Uralle uhrattu lapsi

Äitienpäivänä oli Helsingin sanomissa kirjoitus "Ura ei kaadu kotitoihin" Kirjoitin artikkelin johdosta Helsingin sanomien keskustelu palstalle viestin jonka olen tähän kopioinut. Toivon, keskustelua ja kannanottoja mielestäni hyvin tärkeään asiaan.

Haluan vanhempien huomioivan LAPSEN TARPEET ja antavan niille arvoa.

Uralle uhratut lapset - kännykkä isästä - 112 hätäkeskus äitiin!

Olen työssäni katsonut lapsen surullisiin silmiin kun vanhemmuuden perheessä on vienyt esimerkiksi itsekkyys, alkoholi, väkivalta. Artikkelissa "Ura ei kaadu kotihommiin" pohdittiin ministeriuran ja perheen yhteensovittamista. Ministeri Lehtomäki ei lapsenhoidon takia ole siirtänyt yhtään tapaamista, kaksi viikkoisen hän jätti kun kokous kutsui, lapsen hoitoringissä on noin kymmenen henkeä. Hätätilanteessa hoitaja soitta 112 , äiti ei vastaa puheluihin. Lapsen valokuva on pöydällä ja kännykän taustakuvana. Eduskunnasta hän tuo pullia kotiin ja ostaa juhlapuvun. Mitä tämä äitienpäivänä julkaistu juttu kertoo äityidestä (vanhemmuudesta)?

Minulle (kolmen pienen lapsen äitinä, pätkätöissä, yliopisto-opistelija)tuli ensiksi järkyttynyt olo sitten suru. Minulle vain osa äitiydestä on suorittamista (juhalpuvun osto ja pullat). Tärkein osa äitiyttä (vanhemmutta) on olla läsnä; syli, halaus, katse, suukko, pitää kädestä kiinni, puhaltaa, opastaa jne. Rakkaus ja rajat pitää elää yhdessä arvokkaassa arjessa.

Jo lukion psykologian peruskurssin mukaan rautainen ruokaa antava apina ei ole riittävä äiti. Poikanen pysyy hengissä mutta henkisesti vaurioituu. Varhainen vuorovaikutus (esimerkiksi Mirjam Kallardin julkaisut) on tämän päivän termi johon kannatta tutustua suorittamisen keskellä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu "Perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi parannetaan pienten lasten vanhempien mahdollisuuksia viettää aika lastensa kanssa". Onko ohjelma uskottava kun saman hallituksen ministeri itse kertoo, että EU-puheenjohtajuuden ja hallitusneuvotteluiden aikana "Tein töitä seitsemän päivää viikossa".

Surullista arkittelissa oli sokeus jolla vakuutettiin että "voin elää rikasta työelämää ja rikasta kotielämää" ja rikkaus perusteltiin OMAKSI valinnaksi ja lisäksi "jos pitäisi valita valitsisin lapsen" vakuutettiin. Totta on itsekäs valinta - OMA VALINTA. Tarua ja sokeutta on sanoa, että valitsen lapsen jos kaikki aika menee töissä ja lapsi jää. Kansanedustaja Haataisen kohdalla todettiin osuvasti, että lapset luulivat äidin lopettaneen työ kun ministeriaika oli ohi.

Milloin kohtaan työssäni "Uralle uhratun lapsen?" surulliset silmät? Toivottavasti en koskaan. Miten voimme sen estää?

 

Todella Surullista, mutta nykypäivänä tuntuu olevan kovin yleistä.

Itselläni ystävä toimii psykiatrisena sairaanhoitajana ja hän on kertonut että esim kuusivuotias burnout lapsi on ihan yleistä...vanhemmat olivat esim. tässä kuusivuotiaan tapauksessa kovia uraohjuksia..lääkäri ja tuomari, joilla ei riittänyt pienelle lapselle aikaa.

Itku tuli kun mieitin että omat lapsenio joutuisivat kokemaan vastaavaa. Kuinka moni palsi sitä vallitettavasti kokee.

Hyvä aihe. Toivottavasti keskustelu viriää!

 

Ihan hyvä kirjoitus ja tärkeä aihe, mutta muutama tulkinnanvarainen (tarkoitushakuinen) juttu kirjoituksessasi kyllä oli (ja paljon kirjoitusvirheitä).

Itsekin luin tuon Lehtomäestä kirjoitetun jutun. Siinä ei kylläkään sanottu, että hän ei vastaa puhelimeen, jos hoitaja soittaa, vaan että hänestä on parempi, että hoitaja soittaa ennemmin hätänumeroon kuin hänelle, jos lapsella on oikea hätä. Minusta ihan eri asia. Itsekin toivoisin, että päiväkodista soitettaisiin ensin hätänumeroon ja sitten minulle.

Lehtomäen mies on jäämässä äitiysloman jälkeen hoitamaan lapsia kotiin ja isoäiti myös. Ymmärtääkseni vieras hoitaja on enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Itse olen miettinyt myös, miten hän tuollaista rumbaa haluaa tai ylipäänsä jaksaa, mutta se lienee hänen valintansa. Ilmeisesti esikoinen kyllä tuntee äitinsä ja on elämäänsä ihan tyytyväinen lapsi oltuaan isänsä ja isoäitinsä hoivissa, kun äiti ei ole ollut kotona.

Tällä en halua mitenkään puolustella Lehtomäen valitsemaa elämäntapaa. Kuitenkaan kaikkien äitien ei tarvitse olla kotona hoitamassa lapsia, kunnes lapsi täyttää 3 vuotta, ja silti lapsista voi tulla ihan tervepäisiä ja hyvinvoivia aikuisia. Eikä se ole mikään synti, ettei leivo itse pullaa vaan ostaa ne eduskunnan kahvilasta. Vai onko?

 

Minä en ole lukenut sitä Hesarin alkuperäistä artikkelia.

Minun näkemykseni on, että lapsi tarvitsee yhden pysyvän kiinteän aikuissuhteen. Miksei tämä henkilö voisi olla myös isä? Ja äiti samassa roolissa, kun tämän päivän isät yleensä?

Sanotaan myös, että lapsen olisi hyvä olla kotihoidossa kunnes lapsi on 3-vuotias, missään ei sanota että hoitajan pitäisi olla äiti.

