¤ Uutta Elämäntapaa Opettelemassa ¤ vol. 2


Eli seuraavalle lennolle.
Ensimmäisen lennon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/t1487810


Pieni alku breeffi tähän mahdollisille uusille kanssa matkustajille:

Pino kaikille, jotka haluavat pudottaa ja pitää tavoitepainonsa. Vanhat ja uudet tervetulleita.
Jakaa asioita elämäntavoista, liikunnasta, ravinnosta ja normaali arjesta, sekä juhlasta. Kaikista maan ja taivaan ja avaruuden asioista täällä kuulumisia vaihdellaan. Persuuksille potkitaan (luvan kanssa tietenkin) ja tukea annetaan. Ja vaikka oltaisiin pinotettu jo vuosi, niin mukaan uudet tulkaa.

Kaikilta halukkailta kerään tuohon seuraavaan viestiin painonpudotuksen, lähtökohdat ja perustiedot, sekä elämänmuutoksen ensiaskeleet. Painoaan kertomaan haluttomat ihmiset ovat kuitenkin yhtä tervetulleita ja samanarvoisia.
[Tietoja ¤ Ikä ¤ Pituus ¤ Aloituspaino ¤ Tavoitepaino ¤ Tapa]


TERVETULOA vol. 2 lennolle "bikinit päälle kesäksi"!
~ Päämäärä ei välttämättä ole painon pudottaminen, vaan energisemmän, kevyemmän ja iloisemman elämäntavan löytäminen. ~

Oli se kesä sitten ensi kesä tai kesä sitten vuoden päästä. Uimapuvulla ja sharongilla. Mutta pelkissä punaisissa kumisaappaissakin pääsee mukaan!
Pääasia: että matka on mukava ja ympärillä on kannustavia ja lämminhenkisiä tovereita.


Hymiöiden selitykset :heart:
:attn: = odottaa päivitystä.
:wave: = uusi pinoilija.
:flower: = paino pudonnut.
:| = paino pysynyt samoissa.
:/ = paino noussut.
:x = paino halutaan jättää kertomatta tarkoituksella.
[ep = ei päivitystä] --> poistan tiedot 4:n ep jälkeen, mutta heti kun viestiä tulee pinoon palautan mielelläni palstailijan listaan.
 

Malina ¤ Ikä 28 ¤ Pituus 157,5
Tapa: Elämänhallinta: liikunta + ruokavalion tarkkailu [Kiloklubi].
Lähtö 63,5 ¤ Pudotus -4,3 ¤ Tavoite 54,o
bmi ennen 25,6 ¤ nyt 23,9
25-1o Nyt: ¤ 59,2 ¤ [-o,4]
Edelliset: ¤ [-o,6] ¤ [-o,4] ¤ [+o,1]

Marmatin74 ¤ Ikä 35 ¤ Pituus 175
Tapa: Ruokavalion muokkaus + herkut pois. Liikunnan lisäys.
Lähtö 98,1 ¤ Pudotus -3,9 ¤ Tavoite 8o,o
bmi ennen 32,o ¤ nyt 3o,8
:attn: 22-1o Nyt: 94,2 ¤ [ep]
Edelliset: ¤ [-o,7] ¤ [+-o] ¤ [ep] ¤ [-o,4]

anuaanua ¤ Ikä 35 ¤ Pituus 158
Tapa: Reductil
Lähtö 84,3 ¤ Pudotus -7,1 ¤ Tavoite 7o,o
bmi ennen 33,8 ¤ nyt 3o,8
:attn: 22-1o Nyt: ¤ 76,9 ¤ [ep]
Edelliset: ¤ [-o,5] ¤ [-o,5] ¤ [-o,3] ¤ [-o,4]

TUNDRA ¤ Ikä 31 ¤ Pituus 163
Tapa: Liikunta ja ruokavalio. [kiloklubi = ilmainen]
Lähtö 74,3 ¤ Pudotus -o,4 ¤ Tavoite 65,o
bmi ennen 28,o ¤ nyt 27,8
:attn: 18-1o Nyt: ¤ 73,9 ¤ [ep]
Edelliset: ¤ [ep] ¤ [+2,1] ¤ [-1,3] ¤ [-o,6]

