Uusia kaksosten odottajia?

Hei taas,
Mun mielestä kaksosraskaus on sen verran erikoinen juttu varsinkin fyysisesti, ettei kannata tuntea liikaa syyllisyyttä, jos ei koko ajan "hehku" raskauden onnea ja kaksosarjen odotusta. Itsellenikin on ehkä tämä sinänsä kovasti toivottu raskaus, mutta yllätyksenä tullut kaksosuus ollut hieman pettymys siinä, että olo on suurimman osan aikaa melko tukala. Nyt on viikkoja 22+1 ja koko ajan on olo ihan kuin olisi syönyt mahansa tosi täyteen ja vauvat potkii kivuliaasti rakkoon missä tahansa asennossa. Juuri kun iskias loppui, niin väsymys palasi ja petipuuhatkin tuntuvat vähän ikäviltä, varsinkin jos "tulee" eli yritän olla tulematta (kamalaa). Odotan jo, että pääsen eroon mahastani :(

Eli voitte arvata, miten syyllinen olo sitä on toisinaan. Kuitenkaan ei enää mistään hinnasta luopuisi noista pikkuisista ja jos vähään aikaan ei tunnu liikkeitä, niin sitten sitä kipeää potkua rakkoon oikein odottaa... Ristiriitaista siis suoraan sanottuna. Tsemppiä kaikille!

Laureline ja pojat 22+1
 
Mulla alkoi nyt rv 11 eikä mun mielestä vielä oikein mitään vauvamahaa näy. Painoa on tullut ehkä noin 1-1,5 kg ja vatsa on hieman isompi mutta se ei ole sellainen vauvamaha vielä. Väsymys vaivaa koko ajan mutta se on toistaiseksi ainoa varsinainen raskausoire.

Kaksoisraskaus mietityttää koko ajan. Olen varma, että jämähdän ensimmäiseksi vauvavuodeksi kotiin enkä pääse minnekään, edes nukkumaan, ikinä. Lisäksi kaksi tulokasta muuttivat suunnitelmat ulkomaille muutosta ja muutenkin matkasuunnitelmat meni kokonaan jäihin. Joskus nämä asiat ahdistaa - ollaan niin pitkään kuitenkin eletty kahden aikuisen mahtavan onnellista suhdetta. Matkusteltu paljon, tehty mitä huvittaa ja oltu erittäin ex tempore-ihmisiä. Meille tämä raskaus oli kuitenkin työvoitto, usean ivf-hoidon tulos. Riskit oli tiedossa, kun kaksi alkiota siirrettiin, joten sinänsä saa katsoa peiliin. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin enemmän onnellinen kuin ahdistunut tai kauhistunut. Minä aion sallia itselleni ja miehelle kaikki tunteet, koko skaalalla.
 
Heippa kaikille:) Tänään käyty neuvolassa ja suppareista sano että jos ei muutu kivuliaiksi niin ok.. Muuten näytti kaikki olevan ok:)

Vadelmaunelma: Mulla oli paino noussut viikossa n.500g ja se oli hyvä ja neuvolantäti sanoi että syödä saa niinkuin tähänkin asti..eli paljon:)

Kohtu oli noussut jo navan yläpuolelle eli kasvanut on valtavasti. Seuraavat neuvolakäynnit onkin sitten tädin puheitten mukaan tayssissa äitiyspoliklinikalla, saapahan ainakin monta ultraa tässä raskaudessa:)

Marepe: Kyllä minäkin aika järkyttynyt olin ultrassa kun sain kaksosista tietää..Ultratäti kyselikin aina välillä että onko äiti vielä tajuissaan.. Mutta kyllä kun sitä nyt on jo muutaman viikon sulatellut ja tukiverkostoa keräillyt niin ihan ok:lta tuntuu:)
 
Moikka!

