Uusi suhde narsistin jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Onko ketään kellä olisi ollut narsisti-ex? Mikä tilanteesi on nyt? Oletko uskaltanut/kyennyt uuteen suhteeseen eron jälkeen ja kuinka pian? Millaisia tuntemuksia ja kokemuksia olet joutunut käymään läpi? Oletko ollut hirmu epäluuloinen muita kohtaan erosi jälkeen? Kuinka olet selvinnyt siitä vai oletko? Mulla on erosta 2,5 vuotta ja se rikko mut ihan totaalisesti, mutta nyt tuntuu pikkuhiljaa, että ehkä elämä jatkuu sittenkin, ehkä. Olen varautunut siihen, että olen yksin lopun elämää jos en jaksa tai uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Kuitenkin toivon, että jospa sittenkin. Kuinka teillä muilla?

Ja teille, jotka ette em. problematiikkaa ymmärrä tai ole kokenut (ja mahdollisesti halua tänne palstalle), skipatkaa aloitus, meille ei ole tällä hetkellä omaa foorumia, jossa jakaa ajatuksiamme vaikka se selviämisen kannalta tärkeää olisikin eli älkää tulko kommentoimaan tähän aloitukseen, pyydän. Kiitos etukäteen.
 
Karju
[QUOTE="vieras";24009699]Onko ketään kellä olisi ollut narsisti-ex? Mikä tilanteesi on nyt? Oletko uskaltanut/kyennyt uuteen suhteeseen eron jälkeen ja kuinka pian? Millaisia tuntemuksia ja kokemuksia olet joutunut käymään läpi? Oletko ollut hirmu epäluuloinen muita kohtaan erosi jälkeen? Kuinka olet selvinnyt siitä vai oletko? Mulla on erosta 2,5 vuotta ja se rikko mut ihan totaalisesti, mutta nyt tuntuu pikkuhiljaa, että ehkä elämä jatkuu sittenkin, ehkä. Olen varautunut siihen, että olen yksin lopun elämää jos en jaksa tai uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Kuitenkin toivon, että jospa sittenkin. Kuinka teillä muilla?

Ja teille, jotka ette em. problematiikkaa ymmärrä tai ole kokenut (ja mahdollisesti halua tänne palstalle), skipatkaa aloitus, meille ei ole tällä hetkellä omaa foorumia, jossa jakaa ajatuksiamme vaikka se selviämisen kannalta tärkeää olisikin eli älkää tulko kommentoimaan tähän aloitukseen, pyydän. Kiitos etukäteen.[/QUOTE]

No minun puolisolla on kuulemma narsisti exä. Aika paljon olen joutunut todistelemaan sanomisiani, että todella tarkoitan sitä mitä sanon, vaikka olen kertonut olevani sanojeni mittainen mies. Lisäksi puolisoni sukulaiset ovat lähestyneet minua aika epäileväisesti. Suhteessa olen paljon joutunut selittelemään omaa tekemistäni, menojani ja käyttäytymistäni, puoliso on monesti arvellut että ajattelen ja käyttäydyn samoilla tavoin kuin sen exä. Tässä nyt, mitä tuli ekana mieleen.
 
"a p"
No minun puolisolla on kuulemma narsisti exä. Aika paljon olen joutunut todistelemaan sanomisiani, että todella tarkoitan sitä mitä sanon, vaikka olen kertonut olevani sanojeni mittainen mies. Lisäksi puolisoni sukulaiset ovat lähestyneet minua aika epäileväisesti. Suhteessa olen paljon joutunut selittelemään omaa tekemistäni, menojani ja käyttäytymistäni, puoliso on monesti arvellut että ajattelen ja käyttäydyn samoilla tavoin kuin sen exä. Tässä nyt, mitä tuli ekana mieleen.
Niin kai se usein on, kurjaa sulle kylläkin. Narsistin tuhovoima vaan on pahimmillaan jotain niin kauheaa, että sitä miettii toisinaan voiko enää mihinkään tai kehenkään tässä maailmassa luottaa vaikka järki tietysti sanoo muuta. Toivottavasti kestät paineen tai ainakin olet rehellinen ja avoin vaikket kestäisikään. Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti menneisyyden möröt helpottavat aikanaan. Ja tiedätkö yritä tosiaan aina jaksaa muistaa kun puolisosi sinua epäilee, että hän on voinut kokea sellaisen helvetin, jota on vaikea kuvitella jos ei ole joutunut tekemisiin todella sairaan ihmisen kanssa.
 