Kaikki kotona olevat äiditkään eivät leivo pullaa, eivätkä edes laita ruokaa. Tiedämpä perheen, jossa isä laittoi ruuat aina päiväksi valmiiksi äidille ja tyttärelle. Äiti ei edes siivonnut, senkin teki isä.

Ja hädäntullen puhelu 112 on oikeasti paikallaan. Minäkin olen sen kokenut. Päiväkodista ilmoitettiin lapsen sairastuneen, kun non 5 minuuttia myöhemmin ehdin paikalla, pihalla oli jo paloauto - ensimmäinen paikalle ehtineenä, ja tosi tyytyväinen olin, että näin oli. Poikamme on elossa ja voi hyvin.

 

Lehtomäen juttuun en ole perehtynyt.

Työelämässä menestyvillä "uranaisilla" lapset ovat pitkää päivää päivähoidossa. Äiti on aina töissä, työmatkalla tai seminaarissa. Lapset ovat milloin missäkin hoidossa. Mummot, vaarit ja tädit on valjastettu lapsenhoitoon. Kun päiväkoti sulkee ovensa, lapset kuskataan apujoukoille hoitoon.

Pahin on tilanne perheissä, jossa sekä äiti että isä juoksevat maailman = rahan, uran, menestyksen ja mammonan = ulkoisten arvojen perässä. On surullista, että nämä uraäitien ja -isien lapset eivät saa viettää edes koulun ja päivähoidon lomia kotona tai omien vanhempiensa kanssa. Vanhemmat käyvät kahdestaan etelänmatkoilla ja lapset viedään loman ajaksi mummolaan säilytykseen.

Mikähän nykyajan naisia oikein riivaa? Kun he eivät välitä edes omista lapsistaan, vaan juoksevat uskollisesti maailman ja maailman arvojen perässä? Toivon ja rukoilen, että joku pysäyttäisi nämä uraihmisetkin näkemään, mikä on äidin tärkein ja vastuullisin tehtävä. Äidin pääasiallisin tehtävä on omista lapsista ja kodista huolehtiminen.

 

Mä olen ihan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa!

Itseäni lisäksi ihmetyttää toisaalta se, että jos oma ura on niin tärkeä että lapsi viedään hoitoon heti kun se on mahdollista, ja tehdään pitkää päivää niin mikä järki yleensäkään on ollut tehdä lapsi? Ymmärrän täysin toki normaaleja työpäiviä tekevät ihmiset, sehän on ihan normaalia, mutta juuri sellaiset jotka reissaa ja lapset on valtavat ajat hoidossa niin sitä en ymmärrä. Mielestäni lapset tarvitsee vanhempiaan!

 

\

Mä olen ihan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa!

Itseäni lisäksi ihmetyttää toisaalta se, että jos oma ura on niin tärkeä että lapsi viedään hoitoon heti kun se on mahdollista, ja tehdään pitkää päivää niin mikä järki yleensäkään on ollut tehdä lapsi? Ymmärrän täysin toki normaaleja työpäiviä tekevät ihmiset, sehän on ihan normaalia, mutta juuri sellaiset jotka reissaa ja lapset on valtavat ajat hoidossa niin sitä en ymmärrä. Mielestäni lapset tarvitsee vanhempiaan!

Samaa mieltä!!! On paljon ihmisiä jotka eivät voi saada lapsia.Miksi nämä ihmiset joilla ei lapsilleen ole aikaa sitten niitä tekevät??

 

\

Itseäni lisäksi ihmetyttää toisaalta se, että jos oma ura on niin tärkeä että lapsi viedään hoitoon heti kun se on mahdollista, ja tehdään pitkää päivää niin mikä järki yleensäkään on ollut tehdä lapsi? Ymmärrän täysin toki normaaleja työpäiviä tekevät ihmiset, sehän on ihan normaalia, mutta juuri sellaiset jotka reissaa ja lapset on valtavat ajat hoidossa niin sitä en ymmärrä. Mielestäni lapset tarvitsee vanhempiaan!

Heh, nousi kirjoituksesi alusta karvat pystyyn, mutta lopussa sitten oltiinkin samaa mieltä asiasta. Totta, vien lapseni hoitoon, kun vanhempainrahakausi päättyy, koska tarvitsemme kahden aikuisen tulot ja toisaalta kaipaan kovasti takaisin työelämään. Mutta lapsen isällä ja minulla on molemmilla ns normaali työaika eikä juurikaan matkusteluja. Enkä raaskisikaan olla lapsen luota poissa, on se vaan niin ihana ja tarvitsee äitiä.

Se Lehtomäen juttu osoitti musta sen, että voihan isäkin olla yhtä hyvin se, joka pyörittää kotia. Eiköhän siinä perheessä ole mietitty, miten lastenhoito järjestetään, kun on päätetty hommaan ryhtyä. Ei varmaan oikeen voida määritellä sitäkään, kuka saa hankkia lapsia ja kuka ei.

 

Isä voi hoitaa lasta kotona yhtä hyvin kuin äitikin. Mielestäni se, että lapsi SAA OLLA OMASSA KOTONA, omien vanhempien hoidossa, on hyvin merkityksellistä. Tähän yhteiskunnankin tulisi kannustaa perheitä paljon nykyistä enemmän, kaikin tavoin.

Verotusta tulisi muuttaa perheverotuksen suuntaan, kotiäideille ja -isille tulisi taata yhtäläinen sosiaaliturva kuin työssä käyville, lapsiperheillä tulisi olla mahdollisuus saada kotipalvelun apua esim. kotivanhemman sairastuessa, kotihoidontukea tulisi maksaa kaikille alle kouluikäistä lastaan kotona hoitavalle vanhemmalle, kotona pitkään lapsiaan hoitaneella vanhemmalla tulisi olla oikeus aikuisopintorahaan jne.

Jos äiti menee heti vanhempainloman jälkeen töihin ja vie lapsen hoitoon, on lapsi noin 10 kk ikäinen. Näin pieni vauva on liian pieni vieraiden ihmisten hoidettavaksi.