Täällä aamulla havaittu verta, jota tulee vessassa käynnin yhteydessä paperiin. Huolettaa kovin, mutta kun juttuja lukee niin on aika yleistä. Mutta kukapa nyt ei verestä huolestuisi, varsinkin kun se tulee raskausaikana :( Onko teillä kokemuksia verisestä vuodosta, ja miten siihen on suhatuduttu neuvolassa? Itse soitin tänään neuvolaan jossa täti sanoi että ei aihetta vielä huoleen ja jos haluan niin ensi viikolla voidaan ultrata ellei vuoto ylly.

Meme ja tirrit 8+4
 
Meme: Mulla on myös ollut rusehtavaa tuhruvuotoa joskus viikolta 7 asti. Välillä vuoto on ollut kirkastakin. Pari kertaa siitä olen soitellutkin ympäriinsä. Sitten yhtäkkiä viikoilla 9+3 tuli vähän kirkasta vuotoa ja kun tunsin sen ja kipitin vessaan niin vuotoa tulikin jo ihan niin että lorina kuului pönttöön. Seuraavana päivänä pääsin ultraan, ja olin ihan varma että tuli keskenmeno. Mutta ei mitään. Siellä ne kumpikin kieppui ympäriinsä. Neuvola täti sanoi että voi johtua myös istukan paikasta. Jos istukka on tuossa alhaalla ja ns. etinen istukka niin vuotaa helposti. Nytkin jatkuvasti vähän on tuhrutellut rusehtavaa vuotoa niin että alkkareihin asti ehtii, mutta kaikki ilmeiesti kunnossa.

marepe rv 11+0
 
Viimeksi muokattu:
Terveisiä NP-ultrasta. Toisen riskiluku oli n. 1:600 ja toisen 1:900. Molempien niskaturvotus alle 2mm (1,7 ja 1,8). Jatkotutkimuksiin ei lähetetä, jos luku ei ole 1:300 tai pienempi, joten olen tyytyväinen tilanteeseen. Kumpikin liikkui kovasti, kaikki raajat löytyi ja sydän löi selvästi.

Kerroin raskaudesta töissä ja kavereille myös. Vatsa kasvaa sitä tahtia, ettei tätä voisikaan enää kauaa peitellä - jos nyt ei sitten ostaisi kavalkadia tunikoita ja muita löysiä vaatteita. En jaksa - tietäkööt nyt kaikki, niin ei tarvitse peitellä tai keksiä syitä sairaalapoissaoloille. Täällä Tanskassa skannataan kaksosraskaudet kerran kuussa ja päälle tulee vielä muut kätilö/lääkärikäynnit.
 
Hei! Täällä odotellaan kärsimättömänä seuraavaa ultraa joka 22.12. Olen käynyt nyt pari kertaa terveyskeskuksen päivystyksessä kipeiden supistusten takia mutta eivät kohdunsuulla mitään erikoista huomanneet joten sitä ei enempää sitten tutkittu: / Pissa näytettä pitää viedä että jos jostain tulehduksesta supistukset johtuvat mutta tietysti päässä nyt kokoajan pyörii että onko siellä kaikki kunnossa:|

Maha on kasvanut jo aika suurehkoksi ja lonkkakivut alkoivat..Jee.. Mielelläni voisin jo jos kaikki hyvin menee niin 30rv synnyttää niin pääsee näistä kivuista..

Mie ja toukat 18+3
 
Riikkuli, toivottavasti kaikki on kunnossa! Sehän on sinänsä helpottava tieto, ettei kohdunsuulla ole tapahtunut muutoksia. Minulla on ensimmäinen tapaaminen lääkärin ja kätilön kanssa 22.12 :) Olen mä jo omalääkärin toki tavannut mutta nyt pääsen juttelemaan sairaalan lastenlääkärin kanssa.

Minua on askarruttanut painonnousu. Nyt 13+1 painoa on tullut lisää noin 3 kg. Miten teillä muilla? Olin ennen raskautta aktiivinen urheilija (spinningiä useamman kerran viikossa) mutta nyt lääkärin suosituksesta jätin kaiken sykettä nostattavan liikunnan. En minä painonnoususta stressaa - se tulee mitä tulee - lähinnä vaan olisi kiva tietää miten muilla paino on noussut. Mitään varsinaista vauvamahaa mulla ei vielä ole mutta muutamat kollegat ovat arvanneet raskauden, kun vatsaa on kuitenkin entiseen verrattuna tullut. Mutta jos minua ei tunne, niin se menisi vielä helposti "läskinä".