PäivikkiV ¤ Ikä 28 ¤ Pituus 171
Tapa: Hyvä ruoka, parempi mieli ja paljon liikettä
Lähtö 67,7 ¤ Pudotus -1,8 ¤ Tavoite 62,o
bmi ennen 23,2 ¤ nyt 22,5
:attn: oo-oo Nyt: ¤ [65,9] ¤ [ep]
Edelliset: ¤ [o,9] ¤ [ep] ¤ [ep] ¤ [ep]

Ambrosine85 ¤ Ikä 24 ¤ Pituus 172
Tapa: Uusi elämäntapa.
Lähtö 1o4,6 ¤ Pudotus -7,4 ¤ Tavoite -
bmi ennen 35,4 ¤ nyt 32,9
:attn: 2o-1o Nyt: ¤ 97,2 ¤ [ep]
Edelliset: ¤ [ep] ¤ [ep] ¤ [ep] ¤ [-1,4]

nöpö80 ¤ Ikä 28 ¤ Pituus 158
Tapa: Tavoitteena oppia syömään järkevästi ja liikkumaan.
Lähtö 84,o ¤ Pudotus -1,o - -4,o ¤ Tavoite 69,o
bmi ennen 33,6 ¤ nyt 33,2 - 32,o
:attn: oo-oo Nyt: ¤ 8o,o - 83,o ¤ [ep]
Edelliset: ¤ [ep] ¤ [ep] ¤ [ep] ¤ [ep]
 
Noh aloitetaanpa sitten uusi pino vaihteeksi pienimuotoisella höpinällä. Ja pelotetaan kaikki tulokit pois. :p

Paino oli 59,9 tänä aamuna. Sain unen vasta puol neljän jälkeen, onneks oli puhelin unohtunut äänettömälle ja sain nukkua yhteentoista ilman keskeytyksiä. Sain aamulla kakkosläppärini käyntiin, joten työntäyteinen päivä tiedossa. Ilmeisesti se on vain mun hyväksyttävä, että se paino putoaa kun liikkuu. Siis ei liikunnan vuoksi, tai no kuluttaahan staattinen treeni pitkään kaloreita liikunnan jälkeenkin tehokkaammin, kuin normaalitilassa. [En muista aikaisemmin sen kai kirjoittanut, että 12-24tuntia treenin jälkeenkin tai jotain semmoista]. Mutta pointti siinä, että syön järkevämmin, jos harrastan liikuntaa. Ja toki ne on noi menkat mitkä sitten mitkä painoi lukua alaspäin. Alle kuusissa kymmenissä on luku ollut viimeksi 31-o8 eli.. Saapi nyt nähdä mitä tuleman pitää.. Tänään ehkä ei treenejä vain töitä ja sit ehkä illalla moikkaamaan työskenteleviä kavereita lätkämatsiin.. Itse peliin en taida juuri nyt jaksaa keskittyä. Valitettavasti. Semmosta tänään. Massu huutaa, kun ei oo vielä saanut kuin kupin kahvia.
 
Kiloklubista ja kaloreista
Toi on kyl tosi hauska lelu - meinaan kiloklubin ruokapäiväkirja. :p Hauskaa suunnitella päivän aterioita ja yrittää pitää kaikki pallot vihreinä. Näkee samalla kalorit, rasvan, hiilareiden ja proteiinin määrän myös grammoina, eikä vain prosentteina. Maanantai oli 1500kcal, eilen 1000 ja tänään olis tarkoitus tulla 1300, mutta se yleensä muuttuu. Tänään tulis 1200g hedelmiä, marjoja ja kasviksia ja se on aika huima summa. Kuitujakin yli 30g. :eek: Ja rasvat pysyy hyvinä, kun syö pähkinöitä ja muutaman mantelin päivässä. Ei sitä vaan voi uskoa miten paljon ne vaikuttaa - eipä niistä turhaan puhuta.

Se on vaan kumma homma, miten taas mieliala korkeammalla, kun menkat ohi. Ja syö terveellisemmin. Paino oli tänään 60,1.