Uraperheillä tarkoitan niitä perheitä, joissa molemmat vanhemmat tekevät pitkää työpäivää, matkustavat paljon ja lapsilla on pitkiä hoitopäiviä ja he ovat hoidossa yölläkin. Lapset kärsivät vanhempiensa jatkuvasta poissaolosta. Tämä vaikuttaa lapsen perusturvallisuuden kehittymiseen ensimmäisen 3 ikävuoden aikana ja altistaa syrjäytymiskehitykselle koulu- ja murrosiässä.

 

\

Jos äiti menee heti vanhempainloman jälkeen töihin ja vie lapsen hoitoon, on lapsi noin 10 kk ikäinen. Näin pieni vauva on liian pieni vieraiden ihmisten hoidettavaksi.

Oon sun kanssa osittain samaa mieltä, mutta voitko perustella, miksi 10kk ikäinen on liian pieni vietäväksi hoitoon? Itsellä on tuo edessä, ja vähän raastaa mieltä suuntaan ja toiseen. Toisaalta mieli palaa jo takaisin töihin (ja siis tosiaan, normityöajat ym), mutta toisaalta voisi ehkä olla kiva olla kotona.

Toisaalta, viedäänhän monessa maassa paljon pienempiäkin hoitoon, ja kai niistä suht koht normaaleja ihmisiä kasvaa? Ja ennen vietiin Suomessakin jo parikuiset hoitoon, eikä kai mitään ihan hirveää vahinkoa ole niille lapsille tullut (tai ainakin olen tavannut ihan täyspäiviä ihmisiä, jotka on olleet 2kk ikäisestä hoidossa). Olen kyllä hakenut lapselleni pph paikkaa, ja kunhan on ensin tutustuttu, niin eihän se hoitaja sitten enää olekaan lapselle vieras. Vai olenko ihan väärässä?

 

Itse olen ainakin ollut hoidossa 3 kuukautisesta alkaen, ensin päiväkodin seimessä ja myöhemmin naapurissa. Olen mielestäni ihan täysipäinen ja onnellinen, ja suhteeni vanhempiini on kunnossa. Olen aina kokenut olevani rakastettu ja että minusta on huolehdittu.

En koe mitään omatunnontuskia kun olen laittanut omat lapseni hoitoon alle vuoden ja noin vuoden ikäisinä.

 

Verotusta tulisi muuttaa perheverotuksen suuntaan, kotiäideille ja -isille tulisi taata yhtäläinen sosiaaliturva kuin työssä käyville, lapsiperheillä tulisi olla mahdollisuus saada kotipalvelun apua esim. kotivanhemman sairastuessa, kotihoidontukea tulisi maksaa kaikille alle kouluikäistä lastaan kotona hoitavalle vanhemmalle, kotona pitkään lapsiaan hoitaneella vanhemmalla tulisi olla oikeus aikuisopintorahaan jne.

Joo, olisihan tuo ideaalista, mutta mistä rahat moiseen? Kansainvälisesti vertailtuna Suomessa asiat ovat tosi hyvin, no joo ehkä Ruotsisa on vielä paremmat vanhempainvapaat jne...

Musta kotihoidon tuki on tarpeeton yli 3-vuotiaiden vanhemmille. Naisia tarvitaan työelämässä, ei yhteiskunnan tarvitse- eikä siihen ole varaa- maksaa kaikkea ihmisille tusota vaan.

 

aiheen vierestä, mutta jossain is:n liitelehden kannessa komeili Lehtomäki ja teksiti: "minulla ei ole enää aikaa ystäville" tai jotain sinnepäin. Minusta se on surullista, enkä ikinä kehtaisi julkisesti ilmoittaa, että työn vuoksi en enää ennätä tavata läheisiä ystäviäni. Ehkä artikkelin (jota en kylläkään ole lukenut) otsikko on skandaalinhakuisen toimittajan tulkinta Lehtomäen lausunnosta, mutta silti...

Itse olen muutamia vuosia seurannut Lehtomäen ja Piia-Noora Kaupin antamia lausuntoja uran ja perheen yhdistämisestä ja mietin vaan, ovatko he eläkeläisinä yhtä tyytyväisiä tekemiinsä ratkaisuihin kuin nyt.

 

Lapsen perusturvallisuus kehittyy ensimmäisten vuosien aikana. Lukekaapa Suomen johtavien kasvatusammattilaisten, mm. Lea Pulkkisen artikkeleita asiasta. Lapsella on voimakkaita eroahdistuksen kausia. Hoitoonvieminen on erityisen haitallista, jos lapsi esim. vierastaa tai ikävöi vanhempansa perään kovasti.

En mitenkään jaksa uskoa, että noin vuoden ikäinen vauva saisi tarvitsemansa huomion isossa päiväkotiryhmässä tai perhepäivähoitajalla, jolla on täysi hoitoryhmä. Päiväkotien lapsiryhmät ovat yleisesti liian suuria. Joissain päiväkodeissa rikotaan jopa lakia. Hoitajia on päiväkodeissa liian vähän ja sairastuneille hoitajille ei saa aina sijaisia.

Perhepäivähoitajiakin on moneen junaan. Alalle rekrytoidaan täysin kouluttamattomia naisia, jotka ottavat hoitolapsia vain rahan takia. Olen seurannut monen perhepäivähoitajan edesottamuksia hoitolastensa kanssa. Muutamasta hoitajasta voisin todeta, että kyllä hiukset nousevat pystyyn kasvatusta seuratessa!

Mitä mieltä olette esim. siitä, että hoitaja laittaa 3-vuotiaan lapsen pukemaan itse kaikki päällysvaatteet talvipakkasella? Hoitaja seisoo itse vieressä tumput suorina ja tuumaa, että "Sinä puet itse, minä en auta"! Tämä tapahtui seurakunnan kerhon eteisessä. Kukaan omista lapsistamme ei ole pukenut kaikkia talvitamineitaan 3-vuotiaana itse päälle, vaikka he muuten ovatkin olleet hyvin omatoimisia pienestä pitäen.

Iloisia poikkeuksiakin toki löytyy perhepäivähoitajien joukosta.