Aurinkoista maanantaita Tanskasta.
 
Mulle on tullut painoa tähän mennessä noin 6 kiloa, eli lihonut en ole juurikaan, suurin osa on vauvaa, istukkaa, lapsivettä ne. (vko 24+4).

Eilen kuulin "ilouutisen" lääkäriltäni: rauta-arvot vaan laskevat, vaikka syön lisärautaa. Näin ollen joudun maanantaina saamaan rautaa injektiona. Argh. Samalla lääkärini kirjoittaa todistuksen, että voin lentää täältä Sveitsistä Suomeen jouluksi, koska näytän jo melkein siltä kuin yksönen syntyisi piankin. Olen niin hyvässä kunnossa, että mitään estettä ei pitäisi olla, ainoastaan jos lentokentällä yrittävät estää koneeseen menon niin siksi tuo todistus, virallisesti sitä ei vielä tarvitsisi olla.
 
Laureline:

Lensin juuri eilen ja virkailija kyllä heti kysyi, että milloin laskettuaika on, kun vatsan näki (rv 21 menossa). Minullakin oli todistus varalta mukana, mutta ei tarvinnut näyttää, kun sanoin, että kaksosia odotan. Suosittelen todella löysiä vaatteita lentomatkalle. Ei meinaan paljon naurattanut, kun housut toisella lennolla alkoivat kiristämään oikein huolella, vaikka mammahousut olivatkin.
 
Mun on tarkoitus lentää joulun jälkeen (rv 15) sellainen 12 tunnin rypistys Lontoosta välilaskun kera Honoluluun. Kävin jo ostamassa numeroa liian isot mammahousut, jotka joustaa joka suuntaan matkaa varten. Vaikkei maha ole vielä suuri, niin työpäivän lopulla huomaa jo, kuinka ihan kaikki pienikin kiristys ahdistaa. Kai sitä pitää vielä muistaa kiskoa lentosukat jalkaan ja yrittää jaksaa voimistella (yleensä kyllä nukun pitkät lennot ja herään vain syömään)...
 
Huomenta.

Menin eilen vatsakipujen vuoksi yksityiselle rv 8+6 ja olin varma että on mennyt kesken :|

Kun setä sitten ultrasi niin ruutuun pomppasi kaksi vauvaa joiden sydämet sykkivät vimmatusti.

Eli yllärinä tuli ja nyt on hiukan hankalaa kun meillä on jo ennestään 2 lasta. Toki nämä ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta alkoi kaikki huollettaa, että miten jaksan 3v ja 2v kanssa kun tähän vielä kaksoset :)

Olen tosi tosi alussa rv 9+0 neuvolan laskureiden mukaan ja ultrassa vauvat vastaa rv 8+0

3.1.2011 on niskapoimu ultra ja onneksi se on äippäpolilla tyksissä joten ollaan siellä sitten heti kirjoilla :)

Onko muilla jos vaan muistatte niin ollut kivuliaita kohdun kasvuja näin alussa. Kun mulla ne on niin kipeitä että unesta herään ja itken kun sattuu niin kovin ja jälkikipu tuntuu kuin menkat alkaisi...

Mitään vuotoa ei ole tullut ja kaikki oli normaalin näköistä eilisessä ultrassa... silti huollettaa kun en uskalla edes lapsiani nostella :|

Kiitos jo etukäteen :)
 
Heippa pitkästä aikaa!

Niisku-Rouva mulla oli todella pahat kivut/krampit/supistukset/mitkälie jotka kesti plussaamisesta noin puolitoista viikkoa eteenpäin. Itkin vaan lattialla kippurassa, askeltakaan ei voinut ottaa. Monesti heräsin niihin juurikin yöllä. Lääkärit ei tienneet mistä on kyse, arvelivat sitten että kohtu vaan kasvaa niin voimakkaasti. Olin ihan varma et kesken menee, mut nyt on menossa rv 18+5. Paljon on ollut myös menkkamaisia tuntemuksia. Toivottavasti vähän saan sua rauhoitettua, eiköhän kaikki ole ihan hyvin kun verta ei tule ja juuri eilen ultrattiinkin.

