Uunilohen valmistus

  • Viestiketjun aloittaja vesikielellä
  • Ensimmäinen viesti
me ostetaan kirjolohta sopiva palanen, joka mahtuu paistinpannulle paistettavaksi, maustan suolalla ja sitruunapippurilla, sitten paan uuniin. lisänä joko perunaporkkanamuusia taikka riisiä ja keitettyjä kasviksia.
 
Tii
Sopivan kokoinen lohifile, norjan lohi on mielestäni parempaa. Meille (kaksi aikuista ja yksi lapsi) riittää 500-600g. Maustan fileen tillillä ja sitruunapippurilla tai kalamausteella. uuniin noin 45min 180astetta. Lisäksi porkkanaraastetta ja perunamuusi. Hyvää on!
 
Lohifile
sitruunaa
tilliä
suolaa
smetanaa
kermaa
(katkarapuja)

Leikkaa lohifile annospaloiksi ja paista niitä pannulla niin että ne saavat vähän väriä. Laita lohipalat sitten laakeaan uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Purista kaloille sitruunanmehua, ripottele suolaa ja tilliä. Sekoita kerma ja smetana, kaada kalojen päälle. Jos haluat ruoasta juhlavamman ripottele paistamisen loppuvaiheessa kalojen
päälle katkarapuja. Paista 175 asteessa n.1/2 t.
 
ostan lohifileen kaupasta, laitan uunivuokaan. Päälle sitruunapippuria, tilliä ja suolaa, sekä kermaa ja smetanaa. Haudutan miedolla lämmöllä kauan ja hyvää tulee

Ja minä valkosipulin ystävänä teen lohifileeseen viiltoja ja laitan halkaistuja valkosipulin kynsiä. Mies syö valkosipulitkin, minä noukin ne pois.

<br><br>
 
Lohifile (ruodoton) kaupan kalatiskiltä, päälle sinappia sivellen, siihen sitruunapippuria ja rouhittua pippurisekoitusta, uuniin ja n. 200C n. 20 min. Lisänä tillikastiketta ja esim perunamuusia tai lohkoperunoita :p
 
teen uunilohta näin,

Lohta
kalamaustetta
suolaa

"kastikkeeksi" ruokakermaa ja siihen sekaan sinappia...

Kalan päälle mausteet ja sitten kermasinappi siihen päälle ja ei kun uuniin.

On toooosi helppoa ja hyvää. Lisäksi perunaporkkanamuussi. Joskus teen tämän Pirkan pakaste lohipaloista, ovat helppoja kun ovat ruodottomia...

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.01.2007 klo 11:15 minä kirjoitti:
teen uunilohta näin,

Lohta
kalamaustetta
suolaa

"kastikkeeksi" ruokakermaa ja siihen sekaan sinappia...

Kalan päälle mausteet ja sitten kermasinappi siihen päälle ja ei kun uuniin.

On toooosi helppoa ja hyvää. Lisäksi perunaporkkanamuussi. Joskus teen tämän Pirkan pakaste lohipaloista, ovat helppoja kun ovat ruodottomia...
Sipuli unohtui... Eli hiven sipulia sekaan...
 
Muutamaa tuntia ennen, mieluummin edellisenä iltana lohifile maustumaan eli sitruuna päälle, suolaa, mustapippuria ja sitruunapippuria.
kuullotan "kasvissilppua" pannulla eli porkkanaa, sipulia, erivärisiä paprikoita, kesäkurpitsaa, mitä nyt sattuu olemaan, mausteeksi yrttimausteita.
kasvikset uunivuoan pohjalle ja kalafile siihen päälle nahkapuoli ylöspäin. on kypsää kun haarukalla saa nahan rullattua pois.
 
Laitan ensiksi uunivuokaan peruna-sipulisekoituksen, kasvissuikaleita ja kermaa ja mausteita. Annan niiden olla hetken uunissa. Laitan päälle lohifileen, josta ruodot poistettu. Nahka ylöspäin, kun lohi on ollut noin 10minuttiia, otan uunista ja nahka lähtee hyvin pois. Ripottelen lohen päälle sitruunapippuria ja kalamaustetta. Juustoraastetta ja kermaa, sitten uuniin niin kauan että on valmista.

Voi tehdä myös ilman perunapetiä, mutta on niin helppo kun perunatkin valmistuu sivussa.

 
Uunikala

kala vuokaan (lohi tai esim pakastekalaa)
päälle kalamaustetta ja sitruunapippuri

tee kastike:
vajaa litra vettä, johon sulatetaan kaksi kalaliemikuutiota
sulatetaan joukkokon koskenlaskijasulatejuusto
suurustetaan maizenalla (kiisselimäiseksi)

tämä kastike kalan päälle

uuniin noin 30 - 45 min.

koristella voi vaikka rosepippureilla ja tillillä
 
"Sall"
Moikka lohesta tulee kyllä kuivaa, jos sitä pitää uunissa yli 20-25 minuuttia. Lohen tulee olla hieman punertava vielä keskeltä kun otatte sen ulos. Muuten näillä mainituilla ohjeilla olen kokeillut itsekkin ja hyvää on aina ollut. Suosittelen säilyttämään mehukkuuden ruuassa.
 
Eii raakaa kallaa
[QUOTE="Sall";30470168]Moikka lohesta tulee kyllä kuivaa, jos sitä pitää uunissa yli 20-25 minuuttia. Lohen tulee olla hieman punertava vielä keskeltä kun otatte sen ulos. Muuten näillä mainituilla ohjeilla olen kokeillut itsekkin ja hyvää on aina ollut. Suosittelen säilyttämään mehukkuuden ruuassa.[/QUOTE]

Ei missään nimessä jätetä punaiseksi kalaa, se on jopa vaarallista...bakteeria urakalla aina kalassa.
Kypsä pitää olla, mehukkuus saadan siten että esim folioon tai grillaus Kamadossa tms
 

Yhteistyössä