"mnä"
En ole pystynyt uuteen suhteeseen elettyäni 20 vuotta narsistin kanssa. Nyt jo 10 vuotta yksin, mutta joka tapauksessa nyt olen tyytyväinen kun pääsin eroon narsistista ja rakkauskin loppui jo vuosia sitten.
 
"vieras"
[QUOTE="mnä";24009875]En ole pystynyt uuteen suhteeseen elettyäni 20 vuotta narsistin kanssa. Nyt jo 10 vuotta yksin, mutta joka tapauksessa nyt olen tyytyväinen kun pääsin eroon narsistista ja rakkauskin loppui jo vuosia sitten.[/QUOTE]

Saanko kysyä miksi et ole pystynyt? Kysymys on sinänsä "tyhmä" mutta haluaisin tietää, enhän voi tietää toisten puolesta kuitenkaan varmaksi. Miten sun muut ihmissuhteet? Pystytkö luottamaan ihmisiin ylipäätään? Ajattelin vaan kun mulla itselläni on vieläkin helposti epäluuloa ja vihaakin melkein kaikkia kohtaan. Mä jäin silloin kokemusteni kanssa niin yksin, että siksi kai vaikea luottaa oikein kehenkään. Kukaan ei oikein tuntunut tajuavan epätoivoani enkä siis saanut oikein minkäänlaista apua, siitä tuo viha ja epäluulo. Miten sulla? Onko teillä yhteisiä lapsia? Saitko pitää heidät ja kuinka he ovat selvinneet? Miten huolto- ja tapaamissopimukset sillon aikanaan, menikö oikeuteen? Minkälaisia viranomaiskokemuksia sulla on? Mä "pelkään" vieläkin kaikkea sos.puolta ja turhia ls-ilmotuksia. Jos sulla on vastaavia, oletko päässyt niistä yli ja kuinka? Mä vaan niin haluaisin, että tämä painajainen hellittäisi vihdoin...
 
Karju
[QUOTE="a p";24009855]Niin kai se usein on, kurjaa sulle kylläkin. Narsistin tuhovoima vaan on pahimmillaan jotain niin kauheaa, että sitä miettii toisinaan voiko enää mihinkään tai kehenkään tässä maailmassa luottaa vaikka järki tietysti sanoo muuta. Toivottavasti kestät paineen tai ainakin olet rehellinen ja avoin vaikket kestäisikään. Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti menneisyyden möröt helpottavat aikanaan. Ja tiedätkö yritä tosiaan aina jaksaa muistaa kun puolisosi sinua epäilee, että hän on voinut kokea sellaisen helvetin, jota on vaikea kuvitella jos ei ole joutunut tekemisiin todella sairaan ihmisen kanssa.[/QUOTE]

Olemme kyllä puhuneet hyvin avoimesti asioista. Vielä vaan tuntuu lähes päivittäin, ettei luottamus ole toivotulla tasolla. toota kun puhutaan, niin en ole kestänytkään, mutta olen vielä ainakin päässyt yli ja puhunut asiat selviksi. Olen myös puhunut tunteistani miltä tuntuu, kun toinen tekee parisuhteesta kuin olisin tehnyt kaikenlaista toisen pään menoksi.
 
"mnä"
[QUOTE="vieras";24009991]Saanko kysyä miksi et ole pystynyt? Kysymys on sinänsä "tyhmä" mutta haluaisin tietää, enhän voi tietää toisten puolesta kuitenkaan varmaksi. Miten sun muut ihmissuhteet? Pystytkö luottamaan ihmisiin ylipäätään? Ajattelin vaan kun mulla itselläni on vieläkin helposti epäluuloa ja vihaakin melkein kaikkia kohtaan. Mä jäin silloin kokemusteni kanssa niin yksin, että siksi kai vaikea luottaa oikein kehenkään. Kukaan ei oikein tuntunut tajuavan epätoivoani enkä siis saanut oikein minkäänlaista apua, siitä tuo viha ja epäluulo. Miten sulla? Onko teillä yhteisiä lapsia? Saitko pitää heidät ja kuinka he ovat selvinneet? Miten huolto- ja tapaamissopimukset sillon aikanaan, menikö oikeuteen? Minkälaisia viranomaiskokemuksia sulla on? Mä "pelkään" vieläkin kaikkea sos.puolta ja turhia ls-ilmotuksia. Jos sulla on vastaavia, oletko päässyt niistä yli ja kuinka? Mä vaan niin haluaisin, että tämä painajainen hellittäisi vihdoin...[/QUOTE]