Painosta: Viimeisen kuukauden aikana tullut melkein kilo/viikko. Auts. Mutta neuvolantätitotesi vain että hyvä tahti, eli en saanut sapiskaa :)

Marinatar: Mä taas kuvittelen että en jää kotiin "vangiksi" vaan kyläilen kaksosten kans tms. Ei tietenkään mikään shoppailu-kahvittelu liene mahdollista, mutta että liikuttaisiin kuiteskin kolmisin jonnekin. Saa nähdä onko todellisuus siten ihan toinen juttu...

Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille!
 
Terveiset rakenneultrasta! Kaikki näytti olevan oikein hyvin:) "jätkät" ovat täysin samankokoisia ja vilkkaita:)

Niisku-rouva: Minulla kanssa kamalia kohdun kasvu kipuja jo alussa ja liitosrepäisyjä..

Kaikille hyvää joulua ja uutta vuotta!

T:Mie ja mötköt 19+5rv
 
Heja Heja! Täällä yksi luomu kaksosia odotteleva tuleva äippä. Ihan ekakertalainen raskaus ja odotus asioissa ja samantien paukahti tuplaonni pommi :LOL: Yrityskertoja raskautua riitti tasan yksi, joten aika hämillään elämän ihmeellisyydestä ollaan molemmat edelleen.

Viikkoja on nyt takana 16+5 ja kaikki on mennyt aikasta hyvin. Pahoinvoinnin takia jouduin vain olemaan 2 viikkoa sairaslomalla, mutta muuten kaikki on mennyt ok.
Maha alkoi näkyä tässä n. vk 13 uloskin päin. Kiloja tullut n. 6 vasta lisää ja aikasta hoikkana vielä itseäni pidän. Olin tosin melko hoikka, mutta "lihaksikas" jo alunalkaenkin.

Lähisuvusta löytyy yhdet erimunaiset kaksoset ja äiti muisteli, että löytyisi myös yhdet identtiset, tosin kuinka läheltä niin siitä ei ollut enää varmaa tietoa kun meidän suvun kirkonkirjat on palaneet 50-luvulla...Itse odottelen näillä näkymin identtisiä, yhdellä istukalla, mutta omissa pusseissa olevia poikia??(toinen ei suostunut näyttämään sukupuoltaan vaan kaiveli mieluummin kädellä haaruksia lääkärin pyörittäessä, teki jopa sulavan käden vaihdon tökittäessä, muttei vahingossakaan näyttänyt :LOL:)

Kuinka aikaisin teillä on tuntunut liikkeet monikkoraskauksissa? Itse olin ihmeissäni, kun mahassa rupesi"kuplimaan" jo vk 14-15 aikana ja nyt liikkeet tuntuu välillä hyvinkin selkeesti varsinkin iltaisin kun rauhottuu nukkumaan.
 
Mulla alkoi kuplimista tuntua ehkä joskus 16 viikon tienoilla, siitä sitten aika nopeasti yltyivät kunnon potkuiksi.

Lensin eilen Suomesta takaisin kotiin Sveitsiin ja valtavasta mahasta huolimatta (vko 26+3) kukaan ei kommentoinut mitenkään. Lentohenkilökunnalla taisi olla muita huolia joululiikenteessä...

Rautatiputus suoraan suoneen näyttää ainakin vieneen väsymyksen pois, muun saan tietää ensi viikolla kun on edessä eka käynti keskussairaalan äitiyspoliklinikalla. Oman lääkärini näen näillä näkymin vasta jälkitarkastuksen merkeissä. Vauvat eivät ole edelleenkään kääntyneet viimeisen kahden kuukauden aikana ja vauva, joka alempana on perätilassa. Alkaa jo pikkuhiljaa jännittämään synnytystapa, olisin niin kovin mielelläni ihan alakautta halunnut yrittää.