Ei liity laihdutukseen
Muuten vaan valitan.. Ette voi tytöt uskoa, että kohtaloa on mun koulunkäyntiä vastaan.. :/ Maanantaina en mennyt, kun oli flu. Eilen olisin mennyt, mutta sain ma iltana sähköpostiin etät. Tänään mä olin jo ulko-ovella - niin alkoi rankkasade. Ei se paha rasti ole kävellä 20minuuttia kouluun vesisateessakaan - mutta ei kiitos tällei flunssan jälkeen.. Varsinkaan kun ei ole tullut hankittua sade asua, niin eikä autoakaan. :D Jääköön tämä sitten historiaa päivänä, jolloin Malina melkein pääsi kouluun. :ashamed:
 
Kiva Malina kun päästiin uudelle lennolle ! Jotain uutta pitäisi allekirjoittaneen kehitellä tälle reissulle, että tuo vaa'an lukema tippuisi hivenen nopeammin..
Vielä pitäisi tuota ruokavaliota tarkastella, kun liikuntahommat tuntuis nyt olevan jotakuinkin ihan hyvällä hollilla. Paitsi tosin nämä viikot kun mies on työreissussa niin liikunta väistämättä jää heikolle, kun ei ole lapsille hoitopaikkaa..
Mutta tosiaan muutama sata grammaa tippui, vaikka vähän pelkäsin +-merkkistä tulosta, kun oli tosin systeri kylässä (ja syötiin ja herkuteltiin..) ja myöskin huono liikuntaviikko takana.
Tämän viikon tulos kuitenkin 95,3 kg. Pikkuhiljaa alas päin tullaa, toivottavasti ens viikolla alle ysiviiden, eikä enää koskaan näihin lukemiin!!

Nyt pitää kyllä painua suihkuun ja maate. Öitä!
 
Iltaa rouvat ja neidot B)

Tää viikko on mennyt ihan ok, herkkuja ehkä pikkuisen enemmän kuin oli tarkoitus mutta jo vähemmän kuin edellisellä viikolla. En ole uskaltanut käydä vaa'assa mutta en usko että mitään maata mullistavaa olisi tapahtunut. Virallinen puntari siis tiistaina. Pikkuisen olen ollut mahakipuinen, koska taas kovin väsyneenä on tullut syötyä valmiita ja puolivalmiita eväitä. Kaikki huipentui eilen hotkaistuihin kanapatonkiateriaan (kanapatonki, ranskalaiset ja limu) ja juustokakkuun jota seurasi tuntien paha olo. Päätinkin, että ensi viikko mennään kasvisruuilla; pääasiassa salaatilla ja mukana on yksi mehupäivä. Toivottavasti masuparka alkaa siitä sitten toipua taas. Pahimpaan juntturaan sen saa yhdistelmä rasva-valkoinen vilja-sokeri liiallisuuksiin menneenä... :ashamed:

Toivottavasti kohta edes pientä notkahdusta alaspäin tapahtuisi, masu parantuisi ja mieliala kohenisi.

Kepeitä tuulia kaikille :heart:
 
Moiks! Mahtuisko mukaan pinon vanhin?

Ikää 44 v, pituus 168, painoa nyt 82 kg ja tavoite 57- 62 kg. Synnytys 31.5.2009 jolloin painoa oli 96 kg. Normaalisti treenaan n.15 h / vko mutta polven eturistiside poikkesi kesällä 2008 ja leikkaus ajankohtana olinkin raskaana, operaatiota jouduttiin siirtämään synnytyksen jälkeiseksi, operoitiin 20.8.2009. Normaali painoni on ollut vuosia 57-62 välillä riippuen treeneistäni. Polvi on hyvällä mallilla joten olen alkanut jumppaamaan mutta oman lajini pariin pääsen vasta tammikuussa:(. Nyt pitäisi saada paino jouluksi alkamaan 60 : nellä..
 

Perusta
Ennen ¤ 63,5 ¤ bmi 25.6
Nyt ¤ 6o,5 [-3,o]

Viikon keskiarvot
31 = 59,9 [+-o] ¤ 32 = 59,8 [-o,1] ¤ 33 = 6o,3 [+o,5]
34 = 6o,2 [-0,1] ¤ 35 = 6o,6 [+o,4] ¤ 36 = 61,1 [+o,5]
37 = 6o,5 [-o,6] ¤ 38 = 6o,o [-o,5] ¤ 39 = 6o,5 [+o,5]

Liikunta
http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS05

Yleinen
Numerot puhuu.


ps. Tervetuloa annekristiina! :wave:
 
Hellurei!

Pitkästä aikaa eksyin minäkin tänne... Tosi hienoja pudotuksia on kaikilla ollut, onnea niistä!

Mä itse olen ihan hukassa, en kerta kaikkiaan löydä sitä kipinää ja paino sahaa 80-83 kilon välillä riippuen siitä miten paljon olen syönyt. Ongelmani on kai se että nyt kun arki tuntuu muutenkin ihanylivoimaisen raskaalta niin ei vaan löydy sitä jaksamista kiinnittää huomiota ruokailuihin ja kiireessä tulee syötyä kaikkea mitä ei saisi.