Aluksi kerron, että olen mies, mikä tekee asiasta hieman erilaisen kuin sinulla. Joka tapauksessa se tietysti on miehellekin aivan yhtä raastavaa elää narsistin ikeen alla, alitettuna, murrettuna ja loukattuna - itsetunto latistettuna.

Ei ollut edes toivoa, että olisin saanut lasten huoltajuuden. Ex-vaimo kiristi, uhkaili ja levitti minusta valheita. Narsistina hän sai muut ihmiset helposti ulkomaan itseensä ja valheisiinsa. Tyydyin sitten tapaamisoikeuksiin kun en lastenkaan takia voinut aloittaa hirveätä sotaa. Suhteeni nyt jo isoihin lapsiin on erittäin hyvä.

Narsisti exäni yritti hallita elämääni vielä vuosia eron jälkeen. Hän pystyi alussa myös pilaamaan muutaman orastavan seurustelusuhteen uhkailemalla uusia seurustelukumppaneitani ja kertomalla valheita esim. siitä, että olisimme muka vielä yhdessä. Näin siitä huolimatta, että itse olin aina ollut uskollinen ja hänellä itsellään oli ollut muita miehiä avioliiton aikana, ja erotessamme hän jo asui uuden miehen kanssa ja odotti tälle lasta.

Seurusteluyritykset ensimmäisinä eron jälkeisinä vuosina kaatuivat usein myös siihen, että uudet kumppanit huomasivat minun olen täysin rikki. Lisäksi en pystynyt luottamaan ihmisiin. Jokunen juttu kaatui myös siihen, että huomasin naisten olevan petollisia, saattoivat tapailla esim. kahta miestä yhtä aikaa.

Nyt jo pystyisinkin ehkä taas luottamaan naiseen, mutta vaadin suuria tunteita tai ainakin voimakasta kipinää ennen kuin edes aloitan seurustelun. Senkin takia uutta vakavaa seurustelusuhdetta ei ole löytynyt.

Sinulle sanoisin, että tärkeintä on se. että pääset narsistista eroon ja saat lopetettu kaiken muun yhteydenpidon hänen, paitsi mitä liittyy esim. lasten tapaamisiin. Älä anna hänen pitää minkäänlaista otetta itsestäsi. Näytä hänelle, että hänen mielipiteensä ovat sinulle ilmaa. Älä lähde kiistelemään tai puolustelemaan itseäsi. Hae tarvittaessa lähestymiskieltoa.

Lopulta huomaat, että olet kasvanut vahvemmaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi ja sitten voi olla uuden ihmissuhteen aika.
 
Karju
[QUOTE="mnä";24010257]Aluksi kerron, että olen mies, mikä tekee asiasta hieman erilaisen kuin sinulla. Joka tapauksessa se tietysti on miehellekin aivan yhtä raastavaa elää narsistin ikeen alla, alitettuna, murrettuna ja loukattuna - itsetunto latistettuna.

Ei ollut edes toivoa, että olisin saanut lasten huoltajuuden. Ex-vaimo kiristi, uhkaili ja levitti minusta valheita. Narsistina hän sai muut ihmiset helposti ulkomaan itseensä ja valheisiinsa. Tyydyin sitten tapaamisoikeuksiin kun en lastenkaan takia voinut aloittaa hirveätä sotaa. Suhteeni nyt jo isoihin lapsiin on erittäin hyvä.

Narsisti exäni yritti hallita elämääni vielä vuosia eron jälkeen. Hän pystyi alussa myös pilaamaan muutaman orastavan seurustelusuhteen uhkailemalla uusia seurustelukumppaneitani ja kertomalla valheita esim. siitä, että olisimme muka vielä yhdessä. Näin siitä huolimatta, että itse olin aina ollut uskollinen ja hänellä itsellään oli ollut muita miehiä avioliiton aikana, ja erotessamme hän jo asui uuden miehen kanssa ja odotti tälle lasta.