Hyvää uutta vuotta kaikille, se on meidän kaikkien kaksosten syntymävuosi!
 
Heippa hei!

Hyppään ketjuun mukaan. Meille tehty kahden alkion siirto (icsi) ja rv 6+4 näkyi kaksi säkkiä, joista vain toisessa syke. Rv 8+0 kontrolliultrassa näkyikin sitten kaksi sykettä. Nyt menossa 8+5.
Ennestään talosta löytyy 2v2kk ivf-tyttö. :kiss:

Meidän kaksosilla on omat pussit, kalvot ja istukat. Mitään tuntemuksia, oireita tai vuotoja ei ole ollut. No suolakurkkuja tekee mieli, mutta sekin on laantumassa ja pinna on toisinaan hieman kireällä. Väsymystä vähän ennakkoon pelkäsin, että jos se kovasti iskee, niinkuin esikoisesta, että kuinka sitten jaksan päivät tytön kanssa. Tyttö ei nuku enää päikkäreitä läheskään joka päivä.. Mutta eipä ole sitä väsymystäkään tullut. Päinvastoin, taas olen pari tuntia valvonut, kun ekan yöpissareissun jälkeen en saa unta ennen aamuseitsemää.

Painoa ei ole tullut vielä yhtään ja hoitojen tuoma turvotus on laskenut, joten painoa on kaksi kiloa vähemmän kuin alkionsiirtopäivänä. Mulle hoidot tuo aina 2-3kg extraa, jotka sitten sulaa pois parissa viikossa.

Ikää on 30v, Taysissa synnytän ja synnytystavalla ei ole suuremmin väliä. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan vuoksi ja se oli oikein hyvä kokemus. Hän oli perä-jalkatarjonnassa ja syntymähetkellä huomattiin, että vielä oli napanuora jalan ympärillä, joten alatiesynnytys olisi hyvin todennäköisesti päättynyt silti sektioon. Minulla ei ole mitään normaalia alatiesynnytystäkään vastaan, joten katsotaan miten pienet asettuu. Perätilasta en lähde synnyttämään alateitse. :)

Kiva lukea muiden mahakuulumisia, siis erityisesti sf-mitat, painonnousut ja voinnit kiinnostaa. Kiva seurata omasta kalenterista, että "vappuna ollaan rv 26, niillä viikoilla tuon kirjoittajan maha oli vastannut yksösraskauden laskettua aikaa..." ;)

Seuraava ultra on varmaankin np-ultra parin viikon päästä. Neuvolasta eivät voineet antaa aikaa valmiiksi kun terkka ei tiennyt tekeekö ultran keskusäitiysneuvolassa lääkäri vai kätilö. Kaksosuuden vuoksi sen voisi tehdä kätilö, mutta verenpainelääkkeen vuoksi ehkä lääkäri.
Eka sokerirasitusaikakin on jo varattuna. Kaksi kuulemma tehdään niinkuin esikoisenkin aikaan. Minulla on tosi matala munuaiskynnys, mikä näkyy minimaalisenkin syömisen jälkeen pissassa neljällä plussalla, mutta verensokerit on silti normaalit. Toksemia minulle tuli viimeksi rv 37 paikkeilla.

Vaunuasiat pohdituttaa, tein siitä oman aloituksenkin. Olisi kiva kuulla teidän ratkaisujanne liikkumisasiaan!

Raitis ja Postimies-Pate & Puuha-Pete rv8+5 (ei liene vaikea arvata kuka on saanut keksiä nimet..) :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki tulevat kaksosmammat!
Itse en ole "uusi" odottaja, sillä kaksosraskautta on takana jo hurjat viikot eli 38+2. Huomaan, että kun menen näin viime metreillä jo, käyvät ajatukset usein myös siellä raskauden alkuvaiheilla. Tulin siis tuomaan teille suuret tsempit odotuksiin! Itse odotan esikoisia ja jännittää jo aikaslailla :)
Ei muuta kuin hyvää uutta vuotta teille kaikille ja onnellista masujen kasvattelua! :)
Ps. Mulla sf mitta ollut viimeisellä kahdella nvla käynnillä hurjat 42cm!!
 