Mikähän siinä on, että moni päiväkodin lastentarhanopettaja ei hoidata omia lapsiaan päiväkodissa? Eräs tuntemani lastentarhanopettaja kertoi, että hän ei tule koskaan viemään omia lapsiaan päiväkotiin. Koska hän on työssään omin silmin nähnyt, kuinka vähän yhdelle lapselle on aikaa. Näin tapahtui, lastentarhanopettajan lapset eivät ole olleet päivääkään päiväkodissa hoidossa. Äiti hoiti lapsia kotona monta vuotta, vanhemmat järjestelivät työaikojaan ja kävivät vuorotellen töissä ja vähän aikaa perheessä oli myös palkattu lastenhoitaja.

Mielestäni lasten hoitaminen kotona tulisi nähdä suurena voimavarana. Kotiäitiys ja -isyys on itsessään arvokasta ja palkitsevaa työtä. Se myös vapauttaa hyvin paljon päivähoitopaikkoja.

Mistä otetaan rahaa perheverotukseen yms.? Turhia ja kalliita rakenteita purkamalla. Mm. subjektiivinen päivähoito-oikeus on järjetön laki. Hoitopaikka taataan, vaikka vanhempi olisi tosiasiallisesti jatkuvasti kotona ja pystyisi lapsensa hoitamaan. Lapsille järjestetään seurakunnan kerhoja, kaupunkien leikkitoimintaa yms. toimintaa, jotka tarjoavat virikkeitä ja mahdollisuutta olla lapsiryhmässä.

Kotivanhempien ja työttömien lapset tulisi rajata pois kokopäivähoidosta. Hoitopaikat tulisi tarjota yrittäjien, maatalousyrittäjien, työssäkäyvien, kokopäiväopiskelijoiden ja sosiaalisista syistä päivähoitoa tarvitsevien perheiden (mielenterveysongelmaiset tai alkoholistivanhemmat yms.) lapsille.

Uravanhempien perheissä molempien vanhempien omistautuminen työlle ja uralle ei yleensä johdu taloudellisesta pakosta, vaan äidin ja isän omista itsekkäistä tarpeista ja kulutusmaniasta. Juostaan vain rahan ja tavaran perässä. On saatava uusi auto, kesämökki, etelänmatkoja ja asunto kalliilta paikalta. On surullista, että niin monien naisten on "saatava toteuttaa itseään työssä". Kotona et voi toteuttaa itseäsi, omien lasten kanssa et voi toteuttaa itseäsi. Itseäsi voit toteuttaa vain työelämässä ja harrastuksissa.

60-70-luvulla naisten itsenäisyysliikkeen ja päivähoitolain myötä päivähoitoon on viety todella pieniä lapsia, jopa muutaman viikon ja kuukauden ikäisiä vauvoja. Voidaan kysyä, onko tämä ollut aina tarpeellista? Onko varhainen hoitoonmeno ollut lapsen etu ja hyväksi lapsen kehitykselle?

 

\

Ihan hyvä kirjoitus ja tärkeä aihe, mutta muutama tulkinnanvarainen (tarkoitushakuinen) juttu kirjoituksessasi kyllä oli (ja paljon kirjoitusvirheitä).

Itsekin luin tuon Lehtomäestä kirjoitetun jutun. Siinä ei kylläkään sanottu, että hän ei vastaa puhelimeen, jos hoitaja soittaa, vaan että hänestä on parempi, että hoitaja soittaa ennemmin hätänumeroon kuin hänelle, jos lapsella on oikea hätä. Minusta ihan eri asia. Itsekin toivoisin, että päiväkodista soitettaisiin ensin hätänumeroon ja sitten minulle.

Lehtomäen mies on jäämässä äitiysloman jälkeen hoitamaan lapsia kotiin ja isoäiti myös. Ymmärtääkseni vieras hoitaja on enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Itse olen miettinyt myös, miten hän tuollaista rumbaa haluaa tai ylipäänsä jaksaa, mutta se lienee hänen valintansa. Ilmeisesti esikoinen kyllä tuntee äitinsä ja on elämäänsä ihan tyytyväinen lapsi oltuaan isänsä ja isoäitinsä hoivissa, kun äiti ei ole ollut kotona.

Tällä en halua mitenkään puolustella Lehtomäen valitsemaa elämäntapaa. Kuitenkaan kaikkien äitien ei tarvitse olla kotona hoitamassa lapsia, kunnes lapsi täyttää 3 vuotta, ja silti lapsista voi tulla ihan tervepäisiä ja hyvinvoivia aikuisia. Eikä se ole mikään synti, ettei leivo itse pullaa vaan ostaa ne eduskunnan kahvilasta. Vai onko?

Samaa mieltä kuin tämä kirjoittaja.
Ei tarvitse olla edes ministeri että kokee aikapulaa , ihan rividuunarillakin on sama ongelma ja silti kautta aikojen ovat pientenkin lasten äidit käyneet töissä. Luulen että ministeri pystyy joustamaan paremmin kuin esim. vuorotyötä tekevä sairaanhoitajaäiti.
Itsensä siinä varmaan repii riekaileiksi joskus henkisesti mutta ei se välttämättä lasten elämää pilaa . Päinvastoin ,monet naiset ovat tyytyväisiä elämäänsä kun pystyvät käymään töissä ja ovat saaneet silti lapsiakin.
Tottakai on aivan liikaa vanhempia jotka eivät huomioi lapsiaan mutta
tällainen vanhempi saattaa olla päivästä toiseen myös lapsen kanssa kotona tarjoamatta silti minkäänlaista hellyyttä, hoivaa tai henkistä yhteyttä lapseensa. Jos siis tälle tielle lähdetään ja ajatellaan millaisia vanhempia maa päällään kantaa.

 

Osalla vanhemmista on todellakin taloudellinen pakko mennä töihin. Omat lapseni ovat päiväkodissa saaneet syliä ja huomiota, ja mielestäni se onkin ollut parempi valinta, kuin perhepäivähoitaja, jolloin ei koskaan tiedä, mitä siellä tapahtuu. Päiväkodissa yleensä aina synkkaa, edes yhden hoitajan kanssa.

Lasten kanssa vietetään aikaa iltaisin ja viikonloppuisin, meillä viikonloppu onkin 3 päivää pitkä.