Seurusteluyritykset ensimmäisinä eron jälkeisinä vuosina kaatuivat usein myös siihen, että uudet kumppanit huomasivat minun olen täysin rikki. Lisäksi en pystynyt luottamaan ihmisiin. Jokunen juttu kaatui myös siihen, että huomasin naisten olevan petollisia, saattoivat tapailla esim. kahta miestä yhtä aikaa.

Nyt jo pystyisinkin ehkä taas luottamaan naiseen, mutta vaadin suuria tunteita tai ainakin voimakasta kipinää ennen kuin edes aloitan seurustelun. Senkin takia uutta vakavaa seurustelusuhdetta ei ole löytynyt.

Sinulle sanoisin, että tärkeintä on se. että pääset narsistista eroon ja saat lopetettu kaiken muun yhteydenpidon hänen, paitsi mitä liittyy esim. lasten tapaamisiin. Älä anna hänen pitää minkäänlaista otetta itsestäsi. Näytä hänelle, että hänen mielipiteensä ovat sinulle ilmaa. Älä lähde kiistelemään tai puolustelemaan itseäsi. Hae tarvittaessa lähestymiskieltoa.

Lopulta huomaat, että olet kasvanut vahvemmaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi ja sitten voi olla uuden ihmissuhteen aika.[/QUOTE]

Mistäs tiedät, ettei tämä aiempi vastaajasi ole myös mies? Aika samantapaisia kokemuksia minullanikin on exästäni, mut se vaan ei pettäny mua. Just noi selän takana puhumiset ja uusien seurustelusuhteiden pilaamiset on tuttuja ja vieläkin näköjään sitä tapahtuu.
 
"mnä"
Mistäs tiedät, ettei tämä aiempi vastaajasi ole myös mies? Aika samantapaisia kokemuksia minullanikin on exästäni, mut se vaan ei pettäny mua. Just noi selän takana puhumiset ja uusien seurustelusuhteiden pilaamiset on tuttuja ja vieläkin näköjään sitä tapahtuu.
Voi tietysti olla mieskin, mutta jotenkin sitä kuvittelee helposti, että narsistin uhri on useimmiten nainen. Näin siitä huolimatta, että itse on mies ja uhri. Ehkä tämä johtuu siitä, että enemmän saa kuulla sellaisista tapauksista, että uhrina on nainen.

Mies voisi ehkä helpommin hakea apua ja purkaa tuntojaan nettipalstoilla, koska miehelle voi olla kova paikka paljastaa "heikkoutensa", eli sen, että on alistunut narsistin valtaan. Itse kävin terapiassa ja siitä oli apua, mutta enemmän apua oli ajan kulumisesta, tunteiden hiipumisesta, henkisestä kasvusta ja itsetunnon paranemisesta kun sitä ei enää jatkuvasti oltu latistamassa.
 
"vieras"
Erosta kaksi vuotta, enkä ole vielä pystynyt ajattelemaan uutta. Tällä hetkellä vielä niin paha "miesviha" päällä, että ajatukset "ikisinkkuuden" puolella.... Ja tietysti nuo exän tappouhkailut ( siis uhkaa tappaa mut ja lapsen jos otan uuden miehen ) ja muutkin kiusaamiset vaikuttaa vielä jotenkin, vaikka olen yrittänyt päästä niiden ylle. Joskus heikkoina hetkinä tulee tietysti mieleen, että olishan se kiva, jos olis joku tätä lapsiarkea jakamassa, mutta kun sen hullun naaman näen lasta viedessä tapaamisiin, niin putoaa taas aika ryminällä maan pinnalle ja tekis mieli tappaa koko otuslaji sukupuuttoon.... Mutta ehkä tästä vielä joskus pääsee yli ja exäkin löytää uuden uhrin tai tilanne rauhottuu muuten, niin viitsii mahdollisesti uuttakin parisuhdetta miettiä. Tosin mä olen tottunut tulemaan toimeen omin nokkineni jo pitkään ennen exää, joten mä pärjään itsekseni hyvin vaikka loppuelämäni, kun tuo lapsi lentää pesästä jossain vaiheessa.
 