Moi pitkästä aikaa! Ei ole kauheasti tullut kirjoiteltua kuulumisia vielä tänne.

Perholla on kyllä miehekäs masu :) Mulla oli esikoista odottaessa sf-mitta korkeimmillaan muistaakseni 34cm. Apua jos siihen vielä meikäläisenkin varteen isketään se 10 cm lisää. Ihanaa loppuodotusta, sulla voikin lähtö tulla hetkenä minä hyvänsä!

Olipas kiva lukea teidän kuulumisia. Mitään en oikein osaa niihin kommentoida, nyt on pää ihan tyhjä.

Painoa en ole nyt tarkkaillut, keskiviiikkona on neuvola niin punnitkoon siellä. Eilen siirryin ekaa kertaa äippäfarkkuihin, jouluna selvästi masu pullahti ulos ja nyt on jo oikein selkeästi mun mielestä näkyvissä. En jaksa enää peitelläkään.

Juuri ennen joulua oli mulla myös np-ultra ja siellä ne kaksi paineli. Olivat kuulemma oikein hyvin kasvatettuja lapsia kun kääntyivät aina heti sopivaan mittausasentoon, joten koko toimitus oli ohi varmaan alle 10 minuutissa. Oli nopea lääkäri. Omat vesipussit on ja omat sikiökalvot kummallakin, samoin ilmeisesti kummallakin omat istukat jotka takaseinässä. Eli ei olisi identtisiä kaksosia tulossa. Jotenkin vähän niin aavistelinkin.

Täällä muuten ainakin nuo ultrat kaksosraskauksissa tekee aina lääkäri. Vähän ärsyttää se kun joutuu itse maksamaan ne lääkärit, yksösodottajat saa ne ilmaiseksi. Ja kaikki kuitenkin kilvan ylistää kuinka yhteiskunta tukee kaksosodottajia. No juu, pieni juttu, mutta jotenkin ärsytti.

VIime päivinä olen ollut tuntevinani toisen vilpertin pieniä liikkeitä, mutta varma en voi vielä mitenkään olla. Mutta kyllä ne sieltä aikanaan varmaan tulevat. Loppua kohti voin kuvitella että jo ajattelee että älkää nyt koko ajan mäiskikö siellä ;)

T: Marepe ja pikkuiset (rv 15+1)

Pst. Jiijiille on selvästi tulossa myös toinen poika kun noin haaruksiaan raapi. Eihän me tytöt sellaista tehtäisi ;)
 
Moikka!

Maanantaina oli se kauan odotettu/pelätty np-ultra! 1,5h ultrasi lääkäri. Kyllä oli paikat hellänä!!!
A-vauva 47.7mm niskaturvotus 0,8mm ja potkis kaveria päähän, sinkoili minkä kerkes joka suuntaan!
B-vauva 49.7mm niskaturvotus 1,1mm nukkui ja hermostui tökkimisestä. Hänen jääräpäisyyden takia ultraus venyi ja venyi kun ei saatu tota niskaturvotusta mitattua...

Nyt vaan sit masua kasvattamaan. rakenneultra on vasta 8.3. onneks pääsen neuvolaa ens viikol ni ajattelin ruinata sieltä neuvola aikoja vähän tohon väliin kun en mä kestä millään... huoh... hermoheikko :(

niisku-rouva+pirpanat 11+6 ;)
 
Mulla oli tänään se ensimmäinen äitiyspolikäynti ja yllätyksekseni kuulin, että täällä (Sveitsissä) annetaan ne keuhkojenkypsytyspiikit automaattisesti kaksosten odottajille viikosta 26 alkaen, mulla jo viikko 27 menossa, joten kiire tuli. Eli huomenna joudun osastolle yöksi :( No, kait sen kestää. En ole koskaan ollut sairaalassa yotä, joten jännittää kovasti ja myös se lääke, jos siitä on jotain sivuvaikutuksia. Miten on, toimitaanko näin Suomessakin?