Mutta tänään taas heräsin pirteänä ja jollain tavalla motivoituneena ja päätin että ei ole syytä luovuttaa. Eli jos vielä mut kanssanne pinoilemaan huolitte niin tästä se jatkuu...

Nöpö
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöpö80:
Mutta tänään taas heräsin pirteänä ja jollain tavalla motivoituneena ja päätin että ei ole syytä luovuttaa.
Nöpö
No ei todellakaan ole syytä luovuttaa. Jos pätevän sellaisen keksit tule kertomaan, mutta tuskin me mitään semmoisia hyväksytään. :wave:

Vähän tuntuu että [tässäkin pinossa] on ollut ilmassa sellaista painonpudotus väsyä. Tai sitä, ettei mitään vain saa aikaiseksi tai tuloksia ei tule. Ja voin kyl sanoa, että jokaisella meillä [tai melkein jokaisella] on ollut huonot hetkensä. Silti tosi harva on luovuttanut. Eli olen aistivinani sellaistakin tästä pinosta, tsemppi ei lopu vaikka päivät olisi harmaita.

Mielestäni tämä pino jollain tasolla myös pitää ihmisiä [lue: minut] "edes" niissä samoissa lukemissa. Mikä mielestäni on ehkä kaikkein tärkeintä. Ettei paino heilahtele. Olen sen jo aikaisemminkin totenut, että tutkittu juttu - jojoilu on vaarallisempaa, kuin itse ylipaino. [Allekirjoittanut on jojoilija, joskaan ei ojojolaihduttaja varsinaisesti].

Kivaa kun olet taas meidän seurana nöpö. Tsemppaillaan. =)
 
Pläääh!

Jostain syystä vaaka alkanut kiukuttelemaan ihan kunnolla. Aijon vaihtaa paristot!
Perjantaina lukemat oli vielä 97.7, mutta tänään oltiin taas jossain 98:n loppupuolella :(

Perjantaina tuli vedettyä aika rankka treeni.. jäi 2400kcal syömättä, tästä syystä oli sitten lauantaina hiton heikko olo; päätä särki jatkuvasti, ei auttanut veden juominen eikä särkylääkkeet.
Lauantaina ja sunnuntaina sain syötyä ihan "normaalisti", niin että kalorivajeeksi jäi vaan muutamasata kcal =) Lenkillekin pääsin raahautumaan joten arki taas hyvänä.

Tänään taas suoli alkanut toimimaan joten eiköhän tuo perjantainshokki kropalle ala oleman pian taas selätetty.

Vaan mitä tästä opin? Tilaa vaikka pizza jos ei jaksa ruokaa tehdä ja alkaa vaikeaa ruokaa syömään liian rankan treenin jälkeen :D

Oli kovin masentavaa tänään aamulla puntarilla, ja on se varmasti sitä myös huomennakin :(


 
Alkuperäinen kirjoittaja Ambrosine85:
Perjantaina tuli vedettyä aika rankka treeni.. jäi 2400kcal syömättä.

Vaan mitä tästä opin? Tilaa vaikka pizza jos ei jaksa ruokaa tehdä ja alkaa vaikeaa ruokaa syömään liian rankan treenin jälkeen :D

Oli kovin masentavaa tänään aamulla puntarilla, ja on se varmasti sitä myös huomennakin :(
Pyydän etukäteen anteeksi, koska aion jäkättää. Älä hyvä tyttönen lue, jos tuntuu pahalta. :hug: Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä mainitsemiasi aiheita yleisesti - eikä juurikaan viitata sinuun tai kirjoittamaasi viestiin.

Treenit - se on hyvä välillä vähän shokeerata kroppaa treenin kanssa, ettei keho totu tuttuun ja samaan puurtamiseen. Vaikka treenit pitäs aina lopettaa silloin kun se tuntuu parhaimmalta, kuten syöminenkin.

Yleistä sälää treenien jälkeisestä ruokailusta. Mulla se menee siten, että haluan syödä kaikkea terveellistä treenien jälkeen. Kanasalaatti on ehdoton suosikki. Tai sitten kanan filee pihvit. Treenien jälkeen ei kannata syödä rasvaista - joten tosiaankin jätetään se pizza tilaamatta tai tehdään sellainen kiva kotiversio valmiiksi uuniin tai jääkaappiin odottamaan lämmittämistä. Eli treenien jälkeinen ruoka kannattaa tehdä etukäteen, jos tietää, että on tulossa rankat treenit.