Meillä on myös Pulkkiset luettu, mutta taloudellisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Kun omassa päiväkodissamme oli liian vähän hoitajia, avoimia paikkoja ei täytytty (siis päiväkodissa oli vähemmän lapsia) ja sairastuneille hoitajille on aina palkattu sijaiset.

Meillä on tällä hetkellä päiväkodissa toisessa ryhmässä samaisessa päiväkodissa työskentelevän henkilön lapsi, niin oli esikoisenkin kanssa.

Kotiäitiys ja -isyys on palkitsevaa työtä, mutta sillä ei elä.
\

Mistä otetaan rahaa perheverotukseen yms.? Turhia ja kalliita rakenteita purkamalla. Mm. subjektiivinen päivähoito-oikeus on järjetön laki. Hoitopaikka taataan, vaikka vanhempi olisi tosiasiallisesti jatkuvasti kotona ja pystyisi lapsensa hoitamaan. Lapsille järjestetään seurakunnan kerhoja, kaupunkien leikkitoimintaa yms. toimintaa, jotka tarjoavat virikkeitä ja mahdollisuutta olla lapsiryhmässä.

Tähän en usko olleenkaan. Ensinnäkin. Päivähoitopaikkojen järjestäminen on kuntien velvollisuus. Verotuksesta taas päättää valtio. Lisäksi päivähoitoa ei sen jälkeen enää saisi läheltä, koska päiväkoteja suljettaisiin liian vähäisen kuormituksen takia. Työssäkäyvät kuljettaisivat lapsiaan varsin pitkiä matkoja. Hoitajia jäisi työttömäksi - eikä työn kysyntä ja tarjonta ainakaan ihan heti kohtaisi.

Lisäksi päivähoitoa purkamalla ei säästetä perheverotukseen tarvittavia rahoja!

Kirkkoon kuulumaton perhe ei käytä seurakunnan kerhoja. Kaupunkien leikkitoiminta ei ole lakisääteistä, sitä on aivan liian vähän ja se saattaa myös olla aivan liian kaukana. Kuka järjestää tavoitettavissa olevaa ruotsinkielistä leikkitoimintaa kunnassa jossa ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvia on alle 10 %?

Uravanhempien perheissä molempien vanhempien omistautuminen työlle ja uralle ei yleensä johdu taloudellisesta pakosta, vaan äidin ja isän omista itsekkäistä tarpeista ja kulutusmaniasta. Juostaan vain rahan ja tavaran perässä. On saatava uusi auto, kesämökki, etelänmatkoja ja asunto kalliilta paikalta. On surullista, että niin monien naisten on "saatava toteuttaa itseään työssä". Kotona et voi toteuttaa itseäsi, omien lasten kanssa et voi toteuttaa itseäsi. Itseäsi voit toteuttaa vain työelämässä ja harrastuksissa.

Uravanhemmuus on täysin erotettava tavallisista työssäkäyvistä vanhemmista. Meillä on taloudellinen pakko käydä töissä. Ei ole autoa, eikä kesämökkiä. Etelän matkoilla on käyty silloin kun on varaa - itse asiassa tästä työssäkäynnin ja kotivanhemmuuden välillä ei ole todellista välimuotoa - osittainen kotihoidon tuki ei sekään vielä sitä ole.

Asunto meillä on, velkainen sellainen, mutta asunto on hankittu vasta, kun olin jo palannut töihin, koska rahat eivät olisi riittäneet pidempään kotona oloon. Maksamme asumisestamme pari sataa euroa enemmän kuin vuokralla. Ja asuinpaikkamme on valittu siten, että kaksikieliselle perheellemme on palvelut: päiväkodit ja koulut lähellä. En halua lapsemme joutuvan kulkevan alakouluun bussilla.

Surullista on myös se, että kirjoitat "niin monien naisten on 'saatava toteuttaa itseään työssä'". Mikset kirjoita niin monien vanhempien. Miksi edelleenkin - kun ihan loppuun kirjoituksesi lukee, se onkin äidin tehtävä hoitaa lapsensa kotona. Minä en koe toteuttavani itseäni töissä tai harrastuksissa (itse asiassa harrastuksia ei työssäkäynnin takia olekaan). Hankin perheellemme rahaa.

60-70-luvulla naisten itsenäisyysliikkeen ja päivähoitolain myötä päivähoitoon on viety todella pieniä lapsia, jopa muutaman viikon ja kuukauden ikäisiä vauvoja. Voidaan kysyä, onko tämä ollut aina tarpeellista? Onko varhainen hoitoonmeno ollut lapsen etu ja hyväksi lapsen kehitykselle?

Olen itse syntynyt vuonna -67, tuolloin lukuisat perheet hoitivat lapsensa kotona, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Päiväkoteihin pääsivät vain todella huono-osaisten perheiden lapset, edes seurakunnan päiväkerhoihin ei päässyt kuin murto-osa lapsista. Perhepäivähoito oli yleistä, mutta myös huomattavan paljon kalliimpaa kuin nyt, usein perheille ei ollut taloudellisesti mahdollista viedä lapsia hoitoon.

Tästä näkökulmasta nykyinen järjestelmä on huomattavasti parempi. Enkä minä näe ystäväpiirissäni samaan aikaan syntyneissä mitenkään epätasapainoisia ihmisiä. Minut itseni on äiti hoitanut kotona, samalla kun hoidossa on joukko naapurin lapsia (silloin ei rajattu edes sallittujen hoitolapsien määrää). Isän tultua kotiin äiti lähti vielä iltatöihin ja juuri ja juuri elettiin tuolloin.

Mutta minusta ensisijaisesti aina jokainen perhe tekee päätöksensä itse. Päätöksen tekijä ei ole koskaan toinen vanhempi yksin. Ja myös isät toteuttavat työssä itseään, myös isät voivat jäädä kotivanhemmiksi. Syyllistämällä perheitä valinnoissaan ei kukaan voita yhtään mitään. Syyllisyydellä ei minun rahapussini kasva, eikä mahdollista kotiin jäämistä. Ainoa realistinen vaihtoehto minun näkökulmastani olisi kehittää työn ja perheen yhteensovittamista, että esim 3 päiväinen työviikko olisi sekin taloudellisesti kannattavaa, ja että tätä voisivat tehdä molemmat vanhemmat, joilloin lapsen kotihoito järjestyisi. Käytännössä tämä ei lsuurimmassa osassa työpaikoista ole vielä mahdolllista. Lisäksi tulot leikkaantuvat tuossa tilanteessa 40 % per vanhempi. Meillä kotihoidontuki ei kattaisi vielä kuin murto-osan menetyksestä. Ei sen ole tarkoituskaan, mutta tuo vaihtoehto ei taitaisi sekään tällä hetkellä olla taloudellisesti mahdollinen.