"mnä"
[QUOTE="vieras";24010942]Erosta kaksi vuotta, enkä ole vielä pystynyt ajattelemaan uutta. Tällä hetkellä vielä niin paha "miesviha" päällä, että ajatukset "ikisinkkuuden" puolella.... Ja tietysti nuo exän tappouhkailut ( siis uhkaa tappaa mut ja lapsen jos otan uuden miehen ) ja muutkin kiusaamiset vaikuttaa vielä jotenkin, vaikka olen yrittänyt päästä niiden ylle. Joskus heikkoina hetkinä tulee tietysti mieleen, että olishan se kiva, jos olis joku tätä lapsiarkea jakamassa, mutta kun sen hullun naaman näen lasta viedessä tapaamisiin, niin putoaa taas aika ryminällä maan pinnalle ja tekis mieli tappaa koko otuslaji sukupuuttoon.... Mutta ehkä tästä vielä joskus pääsee yli ja exäkin löytää uuden uhrin tai tilanne rauhottuu muuten, niin viitsii mahdollisesti uuttakin parisuhdetta miettiä. Tosin mä olen tottunut tulemaan toimeen omin nokkineni jo pitkään ennen exää, joten mä pärjään itsekseni hyvin vaikka loppuelämäni, kun tuo lapsi lentää pesästä jossain vaiheessa.[/QUOTE]

Mitään kiirettä uudelle suhteelle ei ole. Pääasia on, että tulet itse kuntoon - eheydyt. Maailmassa on kyllä sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat luotettavia, toiset huomioon ottavia ja välittävät oikeasti. Rakkaus ja läheisyys ovat tärkeitä asioita elämässä. Ei niitä kannata hylätä lopullisesti jonkun kusipäisen narsistin takia.
 
Yh-äippä
Mä en vois kuvitella koskaan enää asuvani yhdenkään kaksilahkeisen kanssa. Erosta nyt puoli vuotta. Nyt on iskenyt pelko siitä mihin kaikkeen se ex pystyy. Meillä on yhteinen lapsi ja ensimmäisenä iltana laitokselta kotiuduttua sain kuulla "et tule koskaan tätä lasta saamaan itsellesi". Miehen käytös siis muuttui raskausaikana aivan toisenlaiseksi mitä aikaisemmin oli ollut. Mulla ei ollut mitään ihmisarvoa. Parisuhde oli ihmisen kanssa, joka on kuin uhmaikäinen pikku lapsi minä haluan periaatteella oli äärimmäisen raskasta. Sillä ei ollut mitään väliä mitä minä tai lapset haluttiin. Rahallinen hyväksikäyttö öienee myös tyypillistä? Minä maksoin ns. yhteiset laskut. Vuokrasta maksoi sentään puolet. Kaupassa maksajana olin minä.

Nyt se ei ole käynyt tapaamassa lastaan 2kuukauteen. Hänellä on oikeuksia lapseen, mutta meillä ei ole mitään oikeuksia. Elatusmaksuja ei luonnollisestikaan maksa. Mitähän se mahtaa kehitellä, kun ei viikkoon ole tullut ainuttakaan viestiä edes?

Uhkailujen määrä on loputonta tai ainakin siltä musta tuntuu.
 
Mun kaveri erosi juuri miehestään joka on oikein narsistien narsisti. Kaverini kyllä rakastaisi tätä narsistia ja heillä on kaksi lastakin, mutta mies käy vieraissa minkä ehtii. Mies jopa sanoi että se on kaverini vika miksi käy vieraissa. Sekin oli kaverini vika kun hän löysi miehensä puhelimesta (minkä mies oli käskenyt hakemaan ja etsimään jonkun tekstarin hänelle) viestejä toisilta naisilta. Vaikka suhdetta kesti "vaan" 2 vuotta, niin sinä aikana narsistimies pystyi kaverini eristämään muista ihmisistä. Esim käski jäämään lasten kanssa kotiin kun meni itse tapaamaan kavereita, ja silloin harvoin kun oli mukana jossain, niin silloin ei saanut sanoa mitään "koska ei sun sanomiset ketään kumminkaan kiinnosta". Kaverini ei saanut meikata, tai pukeutua muutenkaan nätisti "etteivät toiset miehet katsoisi sinua sillä silmällä".