Sitten vielä sellainen yleispätevä neuvo taas, että kyllä sitä voi korjata toiset kevyemmät päivät sitten "tuhdimmalla" päivällä välillä, jolloin syö aivan normaalin verran - eli sen mitä elimistö kuluttaisi ilman kalorivajetta. Kunhan nyt suurin piirtein viikon keskisaldo on alle kulutuksen.


Ambrosine85

Paljon sun kalorintarve on päivässä, jos jäi 2400kcal syömättä? Mun kalorintarve on vain 1900 paikkeilla, joista syön viitenä päivänä viikossa 950-1550. Viikon muista kahdesta päivästä en osaa sanoa, koska niinä päivinä en ehdi tai jaksa kirjoittaa ruokia ylös ja yleensä syön silloin enemmän ja herkuttelen. Ei kyl oo kyse siitä, että herkkujen vuoksi jättäisin ruokapäiväkirjan tekemättä, mutta ne on sellaisia "ei kiinnosta" päiviä. Tähän vielä lisään, että viime viikon herkuttelut oli sitten 3siideriä [joista vain yksi oli light], 2 x75g sipsejä ja 40g karkkia.

Jos on kovin masentavaa mennä huomenna puntarille - niin jätäthän sen väliin ja menet vasta ylihuomenna? Turha sitä on itseään piinata, koska kyse on varmaankin vain väliaikaisesta painon noususta tai heittelystä. Liikunnassa, etenkin rasittavassa sellaisessa kroppaan kertyy nestettä, joka nostaa painoa tilapäisesti. Oon tosi ylpeä sinusta, kun jaksoit tehdä kovat treenit. Muistithan juoda myös treeni päivänä paljon? Tankkaus on tärkeää etenkin tuon mainitsemasi päänsäryn vuoksi.

En tiedä - toivottavasti en pahoittanut mitenkään mieltäsi. Tosi paljon tsemppiä sulle :hug: - tiedän ettei painon pudotus tai hallitseminen ole helppoa ja masis päiviä tulee.. Mutta niistähän me päästään yli. Eiköstä vaan.

 

Kaloreista ja kulutuksestani :$
Tää päivä oli helppo. Kaksi huonoa yötä takana, herännyt kauheisiin painajaisiin ja todella pahaan hedariin nyt kaksi päivää peräkkäin. Olin perjantaina hyvin masentunut ja pelkäsin jo, että mitä tässä alkaa mun mielelle tapahtumaan.. Mutta tänään siis jo tuntui hyvältä. Eilisen hiilari pamauksen jälkeen tänään saanut energiaa parempaan suuntaan.. Eli hiilareita 170g ja rasvaa 30g proteiineja 60g ja kuituja 20g. 1200kcal, ei ollut oikein ruokahalua, vähän ähky olo.

Turha sämpyläreseptini :p
Kahtena päivänä tehnyt "sämpylöitä" - toisin sanoen toissa päivänä mun "salaisen" reseptin mukaan tuli 3dl ranskalaista sipulikeittoa ja 3dl gluteiinittomia jauhoja.. Onneksi tänään tajusin tehdä vain yhden kolmasosan tuosta satsista. :D Mutta siis olen huomannut, etten tarvitse sämppäreihini suolaa, enkä rasvaa tai hiivaa. Tosin jotain rasvaa olis hyvä lisätä, koska sitä saan aivan liian vähän, en käytä edes leivän päällisiä. Mutta jotenkin rasvan kanssa sämppärit jää jotenkin, hmm en tiedä kummallisiksi. Juuh anyway.

Liikuntani oli pannassa. :/
Perjantaina mulla oli 37,6 lämpöä. Eilen alkoi kurkkukipu. Ja tänään taas aivastellut ja nuhaillut. Viikon se oli poissa ja sit alkoi taas.. Toivottavasti menee ohi. Oli jo treenit mielessä tänään, eli josko huomenna pääsisin touhuun, tai ainakin lenkille.