 

Itselleni kotiäitiys onkin selvä arvovalinta. Arvostan enemmän pienten lasten äidin työtä kotona kuin työelämässä. Kotiäiditkin ehtivät vielä uurastaa työelämässä ennen eläkkeelle pääsyä. Olen halunnut hoitaa omat lapseni kotona, vaikka rahallinen menetys on ollut suuri työssäkäyntiin verrattuna.

Varmasti yhteiskunnan tarjoama tai yksityinen päivähoito on jo pääosin hyvää. Liian suuret päivähoitoryhmät, liian pieni hoitajamitoitus, sijaispula ja hoitajien työssäuupuminen ovat silti tätä päivää.

Suurin osa päivähoidon väestä on nykyään alalle kouluttautuneita, motivoituneita, oman alansa työtä tekeviä ihmisiä. Onneksi ollaan jo kaukana 60-ja 70-luvun villeistä ajoista. Silloin lähes kuka tahansa kouluttamaton naisihminen oli pätevä perhepäivähoitajaksi ja hoitolapsia kuulemma riitti jonoiksi asti.

En halua että lapseni muistavat lapsuudestaan vain sen, että äiti ja isä olivat aina töissä ja vuodet ennen kouluikää kuluivat hoitopaikassa. Haluan olla läsnä lasteni elämässä, kasvussa ja arjessa.

Haluaisin tietää, miten lapsen perusturvallisuus voi kehittyä, jos lapsi laitetaan päivähoitoon heti vanhempainloman päättyessä? Milloin ja miten luodaan suhde lapseen, jos äiti ja isä ovat poissa lapsen elämästä suurimman osan valveillaoloajasta? Jos lapsi on päivähoidossa 8-10 tuntia päivässä ja viikonloppukin kuluu kodinhoitoon ja harrastuksiin?

Lapsi pääsee kyllä seurakunnan kerhoihin, vaikka vanhemmat eivät kuuluisikaan kirkkoon. Nuori pääsee rippikouluun, vaikka häntä ei olisi lapsena kastettu kirkon jäsenyyteen.

Faktaa on myös se, että päivähoidossa olevat lapset sairastavat paljon enemmän kuin kotona hoidettavat lapset. Kotihoidossa olevat lapsetkin toki sairastavat, mutta heillä on mahdollisuus sairastaa ja toipua rauhassa.

Miten työssäkäyvät vanhemmat järjestävät sairaan lapsen hoidon? Kuinkahan monesta työpaikasta on mahdollisuus olla pois aina lapsen sairastuttua? Kuinka moni lapsi viedään päivähoitoon sairaana tai toipilaana, tartuttamaan muita lapsia?

 

otiäiti kirjoitti kotiäitiyden olevan itselleen arvovalinta. Ikävä kyllä arvovalinnalla ei elä. Itse laskin kun palasin kolmannen jälkeen töihin tämän ollessa vuoden ja yhden kk ikäinen, että minulle olisi riittänyt n. 500 euron tulot kotihoidontuen lisäksi mahdollistamaan kotihoidon. Mutta vaikka mietin tekeväni mitä, en sopivaa vaihtoehtoa löytänyt. Ja tämä ihan vuokralla asuessa.

Lapseni eivät varmasti muista lapsuudestaan sitä, että äiti ja isä olivat aina töissä, meillä lapset tosiaan ovat perjantait kotona, ja hoitopäivät ovat yleensä maksimissaan 8 tuntia. Lapset nukkuvat päiväunet hoitopaikassaan, jopa 5 v nukkuu, jolloin meillä jää illalla vielä 5 tuntia yhteistä aikaa. Meidän koululainen harrastaa ja keskimmäinenkin käy uimakoulua, mutta muutoin yritetään illat ja viikonloput rauhoittaa, sen vuoksi en itse harrasta yhtään mitään.

Ja väitän kyllä, että minulla ja lapsilla on hyvät ja läheiset suhteet. Mikä voisi muuten selittäää sen, että vaikka pojat ovat ruotsinkielisessä päiväkodissa, heidän vahvempi kielensä on suomi.
Viikonloppuisin toki tehdään kotitöitä, mutta eivätkö lapset osallistu niihin kotitöihin aikuisten kanssa. Ja aina kotiäidit vetoavat heillä olevan enemmän kotitöitä kun perhe on kotona?

Lapsi kyllä pääsee seurakunnan kerhoihin vaikkei vanhemmat kuulu kirkkoon, mutta tämäkin on arvovalinta, monet eivät halua laittaa lastaan tunnustukselliseen kerhoon.

Kun perheessä on isompia sisaruksia, he tuovat tauteja, vaikkei lapset olisikaan päivähoidossa, meillä kuopuksella ehti olla 4 korvatulehdusta ennen hoidon aloitusta. Vastaavasti taas esikoisella, 10-kuisena päivähoidon aloittaneella ei ole ollut yhtään korvatulehdusta, vesirokon hän sairasti viime kesänä 9-vuotiaana, kun sai sen pikkusisaruksiltaan. Muutenkin paria vatsatautia ja viime talvista angiinaa lukuunottamatta hän on ollut tosi terve. Meillä hoidetaan aina sairaat lapset kotona, ja molemmat hoidamme lapsia, joskus jopa vuorotellen saman vuorokauden aikana, jos töissä on jotain välttämätöntä tehtävää. Itse asiassa meillä työnantaja antaa myös mahdollisuuden saada heidän kustantamanaan hoitajan kotiin, itse en ole tätä vaihtoehtoa käyttänyt.

Varmasti lapsia viedään sairaana hoitoon, varmasti myös niin, että lapsi sairastuu päivänaikana, vanhemmat eivät ehdi nähdä lapsen olevan sairas aamun aikana. Mutta minulle lapsen vointi on se ensi sijainen asia, ei esim. kuume. Kuumeetonkin lapsi voi olla sairas.