Kun kaverini vihdoin ja viimein otti eron, mies yritti olla mahdollisimman mielinkielin ja mukava, mutta (onneksi) kaverini ei langennut siihen. Vaikka erosta on puoli vuotta, silti mies laittaa (varsinkin viikonloppuisin) viestejä joissa pyytää kaveriani vannottamaan ettei ole kenenkään kanssa, vaikka itse huitelee joka yö eri naisen kanssa... Narsisti myös aina tilaisuuden tullen haukkuu kaveriani, joten kaverillani on nyt hyvin huono itsetunto, eikä hän pysty tekemään juuri mitään oman tahtonsa mukaan, vaan kuuntelee narsistin ohjeita joita se aina lasten tapaamisten yhteydessä esittää.
 
Mutta kun oikeasti saa sen kumppanin vierelle, joka puhuu totta, kunnioittaa, rakastaa...näkee että oikeasti voi pystyä luottamaan.. ymmärtää että on ihmisiä jotka eivät tahdo pahaa, eivät ajattele vain itseään, vaan kohtelevat tasapuolisena kumppanina.
 
Karju,
Se on ihan sallittua jos et aina jaksaisi. Mutta se, nimenomaan että sä jaksat pysyä puolisosi rinnalla, auttaa niin paljon häntä, se voi olla pitkä tie mitä kuljet.. monista ei todellakaan sun saappaisiin olisi, se on varma.
<3
 
Aika pian aloitin uuden suhteen eron jälkeen, mutta henkisesti olin jo irrottautunut narsistista kauan aikaisemmin..olin siis mielessäni käsitellyt eron jo siihen pisteeseen, että kun lasten kanssa lopulta lähdettiin keskellä yötä, tyhjin käsin kohti tuntematonta niin mä tunsin vain ja ainoastaan onnellisuutta siitä että vihdoin voin hengittää vapaasti. Lähdettyämme exä poltti kaiken omaisuutemme, mutta todella en tavaroita kaivannut jos niillä osti vapautemme.

Uusi puolisoni on varmasti saanut oman osansa exän aiheuttamista vaurioista, ekat 2 vuotta pelkäsin että mies häipyy enkä ole häntä ansainnut. Jos mies oli myöhässä, pelkäsin ettei tule kotiin tai jos kylppärin kaapista puuttui pesutarpeet niin syöksyin katsomaan, onko vaatteet vielä kaapissa.
Asiaa oikeastaan helpotti se, että puhuin peloistani avoimesti miehelleni. Enää en pelkää näitä asioita, mun mies on mun peruskallioni johon luotan niin paljon kuin se vaan voi olla mahdollista.

Näin vielä yli 5 vuotta eron jälkeen näen painajaisia exästäni, kuinka hän tulee pilaamaan elämäni ja tukehduttamaan onneni..onneksi ne ovat kuitenkin vähentyneet.
Vasta noin vuosi sitten lakkasin pelkäämästä omassa kodissani, kuitenkin edelleen lukitsen ovet aina jos mieheni ei ole kotona ja heräilen yöllä ohiajavan auton ääniin.

Arvet siis jäivät mutta niistä ollaan paranemassa. Luulen ettei siitä kokonaan pysty toipumaan, mutta ainakin toimimaan, elämään ja luottamaan suht normaalisti. Olen todella kiitollinen siitä mitä mulla nykyisin on.
 
Yh-äippä
Kai sitä joskus uskaltaa taas johonkin luottaa. Ystäviä ei juurikaan enää ole, kun tää mies ei tullut kenenkään kanssa toimeen ja meillä ei saanut kukaan kyläillä ilman häneen lupaansa.
Uusia ystäviä olen yrittänyt saada, mutta jotenkin heikko itsetunto ei riitä heitä tapaamaan.