Mitat - plussatut sellaiset :kieh:
Mä olisin voinut kyllä varmaan kahdessa kuukaudessa saada tuloksiakin aikaan.. Mutta enpä saanut. Taktiikkaa on kyllä vaihdettu - mutta taitaa olla kyl jotain pahasti pielessä. Paljon mahdollista, että tää on paino mihin kroppa tottunut. Normaali paino kuitenkin.. En tiiä, näillä kuitenkin mennään.. Eikä itketä. Mutta mielenkiintoista on se, ettei paino ole noussut, mutta senttejä tullut lisää. Tässä se nähdään - ei pidä tuijottaa painoon.. Sentit ne kuitenkin ratkaisee. Tai näin mä ajattelen. Nyt tuli tilitys, kun en mä miinusta odottanut, mutta en kyl plussaakaan.
Hupsistakeikkaa.
29.o7 / 28.o9 = 2kk
KP: 21 / 14
PAINO: 6o,1 / 6o,3 = +o,2
BMI 24.2 / 24.2 = +-o
VYÖTÄRÖ 75,o / 77,5 = +2,5
LANTIO 86,5 / 86,5 = +2,5
LANTIO 97,5 / 98,o = +o,5
POHJE 36,5 & 36 / 36,5 & 36 = +-o
REISI 54,5 & 55 / 56 & 56 = +1,5 & +1,o
KÄSIVARSI 3o & 31 / 3o & 31,5 = +o,5
RIN.YMP. rintojen alta 78,5 / 8o,o = +1,5

Tais olla löpinät tässä. |O
Hirvee tarve kirjoittaa, pari kolumnia pyörii mielessä, josko ne saisi valmiiksi, kun pidän tän viikon lomaa ja kokoan portfoliota tuossa sivussa. Nyt nukkuun, viime yönä tuli unet viideltä aamulla, vaikka puol neljältä menin sänkyyn.


Hyvät yöt ja huomenet kaikille. :wave:
 
Elä Malina pelkää,
En mä noita puheita jäkätyksenä ota, onneksi :)

Päivitäinen kcal tarve on ~1840kcal. siitä pois jo peruskulutukseen liittyvät (ilman sitä n.2300).

Joo kyllä vettä tuli lenkin jälkeen litkittyä ja tottakai pitäs tehdä valmiiks se ruoka jos menee treeni liian rankaks eikä vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään. Tosin olo oli niin puhki että ei kyllä olis jaksanut syödäkään :)
Eli se sen päivänen kalorivaje tosiaan johtu siitä treenistä, kun en muutenkaan ollut kummoisemmin ehtinyt syödä vielä sinä päivänä

Kyllähän se fiilis oli aivan mahtava kun tuossa treenien jälkeen naapurin kanssa hetki turistiin, mutta kyllä se sitten iski puoltatuntia/tuntia myöhemmin.
Kevyesti tuon jälkeen tulikin syötyä. Seitiä ja noh.. ei kai se peruna nyt niin hyvästä ole :D

Ei jotenkaan pysy ajatukset vielä kasassa, herätty hetki sitten. Alkanu taas iltavuorokuukaus eikä tarvitse kelloon herätä :)

Sunnuntaina sain taas pienen lenkin heitettyä ja eilen sitten vähän pidemmän. Tosin hieman rauhallisemman kuin perjantaina :) Kyllä tää tästä.

Ja joo, ei mun kannata tosta puntarista itselleni vihollista tehdä.

Kiitos tsempityksestä :heart:
 
Eipä tässä ole ihmekään, että olen hämmentynyt painon suhteen.. Tänään paino oli 59,7.. Mä en ymmärrä ollenkaan. Kyllä olen sitä sanonut aina, että mun paino on ihan kummallinen ja heittelee kierron aikana tosi paljon -- kahdeksan päivää sitten oli piikki, kun paino oli poikkeuksellisesti 61,5 ja 6.8. paino oli 59,2 poikkeuksellisesti tosin silloinkin.. Noo tää on tätä. Täytyy tuossa myöhemmällä vähän tsekkailla miten paino käyttäytyy kierron erivaiheissa, mutta..

Juu, ei puntari vihollinen ole - mutta mä en aina pidä siitä että se on epälooginen. :D
 