 

taloudellisesta mahdollisuudesta jäädä kotiin kommentoisin sen verran, että eri kunnissa asuvilla tulisi olla keskenään yhdenvertainen mahdollisuus kotihoitoon.

Meillä olisi jo 150-200 euron kuntalisällä ilman muuta mahdollisuus hoitaa lapset kotona, mutta pelkällä kotihoidontuella ei pärjää, olenkin etsimässä 3-4 päiväistäi työpaikkaa, jota sitäkään ei meinaa löytyä, kaikki haluavat täyttä työviikkoa tekevän työntekijän :headwall:

 

Kerron toisenlaisen vaihtoehdon työn ja kodin yhdistämisestä. Meillä on 2 lasta, 3v ja 1v. Haluamme että heidät hoidetaan kotona kunnes nuorempi täyttää 3v. Olen tähän asti ollut kotona lasten kanssa, nyt aloitin työt kuukausi sitten, teen n. 3 iltaa viikossa töitä, jonka ajan lapset ovat tietysti isänsä kanssa. Työtunteja minulla tulee n. 15h/vk. Saan kotihoidontukea kahdesta lapsesta n.500e/kk (sis. kuntalisän) käteen+ lapsilisät n.200e/kk käteen ja töistä n. 600e/kk käteen, eli n. 1300e/kk. Mielestäni tämä järjestely on loistava!! Ja lapset saavat olla kotona! Esikoinen alottaa syksyllä kerhon, 3 tuntia kolmena päivänä viikossa.
Eli haluan tuoda esiin sen että vaikka raha olisikin töihinpaluun syy, niin töitä voi tehdä myös niin että lapset saavat olla kotihoidossa, harvat vaan valitettavasti tajuavat sitä... Ja tälläisiä iltatöitä pystyy tekemään monella alalla, esim. kaupanala, ravintola-ala yms. Asumme paritalossa Espoossa, ja pystymme hyvin maksamaan asuntolainaamme ja nauttimaan elämästä :flower:

 

Lapsen perusturvallisuus kehittyy ensimmäisten vuosien aikana. Lukekaapa Suomen johtavien kasvatusammattilaisten, mm. Lea Pulkkisen artikkeleita asiasta. Lapsella on voimakkaita eroahdistuksen kausia. Hoitoonvieminen on erityisen haitallista, jos lapsi esim. vierastaa tai ikävöi vanhempansa perään kovasti.

On kumma, miten me 70 -luvulla syntyneet (esim. olemme ollenkaan tervejärkisiä. Äitiysloma oli 2 kk pitkä, eikä vaihtoehtoa kotiinjäämisestä ollut tai meni työpaikka ja tulojakin tarvittiin ELÄMISEEN)

En mitenkään jaksa uskoa, että noin vuoden ikäinen vauva saisi tarvitsemansa huomion isossa päiväkotiryhmässä tai perhepäivähoitajalla, jolla on täysi hoitoryhmä. Päiväkotien lapsiryhmät ovat yleisesti liian suuria. Joissain päiväkodeissa rikotaan jopa lakia. Hoitajia on päiväkodeissa liian vähän ja sairastuneille hoitajille ei saa aina sijaisia.

Tämä on minunkin mielestäni totta. Mutta tämä on tämän päivän politiikkaa-menkäämme itseemme-ketä äänestimmekään?

Perhepäivähoitajiakin on moneen junaan. Alalle rekrytoidaan täysin kouluttamattomia naisia, jotka ottavat hoitolapsia vain rahan takia. Olen seurannut monen perhepäivähoitajan edesottamuksia hoitolastensa kanssa. Muutamasta hoitajasta voisin todeta, että kyllä hiukset nousevat pystyyn kasvatusta seuratessa!

Ei oman lapsenkaan saamiselle edellytetä koulutusta ja voi taivas millaiset ihmiset saavat lapsia! Tällöin on parempi jos lapsi pääsee mahdollisimman pian hoitoon. Kuitenkaan en ole törmännyt kouluttamattomiin perhepäivähoitajiin. Perhepäivähoitaja -koulutus on tänä päivänä pitempi ja monipuolisempi kuin ennen. Joka alalle eksyy ihmisiä, jotka tekevät työtä vain rahasta-opettajat, lääkärit ym. Turha yleistää poikkeuksien vuoksi!

Mitä mieltä olette esim. siitä, että hoitaja laittaa 3-vuotiaan lapsen pukemaan itse kaikki päällysvaatteet talvipakkasella? Hoitaja seisoo itse vieressä tumput suorina ja tuumaa, että "Sinä puet itse, minä en auta"! Tämä tapahtui seurakunnan kerhon eteisessä. Kukaan omista lapsistamme ei ole pukenut kaikkia talvitamineitaan 3-vuotiaana itse päälle, vaikka he muuten ovatkin olleet hyvin omatoimisia pienestä pitäen.

Olen sitä mieltä, että äidit vievät lapseltaan liian usein yrittämisen ilon paapomalla ja passaamalla. Minun 1.4 vuotiaani haluaa yrittää jo nyt pukemista ja riisumista. Meillä on noussut iso parku 3-vuotiaana, jos äiti halusi auttaa liikaa pukemisessa. Sen sijaan vaatii kärsivällisyyttä vanhemmilta, että jaksavat odottaa kun pieni haluaa pukea itse. Hoitaja ilmeisesti jaksoi tässä tapauksessa odottaa-ja siitä nostan hänelle hattua!

Iloisia poikkeuksiakin toki löytyy perhepäivähoitajien joukosta.
Kivaa, että olet sinäkin tämän havainnut! (en ole itse pph)

Mikähän siinä on, että moni päiväkodin lastentarhanopettaja ei hoidata omia lapsiaan päiväkodissa? Eräs tuntemani lastentarhanopettaja kertoi, että hän ei tule koskaan viemään omia lapsiaan päiväkotiin. Koska hän on työssään omin silmin nähnyt, kuinka vähän yhdelle lapselle on aikaa. Näin tapahtui, lastentarhanopettajan lapset eivät ole olleet päivääkään päiväkodissa hoidossa. Äiti hoiti lapsia kotona monta vuotta, vanhemmat järjestelivät työaikojaan ja kävivät vuorotellen töissä ja vähän aikaa perheessä oli myös palkattu lastenhoitaja.