Lukisin mielelläni lisää kokemuksia. Lähinnä noita selviytymis tarinoita. Niistä jotenkin saa voimia.
 
ex-uhri
Mä elin todella vaikeasti luonnehäiriöisen ihmisen kanssa melkein viisi vuotta. Erosta on nyt kohta seitsemän vuotta, ja olen edelleen yksin. Ehkä nyt voisin olla valmis jo parisuhteeseen, aiemmin en ollut.
Minäkin aiemmin mietin tuota, että miten ikinä enää uskallan luottaa keneenkään. Mitä jos taas törmään uuteen eksän kaltaiseen.. jne. Mutta kun aikaa kuuluu, haavat paranee ja nuo kysymykset jäävät pois. Nyt jo tiedän, että pystyn luottamaan. Olen tehnyt niin paljon töitä oman itseni ja psyykeeni kanssa, että tiedän etten enää kiinnosta narsisteja ja psykopaatteja. Tiedän senkin, että on olemassa hyviä ja kunnollisia miehiä, joten mitään miesvihaa minulla ei enää ole.

Nykyään voin sanoa, että niin kauan kuin epäilee miten voi ikinä luottaa tai jos huomaa kerta toisensa jälkeen olevansa narsistin pauloissa, niin on parempi olla yksin sillä toipuminen on edelleen kesken. Toisilta se vie kauemmin kuin toisilta. Minäkin olen käynyt kriisiterapiassa ja käsitellyt näitä asioita vertaistuen avulla, ystävien avulla, terapeuttini avulla ja itsekseni. Ja vasta nyt alan olla "parantunut", seitsemän vuoden jälkeen.

Tiedän, etten vieläkään ole täysin ehjä ja kokonainen eksän jäljiltä, näen esim. painajaisia hänestä. Mutta tiedän olevani jo yli puolen välin toipumisen tiellä, ja niin ehjä että pystyisin jo normaaliin parisuhteeseen. Epätoivo on mennyt ohitse, olen ennemmin yksin loppuelämäni kuin enää koskaan huonossa parisuhteessa.
 
"viiveli"
Erostamme on nyt 3,5 vuotta. Lapseni isä otti toisen heti seuraavana päivänä kun heitti minut eka pihalle. Nyttemmin kuulemma on jonkun toisen naisen kanssa ja heillä on vuoden ikäinen tytär. Minulle mies sanoi, ettei kykene olemaan isä lapselleni. Noh, elämme nyt hyviä aikoja poikani kanssa. Mutta uuden miehen löytäminen on todella vaikeaa. Nyt vasta on alkanut tuntumaan siltä että voisin jonkun tähän arkea jakamaan haluta, mutta liekö sitten entinen suhteeni saanut minut niin varuilleni että jos miehessä on pientäkin vikaa, niin en katsele sitä kovinkaan pitkään... :( Joten ehkä tässä ikisinkkuja ollaan, tai sitten ei. En tiedä. Toivon että ei olla...
 
muistelua
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-äippä;24011645:
Kai sitä joskus uskaltaa taas johonkin luottaa. Ystäviä ei juurikaan enää ole, kun tää mies ei tullut kenenkään kanssa toimeen ja meillä ei saanut kukaan kyläillä ilman häneen lupaansa.
Uusia ystäviä olen yrittänyt saada, mutta jotenkin heikko itsetunto ei riitä heitä tapaamaan.

Lukisin mielelläni lisää kokemuksia. Lähinnä noita selviytymis tarinoita. Niistä jotenkin saa voimia.
Mulla on kokemuksia kaverista jolla oli narsisti puolisona. Mä näin heti totuuden miehestä puheiden ja käytöksen perusteella, kaveri yritti tietysti peitellä asiaa ihan loppuun asti. Ryhtyi jopa sepitteleemään ja valehtelemaan asioita, huomasin senkin.
Kun autoin ystävääni useissa hätätilanteissa, niin hän kuitenkin käänsi asian miehelle niin, että sain itse pelätä. Eli vika heidän tilanteistaan siirtyikin minuun!
Kaveri ei siis mitenkään halunnut turvata häntä auttanutta ihmistä, vaan saattoi minut suoranaiseen vaaraan.
No, kaveri on yhä "kaveri" mutta koskaan en tule häneen luottamaan. Hän onneksi pääsi miehestä eroon, koska mies lähti (tietysti uuden matkaan), haikaili tosin pahoinpitelijänsä perään vielä kauan.
En tajua! Kummatkin mielestäni lähipiirille yhtä vaarallisia niin narsisti kuin narsistin uhrikin.
Eli näinhän toimiessa niistä ystävistä pääsee eroon!
 

Yhteistyössä