Mulla on niin hyvä mieli, nyt jo jostain vaatteista huomaa että hei, nämähän menee päälle, eikä kiristä eikä vatsamakkarat pursua ikävästi farkuista.. Jihaa.
Mutta mutta, matkaa tavoitteeseen on vielä aikas paljon, mutta fiilis ja tuntemukset on loistavat.
Niin, ja alle ysiviiden on päästy! Paino nyt 94,6kg!! Ja matkaa alaspäin jatketaan.
Kyllähän niitä huonoja ja harmaita päiviä täälläkin on, mutta on niistä selvitty morkkiksen tms. kautta. Ja luulen, että mitä lähemmäs tavoitepainoa pääsee niin sitten se paino ei enää laskekaan ja sitä kautta tulee näitä harmaita päiviä.
Mulla kyllä riittäis vielä paljon parannettavaa ton ruokavalion suhteen, en ole jostain kumman syystä saanut siihen inspiraatiota panostaa, vaikka muuten on virtaa ja intoa kun pienellä kylällä!
Liikuttua tulee nyt 5 krt viikossa, mikä on tosi hyvä saavutus. Ja huomaa kyllä että kuntokin on alkanut kohota.
Että sellasia täältä. Tsemppiä muille ja mukavaa päivän jatkoa!!
 
Vielä tuosta mun alkuviikon masistelusta; nyt on taas fiilis hyvä.
Ois pitänyt järjellä ajatella ettei se kroppakaan mukana pysy tässä tahdissa ja jossain vaiheessa mennään kilo tai jopa pari ylöspäin. Nyt aletaan taas lähestyä tuota viimeviikon 97,7:aa, joten kai tää on osittain myös kropan hyväksi vähän pistää jarrua päälle :)

Syömiset edelleen ok. Ja nähtävästi tosta iltalenkistäkin on tulossa kovaa vauhtia tapa eikä poikkeus.
Oon tyytyväinen että saan itseni ulos.. oli se sitten 20min kävely tai 2:n tunnin :) Pääasia että tulee mentyä!
 
Mulla mennyt kans vähän paremmin. Viime torstainen masis päivä - kun pelkäsin jo pahempaa on ohi.. Paino - no se nyt on mikä on. Tänään 59,9.. Ja juu, eilen karkkia 110g ja tänään karkkia 110g. Tänään sen lisäksi 0g kasviksia ja vain 5% kuitua. Mutta proteiineja 75g, rasvaa 60g ja hiilareita 150g -- nämä siis suurinpiirtein heittoja. Joten sinänsä ok. Kaloreita tuli 1350. -- Eli liian vähän. Mä pyrin siihen, että kalorivaje olisi vain 500kcal -- mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut niinä päivinä, kun kirjaan syömisene - eli noin 5pv/vk. [tällä viikolla 1200/1400/1350].

Tuon lisäksi 1,5h kävelyä kahdessa osassa. Kaloreita paloi n. 550 ja kilometrejä tuli 7,5. Flunssa nuhan ja aivastelun osalta helpottunut, mutta niiden tilanne tuli taas lämpö. Lenkin jälkeen 37,4.. Mutta lenkit oli iisejä - keskisykkeet 127 [jälkimmäisellä 5km:lla]. Viime yönä tein poikkeuksen ja menin aamu viiden sijasta nukkumaan puoli yhdeksältä - siis illalla. :) Tänään piti tehdä melkein samat, mennä unille puoli kymmenen, mutta juutuin toiselle palstalle. hmmm. Josko nyt kuitenkin tämän kirjoitettuani. Jätän huomiset balletonet väliin ja aloitan ne treenit vasta syysloman jälkeen. Toivottavasti flunssailu on ohi siihen mennessä. Ei voi mennä toisten sekaan pärskimään.

Eipä tässä muuta. Vielä tuohon ruokaan, niin tänään tonnikalan sijaan söin 130g merilohta. :) jam. Harmittaa että kasvikset vaihtui karkkiin, mutta kun ei yksinkertaisesti mahdu enää hedelmiä massuun. Ruokavaliooni vaikutti myös se, että olin paastoverikokeissa ja 20-12 välillä en voinut syödä mitään. Ja tulin kotiin vasta kello 14 -- joten -- mihin väliin mä olisin ahtanut ruokaa vallattomasti. Ja näinhän sitä tapahtuu, sitä himoitsee jotain ihan muuta kuin omenaa, kun on kova nälkä. Voi minua. Söin myös paljon oltermanni rypsi juustoa joten hyvät rasvat tuli kuitattua nätisti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ambrosine85:
Oon tyytyväinen että saan itseni ulos.. oli se sitten 20min kävely tai 2:n tunnin :) Pääasia että tulee mentyä!
Näimpä! :heart: Mä jäin viime viikolla koukkuun tuohon ulkoiluun. Ihanaa heittää mp3 korville ja lähteä kulkemaan pitkin katuja. [fiilikset maassa, kun tulee syksy ja siitä tulee mieleen viime syksy ja siitä sitten ex - jota minulla on kova ikävä, vaikka lopullinen ero tuli jo puoli vuotta sitten - käytännössä jo tammikuussa, mutta silti. itekseen itken - en hänelle. =) - jotain järkeä mullakin päässä]. Voih kun ei tulis kovin kylmää tai loskaista talvea [mahdoton yhtälö?] - meinaan, että tuo ulkoilu olis kaikille meille tosi tärkeää. Piristää kehoa ja nostaa mielialaa - vaikka vain tuo Ambron mainitsema 20min - joka sekin on jo mielestäni tosi hyvä. Itse kannatan tätä kaavaa, että kun vain saat lenkkarit jalkaan ja kierrät korttelin, jos ei maistu tulet kotiin ja lysähdät sohvalle, mutta tee edes se korttelin lenkki. =)