Muuten kaikki on hyvin, ensi viikolla erikseen ultra ja neljän viikon päähän normaali kontrolli. Pikku hiljaa pitää alkaa katsella lapsille myös vakuutuksia ym. koska täällä on yksityinen sairausvakuutusjärjestelmä, joten kaikki pitää hoitaa itse.
 
Terveisiä Havajilta. Lentomatka meni kivuttomasti - istuin käytävän vieressä ja lähellä vessoja :) Vatsa on pullahtanut joululoman aikana esiin ihan kunnolla ja nyt näkyy selvästi joka suuntaan, että raskaana ollaan. Nivusista viiltelee välillä hieman, närästää joinain päivinä pahastikin mutta muuten ei mitään kummempaa raportoitavaa. Pari kertaa olen pitänyt liian pitkiä taukoja syömisen suhteen ja sitten onkin tullut paniikki, kun verensokeri on laskenut liian alas. Mies oppi parista kerrasta ja sillä on nyt koko ajan mehuja ja myslipatukoita taskut ja kameralaukut täynnä =)

Liikkeitä en ole huomannut, en minkäänlaisia. Tästä lähtien yritän kuullostella niitä joka ilta - aikaeron vuoksi vaan sammun kuin saunalyhty... Huomenna alkaa kotimatka kohti Tanskaa ja paluu arkeen on edessä. Ilmoittauduin raskausjoogaan, joka alkaa kuun lopulla. Uudenvuodenlupauksena olla mahdollisemman hyvässä kunnossa synnytyksessä.

Hyvää vuotta 2011 kaikille!

marinatar 16+1
 
Moi kaikki tuplamasut!
Jospa minäkin uskaltautuisin laitella kuulumisia tänne... laskettuaika on 20.6 eli tänään 17 viikkoa täynnä. 12 viikon ultrassa paljastui tämä ylläri: vauvoja on tulossa tuplana=). Ei silti oikein meinaa uskoa vielä itekkään vaikka masu on kasvanu hurjaa vauhtia...:) nyt on torstaina neuvola ja jänskättää niiiiin paljon että kuuluuhan sieltä ne oikeesti edelleen ne kahdet äänet.
Muuten on kaikki mennyt ihan hyvin. Alussa väsytti aivan kauheesti, pahoinvointiakin oli aivan riittävästi, loppu kyllä jo joskun 14 viikon maissa. Nyt on painoa tullut jo n. 5kg, kohtu on navan korkeudella. Liikkeistä en osaa aivan varmasti sanoa, voi olla että vaan suolisto puksuilee..:O. Vähä kyllä jänskättää/pelottaakin välillä että kuinka tämä kevät menee.. miten ne oikeesti sopii sinne massuun:) mut nyt tällähetkellä silti odotan vain sitä torstain neuvolaa:). Rakenneultra on helmikuun 9pv, sitä pitää sitte alkaa jänskättään..
Meillä kaksoset alko tosiaan aivan luomuna, leikkikavereitakin löytyy kun on kotona odottamassa 6v poika ja 4 ja 2v tytöt.
Mutta tsemppiä ja vointeja kaikille! Ollaan varmasti kaikki niin upeita tänä keväänä!!:rolleyes:

kevät11, 16+6
 
Heippa kaikille mammoille:) Tänään oli käynti normaali neuvolassa ja mittasivat mahan kokoakin ja sitähän oli komeat 28cm eli ei olla ihan pieni masusia enään:D
Mulla on alkanut kamalat kivut rintalastan alla mutta kuulemma johtuu siitä että kohtu kasvaa niin vauhdilla, rautaa pitää ruveta syömään iltaisinkin kun oli tippunut hemoglobiini 104..

19.1 onkin taas tayssin seurantakäynti niin näkee ultrakuvaa ja kohdunsuuta että onko ottanut hernettä nenään supisteluista joita on ollut joka päivä ja kivuliaita:eek: toivotaan että vauvat pysyy kuitenkin vielä masussa

Mamma ja jätkät 22+3
 

Yhteistyössä