Moni ei halua viedä lastaan päiväkotiin myöskään siksi, että suuressa ryhmässä altistuu enemmän sairauksille ja infektiokierteille.

Mielestäni lasten hoitaminen kotona tulisi nähdä suurena voimavarana. Kotiäitiys ja -isyys on itsessään arvokasta ja palkitsevaa työtä. Se myös vapauttaa hyvin paljon päivähoitopaikkoja.

-ja on yhteiskunnallisesti/poliittisesti vähänarvostettua ja alituettua. Kyllä me vanhemmat ymmärrämme sen arvon, mutta miksi äänestämme vallan kahvaan ihmisiä, jotka eivät sen arvoa ymmärrä?

Mistä otetaan rahaa perheverotukseen yms.? Turhia ja kalliita rakenteita purkamalla. Mm. subjektiivinen päivähoito-oikeus on järjetön laki. Hoitopaikka taataan, vaikka vanhempi olisi tosiasiallisesti jatkuvasti kotona ja pystyisi lapsensa hoitamaan. Lapsille järjestetään seurakunnan kerhoja, kaupunkien leikkitoimintaa yms. toimintaa, jotka tarjoavat virikkeitä ja mahdollisuutta olla lapsiryhmässä.

Nythän moista ollaan purkamassa (huomioiden sosiaalitapaukset). Jos vanhempi on kotona, niin minustakin hänen kuuluu hoitaa lapsensa itse.

Kotivanhempien ja työttömien lapset tulisi rajata pois kokopäivähoidosta. Hoitopaikat tulisi tarjota yrittäjien, maatalousyrittäjien, työssäkäyvien, kokopäiväopiskelijoiden ja sosiaalisista syistä päivähoitoa tarvitsevien perheiden (mielenterveysongelmaiset tai alkoholistivanhemmat yms.) lapsille.

Uravanhempien perheissä molempien vanhempien omistautuminen työlle ja uralle ei yleensä johdu taloudellisesta pakosta, vaan äidin ja isän omista itsekkäistä tarpeista ja kulutusmaniasta. Juostaan vain rahan ja tavaran perässä. On saatava uusi auto, kesämökki, etelänmatkoja ja asunto kalliilta paikalta. On surullista, että niin monien naisten on "saatava toteuttaa itseään työssä". Kotona et voi toteuttaa itseäsi, omien lasten kanssa et voi toteuttaa itseäsi. Itseäsi voit toteuttaa vain työelämässä ja harrastuksissa.

Melkoista yleistystä...oikein puistattaa... Kyllähän on niitäkin vanhempia toki, jotka luovat vain uraa, mutta harvemmin kuitenkin. Kyllä yleensä ihmiset käyvät työssä elinkustannukset kattaaksensa, lasten harrastukset maksaaksensa ym. Eivät ihmiset halua uhrata lapsiaan, vaan antaa heille tarpeiden mukaan. Kuulostat jotenkin tässä katkeralta. Paasaat muista, koska olet ilmeisesti sittenkin uhrannut itsesi lapsillesi ja nyt syyttämällä muita, koetat korottaa itseäsi...

60-70-luvulla naisten itsenäisyysliikkeen ja päivähoitolain myötä päivähoitoon on viety todella pieniä lapsia, jopa muutaman viikon ja kuukauden ikäisiä vauvoja. Voidaan kysyä, onko tämä ollut aina tarpeellista? Onko varhainen hoitoonmeno ollut lapsen etu ja hyväksi lapsen kehitykselle?

Juu on viety, koska tosiaan äitiysloma oli peräti 2kk (ja lyhyempikin) silloin. Kotiinjääminen saattoi merkitä työpaikan menetystä ja samalla myös sitä, että menee katto pään päältä-sekö sitten olisi ollut lapsiystävällistä? Eiköhän pääsääntö ole se, että yleisesti terveet, normaalillla järjellä varustetut vanhemmat ajattelevat lapsensa parasta. Se minkä kukin kokee parhaakseen, on taas arvosidonnaista ja sen synty juontaa kauas lapsuuteen. Minusta puolin ja toisin syytteleminen on aivan turhaa, sen sijaan voimme kyllä olla eri mieltä asioista. Olkaamme onnellisia valinnoistamme, kunhan emme loukkaa niillä viattomia lapsiamme alitajuisesti ehkä sittenkin katkerina valinnoistamme ja rajatuista mahdollisuuksistamme...

 

Minusta on aika omituista miten nämä keskustelut pyörivät aina äidin ja äidin uran ympärillä. Miten kukaan ei kyseenalaista sitä miesten oikeutta tehdä uraa? Ajatellaanpa nyt vaikka tätä Paula Lehtomäen tilannetta. Ellen väärin ole käsittänyt niin hänen miehensähän jää kotiin hoitamaan lapsia. Onko mies sitten jotenkin vähempiarvoinen vanhempi vai mistä tässä on kyse? Tuskin kukaan korvaansa lotkauttaisi jos osat olisivat toisinpäin ja mies olisikin se uraansa tekevä ministeri.

Tuppaavat menemään turhaksi riitelyksi nämä asiat. En edes ymmärrä miksi ei voisi arvostaa sekä kotiäitejä että niitä, jotka haluavat menestyä työelämässäkin. Joissain tapauksissa voi olla, että lapsi kärsii, mutta työelämässä puurtaa silti pilvin pimein myös kunnollisia, hyviä, äitejä. Kuten myös isiä. Eivätkä he kaikki ole juristeja, lääkäreitä tms. vaan ihan tavallisia työntekijöitä hankkimassa perheelleen tuloja NORMAALIELÄMÄÄN, ei välttämättä bemareihin tai kesämökkeihin. Heistä niin monet kaipaavat varmasti pieniä lapsiaan työpäivien aikana ja viettäisivät aikansa mieluummin heidän kanssaan, mutta harvalla on sellainen elämä, jota eivät elämän realiteetit (ennenkaikkea raha) mitenkään ohjaa.

Tuossa edellä olevassa luomulehmän kirjoituksessa oli minusta paljon asiaa.