Ambrolle terveisiä paljon. Ja hyvät loppu viikot myös muille. :wave:

 
Oi kiitoksia terveisistä lämmittää kovin mieltä :)

Haluaako kukaan kertoa mistä päin kirjoittelee? On varmaan jossain mahdollisesti mainittukin mutta ei jaksais selata kaikkia viestejä :D

Itse täältä eteläsuomesta naputan ja täällä on viimeaikoina ollut huippukelit :) Töissä kun oon ollu on saattanut sataa, mutta loppunut kun kotiin oon päässy, niin onhan sen ihanaa ollut kävellä sateen raikastamassa syysyössä vaikkakin pirun kylmässä :(
Tarttee jo vetää takin alle toista pitkähihasta kun muuten alkaa tissejä särkemään ja se ei ole kiva, pelkään heti jotain rintatulehdusta :D

On jännä juttu miten sitä rupeaakaan miettimään erilaisia asioita kun tuolla katuja pitkin kävelee. Varsinkin nyt jo melkein kaipaan sitä että yksin saan mennä, jotta voin miettiä syntejä syviä ja vaikka tirauttaa jonkun vanhan heilan perään ja lopuksi vetää kiukkulenkin :D

Olen outo :)

Hyviä viikonloppuja ja fiiliksiä toivotellen -Am
 
Jep. Vois lähteä taas ulkoisemaan.. Jotenkin rauhaton olo oleskella sisällä.. En edes pääse töitä tekemään, kun en saa tuota toista läppäriä käyntiin - yrittänyt taas kuusi päivää, mutta kun ei. :kieh: Eli kävely lenkin lähden heittään, katotaan tuleeko puol tuntia vai 55minuuttia. :whistle:
 
Noh tuli 55minuuttia. Ja 425kcal. Tuli käveltyä ja hölkättyä [että sai sykkeet pysymään] ja keskisykkeet olivatkin sitten 147bpm. Edelleen on lämpöä. :|

En tiedä jäinkö koukkuun tohon ulkoiluun. Tää on jo toinen viikko perättäin, kun oon käynyt kävelyllä tai hölkkäkävelyllä.. Noo nautitaan tästä niin kauan kuin tätä vaihetta kestää. Mut tänään oli ihan pakko - siis pakko pakko pakko päästä lenkille. :eek:

Alkoi tuossa hymyilyttämään eilinen lenkki, kun ihan pienen osa siitä juoksentelin erään täkäläisen urheilujoukkueen kanssa. ;) Mutta kaikkein huvittavinta siinä oli se, että jos nyt ns. tulikin ikävöityä ja kelailtua exää.. Niin tää ex on just kyseisen urheilujoukkueen pj. :whistle: Tää on tätä. Kun tää keski-suomen sydän on niiiiin pieni. B)

Noo tällä viikolla jo herkuteltu [kuten taisin jo mainita 2x110g karkkia] ja jo toinen pullo light limpparia tälle viikolle. höh. mitä mä viikonloppuna syön tai juon? :whistle:

Tämän kuun treenipäiväkirjan linkki:
http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS0xMA==
 
Hellou I'm back!

Meni näin pitkään että uskaltauduin vaa'alle koska vatsa meni jumiin ja tuntui, että lukemat ei ole oikeita ennen kuin tuo pulma ratkeaa. Ja jotain pientä sentään on tapahtunut:

Päivikki tänään 66,3
eli pudotusta edelliseen -0,5 ja kokonaisuudessaan -1,4
=) :heart: Oujee!

Pikaiset tällä kertaa, palailen ajan kanssa viikonloppuna. Mukavaa perjantaita kaikille!
 

Yhteistyössä