläasteella. Lukiossa melkein samaa tasoa.
No tuskin tuota touhua kannattaa estellä, lukiota enää vuosi jäljellä. Kertokaapas hikarit, oletteko kokeneet että yltiöpanostus on ollut lukioaikana järkevää? Ja onko sama meno jatkunut yliopistossa vai oletteko löytäneet rentoutta elämään.
Itse en ole asiantuntija, koska olin keskiverto-oppilas. Ihan työteliäs, mutta en hikari. Eikä älliäkään ollut niin paljoa että älliä olis sadellut. Taitaa nuo geenit tulla isän puolelta, joka toisaalta oli ultralaiska koulussa, mutta ainakin matemaattisesti lahjakas. No eipä sekään tie mihinkään hyvään hänen osalta johtanut...